Vaihdan jo kovaa vauhtia kaukosäätimeen uusia paristoja – tervetuloa sarjasyksy!
Olen pitkään ihmetellyt sitä, miten television katselua pidetään junttina. Se nähdään hukkaan heitettynä aikana, joka pitäisi käyttää lenkkeilyyn tai itsensä kehittämiseen – vaikka nenän kaivamiseen, kunhan ei televisioon.
Se ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen sivunnut keskustelussa jotain ajankohtaista sarjaa, kun televisiosta kieltäytyjän ihmistyyppi kiirehtii ylpeällä ja topakalla äänensävyllä keskeyttämään ”Joo kato kun en mä kato televisiota”. Selvä, ei tarvitsekaan katsoa, mutta asenne voi olla tarpeen päivittää tähän päivään – televisio kun ei ole vain huutokauppakeisarin uusintoja.
Suoratoistona katsottavat laatusarjat ovat tänä päivänä kaikkea mitä taiteena pidetty kirjallisuus ja elokuvakin: ilmiöitä, puheenaiheita, ajankuvia, sukupolvikokemuksia, ajattelua laajentavaa tarinankerrontaa.
Vaikka en itse katso Game of Thronesia, pidän tärkeänä tietää sarjan merkityksen.
Kuten Helsingin Sanomien kulttuuriosiossa juhannuksena kirjoitettiin: ”Tv-sarjojen katsominen tuottaa uudenlaista sosiaalista pääomaa, jota emme vielä vuosikymmen sitten tunnistaneet”.
Nyt kun alkupuhe on saatu sydämeltä, listaan sarjasuunnitelmani syksylle ja talvelle muistiksi itselle ja toivottavasti inspiraatioksi teille – ja siis nimenomaan suunnitelman enemmän kuin suositukset, sillä kaikkien kanssa en ole vielä päässyt alkuun. Listalla ei ole vain uutuuksia vaan myös sarjoja, joiden katseluun tulee vasta nyt sauma edellisten päätyttyä.
Netflix
Suits
Suitsin jatkoa olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa, joten aloitimme sarjakauden newyorkilaisen lakielämän kuudennella kaudella. Loistavasti käsikirjoitettu sarja toimii ensiapuna lomaltapalaajille: jos kesän varvassandaaleista on vaikea päästää irti, katso pätkäkin Suitsia, ja haluat sen jälkeen pukeutua pelkkiin korkkareihin ja peplum-jakkuihin.
Wild Wild Country
Wild Wild Country on kuusiosainen minisarja, jota kuvaillaan näin: ”Kiistelty kulttijohtaja rakentaa utopistisen kaupungin Oregonin erämaahan. Paikallisten kanssa puhjennut konflikti paisuu pian maailmanlaajuiseksi skandaaliksi”. Tositapahtumiin perustuva hurahtamisen teema kuulostaa kiehtovalta ja sarja on saanut hyvän IMDb-arvostelun 8,3.
The Defiant Ones – Timantinkovat
The Defiant Ones – Timantinkovat -dokumentin ehdin jo katsoa kokoaan ja suosittelen sitä hiphop-kultuurista kiinnostuneille. Neliosainen dokumentti valottaa Dr. Dren ja ja Interscope Recordsin perustajan Jimmy Iovinen pitkäaikaista yhteistyötä ja matkaa huipulle. Hiphopin ystäville dokkari vilisee nostalgisia räppihetkiä aina Dren N.W.A.-ajoista Suge Knightin sekoiluihin. Dokkarin on muuten leikannut suomalainen Lasse Järvi.
Hip-hop Evolution
Samaa teemaa jatkaa Netflix Original -sarja Hip-hop Evolution, jossa ”merkittävät MC:t, DJ:t ja levymogulit kertovat dokumenttisarjan haastatteluissa hiphopin dynaamisesta kehityksestä 70-luvulta 90-luvulle”. Sarja on vielä itselläni aloittamatta, mutta aihe ja arvostelut lupaavat hyvää.
Master of none
Hesarin mukaan ”koomikko Aziz Ansarin kehuttu komediasarja Master of None on kirpeänhauska ja tarkkanäköinen sukupolvikuvaus”. Myös IMDb lupaa 8,3 arvosanalla hyvää. En yleensä ole komedioiden perään, mutta sana sukupolvikokemus herättää aina uteliaisuuteni.
Steve Jobs: Billion Dollars Happy
Dokumenttia kuvataan näin: ”Sisäpiiriläiset, kuten Applea perustamassa ollut Steve Wozniak, kertovat huimia tarinoita Applen noususta, tuhosta ja uudesta noususta Steve Jobsin johdolla”. Aion omistaa 50 minuuttia elämästäni mustapooloiselle miehelle, jonka laitteita räplään päivittäin, vain oppiakseni kiehtovasta persoonasta lisää, kun en ole hänen elämäkertaansa lukenut.
