Hyvää naistenpäivää, siskot! Eiku.
Naistenpäivä on minusta äärimmäisen ristiriitainen päivä. Jos tasa-arvo olisi sillä tasolla, jolla sen kuuluisi olla, ei tällaista päivää tarvitsisi erikseen viettää. Toisaalta naiset, joita on kautta aikojen sorrettu, ovat nimenomaan oman päivänsä parrasvaloissa ansainneet.
Onko työmatkalla jaettu ruusu kaunis kunnianosoitus vai irvokas symboli sille, ettei euromme edelleenkään ole euro? Minulle se on molempia. Toisaalta on imartelevaa tuntea itsensä erityiseksi, mutta samaan aikaan tekisi mieli tokaista, että pidä ruususi ja tule uudestaan jakamaan sitä sitten, kun olemme kaikkien mittareiden mukaan samalla viivalla.
Jos naistenpäivän tarkoitus on todella muistuttaa naisten oikeuksista ja puhua epätasa-arvosta, miksi päivä on lipsunut siihen, että itse asiassa naiset esiintyvät naistenpäivänä passiivisina ruusujen ja suklaarasioiden vastaanottajina?
Samanaikaisesti naistenpäivänä käynnistyi kaksi hyvin samankaltaista kampanjaa: Stockmann muuttui Stockwomanniksi ja Lumene lanseerasi Light the way -kampanjansa. Molempien naiskuvasto on hyvin samanlainen: kummassakin mukana on tämän hetken IT-tyttö Janita Autio. Molemmissa kampanjoissa korostetaan erottautumisen ja rohkeuden tärkeyttä.
En valitettavasti voi sanoa voimaantuneeni kampanjoista, vaan päinvastoin minulla on sellainen olo, että jos en samantien vedä fuksianpunaista kissarajausta ja pue räikeää printtihaalaria päälle, en ole sellainen nainen kuin nyt pitäisi olla.
Vaikka en haluaisi ajatella näin, niin valitettavasti ajattelen kuitenkin: minusta naistenpäivä, jonka piti vapauttaa naiset, osaltaan laittaakin meitä kahta kauheampaan muottiin. Enkö riitäkään valkoisessa puserossani, olenko vasta shokkiväreissä rohkea ja vahva?
Huomasin myös Tiian kirjoittaneen Lumene-suhteen rappeutumisesta, kun markkinointia alettiin suunnata ainoastaan alle 40-vuotiaille. Vaikka itse edustan ikäluokaltani Lumene-kampanjan naisia, koen silti, ettei brändi ole muutoksensa jälkeen enää puhutellut minuakaan. Ennen kaikkea olen vieraantunut Lumenesta naiivin tekopyyhyyden takia, josta Anu Silfverbergkin kolumninsa puolivälissä kirjoittaa.
Ei saa käsittää väärin: minusta brändit eivät saa jämähtää paikoilleen – niiden on uudistuttava ja mentävä eteenpäin silläkin uhalla, ettei muutos miellytä kaikkia. Varmin tappio syntyy siitä, että jää hajuttomaksi ja mauttomaksi. Kampanjan naiset ovat upeita esikuvia, mutta viesti ei vain uuden brändilanseerauksen jälkeen ole osunut omaan naiseuteeni.
Mitä naistenpäivä minulle on, niin kai sitten tätä: vaikka minun lifestyle-bloggaajana pitäisi vain kepeästi toivotella kimpun kanssa ihanaa naistenpäivää eikä koskaan kritisoida mitään, avaan suuni asioista, jotka minua puhututtavat.
Vaikka en koe olevani tämän hetken Lumene-nainen, se ei poista meikkipussistani muutamaa merkin luottotuotetta. Taas Stockmann – korjaan Stockwomann – on minulle aina yhtä rakas kuin ennenkin. Toivon vain, että voin edelleen käydä Aleksanterinkadun ovista sisään helmikorvakoruissani ja mennä ostamaan taas yhden klassisen valkoisen puseron ilman, että minun pitäisi väkisin ulkopuolisen käskystä rohkaistua ravistelemaan omia pukeutumistottumuksiani.
Siitä ilahduin, että Stockwomann Magazinen kannessa käytetään Olivia-lehden lanseeraamaa tai ainakin tunnetuksi tekemää termiä pokkanainen. Se kun on edelleen yksiä parhaita ilmaisuja, ja termi, joka ehkä sittenkin saa minut vähintään tyttäreni takia uskomaan naistenpäivään. Pokkanaistenpäivään, joka ei mittaa naisen rohkeutta tai omaperäisyyttä millään ulkoisilla mittareilla.
Piste. Mua alkaa aina ahdistaa, jos pitäisi olla jotakin. Äitinä, naisena tai lakinaisena. Pitäisi haluta ruusuja ja timantteja, vaikka paljon enemmän arvostan sitä, että mulla on rinnalla mies, joka tasavertaisena hoitaa lasta, rakastaa mua vuosien jälkeen kaikessa epätäydellisyydessäni ja jakaa elämänsä kanssani. Samoin kuin se, että pitäisi pukeutua tietyllä tavalla ja pitää tietyistä asioista. Koen olevani rohkea ja räväkkäkin, ei se liity mitenkään vaatteiden valintaan tai huulipunan väriin. Sulla on tosi hyviä tekstejä! Jotenkin se Bosslady-termikin ärsyttää mua vaikka tarkoitus on hyvä. Hyvää naistenpäivää! ;)
Tämä! Että pitäisi olla yhtään mitään. On päivänselvää, että räväkästi pukeutuvat tai seksuaalisesti erilailla suuntautuneet kokevat ikäviä ennakkoluuloja, mutta väitän, että niin kokevat ihan kaikki. Itse koen, että joudun jatkuvasti todistelemaan, että voin olla hauska/itseironinen/rohkea/rento/liberaali, vaikka pukeudun pikkumustaan. Ikävä, että olet kokenut samaa. Toisaalta kyllä helpottaa, ettei näidenkään tuntemusten kanssa ole yksin. :) Ihan samat ajatukset jaan myös bosslady- ja girlboss-termeistä. Mikä alkoi voimaannuttavana muutoksena, tuntuu nyt jotenkin naiivilta lässytykseltä. Mitä jos naiset olisivat ihan vain pomoja. Minun on tarkoitus myöhemmin kirjoittaa myös omasta yrittäjyydestäni. Kiitos tosi kivasta kommentista! Olen älyttömän iloinen, että pidät teksteistäni. Kiitos, kun olet ja luet. :)
PS. Unohdin sanoa, että olen täysin samaa mieltä olen myös parisuhteen todellisesta tasa-arvosta. Niin paljon kuin mieheni naistenpäiväliljasta ilahduinkin (ja vielä enemmän ilahduin siitä, että hän toi oman liljan myös tyttärellemme), niin kaikista korkeimmalle arvostan sitä, että mieheni suhteutuu minuun niin korkealla kunnioituksella ja tasavertaisuudella. Jaksaa siivota, pykätä, kantaa vastuuta, kannustaa, ymmärtää, hyväksyä – jokaikinen päivä vuoden ympäri. Todella ihana kuulla, että sinulla on samanlainen tilanne. Silloin meillä on naistenpäivä joka päivä, koska järkyttyneenä ja silmät kostuneena luin, miten yleistä esimerkiksi perheväkivalta on. Ei tule tulppaaneita, vaan tulee turpaan: http://www.asikaine.fi/hyvaa-naistenpaivaa-tuliko-tulppaaneja-vai-turpaan/
Ruusujen ja suklaan passiivisesta vastaanottamisesta tuli mieleeni kirjoittaa, että työpaikassani on tällä viikolla sisäisesti julkaistu sellaisia pikkutarinoita, joissa työntekijä antaa kehuja arvostamalleen naiskollegalle. Ihan kiva idea ja varmasti tarkoitus oli hyvä, mutta otti silmään kun kaikki nämä kehuja naisille antaneet olivat miehiä. Kai nyt monikin nainen arvostaa toista naista kollegana ja voisi jakaa tällaisen huomionosoituksen…? Ehkä sitten seuraavina naistenpäivinä.
Kiitos tästä mainiosta ja kuvaavasta esimerkistä! Saan täysin kiinni ajatuksistasi. Nimenomaan, että sitäkö naistenpäivä on, että miehet kerran vuodessa kehuvat ja naiset passiivisesti kuuntelevat. Minusta naistenpäivän tärkeimpiä sanomia työrintamalla on nimenomaan naisten keskinäiset verkostot ja tuki. Itse asiassa minulle naistenpäivän suurin anti oli, kun sisustusbloggaajakollegojen ryhmässä puhuimme, miten nainen on naiselle susi -väite ei voisi pitää vähempää paikkaansa. Pienessä ryhmässämme jokainen jakaa vertaistukea, kannustusta, tietoa ja apua, pyyteettömästi. Jos sinusta luontevalta tuntuu, niin ehdota muutosta ensi naistenpäiväksi työpaikallasi. Se olis upea aloite. :)
Kiitos kirjoituksestasi! Osasitpa hienosti kirjoittaa sanoiksi juuri ne tunteet joita itsekin koen erityisesti tänä naistenpäivänä.
Kaunis kiitos kommentistasi Marjukka! Olen niin onnellinen teistä lukijoista. Teille on todella kiitollista kirjoittaa, kun samaistutte usein ajatuksiini, tuotte kuitenkin uusia näkökulmia ja osaatte myös tarvittaessa haastaa.
Vau, kiitos tästä postauksesta! Tiivistit aika hyvin sanoiksi kaiken sen mitä olen itse tänään somea selaillessa miettinyt. Arvostan sitä, että sanot tästä ääneen, tuntuu, että hirveän moni bloggaaja vaan lammasmaisesti esittelee kukkakimppuja ja availee pr-toimistojen naistenpäivälahjuksia. Ja jotenkin ahdistaa ajatella, että he kaikki suhtautuisivat tähän aiheeseen kritiikittömästi. Mua ahdistaa naistenpäivän alekoodit ja lässähtäneet tsemppilauseet ja ajatus siitä, että taas (tätä tuntuu löytyvän erityisesti seuaraamieni sisustusaiheisten instatilien julkaisuista) vertaillaan kenen mies on tuonut kukkia ja kuka on ollut niinkin emansipoitunut että on (hui kauhea) ihan itse itselleen ostanut kukkia. En tiedä, tänä vuonna on vaan ärsyttänyt koko naistenpäivä. Ja vähän ärsyttää, että vaikutusvaltaiset sisällötuottajat, joilla on iso määrä seuraajia, lähtevät tuollaisiin mitäänsanomattomiin kampanjoihin, joiden perimmäinen tarkoitus on vaan myydä naisille lisää vaatteita… Kun niitä rahkeita olisi oikeasti muuhunkin!
Kiitos sydämeni pohjasta Kristiina! Rakastin tätä rehellistä ja rohkeaa kommenttia. En saisi sanoa näin, mutta arvaa ihmettelenkö osasta kollegoistani samaa. Minulle ei vieläkään ole selvinnyt, että eivätkö he yksinkertaisesti suhtaudu mihinkään kriittisesti vai suhtautuvatko, mutta eivät halua tuoda ajatuksia esille työmahdollisuuksien menettämisen pelossa. Teen itsekin kaupallisia yhteistöitä ja käyn PR-tapahtumissa, mutta en todellakaan hehkuta kaikkea, en edes halua kaikkia goodie bageja mukaani. Siksi se tuntuu käsittämättömältä, että osa alan ammattilaisista ei koskaan kyseenalaista mitään. Se kuukauden neljäskymmenes PR-näyte on sekin instagram Storiesissa aina vaan iiihana.
Samaan aikaan ahdistun itse siitä, että maapallolle tuotetaan niin paljon turhaa. Omannäköiset, kauniit ja käyttökelpoiset tuotteet vastaanotan totta kai kauniisti kiittäen, mutta kun suurin osa jaetuista tuotteista ei ole mitenkään henkilökohtaiseen makuun sovitettuja, vaan yleistä näytekrääsää. Taas sellaisiin tapahtumiin, joissa olisi oikeasti minun näköisiäni tuotteita ja brändejä, en edes saa kutsua! Useat PR-toimistot kutsuvat aina saman suppean nuoren ja trendikkään muotivaikuttajien joukon, vaikka kyse olisi sisustamisesta. Jos tämä kuulostaa katkeralta, niin sitä se ei ole, vaan seuraan ja analysoin vain alaa hyvin tarkasti kaikista näkökulmista, koska olen itse työskennellyt viestintätoimistossa sekä mainostajan puolella. Sen tähden minun on uskomattoman vaikea ymmärtää, ettei PR-toimia kohdisteta tarkemmin, vaan että kaikille tuotteille halutaan hahkuttajiksi samat kasvot – ja hehän hehkuttavat. Mutta kuka oikeasti muistaa, onko hehkutettu pusero tällä kertaa Nellyn/Bubbleroomin/Lindexin/KappAhlin/Cubuksen/Elloksen/Bik Bokin/Gina Tricotin, ei kukaan, kun hehkutus ja kasvot toistavat aina itseään.
Täytyy sanoa, että kyllä tämä minulta, joka myös teen nykyään blogia työkseni, vaati todellista rohkeutta ja pokkaa kritisoida mainostajia, joita kollegat samanaikaisesti hehkuttavat. Mutta vaikka se olisi leivästä pois, valitsen silti aina enemmin tämän rehellisen tien kuin somemaailmassa ihan liian yleisen kritiikittömyyden ja yltiöpositiivisuuden.
Jep, en kestä enää tsemppilauseita. Tai kestän tavallaan, keräilen oivaltavia sutkautuksia itsekin Pinterestiin, mutta lauseet ovat kuitenkin aina vain lauseita, sananhelinää. Niin kauan kuin ongelmat ovat syvällä rakenteissa, ei yksi pikkuhousuihin painettu printti paljoa lohduta. Jokainen ei ole oman onnensa seppä ja vaikeista oloista on todella vaikea ponnistaa, vaikka meillä Suomessa asiat hienosti ovatkin esimerkiksi koulutuksen suhteen. Minäkään en muista koskaan ennen ärsyyntyneeni naistenpäivästä, mutta miten nyt tulikin meillä usealla selvästi mitta täyteen. Kiitos, kun olet linjoilla ja jaat kanssani fiksuja, rohkeita ajatuksia!
