Toivottavasti teillä oli kiva vappu! Itse ilahduin, että satoi – muiden puolesta harmitti, mutta itseäni helpotti. Tänä vuonna vappu osui sen verran työntäyteiselle viikolle keskelle arkea, että päätin suosiolla skipata juhlinnat ja edistää projekteja. Toisaalta, onhan vappu työn juhla.
Vielä vappuaaton iltapäivällä tilanne oli suorastaan säälittävä: maailmalla trendaa kalsarikännit, tällä yrittäjällä kalsarikonttori.
Siinä missä muut poksauttelivat ensimmäisiä kuohuviaan ja punasivat huuliaan, naputtelin töitä sohvalta käsin, huonoryhtisessä asennossa totta kai, ja katsoin kauhulla pölyistä lattiaa ja espressokupeista täyttynyttä keittiöntasoa.
Ajattelin, että näin alas ei tämäkään vappu voi vajota.
Päätin reipastua pikasiivoukseen ja samalla saimme läheisiltä simatoimituksen ovelle. Yhtäkkiä keksin kaivaa somistuslaatikostani hunajakennopaperipallot ja hopeisen serpentiinipätkän, jota en muistanut omistavanikaan (ei anneta sen häiritä, jos kyseessä onkin paketointinaru). Näin meillä oli vartissa hyvä säälivappu koossa.
Olen miettinyt paljon suhdettani pyhiin ja tullut siihen tulokseen, että monia perinteitä mieluusti vaalin. Haluan olla se trenssitakkinen rouva, joka lähtee kaupungille perheineen vappulounaalle ja ostaa edes joskus lapselleen sen ylihintaisen pallon aurinkoisella Esplanadilla. Toisaalta yritän hyväksyä senkin, että aina se ei ole mahdollista. Tulee töitä, tulee sairastumisia, tapahtuu elämää tai vähintään Suomen sää. Joskus on pakko kaivaa oma nakkipaketti ja valmisperunasalaatti kalsareissa jääkaapista.
Pyhiin ei enää liity pelkästään ajatus omasta ajanvietosta, vaan myös tyttären lapsuudesta: mietin, millaisia muistoja hänelle näistä vuosista jää. Vienkö häneltä oleellisen osan lapsuudesta pois, jos en pysty tarjoamaan joka kerta idyllisiä postikorttipyhiä.
Mieleni huojentuu, kun ajattelen, että hän tuskin tulee muistamaan äitinsä yksittäistä kalsarikonttorivappua, mutta vietetyt vaput hän varmasti muistaa. Ehkä ne sekoittuvat hänen muistikuvissaan yhdeksi isoksi onnelliseksi vapuksi, josta hän vielä joku päivä kertoo, kuinka hänen nuoruudessaan Helsingissä paistoi aina vappuna aurinko, kuinka äiti oli aina tyylikkäänä trenssissään, ja kuinka isä aina osti ihanimman pallon.
Oi! Ihana kirjoitus! :) Ymmärrän niin hyvin ajatusmallisi ja erityisesti näin someaikana toisten juhlintakuvia katsellessa saattaa itselle tulla olo, että hetkonen, elän vain tylsää elämää kun olen kotona. Mekin vietimme aaton kotona – oikeastaan ihan ilman mitään syytä ja koska olimme jo koko vappupäiväksi sopineet paljon muuta. Hodareita syöden, saunoen ja leväten – mikäs sen parempaa.
