Kaupallinen yhteistyö, Midsona ja Asennemedia
Terveisiä kotitoimistolta: tänään kirjoitan teille ensimmäistä kertaa yrittäjyydestäni. Ennen kuin mennään siihen, millaista elämäni yrittäjänä on ja miten tuen jaksamistani, kerron siitä, miksi ylipäätään olen yrittäjä. Omalla kohdallani kyse ei ole ollut aktiivisesta päätöksestä ryhtyä yrittäjäksi, vaan tapahtumien ketjusta, joka on vienyt minut vaivihkaa kohti yrittäjyyttä.
En olisi yrittäjä, ellen olisi alkanut viisi vuotta sitten tallentaa sisustuskurssin muistiinpanoja blogiksi. En olisi yrittäjä, ellei kohtaloni olisi ollut tavata Asennemedian perustajaa. En olisi yrittäjä, ellette te lukijat lukisi blogiani. En olisi yrittäjä, ellei vaikuttajaviestintä olisi alana kehittynyt ja ellei yhteistyökumppani sponsoroisi tätäkin kirjoitustani. En olisi yrittäjä, ellei kärsivällinen mieheni olisi auttanut minua alkuun paperitöissä. En olisi yrittäjä, ellen olisi ollut äitiyslomalla ja ellei meillä olisi pientä lasta. En olisi yrittäjä, ellei meillä olisi maltilliset asuntolainamenot. En olisi yrittäjä, ellei taloutemme toisella aikuisella olisi vakituisia tuloja. En olisi yrittäjä, ellei työnantajani olisi mennyt äitiyslomani aikana konkurssiin.
Mutta en myöskään olisi yrittäjä, ellen olisi itse itselleni raivannut tietä: tehnyt ensin vuosia blogia vapaa-ajan kustannuksella ja säästänyt ylimääräistä palkkaa puskuriksi it-laukkujen ostamisen sijaan.
Kuten huomaatte, aika monta ehtoa on pitänyt täyttyä, että olen – siis uskallan olla – kokopäiväinen yrittäjä. Haluan puhua yrittäjyydestä avoimesti, sillä olen kyllästynyt girlboss- ja bosslady-romantisointiin. Etenkin turvallisuushakuisena ja asuntolainallisena perheellisenä kolmekymppisenä sitä miettii väkisinkin vähän muutakin kuin sitä, kuinka mediaseksikäs oman tulonlähteen hashtag on.
Yrittäjyys on toki oman elämänsä herruutta, mutta myös sitä, ettei ensi kuun tuloista välttämättä ole varmuutta. Kirjoittaisin teemasta enemmänkin, mutta minun ei tarvitse, sillä kaiken on jo sanonut Visual Diaryn Saara omanlaiseksi blogimaailman klassikoksi nousseessa postauksessaan #Girlboss vai #miehenelättämä? Kuten heti alussa myönsin, en itse uskaltaisi olla yrittäjä, ellei taloutemme toisella aikuisella olisi vakituisia tuloja ja ellemme me molemmat olisi säästäneet perheellemme puskuria. Mieheni ei minua elätä, mutta olemme yhdessä pelanneet korttimme niin, että toisen meistä on mahdollista sietää tulojen epävarmuutta.
Oma yrittäjyyteni koostuu blogitöistä sekä muista markkinoinnin ja viestinnän freelancer-hommista. Taustaltani olen mainontaan ja yritysviestintään erikoistunut tradenomi, jolla tuli juuri kymmenen vuotta täyteen valmistumisesta. Valmistumisen jälkeen ennen yrittäjyyttä työskentelin viestintätoimistossa tiedottajana ja tavaratalomarkkinoinnissa sisällöntuottajana ja copywriterina.
Yrittäjänä koen olevani aina töissä enkä koskaan töissä. Parhaiten tämä konkritisoitui edellisellä Espanjan-matkalla. Vaikka voin ihan hyvin olla viikon päivittämättä blogia, ja useimmiten lomalla olenkin, työni luonteeseen kuuluu tarkistaa sähköpostit ja ilmoitukset monta kertaa päivässä. Kampanjat eivät odota, vaan tarjouksiin on reagoitava heti. Näin olin ikään kuin koko viikon töissä, mutta tavallaan samanaikaisesti ikuisella lomalla, sillä viimeisenä matkapäivänä ei iskenyt lainkaan sitä tyypillistä töihinpaluuahdistusta.
