Olen odottanut kirjoittavani pitkästä aikaa tyylistä ja tämä on samalla lukijan, tai itse asiassa useamman lukijan, toivepostaus. Esittelyssä on siis koruni ja aiheen puin kymmenen kysymyksen muotoon.
Kuinka paljon minulla on koruja?
Omistan tällä hetkellä kaksi kelloa, kuudet korvakorut, kymmenisen rannekorua, yhden kaulakorun ja yhden sormuksen.
Mitä koruja omistan?
Hopeinen kello on Michael Korsin ja kultainen blogin kautta satu Mockberg. Isommat helmikorvakorut ovat Glitter Sterling Silver -mallistosta, pienemmät HelmiOnHelmi. Timanttiset (tai siis tässä läpi jutun ”timanttiset”) nappikorvakorut ovat Kenneth Cole, timanttiset ja ympyränmuotoiset Sif Jakobs ja sydämenmuotoiset hopeiset Tiffany & Co. Tupsukorvakorut ovat H&M. Kaulakoru on Tiffany & Co.
Nauharannekorut ovat Marc by Marc Jacobs ja Monica Vinader, molemmat hopeiset rannekorut Tiffany & Co., kultainen rannekoru on Gauharilta saatu. Punotut helmirannekorut ovat vuosia vanhat Urban A:sta, tupsulliset itse suunnittelemani ovat #Helmikorvakoruvallankumous-koruja. Ainoa sormukseni on vihkisormus.
Minkätyylisiä koruja käytän?
Koruni voi tyyliltään jakaa kahteen luokkaan, klassisiin ja rentoihin. Tyypillisintä on, että korvissa minulla on klassiset nappikorvikset, mutta kädessä taas usein rento satsi erilaisia nauhoja tai boheemimpia helmiä ja tupsuja. Kaikki koruni ovat neutraalinvärisiä: valkoisia, mustia, hiekanvärisiä tai harmaita. Metalleista suosin hopean ja kullan väriä, ruusukultaa ja tummia metalleja en käytä.
Mikä on tärkein koruni?
Yksittäisistä koruista tunnearvoltaan tietenkin vihkisormus. Kategorialtaan tärkein on kello ja rannekorut. Edes sitä yhtä ainoaa kaulakoruani en käytä juurikaan, mutta ranteessa minulla on aina ollut ja on jotain.
Onko minulla tyylillisiä korusääntöjä?
Kellon pitää olla maskuliininen. Vierastan muutenkin koruissa kaikkea liian siroa, tyttömäistä ja glamourhenkistä. Timantit kuuluvat ainoastaan korviin ja sormukseen. Timanttiset käsi- ja kaulakorut koen aivan liian hienoksi, samoin en samassa korussa yhdistä timantteja kultaan. Sen sijaan hopeaa ja kultaa sekoittelen ranteessa tarkoituksella.
Mihin tarkoitukseen koruja käytän?
Käytän usein koruja päinvastaiseen tarkoitukseen, en niinkään juhlavuuden ja koristautumisen lisäämiseen, vaan minulle korut ovat usein tapa ”dress down”. Jos lähden juhliin, en siis laita ranteeseen juhlavaa kimallusta, vaan sen saman maskuliinisen rannekellon ja rennon nauhan kuin arjessakin, jotta oloni ei silloinkaan ole liian puettu tai tätimäinen. Myös minulle tyypillisistä mustavalkoisista asuista rennot korut karistavat turhan virallisuuden.
Mitä korut minulle symboloivat?
Korut heijastavat paljonkin persoonaani. Olen kyllä helmikoruissa ja timanteissa viihtyvä klassisesti pukeutuja, mutta luonteeltani maanläheinen ja jollain tavalla jopa aavistuksen kapinallinen. Boheemit käsikorut symboloivatkin mieltymystäni rentoon elämäntapaan, sillä olen aina ollut kiinnostunut raffista urbaanista katukulttuurista ja ihannoinut elämänmenoltaan letkeitä lautailulajeja, ja taas vastaavasti vierastanut pönöttämistä ja kaikenlaista käyttäytymistä, jossa ollaan olevinaan. Siksi käsikorut toimivat minulle jonkinlaisina voimarannekeina: ne muistuttavat siitä, millainen todellinen minä on.
Mitkä korumerkit ovat suosikkini?
Pidän keskihintaisia merkeistä, jotka ovat järkevällä budjetilla ostettavissa, mutta tuntuvat kuitenkin erityisiltä eivätkä esimerkiksi rapise pinnoitteiltaan. Näitä ovat muun muassa Tiffany & Co. Sterling Silver -mallisto, Monica Vinader, Efva Attling, Sif Jakobs ja Marc Jacobs. Pihistysvinkkini on Glitterin Sterling Silver -mallisto, jossa on hopeisia koruja edullisesti.
