Sain keväällä kunnian osallistua IKEA Life at home -tutkimuksen julkistustilaisuuteen yhdessä toimittajien kanssa. Tilaisuus oli mielenkiintoisempia pitkään aikaan ja osui juuri siihen hermoon, mikä minua kodissa ja asumisessa eniten kiinnostaa: ilmiöihin ja trendeihin.
Paikalla tilaisuudessa keskustelemassa olivat Sitran Anu Mänty, yhteiskunnallinen keskustelija Tuomas Embuske, Marttojen Aino Posti, kuluttajakäyttäytymisen muutokseen erikoistunut professori Saara Taalas, Väestöntutkimuslaitoksen Anna Rotkirch ja IKEAn tutkimuspäällikkö Heidi Toivonen.
Tein tutkimuksen ja paneelikeskustelun pohjalta yhteenvedon siitä, mikä asumisessa, kodissa ja elämäntavassa juuri nyt puhututtaa. Kuvituskuvat ovat mitä sattuu: niissä muun muassa Sisustuskoira ihastelee uutta kuontaloaan ja Sisustustaapero uudelleen sisustaa – mitäpä muuta siis kuin elämää kotona.
60 % riidoista loppuu siivousavun palkkaamiseen
Vielä 90-luvulla Suomessa ihanteellisella kodilla oli hyvin tiukat raamit artekeineen ja lokkivalaisimineen. Sekin oli absurdi ajatus, että lapset sisustelisivat omia huoneitaan. Tänä päivänä sisustamiseen suhtaudutaan rennommin: se on kaikkien harrastus, oikeaa kansanhuvia. Toisaalta koska jokaisella on mahdollisuus ostaa ja sisustaa, tavara on menettänyt statuksen puolesta merkityksen.
Se, mitä sisustuksessa tällä hetkellä haetaan, on pintojen puhtaus: tavarat halutaan kaappeihin piiloon. Kansainvälisenä trendinä läpi onkin lyönyt moderni ja pelkistetty pohjoismaalainen tyyli. Nordic modern on Yhdysvaltoja myöden keskiluokan halutuin tyylisuuntaus.
Tavaran määrää ja järjestystä ei sovi vähätellä myöskään perhesovun näkökulmasta: puolet kotitalouksien riidoista liittyy epäsiisteyteen. Erityisesti lapsiperheissä erilaiset näkemykset siisteydestä törmäävät ja Saara Taalas sanookin, että 60 % riidoista loppuu siivousavun palkkaamiseen. (Mieleeni jäi keskustelusta erityisesti lausahdus ”Sisustamisen extreme-muoto on avioero”.)
Kiertotaloudelle hitaasti lämpenevät suomalaiset: miksi haluamme itse omistaa asunnon, mökin ja auton?
Kun neliö maksaa Helsingissä niin paljon kuin maksaa, kannattaako aikansa eläneitä VHS-nauhoja todella säilyttää? Yksi kasvavista bisneksistä tuleekin olemaan säilytysratkaisut ja varastointipalvelut.
Sitran Anu Männyn mukaan meillä on tässä ajassa iso mahdollisuus alkaa ajatella asioita uusiksi kiertotalouden kautta. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse, vaan siirrymme yhä enemmän lainaamiseen, kierrättämiseen ja vuokraamiseen. Tosin me suomalaiset lämpenemme ajatukselle hitaasti. Kolmea asiaa emme halua lainata toisilta ja ne ovat asunto, kesämökki ja auto. Autoista seisoo 90 % ajasta käyttämättömänä.