Minimalism: A Documentary About The Important Things
Netflixin mukaan ”dokumentissa haastatellaan ihmisiä, jotka torjuvat amerikkalaisen ihanteen eivätkä usko tavaroiden tuovan onnea vaan näyttävät, että vähemmän on enemmän”. IMDb-arvosana 6,7 ei lupaa ihmeitä, mutta koska aihe kiinnostaa, aion katsoa dokumentin.
HBO
The Affair
Samoin kuin Suitsia myös The Affairin jatkoa olemme odottaneet kieli pitkällä. En olisi uskonut, että sarja kantaa vielä neljänteen kauteen, mutta niin se vain kantaa. Draamasarjassa pettäminen muuttaa niin kahden avioparin kuin muidenkin läheisten elämän. Mielenkiintoisen kerronnasta tekee se, että tarinaa kerrotaan vuorotellen eri hahmojen näkökulmasta. Sarjan viehätystä lisää maisemat: katsellessa voi melkein tuntea Montaukin merituulen.
The Handmaid’s Tale
Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjaan perustuvan sarjan ensimmäinen kausi oli erinomainen, mutta sen verran piinaavalla ja ahdistavalla tavalla, että huomaan vitkuttelevani kakkoskauden aloittamisen kanssa. Varsinkin, kun kuulin, että tuotantokausia olisi tulossa yhteensä kymmenisen. En ole ollenkaan varma, pystynkö katsomaan niin pitkään mitään niin ihon alle menevää, sen verran rankka aihe naisten ja vähemmistöjen aseman polkeminen ja perheiden erottaminen on. Pidätän siis itselläni oikeuden sekä jatkaa katsomista että olla jatkamatta – aika näyttää.
Patrick Melrose
Benedict Cumberbatchin tähdittämän Patrick Melrose -minisarjan ehdimme jo katsoa. Sarjan ensimmäisen jakson kubricmaiset tunnelmat ja trainspottingmaiset huumekuvaukset lupailivat todella hyvää, mutta loppua kohti sarja tylsistyi. Hyvin tehty Patrick Melrose kuitenkin on: tasokas kuvaus englantilaisen yläluokan elämästä ja 60-luvun Etelä-Ranskasta.
Power
Powerista ennustan minun ja mieheni seuraavaa sarjaa paikkaamaan New York -tyhjiötä Suitsin jälkeen. Power kuvaa Manhattanin loistokasta elämää ja kaupungin karua huumekauppaa. Aiheen lisäksi arvostelut lupaavat hyvää, IMDb-arvosana on 8,2.
Sharp objects
Jos arvostelussa sanotaan, että ”Sharp Objects on kuin sekoitus True Detectiven ensimmäistä kautta ja Big Little Lies -sarjaa”, niin olen myyty. Big Little Lies oli nimittäin fantastinen. Kahdeksanosainen minisarja on ”draamasarja kaupunkilaistoimittajasta, jonka menneisyyden haamut kohtaavat järkyttävän todellisuuden, kun toimittaja lähetetään vanhaan kotikaupunkiinsa kirjoittamaan juttua selvittämättömistä lasten murhista”.
True Detective
Edelliseen viitaten nyt alkaa olla korkea aika katsoa vuonna 2014 alkanut True detective, ylistetty kahden tuotantokauden rikosdraamasarja, jonka näyttelijät ja henkilöt vaihtuvat tuotantokaudesta toiseen siirryttäessä.
Killing Eve
Killing Eve nousi listalleni hieman villinä korttina, kun huomasin, miten ylistävästi sarjasta on kirjoitettu. Viihdyttäväksi agenttijännäriksi sanottu sarja kuvaa kahden naisen, vakoojan ja tappajan, kissa ja hiiri -leikkiä, jossa Hesarin mukaan on bondmaisia piirteitä: huumoria, jännitystä, raakuuttakin.
Insecure
Insecurea ajattelin kokeilla omaksi kevyeksi sarjaksi, sillä katselussa täytyy aina olla sekä miehen kanssa yhteinen että oma sarja. Los Angelesiin sijoittuva Insecure kertoo kahden ystävyksen välisistä kiusallisistakin edesottamuksista uralla ja yksityiselämässä kolmekymppisyyden kynnyksellä. HBO:n mukaan ”ensimmäisen kauden kahdeksassa jaksossa seurataan mustaihoisten naisten kokemuksia hienotunteisesti, nokkelasti ja aidosti”. Hesari kuvailee sarjaa ”teeskentelemättömäksi ja raikkaaksi”.
Succession
Succession ”tutkailee vallan, politiikan ja perheen kiemuroita ikääntyvän ökyrikkaan mediamogulin ja tämän neljän aikuisen lapsen silmin”. IMDb-arvio ei yllä ihan niin korkeaksi (7,4), mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että antanemme sarjalle myöhemmin mahdollisuuden, jos sopiva väli löytyy.
