Asumiseen ja kotiin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset tunnetusti harrastavat Oikotietä: huvin vuoksi surffailua, mielenkiinnosta tirkistämistä, ajatusleikkejä. Myönnän, että omakin katseeni viipyy joka sunnuntai Hesarin asuntoilmoituksissa, automaattisesti, ilman tarkoitusperiä. Niin vain olen tehnyt nuoresta lähtien, ollut kiinnostunut asuntomarkkinoista.
Myös joka ikinen kerta, kun olemme perheenä kävelyllä, keskustelumme ajautuu asumiseen. Emme osaa ulkoiluttaa koiraa tai työntää taaperoa ilman, ettemme katsoisi asuinaluettamme sillä silmällä. Kukakohan tuossa asuu. Ai tähän aletaan rakentaa uutta taloa. Tuohan on upea. Aika persoonallinen piha. Tuossa voisi olla potentiaalia. Ja niin edelleen.
Jostain syystä tätä samaa en tee tällä hetkellä niin paljoa kalustamisen kanssa. Alitajuntani taitaa suojalla sisustajaa siltä, etten koko ajan näkisi muualla jotain parempaa. Teoriassa nimittäin kalusteen voisi vielä uusiakin, hinnaltaan kuusinumeroista kiinteistöä taas noin vain ei. Siksi on turvallista kohdistaa ajatusleikki asuntoihin.
Minulle asuntojen ajatusleikki ei kerro tyytymättömyydestä, vaan päin vastoin tyytyväisyydestä. Viihdymme niin hyvin tällä asuinalueella, tässä asumismuodossa, että ajatusleikkimme kohdistuu vain ja ainoastaan kävelyreittiemme varsille. Se on oikeastaan tosi ihana tunne, ettei halua lähteä kodistaan minnekään – korkeintaan joskus vuosien päästä naapuriin.
Teen välillä mielenkiinnosta sitä, että syötän alueemme Oikotielle. Näin pääsen kurkistamaan sisälle taloihin, jotka ovat tulleet tutuksi kävelylenkkien varsilta. Vaan arvatkaa, miten yhdeksässä kymmenestä tapauksessa käy: todellisuus on tarua karumpaa. Talo, jonka ehdit kuvitella siistiksi ja hyväkuntoiseksi, onkin tuskin edes remontilla pelastettavissa oleva pommi. Asunto, jonka ajattelit olevan budjetissasi, onkin kohtuuttoman hintainen. Koti, jossa ajattelit olevan potentiaalia, onkin pohjaltaan täysin toimimaton.
Siinä missä moni nousee asuntoja surffatessa pilvilinnoihin, itse tipun vieläkin tukevammin maan kamaralle.
Minulle asuntosurffailu toimii siis hyvänä käänteispsykologiana: useimmiten se muistuttaa siitä, miten järkyttävän hintaisiksi suurin osa Helsingin asunnoista tasoonsa nähden on noussut, ja miten tyytyväisiä saamme olla tästä tuiki tavallisesta, mutta kauniista, toimivasta, hyväkuntoisesta ja järkevänhintaisesta kodista.
Olisi kiinnostavaa kuulla, harrastatteko te samaa. Lähdettekö leijumaan pilvilinnoihin vai oletteko kaltaisiani realisteja, jotka melkein enemmän lannistuvat kuin innostuvat asuntoilmoituksia selatessa?