Yrittäjyyden hyvinä puolina pidän vaihtelevuutta (jokainen päivä on erilainen), joustavuutta (työtä voi tehdä milloin vain, missä vain), vapautta (olen tilivelvollinen ainoastaan itselleni), luovuutta (saan toteuttaa itseäni), verkostoitumista (tapaan usein uusia ihmisiä), mahdollisuuksia (kaikki ansiot tulevat suoraan itselle) ja tehokkuutta (aikaa ei mene työmatkoihin tai kellokorttikultuuriin).
Yrittäjyyden huonompia puolia taas ovat epävarmuus (tulot eivät ole säännölliset), epäyhteisöllisyys (perinteistä työyhteisöä ei ole), jaksaminen (yrittäjä on aina töissä) ja vastuun kantaminen yksin (sairastapauksessa kukaan ei tuuraa).
Yrittäjänä olen joutunut alkaa kiinnittää jaksamiseeni paljon aikaista enemmän huomiota erityisesti siitä syystä, että töitä tulee helposti tehtyä liikaa, kuten sanottu lomilla, mutta myös tavallisella viikolla työpäivän lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin. Väsymyksen ja uupumisen ehkäisemiseksi olen juonut koko kevään päivittäin kasvipohjaista Salus Floradix -luontaistuotetta. Floradix-ravintolisässä rauta ja vitamiinit nautitaan nestemäisesti täysmehu-yrttiuutoksena. Kyseessä on säilöntä- ja väriaineeton kasvipohjainen tuote, joka vieläpä maistuu miellyttävältä, sekamehumaiselta.
Floradix sisältää rautaa vatsaystävällisessä, suolistolle hellävaraisessa ja mikä tärkeintä hyvin imeytyvässä muodossa. Raudan imeytymistehon kannalta ei ole samantekevää, missä muodossa rauta ravintolisässä on, vaan nestemäisenä se imeytyy kaikista parhaiten. Floradix sopii kaikille, mutta erityisesti meille naisille, odottaville ja imettäville äideille, kasvissyöjille, toipilaille, kuntoilijoille sekä töistä ja opiskeluista kuormittuneille.
Rauta on elimistöllemme välttämätöntä ja sen puute voi väsymyksen lisäksi näkyä muun muassa alakuloisuutena, hermostuneisuutena, huimauksena, vetämättömyytenä, päänsärkynä, kalpeutena, ihon kuivumisena ja hiusten lähtemisenä. Raudan, yrttiuutteiden ja hedelmämehutiivisteiden lisäksi Floradix sisältää C- ja B-vitamiineja. Saksalainen luontaistuote on yli satavuotias, mikä mielestäni heijastuu ihanalla tavalla tuotteeseen: päivittäistä rohtoa ottaessa tulee sellainen olo, että nyt ollaan hyvällä tavalla terveyden perusasioiden äärellä. Suurin osa yrteistä ovat luomuviljeltyjä.
Yrittäjänä ansaitsen tällä hetkellä keskimäärin aika saman kuin perus palkkatöissä ansaitsisin. En siis ole yrittäjä, jotta rikastuisin, vaan olen yrittäjä, jotta voin elää joustavampaa elämää pienen lapsen kanssa. Tässä elämäntilanteessa yrittäjyys on minulle nimenomaan arvovalinta, joka heijastuu ihan kaikkeen, myös kotiin ja asumiseen. Hulppean talon omistajana en pystyisi kantamaan riskiä epäsäännöllisistä tuloista, kun taas kompaktin kodin maltillisen asuntolainan tiedän pystyväni maksamaan vähän huonompanakin kuukautena. Minusta yrittäjäksi ryhtymisessä onkin yhtä oleellista puhua menoista kuin tuloista. Se kun on hyvin subjektiivista, mikä summa itse kullakin riittää elämiseen.
Itse suhtaudun yrittäjyyteen muutama kuukausi kerrallaan. En ole määrittänyt suunnitelmaa sille, kuinka pitkään jatkan yrittäjänä tai missä vaiheessa palaan palkkatyöhön, enkä halua määrittääkään. Yrittäjyys on opettanut minulle hetkessä elämistä, mikä tuntuu arvokkaalta viisivuotissuunnitelmia suosivassa yhteiskunnassa.
Hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä siksikään, että yrittäjänä tunteet vaihtelevat aivan laidasta laitaan: aamulla olet mielettömän innostuneessa flow-tilassa, illalla sitä mieltä, ettei mistään tule mitään ja joudut vähintäänkin sillan alle. Näissä hetkissä muistutan itselleni, ettei tavallinenkaan päivätyö stressitöntä ole, niin miksi olisi yrittäjyyskään. Oikeastaan omalla tavallani jopa pidän epävarmuudesta, sillä tietty nöyryys on minusta aina hyväksi: se, ettei töitä varsinkaan yrittäjyyden alkuvaiheessa tule automaattisesti ovista ja ikkunoista, opettaa sisukkuutta, oma-aloitteisuutta ja ratkaisukeskeisyyttä.
Kaiken kaikkiaan koen valtavan etuoikeutetuksi sen, että saan ansaita elantoni tekemällä sitä, mitä rakastan. Sitä en ole unohtanut vielä yhtenäkään päivänä sen enempää työajan puitteissa kuin iltaisin tai viikonloppuisin työskennellessä. Vähän tällainen hihhuli kun olen, pidän yrittäjyyttä kohtalonani. Ei kai työnantajani sattumalta mennyt konkurssiin juuri äitiyslomani aikana. Ensin järkyttävältä tuntuneesta uutisesta tulikin yksiä elämäni tärkeimpiä suunnanmuuttajia: se positiivinen potku, jonka tarvitsin rohkaistuakseni kokeilla omia siipiäni.
Todella kiva lukea tälläinen rehellinen kuvaus yrittäjyydestä. Itsehän olen yrittäjien kasvattama ja olen lapsuudessani nähnyt myös niitä nurjia puolia. Toinen on todella menestyvä yrittäjä, jolla homma on melkoisessa nousikiidossa, mutta toinen on sellainen ihan tavallinen yrittäjä, joka on joutunut välillä olemaan kuukausiakin ilman keikkaa.
Itseäni yrittäminen kiehtoisi myös, mutta paljon on vielä tehtävää ennen kuin se on minulle vaihtoehtona.
Kiitos Jenni palautteestasi! Minustakin on todella tärkeää, että blogimaailmassa puhuttaisiin kaikista asioista niiden oikeilla nimillä, eikä luotaisi illuusiota siitä, että asioita vain tippuu taivaalta. (Sinullakin oli juuri upean avoin kirjoitus pitkästä lapsettomuudesta, kiitos siitä!) Jos tulet yrittäjäperheestä, olet ihan varmasti nähnyt ja kokenut yhtä sun toista. Se luo maanläheisen pohjan sille, että osaat varmasti suhtautua yrittäjyyteen realistisesti. Tietenkään tarkoitus ei myöskään ole pelotella yrittäjyydellä, sillä useimmitenhan upeimmat asiat tapahtuvat uskaltamisen ja riskinoton kautta. Minusta tasapaino pätee tässäkin: on tärkeää kannustaa jokaista unelmiaan kohti, mutta muistuttaa silti hyvässä hengessä realiteeteista. Toivon kaikkea hyvää unelmasi toteutumiseen! Ihana asia on se, että nykyään ei välttämättä tarvitse olla joko tai, yrittäjä tai palkkatyöläinen. Mielestäni mainio vaihtoehto olisi tehdä vaikka kolmipäiväistä viikkoa päivätöissä, jolloi tietty tulotaso olisi turvattu, mutta käyttää kaksi päivää omaan yrittäjyyteen – tai miten nyt palapelin kokoaisikin. Tällä yhtälöllä yrittäjyys olisi varmasti useammalle halukkaalle mahdollista. :)
Hyviä kirjoituksia viime aikoina. Tai no oikeastaan aina kirjoitat hyvin :). Lisäksi kuvasi ovat niin silmää miellyttäviä. Ei muuta kuin onnea yrittäjyydelle!
Kaunis kiitos Suvi! Minusta onkin ollut erityisen motivoivaa kirjoittaa viime aikoina. Olen ilahtunut, jos se on välittynyt. Ilahduin muutenkin kommentistasi kovasti. :) Kiitos myös onnentoivotuksista yrittäjyydelle!