Kiitos Sanna! Ihan totta, sosiaalinen media ruokkii entisestään sitä, että koko ajan ”pitäisi” olla jotain ja jossain. Mekin viihdymme kotona tosi hyvin ja vietämme vapaaehtoisesti paljon aikaa kotona. Haaste on varmasti siinä, että kun teen nykyään kotona (niin kuin sinäkin) töitä, en enää osaa olla kotona töitä tekemättä: ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla, pyhät ja viikonloput mukaan lukien. Siksi olisi entistä tärkeämpää viettää vapaa-aikaa muualla ja keksiä kaikkea kivaa kodinulkopuolista aktivitettia. Vappu vain tänä vuonna tuli mahdollisimman huonoon väliin. Hodarit. <3
Olen itsekin pohtinut juhlapyhien merkitystä erityisesti kuluneen vuoden aikana. Ensimmäinen vuosi ulkomailla ei suomalaisten juhlapyhien osalta tuntunut juuri missään, mutta nyt niitä suomalaisia tapoja alkaa jo kaivata. Ja nyt ymmärrän paljon paremmin sitä, että ulkosuomalaisten yhteisössä metsästetään joulupipareihin sopivia mausteita tai suomalaisia makkaroita juhannukseksi. Suomessa en välttämättä edes kaipaa Runebergin torttua tai laskiaispullaa, kun tiedän, että voin hakea sellaisen vaikka sunnuntai-iltana lähikaupasta. Täällä suomalaiset juhlapyhät joutuu aina aktiivisesti tekemään itselleen, eikä voi vaikka vaan pistäytyä kaupungille nauttimaan vapputunnelmasta. Mutta onpahan sitten erityisesti kaikki juhlaleivonnaiset ja muut hanskassa, kun joskus toivottavasti saa lapsia! :D Tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa itse simaa ja munkkeja, Suomessa olisin luottanut äidin leipomuksiin tai kaupan ja leipoman antimiin.
Itsellä tosiaan kaikki kivat muistot lapsuuden juhlapyhistä sekoittuu sellaiseksi iloiseksi sekamelskaksi. Varmaan tärkeimpiä perinteet on hiukan isommille lapsille ja ehkä silloin siihen tekemiseen innostuu itsekin vielä enemmän, kun huomaa, että lapsille ne edellisinä vuosina tehdyt jutut muodostuu niin tärkeiksi. Ja eihän vappu tai muukaan juhlapyhä sen enempää vaadi, teillä on ollut ihan hyvä vapputunnelma! Ja pakko sanoa, että yksi asia mitä ehkä eniten lapsiperhe-elämältä toivon ja odotan on se, että pääsee luomaan omia tapoja ja perinteitä perheen kesken. Lasten ja erilaisten lastentapahtumien kautta aikuinenkin pääsee heittäytymään juhlapyhiin ihan eri tavalla. Onneksi Suomessa saa aina lainata sukulaislapsia joulutapahtumiin, lasten kesäteatteriin ja muuhun kivaan tekemiseen! :D
Moi Kristiina! Ymmärrän ihan mielettömän hyvin, vaikka itselläni ei olekaan kokemusta ulkomailla asumisesta. Tai on, kahdesti olen asunut muualla Euroopassa 6-9 kuukautta, mutta tiennyt jo lähtiessäni, milloin tulen takaisin. Jos ulkomaille muuttaa muuttaa, tulee ihan varmasti kotimaisista perinteistä paljon tärkeämpiä, vimeistään sen vuoden jälkeen, kun alkaa toinen kierros pyhiä. Mutta vau, totta! Kun ei kaupasta saa munkkia ja simaa, ne on tehtävä itse. Sehän vasta hienoa perinteiden vaalimista on. :)
Ihana kuulla, että komppaat sekamelskateoriaani. Ja tosiaan tytär on vielä nyt niin pieni, että paremmin hän tulee muistamaan tulevat vaput.