Hep, täällä ilmoittautuu Oikotien suurkuluttaja, mutta asuntoja katsellessa sitä tosiaan huomaa miten hyvässä ja sopivassa kodissa sitä asuu. Yleensä se asuntokuume nousee jos tekee mieli kokeilla/ saada jotain uutta ilmettä kotiin. Ja päädyn aina siihen että voin kokeilla niitä uusia juttuja tähän kotiin kuten esimerkiksi seinien maalausta tai keittiö päivitystä pienellä budjetilla niin etten tarvitse kokonaan uutta keittiötä
Kiitos kokemuksista, Sonja! Niin hauska kuulla samasta harrastuksesta ja samanlaisista kokemuksista. Juuri näin. Se on ihan luonnollista, että aika ajoin tulee uudistumisen tarve. Aina asialle ei välttämättä edes tarvitse tehdä mitään, kunhan saa hetken leikkiä ajatuksilla. Tai kuten sanoit, voi uudistumisen tarpeen sitten kohdistaa omaan nykyiseen kotiin. Viime vimmassa minulle riitti, että siirsin kaksi tuolia päittäin. Aika nopea ja halpa uudistuminen. :) Seinien maalaus on kyllä ihan parhaita tapoja uudistaa kotia! Sitä tosi moni sisustaja suosii. Minua oikein harmittaa, että olen niin kiintynyt valkoiseen (ja kyllä, vähän laiskakin), etten jaksa ryhtyä maalausprojektiin. Joka tapauksessa positiivista on se, että muita asuntoja katsomalla oma koti voi alkaakin tuntua entistä paremmalta, eikä aina toisin päin. Kun ei se ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. :)
Olimme mieheni kanssa kytänneet yhtä tiettyä taloyhtiötä Helsingissä 4 vuotta ja vihdoin viime keväänä siitä tuli kaksio myyntiin. Taloyhtiön tontti rajoittuu merenrantaan ja siitä tulee erittäin harvoin asuntoja myyntiin. Näytössä oli porukkaa ruuhkaksi asti ja kyseessä oli tarjouskauppa kohde. Olimme varmoja ettemme tule kyseistä asuntoa saamaan, mutta niin siinä sitten vaan kävi, että asumme nykyään kyseisessä kodissa ja tämä on unelmiemme täyttymys. Vieläkin välillä joudun nipistämään itseäni, että minä tosiaan asun täällä, istun parvekkeella ja katselen esteetöntä merinäköalaa. Oikotietä katselen nykyään sillä silmällä, että ”vitsit mikä tuuri meillä kävi” :) mikään asunto ei ole tämän jälkeen säväyttänyt millään tavalla ja hyvä niin. Olemme 36-vuotiaita ja suunnitelmissa on muuttaa tästä seuraavaksi vanhainkotiin, koska emme kumpikaan halua lapsia niin tällainen iso kaksio riittää meille hyvin.
Ihana inspiroiva tarina, kiitos! Pystyn ihan hirvittävän hyvin samaistumaan siihen fiilikseen, mikä tuollaisessa tilanteessa on, kun elän itsekin asuntoasioita niin tunteella. Meillä oli vähän vastaava tapaus edellistä kotia etsiessä. Tarjolla oli uniikki koti – ja väkeä sekä tarjouksia tietysti sen mukaisesti. Me emme sitten lopulta lähteneet tarjouskilpaan lainkaan mukaan, mutta muistan ne sydämentykytykset, jotka asunto – ja asunnon pihassa odottavat kilpailevat ostajat – aiheuttivat. Aivan mahtavaa, että te saitte napattua unelmienne kodin. Isot onnittelut! Täytyy sanoa, että kun noin paljon asuntoa arvostatte, se meni varmasti juuri oikeaan osoitteeseen. :)