Menee hieman aiheen vierestä mutta näen punaista aina kun huomaan jonkun naisen käyttävän tuota #girlboss tai #bosslady (vaikka sinä et tässä postauksessa sitä käyttänytkään varsinaisesti, herkullinen tilanne vain tarttua asiaan). :D Mielestäni vuonna 2018 ainoa mahdollinen hästäg on #boss. Kaikki muu on sovinismia vaikka moni kuvittelee kai käyttävänsä sitä ns. feminismin nimissä. Olisi jo korkea aika ymmärtää että tässä maassa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tulla miksi tahansa työelämässä ja naisten lopetettava tuollainen pomostatuksen jalustalle nostaminen, niinkuin se olisi naiselle jotenkin erityinen asema. Jos olet pomo, olet pomo, olit sitten mies tai nainen. Vai oletteko nähneet kenenkään käyttävän #boyboss #bossgentleman aihetunnisteita?
Mukavaa pohdintaa jälleen postauksessasi, näitä on aina kiva lukea!
Moi Johanna! Mainio keskustelunaihe eikä mene yhtään ohi aiheen. Kiitos, kun jatkoit tästä! Olen myös itse miettinyt #girlboss- ja #bosslady-ilmiötä todella paljon. Ensin ajattelin, että kyseessä on upea juttu, sitten, että kyseessä on täysin alkuperäistä tarkoitustaan vastaan sotiva ilmiö, ja nyt olen tullut loppupäätelmänä jonkinlaiseen kompromissiin.
Minusta tuntuu, että maailma tarvitsi kyseisen ilmiön, jotta aloimme nostaa naisten osaamista, yrittäjyyttä ja johtamista enemmän framille. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu, että hashtagit ovat tehneet tehtävänsä, ja että enää naiseutta ei ole tarpeen korostaa. Lähinnä korostaminen alkaa kääntyä itseään vastaan. Mieluiten minäkin kokisin olevani ihan vain yrittäjä naisyrittäjän sijaan. Aivan kuten sanoit, olisiko kornimpaa kuin nähdä #boyboss tai #bossgentleman somessa! :D Omaan ärsytykseeni taitaa vaikuttaa sekin, että minusta #girlboss-ilmiön aloittaneesta Sophia Amorusosta kertonut Netflix-sarja oli korkeista odotuksista ja aiheen kiinnostavuudesta huolimatta poikkeuksellisen huono, hyvin ärsyttävä suorastaan. Ainakin sarjassa kyseinen naispomo näyttäytyy sellaisessa valossa, josta ei ainakaan minulle ole esikuvaksi.
Mutta kuten sanottu, tasa-arvon kehittyminen taitaa aina välillä tarvita kansannousuja, kunnes naisten asemasta tulee normi. Tulevaisuudessa tästä ajasta muistettaneen juuri #girlbossit ja #metoot, eli siinä mielessä ilmiöillä on ollut tärkeä roolinsa ajassa. Seuraavaksi sitten ihan vain #boss.
Ihana kun tykkäsit! Kiitos kivasta kommentista ja tärkeästä pohdinnasta. :)
Tosi hyvä postaus Laura, tätä oli kiinnostava lukea! Voin samaistua moneen kohtaan – yrittäjyydessä on sekä hyvät että huonot puolensa, joskin enemmän kuitenkin ensimmäisenä mainittuja. On kyllä jotenkin mahtava tarina, miten päädyit yrittäjäksi työnantajan konkurssin myötä ja huono uutinen poikikin jotain näin hienoa. Ei sitä turhaan sanota, että kaikella on aina tarkoituksensa :)
Kiitos yrittäjäkollegani! Ihana, jos tykkäsit. Juuri näin. Olen iloinen, että postauksen myötä tein klassisen pros and cons -listan, koska se helpotti hahmottamaan, miten vahvasti plussan puolella kuitenkin ollaan. Ja kuten sanottu, eihän normaali työkään stressitöntä ole, jos stressi on se, mitä olen isoimpana miinuksena pitänyt. Etenkin omalla alallani päivätyössä päivät venyvät eikä lukuisten yyteiden kierrettä voi missään määrin pitää stressittömänä. Näin jälkikäteen ajateltuna oli siis monella tapaa helpotus, että kävi, miten kävi. Jos en olisi ollut vauvan kanssa kotona, olisin varmasti alkanut heti etsiä uutta työtä, mutta äitiyslomalla oli hyvä sauma pohjustaa yrittäjyyttä ja alkaa miettiä sitä mahdollisuutena. Parasta mielestäni onkin, että yrittäjyyden voi yhdistää eri elämäntilanteisiin. Juuri hoitovapaaseen tai muuten lapsiperhe-elämään mutta myös opiskeluihin, kuten sinä teet. Saat mielestäni hurjan hyvän pohjan työelämään itsensä työllistämisen kautta. Ei sitä ihan jokainen parikympinen ole yrittäjyyttä kokenut.