Toisaalta edellinen väite on rajussa ristiriidassa sen kanssa, että moni on alkanut avata kotinsa ovia Airbnb-toiminnan kautta. Omistamista onkin ajankohtaista pohtia jakamistalouden näkökulmasta. Vielä Airbnb on kaupunkilainen ilmiö, vaikka nimenomaan luontoturismi ja maaseutu kaipaisivat mallin käyttöönottoa. Tämän puutteen olen huomannut itsekin ja palaan siihen seuraavassa kirjoituksessa. IKEAlle Airbnb on tullut täydelliseen saumaan. Yhtäkkiä yritys, joka ei valmista julkisen tilan kalusteita, kalustaakin maailman suurinta hotellia. Onhan se totta: oletko koskaan nähnyt yhtäkään Airbnb-majoitusta ilman IKEA-kalustetta?
Yli puolet suomalaisvanhemmista sallii puhelimet illallispöydässä
Siitä, millainen vaikutus on älylaitteiden ja digitalisuuden tulemisella kotiin, on vielä vähän tutkimustuloksia. Keskusteluissa vaihtelevat niin kauhukuvat kuin tekno-optimismikin. Tekniikka säästää meiltä aikaa ja voimia, mutta heikentää toisaalta läsnäolon kokemusta kotona.
Saara Talas pitää kehitystä positiivisena: ainakin teini on kotona, vaikka sitten räpläisikin laitettaan. Siinä mielessä teknologia voi tuoda ihmisiä yhteen ja mahdollistaa uusia läsnä olemisen muotoja: voihan perhe olla koossa, vaikka ei intensiivisesti yhdessä olisikaan.
Tästä tutkimustuloksesta olin itse todella järkyttynyt: yli puolet (52 %) suomalaisvanhemmista sallii puhelimet illallispöydässä. Sen ymmärrän, että muuten surffaillaan, mutta jos laitteilta ei pidetä edes ruokataukoa yhdessä olon ajan, eihän se voi tietää hyvää. Digitalisaatio mahdollistaa paljon asioita, mutta jättää suuren vastuun käyttäjälle. Tuomas Embuske jättää oman kontrollin takia puhelimen usein eteiseen.
Kysymys kuuluukin, miten otamme teknologian haltuun kotona, jotta se tukee eikä tuhoa hyvinvointiamme. Älykäs pesukone nyt on vain älykäs pesukone – tervetullut arjen apuri – mutta miten saamme yhteiselon toimimaan kännykän kaltaisten laitteiden kanssa, jotka saavat meidät jatkuvasti kilpailemaan huomiosta paikalla olevien ihmisten kanssa?
Mikä on ilmastonmuutoksessa yksilön vastuu?
Kestävyyskriisin ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta hyvä uutinen on se, että meillä suomalaisilla on hyvä luontosuhde ja siksi monelle on selvää, että jotain pitäisi tehdä. Toisaalta, koska kaikki näyttää olevan näennäisesti kunnossa, ei meillä ole kiirettä puuttua asioihin. Kuitenkin Pariisin ilmastosopimuksen mukaan meidän pitäisi vuoteen 2030 mennessä tiputtaa kulutus kymmenesosaan. Martat muistuttavat, että meidän ei pelkästään pidä oppia kierrättämään, vaan myös muuttaa ajatustapaa kohti sitä, että kierrätettävää ylipäätään syntyy vähemmän zero waste -ajattelun mukaisesti.
Kaikessa kestävyyskeskustelussa avainasemassa on koti. Keskustelussa todettiin, että tarvitsisimme poliittista ohjausta, veropolitiikkaa ja kotitalousvähennyksen kaltaisia kannustimia esimerkiksi tavaran kierrättämiseksi. Suomessa kukaan ei aseta yksilölle tavoitteita, vaikka niitäkin tarvittaisiin, sillä yksilön vastuuta ei pidä ilmastonmuutoksen torjumisessa vähätellä.