Kiitos niin paljon linkkauksesta. <3 Hieman alkaa olla paukut vähissä, eli saanko tiristettyä enää mitään järkevää. Eli ehdottomasti kannat ylpeydellä helmikorvakoruja ja valkoista paitaa, juuri se erilaisuus tekee meistä naisista mielenkiintoisia ja Lumenen kampanjan otanta vaan ei ole sitä, huolimatta siitä, että esimerkiksi Meeri Koutaniemeä ihailen valtavasti. Olisin kaivannut erilaisuutta, rouheutta, tavallisuutta, kaikkea maan ja taivaan väliltä, enkä nuorehkoja, hoikkia ja kauniita, mitä uutta mietinnällä.
Kuten sanottu, Lumenen uusi ilme on kaunis minunkin silmään ja vanhahtavan lookin oli aikakin väistyä, paitsi, että mummilleni pitäisi löytyä se sinihylsyinen pinkin sävyinen puna jostain. ;) Itse tuotteessa ei ole nyt se ongelma, vaan jossain muualla.
Naiseus on moninaisuutta ja jokaisen tyyli on yhtä arvokas. Onneksi Kalevala Koru toimi tänään näyttävästi ja Stockmannilla oli kuitenkin Seela Sella.
Kivaa kevään odotusta.
ja aargghhh Stockmannilla ei sitten ollutkaan lanseerauksessa Seela Sella… voih… sanotaanko nyt vielä näin, että naistenpäivä on tasa-arvoa ajava päivä ja jos kampanjat lanseerataan naistenpäivänä ja otanta nimenomaan rohkeutta ja stereotypioita rikkovissa kampanjoissa, niin Stockmannin lanseerauksessa, kuin Lumenella, on nuoret, kauniit ja hoikat, niin jää kyllä valjuksi ja tulee tyhjä fiilis ja huijattukin olo, että miten hölmöinä te meitä naisia pidätte, tässähän on tätä samaa mainontaa kuten aina, mutta eri iskulausein ja iskulauseet ovat vielä ristiriidassa mallien kanssa.
Upeaa viikonloppua Laura <3
Kiitos Tiia itsellesi! <3 Voimaannuin (mikä ällöttävä mutta kuitenkin niin kuvaava sana) todella paljon siitä, että vielä on lifestyle-blogimaailmassa siskoja, jotka rohkeasti avaavat suunsa ja myös kyseenalaistavat asioita – toki sen kaiken kepeämmän ja iloisen lisäksi.
Sehän se hassua onkin, kun Lumene-kampanjan naiset ovat kaikki pelkästään upeita vahvoja naisia – kattaus vain on liian suppea. Eli missään nimessä en ajattele niin, etteikö jokaisella viisikosta olisi paikkaansa kampanjasta, vaan että kampanjaa olisi vielä voinut täydentää esimerkiksi yhdellä pluskokoisella ja yhdellä vanhemmalla naisella. Nyt läpileikkaus ei ollut tarpeeksi kattava kampanjaan, jonka oli tarkoitus kannustaa _jokaista_ naista. Ehkä katsoin itse kampanjaa vähän erilaisten lasien läpi siksikin, että en tosiaan pitänyt lainkaan aikaisemmin lanseeratusta brändivideoista, jossa Suomi-neito on muka niin aito ja luonnollinen, mutta totta kai kuitenkin ihonhoitotuotteita ja meikkejä käyttävä. Se, että aikuinen nainen osaa maailman metropoleissa heittää oman laukkunsa taksin takakonttiin, on hyvänen aika melkoista aliarvioimista sille, mihin kaikkeen olemme kykeneväisiä. Tämä Lumene-suhteen särö varmasti heijastui myös tämän kampanjan tulkintaan. Omaa fiilistäni siitä, että en ole Lumenelle tärkeää kohderyhmää, vahvistaa osaltaan sekin, että en ole koskaan saanut heiltä kutsua tai minulle kohdistettua viestintää, niin kuin et sinäkään. Ehkä, jos olisimme olleet paikan päällä, olisimme lämmenneet kampanjalle eri tavalla. Nyt henkilökohtainen suhde jäi tässäkin mielessä syntymättä.
Myös Stockmannin case on niin kiinnostava erityisesti siksi, että ristiriitaisuus syntyi nimenomaan kampanjan sisällä: lanseeraustapahtuma ei ollut linjassa kampanjan sanoman ja julkaisun kanssa. Jos olisin pelkästään nähnyt Stockwomann-kyltin ja lukenut Magazinen, olisin ollut haltioissani. Mutta tunnelma lässähti, kun itse tapahtumassa lavalle ei tosiaankaan astunut Seela Sella, vaan kuusi trendikästä nuorta naista. Siinä kohtaa minulle tuli todella aliarvioitu fiilis. Että oikeastiko osaan arvostaa vain muodikkaita nuoria some-kollegoitani. Jälleen kerran kyse ei ole siitä, etteikö jokainen upea nuori nainen olisi paikkaansa lavalla ansainnut, vaan siitä, että lavalla olisi pitänyt olla heidän kanssaan myös Seela Sella ja ylipäätään laajempi naiseuden kirjo. Itse olisin halunnut nähdä kampanjassa yhden raikkaan klassisen kasvon, daamin, joka vetää pokkanaisena kolmatta vuosikymmentä trenssissään ja luonnonräisessä tukeassaan ja vähät välittää trendeistä. Mutta klassinen kauneus on nyt selvästi kaikilla mittareilla out, ainakin Suomessa. Ulkomailla Isabella Rossellini kyllä tähdittää kampanjoita ja julkaisuja.
Juuri tuo on lopputulema: niin upeita ja tärkeitä kuin nämä kampanjat teorissa ovatkin, niin harmillisesti päällimmäiseksi fiilikseksi jäi tunne siitä, että vastaanottajaa aliarvioidaan ja pidetään yksinkertaisena.
Kiitos muuten, että mainitsit oman blogisi puolella toimittaja Sini Kesäsen kirjoituksesta. Kävin lukemassa tekstin ja linkkaan sen tähänkin, kun kannanotto liittyy samaan keskusteluun: https://blogit.apu.fi/naiselo/elakoon-naiset-sisaruus-ja-avoin-kannustus-onko-kyseessa-vain-naistenpaivan-huuma-vai-paastaanko-eteenpain/
Kiitos vielä itsellesi! Oli upeaa vaihtaa kanssasi ajatuksia ja samoin, rohkeaa, omannäköistä viikonloppua! <3
<3 Täällä luen tätä sinun kommenttiketjua uteliaana läpi ja jäin koukkuun moniin erittäin älykkäisiin näkökulmiin miten tulkitset asioita.
Omassa blogimaailmassa tämä on nyt ollut yhtä Lumene pyöritystä, mutta kun keissi tasaantuu, elän toivossa, että askel muutokseen on saatu syntymään ja kaikella tällä yhteistoiminnalla. <3
Eli kiitos sinulle vielä linkkauksesta ja blogistasi on tullut paljon väkeä omaan blogiini. :)
Case Stockmannista olen saanut nyt muiltakin paikalta olleilta tietoa ja hetken tuli tunne, että väsyn kaiken tämän toivottomuuden alle, miksi maailma on tälläinen. Mutta en luovuta ja jatkan taistelua ja olen kyllä saanut valtavasti energiaa, sillä Lumene tapausta on niin mittavasti kommentoitu kaikkialla ja on ollut jännä huomata, miten monilla on pinnan alla kuohunut asian tiimoilta ja nyt kaikki avaavat sydämensä.
Luin aiemman vastauksen tuolla ylhäällä ja komppaan siinä, että onhan se toki koomista, että samanlainen tietty naistyyppi on nyt tapetille ja heidän avullaan halutaan mainostaa ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hienoa toki heille, mutta vähän tylsää kuluttajille, etenkin kun ei löydy lainkaan samaistusmispintaa.
Kivaa illan jatkoa ja kuullaan blogeissa. <3
Kiitos Tiiasta todella koskettavista sanoista! <3 Minulle asioiden analysoiminen monista eri näkökulmista ja muilta oppiminen on todella tärkeä osa elämää. Jos on ollut täällä hyvää keskustelua, niin on ollut sinun blogissasikin. Olen käynyt moneen kertaan lukemassa uusia kommentteja ja vastauksia. Minusta on niin kiinnostavaa tarkkailla, miten aihe kehittyy ja syventyy. Ja ihana kuulla, jos olen tuonut liikennettä. Toivottavasti moni lukija jää kanssani vakkarilukijaksesi. :)
Minusta on suorastaa upeaa, että kaikki tämä, mikä tapahtui, tapahtui. En todellakaan olisi toivonut Stockmannille sen enempää kuin Lumenellekaan epäonnistunutta kampanjaa, mutta kun ei kyse ole siitä – hehän nimenomaan lopulta onnistuivat herättämään henkiin todella tärkeän aiheen, joka olisi muuten jäänyt käsittelemättä, hukkunut taas kaiken naistenpäivähattaran alle. Sattumalta juuri näiden kahden kampanjan inspiroimana saimme yhtäaikaa kimmokkeen nostaa kissan pöydälle.
Nimenomaan! Ymmärrän ihan älyttömän hyvin, että Stokka haluaa pyristellä eroon konservatiivisesta imagostaan. Oikeastaan heidän on pakkokin houkutellakseen uusia asiakkaita tässä haastavassa markkina- ja tappiotilanteessa. Kuitenkin Stokkan käytävillä kävellessä tuli hieman huvittunut olo, koska faktahan on, että kyllä Stokkan valikoima edelleen on pääasiassa tyyliltään perinteistä ja rauhallista: skandinaavista Filippa K:ta ja Tiger of Swedeniä, preppyä Gantia ja Tommya, business-henkistä Sandia ja Andiataa ja niin edelleen. Että jos he nämä asiakassegmentit sulkevat viestinnästään pois, niin en halua tietää, mitä se tulokselle tekee. On mahtavaa, että kevätuutuuksissa on räväkköjä uutuuksia heille, jotka haluavat uusia tyylinsä, mutta edelleen: kyllä me tyylimme löytäneetkin vaatekaappiamme päivitämme.
Hei huomasin, että Lumene-tarinasi saa jatko-osan! Tosi mahtavaa, jään innolla ja mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä. Hienoa Tiia ja näin tehdään, kuullaan taas! <3
Kiitos tästä(kin) kirjoituksesta Laura! Oon pohtinut omaa suhtautumistani tähän naistenpäivään ja sä puit sanoiksi sen mitä ajattelen, vaikken sitä osaakaan noin tiivistää! Ihanaa kevään jatkoa!
Olen niin onnellinen siitä, että rohkenin julkaisemaan tämän hyvin ex tempore syntyneen kirjoituksen, sillä olen saanut ihan älyttömästi voimaa kommenteistanne. On upea kokea, ettei ole ajatustensa kanssa yksin ja että muut läpikäyvät samanlaisia tuntemuksia. Tästä on todella tärkeä puhua, kiitos kun osallistuit keskusteluun. Olen niin kiitollinen teistä fiksuista lukijoista. Samoin kiitos, olkoon keväämme aurinkoinen ja energinen!
Hyvä postaus, kiitos tästä! Oma suhtautumiseni naistenpäivään on samankaltainen, ristiriitanen. Olen sitä mieltä, että naistenpäivä on ehdottomasti tärkeä asia, sillä sukupuolten tasa-arvossa on edelleen puutteita. Harmittaa kuitenkin, että naistenpäivä on aika vahvasti kaupallistettu ja typistetty hemmotteluun, kukkiin ja suklaaseen – mistä tietysti osa naisista (minä mukaanlukien) pitää, mutta tässä nimenomaan tehdään tilaa vain tietynlaiselle naiseudelle. Sanoit hyvin, että naisia pidetään lahjojen passiivisina vastaanottajina. En ymmärrä ihmisiä, jotka naistenpäivänä antavat kukkia tai lahjoja, mutta eivät esim. kannata feminismiä. Eikö se nimenomaan ole naistenpäivän idea?
Ilahduin, että pidit kirjoituksesta – kiitos paljon! Juuri näin. Naistenpäivän alkuperäinen tarkoitus on mielettömän arvokas ja siksi haluan ajatella, että päivällä on edelleen tärkeä roolinsa. Se ei vain saa lipsua liiallisen kaupallisuuden puolelle eikä tehdä naisista (pelkästään) passiivisia kornien lahjojen vastaanottajia. Bluestocking listasi hyvin, millä konkreettisilla keinoilla naistenpäivää voi viettää ja juhlia (http://www.lily.fi/blogit/bluestocking/51-konkreettista-ideaa-naistenpaivan-juhlimiseksi). Miksei näistä naistenpäivän teemoista puhuta enemmän? Miksi kaikki vain verteilevat saamiensa ruusujen tai suklaiden määrää?
Todellinen naistenpäivä olisi minusta sellainen, jolla ensisijaisesti edistettäisiin tasa-arvoa konkreettisin teoin, ja joka sen jälkeen huipentuisi sampanjamaljoihin, markkinoiden parhaaseen suklaaseen ja upeampaakin upeampiin kukkiin – koska ne me naiset olemme toden totta ansainneet ja vähän päälle!
En ymmärrä ketään, joka ei kannata feminismiä. Ensimmäiseksi mietin, ymmärtävätköhän he edes, mitä feminismi tarkoittaa. Kun ei se ole mitään telaketjuhommaa, vaan sitä, että kaikilla, sukupuoleen katsomatta, olisi yhtäläiset oikeudet poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti. Kuka tätä ajatusta voi olla kannattamatta? Juuri kuten sanoit, ainakin naistenpäivän juhliminen tuntuu todella irvokkaalta, jos ei feminismiä allekirjoita. Kiitos vielä kommentistasi! Teidän viestinne ovat olleet minun paras naistenpäivälahjani.
Puhut, Laura, painavaa asiaa ja olen kanssasi samoilla linjoilla, vaikken kahden pienen lapsen äitinä ehdi edes pohtimaan näitä kunnolla. :)
Olen asunut jo lähemmäs vuosikymmenen monelta osin Suomea ”takapajuisemmassa” maassa Keski-Euroopassa, jossa machokulttuuri – paikallisten sitä välttämättä hoksaamatta – on juurtunut syvään. Moni paikallinen, sekä miehet että naiset, ajattelee, että naisen paikka on kotona lasten kanssa. ”Miksi lapsia edes tehdään, jos ne laitetaan hoitoon koko päiväksi”, arvostelee moni. Feminismistä ja tasapuolisesta kohtelusta puhuttaessa nämä rakkaat ”uuden kotimaani” sovinistit muistavat huomauttaa, että jos haluamme tasavertaista kohtelua, sen myötä kuuluisi naisten myös suorittaa mm. pakollinen asepalvelus.