Missä säilytän koruja?
Säilytän koruja Mujin läpinäkyvässä laatikossa vaatehuoneessa. Aika usein muutama koru majailee myös eteisen kaapin päällä, sillä riisun korut aina heti sisään tullessani.
Mistä korusta seuraavaksi haaveilen?
Pitkällä tähtäimellä haaveilen aikuiskellosta, eli jos johonkin asusteeseen joskus panostan, se on kello, sillä kellomakuni on aina pysynyt samana ja kellosta on minulle eniten iloa, sitä käytän kelloa joka päivä arkena ja juhlissa, ja se on hyvin oleellinen osa tyyliäni ja identiteettiäni. Toiseksi haaveilen vielä muutamasta rannekorusta eli oikeastaan kaikki haaveeni liittyvät käteen. Jos nyt saisin minkä korun maailmasta tahansa, olisi valintani Cartier Love Bracelet.
Minä rakastan isoja, näyttäviä korvakoruja. Tässä elämäntilanteessa olen joutunut siirtymään harmikseni nappikorviksiin, sillä isot korviksethan ovat varsinainen vauvamangeetti. Varsinkin, kun bebe on juuri nyt innostunut kaikesta nipistelystä ja repimisestä.
Rannekorut ja sormukset kiehtovat. Omat suosikkirannekorut ovat aina olleet nahkaisia, mutta ainoa sormus, jota käytän on yksinkertainen kihlasormukseni.
Tähän loppuun yksi potaustoive sitten syssymmälle. Toteutit viime kesänä kesätyylin kulmakivet. Nyt toivon samanlaista, mutta viileämmille ilmoille.
Statement-korut ovatkin tosi kivoja! Niillä saa taatusti asun kuin asun näyttämään kiinnostavalta ja uudelta, mutta totta, pahimman luokan vauvamagneetteja ne ovat. :D Olen samaa mieltä, että nahka on todella kaunis materiaali koruissa. Kiitos kivasta postaustoiveesta! Laitan sen ylös. Minulla on vieläkin vanhempia lukijatoiveita toteuttamatta, mutta kaikki aiheet ovat sentään muistissa. Kai sekin jo jotain on, onneksi olette kärsivällisiä. ;)
Minulla on tällä hetkellä aika paljon koruja, mutta vain muutamat niistä tuntuvat oikeasti ”omilta”. Kihla,- ja vihkisormukseni sekä helmikorvakorut ovat niitä joita pidän joka päivä mutta kotiin tullessa otan heti pois. Olen aika huono noin muuten pitämään koruja (miksi niitä sitten on niin paljon?! :D ) ja oloni on heti kuin olisin riikinkukko kun laitan enemmän koruja. Uskon sen johtuvan vain siitä että nykyiset koruni eivät yksinkertaisesti pue minua. Varsinkin kello on tuottanut päänvaivaa mutta tuollainen maskuliininen ja yksinkertainen voisi olla vastaus tähän ongelmaan :)
Kiva postaus, tutkinpa ajatuksella seuraavaksi omiakin korujani! :)
No nimenomaan tuo! Korujen niin kuin vaatteidenkin täytyy tuntua omalta. Olen itse läpikäynyt korutkin juuri sillä ajatuksella, ettei kokoelmassa olisi enää mitään, mikä ei tunnu omalta. Samoin nykyään ostan uusia koruja todella harkiten. Mikä siinä onkin, että korut on pakko riisua heti sisään tullessa pois. :D Olen vähän samanlainen, en ollenkaan osaa olla, jos koruja, tai ylipäätään yhtään mitään, on ”liikaa”. Silloin yksityiskohdat mielestäni syövät toisiaan. Samoin en osaa olla, jos asu tuntuu liian ”hienolta”. Silloin tuntuu, että on pakko valita tennarit, vaihtaa mustat housut risoihin farkkuihin, kiepaista tukka sotkunutturalle tai jotain. Käy ihmeessä kokeilemassa vastaavanlaisia kelloja, jos niistä tulisi se tämä näyttää ja tuntuu omalta -fiilis. Ihana jos tykkäsit postauksesta, kiitos palautteesta! Ja mahtavaa, jos sait intoa läpikäymiseen. Kannustan kyllä karsimaan turhat pois, koska silloin jäljelle jäävät korut tuntuvat paljon merkityksellisimmiltä ja niitä tulee herkemmin käytettyä. :)
Hah, jo toinen kerta viikossa kun sinun postauksesi saa minut miettimään, pitäiskö perustaa blogi alustaksi omille ajatuksille, joita postauksista herää.
