Vihdoin pääsen kertomaan teille minulle henkilökohtaisesti tärkeästä projektista, joka on omistettu teille. Teille lukijoille, jotka samaistuitte naistenpäiväpostaukseeni, ja jotka koette yhtä tärkeäksi puhua siitä, mitä tasa-arvo ihan oikeasti on.
#Helmikorvakoruvallankumous syntyi naistenpäivänä 2018 ja se puolustaa jokaisen naisen oikeutta olla ylpeä omasta pukeutumisestaan. Usein ajatellaan, että ainoastaan valtavirrasta poikkeavia lokeroidaan, mutta yhtä lailla hillitysti pukeutuvat kokevat ennakkoluuloja.
Helmikorvakoruvallankumous peräänkuuluttaa sitä, että me klassisesti pukeutuvat olemme kaikkea sitä kuin räväkästi pukeutuvat siskommekin, vaikka vaatteemme eivät sitä huudakaan. Olemme aivan yhtä rohkeita, fiksuja, liberaaleja, särmikkäitä, persoonallisia, hauskoja ja itseironisia. Tylsänä pidetty pukeutuminen ei tee kenestäkään automaattisesti tylsää – eikä muuten neonvärinen turkis kenestäkään automaattisesti rohkeaa.
Helmikorvakoruvallankumous muistuttaa siitä, että pokkanainen ei ole ainoastaan shokkiväreillä meikkaava tai printtihaalariin pukeutuva. Yhtälailla pokkanainen on sellainen, joka vetää samanlaisessa trenssissä, pikkumustassa ja helmikoruissa vuodesta toiseen vähät välittämättä trendeistä. Helmikorvakoruvallankumous onkin myös kannanotto ajattoman tyylin puolesta, kestämätöntä fast fashion -kulutusta vastaan.
Helmikorvakoruvallankumous muistuttaa myös siitä, miksi naistenpäivää joka maaliskuu vietetään. Ei siksi, että voisimme vertailla miehiltä saatujen ruusujen ja suklaarasioiden määrää, vaan siksi, että saisimme vielä joku päivä kaikille yhtäläiset oikeudet poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti niin Suomessa kuin muualla maailmassa.
Kaikista edellämainituista syistä syntyi #Helmikorvakoruvallankumous-koru, eikä tietenkään yksin, vaan naisten välisenä yhteistyönä, lukijani nimeämänä ja kahden yrittäjän mahdollistamana.
Käsintehty Pearl Revolution -koru on valmistettu viljellyistä makeanvedenhelmistä helmien pääkaupungissa, Shanghaissa. Korun valmistuttaja on kahden naisen, Jannan ja Paulan, perustama yritys, HelmiOnHelmi. (Voitteko uskoa, että Jannan, minun ja Paulan pukukoodi ei ollut kuvauksiin suunniteltu!)
Elastisen korun ympärysmitta 18 cm, helmen läpimitta on noin 10 mm. Pearl Revolution -korua saa sekä mustalla että beigellä tupsulla. Korun hinta on 24 euroa (+ 2 euron postituskulu). Lapsille on oma pienempi koru valkoisella tupsulla, mutta se sopii myös siroranteisen aikuisen käyttöön. Pääset tilaamaan Pearl Revolution -korun tästä.
Nyt tullaan korun tärkeimpään tehtävään: jokaisesta myydystä Pearl Revolution -korusta lahjoitetaan kolme euroa Naisten Pankille, joka tukee kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Lahjoituksilla Naisten pankki mahdollistaa naiselle ammatin ja mahdollisuuden elättää itsensä ja perheensä.
Itse en saa korun myynnistä mitään, paitsi sen parhaimman, mahdollisuuden edistää naisten asemaa hyväntekeväisyyden kautta ja tilaisuuden muistuttaa siitä, että jokainen nainen on riittävä omana itsenään ulkonäköön, tyyliin tai asemaan katsomatta. Lisäksi pääsin toteuttamaan yhden unelmani, suunnittelemaan jotain omaa. Toivon sydämeni pohjasta, että suunnittelemani koru tuo jokaiselle kantajalleen iloa ja voimaa. Tiukan paikan tullen voi aina vilkaista ranteeseen ja kysyä, mitä itsensä kanssa sinut oleva pokkanainen nyt tekisi.
Olen päivittänyt tätä sivua koko päivän jännityksessä! Ihana ja tärkeä asia, ja kaiken lisäksi todella kaunis koru. Kiitos Laura!
Ihana Roosa, kiitos kaikesta, inspiroimisesta ja fiilistelystä! Olen todella onnellinen, jos pidät lopputuloksesta. <3
Ihan mahtavaa, hienolla asialla olette liikkeellä koko porukka!
