Minusta on ollut tärkeää kirjoittaa tammikuussa hyvinvoinnista ja kirjoitan siitä jatkossakin. Itse asiassa hyvinvointi on yksi kolmesta teemasta, jotka minulla on vuodelle 2018. (Kahdesta muusta kirjoitan myöhemmin.)
Ennen pidin tammikuuta ärsyttävänä laihdutusartikkelien ajanjaksona. Nykyään pidän sitä inspiroivana teemakuukautena pysähtyä miettimään, miten itseään kohtelee ja mitä elämässä arvostaa.
Minulle hyvinvointi liittyy vahvasti kotiin, siten myös blogiin. Enemmän kuin kahvilasta ostettuja smoothieita hyvinvointi on minulle asumista: sitä, että syön tasapainoisesti yhdessä perheeni kanssa, että en päästä ympäristöä sotkuisen kuormittavaksi, että en tee liikaa töitä kotitoimistolla, että jaksan Pikku Kakkosen aikaan tehdä muutaman jumppaliikkeen, että sytytän kynttilät ja rauhoitun, että menen aikaisin nukkumaan, että lämmitän saunan ja pidän huolta itsestäni.
Olen lukenut mielenkiinnolla kokemuksianne liittyen postaukseeni raskausarvista ja hiustenlähdöstä: Stories-kyselyni mukaan 78 % on kokenut hiustenlähtöä raskauden, imetyksen tai stressin seurauksena, taas 63 % on saanut raskausarpia odotuksen tai painonnousun myötä. Emme siis puhu kovin harvinaisista ilmiöistä naisen elämässä.
Kokemusten jaon lisäksi sain myös ajatuksia herättävän kysymyksen: Mitä tekemistä raskausarvilla on hyvinvoinnin kanssa ja miksi niitä pitää häivyttää? Tämä oli minusta niin tärkeä aihe, että halusin henkilökohtaisten vastauksen lisäksi vastata kysymykseen blogissa.
Ensinnäkin raskausarpia ei todellakaan pidä häivyttää. Kenenkään meistä naisista ei tarvitse yhtään mitään, mutta jokainen meistä saa, jos itse haluaa. Nainen ei ikimaailmassa ole vähempiarvoinen raskausarpineen: minussa arpia riittää leikkausten jälkeen polvissa ja kyljessäkin, pöydän kulmaan törmäämisen seurauksena myös nilkassa.
Vaikka ymmärsin kysyjän ensireaktion, näen asian toisin: minusta itsestä huolta pitäminen ja itsetunto liittyivät mitä suurimmassa määrin hyvinvointiin. Jollekin raskausarpi voi olla kuin minulle kasvojen teini-iän akne: kiusallinen, kielteisesti itsetuntoon vaikuttava ominaisuus. Tärkeintä ei aina ole edes lopputulos, vaan se, että itseään hoitaa. Minulle oli todella tärkeää teininä saada kokeilla akneen kaikki erilaiset lääkekuurit ja ihonhoitosarjat. Ajatus siitä, että joku päivä joku niistä auttaisi, piti toivoa yllä. Reiteni ja sääreni taas ovat aina olleet kaikista epänaisellisin kohta vartalossani: meni monta vuotta, että edes löysin pohkeisiini mahtuvat nahkasappaat. Voin kertoa, että vetoketjun epätoivoinen kiskominen kenkäkaupassa ei ollut ollenkaan mieltä ylentävää – jokainen pari tuntui huutavan, ettet sovi yhteiskunnan ja kenkäteollisuuden muottiin. Tanakat jalat minulla tulee aina olemaan (ja nyt onneksi ihanat mustat ratsastussaappaatkin), mutta se, että jalkojeni iho on hoidettu, merkitsee minulle oman olon kannalta paljon.