Tiedän – hyvin suppea, vanhanaikainen ja kuohahduttava kulttuuriero Suomessa itsenäiseksi naiseksi kasvaneelle, mutta niin sitä vaan maassa maan tavalla…
Ps. Olet upea kirjoittaja ja teet hienoa työtä. Ihailen hyvää itsetuntemustasi ja selkeää tyyliäsi! :)
Kiitos paljon, että tulit mukaan keskusteluun sieltä puolelta Eurooppaa. :) Huomiosi on erinomainen muistutus siitä, miten todella Pohjoismaat ovat Euroopassakin poikkeus. Vaikka mantereemme on yleisesti ottaen edellä, niin onhan Euroopassa todella paljon vanhanaikaista macho-kulttuuria, valitettavasti. Naisen kotiin jäämisessä ei ole mitään pahaa, KUNHAN se tapahtuu naisen omasta tahdosta. Mutta harvoin näin taitaa siellä päin Eurooppaa olla, vaan kyllä kyse on syvälle juurtuneista oletuksista siitä, mikä naisen paikka on. Argg! Nyt taisi ohimoiltani lennähtää muutama savupilvi. Aivan äärimmäisen turhauttava vertaus tuo asevelvollisuus. Kuinkakohan monen vuoden, vuosikymmenen tai vuosisadan päästä edes Eurooppa on sillä tasolla kuin Pohjoismaat nyt? Voin vain kuvitella, miten paljon sinua itsenäisenä suomalaisena naisena herrojen sutkautukset syövät.
Ehkä juuri tästä syystä ärsyynnyin niin paljon Lumenen aikaisemmasta videosta, jolla he lanseerasivat uudistetun brändin. Videolla vaalea suomalaisnainen heittää New Yorkissa oman laukkunsa taksin takakonttiin. Sekö todella on paras kerronta kuvaamaan sitä, kuinka me, mahdollisesti maailman itsenäisimmät naiset, maailmalla pärjäämme. No, mistä minä tiedän, mihin brändifilmin nainen oli taksillaan matkalla, mutta sen tiedän, että meistä suomalaisnaisista on aika paljon muuhunkin kuin omia laukkujaan heittelemään. Juuri Hesarissa oli viikonloppuna juttu siitä, miten suomalaisnaiset muuttavat aiempaa enemmän ulkomaille uran vuoksi. Esimerkiksi Mia Ahlström työskentelee Ikean Yhdysvaltain-varamaajohtajana ja on mukana johtoryhmässä! Jutussa hän kertoo, kuinka kaikki olettivat hänen muuttaneen miehen työn takia, mutta eihän se sitten ihan niin mennytkään. ;) Upea naistenpäivän tarina ulkomailla asuvasta suomalaisesta naisesta.
Aivan ihanan palautteen jätit, tulin sanoistasi tosi onnelliseksi! Kiitos hurjan paljon, että arvostat kirjoittamistani ja että olet mukana ylläpitämässä kiinnostavaa ja avartavaa keskustelua. <3
Olipa todella hyvä teksti! Tiivisti todella hyvin omat ajatukseni tästä päivästä.
Kiitos sinullekin Elina, että luit ja kommentoit! Arvaa vain, kuinka paljon voimaa ja energiaa olen saanut teidän kommenteistanne.
Laura se ei petä. Kiitoksia jälleen mielenkiintoisesta postauksesta ❤ toit itselleni ihan uusia ulottuvuuksia tähän päivään ja mietityttämään jäi hyvällä tavalla. Ps. Ihana uusi ulkoasu blogissa!
Etkä sinä petä, ilahdutat aina niin kauniilla sanoillasi. <3 Se on paras palaute, jos olen onnistunut herättämään ajatuksia. Olen todella onnellinen ja ylpeä paitsi siitä, että uskalsin itse avata suuni myös siitä, että moni kollega on rohkaistunut samaan kaiken somehattaran keskellä. Vain näin voimme oppia toisiltamme ja muuttaa maailmaa paremmaksi ja tasa-arvoisemmaksi. PS. Kiitos paljon! Pieniä viilauksia on vielä kesken, mutta ihana, jos pidät. Uusi ulkoasu on minulle itsellenikin inspiroiva ja motivoiva uusi alku. :) PPS. En kestä, kun saatte nyt vihdoin villakoiravauvan kotiin!
Minäkään en kestä ❤ klo 01:30 yöllä starttaa ajomatka kohti Helsinkiä ja tähän aikaan huomenna varmaan kaikki ollaan jo yöunien tarpeessa meillä.
Jännää ja ihanaa, onnea uudesta perheenjäsenestä!
”Jos tasa-arvo olisi sillä tasolla, jolla sen kuuluisi olla, ei tällaista päivää tarvitsisi erikseen viettää.”
Kiitos, tämä oli juuri omakin ajatukseni <3
Kiitos Jenni! <3 Kuten viestittelin, olet yksi ihailemistani pokkanaisista, joka otti jo opiskeluaikoina haltunsa hallituspaikat, ja joka ei edes ulkomailla jää kotiin nysväämään, vaan hankkii pokkana duunipaikan kielimuurista huolimatta. Mad respect!
Pokkanainen on muuten loistava sana :) Ja todella hyvä kirjoitus, hieman samasta aiheesta me kirjoitettiin eilen myös blogiin, nimittäin siitä kuinka toivoisimme että itseasiassa naistenpäivää ei tarvitsisi juhlia koska se tarkoittaisi sitä että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi saavutettu. Noh, sitä päivää odotellessa (tutkimusten mukaan 200 vuoden päässä) on hyvä käyttää naistenpäivä ja kaikki muutkin päivät sen puoleen näistä asioista puhumiseen ja tietoisuuden lisäämiseksi!
Se todellakin ON! Sain Instagramissa tärkeän tarkennuksen, että sanan alkuperäinen käyttäjä taitaa olla Rosa Meriläinen. Toisaalta voisimme ajatella niin, että naistenpäivän juhlimista ei tarvitse lopettaa, kun tasa-arvo on saavutettu, vaan että silloin juhliminen vasta alkaa. Mieti mikä fiilis niitä sampanjoita ja suklaita olisi silloin nauttia, kun voisimme kohottaa kaikille edesmenneille siskoille maljat, että me todella teimme sen, tasa-arvo on kuin onkin vihdoin saavutettu! Ehkä näin teemmekin – toivottavasti nopeammin kuin 200 vuoden päästä (kiitos jälleen hyvästä kirjoituksestanne, josta tuon raportinmukaisen aika-arvion luin). Kiitos, kun olet äitisi kanssa omalta osaltasi edistämässä tärkeitä keskustelunaiheita – se kun on blogimaailmassa aina yhtä virkistävää ja tärkeää. <3
Tosi hyvä teksti! Summaa myös omat ajatukseni naistenpäivästä ja tarjotuista muoteista!
Kiitos kaima! Olen otettu, että luit kirjoituksen ja että se kolahti. Teidän palautteenne on ollut minun paras naistenpäivälahjani.
Ja koska tasa-arvo ei ole sillä tasolla, jolla sen kuuluisi olla, tarvitaan erilaisia, näkyviä keinoja muistuttaa asiasta. Ja tottakai siitä siivusta haluaa osansa kaikki kynnelle kykenevät (kosmetiikkabrändit, vaatekaupat jne.) Vähän mulle jäi tekstistäsi mielensäpahoittunut-fiilis. Omaa päivää ei voisi vähempää hetkauttaa jos vaatekauppa mainostaa, että naisen on hyvä ravistella omia pukeutumistottumuksiaan. Markkinointijargonia. Naistenpäivässä on niin paljon sävyjä ja eri syvyyksiä, joista voisi kirjoittaa enemmän, kuin siitä pitääkö kaikkien näyttää samalta. Ei pidä.
Moi Riikka, kiitos kommentistasi! Ymmärrän, että jäi mielensäpahoittajafiilis. Otin tietoisen riskin, että näin saattaa käydä. Olen itsekin sitä mieltä, että me ihmiset olemme nykyään äärimmäisen herkkiä pahoittamaan mielemme kaikesta ja tästä syystä jätin melkein kirjoituksen julkaisematta. En halua profiloitua mielensäpahoittajana, koska en ole mielensäpahoittaja, mutta toisaalta en ole sellainenkaan, joka purematta nielee kaiken. Itse olen ylpeä itsestäni, että uskalsin ottaa kantaa – vieläpä kritisoida mainostajia, jotka tuovat minulle leivän pöytään. Se vaati ihan oikeasti pokkaa. Jos kyse olisi ollut vain mielensäpahoittamisesta, olisin marmattanut asiasta miehelleni illallispöydässä. :) Sen sijaan halusin rohkeasti avata uuden näkökulman, käydä hyvää keskustelua ja saada tilaisuuden oppia myös muilta.
Olen itse brändimielikuvista opinnäytetyöni tehnyt markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, ja tästä syystä analysoin kampanjoita automaattisesti, halusin tai en, se on minussa sisäänrakennettuna. Markkinointijargonina en pidä kumpaakaan kampanjaa. Kampanjoissa on hurjan tärkeä sanoma ja varsinkin siksi on äärimmäisen kiinnostavaa analysoida, miten tärkeä sanoma ei sitten kuitenkaan kaikkien silmissä onnistunut olemaan ihan sitä, mitä piti.
Pelkkä sanoma siitä, että naisella on oikeus ravistella omia pukeutumistottumuksiaan, on mainio ja sellainen, jonka itsekin allekirjoitan. Kuitenkin lanseeraustapahtumassa paikan päällä olleena näin kampanjassa aika paljon muitakin sävyjä, enkä pelkästään positiivisia, ja niistä halusin kirjoittaa.
Olen kanssasi samaa mieltä, että naistenpäivästä voisi, ja pitäisi, kirjoittaa monista eri näkökulmista. Eikö sitten myös tämä näkökulma ansainnut tulla käsitellyksi?
Ihanaa pohdintaa taas! Itseäni ärsyttää se, että naistenpäivän historia ja todelliset syyt jää kukkapuskien, suklaiden ja skumppien alle. Se, että maailmalla on ihan hirveästi korjattavaa naisten asioissa ja on kyllä meillä Suomessakin vielä – naisen euro ei ole euro, vanhempainvapaat kaatuu naisten niskaan ja naiset kokee raskaudesta aiheutuvaa syrjintää työmarkkinoilla. Puhuttiinko missään näistä eilen?! Tuskinpa ihan hirveästi.
Toki on hienoa, että yritykset tuo esiin näitä pokkanaisia, mutta tosiaan; siihenkin muottiin pitäisi mahtua ihan kaikenlaisia naisia. Olen vähän jäävi sanomaan Stockan kampanjasta mitään, kun itse työskentelen siellä, mutta vähän hämmentää kyllä tuo Janita Aution esiintyminen kahdessa näin samantyyppisessä kampanjassa yhtä aikaa. Toisaalta mä ymmärrän miksi hänet halutaan just tällaiseen – hänhän tule vanhoillislestadioilaisesta perheestä; yhteisesöstä, jossa naisen asema on aika heikko (tästä kirjoitti just hyvin ihana Viena K). Hän on siinä mielessä todellien pokkanainen, et häneltä on varmaan vaadittu tuplamäärä pokkaa tulla siihen pisteeseen missä hän nyt on, koska hänen omassa yhteisössään kaikki eivät sitä varmasti sulata. Ja onhan hän lisäksi tosi hip ja cool.
Ja Laura, sä olet olet todellakin enemmän kuin tervetullut Stockan ovista sisään sun helmikoruissa ja valkoisessa paidassa! <3 Stockwoman-kampanjan (joka ei siis kestänyt vain eilistä) yksi teesi on "Älä välitä siitä, miltä sinun oletetaan näyttävän, vaan siitä, miten tyylisi kertoo parhaiten sinun tarinasi". Vaikka mä ymmärrän ihan täysin noi sun ajatukset kaikkien eilisten kampanjoiden keskellä. Mulle tuli olo, että oonko mä sit ihan hitsin tylsä näissä raitamekoissani ja iänikuisissa neuleissani. Pitäiskö mullakin olla joku neonkeltainen tekoturkis ja hopeiset nahkahousut?! Mut sit mietin, että ne raitamekot on se mun tyyli, joka kertoo mun tarinaa :) Ja pokkanaiseus ei todellakaan katso vaatteita, vaan se löytää pintaa syvemmältä.
Ihanaa viikonloppua!<3
Samat sanat, Nettanen! Kiitos tästäkin fiksusta ja monipuolisesta kommentista, keskusteluun kanssasi voi aina luottaa. :) Nimenomaan tuo! Minusta naistenpäivänä suorastaan kuuluu hukuttaa naiset suklaaseen, sampanjaan ja kukkiin, MUTTA myös puhua epäkodista, joita meillä riittää Suomessakin, muusta maailmasta puhumattakaan. Miksi tämä kaikista tärkein naistenpäivänkeskustelu jää hemmottelueleiden jalkoihin?
Janita Autio on ei ole cool, vaan coolein, fanitan häntä! Kuuntelin hänen haastettalunsa Unelmaduunarit-podcastissa ja se on käsittämättömän hienoa, miten itseoppinut mimmi pieneltä paikkakunnalta on raivannut tiensä Helsingin puhutuimmaksi IT-valokuvaajaksi. (Myös ihanalle Asennemedia-kollegalleni Vienalle lähetin samantien viestin postauksen jälkeen ja ylistin hänen upeaa, rohkeaa kirjoitustaan.) Sitä haluankin korostaa, että ihan jokainen kampanjoiden nainen oli paikkansa ansainnut. Vielä kun rinnalla olisi nähty vaikka joku upea pluskoon nainen ja vanhempi rouva, niin tunne kaikenlaisen naiseuden puolesta puhumisesta olisi tuntunut aidolta. Se, että samaanaikaan lanseerattavissa samanlaisissa kampanjoissa oli sama kasvo, söi minusta molempien kampanjoiden omaperäisyyttä. Mutta kuten sanottu, se oli ole Janita Aution upeudesta pois, vaan markkinoinnillinen havainto.