Yle Areena
The Bold Type
Yle Areena -bonuksena listalla on Ullan vinkkaama The Bold Type. En aluksi tiennyt, mitä mieltä olla taas yhdeksi uudeksi Sinkkuelämää-sarjaksi sanotusta draamakomediasta, jossa tuntui olevan vähän lapsellisia ja ylinäyteltyjä vivahteita. Jotenkin kuitenkin entisen Cosmopolitan-päätoimittajan elämästä inspiraationsa saanut, kolmesta newyorkilaisesta ystävättärestä kertova sarja kiehtoi, sillä en malttanut jättää ensimmäistä tuotantokautta kesken. Sarjaa on kiitelty naisten keskinäisen tukemisen näyttämisestä miesvaltaisessa maailmassa. Vertaisin sarjaa naistenlehteen: se antaa viihdyttävän kokemuksen ja mahdollisuuden leputtaa aivoja muotitoimituksen upeiden asujen parissa unohtamatta silti syvempiä teemoja, kuten uraa ja sosiaalisen median valtaa.
Laitteista puheen ollen moni on kysynyt televisiostamme. Olemme olleet oikein tyytyväisiä ratkaisuun, jossa televisio on kiinni seinässä ja käännettävissä sohvan suuntaan. Katselukokemus on myös parantunut radikaalisti kaiuttimen myötä.
Sain kauniisti muotoillun vaalean Sony Soundbar -kaiuttimen blogin kautta, koska aikaisempi erimerkkinen musiikkia soittanut kaiutin lakkasi toimimasta. Olen nyt kuukauden testannut laitetta ja todennut sen erinomaiseksi. On kätevää, kun musiikkia voi soittaa puhelimelta Bluetooth-yhteyden avulla niin, ettei puhelimen tarvitse olla kiinni telakassa tai johdolla.
Sitä taas en osannut odottaa, kuinka iso vaikutus Soundbarin sisäisellä bassokaiuttimella on ohjelmien katselukokemukseen. Kun kaiutin on liitetty television äänentoistoon, äänet toistuvat huomattavasti vaikuttavimpina. Minä, joka en koskaan ole ole ollut tekniikkahifistelijä, en joudu pelkästään syömään popcornia vaan myös sanani kaiuttimen merkityksestä äänentoistolle.
Tällä suunnitelmalla on aika ottaa vastaan ensimmäiset sateiset ja myöhemmin lumipyryiset illat – eiköhän tämä lista nimimittäin hetkeksi riitä.
Lue myös Netflix-suositukset – näitä sarjoja katson ja Katseltavaa jouluksi – HBO-sarjojen suositukset.
Minä omen keskustelussa se, joka joutuu toteamaan, ettei katso televisiota. Minusta sitä saa katsoa, jos haluaa, mutta kun on kasvanut ajalla, jolloin televisiokanavia oli kaksi ja nuorisosarjojen tullessa Suomeen oli niihin hieman yli-ikäinen, ei vain koskaan kasvanut televisiota katsomaan. Kun olin lukioikäinen, kanavia ja tarjontaa alkoi jo olla, mutta hävisin aina muille perheenjäsenille taistelun siitä, mitä katsotaan, joten lukeminen ja elokuvissa käyminen muodostuivat itselleni vapaa-ajanviettotavoiksi. Kun muutin kotoa, en hankkinut televisiota eikä sitä ole ollut yhdessäkään omassa kodissani. Edelleenkään meillä ei lle mitään kanavatilauksia tai vastaavaa, ajankäyttöni on vain muodostunut sellaiseksi, etten ehtisi katsoa mitään. Enkä osaa kaivatakaan. En pidä television katsomista sen huonompana asiana kuin mitään muutakaan harrastusta, mutta en osaa hermostua siitä, että sarjat ovat minulle tuttuja vain nimeltä. Samalla lailla jollekulle toiselle vieraita ovat kirjat tai maalaustaide; arvottamiseen en näe tarvetta. Satunnaisesti saatan katsoa vaikkapa jonkin dokumentin netistä, mutta se tapahrmtuu kyllä harvoin, koska vaikka olisi kiinnostava ohjelma, ajankäyttö vain painottuu muuhun.
Televisiota ei todellakaan tarvitse katsoa! Eikä sitä tarvitse edes perustella, koska totta kai on olemassa sata yhtä hyvää ellei parempaa tapaa viettää samat illan tunnit. Mutta kiva, että et myöskään tuomitse television katselijoita. ;) Se on se juttu, mitä ihmettelen. En lainkaan ihmettele sitä, että joku valitsee olla katsomatta televisiota, vaan ihmettelen sitä, mikä saa ylenkatsomaan muiden television katselua. Mieleeni tulee heti monta tällaistä ”siis en todellakaan katso televiota, pois se minusta” -julistajaa, jotka sitten kuitenkin lukevat naistelehtiä, katsovat leffoja ja roikkuvat somessa. Miten nämä muut viihteen muodot ovat ylevämpiä, en vain ymmärrä. :D
Itsekään en ole sellainen TV:n orja, että pitäisin sitä muuten päällä ja esimerkiksi vaihto-oppilasaikana minun ei tullut mieleenkään kaivata televisiota. Mutta nyt kun elämä on vakiintunut kotiin, jakso hyvää sarjaa teekupillisen tai viikonloppuisin viinilasillisen kanssa on todella ihana ja rentouttava elämys. Ja ihmeen meditatiivista myös. Se nimittäin koukuttavissa laatusarjoissa on, että silloin ei todellakaan tule vilkuiltua kännykkää ja kirjojen lailla hahmoihin ja tarinaan todella kiintyy.