Kuten kirjoitin, en koe olevani kovin ulkonäkökeskeinen ihminen vaan enemmänkin luonnollisen kauneuden puolesta puhuja: minulla ei ole hiuksissa väriä, ei rakennekynsiä, ei tekoripsiä (toisaalta en olisi sen huonompi nainen, vaikka olisi). Kuitenkin siitä ihosta ja tukasta, joka minulla on, haluan pitää parasta mahdollista huolta. Minusta hyvinvoinnissa pätee hyvin usein positiivinen kierre. Kun jaksat tehdä itsellesi ensin yhdessä asiassa hyvää, jaksat siitä virkistyneenä paremmin toisessakin. Kun jaksat mennä jumppaan, innostut tekemään terveellisemmän iltapalan. Kun olet ensin hoitanut vartaloasi, jaksat ehkä käyttää hammaslankaakin. Tällainen ainakin minä ole: tarvitsen positiivista kierrettä, etten vain mukavuudenhaluisena olla möllötä.
Olisi hienoa kuulla, mitä hyvinvointi teille tarkoittaa.
PS. Sain tänään yhden teistä kommentin ansiosta varattua hammaslääkärin, jota olen vältellyt puolitoista vuotta, ja varasin vielä lisäpalveluna ientutkimuksenkin.
Mistä löysin ratsastussaappaasi? Minulla sama pohjeongelma myös…olisiko tulossa postausta niistä saappaista siis?
Moi Kati! Muistelen, että kauppa oli Aleksi 13 (ostin kengät pari vuotta sitten). Merkki on joka tapauksessa Geox, jolta olen löytänyt myös tosi hyvät nahkaballerinat (toki ilman pohjeongelmia). ;) Geoxin saappaissa on varressa resori. :)
Hieno pointti. Minä olen ihan sinut raskaus- ja sektioarpieni kanssa, mutta on muutama muu juttu kropassani, joita huollan säännöllisesti ihan omaksi iloksi.
Tästä vuodesta on tulossa minullekin varsinainen hyvinvoinnin teemavuosi. Kuten kerroin, etsin sitä liikunnan iloa elämääni, mutta olen tehnyt myös pieniä muutoksia syömistottumuksiini ihan vain jotta voisin sen puolesta paremmin. Ja olen tsekannut taas uudestaan lisäravinteeni, jotta saan varmasti riittävästi vitamiineja ja muita hyviä aineita. Minulla on myös tuollainen vyötärönkorkuinen henkilökohtainen lisäravinnemuistuttaja. :D Taapero muistaa nimittäin sekä omat, että äidin vitamiinit.
Ja kaunis kiitos onnitteluista ja ole hyvä. Uusi osoite on yksi askel eteenpäin tavoitelistallani. :) Ja meinasin aluksi kirjoittaa sisustusidoli ja elämäntapaguru. Sun blogi on monella tavalla iso inspiraation lähde minulle. Enkä
Enkä häpeä myöntää sitä. <3
Kiitos Jenni jälleen kerran ihanista sanoistasi, ne ilahduttavat aina! Minäkin ole sinut venytysjuovien kanssa (teiniajan aknen kanssa en ollut), mutta mielellään niin myös hoidan parempaan kuntoon. Hyvinvoinnin teemavuosi on varmasti paras päätös! Toivon projektiisi kaikkea hyvää. Onneksi pienet personal tranerit pitävät liikkeessä. ;) Varmasti uusien syömistottumusten omaksuminen tulee luontevasti siinä sivussa, askel kerrallaan. Lehden alle siirtyminen on tosissaan hieno saavutus, onnea vielä! On aina tosi inspiroivaa, joku saavuttaa konkreettisen tavoitteensa pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä. :)
Blogisi alkaa kehittyä yhä enemmän lifestyle-suuntaan, mikä on sinänsä tietenkin täysin ok, mutta ethän unohda sisustuspostauksia! Joka tapauksessa kiitos kauniista blogistasi.