Itse jäin kaipaamaan kampanjaan yhtä raikasta klassista kasvoa, daamia, joka vetää pokkanaisena kolmatta vuosikymmentä trenssissään ja vähät välittää trendeistä. Sekin kun on oikeasti rohkeaa oman tiensä kulkemista tässä fast fashion -orientoituneessa maailmassa. :)
Kiitos kaunis! <3 Tulen siis edelleenkin helmikorvakoruissani sisään ja oikeastaan tulisin, vaikka ette päästäisikään, sillä olen Stokka-mummo for life. :D Ehdottomasti olen jatkossakin uskollinen omalle tyylilleni. Nyt vasta kannankin pikkumustani, breton-raitani ja trenssini ylpeästi ja aion kannustaa muitakin neutraalin klassisesti pukeutuvia olemaan rohkeasti sellaisia kuin he ovat: ei tylsänä pidetty pukeutuminen tee kenestäkään automaattisesti tylsää – eikä muuten neonvärinen turkis ja hopeiset housut kenestäkään automaattisesti kiinnostavaaa. ;) Jatketaan siis juuri omanlaisinamme pokkanaisina. Kiitos paljon, kun tulit kommentoimaan kollegana mutta myös stokkalaisena. Lukuun ottamatta pientä ristiriitaa sanomassa ja tapahtumassa, Stockwomann on upea, rohkea kampanja. Kiitos siitä!
Samoin kiitos, nautinnollista viikonloppua! <3
Kunpa näistä sun kommenteista voisi ”tykätä”, niin voisi vielä tulla jotenkin osoittamaan sen, että nyökyttelen täällä vaan tolle sun vastaukselle. :) Mullakin on suunnitteilla tulevaisuus Stokka-mummona (enkä nyt puhu työn merkeissä). Siihen kuuluisi myös asumus Vanhassa Eirassa raitamekoissa hyörien, mutta katsotaanko totetutuuko vain ensimmäinen osa tästä. :D
Mahtavaa! Jeesataan sitten toinen toistemme rollaattoreita hissiin. :D Toivottavasti tosin törmätään joskus sitä ennenkin. Erinomainen suunnitelma! Itse olen kaaveillut jotain kivaa jugendboksia Töölöstä, josta lähtisin päivittäin mieheni kanssa kävelylle Stokkalle hoitamaan asioita ja nauttimaan leivoksia, milloin ystävättärien, milloin lastenlasten kanssa. Totta kai nämä toteutuvat! ;)
Kiitos! Naistenpäivä ei todellakaan ole vain ruusuntuoksua – eikä ainakaan sitä, että meille annetaan naisen muotteja, joita täyttää. Itsekin kirjoitin hieman tätä sivuten oman naistenpäiväpostaukseni.
Olen ollut ihan pihalla tästä Lumenen kampanjasta ja vaikka kuvia lanseeraustilaisuudesta siitä instassa olenkin nähnyt, vasta Tiian blogista luin enemmän. Ja harmittelen – eikä tässä kohderyhmittely -määrittelyssä auta edes se, että kampanjakasvoina ovat suuresti ihailemani Saimi ja Meeri.
Stockwomanin lehtimainos – koko sivu täynnä upeaa Seela Sellaa – ilahdutti. Mutta, mutta – nyt sainkin kuulla, että itse lanseeraustilaisuudessa paikalla oli vain nuoria bloggaajia. Sanonpahan vain, että kusetusta. Toisaalta – lanseeraustilaisuuksissa käy vain pieni osa ostajia – noita Seela Sellan kuvia ihailee huomattavasti isompi joukko!
Kiitos raikkaasta blogista, jossa näkyy aikuinen, itsensä löytänyt nainen!
Jo pelkästään kaiken tämän vuorovaikutuksen takia minun kannatti rohkaistua kirjoittamaan postaus. Kiitos paljon Arja, kun osallistuit keskusteluun ja koet samat asiat tärkeäksi! Minäkään en ollut paikalla Lumenen tapahtumassa (en saanut kutsua), mutta somessa kampanjalta ei voinut välttyä. Mikä ensi alkuun vaikutti rohkealta ja voimaannuttavalta kampanjalta, lässähti lähemmällä tarkastelulla. Stockwomann-kampanjasta ajattelisin pelkkää hyvää, ellen olisi ollut lanseerauksessa paikan päällä. Kuten sanoit, näkyvyydellisesti paljon tärkeämpää on, että Seela Sella on Magazinen kannessa, mutta miksi ihmeessä hän ei ollut tilaisuudessa? Toki tilaisuuden kohderyhmänä oli vaikuttajat, mutta se jos mikä on aikamoista aliarvioimista ja kapeakatseitsuutta, että me vaikuttajat vaikuttuisimme vain kollegoista. Tästä some-kuplasta haluan ulos ja äkkiä! Sanoitpa sellaiset kehut, joista ilahduin ihan tosi paljon – kaunis kiitos! Hyvää naistenpäivän jatkoa viikonlopun muodossa meille molemmille. :)
Taas tuli asiaa: somekupla, jonka sisällä vaikuttajat leikkivät keskenään. Tästä ulos!
Kyllä, joukkopako! Mukavaa uutta viikkoa!
Voihan Laura, miten rehellinen, rohkea ja viisautta täynnä oleva kirjoitus – jälleen. Ja tämä kommenttikenttä myös ihan täyttä kultaa.
Jännittää ihan jättää kommentti tähän jatkoksi, osaako sitä tiivistää ajatuksia saman tasoisesti kuin postaus ja nämä kommentit sen alla.. Mutta; ensimmäistä kertaa jäi itseltäkin ihan kokonaan Naistenpäivä noteeraamatta omissa some-kanavissa ja aikalailla samoista syistä kuin sinulla. Kaikenlaiset #girlbossit saavat jo näkemään punaista ja tunnen myös, että päivä on muuttunut kauksi perimmäisestä tarkoituksestaan sen osalta miten se näkyy. Tunnen myös samoja tunteita kanssasi pinkkien turkisten ja turkoosien hiusten keskellä (jotka toki monella ihan tosi kivalta näyttävät); joudun todistelemaan, ettei klassisella tyylillä ja ulkonäöllisellä erottautumattomuudella ole välttämättä tekemistä tylsän persoonan kanssa.
Toinen päivään ja aiheeseen liittyvä juttu on tuo palkkavertailu naisten ja miesten välillä. On toki ihan totta, että asiassa on ihan todella paljon korjattavaa ja vääryyttä ja johon olisi saatava muutosta, mutta toisaalta välillä tuntuu, että tätä aihetta tulkitaan ja nostetaan esille yleensä liian yksinkertaistetulla tavalla. Tiedän, että tämän kirjoittaminen on ihan todellista muurahaispesän sohaisua, mutta uskon, että tässä kommenttikentässä tämänkin uskaltaa sanoa. Toivoisin, että tästäkin aiheesta puhuttaisiin syvällisemmin ja avattaisiin enemmän aihetta, mistä tämä ero oikeasti johtuu ja avattaisiin tätä dataa hiukan enemmän.
Kiitos ihana Tintti, kun tulit mukaan keskusteluun! Tämä keskustelu on teidän ansiostanne täyttä kultaa ja sinun kommenttisi jatkaa sitä entisestään. Blogissani saa aina kysyä ja kyseenalaistaa, suorastaan kannustan siihen. :)
Minusta on tosi jännä ilmiö, että moni meistä on juuri tänä vuonna herännyt naistenpäivän epäkohtiin. Yhtäkkiä päivä, jota vielä vuosi sitten ajatteli mukavana ja kevyenä ruusujentäyteisenä päivänä, onkin yhtäkkiä puoliksi irvokas. Tai ainakin naiivi. Minultakin tulee girlbossit ja bossladyt korvista ulos. Mieluummin kuin girlboss, bosslady tai naisyrittäjä, olen ihan yrittäjä vain.
Minusta tästä, niin kuin kaikesta muustakin, on tärkeä puhua näkökulmien avartamisen takia. Tiedostan itse, miten paljon ennakkoluuloja ”erilailla” pukeutuvat kokevat – milloin ei palkata tatuoituja, milloin kylän torilla ihmetellään alakulttuureja edustavien ulkonäköä. Kenelläkään ei kuitenkaan varmasti tule ensimmäisenä mieleen, että myös klassinen pukeutuja on ennakkoluulojensa vanki. Siksi koen tärkeäksi muistuttaa siitä, että yksikään helmikorvakoru ei tee kenestäkään tylsää tai konservatiivista tai huumorintajutonta. Voin uskoa, että klassisena pukeutujana samaistut tähän. :)
Tuokin on varmasti totta! Erityisesti meidän luovalla ja liberaalilla alalla uskon tilanteen olevan jo oikein hyvä: naisia näkyy markkinointi- ja asiakkuuspäälliköinä sekä toimitusjohtajina siinä missä miehiäkin, enkä ole koskaan ajatellut sukupuoleni olevan este tällä alalla. Mutta kuplan ulkopuolella on paljon tekemistä. Ihan jo senkin takia, että monet huonosti palkatut alat ovat naisvaltaisia. Nyt on syystäkin puhuttu päiväkotiopettajien palkasta, joka on minusta AIVAN liian matala niin arvokkaasta ja raskaasta työstä. Sama tilanne on naisvaltaisen sairaanhoitoalan kanssa. Myös aivan liian usein kuulee työhaastatteluista, joissa kolmekymppiseltä naiselta tivataan perheenlisäyssuunnitelmista – vaikka laki tämän epätasa-arvoisen utelun kieltää. Eli vaikka markkinointipäättäjänaisen euro olisikin euro, niin paljon on minusta epäkohtia korjattavana. Kiitos kun tulit vaihtamaan ajatuksia ja että olet niin upea esimerkki oman urasi kanssa. <3
Juurikin noin, eli vaikka itse tosiaan saamme nauttia enimmäkseen täysin tasa-arvoisesta alasta, on tämän kuplan ulkopuolella ihan tosi paljon korjattavaa. Yhtenä esimerkkinä tämä viime viikolla esiin nostettu lastentarhanopettajien tilanne, joka vaatisi ihan todellista muutosta. Mutta lähinnä ajattelin tapaa, jolla tämä palkkaero miesten ja naisten välillä nostetaan esille, perusteellista ja faktoihin perustuvaa keskustelua tästä käydään minusta liian vähän. Yleisimmin tuntuu vain nostettavan esille tämä keskiarvojen ero ja siitä vedetty suora johtopäätös, minkä vuoksi tuntuu usein, että myös ne tilannetta korjaavat toimenpiteet jäävät käymättä läpi tai edistämättä, sillä niitä on tuosta tietysti vaikea vetääkään.
Helmikorvakoru-dilemmaan on todella helppo samaistua :)
Ja kiitos muuten myös tuosta todella rohkeasta nostosta liittyen mainostajiin ja kulutukseen ja turhaan tavaraan. Tähän havahduin myös tänä naistenpäivänä ensimmäistä kertaa somessa, kun storiesin puolella näkyikin vuorotellen pr-lahjojen esittelyä ja hehkuttamista. Tätäkään en toivoisi todellakaan naistenpäivään liitettävän. Tämän vuoden puolella on monta blogia tippunut muutenkin seurattavistani niiden aiheuttaman kulutusähkyn vuoksi. Bloggaajilta jos joltakin tarvitaan nykyään ”tavarataitoa” ja tässäkin toimit erinomaisena esimerkkinä, kiitos siitä. Toinen hyvä esimerkki on Style Plaza -blogi, jossa ihailen taitoa nostaa esille kulutuksen hillitsemistä. Järkyttyneenä olen esim. Seurannut joidenkin blogikirppisten sisältöä, jossa on kymmenittäin ”laput vielä kiinni” -vaatteita/tavaroita myynnissä.
En voi tarpeeksi korostaa, miten tärkeä pointtisi lähteiden tärkeydestä on! Vaikka se on ihan yleisesti tunnettu fakta, että naisen euro ei ole euro, niin muuten asioista ei suinkaan pitäisi puhua mutu-tuntumalla, vaan faktoilla. Peräänkuulutin itse lähteitä silloin, kun tapetilla oli, ahdistaakin sanoa tämä mutta menköön, kantovälinekeskustelu. ;) Moni oli viittaavinaan faktoihin, mutta alkuperäisiä tutkimuksia tai lähteitä ei kukaan koskaan pyynnöstä huolimatta linkannut.
Kiitos Tintti, että olet huomannut saman ja sanot sen ääneen! Lohdullista huomata, että en ole ainoa, jonka silmään pisti yhdenkin muotibloggaajan tuore kirppis, jossa todella oli myytävänä ketjuvaatetta ketjuvaatteen perään, laput kiinni. Kuten sanottu, rakastan sitä, että lukijani haastavat minut ketjuvaatteiden käytöstä – haastan siitä itse itsenikin ja koen, että asiasta on ehdottomasti puhuttava. Mutta miksi mukaan ei käy nostamassa aihetta esille muotiblogeissa, jossa kulutushysteria on ihan omalla tasollaan. Minusta keskustelua olisi reilu käydä myös, tai ennen kaikkea, siellä. Kuulisin todella mielelläni suositun, monelle nuorelle esikuvana olevan muotibloggaajan, kannanoton omaan ostokäyttäytymiseensä. On yksi asia ostaa epäeettinen vaate, mutta käyttää sitä pitkään ja pitää siitä huolta, ja toinen ostaa sama epäeettinen vaate, mutta viskata se käyttämättömänä tai kerran käytettynä kirppispinoon. Millaisen mallin SE antaa?
Style Plazaa en ole niin tarkkaan sisällöllisesti lukenut, että olisin huomannut kyseistä teemaa, mutta uskon, että se Anna Sofialla tapetilla on. Hän vaikuttaa niin oman tyylinsä tuntevalta, upealta klassiselta naiselta, että siinä tuskin onkaan tarvetta lähteä mukaan jokaiseen villitykseen. Kiitos myös todella paljon siitä, jos koet oman roolini noin.
Kanssasi oli todella antoisaa vaihtaa ajatuksia, kiitos vielä! Pysytään yhdessä juuri tällaisina: kyseenalaistavina ja keskustelevina. <3
Moikka! Pakko kommentoida aiheeseen liittyen. Ihan ensimmäiseksi sanottakoon, että sun tekstiä on mielettömän mukava lukea! En ole koskaan aiemmin kommentoinut, mutta jonkin aikaa täällä pyörinyt.
Mitä tähän naistenpäivään tulee, pidän myös hassuna kahta näin hyvin samanlaista kampanjaa. Ja olen myös samaa mieltä siinä, ettei edes meillä Suomessa vielä nautita tasa-arvoa täysin, puhumattakaan muusta maailmasta.