Ihan totta, kaikella todella on tarkoituksensa (paitsi todella kaameilla asioilla, kuten parantumattomilla sairauksilla, sellaista on mahdoton hyväksyä koskaan). Kuitenkin tällaisissa elämän asioissa sen, että kaikella on tarkoituksensa, olen todennut oikeaksi niin monta kertaa, että nykyään (entistäkin hihhulimpana) uskon ajatukseen täysin. :)
Ihana lukea tällainen postaus! Minua on paljon yrittäjyys ja free lancer elämä pelottanut, vaikka todennäköisesti tavalla tai toisella oma elämäni varmaan menee tuohon suuntaan. On vain jännittänyt vastuu, sekä mietityttänyt onko yrittäjyys vain valmiiksi hyvätuloisten ja puskurirahojen omistajien etuoikeus. Plus, mielestäni on mielenkiintoista lukea aiheesta suomalaisesta blogista, tuo heti aihetta lähemmin käsinkosketeltavaksi. Kiitos, kaimaseni!
xx Laura / Laura Loukola Art & Beauty Blog
Kiitos kaima! Olen tosi ilahtunut, että koit tämän kiinnostavaksi, sillä minulle oli todella tärkeää kirjoittaa aiheesta omakohtainen postaus. Ymmärrän täydellisesti, että pelottaa! Niin minuakin pelotti ja pelottaa toki välillä edelleekin. Kuitenkin juuri kuten sanoit, uskon, että yhä useammasta meistä tulee tavalla tai toisella freelancer. Eivät yritykset halua tai voi palkata joka kerta kokoaikaista työntekijää, vaan työntekijä ostetaan osaamisen mukaan tarpeeseen. Kuten aikaisempaankin kommenttiin kirjoitin, minusta loistava mahdollisuus yrittäjyydessä on se, että sen ei tarvitse olla joko tai -ratkaisu. Monelle voisi hyvin toimia malli, jossa elanto koostuu säännöllisten tulojen ja yrittäjyyden yhdistelmästä. Kevytyrittäjyydestä puhutaankin nyt paljon.
Pääasia on, että yrittäjyydestä keskustellaan ja kirjoitetaan rehellisesti, eikä vain mietelausein kaunistellen – ei toki sen enempää kauhukuvia luomallakaan. Esimerkiksi kollegani Oblik-blogin Jutta on tehnyt loistavia avoimia postauksia siitä, mitä hän on luovan alan yrittäjänä tehnyt ja millaista tuloa laskuttanut. Ne suosittelen lämpimästi lukemaan. :) Mitä enemmän yrittäjyydestä puhumme, sitä vähemmän siihen liittyy mitään myyttejä. Kiitos itsellesi kommentista ja ihanaa päivää!
Kiitos jälleen kerran hyvin kirjoitetusta postauksesta. blogissasi tosiaan näkyy, että rakastat tämän tekemistä ja panostat siihen ihailtavasti. Väkisinväännettynä tai pelkästään rahan takia ei tällaisia tekstejä varmastikaan syntyisi. Toisaalta kunnioitan myös ihan todella paljon sitä, että pidät kaupallisuuden juuri sopivassa määrin osana blogia. Eli niin, että se mahdollistaa tämän tekemisen työnä ja saat siitä ansaitun korvauksen, mutta kuitenkin sisältöä kunnioittaen niin, ettei koko blogi ole pelkkää mainosta ja affilinkkejä.