Se on juuri noin, että sitä ei osaa kaivata, mihin ei ole tottunut. Uskon, että moni ihminen on paljon vapautuneempi ilman liikaa viihdettä. Itsellenikin valtava osa elämystä ja rentoutumista on juuri suoratoisto: että ohjelmaa saa katsoa juuri silloin kuin haluaa, juuri niin paljon kuin haluaa, ilman mainoksia. Perinteisestä televisiosta tulee aivan toisenlainen ähky. Olen myös tarkka sen suhteen, että en käytä aikaani mihinkään sellaiseen sarjaan, joka ei aidosti ala miltei ensimetreiltä kiinnostaa.
Missään nimessä ei tarvitse olla perillä yksittäisistä sarjoista. Jokainen keskittyköön juuri omiin mielenkiinnon kohteisiinsa. :) Tässäkin tarkoitin asennetta, sellaista suhtautumista, etteivät sarjat ansaitsisi tulla edes keskustelluksi. Vaan yhtä lailla niiden kautta voi tulkita maailmaa kuin muidenkin teosten.
Mieleeni tulee yksi esimerkki The Handmaid’s Taleen liittyen. Sarja on puhututtanut kovasti Trumpin vallan sekä naisten ja vähemmistöjen huonontuneen aseman myötä – kyseessä on siis kaiken kaikkiaan ajankohtainen ilmiö. Heti, kun television tuomitseva ihmistyyppi kuuli kyseessä olevan televisiosarja, keskustelu tyrehtyi siihen, koska eihän hän katso televiota, mikä tuli varsin selväksi kaikille. Olen sataprosenttisen varma, että jos teokseen olisi viitattu kirjana, mitä se alunperin on, suhtautuminen olisi ollut täysin päinvastainen, koska kuka sivistynyt nyt ei kirjoja lukisi.
Ei siis todellakaan ole tarpeen tietää, mitä tapahtui McNultylle The Wiren neloskaudella, vaan enemmänkin pitää mieli avoinna sille, että jos on kiinnostunut maailman menosta ylipäätään, on hyväksyttävä laatusarjat yhdeksi osaksi ajankohtaisista ilmiöistä keskustelua. Sinä ymmärrät tämän varmasti. Teki vain yleisesti mieli herätellä televisiovastarintaisia ajattelemaan, ettei viihdemuoto ole automaattisesti ajanhukkaa, vaan yksi – ei sen huonompi tai parempi – tapa laajentaa käsitystä maailmasta. Jatka ilman muuta valitsemallasi tiellä. Oma aika jos mikä on sellaista, mitä ei tulisi kenenkään ulkopuolisen sanella, vaan silloin pitää tehdä juuri sitä, mikä itselle hyvältä tuntuu. :)
Tiedätkö, välillä jopa toivon, että olisin oppinut katsomaan sarjoja, koska varmasti on paljon hyvää ja katsomisen arvoista. Tarvitsisin vain yhden lisäpäivän viikkoon ehtiäkseni, joten aina se ajatus jää, vaikka nykyisin on mahdollista katsoa omien aikataulujen mukaan.
Olen törmännyt tuohon The Handmaid’s Tale -keskusteluun minäkin ja hieman huvittuneena seurannut, miten kuvailemasi kaltaiset televisiottomuuden julistajat alkavat paasata kirjasta. Yhdessä keskustelussa ilmeni, että julistaja uskoi kyseessä olevan uutuuskirjan, mihin oli pakko todeta, että ehei, kyllä sitä luettiin jo minun nuoruudessani ja että kyseessä on todella hyvä kirja. Olen samaa mieltä siitä, että maailman menosta kiinnostunut hyväksyy laatusarjat keskustelunaiheeksi siinä missä muutkin asiat, ja niinhän se on, että kaikilla meillä on aukkoja sivistyksessä. Rn osaa keskustella urheilusta tai ydinfysiikastakaan (mikä sekin voi olla puute, koska olen kerran häissä istunut pöydässä, jossa oli pelkkiä ydinfyysikoita…). Välillä kyllä tuntuu, että kun kertoo, ettei katso mitään sarjoja, pidetään joko omituisena tai oletetaan, että katsomattomuuteen on syynä uskonto, koska se on kai harvinaisempaa kuin jonkin muun asian tekemättä jättäminen. Tähän asiaan pätee sama kuin moneen muunkin: kaikki ääripäät ovat mielestäni pahasta, on turhaa inhota television katsomista sen enempää kuin katsomatta olemistakaan.
Ymmärrän! Koska taas itse toivon, että olisin vielä niin perillä musiikista kuin ala-asteikäisenä, kun kasvoin MTV:n parissa. Mutta niin se vain on myönnettävä, että kaikkeen eivät resurssit riitä ja olen uusista artisteista ja nykymusiikista aika auttamattoman pihalla, mutta yritän selailla Hesarin keikka-arvioita edes päällisin puolin.