Pidän kuitenkin hassuna tätä kaksinaismoralismia. Jos kampanjoidaan sen puolesta, että jokainen olkoon kuten haluaa se tarkoittaisi kaikkien mielestä tällaista räväkän väristä pukeutumista jne. Viestin pohjimmainen tarkoitus taitaa kuitenkin olla sitä, että sinä saat olla juuri sinä, omilla ehdoillasi.
Ymmärrän, että naistenpäivän kaupallisuus turhauttaa (let’s face it, rinnastetaan ystävänpäivään) mutta miksi ei voisi myös juhlia myös sitä mitä meillä jo on? Miksi naistenpäivä ei voisi myös olla jo saavutettujen oikeuksien juhlistamista ja muistamista?
Kyllä, paljon on tehtävää niin meillä kun muuallakin, mutta eikö tällaisen vastakkainasettelun sijaan molemmat näkökulmat voisi tukea toisiaan? Se, että konkreettisesti tehdään hyvää maailman naisille ja samalla juhlistetaan naiseutta. Monelle nuorelle naiselle, kuten itselleni, ei vielä ole itsestäänselvyys että uskaltaisin pukeutua niinkuin haluaisin. Minusta on mahtavaa kuulla voimanaisten, kuten Saimin tai Seelan mietteitä naiseudesta. Niin myös Janitan ja Vienan tarinat naiseksi kasvamisesta yhteisössä, jossa naisen asema on hieman kyseenalainen. Heidän kaltaisille uraa uurtaville naisille olen kiitollinen heidän asettamastaan esimerkistä.
Pukeudutaan vaikka kollareihin tai klassisen tyylikkäästi, on tärkeintä uskoa itseensä ja kantaa itsensä oman arvonsa tuntien. Ja olla ylpeä siitä että on nainen. Iästä, koosta ja ulkonäöstä riippumatta.
Kiitos hurjan paljon, että kommentoit nyt! Tulen aina ihan älyttömän iloiseksi terveisistänne on kyseessä sitten vakiokeskustelija tai ensimmäistä kertaa kommentoiva. Ihana kuulla, että nautit tekstin lukemisesta. Koen tärkeäksi kirjoittaa sen. :)
Minustakin on hassua, että kampanjat ovat niin samanlaiset. Tiesivätkö tahot toisistaan ja että molemmissa on jopa sama kasvo?
Stockwomann-kampanjan perimmäinen sanoma lienee juuri tuo, että jokainen olisi rohkeasti oma itsensä – mutta eikö oma itsensä ole myös jo tyylinsä löytänyt? Siitä aliarvioitu fiilis tuli, että enkö minä naisena ole jo voinut löytää itseäni. Eivät kaikki tarvitse itsensä löytämiseksi uutta shokkiasua tai pinkkiä huulipunaa. Kampanja olisi puhutellut minuakin, jos vain edes yksi kampanjan nainen olisi ollut klassisesti pukeutuva ja meikkaava, sellainen pokkanainen, joka ei trendeistä piittaa, vaan kantaa luottovaatteensa ylpeänä vuosikymmenestä toiseen. Tätä jäin kampanjasta kaipaamaan.
Toki montaa naista räväkkäkin uudistuminen voi auttaa voimaantumaan ja siihen kannustan ihan täysin rinnoin. Niin pinnallisena kuin pukeutumista ja laittautumista pidetäänkin, minusta se on kaukana siitä. Vaatteilla voi olla valtava vaikutus itsetuntoon. Toivon sydämeni pohjasta, että kampanjan myötä moni nainen saisi unelmiensa asun – ja sitä kautta itselleen vahvan ja itsevarman fiiliksen.
”Miksi naistenpäivä ei voisi myös olla jo saavutettujen oikeuksien juhlistamista ja muistamista” on ihana, perusteltu kysymys! Itse asiassa aikaisemassa kommentissa käänsin vähän kelkkaani siitä, että oikeasti en toivo koskaan naistenpäivän loppumista. Toivon, että joku päivä voimme naistenpäivänä juhlistaa juuri tuota: vihdoin saavutettua tasa-arvoa! Nostaa maljat minnacantheille ja sanoa we did it. Ja toden totta, onhan meillä syitä nostaa maljoja jo nyt. Paljon on saavutettu, etenkin meillä Pohjoismaissa. Itse olen kaikessa sekä että -ajattelija ennemmin kuin joko tai. Tähän kategoriaan uppoaa myös naistenpäivä: haluan samanaikaisesti puhua epäkohista että juhlia naiseutta ja tasa-arvon parantumista.
Juuri tuosta syystä, että nuoret naiset uskaltaisivat pukeutua juuri kuten parhaaksi kokevat, näistä asioista pitää puhua. Janita Autiota coolimpaa esikuvaa ei olekaan, hän on ihan mahtavan kunnioitettava mimmi ja täysin oikeutetusti mukana molemmissa kampanjoissa! Hän kannustaa omalla esimerkillä pukeutumaan räväkästi, rohkeasti ja leikittelevästi, mikä on super tärkeää. Silti yhtä tärkeää kuin uskaltaa pukeutua räväkästi, rohkeasti ja leikittelevästi, on uskaltaa pukeutua ”tavallisesti”, jos se tuntuu omalta. Sain toiselta nuorelta naiselta aivan mielettömän tärkeän viestin, jossa hän kiitti koskettavasti siitä, että rohkenen puolustaa myös oikeutta helmikorviksiin – koska helmikorvakoruiset naiset ovat aivan yhtä suurella todennäköisyydellä rohkeita, liberaaleja, särmikkäitä, itseironisia ja hauskoja kuin villisti pukeutuvatkin.
Paitsi Janita Autiota fanitan Asennemedia-kollegaani Vienaa, jolle laitoin heti viestin, kun luin hänen rohkean uusimman kirjoituksensa. Miten tärkeä oli, että sekin tarina tuli kerrotuksi. Nämä muiden naisten rohkeat vedot ja teidän kommenttinne ovat minulle parasta naistenpäivän antia, eivät miesten jakamat ruusut – toki ne ovat liikuttavia nekin. Kiitos vielä, että jaoit fiksuja, tärkeitä ajatuksiasi!
Jep, juurikin näin! Musta on mahtavaa että näistä tärkeistä asioista puhutaan yhä enemmän tän päivän blogimaailmassa! Mahtavaa kun osaltasi käytät ääntäsi kanaviesi kautta. Ja kiitos vastauksestasi, mukava että täällä syntyy näin hyvää vuoropuhelua <3 Ehdottomasti palaan kommenttikenttään vierailemaan uudelleenkin!
Tämänkaltaisista teemoista keskusteleminen tuntuu minusta päivä päivältä tärkeämmältä! Minulla on monta tärkeää aihetta jonossa odottamassa käsittelyä. Nyt kirjoitan niistä entistä innokkaammin, kun tämän postauksen myötä huomasin, miten kaivattua tämänkaltainen keskustelu blogimaailmassa on. Minulla on kyllä fiksuimmat ja ihanimmat lukijat, kiitos! <3
Todella puhutteleva kirjoitus ja ihan mahtavaa keskustelua aiheesta! Olen itse töissä alalla, jossa neuvottelupöydän vastapuolella istuu yleensä mies ja vielä tänäkin päivänä tuntuu usein, että minun on todistettava omaa uskottavuuttani ja pätevyyttäni enemmän vain koska olen nainen, tälläisinä hetkinä on vaikea puhua tasa-arvosta.
Toivon, että kun tyttäreni ovat aikuisia, he voivat olla ylpeitä naiseudestaan eikä se silloin aseta heille rajoituksia tai odotuksia siitä mitä tai miten heidän tulisi olla.
Kiitos Piia! Arvaa, miten onko tästä lopulta tullut minulle kaikkien aikojen naistenpäivä teidän kommenttienne ja viestienne ansiosta. Kiitos siitä! Kokemuksesi on todella harmillista kuunneltavaa. Olen pahoillani vanhanaikaisesta ilmpiiristä. Juuri tuollaisten asioiden takia meidän on edelleen taisteltava tasa-arvon puolesta, vaikka tilanne isossa kuvassa hyvä Pohjoismaissa onkin. Voin kuvitella, miten paljon se syö, kun päivästä toiseen omaa ammattitaitoa kyseenalaistetaan.
Älä muuta sano! Minullekin näistä kysymyksistä tuli vielä monin verroin tärkeämpiä, kun sain tyttären. Uskon, että uudesta sukupolvesta kasvaa jo paljon tasa-arvoisempi. Ei tämän hetken lapsia (ainakaan minusta) laiteta päiväkodissa mihinkään muottiin, vaan molemille sukupuolille annetaan samanlaiset lähtökohdat ja kannustetaan samoihin asioihin. Nykyajan lapset myös tottuvat pienestä pitäen siihen, että naispresidentti on ihan yhtä mahdollinen kuin miespresidenttikin. Nimenomaan noin haluan itsekin kasvattaa tyttäreni, että en aseta hänelle mitään odotuksia, mutta en myöskään rajoituksia. <3 Hyvää myöhäistä naistenpäivää teidän vahvalle isompien ja pienempien naisten porukalle. :)
Word! Kirjoituksesi oli niin hyvä, että halusin sen lukea parikin kertaa ennen kommentointia. Paljon tätä samaa mietin eilen vähemmän jäsennellysti. Koska oikeasti naistenpäivä lähinnä ärsyttää, kun asiat ovat pinnalla yhden päivän ja tällä kerätään irtopisteitä ja kunniaa ja sitten ne loput 364 päivää mikään ei muutu. Tämä siis liittyen enemmän esim työ- ja liike-elämään yleisemmin. Vanha työnantajani oli todella sukupuolisyrjivä; se, että jaellaan naistenpäivän ruusuja ja järjestetään kakkua ja kuoharia ei mitenkään korjaa tällaisia ongelmia, näin esimerkkinä. Tottakai naistenpäivä on tärkeä, mutta ne asiat, joita pitää muuttaa, eivät muutu yhdellä päivällä, ruusuilla ja suklaarasioilla.
Yläfemmat Aino! Upeaa, että sinäkin koet naistenpäiväkeskustelun tärkeäksi ja osallistuit ajatusten vaihtoon. Kiitos myös kivoista kehuistasi! No juuri tuo. Mikä naistenpäivänä on sampanjaa juodessa ja suklaata syödessä jos asiat olisivat oikeasti vuoden ympäri kunnossa. Mutta jos suklailla ja sampanjoilla häivytetään sitä, että vuoden loput 364 päivää ovat itse asiassa ihan retuperällä, niin ruusuilla jeesustelu pelkästään suututtaa. Vanha työpaikkasi on kauhea, mutta hyvä esimerkki siitä, miksi naistenpäivän kääntöpuolestakin on niin tärkeä puhua. Laitetaan ensin tasa-arvo kuntoon ja nostellaan sitten niitä samppislaseja. Itse asiassa jokainen konkreettinen teko tasa-arvon puolestani vuoden ympäri olisi samppislasin arvoinen. Tämän kun kaikki työpaikat ymmärtäisivät, niin naistenpäivää olisi vielä paljon, paljon suurempi ilo juhlia.
Minulle kukkien ja suklaan sijaan parasta oli, että mieheni tuli, oman pitkän päivän jälkeen, hakemaan minut opiskeluistani. Ajoi duunipaikaltaan lähes puoli tuntia pois kodin suunnasta, jotta minun ei tarvinut matkustaa yli tuntia julkisilla kotiin. 😍
Onnea on myös isovanhemmat, jotka olivat lasten kanssa.
Tämän allekirjoitan täysin! Juuri tällaisia ovat tärkeimmät rakkauden ja tasa-arvon teot. Mieheni ei ole ostanut minulle yksiäkään Louboutineja, mutta hän kuskaa minua autolla, pyykkää pyykkimme, hoitaa tasapuolisesti tyttäremme – hitto vie, tekee veroilmoitukseni, joka on kaikista paras rakkaudenosoitus koskaan, jos minulta kysytään. ;) Olen todella onnellinen, että sinulla on yhtä hyvä olla parisuhteessa, se ei tosiaan ole mikään itsestäänselvyys. Eikä myöskään ole hyvät tukiverkot, ne ovat valtavan arvokkaita myös. Ihanaa viikonloppua!
Itselleni tuntuu hiukan vieraalta, kun tasa-arvo nostetaan usein esille naisen uran kautta. Ura ei ole minua varten ja arvostan itseäni yhtä paljon, vaikka minulla ei ole hienoa työnimekettä. Elämään mahtuu monia vuosia kotiäitinä. Noiden vuosien aikana huolehdin pääsääntöisesti lapset, kodin jne.. vuosia joiden aikana aloin pohtia kuka ja ketä varten olen, kun lapset eivät tarvitse kaikessa äitiään. Näiden vuosien aikana olen tehnyt jonkin verran töitä lasten ehdoilla ja vapaaehtoistyö antoi vaihtelua kotiäitiyteen, mutta kaipasin jotakin lisää. Onneksi näiden vuosien jälkeen rohkenin ryhtyä yrittäjäksi ja saan tätä kautta toteuttaa itseäni. Vaikka työni on itselleni tärkeä, olen tajunnut että en koe olevan sen parempi ihminen, kuin noina kotiäitivuosina.( Aki Hintsa totesi kirjassaan, että itseään ei kannata arvottaa työn kautta).
Pikku hiljaa olen alkanut ymmärtää kuinka tärkeää työtä olen tehnyt ja mikä merkitys näillä kotiäitivuosilla on meidän perheelle. Rinnallani on mies, joka säännöllisesti antaa kiitosta ja muistuttaa minua tehdyn työni (kotiäitiys) tärkeydestä. Ihminen jolle olen tärkeä työnimikkeestä huolimatta. Enkä usko, että olisin sen parempi vaimo, äiti, nainen vaikka vaihtaisin helmikorvikset Pernilleen tai ulkoilisin lasten kanssa muotipökät jalassa.
Omat valintamme vaikuttavat meidän elämään ja näistä sekä yrittäjyydestä olen käynyt puhumassa yläkoululaisille. Heille ja omille lapsilleni haluan opettaa, että jokainen meistä on yhtä tärkeä. Jokaisen tekemä työ on yhtä tärkeää, oli kyseessä nainen tai mies. Tämä maailma ei pyöri pelkillä johtajilla, mutta jokaisen täytyisi rohkaistua olemaan oman elämänsä johtaja.