Kiitos kommentistasi ja tosi ihanista kehuista! Lupaan, etten unohda. Seuraava juttu on sisustusta. :)
Tämä on itse asiassa todella hyvä ja ajankohtainen kysymys. Huomaan, että olen miettinyt tammikuun ihan kaikkea muuta kuin sisustamista: matkaa, yrittämistä, hyvinvointia, sijoittamista, arvoja, hyvää elämää yleensä. Tämä näkyy tietysti blogissakin, blogi kun väistämättä perustuu bloggaajan oikealle, ei käsikirjoitetulle, elämälle.
Olen pohtinut tätä ennenkin ja pohdin pian postauksessakin: voinko olla sisustusbloggaaja, jos en koko ajan uudista kotiamme? En nimittäin koe olevani sellainen himosisustaja, joka haluaisi koko ajan vaihtaa taulun paikkaa. Itse asiassa päinvastoin haluaisin siitä kierteestä täysin eroon. Asetelmia nyt totta kai vaihtelen ja sen sellaista pientä, mutta muuten pienen kolmiomme sisustus alkaa olla aikalailla ”valmis”.
Totta kai voin blogata valmiistakin sisustuksesta, mutta bloggaajana sorrun helposti ajattelemaan niin, että jos ei kodissa ole jotain uutta esiteltävää, ei ole sisustuksen saralla blogattavaakaan. Mutta varmasti, kun pääsen tästä alkuvuoden ajatusmyllerrykseksestä yli, keksin postauksia myös olemassa olevasta sisustuksestamme. :) Kiitos vielä palautteesta!
Kun arjen vauhti kääntyy kertalaakista chillailu asennosta juuri toiseen moodiin, on omalla hyvin voinnilla suuri merkitys.
Itselle se merkitsee lämpimiä hetkiä yhdessä perheen kanssa. Arjessa helppoa ja mielellään ennakkoon itse valmistettua yhteistä päivällistä , pe-su viikonloppuruokaa, lasi viiniä ja jotain pientä hyvää, mieltä piristävää ulkoilua ja sitä keppijumppaa. Omaa aikaa unohtamatta koripallon parissa.
Kun työt painaa ja opinnot painaa, muistutan itselleni että olen tällä hetkellä työssä joka on ollut unelmani ja opiskelupaikassa, josta olen haaveillut pari vuotta. Tällä ajatuksella jaksaa panostaa sen hetken, kun lapset on saatu nukkumaan.
Kun illan päätteksi pääsee lämpimään suihkuun, muistaa levittää ne ihanat voiteet, pujahtaa puhtaisiin lakanoihin ja rakkaan kainaloon, voi todeta elämän olevan hyvin ja tasapainossa.
Positiivisuus, kun sen aina muistaisi.
Kiitos ihanista ajatuksista! Aivan samaan tapaan ajattelen. Hyvinvointi nähdään usein rankkoina crossfit-treeneinä ja kymmenestä lisäravinteesta pyöräytetystä vihersmoothiesta, mutta suurimmalle osalla meistä hyvinvointi taitaa olla ihan peruselämää. Varsinkin kotikeskeisessä elämäntavassa asumisen rooli korostuu. Minäkään en tiedä mitään tärkeämpää kuin ne hetket, kun syömme yhdessä perheenä tai viikonloppuiltaisin kahdestaan miehen kanssa, pysähdytään, jutellaan rauhassa hyvän ruoan ja viinilasillisen ääressä. Olen samaa mieltä tuostakin, että itseä on tärkeä muistuttaa hyvistä asioista. Totta kai kaikilla meistä on huonoja hetkiä ja väsyneitä päiviä, mutta lähtökohtaisesti jaksan kyllä joka hetki olla kiitollinen varsinkin perheestäni mutta myös työstä, siitä, että saan työllistää itse itseni, vaikka se vaatisi välillä iltaduunia tai mailien lomalla tarkistamista. Ihana kuulla, että unelmaduunissa ja -opiskelupaikassa! Olen iloinen puolestasi, se on iso osa onnellista elämää. Lämmin suihku, pieni kotispa-hetki ja puhtaisiin lakanoihin uppoutuminen miehen ja kirjan (sekä jalkapäässä lämmittävän Onnin) kanssa. Siinä todellakin on taivaallinen, rentouttava ja hyvinvointia edistävä olotila. Pieniä isoja asioita. :)
Nämä sun hyvinvointipostaukset ovat olleet todella mielenkiintoisia ja olen täällä ruudun takana nyökytellyt päätäni koska olen ollut samaa mieltä niin monesta asiasta vaikken ole ehtinyt kommentoida. Hyvinvointi tarkoittaa monella eri juttuja ja tärkeintähän on se, että nauttii ja pitää huolen siitä omasta hyvinvoinnista juuri sopivalla tavalla. Minulle se on balanssia niin urheilun, ruuan kuin lempeän arjen suhteen. Urheilu on minulle stressinlievityskeino joten se vaikuttaa suoraan hyvinvointiini. Rakastan urheilla kovaa ja kovilla sykkeillä koska minulle se tarkoittaa itsensä ylittämistä ja myös tietoisuutta ja kiitollisuutta siitä että pystyn urheilemaan kovaa. Ja kuten sanoit, kun urheilee säännöllisesti myös ruokailu muuttuu melkein automaattisesti ”terveellisemäksi”.