Hauska, että olet kiinnittänyt samaan ilmiöön huomiota. Ehkä tärkeintä on edes jonkinasteinen avoimuus asioita kohtaan, vaikka ei itse teemasta mitään tietäisikään. Minä en esimerkiksi lainkaan katso kotimaisia sarjoja, mutta kuulisin kyllä mielelläni hääpöydässä, jos joku olisi sillä saralla puhuttu tai palkittu. Ydinfysiikka tosin, siitä en sano mitään. :D
Se kyllä todella erikoista ihmetellä ihmistä, jotka eivät käytä omaa aikaansa television parissa. Olen kanssasi samaa mieltä, että se ei ole yhtään sen ihmeellisempää kuin muunkaan asian tekemättä jättäminen. Mutta nekin ihmiset, jotka sanovat, etteivät kuuntele musiikkia, saavat hyvin hämmentynyttä ihmettelyä osakseen. Ilmeisesti siis myös musiikkiin pitäisi suhtautua intihimoisesti, muu ei käy. Olen myös kultaisen keskitien kannattaja. Kaikissa asioissa pakkomielteisyys tuntuu aika pelottavalta ajatukselta. On ihana asia nauttia illalla sarjoista siinä missä lukemisestakin, mutta elämää ei mikään viihde saa alkaa hallita.
Killing Eve oli ihan huikean hauska, ja siitä on onneksi tulossa toinenkin sesonki.
Jes, kiva kuulla! En malta odottaa. :)
Minä kirin näin äitiysloman lopulla nopeasti The Affairin neljännelle kaudelle. Täytyy sanoa, että minun mielestäni kolmas ja neljäs kausi eivät ole ihan niin hyviä, kuin kaksi ensimmäistä.
Tuo Sharp objects on omalla listalla myös tulevana syksynä.
Mutta Bones:n voisit lisätä tuonne Netflix listalle. 😉 Mä lupaan perehtyä syksyllä myös Suitsiin.
Olen ihan samaa mieltä. Kyllä The Affairista terävin kärki tippuu, mutta silti ahnehdin jaksoja, jotta saan tietää, miten kaikessa lopulta käy. Keskeyttäminen ei ole tullut mieleenkään toisin kuin joissain muissa sarjoissa. Laitan Bonesin korvan taakse! Googlasin, että sarjassa on 12 tuotantokautta. Huoh! Se vaatisikin sitten vähän pidemmän lovin. :D
Bones ja 12 tuotantokautta oli imetysmaratonien pelastaja. Ja mä jäin sarjaan niin pahasti koukkuun, että kahlasin sen läpi kevään aikana. Tosin meidän telkkarista ei silloin oikeastaan muuta näkynyt.
Olen intohimoinen kutoja, ja onneksi tv:n katselun ja kutomisen voi yhdistää.
Siinä vasta erinomainen pari, tuplarentous! :)
Pakko todeta tähän, että Suitsin kahdeksas tuotantokausi on aivan yhtä hyvä ja koukuttava, vaikka Mike ja Rachel puuttuvat. Onkohan meillä nyt tullut neljä jaksoa ja ihan yhtä rakastunut sarjaan olen.
Ihanaa! Kiitos Mia, kun jaoit tämän ilosanoman, sillä olen ollut asiasta huolissani. :D Jännitän kovasti, miten pari kirjoitetaan ulos sarjasta. Yritän kaikin tavoin välttää spoilereita, jotta jännite säilyy loppuun asti. Tunnelmallisia Suits-iltoja sinne!
Missä näkyy Suitsin seitsemäs ja kahdeksas tuotantokausi?
Tätä en tiedä, auttaisiko Mia? Jenkeissä kai, mutta en tiedä, saisiko kauden jotenkin näkymään täälläkin. Me aina odottelemme, että sarjat ilmestyvät täällä Netflixissä tai HBO:lla. :)
Minä olen kans se, joka ”ei katso televisiota”. Ihmetystä se on herättänyt, meillä ei ole ollut digiboksia vuoden 2007 jälkeen ja jostain syystä selityksiä on ulkopuoliset asiasta kuultuaan keksineet uskonnosta köyhyyteen. Mut totuus on vaan se, että päätettiin rempan yhteydessä että hankitaan se digiboksi sit kun sitä tarvitsemme ja hankkimatta on edelleen. Vierastan sitä, että tv on aina auki. No, meillä soi sitten radio taustalla…
Sarjoja katselemme silti. Niitä, mitkä kiinnostaa, silloin kun meille sopii, ilman mainoksia. :)
Se tässä telkkarin katselemisessa on muuttunut minun nuoruusvuosiini, että nuoret ei kuulemma keskustele tv:stä. Meillä oli aikanaan ihan vakio, että maanantaiaamuisin juteltiin, mitä Dallasissa oli tapahtunut (itse en saanut katsoa sitä, mutta olin kyllä hyvin perillä Pamelasta ja Bobbystä ja JR:stä) tai Ritari Ässästä. Nyt teinit ei edes tiedä, mitä niiden kaverit seuraa. Puhuvat kuulemma kaikesta muusta.