Minulla on korudilemma. Tykkään näyttävistä mutta yksinkertaisista koruista ja useiden lävistyskorujen muotokielestä, mutta käytän vain keltakultaisia kun koen että ne sopii ihoni sävyyn parhaiten. Olenkin teettänyt muutaman korun viime vuosien aikana ja ne on mulle rakkaita. Pidän mielelläni korvakoruja mutta hukkaan nappikorviksia herkästi, tähän löytyi ratkaisu lävistyskorujen ruuvattavista lukoista. Sormuksia käytän myös mielelläni, mutta ranteet ja kaulan pidän mielelläni tyhjinä. Seuraavat koruhaaveeni ovat reilunkokoinen yksinkertainen kruunuistutettu timanttisormus ja pieni pallo, jota varten ottaisin traguslävistyksen.
Onko! Miten ihana kuulla, että heräsi tuollainen ajatus. Kannustan enemmän kuin paljon aloittamaan. Itse jahkailin blogin perustamisen kanssa naurettavat pari, varmaan kolmekin vuotta. Näin jälkikäteen se tuntuu ihan hölmöltä, koska sen kun alottaa vaan. Ainahan pillit saa pussiin, jos bloggaaminen ei oma juttu sitten lopulta olekaan. Harvaa asiaa voi tietää mitenkään muuten kuin kokeilemalla. Muistathan kertoa, jos päädyt perustamaan blogin, niin tulen vastavierailulle. :)
Vau, teetetyt korut kuulostavat aivan ihanilta! En olisikaan tullut ajatelleeksi, että totta kai muitakin koruja voi teettää kuin vihkisormuksia. Se, että on täysin uniikit korut, tekee asusta kuin asusta persoonallisen. Onpa mainio hack tuo ruuvattava lukko. Kiva kuulla, että olet muutenkin löytänyt sen oman jutun. Se selkeyttää niin paljon, kun tietää, missä tyylissä itse viihtyy!
Se eka avautumishalun herättänyt postaus oli hyvästä elämästä ja nyt tämä.
Olen pallotellut bloggausajatusta useita vuosia, mutta se aina päätyy samaan pisteeseen: työni on luonteeltaan sellainen että en halua persoonaani nettiin näkyväksi ja se nimetön ja kasvoton bloggaus ei ole tätä päivää. Ruokablogi voisi toimia, mutta sitten toisaalta, aikaa vaatisi sekin ja sitä ei tässä elämäntilanteessa liikaa ole. Mut onneksi on BuJo, jonne voi kirjoitella ajatuksia muistiin itselle ja ystävät, joiden kanssa voi niistä keskustella. Hyvä elämä-postauksesi poiki kaveriporukassa tosi hienon keskustelun että kiitos vielä siitä.
Korujen teettämisajatus lähti siitä, että mulle teetettiin aikanaan vihkisormus. Meillä oli aika pitkä kihlaus ja ei ostettu/valittu kihlaa ja vihkiä samaan aikaan. Sitten ei oikein täydellistä kaveria löytynyt ja päätettiin teettää vihkisormus tutulla kultasepällä. Vuosipäiväsormukseni idean yhdistelin useammasta eri lähteestä Pinterestistä, ”mun juttu” on yksinkertainen, graafinen design jossa on joku simppeli idea. Enemmän muotoa, vähemmän blingblingiä. Se ei edes maksanut maltaita. Korvikset ko. kultaseppä tarjoitui itse tekemään kun kävin varmaan viidettä kertaa kyselemässä varalukkoja kadonneiden tilalle.
No yksityisyys- ja aikakykymyksen ymmärrän enemmän kuin hyvin! Juuri näin. Muistan, miten suurin piirtein kaikki ovat aloittaneet bloggaamaan kasvottomina, minäkin, mutta nykyään blogi henkilökohtaisena mediana on formaattina sellainen, että ei siinä oikein persoonattomuus toimi. Joudun itsekin edelleen hakemaan sitä sopivaa rajaa. Näyn kuvissa sekä kerron elämästäni ja ajatuksistani, mutta sitten taas esimerkiksi mieheni, ystäväni ja sukulaiseni olen jättänyt blogista ihan tietoisesti pois. Eli yritän samaan aikaan olla henkilökohtainen ja yksityinen. Ei aina mikään yksinkertainen yhtälö. Siinä olet kyllä oikeassa, että ruokablogia voisi hyvinkin pitää jäämällä itse taustalle, mutta jos aika on kortilla, onneksi bujo tosiaan ajaa asiaa. :) Tuo omien korujen teettäminen on kyllä mainio vinkki ja kiva ajatus varmasti monelle! Uskon, että kustannuksetktin pysyvät kurissa ja ainakin korua tulee varmasti käytettyä koko rahan edestä, kun se on juuri toivontunlainen!
Kerropa järjestelyn mestarina että säilytätkö korujen ja kellojen alkuperäispakkaukset? Jotenkin tuntuu ettei niitä voi poiskaan heittää mutta niissä korujen säilyttäminen taas on tosi hankalaa.