Olin ennen pilvilinnoissa liihottaja. Nykyään seikkailen myynti-ilmoituksen seassa jalat maassa. Oman talon rakentaminen on asia missä kantapäät nousee ilmaan, mutta varpaat pysyvät maassa :) menetin nimittäin sydämeni viime kesänä asuntomessuilla desing talon palalle. Sanotaanko näin, että sitä kohti pyristelen, mutta olen myös tosi onnellinen jos saadaan joskus hyvällä pohjalla varustettu rivariasunto rempata. Sinun asumiseen liittyvät postaukset on toiminut kyllä hyvinä ajatusten herättelijöinä! Mm. rohkaistuimme ja vaihdamme pian vähän pienempään vuokra-asuntoon rahaa säästääksemme. Onneksi saamme jäädä kuitenkin samaan tykkäämäämme taloon, joskus käy hyvä tuuri :)
Moi Rosa! Kiitos kivasta kommentista! No vähän sama juttu. Toki edelleenkin käy välillä liihoittelemassa töölöläisten jugendtalojen pilvilinnoissa, mutta on ihan oma juttunsa, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kun katson oikeasti realistisin kriteerein koteja (no eläkkeellä kyllä ajattelin asua töölöläisessä jugentalossa, mutta se nyt ei tapahdu ihan justiinsa). ;) Design-Talo Pala on upea ja idealtaan fantastinen! En yhtään ihmettele, että ihastuit. Olen tosi iloinen palautteesta, kiitos kun kerroit! Haluan nimenomaan herätellä ajatuksia. En sanoa, että kompakti ja edullinen koti on parempi, mutta sanoa, että se voi olla todella hyvä ratkaisu silloin, jos haluaa hieman vähemmän painetta asumiseen. Mekin pystymme nyt koko ajan säästämään, mutta jos asuntolaina (tai vuokra) olisi ihan tapissa, niin silloin sitä ahdollisuutta ei olisi. Onnea tulevaan uuteen kotiin! Ai kun kiva kuulla, että vielä sijainnin puolesta kävi noin hyvä tuuri. :)
Mykistävän erinomainen teksti! <3
Kiitos tuhannesti Jenna! Ilahdutit sanoillasi kovasti. <3
Seuraan Etuovea usein. En hae niitä enää siinä tarkoituksessa että haluaisimme vaihtaa. Asuminen ja sen monet muodot kiehtovat ja herättävät kysymyksiä. Haen kauniita puitteita, sisustuksia estetiikan nälkääni. Ja toisaalta, koskaan ei tiedä mitä omassa elämässä tapahtuu. Voi tulla sairaus ja muu syy, jonka vuoksi oma talo olisi pakko myydä. Haluan pysyä ajantasalla oman alueemme hintatasosta ihan jo senkin takia että tiedän missä mennään. On hyvä olla realisti mutta ei unelmoinnista koskaan haittaakaan ole. Koskaan kun ei tiedä mikä toive toteutuu kun sen sanoo ääneen.
Erinomaisia pointteja, kiitos Terhi! Olen kanssasi hyvin samoilla linjoilla. Minäkin seuraan asuntomarkkinoita paitsi harrastuksena myös ihan oikeasti pysyäkseni kärryillä hintatasosta ja aluemme rakentamisesta. Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että koska vain voi tulla tilanne, jolloin koti täytyy myydä. Siksi minusta etenkin rivi-, omakoti- tai paritalosta olisi erityisen tärkeää ottaa kauniit ulkokuvat kesällä jemmaan, kun piha kukkii, sillä taloa on aika erilaista myydä piha- ja puutarhaunelmin kuin marras- tai maaliskuun loskalla. Nimenomaan, realisti, mutta totta kai hieman haaveillen. Sehän elämän suola on ja uskon ihan samaan, että koska vain voi tapahtua positiivisiakin yllätyksiä. :)
Silloin tällöin tulee selailtua asuntoja, mutta aika harvoin nykyään. Mutta samaista harrastan lenkkipolulla , tätä talojen ihastelua ja joskus ollaan asioikseen ajeltu autolla lenkkiä ja etsitty inspiraatiota mm.talon väriin, piha istutuksiin, aitoihin yms.
Mukavaa viikonjatkoa! :-)
Naapuriin kurkkailu on kyllä hauska harrastus, ei siitä mihinkään pääse. Hauska kuulla, että harrastat samaa. Pelkään, että saan vielä joskus Onnia ulkoiluttaessa hullun leiman, kun tirkistelen aidan raoista. :D Samoin kiitos sinne!