”Yksi asia mitä ehkä eniten lapsiperhe-elämältä toivon ja odotan on se, että pääsee luomaan omia tapoja ja perinteitä perheen kesken.” Olen kanssasi ihan samaa mieltä, se tuntuu kaikista arvokkaimmalta. Ehkä siksi harmittelen ohi menneitä pyhiä, kun perinteiden tarjoaminen lapselle tuntuu niin tärkeältä. En yhtään ihmettele perheitä, jotka vaikka joka ikinen vappu menevät samaan ravintolaan vappulounaalle. Siinä on jotain hurmaavan perinteistä, vaikka en itse samaan ole pystynytkään. Lapsille on kyllä hurjasti kaikkea kivaa nykyään! Olet aivan ihana sukulais”täti”, jos lainaat lapsia tapahtumiin. :) Sitä arvostaa varmasti paitsi lapset myös heidän vanhempansa. <3
Ihanalle teidän vappu silti kuullostaa ja hei kauttaus on hieno! Meillä rätkäistiin 5 litran simasankko keskelle keittiön pöytää ja hörpittiin kertakäyttöastioista sitä terassilla talvikamppeissa. :D Vaikka puitteet ei ollut ehkä niin kivat kun toivoin, oli se päivä kuitenkin oikein rentouttava ja en juhli vappua enää ehkä ikinä. Ei aina se päivä, vaan joskus se hetki <3
Ihania hetkiä vapussa olikin! Tosin 99 % ajasta tein töitä, mikä on ihanaa sekin, mutta ei ehkä vappuista. ;) Eikä, kunnon suomalaississit! Terasiille säässä kuin säässä. :D Kiva kuulla, että päivä oli rentouttava. Se on pyhissä tärkeintä! Ensi viikolla on helatorstai, mikä minusta aina tulee jotenkin odottamatta ja yllättäen. Päivä, jota ei oikein muista olevan olemassakaan.
Siis meidän vappu oli juuri samanlainen; kalsaritoimisto pystyssä olohuoneessa ja lopulta reipastuminen siivouksen ja koristelun suhteen. Munkit ja vappupallon tytölle kävin ostamassa vappupäivän iltapäivällä töiden jälkeen. Samat pohdinnat täälläkin siis siitä annoinko nyt puolitoistavuotiaalle tyttärelleni tarpeeksi erityisen vappukokemuksen. Olipa ihana lukea tämä teksti ja huomata etten ollut ainoa joka raapi kasaan vapputunnelman viime hetkellä. Itse en missään nimessä ajattele, että mitään pyhäpäiviä olisi pakko juhlistaa tietyllä tavalla tai ollenkaan jos ei tunnu siltä. Kukin tavallaan ja tilanteen mukaan. Oli silti mukavaa löytää se pieni innostus lopulta laittaa edes ne munkit pöytään ja sitä hopeista serpentiininä (kyllä, identtinen vappu tältäkin osin :D) koristeeksi vappupallon lisäksi.
Eikä, mahtavaa! No terveisiä vaan sielunsiskolle. :D Meidän pienet puolitoista- ja kaksivuotiaat eivät tosiaan olisi osanneet muuta kaivatakaan, vanhempien pään sisällähän nämä jutut ovat. Ehkä juuri sosiaalisesta mediasta tulee se fiilis, että ne kuuluisat ”kaikki muut” ovat valmistelleet viikkoja unelmabrunsseja, kun me räävimme jotain säälittävää viime hetkellä kasaan. Toisaalta tässä huomasi, miten iso merkitys pienillä asioilla on. Se, että sain yhtäkkiä kodin siistiksi ja edes jotain vappuisaa esille, muutti yllättävän paljon mielentilaa. Vaikka jatkoinkin kalsareissa töiden tekemistä, tuli sentään sellainen olo, että en ihan kokonaan vie vappua itseltäni ja perheeltäni. Inhimillisesti kun ajattelee, niin ei se mikään ihme ole, että joskus vappu täytyy pyhittää työlle, sillä jos kiireiseltä viikolta lähtee 20 % työajasta, niin onhan se ihan hitsin paljon. Täytyy yrittää muistaa rentoutua rauhallisemmilla viikoilla sitten enemmän, ottaa vappubrunssi ilman vappua. :) Rentouttavaa viikonloppua!
Juurikin näin, enpä olisi itse osannut paremmin asiaa sanoiksi pukea.
Oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua teidän perheelle myös!