Kiitos sarjavinkeistä, oli muutama uusi mielenkiintoisempi tuttavuus.
Heh, uskomatonta! On todella kummallista, että television katselematta jättämistä joutuu perustelemaan. Minä taas ajattelisin, että nykyaikana moni on luopunut fyysisestä telkkarista, kun sarjoja ja leffoja pystyy katsomaan läppäriltä. Minäkin vierastan sitä, että televisio on aina päällä, mutta joillekin sellainen ”seura” taustalla sopii ja senkin ymmärrän hyvin. :) Mekin pärjäisimme ohjelmiston puolesta vain läppärillä, mutta en pidemmän päälle tykkää katsoa sarjoja niin pienestä ruudusta. Mutta perinteisen television puolelta katseltua tulee vain Ylen Aamu-TV:tä – ja Pikku Kakkosta. Kiva, jos sait listasta ideoita katseluun!
Ja onpa hassua, yritä tässä nyt pysyä nykynuorten perässä. Varmasti myös sarjojen katseleminen on laajan tarjonnan takia niin pirstaloitunutta, ettei yhteisiä puheenaiheita samanlailla ole. Itselläni on sellainen muisto, että keskustelimme aina maanantaisin ala-asteen lounaspöydässä edellisen sunnuntai-illan 911-ohjelmasta. En vieläkään ymmärrä, miten me kaikki saimme katsoa sitä kotona (koska sehän oli hyvin jännittävä), mutta niin vain sitä 90-luvun alakoululaisina analysoitiin, miten joku jäi kiinni rullaportaisiin tai miten joku hälyytti poliisit murtovarkaiden takia. :D
Meillä siis nimenomaan on fyysinen telkkari, mut ei sitä viritintä. Perheessä kun asuu yksi ”digirunkkari” (kiitos vaan sanavaraston laajennuksesta Tyyliä Metsästämässä-Veera!) niin ajatus läppäriltä katsomisesta on ihan mahdoton. Joku Super-Hyper-OLED-Whatever sen pitää olla! Eikä se viidestään oikein toimisikaan, läppärin/padintiiraus siis.
Lapsemme eivät siis ole tottuneet siihen että tv on aina auki ja siitä tuli aikanaan jänniä hetkiä. Esim. mummolassa kun on toisin, jumiutuivat aina katsomaan tv:tä, kun se oli päällä, tuli mitä hyvänsä. Kaikki toiminta pysähtyi, vaikka sieltä olis tullut maailman tylsin keskusteluohjelma, leikki-ikäiset liimaantuivat tv:n ääreen katsomaan pukumiesten keskustelua.
Kiitti vinkeistä! Suurin osa näistä on jo tuttuja, mutta muutama uusi sarja sujahtaa katselulistalle.
Itse koen, että tv ja sarjat ovat rentouttavaa ja mielekästä ajanvietettä. Jokaisella on ne omat tapansa saada arki ja stressi pois mielestä.
Hyvin sanottu tuo Hesarin lainaus!
Ei kestä Minnea, ihana jos listasta on iloa! Juuri näin, jokaisella on omat tapansa, eikä mikään ole toistaan parempi. Minä tykkään katsoa ulkomaisia sarjoja nimenomaan siksi, että saan ajatukseni kokonaan pois kotimaan arjesta. Vähän sama kuin miten kirjojen myötä pakenee täysin toisiin maailmoihin. :) Mukavaa loppukesää!
Mä tunsin itseni keväällä jopa vähän ulkopuoliseksi ja sivistymättömäksi, kun en tiennyt yhtään mitään Temptation Islandin juonikuvioista! Kommekymppisessä kaveripiirissä sitä tuntui seuraavan todella moni, eikä se mitenkään sulkneut pois sitä, että myös muut (perinteisesti ehkä korkeammalle rankantut) kulttuuri-ilmiöt olisi puhuttaneet. Musta oli jotenkin mielenkiinotista, miten korkeakoulutetut nuoret aikuiset voi saada aikaan kiinnostavan keskustelun tois-tv:stä ja heti seuraavaksi tieteestä. Ja tuollaisessa näennäisessä hömpässäkin on tosi paljon eri tasoja (sukupuolten välinen tasa-arvo, luokkayhteiskunta jne.) saatikka sitten laadukkaissa draamasarjoissa.
Mä vierastan itse lähinnä taustalla pauhaavaa telkkaria, mainoksia ja kanavien välillä hyppelyä, mutta suoratoisto ja hyvät sarjat on parasta! Toivoisin jopa, että niille olisi vähän enemmän aikaa. Kuten totesit, ne on parhaimmillaan meditatiivisia, kun voi antaa ajatusten rahoittua sarjaan ja istua paikallaan tekemässä vain yhtä asiaa. Netissä surfailukin on paljon poukkoilevampaa ja vaikka tykkäänkin myös Youtubesta, se on työpäivän jälkeen mielelle ehkä vähän liian nopeatempoinen. Mä tykkään jostain syystä paljon enemmän katsoa sarjoja kuin elokuvia kotona, koen että hyvän sarjan kanssa voin olla varma, että pääsen rentoutumaan ja viihtymään. En millään malttaisi odottaa The Crownin uusinta kautta!