Ihana palaute, tosi kiva kuulla! Näin juuri ajattelen itsekin, että hyvinvointi koostuu lukuisista eri asioista ja meille kaikille se voi tarkoittaa hieman eri asioita. Tarpeet vaihtelevat myös oman elämäntilanteen mukaan. Joskus sopivampaa voi olla juosta aktiivisesti ryhmäliikuntatunneilla, toisinaan taas rauhoittua kotistudiolle. Pääasia, että itseään kuuntelee. Mahtavaa kuulla, että suhtaudut liikuntaan noin! Olen jo monta vuotta ihaillut ihmisiä, joilla on sisäänrakennettu tarve PÄÄSTÄ urheilemaan, ei joutua. En ymmärrä, miten minusta on tullut näin mukavuudenhaluinen, sillä tosiaan nuorena pelasin korista viisi kertaa viikossa ja rakastin yli kaiken koulun liikkatunteja. Ehkä tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että tarvitsisin kuitenkin elämääni ohjattua liikuntaa, jotta saisin positiivisen kierteen päälle. Kun käy ensin vähän liikkumassa, innostuu vielä enemmän ja niin edelleen. Muutenkin hyvinvoinnin reseptisi kuulostaa omaan makuuni täydelliseltä yhdistelmältä oikeasti kuntoa kohottavaa ja terveyttä edistävää liikuntaa yhdistettynä lempeisiin ja nautinnollisiin hetkiin. :)
Hei! Jaan kanssasi saman ikäluokan ja elämäntilanteen. Viime vuonna kiinnitin huomiota syömisiini ensi kertaa elämässä kun aloin huomata että aivan kaikkea ei voi enää mättää ja laistaa liikunnasta. Vajaa 10kg lähti aika nopeaan ja pois ovat pysyneet. Ja siis kaiken takana suurimpana se hyvä olo minkä siitä sai!!!
Vielä sisustusasioihin liittyvä kysymys; Koetko floskruunun polttimoiden valon liian ”kellertävänä”? Sinulla on kuitenkin suhteessa raikas ja vaalea sisustus, niin häiritseekö sinua valon sävy? Itse näitä valaisimia katselleena tuntuu äkkiseltään aika keltaiselta?