Uusi sukupolvi uudelleen määrittää onnellisuuden
Kaiken kaikkiaan elämme murrosta paitsi digitalisaation takia myös asenteiden muuttumisen suhteen. Uusi sukupolvi purkaa onnellisuuden käsitettä ja uudelleen määrittelee 50-luvulta alkunsa saaneen idyllin ihanteen. Muuttuneet ovat paitsi käytössä olevat varat myös arvot. Sukupolvierot näkyvät erityisesti omistamisessa. Ihminen ei luonnostaan ole omistamista suosiva ja siksi uusi sukupolvi on taas alkanut suhtautua tavoitteisiin höllemmin. Ruotsissa omistamiseen suhtaudutaan paljon rennommin jo siksi, koska maassa on pidempi vuokralla asumisen perinne. Jotain omistamisen roolista kertoo myös se, että tällä hetkellä matkustaminen ulkomaille kasvaa jopa taloudellisesti huonoina aikoina.
Tässäkin keskustelussa pysähdyttiin lopulta onnen peruskäsitteiden äärelle. Mitä onni on, niin merkityksellisiä hetkiä yhdessä muiden kanssa – ja 40 000–50 000 euron vuosituloja. Suomalaisen onni rakentuu siis noin 3300–4100 euron kuukausipalkalle. Kaikki, mikä tämän tulotason jälkeen tulee, ei enää tutkimusten mukaan kasvata onnea, vaan tuo stressiä.
Olen todella iloinen, että pääsin mukaan näin kiinnostavaan tilaisuuteen, jossa käsiteltiin oikeastaan kaikki tämän hetken asumisen, kodin ja elämäntavan trendit, vaikka en ihan joka kohtaa referoinutkaan. Yhteenvetona tämän hetken keskeisimmiksi teemoiksi voidaan sanoa kiertotalous, jakamistalous, kaupungistuminen, kierrätys, zero waste, kasvisruoka, tavaran omistaminen ja säilytys, digitalisaatio ja älykoti, ekosähkö ja uusiutuvat energiamuodot, onnellisuuden käsite, hyvinvointi kotona sekä liikkuminen palveluna (MaaS, Mobility as a Service).
Mielenkiintoisia juttuja. Ja joo, aika järkyttynyt olen minäkin tuosta määrästä jonka mielestä on ok räplätä älypuhelinta yhdessä ruokaillessa. Ja olen aina vaan yhtä järkyttynyt kun ravintolassa näen perheitä/pariskuntia joissa jompikumpi vanhemmista tai kumpikin räplää sitä kännyä ja syö samalla. Tuosta vastuusta ilmastonmuutokseen, itse elän vähän väliä sen paineen välissä, että tekisi mieli hankkia jotain kivaa uutta kotiin, mutta tarvetta ei ole. Tietoisuus tästä auttaa, mutta silti se ”jotain kivaa olisi mukava ostaa” nostaa välillä päätään. Netflix, kirjan lukeminen tai koiran paijaaminen/lenkittäminen auttaa kuitenkin useimmiten :)
Kiitos, että en joudu kukkahattutäteilemään yksin! En ymmärrä, mikä funktio pöytään kokoontumisella on, jos ei syödessä seurustella, vaan surffataan. Vielä illallisella! Kun kyse ei ole edes aamiaisesta, jonka yhteydessä luen itsekin lehteä ja ymmärrän siten uutisten lukemisen myös laitteelta. Nimenomaan tuo, että lähdetään oikein perheen kanssa ravintolaan ”yhdessä” syömään, mutta todellisuudessa kukaan sano kenellekään halaistua sanaa, skrollaa vain feediä. Tosi surullista, kun kyse on kuitenkin puolesta tunnista päivässä esimerkiksi illallisen kohdalla ja vieläpä sen jälkeen, kun perheenjäsenet ovat olleet päivän kukin omissa osoitteissaan päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla.
Luulen, että me kaikki elämme paineen välissä. :) Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä onneksi tutkijoidenkaan mielestä tarvitse ollakaan. Tärkeintä on, että ei ole välinpitämötän, vaan ajattelee asiaa ja tekee edes jotain. Muutama liha-annos vähemmän siellä, kotimaan matka ulkomaiden sijaan täällä, ekosähkön valinta tuolla ja jo muutaman ihan kivan ostoksen karsiminen on paljon parempi kuin ei mitään.
