Enpä arvannut, mistä tänään iltasadun jälkeen tulisin kirjoittamaan postauksen. Jostain, johon teillä on osaa ja arpaa.
Inspiration Blog Awards julkaisi tänään kilpailunsa ehdokkaat. Pesin kaksi kertaa tahmaiset ja sangoistaan harottavat silmälasini, jotta varmasti uskoin, mitä ruudulta näin: olen kuin olenkin ehdolla kategoriassa Vuoden visuaalisin. Ehdolla siksi, että te olette minut ehdokkaaksi äänestäneet. Ei yksittäinen tuomari, vaan te. Äänestäneet oma-aloitteisesti ilman, että olen asiasta vihjannut tai edes tiennyt. Äänestäneet niin monta kertaa, että sain tarpeeksi ääniä kärkijoukkoon.
En kerta kaikkiaan tiedä, mitä sanoisin. Olo on samanlainen kuin silloin, kun ystäväni järjestivät polttarit selkäni takana. Te olette tehneet minun selän takanani jotain, mikä tuntuu suurimmalta mahdolliselta virtuaaliselta yllätykseltä ja ystävyydeltä. (Pitäisikö minun nyt sitten pitää teille vastavuoroisesti juhlat?)
En ole koskaan ollut ehdolla missään, joten on sanomattakin selvää, kuinka paljon kunnia minulle merkitsee. Ja vieläpä tässä kategoriassa. Toki olen visuaalinen ihminen, mutta samanaikaisesti niitä harvoja ammattikseen bloggaavia, jotka eivät edes osaa avata Photoshopia, ja jotka viilaavat enemmän pilkkua kuin sängyllä olevan aamiaistarjottimen leikkokukkia. Siksi olen niin positiivisen yllättynyt ehdokkuudestani.
Kiittäminen yhtään millään sanoilla tuntuu aliarvioimiselta, mutta yritän parhaani. Kiitos ihan jokaiselle äänestäneelle, että tulit ajatelleeksi äänestyshetkellä juuri minua Suomen satojen lahjakkaiden bloggaajien joukosta. Arvostan sitä enemmän kuin tiedätkään. Kiitos myös kaikista kommenteista ja yksityisviesteistä, jotka inspiroivat minua kuvaamaan ja kirjoittamaan viikosta toiseen. Ilman teitä en olisi ehdokas, mutta en kyllä bloggaajakaan.
Vuoden visuaalisinta blogia pääset äänestämään tästä. Yhteensä Inspiration Blog Awards -ehdokkaita on yhdeksässä eri kategoriassa. Onnea myös jokaiselle kollegalle ansaitusta ehdokkuudesta!
Jes, Onnea superisti Laura! ♡ Olet tämän ehdokkuuden niin ansainnut, ehdottomasti. Minä myös tietenkin kävin antamassa ääneni sinulle – huippuosaajalle!
Kiitos paljon Katri, nimenomaan teidän äänenne merkitsee minulle tosi paljon! Olet tosi kultainen ja kannustava, kun sanot noin. Kiitos vielä tuesta ja aurinkoista viikonloppua!
Onnea Laura ❤ olisit saanut vielä minunkin äänen mutta mulla unohtu äänestys kokonaan.
Kaunis kiitos onnitteluista! <3 On niin upeita ja lahjakkaita kollegoita samassa kategoriassa, että se on se, mikä tekee ehdolle pääsemisestä niin erityistä.
Hieno juttu! Onnittelut! :)
Suuri kiitos Minna onnitteluista ja myötäelämisestä! Kivaa viikonloppua sinne. :)
Olet ehdokkuutesi täysin ansainnut. Äänestin sinua heti, kun äänestys aukesi ja toivon todella, että sisustusidolini ja elämäntapaguruni voittaa. ;) Vaikka et niitä leikkokukkia viilaakaan on blogisi aina ihana, visuaalinen elämys. Tykkään kyllä myös valtavasti tavastasi kirjoittaa. No kaiken kaikkiaan, sinulla on koko paletti tosi hyvin kasassa.
Toki kävin minä äänestämässä samalla muutakin suosikkejani.