Moi Krista ja kiitos kivasta tarinastasi! Todella inspiroiva kertomus. Juuri tuollainen muutos on minusta se ehdottomasti tavoiteltavin. Ei jojoiluja ja nälkäkuureja, vaan elämäntapamuutos, jossa sekä syömiseen että liikuntaan alkaa kiinnittää pitkällä tähtäimellä huomiota, mutta jossa kummastakaan ei tule hampaat irvessä -pakkomielle. Onnea upeasta saavutuksesta ja nimenomaan uudesta hyvästä olosta! Itse olen ihan äärettömän kiitollinen siitä, että suhteeni ruokaan on niin mutkaton ja miten olen nyt viime vuodet (raskautta lukuun ottamatta tietenkin) pysynyt luonnollisesti omassa painossani. En kiellä itseltäni mitään, mutta tiedoston varsin hyvin, että tässä iässä ei myöskään voi syödä kaikkea, mikä eteen tulee. Herkuttelen aina kun siltä tuntuu, mutta osaan myös kieltäytyä sellaisista herkuista, mistä en erityisesti pidä tai mitä minun ei tee sillä hetkellä mieli. Jos en näin tekisi, niin tässä iässä voisi paino lähteä äkkiäkin ihan turhaan nousuun.
Sisustuksessa saa kysyä totta kai. :) Itse asiassa kyllä koen hieman kellertäväksi ja muutenkin valaisuteholtaan aika rajuksi. Juuri tämän takia meillä on (ikuisella) to do -listalla pyytää sähkäri käymään, jotta saamme valaisimeen himmentimen. Keltaisuuteen se ei tietystikään vaikuta, mutta tekee yleisesti valosta rauhallisemman. Hassua sanoa arvokkaasta valaisimesta, mutta en ole koskaan pitänyt kattolamppuja paljoa päällä, en Flosia mutta en aikaisempiakaan. Olen paljon enemmän epäsuoran ja pehmeän valaistuksen ystävä, ja useammin meillä onkin päällä keittiön kaapiston alla oleva valo ja jalkavalaisin. Silti koen, että kattolampulla on tärkeä rooli esimerkiksi siivouksen aikaisena yleisvalona ja tietysti kauniina esineenä ja kodin keskipisteenä. Se on vähän harmi, ettei Flosiin laitettavia uunivaloja saa erilaisina Kelvin-sävyinä.
Hei!
Saisinko kysyä teidän ruokapöytään liittyen; millä tavoin kansilevy on kiinnitetty? Meillä rakas mieheni on luvannut minulle tehdä hieman samantyyliset jalat kun teidän pöydässä. Pöytälevyä en ole vielä päättänyt, mahdollisesti ikilevyä mutta tosiaan tuo kiinnitys mietityttää.
Tai oliko teidän aiempi ikean pöytälevy jollain kiinni pukkijaloissa, tämän tapainen ruokapöytäratkaisu miellyttäisi myös.
Kiitos jo etukäteen avustasi tässä suuressa ongelmassani!
Moikka! Ilman muuta saat kysyä. :) Nykyisen pöydän pöytälevy on kiinnitetty jalkoihin muutamalla liimatipalla (en muista tarkkaa tuotetta, mutta googlaa ”liimamassa”, niin näet, millaisissa purkeissa tarkoitukseen sopivia liimoja myydään). Pöydän jalkojen tekijä sanoi, että vakaiden jalkojen ja painavan pöytälevyn yhdistelmä on jo itsessään niin tukeva, ettei levyä tarvitsisi kiinnittää. Me kuitenkin varmuuden vuoksi halusimme, ettei ole yhtään sellainen olo, että pöytälevy muka voisi horjahtaa, vaikka eihän sitä tosiaan noin painavana saa kumoon. Taas aikaisempi Ikean pöytä olikin jännä. Ainakin silloin pukkijalat ja pöytä myytiin ilman kiinnityssysteemiä, mitä pidin Ikealta outona. Ehkä rauhallisessa työhuonenurkassa pöytä voi vielä kiinnittämättä mennäkin, mutta minusta lapsiperheessä yhdistelmä ei voi olla kiinnittämättä ruokailutilassa, sillä se on siihen ihan liian hutera. MIeheni kiinnitti pukkijalat pöytälevyyn lopulta jollakin tee se itse -menetelmällä. Ruuveilla muistaakseni, mutta itse asiassa miksipä ei liimamassa sopisi Ikeaankin. Liima on todella tujua ja pitää varmasti levyn kiinni jaloissa. Ei kestä kiittää, autoin mielelläni. Onnea pöydän suunnitteluun!