Tunnistan täysin haasteesi, sillä olen ihan samanlainen: esteetiikkona rakastan kaunista tavaraa ja käyn usein surffaamassa nettikaupoissa, koska yksinkertaisesti tekee mieli jotain kivaa. Onneksi olen huomannut, että usein pelkkä valikoiman läpikäyminen auttaa rentoutumistarkoitukseen. Sitten, jos jotain oikein mieleistä tai tarpeellista löytää, niin pitäähän se saada ostaa. Täysikieltäytyminen missä hyvänsä johtaa minusta ainoastaan ahdistukseen. Oma tavoitteeni on olla parempi versio itsestäni. En voi verrata, elänkö ekologisemmin kuin naapuri, mutta pyrin elämään paremmin kuin itse elin viime vuonna tai sitä edellisenä. Ja se on kyllä totta, että kun elämässä on muuta mielekästä tekemistä, kuten työ, perhe, koira ja etenkin Netflix, niin huomion saa sopivasti houkutuksista pois. ;) Rentouttavaa viikonloppua, Riikka!
Mielenkiintoista.
Sinun kirjoituksesi on saanut minut havahtumaan siihen, miten tolkuttoman kallista on tavaran säilyttäminen ja haaliminen. Se ostokulu on jotain, mutta jos siihen pitää vielä päälle maksaa säilytyskuutiot niin hui. Yritän hiljalleen päästä eroon tavarasta, vaikka meillä maaseudulla neliöt kohtuuhintaisia ovatkin. Erityisesti pitäisi laskeskella, kuinka kannattavaa on rakentaa säilytystilaa kaikelle sille ”tätä voi vielä joskus tarvita”-tavaralle… Pikkulapsivaiheessa totesin jo, että edullisempaa on ostaa täysihintaista tarpeeseen kuin haalia kirpparilta varastoja ”varmaan totakin joskus voi tarvita”-kamaa.
Jos sisustamisen äärimmäinen muoto on avioero, niin olen kyllä huomannut senkin, että eron jälkeen moni haluaa sisustaa elämälleen täysin uudet puitteet. Se on varmaan jotenkin puhdistavaa? Tiedän useamman jätetyn n. nelikymppisen naisen, jolle ei ole kelvannut entisestä elämästä ainutkaan huonekalu mukaan. Tosin varmaan itsekin villiintyisin ko. tilanteessa: kerrankin ei tarvitsisi tehdä kompromisseja toisen ihmisen kanssa.
Kivaa jos asumiseenkin on tulossa lupa ”kukin elää tyylillään”. Sekä minut että mieheni on kasvatettu ajatusmallilla ”kunnon ihmisillä on omistuasunto” ja appivanhemmat ei vieläkään ymmärrä sitä, että jotkut asuvat kerrostalossa ihan mielellään, ei ainoastaan olosuhteiden pakosta.
Mahtavaa kuulla, jos olen herätellyt ajatuksia! Ja siis tuo VHS-lause tuli paneelissa jonkun keskustelijan suusta, mutta juuri tuota samaa olen toitottanut viimeiset pari vuotta, joten kyseessä on todellakin lempiaiheeni. :) Sen ymmärrän valtavan hyvin, että tilaa kaipaa ympärille tilantunnun ja avaruuden takia, mutta sitä mietin usein, että tiedostavatkohan ihmiset yleisesti ottaen sen, miten kalliksi neliöt turhan tavaran puolesta tulevat, jos kyse on vain siitä.