Musta tuntuu, että mennään aika usein näiden juhlapyhien kanssa niin sanotusti perse edellä puuhun. Anteeksi, en keksinyt parempaa ilmaisua. Mutta me ollaan puhuttu tästä ja halutaan tarjota meidän lapsille ennen kaikkea sitä yhdessoloa. Me haluamme, että lapset muistavat perheen yhteisen ajan, vaikka juhlapyhiin liittyisikin pientä kaaosta ja muutama unohtunut objekti. Ehkä me opitaan tämä homma siihen mennessä kun he ovat jo koulussa ja voivat sitten kertoilla kavereille pinterestpyhistä. Tai sitten ollaan mummilassa evakossa juhlapyhät. :D
Yhdessäolo on tärkeintä, täysin samaa mieltä. Eivätkä lapset onneksi Pinterest-pyhiä kaipaa, vaikka heille kivoja kollektiivisia muistoja haluaisikin välillä tarjota. Mummila nyt varmasti on lapsista aina paras vaihtoehto. ;) En yhtään ihmettele sitä, että lapsiperheelle tai paljon töitä tekevälle käy usein niin, että ”pyhä yllätti juhlijan”. Että sitä tajuaa päivää ennen, että jaahas, olisiko mitään pajunkissaa pääsiäiseksi tai tippaleipää vapuksi. :D
Lapsille tärkeitä ja mieleenpainuvimpia juttuja on onneksi monesti juuri ne kaikista pienimmät, meille ihan tavalliset asiat. Pyöräretki, pullanleivonta tai vaikka eväät puistossa tai metsässä… Meidän lapset ovat jo koululaisia ja uskon ja luulen, ja olen aika varmakin, että heille tärkeimpiä asioita ja muistoja ovat juurikin yhteinen aika, ei niinkään erikoisuudet tai juhlapyhät. Ehkäpä he muistavat sen, kun siskoni luona nukkuivat kaikki serkukset siskonpedissä tai että potkukelkkailtiin koko perhe jäätietä saareen eväiden ja nuotiopuiden kanssa, ehkä se kun iso hepokatti matkasi auton katolla monta kymmentä kilometriä tai että syötiin iltapala rantakallioilla tai salaattia aina perjantaina mökillä ja radiosta soi puhelinlangat laulaa. Saattavat muistaa senkin, että äiti inhosi ilmapalloja ja niitä ei meillä paljoa ole näkynytkään. Mutta hyvällä tavalla toivottavasti tai sitten juurikin niin, että heidän lapsensa saavat joskus niin paljon ilmapalloja kuin haluavat 😄
Kiitos Hanna! En voisi olla enempää kanssasi samaa mieltä. Itse asiassa minulla on tosi vähän paineita vanhemmuudesta juuri sen takia, että tiedän lapselle tärkeintä olevan turvallinen arki ja tavallinen puuhastelu, ja ne me pystymme tarjoamaan. Oma kipuiluni liittyy varmasti elämäntilanteeseen: kun teen töitä kotona, pyhien tai vapaa-ajan vietto kotona ei tunnu enää samanlaiselta, vaikka koti-ihminen olenkin. Se oli hyvin erilaista tulla työpaikalta kotiin kuin nyt siirtyä kalsareissa metri sohvan kotitoimistolta keittiöön. Mutta tämähän on täysin minun pääni sisäistä, ei lapsen. Olisinkin tainnut itse tarvita enemmän sitä trenssitakin päälle vetämistä ja vappulounasta kuin lapsi. ;)
Tavallisella viikolla on se hyvä puoli, että menot ja menemättä jättämiset pystyy sovittamaan itse kalenteriin – pyhät taas tulevat pyytämättä juuri tiettyyn kohtaan. Siksi niitä ei aina pysty viettää toivotulla tavalla, kun aikataulu on mitä on, eikä se voi itse joustavasti sovittaa. Lohduttavaa on se, että todellakin niistä tavallisemmista ja arkisimmista jutuista syntyy hyvä lapsuus. Aivan ihania muistoja on teillä ja äidit vihatkoon ilmapalloja, jos vihaavat. :D Mukavaa viikonloppua teidän porukalle!