Temptation Island -ulkopuolisuus, tuohon olisin samaistunut! En ole hetkeen seurannut realityjä, mutta ei siitä kauan aikaa ole, kun rakastin katsoa täysin kahelia Jersey Shore -meininkiä. :D Tuo onkin siis täysin totta, että ei kevyen hömpän katseleminen sulje pois muuta kulttuurikiinnostusta tai kerro automaattisesti mitään ihmisen älykkyydestä ja koulutuksesta. Minusta olisi ollut hurjan kiinnostavaa kuulla kaveriporukkasi analyysi sarjasta, vaikka en sitä seuraakaan. Hyvin sanottu, että näennäisessä hömpässäkin voi olla paljon eri tasoja.
Ihan samat mieltymykset: turha taustahälinä kuormittaa, tarkoin valittu suoratoisto-ohjelma rauhottaa. Jos katson vaikka puolisilmällä jotain sisustusohjelmaa (joita enää harvoin tulee) huomaan nopeasti hapuilevani puhelinta tai tietokonetta. Silloin annan usein ohjelman olla. Taas omia lempparisarjoja tulee nimenomaan katsottua keskittyneesti ja intensiivisesti, mikä tekee hyvää ja rauhoittaa.
Sama! Meilläkin elokuvat ovat jääneet lähes kokonaan. Ehkä sarjoissa kiehtoo jatkuvuus, kun tarinaan ja hahmoihin kiintyy ihan erilailla kuin kahden tunnin aikana. Vitsi! Voisin ehkä jossain vaiheessa antaa The Crownille uuden mahdollisuuden. Aloitimme sitä miehen kanssa, mutta koimme sen hieman tylsäksi ja hidastempoiseksi, mutta se saa niin paljon kehuja, että todennäköisesti vika oli katselijassa eikä katseltavassa. ;)
Äläs nyt mollaa huutokauppakeisaria :D me katsottiin sitä miehen kanssa puolivahingossa loppukeväästä jokunen kerta ja kiinnyttiin symppiksiin tyyppeihin siinä niin että katsottiin sitten sitä vähän useamminkin. Hih.
Todellisuudessa on vaikea seurata sarjoja jotka tulee tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, suosin enemmän juuri näitä muita palveluita ja olen valmis maksamaan esim. Ruutu +:sta jotta saan katsoa Masterchef Australiaa (johon mieskin on nykyään koukussa!) omaan tahtiin :)
Me ollaan kaikki yhdessäolovuodet nautittu paljon yhteisistä illoista jotka on vietetty jotain mielenkiintoista sarjaa katsoen ja usein kaveripiirissä katsotaan samoja niin sitten onkin voitu viritellä mielenkiintoisia keskusteluita sarjoista.
En mollaa, olen anteeksipyynnön velkaa! :D Se kyllä vaikuttaa liikkikseltä, vaikka en muutamaa minuuttia enempää ole sarjaa katsellutkaan. No niinpä! Tuntuu ihan hullulta, että pitäisi istahtaa television ääreen juuri tiistai-iltana kello kahdeksan. Kuka lähetysaikaa edes muistaisi! Muikkarit sitten päälle vain, että ”viisi minuuttia Huutokauppakeisarin alkuun, mene ja tee voileivät”. :D Ai niin, on vielä Ruutu+:kin. Ja Viaplay. Ja Cmore. Ne nyt vielä tästä puuttuisi. En yhtään ihmettele, että ruokabloggaajat olette niin Masterchef Australia -koukussa! Just näin, se on kiva yhteinen harrastus seurata sarjaa sekä keskustella siitä ja analysoida sitä jälkikäteen. :)
Minuakin harmittaa aina tv:n katselun ylenkatsominen jonakin vähän alemman tason toisarvoisena kulttuurina. Vaikka tosiasiassa esimerkiksi sarjat ovat nykypäivänä todella laadukkaita, ja tuotantoyhtiöt satsaavat niihin merkittävästi. Myös monet isot näyttelijänimet lähtevät nykyään sarjoihin, eivätkä priorisoi enää välttämättä elokuvarooleja. Sitäpaitsi onhan jo ajalta ennen suoratoistopalveluita esimerkkejä TV-ohjelmista, joista on muodostunut oikeita sukupolvikokemuksia.
Itsellä nyt katselussa tuo Succession. Ei hullumpi, mutta ehkä vähän sähäkämpää juonta kaipaisin.