Moi Marja, kiitos arvokkaasta kommentista! Tämä oli todella tärkeä täsmennys, tasa-arvo ei suinkaan ole pelkkä urakysymys. Ehkä naisten asemasta vain usein tulee puhuttua työelämän kautta, koska se konkretisoi niin montaa ongelmaa: ei palkata hedelmällisessä iässä olevia kolmekymppisiä, ei makseta samaa palkkaa, ei mahdollisteta työn ja perheen yhteensovittamista ja niin edelleen. Vaikka laki määrää, että alle kolmevuotiaan lapsen kanssa työntekijällä on oikeus tehdä 80-prosenttista viikkoa, niin valtaosalle oman alani naisista on tarjottu tätä mahdollisuutta siten, että voit kyllä tehdä lyhyempää viikkoa, mutta työmäärä pysyy samana ja palkka pienenee. Anteeksi mitä!
Se on tärkeä korjata, että vaikka olen käyttänyt sanaa ura, puhun ihan koko työelämästä, kaikkien naisten työpaikoista JA arvokkaasta työstä kotona. Ura-sanalla on niin helposti sellainen kaiku, että se viittaa ainoastaan korkeisiin asemiin edenneisiin naisiin, mutta jokainen työ niin yrityksessä kuin kotona on yhtä tärkeä.
Koen olevani sinun kanssasi samassa jamassa siinä mielessä, että olen valinnut mallin, jossa palkkani kotona yrittäjänä on matalampi kuin se päivätyössä voisi olla. Kuitenkin muut edut tässä elämäntilanteessa menevät numeroiden ja tittelien edellä. Arvostan tosi korkealle sitä, että yrittäjänä pystyn joustavasti yhdistämään työntekemisen ja perhe-elämän – tosiaan tätä etua kun ei kovin moni työnantaja omalla alallani aidosti tarjoa.
Olet ilman muuta arvokas juuri noin, jokainen on. Minusta on aivan yhtä oikein palata pian synnyttämisen jälkeen töihin kuin olla kotiäitinä pitkään. Kukaan muu kuin perhe itse ei voi tietää, mikä perheelle itselleen paras ratkaisu on. Se on niin tuhannen muuttujan summa, johon liittyy taloudellinen tilanne, vanhemman ammatti, lasten luonteet, vanhempien jaksaminen, tukiverkkojen määrä, lastenhoidon saatavuus ja niin edelleen ja niin edelleen. Tasa-arvo ja feminismi on minusta juuri sitä, että halutessaan nainen saa jäädä myös kotiin, jos hän itse niin parhaaksi kokee.
Upeaa, että olet nykyään yrittäjä ja että käyt puhumassa siitä! Älä koskaan aliarvioi yrittäjyyttäsi, sehän on todella upea ja kunnioitettava ”ura”. Ja juuri näin, sairaanhoitaja on yhtä tärkeä kuin toimitusjohtaja, lakimies yhtä tärkeä kuin puutarhuri. Jokaista lasta pitää kannustaa siihen, että hänestä voi tulla mitä vain, mutta myös siihen, että hänestä ei tarvitse tulla yhtään enempää kuin hän itse haluaa. Itse olen moneen kertaan todennut, että minusta ei olisi johtajaksi kaikkine vastuineen ja paineineen. Tästä syystä kunnioitan johtajia entistä enemmän, mutta kunnioitan myös itseäni, kun pystyn olemaan itselleni rehellinen omien vahvuuksieni kanssa. Kiitos vielä tärkeästä kommentista ja tosiaan, puhutaan tasa-arvosta muunkin kuin työn kautta. :)
Kommentissani ei ollut tarkoitus aliarvioida johtajia sillä itsekin arvostan heitä suuresti. Kovaa hommaa niin henkisesti, kuin fyysisesti. Kun seuraa läheltä johtajan työtä niin sen nostaa ihan omaan arvoonsa ja usein myös huoli toisen jaksamisesta. Kovaa työtä ja siltikin toinen muistaa sanoa ettei asiat olisi ollut mahdollista ilman vahvan naisen tukea ja ilman perheen antamaa vastapainoa työelämälle.
Naisten uran rakentamista saa seurata kovin läheltä ja sille toivoo samanlaiset mahdollisuudet kuin miehillä. Ihana nähdä myös perheitä joissa mies jää kotiin hoitamaan lasta. Onneksi tämä on meidän sukupolvessa mahdollista ja kotityötkin on nykyään osa myös miesten arkea. Meillä isä toimi tässä asiassa mallina, häneltä onnistui siivous ja karjalanpiirakatkin valmistui hänen käsissään näppärästi ( :
Ei missään nimessä ollutkaan, niin en suinkaan kommenttiasi ottanut, vaan luulen ymmärtäneeni täysin, mitä ajoit takaa. :) Halusin vain itse muistuttaa siitä, millaisia uhrauksia johtajat tekevät, sillä kävin tästä aiheesta juuri vähän aika sitten hyvää keskustelua toisella forumilla. Turhan usein johtajia kadehditaan hulppeasta palkasta. Vaan kuinka moni meistä oikeasti kadehtii satoja ylityötunteja, jatkuvaa stressiä ja painetta, ehkä useamman tutkinnon opiskeluvuosia, ympärivuorokautista vastuuta ja niin edelleen. Sen takia halusin laajentaa näkökulmaa siihen, että Audin takia ei ketään kannata kadehtia, kun uhrauksia on tehty ja paljon (toki älyttömästi tienaavat johtajat ovat asia erikseen – kyllä heidänkin palkassaan joku raja pitäisi olla). Nyt taisin jo mennä ohi aiheen, mutta jotenkin tämä keskustelu tulee aina minulla mieleen johtajuudesta puhuessa. Muistelen vain erästä naista, joka on hyvin tienaavalle kaveriperheelle koko ajan kateellinen luullen, että palkka vaan tarjoillaan hopeatarjottimella eteen, kun kyse on kuitenkin – juuri kuten sanoit – koko perheen tekemistä viikottaisista uhrauksista taustajoukot mukaan lukien.
Älä muuta sano! On ihana nähdä isejä kotona. Vaikka se ei yleistä vielä olekaan, niin minusta oli ihan mahtavaa, kun omassa muskarissamme mukana oli sentään se yksi isä lapsensa kanssa äidin ollessa töissä. Ihana isä taas siellä siivouksineen ja karjalanpiirakoineen. :) Sitä minäkin arvostan korkeimmalle, että mieheni pyykkää – ja vieläpä oma-aloitteisesti ja mukisematta. Ja on tietysti täysin tasa-arvoinen vanhempi tyttärellemme. Tällaisen esimerkin kun uuden sukupolven lapset saavat, niin eiköhän tasa-arvo taas ota harppauksen eteenpäin. :) Kiitos vielä tärkeistä näkökulmistasi ja mukavaa uutta viikkoa!
Ei voi muuta sanoa kuin, että ihan loistava kirjoitus ja mahtavia kommentteja. Sulla on aina niin hyvin kirjoitettuja postauksia, että niitä on ilo lukea. Jatka samaan malliin!
Suuren suuri kiitos kommentistasi! Ihana, että onnistuin koskettamaan kirjoituksella ja teidän kommentien myötä tästä postauksesta vasta erinomainen on tulikin. Lupaan jatkaa samaan malliin ja käsitellä jopa entistä enemmän tämänkaltaisia teemoja. Kiitos, kun luet ja olet hengessä mukana. :)
Vautsi mitä keskustelua täällä kommenteissa on käyty! Luin kaikki ajatuksen kanssa ja suoraan sanottuna en ole koskaan ajatellut naistenpäivää näin syvällisesti. Vaikka aina olen sitä tärkeänä pitänytkin. Kiitän siis kovasti niin tekstistä kuin kommenteistakin!
Sanos muuta, eikö olekin! Oma tekstini syntyi nopesti ex tempore ja olisi voinut käsitellä aihetta syvällisemminkin, mutta ihan mieletöntä, miten te lukijat saitte niin hyvin ajatuksistani kiinni ja jatkoitte aihetta loistavaksi keskusteluksi. Ennen kaikkea kommenttien takia tästä syntyi hyvä postaus. :) Täytyy myöntää, etten minäkään ole miettinyt naistenpäivää aikaisemmin näin monelta kantilta. Nyt vain yhtäkkiä tuli sellainen olo, että ei, ei tämä näin voi mennä. Olen saanut tosi paljon voimaa siitä, etten ole yksin ajatusteni kanssa ja että te muutkin koette näiden teemojen puimisen tärkeäksi. Kaunis kiitos myös itsellesi, kun osallistuit!
Hei vaan kaimaseni ja kiitos, kun uskalsit tuoda ajatuksiasi julki. Virkistävää luettavaa. Anu Silfverbergkin kolumni oli mielenkiintoinen, kiitos linkistä.
Vähän ristiriitaisia tunteita tuo Naistenpäivä on herättänyt jo useana vuotena. Päivä on tärkeä, sillä toki meillä Suomessa on useita epäkohtia joita tulisi muuttaa, mutta maailmassa on myös maita joissa naisten asema on äärimmäisen heikko.
Kampanjoita joissa olisi enemmän syvällisempää ja merkityksellisempää sanomaa toivoisin itse näkeväni niin Naistenpäivänä mutta ihan muutenkin ympärivuoden. Naistenpäiväa voisi hyödyntää enemmän epäkohtien esille tuomiseen.
Olen myös itse ihmetellyt vaikuttajien käyttämistä kampanjoissa – lähinnä niitä valintajaperusteluja joita mainostajat käyttävät. Samat kasvot näkyvät eri mainostajien kampanjoissa ja samat henkilöt lennätetään ympäri maailmaa lanseeraustilaisuuksiin tai lomamatkalle. Tämänhetken suositut vaikuttajat, joilla lienee suurimmat seuraajamäärät. Vaikka moni näistä naispuolisista vaikuttajista ovat menestyksensä ja asemansa ansainneet (ja itse kuulun osan blogilukijakuntaan ja tykkään heidän tuottamastaan sisällöstä) ja tehneet työtä sen eteen niin liiallinen näkyminen on itselle kuluttajana hieman häiritsevää. Mainostajat haluavat pelata ns. varman päälle ja tuijottavat enemmän seuraajamääriä – tavoitettavuus on kaiken a ja o. Toivoisin, että valittujen kampanjakasvojen joukosta löytyisi joskus sellaisia henkilöitä ja persoonia joihin itse koen voivani samaistua jollain tasolla. Mainostajilta toivoisin monipuolisuutta ja tarkan harkinnan käyttöä yhteistyötahon valinnassa. Tai voisiko joskus itse kampanjan kohdeyleisö eli kuluttajat osallistaa? Sehän vahvistaisi sitä asiakaskokemusta ja merkityksellisyyden tunnetta. Sen sijaan, että lähetään joukko vaikuttajia lanseeraustilaisuuksiin tai ulkomaille lomamatkalle niin voisiko heidän joukossaan olla muutama kohdeyleisön jäsentä – vaikkapa blogggaajan lukijoita? Varmasti kuluttajien joukosta löytyy ihmisiä jotka kykenevät tuottamaan sisältöä joita mainostajat voisivt hyödyntää markkinointikampanjoissaan – aitoutta parhaimmillaan. ;)
Itse näkisin sinut esimerkiksi tekevän yhteistyötä matkailun osalta, sillä olet tuottanut niin upeaa sisältöä reissuistanne näiden vuosien aikana. Ymmärtääkseni ne eivät ole kuitenkaan olleet yhteistyön muodossa toteutettuja(?) Arvaa vaan onko Malediivit ja Madrid omalla ”to visit” -listallani sinun postausten inspiroimina. ;)
Suuri kiitos itsellesi, tässä oli niin paljon asiaa! Itse en jostain syystä muista esimerkiksi edellistä naistenpäivää. En muista, että olisin silloin pysähtynyt miettimään päivän syvällisempää tarkoitusta, mutta enpä kyllä ole mikään kukkien ja suklaiden odottaja ollut sekään. Kai päivä on vähän ollut vähän sellainen ai niin -tyyppinen. Ettei koko päivää muista ennen kuin joku ruokakauppias jossain alkaa jakaa ruusujaan. Tosi hienoa, että sinä olet miettinyt naistenpäivää pidempään. Nyt oli kyllä aika minunkin! Ja nyt taisikin sitten avautua oikein kaikki padot yhdellä kerralla.
Naistenpäivä voisi parhaimmillaan olla ihan mieletön areena asioiden esille tuomiseen. Silloin voitaisiin vaikka palkita parhaiten ja tasa-arvoisimmin naisia kohteleva työnantaja ja niin edelleen. Eniten minua sapettaa se, että yritykset, joissa naisen asema on huono, muka muistavat naisia naistenpäivänä. Naistenpäivän myötä muistin taas, miten esimerkiksi omalla alallani suurin piirtein yksikään työantaja ei aidosti mahdollista 80-prosenttista työviikkoa, vaikka sen pitäisi olla lakisääteinen oikeus pienen lapsen vanhemmalle. Veikkaanpa, että esimerkiksi tämän työn ja perheen yhteensovittamisen tukeminen olisi ihan jokaiselle naiselle aika paljon parempi naistenpäivälahja kuin pala mansikkakermakakkua.
Koen tämänhetkisen vaikuttajamarkkinoinnin ihan samalla lailla kuin sinäkin. Mainostajat pelaavat varman päälle, eikä PR-toimistoista yksikään erottaudu tekemällä asioita erilailla: oikeasti perehtymällä siihen, kuka vaikuttaja parhaiten vastaisi brändin arvoja ja kohderyhmää – eihän se yksinkertaisesti voi olla joka kerta sama! Koen, etteivät toimistot myöskään mediaseuraa sitä, ketkä vaikuttajat ovat jo valmiiksi brändin sanansaattajia ansaitun näkyvyyden kautta. Olisihan se paljon loogisempaa valita ambassadoriksi vaikuttaja, joka on jo valmiiksi tuotteen tai palvelun vannoutunut käyttäjä. Tämä aihe turhauttaa minua aina tasaisin väliajoin. Kuten sanottu, ei itseni takia, että tarvitsisin lisää PR-kutsuja, vaan sen takia, että haluaisin alan yleensä kehittyvän ammattimaisemmaksi. Olen seurannut nyt tätä samaa 10 vuotta niin monesta näkökulmasta: blogien lukijana, bloggaajana, toimiston edustajana ja mainostajana.