Tuosta VHS-esimerkistä tuli mieleeni edellinen kotimme. Asumisen alkuaikoina meillä oli yksi kaappi täynnä CD- ja DVD-levyjä, ei sentään VHS-nauhoja, mutta ei paljon puuttunutkaan. Lopulta Netflixien ja Spotifyiden myötä luovuin tallenteista kokonaan ja kärjistäen voisi sanoa, että siinä vapautui kaapin myötä neliömetri – siis 4000 euroa. Tietenkin, jos tallenteet ovat itselle tärkeitä, niin totta kai ne pitää säästää, mutta jos kaiken kaman säästää vain siksi, ettei tajua kyseenlaistaa sen merkitystä, niin kyllähän se kalliiksi tulee. Kiva, että olet herännyt pohtimaan samaa asiaa. Juuri tuo on hyvä kysymys, että mitä oikeasti kannattaa säästää vain mitä jos joskus -skenaarioita varten. Paljon halvemmaksi tulee lainata joku yksittäinen asia myöhemmin uudestaan. Toki täytyy aina muistaa, että näin pystyy ajattelemaan vain hyväosainen. Vähävaraisella ei ole mahdollisuutta hankkia asioita uudestaan, mikä tekee säilyttämisestä inhimillistä ja ymmärrettävää.
Luulen, että se menee juuri noin. Että eron jälkeen ihmisen on tärkeä saada aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä, mikä tarkoittaa myös kodin täydellistä uusimista. Varsinkin, jos edellisten valintojen kanssa on joutunut tekemään kompromisseja, on selvää, että uuden itsenäisen elämänvaiheen haluaa aloittaa valitsemalla kaiken itse.
Samaa mieltä! Minusta on todella tervettä ja tervetullutta, että kaikkia asumismuotoja ja -ratkaisuja pidettäisiin yhtäläisinä. Sekä omistus- vs. vuokra-asuntokeskustelussa, mutta muutenkin. Paneelissa esimerkiksi Tuomas Embuske sanoi, että haluaa asua yksin, vaikka seurusteleekin. Minusta siinä ei ole mitään kummallista. Hyvä vain, että löytyy itselle sopiva malli. Heh! Voin kuvitella, että kerrostaloa pidetään tietyissä piireissä pahimman luokan ratkaisuna, olosuhteiden pakkona, ei suinkaan vapaaehtoisena valintana. :D
Minä tavallaan ymmärrän sen, että esimerkiksi kesämökkiä ei haluta jakaa. Oma kesäpaikkamme on hyvin ns haastava miljöö – venematkan takana saaressa, ja lisäksi asukin pitää hallita vanhan talon ja luonnonläheisen elämäntavan niksit aina veden kantamisesta puulämmitykseen (keitämme ruuankin puuhellalla) ja jätteiden kompostoinnista myrskyvarustukseen (saaresta ei rajussa myrskyssä pääse pois), että sen opettaminen ulkopuoliselle ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tämä jako näkyy perheemme ystävissäkin, joidenkin mielestä tällainen vapaa-ajanvietto on ajatuksenakin kammottavaa, toisista ihanan erilaista. Tyttärelle on tulossa kaveri kylään, ja kaverin toive on päästä ”soutelemaan illalla”, ja tämä on minusta aivan liikuttavan ihana toive. Uskon, että monilla meistä elää tarve päästä tekemään yksinkertaisia asioita luonnon helmassa, pois ärsykkeiden äärestä. Itse vietin juuri eilen aamupäivän kiskomalla rikkaruohoja lempeässä tihkusateessa ja mietin sitä tehdessäni, miten onnellinen olinkaan juuri siinä hetkessä.
Minäkin ymmärrän, ihan hirvittävän hyvin! En ole koskaan vuokrannut kotiamme, enkä tiedä, pystyisinkö ventovieraalle vuokraamaankaan. Toisaalta kääntäen en pystyisi omistamaan mökkiä, jota pitäisin 50 viikkoa vuodesta tyhjänä. Tämä on kyllä kinkkinen kysymys! Tuohon mökinvuokraamiseen mielestäni ihanteellinen ratkaisu sekä vuokraajan että vuokranantajan näkökulmasta olisi löytää puolituttuja vuokralaisia, joihin olisi joku luottamussuhde, ja vakiovuokralaisia, jotka esimerkiksi vuokraisivat samaa mökkiä joka kesä. Se tuntuu ajatuksena jo ihan erilaiselta kuin vaihtuvat ventovieraat porukat joka viikonloppu.