Ihailen ja kunnioitan sitä, miten täydellä sydämellä kannustat muita. Kiitos tuhannesti Jenni! Voittoon en tule missään nimessä yltämään tuollaisessa seurassa, sitä en odota sekuntiakaan, mutta otan silti jokaisen äänen ilolla ja kunnialla vastaan. :) Kaunis kiitos äänestäsi ja samaa mieltä! Minäkin kävin antamassa ääneni monelle kollegalle. Paljon on upeita lahjakkuuksia, jotka ansaitsisivat tunnustuksen.
Teitä ehdokkaita on siellä kasassa tosiaan melkoinen kokoonpano. Toinen toistaan parempia. Jokainen on paikkansa ansainnut ja ihan varmasti jokainen olisi ansainnut myös voittonsa. Onneksi tämä on äänestys, koska en minä osaisi ainakaan valita voittajaa.
Juuri eilen puhuimme Sannan kanssa, kuinka uskomattoman aito ja persoonallinen blogisi onkaan! Kykysi tuottaa verbaalisesti lahjakasta sisältöä on suorastaan kadehdittavaa! Paikkasi ehdokkaisen joukossa on totisesti ansaittu! <3
Ps. On jo useasti pitänyt kehua blogisi uudostunutta ulkoasua. Se on aivan ihana!
Se, että puhutte minusta hyvää selän takana, kertoo ehkä jotain minusta, mutta varsinkin teistä kahdesta. <3 Kiitos tosi paljon Jenna! Vaikka ei olla koskaan tavattukaan, tiedän kaikesta, että sydämesi on täyttä kultaa. Ja sitä paitsi, kirjoitat muuten itsekin nykyään harvinaisen kiinnostavaa, kaunista ja puoleensavetävää blogia. Kaikesta tekemisestäsi näkee, miten korkealla motiviaatiosi on ja miten inspiroitunut olet. PS. Kiitos tästäkin, tosi ihana kuulla! Ulkoasun uusiminen on kyllä aina tosi virkistävä uusi alku, vaikka jotain viilauksia vielä kesken onkin. :) Ihanaa viikonloppua!
Siis ” minun mielestäni” porhallat muiden ohi visualistina nro 1. Klassinen, moderni, kotoisa, tunnelmallinen…äidillinen, nuorekas, aikuinen, kaunis, muodikas…hmmm jopa herkullinen…
Kaikkea näitä löydän blogistasi.
Kiitos nuori Ystäväni 🌹
Niin ihana adjektiivirimpsu, että ihan punastun. Suuri kiitos Leena, että olet noin kannustava ja lämminhenkinen! Sinunkaltaisille lukijoille on ilo kirjoittaa kuukaudesta toiseen. :)
…..jäi kommentistani…äänestin Sinua, totta kai!
Kiitos tosi paljon! En ikimaailmassa kuvittele voittavani, mutta arvostan hurjasti jokaista teiltä tullutta ääntä. <3 Aurinkoa teidän viikonloppuun!
Sun ehdokkuus on kyllä niin ansaittu! Ja pakko vielä erikseen kiittää siitä, että viilaat pilkkua ja kirjoitat hyvää suomea! Minä en ainakaan mitenkään pysty rentoutumaan sellaisten blogien parissa, joissa kieliasiat on vinossa ja tekstin sisältö ohutta. En tietenkään mitään täydellisyyttä keneltäkään odota, mutta kaupallisissa blogeissa huoliteltu teksti kuuluu mielestäni asiaan. Kiitos, että tuotat sisältöä, joka tuntuu aidosti olevan sun omien arvojen mukaista, se kyllä heijastuu pitkälle. Selasin myös noiden muiden kategorioiden ehdokkaita läpi samalla kun kävin äänestämässä sinua, ja paljon siellä on esillä sellaisia arvoja, joihin itse haluan vain ja ainoastaan ottaa etäisyyttä.
Piti vielä kysyä, oletko ajatellut osallistua Charin arkikaaoshaasteeseen? Minua kiinnostaisi sun postaus aiheesta erityisesti siksi, että teillä tuntuu suurin osa käyttötavaroista noudattelevan kodin väripalettia. Olisi siis kiva nähdä miltä arkinen epäjärjestys näyttää, kun tavarat kuitenkin suunnilleen sointuvat toisiinsa.