Täällä yksi anonyymi Oikotieaddikti hei. Olen surffaillut kyseisellä sivustolla yli vuosikymmenen ja tällä hetkellä asumme mieheni ja poikamme kanssa toisessa omistusasunnossamme. Voin samaistua kirjoitukseesi täysin. Oikotiellä ajan tappaminen on siinä mielessä hyvä harrastus, että siinä tulee aika tietoiseksi tarjonnasta, yleisestä hintatasosta eri alueilla ja eri asuntotyypeissä. Olemme myös käyneet kymmenissä asunto-, talo- ja tonttinäytöissä vuosien varrella ja yksi asia on käynyt selväksi – tärkeintä on sijainti, sijainti ja sijainti. Tiedän että se on klisee, mutta ei syyttä suotta. Sijainnin jälkeen toiseksi tärkein asia on tietysti talon rakenteet. Moni menee halpaan ja ostaa nätiksi stailatun omakotitalon, jossa on riskirakenteita. Näistä syistä asumme siis edelleen rivitalokolmiossa, hyvin hoidetussa (isossa) taloyhtiössä, hyvällä sijainnilla. Fyrkat olisi vaikka heti isompaan, mutta vielä ei ole tullut vastaan sellaista kohdetta johon sijoittaisi omaisuutensa ilman suurempaa jännitystä. Tällä hetkellä olemme kallistumassa uuden rakentamiseen. Tietysti alueelta johon haluamme, ei tule uusia tontteja myyntiin tällä hetkellä ja ne harvat jotka tulevat silloin tällöin, menevät usein jo ennen ensinäyttöä. Sen vielä haluaisin sanoa että vaikka asuntohaaveet ovat usein unelmointia ja aika helposti lähtee mopo käsistä romantisoinnin kanssa, niin kannattaa aina miettiä kriittisesti kolme kertaa mihin sijoittaa kuusinumeroisen summan rahaa. :)
Pitäisikö meidän anonyymien Oikotie-addiktien alkaa tavata ringissä. :D Juuri näin. Surffailu ei pelkästään ole hömppää, vaan ihan oikeasti vain niin voi saada kattavan käsityksen alueen hintatasosta ja tarjonnasta. Siitä on suuri hyöty sitten joku päivä, kun omansa myy ja uuden ostaa. Minuakin ahdistaa hurjasti omakotitalon riski. Ja toki tiettyjen aikakausien talojen riskit ylipäätään. Oman talon rakentaminen on kyllä monelta kannilta perusteltu vaihtoehto, sillä silloin saa, mitä haluaa ja tietää, mitä tilaa. Mutta kuten sanoit, tontit ovat harvassa tai sitten meillä päin ihan kauhean hintaisia. Onni onnettomuudesta meistä ei olisi rakentajaksi luonteenkaan puolesta, niin ei tarvitse harmitella pelkkää budjettia. ;) Kuulostaa siltä, että pelaatte asuntokorttinne tosi fiksusti! En voisi olla enempää samaa mieltä. Romantisoinnin kanssa lähtee todella mopo käsistä. Varsinkin, jos on etsinyt asuntoa pidempään, saattaa harkintakyky helposti pettää. Onhan se ihana ajatus hipsiä vaikka vanhassa natisevassa puutalossa, mutta en tiedä, olisiko se ainakaan meille riskin väärti. Kiitos kiinnostavasta kommentista ja kokemuksista. :)