Kuulostaa kovin inhimilliseltä :-) Meilläkin vappu pestiin terasseja ja käsiteltiin sokkeleita että ne pääsee maalaamaan, ei siis kovin hohdokasta. Toisaalta oli myös sitä (kaupan) simaa ja (kaupan) munkkeja, ja marketin foliopallot :-D Lapsilla oli kai ihan kivaa, kun pomppivat pihalla trampalla ja välillä herkuteltiin.
Tuleehan näitä vappuja taas!
Niin kuulostaa, tiedän. Tässä tärkeä sanoma minusta onkin juuri inhimillisyys ja armollisuus. Vaikka haluan tarjota lapselle perinteitä, yhtä tärkeänä pidän oppia siitä, että se on ihan okei, jos ei aina halua, pysty tai kykene. Ei vitsi, samaistun täysillä! Meillä koko viime vuosi muuton jälkeen meni kaikkeen tuohon: siis joka viikonloppu ja pyhä pestiin terassia tai etsittiin ulkokalusteita tai haettiin maalia rautakaupasta tai… Ai kamala, olinkin jo unohtanut. Kiitos! Hyvä kun muistutit tästä, niin osaan arvostaa sitä, että sentään meillä on nyt vapaus tuosta kaikesta. :D Ja todella: kaupan munkeilla, simalla ja palloilla syntyy just hyvä vappu, ja sitä paitsi ensi vuonna on taas uusi mahdollisuus. :)
Ihana ajatuksia herättelevä teksti!
jennytokoi.com
Kiitos Jenny sanoistasi ja ihanaa viikonloppua!
Ihanaa Laura ja kommentoijat, että löytyy itseni lisäksi muitakin, jotka eivät ’suorittaneet’ vappua ’oikeaoppisesti’. Trenssi jäi kaappiin ja ylioppilaslakit hyllyyn. Kahden aikuisen (ja koirien) perheessä aattoilta meni töiden jälkeen pihatöitä tehdessä ja terassia laittaessa. Vappupäivä sadetta pidellessä ja leffoja katsellessa. Perinteistä, siis nakki- ja kuohuviiniperinteistä pidettiin toki kiinni. Sohvalla oli leffakatsomossa karvainen kohderyhmä, joka teki omalta osaltaan selvää tarjoilusta. Ja koko perheelle jäi vapusta hyvä maku suuhun :)
Ei aina tarvitse mennä by the book, joskus ihan yhdessäolo riittää.
Parasta minustakin on löytää muita hengenheimolaisia. Siksi tykkään blogiin kaikenlaisista fiiliksistä kirjoittaa, kun teidän kanssa on niin antoisaa jutella. :) Pihatyöt ja terassi, niin totta! Luulen, että niissä puuhissa on aika monen suomalaisen vappu mennyt. Pyhä kun on paitsi mahdollisuus juhlia myös mahdollisuus tehdä rästihommia. Meillä on sama vielä edessä, terassi pitäisi pestä, kalusteet laittaa paikoilleen ja nurmikkoa kylvää. Jouluvalot olen jo saanut puoliksi kirsikkapuusta pois. Loppupuolisko jäi, kun olisi pitänyt hakea tikkaat ja nyt puun oksalla on puoliksi kasaan keritty valopallo. :D
Juuri tuo on se juttu, että työntäyteisenä kotivappunakin pitää sentään perinteistä kiinni. Ihanat! Voin kuvitella, että siellä ei tarvinnut pohtia, jääkö nakkeja yli. ;) Yhdessäolo on todellakin parasta! Meillä yhdessäolo vain oli tänä vuonna enemmän fyysistä kuin henkistä, kun lukittaudun makkariin tekemään töitä, mutta oma kodikkuutensa sateen ropistessa siinäkin oli. :)