Kuulostaa ainutlaatuiselta kesäpaikalta, juuri olosuhteiden vuoksi! Ymmärrän täysin, että tuollaista paikkaa ei voisi vuokratakaan. Siinä ei todellakaan riitä minuutin briiffi avainten vaihdon yhteydessä. No todella, aivan mielettömän liikuttava toive päästä illalla soutelemaan! Juuri tuollaisten asioiden takia mietin, että eihän tytär vain jää tärkeistä elämyksistä pois, mutta onneksi tosiaan niitä pääse kokemaan muuten maaseudulla vaikka ei omaa mökkiä omistaisikaan. Ihana, kun tekin mahdollistatte kokemuksen tyttären kaverille.
Juuri siitä kaikessa on kyse, että saa vaihtaa maisemaa ja päästä pois kodin arkisista askareista, ja ennen kaikkea, että pääsee kosketuksiin luonnon kanssa. Nythän on paljon kirjoitettu siitä, miten japanilaiset lääkärit määräävät potilailleen metsässäoloaikaa. Se kertoo aika paljon. Mikään muu kuin luonto ei anna samanlailla vastapainoa tekniikkaähkylle ja muulle kuormitukselle.
Japanin kielessä taitaa olla jopa oma käsite kiireettömälle metsässä oleskelulle, niin muistelen lukeneeni jostain. En yhtään ihmettele, että sitä määrätään ihmisille, koska kyllä oleskelu luonnossa vain tekee niin hyvää. Me suomalaiset emme varmaan vain tule ajatelleeksi sitä, koska täällä on niin helppoa mennä luontoon. Meillä on käynyt omalla kesäpaikallamme paljon ulkomaalaisia ystäviä kylässä, ja heidän kauttaan olen oppinut katsomaan suomalaista luontosuhdetta uusin silmin. Mutta uskon, että niitä luontoelämyksiä voi saada monin tavoin, se ei edellytä omaa mökkiä. Ihan samalla tavalla tärkeä luontopaikka voi olla vaikka puisto tai kaupungin ranta. Mutta ymmärrän, että mietit, millaisia elämyksiä mökki olisi tyttärellesi tuonut. Itse olen, kuten kerroinkin, hyvin kiinni kesäpaikassa. Se on enemmän koti kuin mikään muu paikka ikinä tulee olemaan, ja toivonkin, että jos terveyttä riittää, saan viimeistään eläkeiässä asua kesäsaarellani viisi kuukautta vuodesta, kuten vanhempani nyt tekevät. Sen loput seitsemän kuukautta vuodesta toivottavasti voin matkustella, joogata, istua kahviloissa, käydä teatterissa, osallistua kursseille ja nauttia kaupunkielämästä kaikin tavoin.
Aivan ihanat ajatukset! Myös minun isomummuni asuu kesämökillä saman kaudein noin huhtikuusta lokakuuhun ja se on hänelle mielettömän tärkeää. Pidä siis ihmeessä kiinni suunnitelmasta, niin kuin varmasti pidätkin, kun paikka on niin tärkeä kuin on. Sitä ei tosiaan tule ajatelleeksikaan, kuinka itsestäänselvä asia luonto meille suomalaisille on. Missä muussa pääkaupungissa olet hetkessä luonnon siimeksessä. Muualla Keskuspuisto on puisto, meillä metsä. Se on kyllä asia, jota pitäisi muistaa hyödyntää ja arvostaa vielä paljon enemmän.