Minustakin samaistuttavuus on yksiä isoimpia kysymyksiä – nyt puhun etenkin blogeja lukevana. Onhan siinä oma hohtonsa tirkistellä niin kutsuttuun unelmaelämään, mutta ei se lopulta ainakaan minulle mitään anna. Monelle toki antaa, sillä eihän niin sanottua unelmaelämää elävillä turhaan ole korkeimmat seuraajamäärät. Nämä vaikuttajat ovat ilman muuta paikkansa ansainneet enkä sano, etteivätkö he sopisi äärimmäisen monen mainostajan kasvoiksi, mutta eivät kai sentään kaikkien. Tuo ajatus lukijoiden osallistamisesta on tosi kiva ja sellainen, johon ainakin itse tarttuisin enemmän kuin mielelläni. :)
Voi miten kivasti olet kokenut matkapostaukseni, kiitos paljon! No juuri näin, laatikon ulkopuolelta kun ajattelee, niin sisustusbloggaaja voi olla juuri oikea matkayhteistyökumppani, vaikka niin ei ensimmäisiksi ajattelisi. Ja toisinpäin: yhtä lailla joku matkabloggaaja voisi olla mainio sisustusyhteistyökumppani sillä kärjellä, että millainen rooli kodilla on tukikohtana reissujen välissä. Tukholman-risteilyä lukuun ottamatta kaikki matkani ovat tosiaan olleet täysin omakustanteisia. Huomasin itsekin postausten kommenttien ja tallennusten määrästä, miten kiinnostavina te lukijat olette matkajuttuja pitäneet. Ja miksi ette olisi pitäneet: loppujen lopuksi kaikki liittyy siihen, että samanhenkisillä ihmisellä ei yleensä ole vain samantyylinen koti tai vaatekaappi, vaan koko elämäntapa yleensä. Siksi kaikki aiheet kulkevat enemmän tai vähemmän käsi kädessä. Ihana kuulla siitä palautetta vielä näin erikseen. :) Kiitos kaima tästä juttutuokiosta, oli ilo ja kunnia vaihtaa ajatuksia!
Word. Loistavaa kommenttikeskustelua, tämän jälkeen on rima korkealla.
Olen aina suhtautunut naistenpäivään ristiriitaisin tuntein. Historian valossa päivää on tarvittu ja tarvitaan edelleen. Kansainvälisestä näkökulmasta päivää tarvitaan todella useissa muissa maissa. Olemme siitä onnellisessa asemassa, että voimme suhtautua naistenpäivään first world problemina. Toisaalta päivän luomat asetelmat taivostuttavat, toisaalta olen hurjan kiitollinen siitä, että asun maassa, jossa edistys on siinä pisteessä, että päivä herättää tunteita ja keskustelua.
Toki kukkakimppu on kiva, erityisesti muulloinkin kuin naistenpäivänä. Myös pieni, Little L:n ikäinen tyttäremme sai oman kukan, mikä oli hänelle kovin tärkeää. Enemmän kuin kukkia, arvostan sitä, että puolisoni halusi olla 6kk kotona hoitovapaalla tyttäremme kanssa. Teimme omatoimisen Ruotsin mallin, vaikka täällä yhteiskunta ei sitä tue. Se tasa-arvoisti meidät vanhempina, useasta syystä: 1) mies oppi hanskaamaan arjen, mutta sitä ei olisi tapahtunut, ellen 2) minä olisi oppinut päästämään irti kodin asioiden kontrollista ja luovuttamaan täyttä vastuuta miehelle, kommentoimatta ja neuvomatta. Tärkeimpänä 3) me kumpikin olemme tyttären näkökulmasta tasavahvoja vanhempina, vaikka toki hänellä on eri tilanteissa preferenssejä.
Olen kyllästynyt vanhaan vitsiin siitä, että miestenpäiviä on vuodessa 364. Mitäs jos lanseerattaisiin #miestenpäivä? Miestenpäivänä voisi tehdä niitä asioita, joita miehet haluavat tehdä (kebabia, jalkapalloa tai vaikka origamitaittelua, mitä se sitten onkin) ja puhua siitä, miten miesten tasa-arvoa edistettäisiin naisvaltaisilla aloilla ja vanhemmuudessa. Naistenpäivän rooli samoin: tehdään asioita, mistä naiset nauttivat, ja poistetaan esteitä naisten ja tasa-arvon tieltä.
Niin on, kiitos teidän! Erinomaisen avartavavaa keskustelua, joka on tuonut aiheeseen hurjasti uusia ja kiinnostavia näkökulmia sekä kokemuksia. Arvostan todella korkealle taitoa keskustella kyseenalaistavasti mutta kunnioittavasti, ja täällä keskustelun henki on ollut juuri se. En voisi toivoa fiksumpia ja ihanampia lukijoita.
Äärimmäisen tärkeä näkökulma! Naistenpäivää tullaan tarvitsemaan vielä pitkään muistuttamaan siitä, kuinka paljon tasa-arvossa on edelleen tekemistä, meillä Euroopassakin, mutta etenkin kehittyvissä maissa. Edes tasa-arvon saavuttamisen jälkeen naistenpäivää ei tulisi lopettaa, vaikka alussa niin ajattelin, vaan silloin vasta juhlan aika olisi, kun tavoite on saavutettu. Naistenpäivällä on tärkeä rooli myös historiasta muistuttajana, ettemme ala pitää mitään itsestäänselvyytenä. Nimittäin kuten on Trumpin myötä nähty, yhteiskuntamme voi myös ottaa selkeää tapapakkia. Tämä sama skenaario tulee myös aina mieleen Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale -romaanista ja -sarjasta.
Aivan ihanaa ja liikuttavaa, että teilläkin Little L:n ikäinen tytär sai kukan! Se oli minulle henkilökohtaisesti hellyyttävin naistenpäivähetki ja tilanne, joka sai naistenpäivän näyttäytymään kaikista kauneimmassa valossa. Mutta tosiaan: mietipä kuinka paljon on miehiä, jotka luulevat kompensoivansa vuoden tasa-arvottomuuden yhdellä kukalla. Silloin kukka ei ole mitään muuta kuin irvikuva, vaikka se tasa-arvoiselta kumppanilta ja vanhemmalta on ihana ele. Luin todella järkyttyneenä siitä, kuinka paljon esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa Suomessa vielä ole.
Upeaa, että toteutitte Ruotsin-mallin! Todella hieno juttu monestakin syystä. Huomaan, että edelleenkin monet kyseenalaistavat sitä, miten pienen lapsen äiti voi olla pois – ja nimenomaan näin päin, isän perään taas ei kysele kukaan. Olen täysin samaa mieltä siitä, että vanhemmat ovat täysin tasa-arvoisia, erilailla arvokkaita. Se tekee todella hyvää joutuakin vaihtamaan rooleja. Meillä isän itsenäistä vauvanhoitoa hankaloitti se, että tyttäreni ei suostunut juomaan pullosta, ja näin olin hänessä enemmän kiinni kuin muuten olisin ollut. Muuten tytär on kyllä kokenut vanhemmat tasavertaisina alusta asti, sillä isä on vastannut yhdestä sun toisesta asiasta kylvettämisestä kynsien leikkaamiseen. Niissä tilanteissa minä olen se, joka sormi suussa kysyy neuvoa oikeista lämpötiloista. ;)
Upea ehdotus, olen taas samoilla linjoilla. Vitsi 364 miestenpäivästä on toden totta se kulunein. Ja nimenomaan sitäkään ei sovi unohtaa, että vaikka naisten asema on monessa asiassa heikko, niin miehiä syrjitään myös. Heihin kohdistuu ennakkoluuloja naisvaltaisilla aloilla ja myös tasavertaisina vanhempina. Kyllä meitä ainakin ihmeteltiin neuvolassa, että teillä on sitten isäkin mukana. Niin, no onhan syntyvä vauva kaiketi hänenkin lapsensa. (Tällä en siis tarkoita sitä, että isien pitäisi olla mukana neuvolassa, koska monelle se on vaikea järjestää töiden takia ja äiti pärjää siellä varsin hyvin yksinään, mutta ei sitä ihmetelläkään pitäisi, jos isä osallistuu jälkikasvunsa elämään ihan odotuksesta alkaen.)
Tuhannet kiitokset avartavista kokemuksistasi ja fiksuista mietteistäsi! Tämä oli jälleen yksi timanttinen lisä tähän keskusteluun. <3
Olin jo ihan unohtanut neuvolan! Myös meillä tuleva isä oli mukana neuvolassa raskauden alusta asti ja häntä kohdeltiin vuoroin ihmetyksellä ja vuoroin kuin sankaria. Siellä vasta tajusin, kuinka paljon tasa-arvotyötä on vielä tehtävänä, että isillä on mahdollisuus olla tasa-arvoisia vanhempia, sitten kun lapsen fyysinen riippuvuus äidistä vähenee. Esimerkiksi kaikenlaiset perhekerhot ovat isille aika vaikeasti lähestyttäviä paikkoja.
Tämä! Taas täyttä asiaa. Sekin on niin väärin, että miehiä nostetaan jalustalle, jos he tekevät yhtään mitään, käyvät neuvolassa tai härregud, hoitavat itsenäisesti vauvaa. Sain itse itseni jossain vaiheessa kiinni siitä, että ylikehuin miestäni siitä, että hän siivoaa ja pyykkää. Pian tajusin, että mieheni ei tee yhtään sen kummempia asioita kuin kaikki naiset tekevät. Edelleen kiitän häntä, koska se vain kuuluu hyviin tapoihin ja ystävälliseen ilmapiiriin (ja hänkin kiittää minua), mutta en halua nostaa häntä jalustalle sen takia, että hänkin osaa aikuisena ihmisenä tarttua imurinvarteen. Eikö sen pitäisi olla nykyään itsestäänselvyys. Eli juuri näin: osallistuva isä on upea asia, mutta ei sen upeampi kuin osallistuva äiti. Toivottavasti saavutamme tasa-arvon tässäkin asiassa. Kiitos vielä, että otin tämän tärkeän näkökulman mukaan keskusteluun!
Vitsi mikä kirjoitus ja upea keskustelu alla! Kiitos! Kiteytit hienosti tekstiin sen kun itse ihmettelin naistenpäivänä outoa tunnetta että tämä päivä ei jotenkin tunnu nyt hyvältä ja omalta vaan enemmänkin jollain omituisella tavalla alentavalta. Pisteet sinulle!
Lisäksi näin lukijan näkökulmasta on erittäin kyllästyttävää ja läpinäkyvää seurata pienen ydinbloggaajanipun kulkevan pr-tapahtumasta seuraavaan hehkuttavan samoja tuotteita yhtenä kuorona viikosta ja kuukaudesta toiseen. Tällä trendikkäällä ydinporukalla on varmaan superhauskaa yhdessä ja he elävät unelmaansa, mutta itse arvostaisimme laajempaa otosta eri tyylisistä ihmisistä mainostamasta eri tuotteita.
Iso kiitos Jessi omasta puolestani! Suurin kunnia kuuluu teille lukijoille, jotka olette tuoneet keskusteluun niin monia uusia ja tärkeitä sävyjä. En pelkästään sano näin, vaan se oikeasti merkitsee todella paljon, että te arvostatte tällaisia tekstejä. Teille minä kirjoitan ja jos olisitte kaikki kokeneet, että tämä on nihkeää mielensäpahoittajan napinaa, niin tuskin rohkaistuisin kirjoittamaan mitään samankaltaista uudestaan. Nyt sain kuitenkin reaktioistanne paljon voimaa: on tosiaan aika alkaa keskustella blogimaailmassa yhä enemmän kaikesta tällaisestakin. Lopulta tästä tuli henkilökohtaisen historiani paras naistenpäivä juuri teidän ansiostanne.
On todella kiinnostavaa kuulla, kuinka moni teistä lukijoista kokee tilanteen samalla lailla kuin itse koen alalla olevana. Tästäkin palautteesta sain voimaa, sillä ainakin minulla on helposti taipumus ajatella, että joku asia on vain pääni sisäinen. Nyt tiedän, että tämä ei ainakaan ole. Näin juuri, totta kai trendikkäällä ydinporukalla on hauskaa ja saa ollakin – he ovat kaikki paikkansa ansainneet – mutta miten ihmeessä tämä homogeeninen joukko on kaikkialla PR-toimenpiteistä ja brändeistä riippumatta sama. Erityisen kornilta se tuntuu kaikenlaista naiseutta ylistävissä kampanjoissa. Minustakin olisi tosi upeaa, että tätä(kin) asiaa katsottaisiin paljon laajemmasta ja luovemmasta perspektiivistä. Kiitos vielä voimaa antaneesta kommentista!
Hyvää ja painavaa tekstiä ja hienoa keskustelua! Tätä on ollut mielenkiintoista seurata.
Itse odotan milloin naiset nousevat barrikadeille (suomi)rapin esineellistävää naiskuvaa vastaan. Tässä uhmattaisiin miehistä maailmaa oikein kunnolla, ja vielä tosi tasapaksua musiikkibisnestä. Esim. Cheekin video JippiKayJei on varsin oiva esimerkki – ja nuoret, tytöt ja pojat, katsovat pystymättä välttämättä suodattamaan näkemäänsä. Minusta Lumenen kamppis on kuitenkin positiivinen ja kesy esikuva verrattuna nykypäivän musavideoihin.
Mun kukkahattu liittyy nyt sun helmikorvisten joukkoon, Laura!
Kiitos aina yhtä kannustava Marjukka! Olen ihan samaa mieltä: täällä on käyty huiman hienoa keskustelua. Kiitos, että tulit mukaan! Huomasin jo Tiian blogin puolelta kommenttisi siitä, miten toisin koit Lumenen kampanjan. Se oli tosi hienoa kuulla ja vahvisti ajatustani siitä, että kampanjassa oli myös paljon upeita elementtejä, vaikka kokonaisuus ei sitten itseeni kolahtanutkaan. Tosin sanoin juuri Tiiallekin, että kokemukseni voisi olla täysin toinen, jos olisin ollut kanssasi paikan päällä. Nyt kampanja jäi etäiseksi, mutta ehkä paikan päällä naisten tarinat olisivat tulleet erilailla iholle, minkä johdosta olisin voinut kokea koko kampanjaviestin erilailla. Nämä mielikuva-asiat ovat minusta tosi mielenkiintoisia!
Ja mitä rap-lyriikoihin tulee, niin olen vähän huono ottamaan ristiriitaisuuden takia kantaa. Olen niin kaukana Cheekin kuuntelijasta kuin olla ja voi – ja toisaalta olen kuunnellut rapakontakaista ganstarapia ala-asteelta asti. Minulle Cheekin lyriikat (sen, mitä olen vahingossa radiosta joutunut kuuntelemaan) tuntuvat lähinnä tosi korneilta. Taas hiphopia muuten olen aina kuunnellut ikään kuin siinä kontekstissa, että tietty uho nyt vain kuuluu asiaan, vaikka en sitä musiikin ulkopuolella allekirjoitakaan. Yhtä kaikki, raplyriikat on hyvin kiinnostava, ja varmasti nimenomaan nuorisoa puhutteleva tapa analysoida naiskuvaa.