Moi Hanna! Kiva, kun osallistut keskusteluun ja kiinnostavaa kuulla, että koet asian samalla lailla. Juurikin niin, sarjoihin käytettävät resurssit eivät mitenkään poikkea elokuvista, päinvastoin melkein. Sarjoissa näkee huikeaa näyttelijä-, lavastus-, puvustus- ja käsikirjoitustyötä. Olen lukenut ihan samasta: näyttelijät suosivat sarjoja, koska niistä maksetaan huomattavasti paremmin. Sukupolvikokemukset ja sukupolvikuvaukset ovat aina kiinnostavia. Sukupolvikuvaukseksi kuvattu Master of None on juuri sellainen: sarja vilisee huvittavia viitteitä juuri tästä ajasta. Tekeepä muuteen hyvää nauraa koko sukupolvelle eli samalla itselleen. Hyvä tietää Succession-kokemuksista! Täytyy siis pitää se ”joku päivä jos on aikaa” -listalla. :)
Kiitos Laura taas elämää helpottavasta listasta! Olet oikein näppärä niiden tekemisessä! Sarjojen etsiminen eri palveluista on aikaavievää touhua, otan tämän käyttöön tulevia syysiltoja varten. Sitä paitsi listoja on aina hauska lukea – lisää toivotaan aiheesta kuin aiheesta!
Ihana palaute, kiitos paljon Mariella! Sarjoihin tutustuminen muuten todella ON aikaavievää. Tein tätä postausta pienen ikuisuuden. Siksi olen niin onnellinen, jos listasta on iloa useammalle kuin minulle itselleni. Hei kiva toive, kirjoitan ylös! Tarkenna, jos tulee vielä mieleen jokin tietty lista. :)
Pakko vinkata YLE Areenasta paraikaa löytyvä Melk. Norjalainen kiva ja kepeä sarja. Näin äitiyslomalaisena aihepiirikin upposi erityisen hyvin 😊.
Kiitos suosituksesta! Ihana, kun täydennätte listaa. :) Minua harmittaa, että olen niin huono katsomaan skandisarjoja, kun jotenkin rakastan kuunnella englannin kieltä. Mutta never say never ja eihän teidän lukijoiden vinkit vain minua hyödytä, vaan myös toisia lukijoita. :) Äitiysloma on muuten ihan parasta sarjojenkatseluaikaa. Oma tyttäreni vielä suostui nukkumaan päiväunia ainoastaan sylissä, niin sohvallahan minä istuin, tuntitolkulla, Sons of Anarchy ja tuhiseva käärö seurana. :) Mukavaa äitiyslomaa sinne!
Ei tv:n katsomisessa ole mitaan vikaa – mulla on kolme streaming-palvelua kaytossa eli Amazon Prime, NowTV ja Netflix (asun UK:ssa) ja takalaisten tv-kanavien omat streaming-palvelut.
Sen sijaan en ole yhtaan innoissani syksyn tulosta enka ihmeemmin tykkaa siita etta elokuuta pidetaan jo syyskuukautena. Nautitaan nyt viela kesasta kun lampotilat ovat viela yli 20c. Syksy ja talvi saavat odottaa. Kerrottakoon viela etta ranskalaisten mukaan kesan ensimmainen paiva on 21.06 kun taas syksy saapuu 21.09. Tykkaan tasta ajattelutavasta 😊
Moi Elina! Voin vain kuvitella, miten paljon enemmän tarjontaa vielä UK:ssa on. Täälläkin olisi lisäksi tarjolla ainakin Viaplay, CMore ja Ruutu+, mutta jo Netflix ja HBO pitävät kiireisenä. :D Ehkä joku päivä tutustun muihin.
Samaa mieltä, elokuu on minustakin kesää! Jaoin juuri Instagramissa kuvan, että haluan kesän viipyilevän vielä. Tämä olikin enemmän tällainen valmistautuminen: vähän niin kuin toukokuussa suunnitellaan kesää, niin elokuussa voi suunnitella syksyä. Päivääkään liian aikaisin en kuitenkaan kesämekkoja pakkaa sivuun. Kiva ajattelutapa, vaikka toki Ranskassa on aika erilainen ilmasto kuin Suomessa ja meidän heinäkuun sijaan eteläisessä Euroopassa tärkein kesälomakuukausi on elokuu. Siinä mielessä sesonkeja on vähän vaikea yhdenmukaistaa, mutta tärkeintä on nauttia siitä lämmöstä, mitä vielä on. :) Syyskuu on ehkä ihanin kuukausi matkustaa Eurooppaan: se ikään kuin jatkaa kesää!
Olen myös miettinyt, mistä TV:n ylenkatsominen keskustelussa johtuu. Osittain se johtunee siitä, että TV on vielä melko uusi viihteen muoto verrattuna vaikka kirjallisuuteen ja teatteritaiteeseen, ja kaikkeen uuteenhan on tapana suhtautua torjuen ja pitää sitä rappiollisena. Vaikka katson aika vähän televisiota, olen todennut, että laadukkaat sarjat (kuten vaikka Game of Thrones tai Handmaid’s Tale) ovat kerronnallisesti ja visuaalisesti ihan yhtä vaikuttavia elämyksiä kuin muutkin taidemuodot. TV-sarjat myös näkyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä, ja koska itse katson aika vähän televisiota, koen monesti ulkopuolisuutta, kun en voi osallistua juonenkäänteitä koskeviin keskusteluihin.
Loppukaneettina sanottakoon, että The Bold Type oli minulle todella positiivinen yllätys! Nauratti ja onnistui tuomaan myös niitä vakavampia teemoja messiin :)