Tutulta kuulostaa.. Vaikka tällä hetkellä ei ole aikeissa myydä omaa kotia, niin silti käyn katsomassa myytäviä kohteita lähes päivittäin. Todella harvoin tulee vastaan mitään sykähdyttävää! Vaikka oma kotimme ei ole mikään asumishaaveeni täyttävä, on tämä kuitenkin tähän elämän- ja rahatilanteeseen oikein sopiva ja viihtyisä. Haaveilen tällä hetkellä terassin lasittamisesta, mutta kyseessä taitaa olla sen verran hintava hankinta että haaveeksi on jäänyt toistaiseksi. Jotenkin on koko ajan takaraivossa ajatus että tämä ei ole ns. loppuelämän koti, eli on tarkkaan mietittävä paljonko tähän laittaa rahaa ja onko mahdollista päästä ”omilleen” jos myy.. Ehkä tästä ajatuksesta pitäisi oppia erilleen eikä miettiä tulevaa, koti on kuitenkin maailman tärkein paikka ❤️
Hauska kuulla samanlaisesta surffailijasta! Omalla kohdallani oli jonkunlainen Oikotie-tauko ensimmäisen asumisvuoden aikana, vaikka Hesarin asuntoilmoitukset selasinkin, mutta nyt kun remontoiminen ja sisustaminen on saatu suurin piirtein valmiiksi, on taas hauska käydä kurkkimassa tarjontaa. Ymmärrän tosi hyvin tuon pohdinnan siitä, kannattaako johonkin muutokseen panostaa, jos ei ole ihan varma, saako siitä omansa pois. Meillä kävi juuri noin viime kodin keittiön kanssa. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme tehdä keittiöön pienen pintaremontin, vaikka ajattelimme, että tuskin saamme omiamme takaisin, koska edellinenkin keittiö oli niin sanotusti ihan ok. Mutta saimme! Ja vähän päälle. Ainakin meidän kodin ostajakunta todella arvosti viimeisteltyä asuntoa, sillä kaikki eivät tosiaankaan jaksa alkaa remontoida. Mutta ihan totta, kyllä se silti kannattaa tarkkaan harkita, että mahdollinen tappio harmita. Juuri näin mekin sitten lopulta ajattelimme. Että kun koti on niin tärkeä paikka, niin mieluummin siihen satsaa kuin johonkin muuhun. Kiitos ajatusten vaihdosta ja toivottavasti lasitetun parvekkeen haave joskus toteutuu! :)
Kun aikanaan löysimme talomme ja kävimme katsomassa, tiesin tulleeni kotiin. Mieheni ei taloon syttynyt, joten tarjousta ei jätetty. Talo meni sivu suun. Jatkoimme etsintäämme, mutta mulle ei kelvannut mikään. Vertasin kaikkia taloja tuohon jo löytämääni. Yllättäen talo tuli myyntiin uudelleen puoli vuotta myöhemmin. Vanhempi pariskunta, joka sen oli ostanut, olivat joutuneet toteamaan sekä talon, että pihapiirin heidän resursseilleen liian isoksi. Sillä kertaa en antanut miehelleni periksi, vaan talo ostettiin. Kaikki rahat meni, ei voitu heti aloittaa remppaa, jonka olin jo ensi käynnillä visioinut. Hyvä niin, koska taloon tutustuessamme ajan kanssa, meni muutama suunnitelma uusiksi. Remontit on sittemmin tehty. Viisitoista vuotta on tässä kodissa asuttu. Emme ole muuttamassa mihinkään, mutta silti piipahdan oikotiellä muutaman kerran viikossa. Ihan vaan tarkistan, että jos ’seuraava unelmieni talo’ tulee myyntiin, ei käy kuten viimeksi ja joku nappaa sitä nenämme edestä :) Neuroosi :):)
Piti vielä lisätä, että turhaan selaan oikotiellä mitään taloja. Mieheni lämpisi taloomme hitaammin kuin minä, mutta nyt häntä ei varmasti saisi muuttamaan pois.