Tervetuloa joukkoon, pidetään helmikorvikset ja kukkahatut korkealla! ;)
Rohkaistuin yllä olevista kommenteista raottamaan ihan millimetrin verran myös omaa näkökulmaani asiaan, sillä täällä näyttää olevan oikeasti avoinmielinen ilmapiiri ja pyrkimys ymmärtää kaikkia erilaisia näkökulmia. :)
Taidan olla ainakin sinua ja varmaan myös osaa lukijoista aika runsaasti nuorempi, joten lähtökohdat ja osin myös elämäntilanne ovat erit, mutta juuri silloinhan myös näkökulma.
Olen saanut ajan hengen mukaisesti sekä kotona että koulussa sellaisen kasvatuksen ja mielentilan, että tytöt pystyvät mihin vaan – ja ovat jopa fiksumpia ja parempia esimerkiksi akateemisesti kuin pojat – mikä omassa tilanteessani ylikorostui sekä yksityiselämässäni että esimerkiksi yläasteella, jossa tasoryhmiin luokat jaettaessa ”parhaassa” ryhmässämme oli kymmenisen tyttöä… ja yksi poika.
Suorittamismielentila ja kaikki siihen liittyvä ovatkin juurtuneet todella syvälle (osin) ajan henkeen kuuluvan kasvatuksen ansiosta ja se onkin saanut nyt aikuisiällä pohtimaan, että onko #girlboss’eilun ylikorostaminen ja uralla/akateemisesti etenemisen korkeimpaan arvoon nostaminen välttämättä kovin järkevää, samoin tasa-arvosta puhuminen naisen uran kautta, kuten yllä jo kommentoitiikin.
Harrastan itse joogaa ja esimerkiksi siinä maailmassa puhutaan paljon maskuliini- ja feminiinienergiasta, joita molempia tarvitaan tasapainoisesti (esim. aktiivinen tekeminen; passiivinen lepo) ja itse näen usein nykyfeminismissä ja tasa-arvokeskustelussa nimenomaan maskuliinisten arvojen, piirteiden ja asioiden ylikorostamista ja niiden arvottamista feminiinisten asioiden ylle. Olen jopa miettinyt välillä, että parempi sana feminismille nykyisessä muodossaan voisi olla maskulinismi. :)
Työskentelen itse tuottajana, olen ollut 18-vuotiaasta saakka yrittäjä ja muun muassa pitänyt omaa kahvilaa ja julkaissut kirjan, joten työelämä ja siellä aikaansaaduista saavutuksista kiksien saaminen on tuttua, joten en vierasta myöskään sitäkä puolta.
Toivoisin kuitenkin tähän feminismikeskusteluun nimenomaan feminiinisen puolen arvostamista, sillä sekin on osa naiseutta – ja mieheyttä. Feminiiniseen puoleen voidaan lukea esimerkiksi passiivinen vastaanottaminen, ja itse ainakin iloitsin riemulla todella kauniista kimpusta ja lempisuklaastani, jotka kihlattuni osti minulle naistenpäivänä. :)
Kommentoin aiempaan postaukseesi, kuinka samaa mieltä olen kanssasi tasapainosta/balanssista, ja olisi upeaa nähdä, jos myös naiseudesta, feminismistä ja tasa-arvosta puhuttaessa voitaisiin arvostaa tasapuolisesti sekä feminiinisiä että maskuliinisia asioita. Itse tulkitsen ”tasa-arvo”-sanan definitiivisesti juurikin niin. :)
Moi Sara, kiitos kun osallistut! Blogissani saa jokainen sanoa sanottavansa, kunhan sävy on muita kunnioittava ja hyvien käytöstapojen mukainen niin tässä aiheessa kuin muissakin. Ja niinhän te juuri kirjoitatte, arvostan sitä äärimmäisen korkealle. Toisin sanoen lämpimästi tervetuloa mukaan keskusteluun. :)
Olen nimenomaan tämän naistenpäiväpostauksen myötä ymmärtänyt, että minullahan on nuoria lukijoita. Hitsi, se on tuntunut kivalta, että en puhu vain homogeeniselle kolmikymppisten perheellisten joukolle, vaan myös nuorille naisille ja lastenlapsia jo saaneille eläkeikää lähestyville. Olen siis todella otettu, että blogiani luette myös te nuoremmat.
Itse asiassa tämä on aihe, josta juuri miehelleni sanoin: miten on mahdollista, että tytöt menestyvät koulussa keskimäärin (paljon) paremmin, mutta johtajapaikoilla miehiä on kuitenkin edelleen enemmistö? Mitä tässä välissä tapahtuu? Vai oletteko te nuoret vasta se sukupolvi, joka tulee tilanteen muuttamaan? Kun nykyisestä johtajapolvesta aika jättää, onko sen jälkeen johtoportaaseen tulossa uusi naisten aalto?
Nostamasi aihe on minulle sydämenasia, vaikka huomaankin sivuta sitä vasta kommenttienne myötä (olisin muutenkin voinut tehdä varsinaisesta naistenpäiväkirjoituksesta paljon pidemmän kattavamman, mutta onneksi aihe jatkuu niin luontevasti täällä kommenttiboksin puolella). Puhut täyttä asiaa ja niin tärkeästä teemasta! Olen itsekin ”kympin tyttö” (no en aivan, mutta kuitenkin aina koulussa tunnollisesti opiskellut yli yhdeksän keskiarvolla). Minua ei koskaan painostettu hyviin arvosanoihin, eikä mihinkään ammattiin, mutta silti on tärkeää puhua siitä, ettei tyttöjen (tai yhtään kenenkään) harteille laiteta liiallisia paineita.
Erityisesti tämä aihe on alkanut koskettaa, kun sain lapsen. Huomaan, että Suomeenkin on rantautumassa kilpailuhenkinen jenkkikulttuuri: jo pienestä pitäen pitäisi osallistua kehittäviin kerhoihin ja niin edelleen. Muistan eräänkin kertoneen julkisessa Instagramissa, kuinka heidän lapsensa aloittaa päiväkodin, eikä minkätahansa päiväkodin, vaan sen ja sen kielisen, sellaisen ja tällaisen yksityisen päiväkodin. Minusta se oli jotenkin pysäyttävää. Siinä, että lapsi käy yksityistä tai johonkin tiettyyn asiaan erikoistunutta päiväkotia, ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta siinä vaiheessa, kun asialla aletaan julkisesti rehvastella, että ei ole meidän lapsi tavallisessa päiväkodissa, on kehittävässä erikoispäiväkodissa, minulla nousee savua ohimoilta. Tällaista jenkkityylistä kilpavarustelua en voi sietää! Minusta lapsesta kehittyy riittävän hyvä ihan omalla painollaan, tavallisella arjella. Toki on hirmuisen tärkeää tukea vaikka lukemista, mutta noin muuten minua ahdistaa todella paljon se, että jo pienen vaippaikäisen harteille laitetaan paineita. Olen ehkä vähän kapinallinen, mutta minusta oli pelkästään hauskaa, kun tyttäreni kieltäytyi tekemästä neuvolan pällitestiä, nuppipalapeliä, ja neuvolan hoitaja suorastaan kiemurteli turhautuneisuudessaan, että eikö se nyt osaa. Totta kai osaa, mutta ei kukko käskien laula. Minua tilanne vain nauratti, kun tiesin tyttäreni oikeasti osaavaan, vaikka moni vanhempi olisi varmasti stressannut, että eikö lapseni nyt esiinnykään parhaassa mahdollisessa valossa.
Olen samaa mieltä: valitettavan usein maskuliinisuus on synonyymi rohkealle tai vahvalle naiselle. Kuten kampanjoistakin huomattiin, on ilmeisesti paljon rohkeampaa istua housuissa haarat leväällään kuin sievästi naisellisessa mekossa. Se on todella sääli, että naisten voimaantumiseksi tarkoitetut kampanjat laittavatkin naisia juuri tähän räväkkään ja miehekkääseen muottiin. Aivan kuin klassisesti tai naisellisesti pukeutuva ei voisi olla ihan yhtä rohkea, särmikäs tai mitä ikinä. Minustakin on ihana olla mieheni huomion keskipisteenä ja saada huomionosoituksia – kylläkin vasta siinä vaiheessa, kun parisuhde on kaikkineen kunnossa. Kukalla tai suklaalla yksinään ei voi tasa-arvoista ja tasapuolista suhdetta ostaa, mutta kun suhde on jo valmiiksi sellainen, tuntuvat eleet todella kauniilta. Minusta on parasta olla nainen, joka sekä saa kukkia mieheltään että ostaa niitä itse itselleen. :)
Toit todella tärkeitä huomioita esille, suuri kiitos vielä! Minusta tasapaino on oikeastaan kaikessa tavoiteltava asia. Tämä on ollut upea keskusteluketju juuri siksi, että näkökulmia on niin paljon – ei ole tasa-arvo yhdestä asiasta kiinni, vaan se liittyy teemaan jos toiseenkin, molempiin sukupuoliin, kaikenikäisiin ihmisiin. Ja vau, mikä mimmi olet tuottajana, yrittäjänä, kahvilaa pitäneenä ja kirjan julkaisseena. Vaikka en arvota ihmistä hänen aikaansaannosten perusteella, arvostan silti todella korkealle sitä, että joku, varsinkin noin nuori, on oman juttunsa ja vahvuutensa löytänyt. Jatka samaan malliin ja kiitos kun luet blogiani – se on kunnia!
Haluaisin vielä himpun verran korjata/täydentää kommenttiani siltä osin, että ”suorittamismielentilalla” tarkoitin tässä kontekstissa juurikin sitä suorituskeskeisyyttä, jonka omaksuin jo nuorena, että on naisen, ei vapaus vaan velvollisuus menestyä akateemisesti ja urallaan. Itse koen nimenomaan, että se on muottiin laittamista, vaikka nautinkin työnteosta.
Näissä asioissa on minusta tärkeää muistaa, että kaikilla ei ole sama käsitys naiseudesta ja kaikki naiset eivät nauti samoista asioista tai arvosta samoja asioita, ja se on ihan ok. Itselleni on ollut kova pala niellä, että minulla on poikkeuksellisen pehmeät arvot ja ideaalit, koska koen sosiaalista painetta nimenomaan nousta nyrkki koholla vaatimaan, että minua kohdeltaisiin kuin miestä.
En saa millään kirjoitettua tai sanottua kaikkea, mitä haluaisin, mutta tärkein pointti nyt vain oli muistuttaa, että tästäkin asiasta on olemassa niin monenlaisia näkökulmia ja kokemuksia, ettei ole hyvä kuplaantua vain samalla tavalla ajattelevien kanssa. :)
Hupsista, ehditkin jo vastata samaan aikaan kuin kirjoitin tuota täydennystä. :) Olipa mukava ja lämmin vastaanotto, kiitos siitä.
Ja vielä tuosta parisuhdeasiasta ja kukkakimpuista: todellakin näin! Minullekin on tärkeää (ja jopa itsestään selvää olettaa), että saan puolisoltani myös kunnioitusta ja esimerkiksi tukea ja tsemppipuheita opiskeluiden, töiden ja molempiin liittyvien suunnitelmien/haaveiden suhteen ja että esimerkiksi kodin arjesta on tehty molemmille passaava jako, jossa molemmat kantavat kortensa kekoon. Ja useimmiten kimput tuleekin ostettua itse itselleen, tai saatua ihanilta ystäviltä.
Kiitos vielä lämminhenkisestä ja mukavasta tunnelmasta vastauksessasi ja myös blogissasi yleisesti. :)
Aivan! Nimenomaan ajattelen samalla lailla, että jokaista lasta pitää kannustaa siihen, että hänestä on vaikka mihin, mutta ei asettaa harteille paineita ja odotuksia. Minusta on täysin absurdi ajatus, että päättäisin lapseni puolesta, mihin ammattiin häntä ohjaan, mutta tiedän, miten paljon sitä tapahtuu. Hienoa, että puhut asiasta, koska uskon, että aika monessa akateemisessa perheessä kulttuuri on tuo. Joko tiedostaen tai tiedostamatta lapselle langetetaan odotuksia, mikä näkyy suorituskeskeisyytenä ja tuntuu varmasti myös riittämättömyytenä. Nimenomaan menestyminen on oikeus, ei velvollisuus. Kaikki muu on muottiin laittamista. Upeaa, miten itsenäisesti ajatteleva ja kyseenalaistava ihminen sinusta on suorituskeskeisestä ilmapiiristä huolimatta tullut.
Olen samaa mieltä: monimuotoisuus on nimenomaan suurin rikkaus. Tavallisesti minun ei tulisi mieleenkään arvostella kosmetiikkayrityksen kampanjaa, jota tähdittää nuoret kauniit naiset (koska sehän on se normi), mutta kun viestinä piti olla kaikenlaisen naiseuden arvostaminen, tuntui otos liian kapealta. Jokaisella naisella on oikeus nauttia, mistä nauttii, tehdä elantonsa eteen, mitä tekee, pukeutua, miten tahtoo. En koskaan itse yrittäisi käännyttää toista naista ajattelemaan kuin minä, mutta vastapainoksi toivon, että toisenlailla ajatteleva kunnioittaa myös minua. Oma ystäväpiirini esimerkiksi on paljon heterogeenisempi kuin voisi kuvitella, ja se pitää huolen siitä, että ajattelen itse asioita lukuisista eri näkökulmista. Ystävissäni on korkea- ja matalatuloisia, perheellisiä ja reppureissaavia sinkkuja, klassisesti ja räväkästi pukeutuvia, monta tutkintoa opiskelleita ja koulunsa kesken jättäneitä, suomalaisia ja ulkomaalaistaustaisia, heteroita ja homoseksuaaleja. Amen! Ei kuplaannuta, vaan opitaan toinen toistemme kokemuksista. :)
Ja itse vastasin ennen kuin luin toisen vastauksesi. :) Mutta ihan samoista asioista puhumme, kiitos tärkeästä ajatusten vaihdosta ja siitä, että omalta osaltasi pidät blogissani niin lämminhenkistä ja fiksua ilmapiiriä yllä. <3