Kiitos kaunis Johanna! Olen todella iloinen, että koette asian tärkeäksi. Tämä on ollut upea työstää yhdessä kaikkien naisten kanssa.
Mä tilaan nämä itselleni ja kummallekin tytölle. ❤
Miten ihana vastaanotto. Kiitos paljon Jenni sinullekin hengessä mukana olemisesta!
Todella hieno juttu Laura! Aivan mahtavaa! :) Koru on tosi kaunis ja ajatus sen takana niin tärkeä.
Kiitos tuhannesti, Suvi! Se, että olet hengessä mukana, merkitsee minulle tosi paljon. :) Aihe on tärkeä ja tarvitsi selkeästi tulla käsitellyksi.
Aivan paras vallankumous! Kiitos!
Kiitos itsellesi, Sanna! Arvaa ilahdunko, kun tämä merkitsee teillekin niin paljon.
Hei aivan loistava kampanja! Nostit tärkeitä asioita esille naistenpäivän kirjoituksessa, se puhutteli ja sain siitä oivalluksia suhteessa omaankin tyyliini, joka on viime vuosina hioutunut paljonkin klassikoiden ympärille ja suht rajattuun värimaailmaan. Tästä kampanjastakin tulee vaan tosi hyvä mieli, koska se on just näin kuten kirjoitat ja huomaan nyökytteleväni joka lauseen päätteeksi! :D Hieno juttu monella tapaa, 2 korua lähti tilaukseen, itselle ja tyttärelleni!
Kiitos sydämeni pohjasta, Maria! En varmastikaan olisi lähtenyt toteuttamaan projektia, jos en olisi naistenpäiväkirjoituksesta huomannut, miten monella on samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Olen siis todella kiitollinen siitä, että jaoitte kokemuksianne silloin ja jaatte nyt. Hyvänmielenkampanja tämän kuuluu ollakin, positiivinen muistutus siitä, mitä kaikkea pikkumustien pinnan alla on. ;) Kiitos osallistumisesta! <3
Ihanat leidit <3
Mä just yksi päivä mietin mun 90v asiakkaan kanssa sitä miten vaikka Suomessa ollaan hyvin menty eteenpäin naisten asemassa ja miehetkin tekevät kotona töitä yms. Ei naisen euro ole sitli vielä tasoissa.
Itsekkin siihen herkästi lankean että alan luomaan mielikuvia pukeutumisen suhteen, mutta en niin isoja kuten luonteenpiirteet yms. Vaan enemminkin saatan ajatella vaikkapa punk-henkisesti pukeutuneen tosiaan tykkäävän punkista. Ja oman buutseja käyttäneen K:n ekan kerran tavatessani arvasin myös hänen musiikkimakunsa ja mielenkiinnon kohteensa. Nahkatakkinen, tatuoitu ja hieman gangsterin näköinen mies ei ollutkaan räväkkä tai villi pahapoika, vaan rauhallinen ja tosi ystävällinen. En edes tiedä miten mun ajatukset lähti harhailemaan puolisoon.. :D Mutta hyvää keskiviikon jatkoa <3
Kiitos! <3 Suomessa on menty ihan mielettömästi eteenpäin. Toivonkin, että naistenpäivä olisi myös juhlistus sille, miten paljon olemme jo saaneet aikaan. Vielä on totta kai tekemistä, mutta suunta meillä Suomessa on enemmän kuin oikea. Muualla maailmassa taas tasa-arvo on monessa maassa ja maanosassa edelleen huolestuttavalla tasolla. Sen takia minulle oli tärkeää ottaa tähän mukaan Naisten Pankki, joka tekee töitä tasa-arvon eteen siellä, missä sitä kaikista eniten tarvitaan. Usein pukeutumisesta saakin osviittaa siihen, mistä ihminen tykkää ja millainen hänen elämäntapansa on. Mutta juuri kuten sanoit, johtopäätöksiä luonteesta tyylin perusteella on vaikea tehdä. Siksi minusta jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdatuksi omana persoonanaan. Lempeäksi paljastunut "gansterisi" on ihana esimerkki. :) Aurinkoisia terkkuja!
Hei!
Loistavaa, että joku pitää rohkeasti klassista tyyliä esillä! Olet tyyli siskoni!
Itse en näe tulevaisuudessa mitään muuta vaihtoehtoa pukeutumiselle kuin klassisuus ja ajattomuus. Koska se on ekologisesti kestävä tapa pukeutua. Pikamuoti on so last season!
En tiedä korujen tilaamisesta vielä, koska minun koru warderobissa on jo kaksi rannekorua ja ne ovat toistaiseksi hyvin riittäneet. Mutta käyttäessäni helmikorvakoruja muistutan itseäni, että en ole ainoa!