Tuo tulot vs menot oli ihan todella osuva nosto! (Ja heh, ei mennä nyt siihen, mutta tämähän on skaalattavissa ihan koko valtakunnan tasolle..:)) mutta siis juurikin noin, liian harvoin tämä puoli nostetaan esille ja keskitytään vain tuloihin ja niistä keskustelemiseen. Etenkin pk- seudulla ovat asumisen kustannukset nousseet sille tasolle, että tämän nostaminen on ihan tosi oleellista.
Niin ihanasti sanottu, iso kiitos Tintti! Sen toivonkin näkyvän, miten sydämestäni tätä teen ja miten paljon teitä arvostan. En koskaan tee postausta vain sen takia, että on pakko julkaista jotain, vaan lähden aina siitä, mikä teitä kiinnostaisi. Rakastan itse yhteistöitä paitsi toki siksi, että ne mahdollistavat minulle blogin pitämisen mutta myös siksi, että niiden takia saan paljon enemmän aikaiseksi. Deadline on paras muusa pitää ainakin minun kohdallani paikkansa. Jos minulla ei olisi kaupallisia postauksia, tekisin kaiken aina mañana mañana. Esimerkiksi yrittäjyydestä minun oli tarkoitus kirjoittaa muutenkin, mutta olisiko saanut juttua julkaistua nyt vai vasta kuukausien päästä. Veikkaan jälkimmäistä. Itseni tuntien voinkin käsi sydämellä sanoa, että yhteistyöt tekevät blogistani paljon jäsennellymmän ja paremman. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Kaupallisuus voi olla blogin voimavara, mutta väärin käytettynä myös hyvin luotaantyöntävää.
Kiva, että tartuit tuohon kohtaan! Sitä minäkin ihmettelen, että miksi aina puhutaan tuloista, eikä juurikaan menoista. Toki downshiftaamisen yleistyttyä on alettua puhua siitä, että ihminen pärjää vähemmälläkin, mutta harvoin esimerkiksi yrittäjyyskeskustelussa käydään henkilökohtaisten menojen puolta läpi. Niin se kuitenkin on, että erityisesti pääkaupunkiseudulla asumiskustannusten suuruudella on valtava vaikutus taloudelliseen pärjäämiseen. Jos on valmis tiputtamaan elintasoa, voi yrittäjyyttä halutessaan lähteä kokeilemaan paljon levollisemmin mielin. Ihanaa loppuviikkoa!
Olen lukenut tätä postausta nyt useamman kerran parin päivän aikana, tämä on jotenkin jälleen niin ajattelemisen aihetta antava, enkä voi vain ohimennen kommentoida (ihana että kirjoitat tällaista tekstiä että lukijakin jää päiväksi pariksi pohtimaan :D <3 ). Ja niin terve ajatuksiltaan tähän ajan hetkeen, jossa varsinkin nuorten ajatuksissa yrittäjyys on entistä enemmän kiinnostavampaa kuin "tavallisessa" palkkatyössä käyminen, mutta unohdetaan samalla puhua asioiden toisesta puolesta, juuri niistä menoista eikä vain tuloista. Jotenkin kauhistuttaa ihan hirveästi kun monista blogeista saa yrittäjyydestä aivan liian kiiltokuvamaisen pinnan yrittäjyydelle kun kokoustetaan hulppeissa kahviloissa, reissataan ja asutaan Helsingin keskustassa. Tokihan se varmasti on myös aidosti ja oikeasti sitäkin toisinaan, mutta miksi ei voisi jakaa ihan sitä yrittäjyyden arkea ja realisimiakin samalla? Suurin osahan meistä on ihan tavallisia ihmisiä asuntolainoineen kaikkineen, ja vaikka unelmoida pitää aina ja isosti, on pakko välillä myös osata ottaa realisimiakin mukaan. Ja ainakin minua itseäni kiinnostaisi paljon enemmän lukea blogeista asioista joista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä vain pintapuolisesti ja julkikuvaa silottaen. Linkkaamasi blogipostaus on todella hyvä, miten en aiemmin ollutkaan tuohon törmännyt!
En ole itse yrittäjä, mutta olen sitä paljon miettinyt kun kamppailen kolmekymppisenä naisena määräaikaisuuksien parissa( ja olen kamppailut siitä saakka kun tradenomiksi valmistuin). Epävarmuustekijöistä työelämässä olen saanut jo niin paljon, suorastaan liikaa, kokemusta että ihan jo sen perusteella uskoisin pärjääväni yrittäjänä. En silti kuvittele sen olevan automaatio onneen, yhtä epävarmaa se olisi kuin se ikuinen määräaikaisuuksien tavoitteleminenkin. Taloudellisesti on ollut monesti haastavaa, mutta onneksi on maltillinen asuntolaina täälläkin, ja puoliso vakituisessa työsuhteessa.