Olin viime viikonloppuna mieheni kanssa ulkona syömässä. Viereiseen pöytään tuli iso seurue ilmeisesti juhlistamaan jonkun merkkipäivää, koska alussa onniteltiin. Pientä puheensorinaa kuului hetken aikaa, kunnes tilaukset oli tehty. Sen jälkeen täydellinen hiljaisuus. Silencio. Puhelimet kädessä oltiin paikalla, muttei läsnä. Tässä kohtaa maksoimme ja poistuimme, joten en tiedä kuinka naapuripöydän juhlat jatkuivat :)
Tuo mitä kirjoitit ’yksilön vastuuta ei pidä ilmastonmuutoksen torjumisessa vähätellä’ on juuri näin. Liian usein kuulee ’no mitä mun pienet valinnat muka ratkaisee’ tai ’tää muovikassi oli jo tehty ja hiilijalanjälki jätetty’. Niinpä. Mutta kun se ei ole noin. Loppukäyttäjän valinnat ratkaisevat. Ei niitä muovituotteita kauaa tehdä, jos ei niitä kukaan osta.
Mua on alkanut hirvittämään kaikki pakkausmateriaali, jota on pakko ostaa, kun se tulee tuotteen mukana. On se sitten jauheliha tai ripsiväri. Ja ihan tårta på tårta, marketeista voit ostaa muovirasioihin pakattuja kuorittuja hedelmiä. Oikeesti. Eikö se hedelmän kuori olekaan paras kääre?
Luonnon merkitystä ei voi liikaa alleviivata. Yhdelle se on lenkkipolku, toiselle koiran ulkoilutus, kesäinen marjametsä, talvinen hanki, laiturinnokka ja järvenselkä. Tai niin kuin lapsena teimme, makasimme nurmikolla ja etsimme pilvenhattaroista ja -lonkeroista erilaisia tunnistettavia hahmoja. Ja siis todellakin, tein sitä viimeksi lapsena. Taidan ottaa viikonlopun agendalle pilvien tuijottelun :)
Aurinkoista viikonloppua.
Ihanko totta, vielä isompi seurue ja juhlahengessä! Omaa perhettä sentään näkee päivittäin, muita läheisiä tuskin. Ehkä he seurustelivat keskenään WhatsAppissa. :D
Niinpä! Kyllä meistä ihan jokaisella on vastuu. Minun on tosi vaikea ymmärtää tänä päivänä ihmisiä, jotka mieti ollenkaan maailman tilaa. Joiden puheessa ei koskaan esiinnyt minkäänlaista viittausta siihen, että ehkä jotain pitäisi tehdä. Kuulin taas eräässä keskustelussa, kuinka äänessä olija sanoi lopettaneensa uutisten kuuntelemisen, katsomisen ja lukemisen, koska niistä tulee paha mieli. Oma paha mielikö on syy lakaista kaikki maton alle ja olla niin kuin ei mitään. Sama juttu, olen tosi ahdistunut pakkausmateriaalin määrästä. Lajittelussa muovin määrään on alkanut kiinnittää paljon aikaisempaa enemmän huomiota. Miten sitä voikin kertyä niin paljon! Ärsyttävimpiä ovat, no todellakin muoveihin yksittäispakatut kasvikset, mutta myös esimerkiksi muoviset lääkepurkit, joissa on noin 80 % ilmaa.
Pilvien tuijottelu on ihana agenda, taidan määrätä samaa itselleni. :) Luonto rauhoittaa tosi paljon vaikka ei edes menisi keskelle umpimetsää, vaan lähitienoolle. Me olimme viikonloppuna kotieläintilalla sekä rauhallisemmassa puistossa, ja kylläpä tuli ihana olo jo niistä kokemuksista. Pelkästään se, että olen omalla pihalla, suljen silmät ja kuuntelen yhtä lempiääntäni, tuulessa varisevia lehtiä, tekee ihan valtavan hyvää. Rentouttavaa juhannusviikkoa!