Hyvä täydentävä kysymys, kiitos Sari! Säilytän ja en. Tiffany & Co. -boksit olen säilyttänyt, muita en niinkään. Ehkä hyvä ohjenuora voisi olla, että arvokkaampien korujen laatikot säilyttää, mutta muiden ei välttämättä. Itselläni pienet korulaatikot ovat säilössä isommassa laatikossa vaatehuoneessa eli eivät nimenomaan päivittäisessä käytössä, mutta tallessa. Minäkään en jaksaisi päivittäin purkaa koruja laatikosta, vaan niiden on oltava helposti käsillä. Joskus voi kuitenkin tulla tilanne, että laatikoita vielä tarvitsee, niin tärkeimmät säästäisin. :)
Onpas maltillinen ja ihastuttava kokoelma koruja! Ja taas sellainen postaus joka sai aikaan pakottavan tarpeen perata läpi omia koruja. Olenkin vähentänyt korujen määrää rutkasti vuosien aikana, mutta minulla on yksi ongelmallinen korukategoria: lahjaksi tai perinnöksi saadut tunnearvoltaan tärkeät korut (rippiristi, ylppärilahjaksi saatu Kalevala koru, mummin vanha sormus jne.) jotka eivät vain kertakaikkiaan istu tyyliini. Useista yrityksistä ja konmarilaisesta ajattelutavasta huolimatta en kuitenkaan ole pystynyt hankkiutumaan niistä eroon tai löytänyt niille muuta käyttöä. Onko sinulla ollut tällaisia koruja, mitä olet tehnyt niille?
Kiitos Hanna, kivasti sanottu! Olen iloinen, jos tämä inspiroi. :) Kannatan kyllä käymään valikoiman läpi ja miettimään, mikä oikeasti tuntuu omalta. Ainakin minulle kävi niin, että kun karsin turhilta tuntuvat korut pois, arvostan ja käytän paljon enemmän jäljelle jääneitä.
Hyvin ymmärrettävä dilemma! Minulla ei tuollaista pulmaa ole korujen kanssa, koska en ole oikein koskaan ollut perinteisten korujen ystävä, enkä ole esimerkiksi koskaan omistanut yhtäkään Kalevala Korua. Mutta joidenkin muiden tavaroiden kanssa sama tilanne on, joten ihan tuttu juttu on kyseessä. Itse tekisin niin, että säästäisin tunnearvoltaan tärkeät korut, mutta en pitäisi niitä tällä hetkellä käytettävien korujen kanssa samassa paikassa. Siirtäisin vanhemmat korut esimerkiksi jonkinlaiseen muistolaatikkoon. Siellä ne olisivat tallessa, mutta eivät sekottaisi päivittäisen pukeutumisen pasmoja. :) Nimittäin ainakin minulla käy niin, että miten vähemmän on vaihtoehtoja, sitä selkempää jokapäiväisestä pukeutumisesta tulee. Toivottavasti tästä ajatuksesta oli iloa!
Yksi ystäväni sulatutti isoäitiensä vihki- ja kihlasormukset ja teetätti niistä oman makunsa mukaisen korun. Se voisi olla yksi vaihtoehto sinullekin, jos koruja on enemmän. Minullakin on perittyjä koruja, jotka eivät ole tyylisiäni, mutta niihin liittyy niin paljon tunnearvoa ja tarinoita, etten voisi ajatellakaan hankkiutuvani niistä eroon. Eräs ystäväni on korutaiteilija ja on tehnyt minulle koruja isoäitieni ja isoisoäitini riipuksista ja sormuksista niin, että ne ovat säilyneet ennallaan, mutta niistä on saatu minun näköisiäni. Arvokkaita ne korut eivät ole, mutta tunnen niihin liittyvät tarinat ja koen, että tekemällä koruista itseni näköisiä kannan mukanani näitä sukuni tärkeitä naisia. Nyt uutta elämää odottaa isoäitini jo yli 50 vuotta sitten katkennut helminauha, jonka ystäväni punoo minulle uuteen nauhaan. Siihen tulee pieni riipus, toisen isoäitini vanha rintaneula, jonka solki on rikki. Pukeudun yleensä hyvin pelkistetysti ja näillä persoonallisilla koruilla saa asuihin mielestäni kivasti jujua ja persoonallisuutta.
Hyvä vinkki Hannalle ja totta puhut! Noin olen muidenkin kuullut säilyttävän tunnearvoltaan tärkeitä koruja, että koruista teetättää uudenlaisen version tähän päivään. Näin korut tulevat käytetyksi ja kulkevat mukana muistuttamassa tärkeistä asioista uudessa muodossa. Kuulostaa todella ihanalta ratkaisulta, miten korutaiteilijaystäväsi on koruja muokannut. Kyse ei minustakaan ole rahallisesta arvosta, vaan ennen kaikkea tunnearvosta.