Hienoa työtä naisten hyväksi!
Kiitos Jenny, sain valtavasti iloa ja voimaa kommentistasi! Olen ihan samaa mieltä siitä, että ajattomuus on tulevaisuuden tyyli. Niin se ei tietenkään mene, että kaikkien pitäisi pukeutua klassiseen tyyliin pikkumustiin ja trensseihin, vaan löytää omassa tyylissään vuodesta toiseen kestävät klassikot. Yhtä hyvin klassikko voi olla rockhenkinen nahkatakki tai romanttinen vintage-mekko. Out on ainoastaan fast fashion -kulutus, trendit, jotka ovat pinnalla sen vajaa puoli vuotta. Samasta syystä en pidä ollenkaan IT-laukuista. Arvostan ihan valtavasti myös tilaamatta jättämistä! Jos korulle ei tarvetta ole, arvostamme ihan yhtä paljon ajatuksen ”allekirjoittamista” muuten ja halutessaan lahjoittaa voi myös suoraan Naisten Pankille. Kiitos vielä kannustuksesta, palautteesta ja hengessä mukana olemisesta! :)
Loistava idea! Olen myös itse tyyliltäni klassinen ja naisellinen nainen. Välillä tuntuu, että postmoderni feminismi jopa syyllistää kaltaisiani ulkonäöstä, kauneudesta ja laittautumisesta kiinnostuneita (ja näihin rahaa käyttäviä) naisia. En ole ”esineellistetty” meikkeineni ja vaatteineni, vaan tämä on minun tyylini.
Helmikorvakoruvallankumous on asian ytimessä; _jokainen_ saa olla oma itsensä, oli sukupuoli mikä hyvänsä ja tyyli mikä hyvänsä, moderni tai klassinen, meikitiön tai huolella meikattu. Pokkanaiseus ja feminismi eivät vaadi shokkivärejä, lyhyttä tukkaa tai kirkkaita luomivärejä. Klassinen ja hillityn tyylinen nainen on ihan yhtä rohkea ja terävä. Minua häiritsee myös se, että pokkanaisen luonteenpiirteisiin yhdistetään usein adjektiiveja kuten räväkkä, sähäkkä, suorapuheinen. Ihan yhtä hyvin voi olla herkkä, kiltti ja empaattinen. Feminismi pyrkii rikkomaan haitalliset sukupuoliroolit ja -stereotypiat, mutta tietynlaisten piirteiden korostaminen toisaalta luo uudenlaisia määritteitä ”oikeanlaiselle” feministille.
On hienoa, että käytät vaikutusvaltaista asemaasi bloggaajana tuomalla näin fiksun ja tärkeän asian esiin! :) Kiitos!
Kiitos todella tärkeän täydennyksen esiin nostamisesta! Minustakin feminismi on juuri sitä, että nainen saa itse päättää asioistaan. Saa jäädä kotirouvaksi, jos siltä tuntuu ja siihen on mahdollisuus, tai käyttää rahaa itseensä, jos siltä tuntuu ja siihen on mahdollisuus. Niin kauan kuin kyseessä on omat, sisäisistä motiiveista lähtevät valinnat, mikään ratkaisu ei ole toistaan parempi. Koen itsekin lauttautuvani täysin itseni takia. Minun on yksinkertaisesti parempi olla sisäisesti ja henkisesti, jos olen siistiytynyt, kun lähden jonnekin.
Olen täysin samaa mieltä ja kyllästynyt siihen, miten eniten ääntä pitäviä pidetään aina automaattisesti rohkeampina. Itse asiassa oma kokemukseni on päinvastainen, että usein äänekkyyden taustalla on huono itsetunto. Jonkinlainen pakko olla koko ajan esillä, kun itsestään on epävarma. Itse koen olevani juuri tuollainen toisenlainen esimerkki, jonka annoit: kiltti, herkkä ja diplomaattinen, mutta myös äärimmäisen vahva, joka ei tarpeen tullen pelkää puolustaa itseään ja muita. Mikä ulospäin saattaa näyttäytyä joillekin altavastaavan roolina tai ujona luonteena, ei minulle ole ollenkaan sitä, vaan sitä, että olen sinut itseni kanssa ja että olen löytänyt jonkinlaisen henkisen rauhan, jossa ei tarvitse esittää yhtän mitään muuta kuin on. Voin sanoa mitä vain kenelle vain, mutta en vain yksinkertaisesti aina vaivaudu, koska aina ei kyseinen seura tai aihe kiinnosta. ;) Perus introvertti mikä introvertti.