Olin muuten todella järkyttynyt kun työnantajasi meni konkurssiin, onhan se ollut minun ensimmäinen työnantajani aikoinaan teininä! :) Kyseinen yritys on ollut vahvasti mukana elämäni käänteissä kun sain aina lomilla ja sesonkeina tehdä siellä töitä. Mutta kuten sanoit, konkurssi mahdollisti sinulle nyt tämän huikean hetken kokeilla yrittäjyyttä ja toivon sydämeni pohjasta että onnistut ja menestyt!
Kiitos Jenni! Ihana, kun kerroit. Mikä kunnia, että olet paneutunut postaukseen kunnolla, ja että se on mietityttänyt sinua monta päivää. <3 Täytyy sanoa, että olen bloggaamisesta iloinen siksi, että hyvin usein se jäsentää myös omat ajatukseni. Mietin paljon kaikenlaisia asioita ja monista eri näkökulmista, mutta usein vasta pohdintojen kirjoittaminen auki saa ajatukset koottua yhteen.
Nuoret, älä muuta sano! Ikuinen huolenaiheeni. Tämä saattaa kuulostaa todella keski-ikäiseltä, mutta olen ihan oikeasti huolissani nuorista, jotka varsinkin muualta Suomesta haaveilevat muuttavansa Helsinkiin Punavuoreen ja rahoittavansa keskusta-asunnon kahviloissa istumalla. Harmillisesti muutamat nuorten some-esikuvat ruokkivat tätä kuvaa väittämällä, että ahkeruudella kaikki on mahdollista. Paljon toki onkin, mutta kukaan ei ahkeruudella kaksikymppisenä ostaa jugend-asuntoa Helsingin keskustasta, ellei taustalla ole muuta varallisuutta tai järjestelyjä. Jos jo kolmekymppinen keskituloinen joutuu tekemään kompromisesseja Helsingissä, niin nuoresta opiskelevasta tai uransa aloittavasta puhumattakaan. Olipa todella huojentavaa kuulla, että olet huomannut saman, sillä välillä minusta tuntuu, että hulppeaa elämää pelkästään ihaillaan sinisilmäisesti, kun totuus on, että siihen pääsee käsiksi aniharva, eikä kenekään "tavallista" elämää elävän pitäisi tuntea itseään epäonnistujaksi. Onneksi saan avautua näistä asioista teille blogissa. Välillä minusta tuntuu, että arvoni sotivat alaani vastaan, mutta sitten taas mietin, että ehkä minun tarkoitukseni juuri on puhua vastapainoksia realismista, eikä vain kilistellä skumppaa.
Niin terveitä ja fiksuja ajatuksia! Yrittäjyys ei ole automaatio onneen, mutta se voi toimia mainiona ratkaisuja tiettyyn elämäntilanteeseeen. Tuntuu, että minullekin vasta tämän postauksen kirjoittamisen myötä muistui mieleen se, miten stressaava itse asiassa viimeinen päivätyöni YT-kierteen takia oli. Sen ansiosta osaan nyt laittaa yrittäjyysstressin omaan perspektiiviin. Sinulla taas on ymmärrettävästi ollut epävarma olo määräaikaisuuksien takia. Sen olenkin tajunnut, että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Ei ole enää koko elämän mittaisia työuria eikä toisaalta tarvitse ollakaan. Tämän tosiasian kun hyväksyy, voi stressistä oppia olemaan stressaamatta.
Onko ollut ensimmäinen työnantajasi, hauska sattuma! Sitten tosiaan konkurssi on varmasti tuntunut muistojen takia sinussakin. Onneksi tosiaan omalla kohdallani käänteestä tuli onni onnettomuudessa. Ei tässä nykyajan epävarmuudessa voi muuta ajatella kuin niin, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu – tällä kertaa vielä tavallista erityisempi ovi. :)
Kiitos vielä ihanasta kommentista ja että jaoit kokemuksesi! On niin terapeuttista ja tärkeää vaihtaa ajatuksia.