Kiitos Kristiina! Olen tosi otettu, että koet noin. Ja kiitos myös siitä, että arvostat hyvää suomen kieltä. Se tuntuu tosi kivalta, että tekstillä on edelleen merkitystä kuvakeskeisessä blogimaailmassa. Ymmärrän totta kai, etteivät kaikki ole viestinnän ammattilaisia. En itsekään ole kuvaamisen ammattilainen, vaan niitä harvoja, jotka eivät vieläkään kuvaa RAW-muodossa ja käsittele kuvia Photoshopilla. Kuitenkin siinä olen kanssasi samaa mieltä, että ammatikseen blogia pitävältä toivoisi edes vähän huoliteltua kieltä, sillä se opettaa myös esimerkiksi nuorille lukijoille kielenkäyttöä ja hyvän viestimisen tärkeyttä. Virheetöntä tekstin ei tarvitse olla, mutta mieluusti luettavaa ja räikeimimmistä kielioppivirheistä siistittyä.
Kiitos todella paljon myös kommentistasi liittyen arvoihini! Olen todella iloinen, että koet arvojeni heijastuvan kaikkeen tekemiseen eikä olevan pelkkää sananhelinää. Valitettavasti samaistun huomioosi. Minäkin koen, että alalla on todella paljon sellaista tekemistä, johon en pysty samaistumaan ja josta haluan itse pysyä kaukana. Siksi en oikein pidä siitä, että bloggaajista puhutaan yhtenä ihmistyyppininä. Meitä mahtuu kuitenkin tähänkin ammattiin ihan yhtä laaja kirjo kuin mihin vain muuhun.
Hyvä, kun muistutit Charin haasteesta! Tavoitteeni on ilman muuta osallistua siihen vielä tämän kuun loppuun mennessä. Arkitavaroiden värikoodaus on muutenkin aihe, josta on toivottu postausta muutenkin. Ainoastaan lelut ovat meillä yhtä kirjavan kamalia muovihäkkyröitä kuin kaikilla muillakin. :D Ehkä on aika valoittaa myös tätä puolta!
Todellakin ansaitset ehdokkuutesi! Tämä on aina yhtä inspiroiva, ajatuksia herättävä ja koukuttava blogi! Kävin äänestämässä blogiasi :)
Kiitos tuhannesti ihanasta kommentista ja sanoista! Tiedän, ketkä ilmoitan ehdolle, jos koskaan palkitaan vuoden paras lukijayhteisö. :) Sain todella hyvän mielen siitä, että koet blogini inspiroivaksi, ajatuksia herättäväksi ja koukuttavaksi. Kiitos vielä!
Pulinat sikseen. :) Olet ehdokkuuden todella ansainnut, Laura. Olen tainnut joskus aiemminkin todeta, että olet viestinnän ammattilaisena niin oikealla ’polulla’. . Blogisi on mukavalla tavalla koukuttava ja mielenkiintoinen, koska tartut rohkeasti eri aiheisiin – arvomaailmasi mukaisesti. Ja kyllä se vaan välittyy niin kauniisti lukijalle. Samoin ystävällinen palaute. Kävin antamassa ääneni blogillesi. :)
Pulinat lopetettu. ;) Kiitos todella paljon Anne, en voisi ilahtua enempää palautteestasi. Omasta mediasta on kyllä tullut minulle hyvin tärkeä kanava välittää ajatuksia ja estetiikkaa. En tiedä, missä muualla saisin saman lailla yhdistettyä visuaalisuuden ja verbaalisuuden. Ihana kuulla, että intohimo näiden yhdistämiseen näkyy. Vaikka perustin blogin sisäisistä motiiveista itselleni paikaksi jakaa inspiraatiota, nykyään motivaation tehdä uusia ja taas uusia postauksia annatte te kannustavat lukijat. En siis voi kylliksi kiittää saamastani tuesta. Kiitos äänestä, arvostan sitä todella. :)