Mainiota tarinoita jaatte, kiitos paljon tästäkin! Tuostahan olisi jäänyt ihan kamala trauma, jos ei talon kanssa olisi käynyt onni onnettomuudessa. Ja mikä parisuhdekriisi. Olisi ehkä mies saattanut muutamaan kertaan kuulla asiasta. ;) Isot onnittelut siitä, että saitte lopulta unelmienne kodin! Tuo pistää myös omalla kohdalla miettimään sitä, että jos se unelmien talo joskus löytyy, niin pystysikö sitä sitten malttamaan remontin kanssa. Me emme kumpikaan ole kärsivällisiä elämäntaparemontoijia, niin siksi tätä kotia etsiessämme etsimme nimenomaan sen hintaista kohdetta, josta jäi mahdollisuus tehdä koko remppa kerralla. Mutta tosiaan, unelmakoti on aina unelmakoti, ja jos jotain niin erityistä sattuu kohdalle, niin silloin kokonaisuuteen varmasti suhtautuu eri tavalla ja pitkäjänteisemmin. Mahtava tuo neuroosi, ei kai tavastaan (ja traumoistaan) mihinkään pääse. :D Ehkä juuri tuosta syystä haluaisin itsekin laittaa hakuvahdin päälle, että kun niitä oikeita helmiä vapautuu ehkä yksi vuodessa, niin harmittaisihan se, jos sitä ei huomaisi. Samanaikaisesti toivon, ettei mitään sopivaa vielä vahingossakaan ilmestyisi pitkään aikaan. Huippua, että nykyään sitten mies on noin kotonaan. :D
Ihana, viisas ja tasapainoinen kirjoitus! Varsinkin tämä: ”… se muistuttaa siitä, miten järkyttävän hintaisiksi suurin osa Helsingin asunnoista tasoonsa nähden on noussut, ja miten tyytyväisiä saamme olla tästä tuiki tavallisesta, mutta kauniista, toimivasta, hyväkuntoisesta ja järkevänhintaisesta kodista.” Tällaiset ”asumisen filosofiaa” käsittelevät kirjoitukset antavat syvyyttä blogillesi.
Kiitos ihanasta kommentista! Olen tosi iloinen, jos pidit jutusta. Minusta tuntuu, että voisin koko ajan kirjoittaa vain pohdiskelevampia postauksia, mutta tiedän, että lukijat kaipaavat myös keveämpää väliin. Yritän siis kirjoittaa sekä että. Mutta tosi paljon näitä kaikenlaisia elämänvalintakysymyksiä mietin ja varmasti se näkyy blogissakin nyt ja jatkossa. :) Helsingin hintataso ei kyllä kannusta kauheasti asuntohaaveilemaan. Meidän alueella ei tulisi kuuloonkaan rakentaa taloa, mikä on arkipäivää muualla Suomessa asuville. Taas pidemmälle keskustasta emme halua, niin näillä korteilla on tasapainoiltava. :)
Molempi parempi mitä tulee postausten sisältöön! :-) Ja joo, rakentamisprojektit eivät ole Helsingissä helposti toteutettavia, kun vuokratontit ovat kiven alla.
Hei aivan mahtava kirjoitus! Tähän on pakko kommentoida, kun itse teen työtä siellä asuntokuvien takana. Stailaan Oulun alueella myytäviä asuntoja ja näen siis paljon näitä kohteita. Ja täytyy sanoa, että harvemmin tulee niitä kohteita jotka saisi kunnon asuntokuumeen aikaiseksi. Toki fiilistelen erilaisia asuntoja ja ihastelen erilaisia sisustuksia mutta tässä samalla on oppinut vieläkin enemmän arvostamaan oman kodin tiloja. Ja sitä omaa asuinaluetta. Siitä kai sen kodin tunnistaa <3 kun ei muut herätä niitä tunteita. Toki haaveilen vielä siitä ihan unelmien TALOSTA, mutta kyllä KOTI on se juttu <3
Kiitos paljon Jaana! Olipa kiva, että tykkäsit ja kommentoit. :) Työ tosiaan muuten tuokin oman lisänsä asuntohaaveiluun, jos erilaisten kohteiden kanssa on tekemisissä viikoittain. Siinä voi nopeasti lähteä ajatukset laukalle, mutta taas toisaalta asumisen ammattilaisena osaat varmasti katsoa kohteita kriittisestikin ja arvostaa oman kodin hyviä puolia. Siksi juuri minusta on tärkeää puhua kodista ja asumisesta laaja-alaisesti, jotta omat ajatukset resursseista ja haaveista selkiintyvät. Ihana kuulla, että viihdytte omalla alueellanne yhtä hyvin kuin mekin. Se tosiaan tekee kodista vielä enemmän kodin, että kotina pitää sekä asuntoa että sen ympäristöä. Minullekin sopii hyvin tämä malli, että arvostan nykyistä kotiamme tosi paljon, mutta että saan silti haaveilla ja leikkiä ajatuksilla. :) Kaunista helmikuuta ja toivotaan, että unelmien talo vielä joskus toteutuu!