Näistä on todella tärkeää puhua, kiitos vielä kun toit fiksussa kommentissasi tärkeitä täydennyksiä esille! Kärsin jokin aika sitten pientä identiteettikriisiä siitä, haluanko edustaa blogimaailmaa sellaisena kuin se nykyään on. Sen jälkeen aloin ajatella asioita toisin: minunhan nimenomaan kannattaa hyödyntää mahdollisuus kirjoittaa itselleni tärkeistä asioista. Juuri kuten sanoit, tämä ennen kaikkea oli sellainen. :)
Wau, hienoa, tätä kannatan ja oli tilattava, kiitos! Olen itsekin moneen kertaan miettinyt, miten kivaa on olla uncool ja silti onnellinen :D Ettei tarvitse pukeutua erikoisesti, saa tykätä Antti Tuiskusta (jo uran alusta lähtien) ja tehdä HR-hommia pörssiyrityksessä.
Ihana uncool (ja silti varmasti cool) Tiina! Juuri näin. ;) Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa, eikä miettiä, mitä muut ajattelevat. Sitä paitsi luonteen kiinnostavuus ei koskaan ole musiikimauista tai työpaikoista kiinni. Lämmintä viikonloppua ja kiitos tuhannesti, kun olet mukana!
Hieno kampanja ja kaunis koru!
Helmikorut ei ole omaa tyyliäni (oon se ”kirkkaat värit, farkut, nahkatakki ja rääväsuu”-tyttö), mutta täysi virtuaalikannatus sille, että jokainen saa olla pokkanainen omalla tavallaan ja taidanpa käydä laittamassa vastaavat roposet Naisten pankkiin, ettei jää pelkäksi sanahelinäksi.
Suuri kiitos Anna! Henkinen mukana oleminen on kaikista tärkeintä eli lämmin kiitos virtuaalikannatuksestasi. <3 Olipa hienoa kuulla, että kampanja vetosi sinuun, näennäisesti erilaiseen naiseen. Tämä oli upea palaute, koska juuri se on toiveeni, että tämä kampanja yhdistäisi naisia yli tyylirajojen. Omat ystäväni esimerkiksi ovat varsin heterogeenisen näköisiä, enkä osaa kuvitella, että minä suhtautuisin ennakkoluuloisesti heidän tatuointeihinsa tai he minun helmikoruihini. Kiitos paljon, jos lahjoitat Naisten Pankille. Luulen, ettei tämä minullakaan jää viimeiseksi tempaukseksi – niin tärkeästä toiminnasta on kyse.
Hienolla asialla olet! Mun värikoodini vaatetuksessa on musta-valkoinen-harmaa kesät talvet. Toisinaan heittäydyn riehakkaaksi ja sotken sekaan beigeä!
Käytän paljon pellavaisia vaatteita ja kaapissani lähes kaikki on yhdisteltävissä keskenään.
Tyylini ei ole klassinen, vaan aavistuksen boheemimpi, työajalla business-twistiä helmikorvakoruista:):) Vaikka värimaailmani vaatteissa on noin rajoittunut, en silti koe jääväni statement-pukeutujien jalkoihin. Rohkeus ja elämästä nauttiminen ei ole synonyymi fast fashionille.
Pearl Revolution on todella upea juttu. Tykkään. Ja laitan pari rannekorua tilaukseen kummitytöilleni.
Kiitos palautteesta, se merkitsee paljon! Sitten vaatekaapissasi on ihan samat värit kuin minullakin. Ja myös sama kapselivaatekaappiajatus. Rauhallisissa ja neutraaleissa vaatteissa on se hyvä puoli, että kaikki sopivat keskenään yhteen niin tavallisella työviikolla kotona kuin matkalla. Kiva, että omasi on boheemilla twistillä. ;) Juuri näin, minäkään en lainkaan koe jääväni jalkoihin, mutta koen, että monet räväkästi pukeutuvat kokevat meidän jäävän. Sen takia koin niin tärkeäksi muistuttaa siitä, että näin pukeutuminen todella on oma, itsevarma valinta, eikä mikään pakotettu välivaihe siihen asti, kunnes rohkenemme alkaa pukeutua räväkästi. :D
Tämä on nimenomaan upea juttu teidän reaktioidenne takia. Ilman keskustelua ja kommentteja en olisi tajunnut, että tämä on näin tärkeä teema ja näin tarpeen tulla muistutetuksi. Todella tärkeää tämä on myös tyttärien ja kummityttöjen takia. En kestä ajatusta siitä, että yksikään luonteeltaan ja temperamentiltaan rauhallisempi tyttö kokee itsensä vähempipätöiseksi, jos ei hänen olemuksensa ”huuda”. Todellinen pokkanainen on pienestä pitäen sellainen, että käyttäytyy juuri niin kuin käyttäytyy. Kiitos tuhannesti, että olet mukana ja ihanaa viikonloppua!