Olen pitkään halunnut kirjoittaa yhdestä aiheesta ja nyt sen teen: epätäydellisyydestä. Blogin pitäjänä tulee enimmäkseen kirjoitettua sellaisista asioista, joihin on tyytyväinen ja joihin on löytänyt hyvän ratkaisun. Se nyt ei tietenkään elämässä ole koko totuus.
En halua antaa teille sellaista kuvaa, että minulla olisi kaikessa homma hanskassa – ei nimittäin ole. Tunnen tyylini, osaan järjestellä tavarat spartalaisesti dymotettuihin laatikoihin, jaksan laittaa perheelleni ruokaa (melkein) päivästä toiseen, pidän omalla tavallani hyvää huolta itsestäni ja olen ratkaissut monta arjen haastetta toimivammaksi. Kuitenkin monessa asiassa olenkin sitten ihan onneton, laiska, mukavuudenhaluinen, kärsimätön ja saamaton. Tämä postaus onkin omistettu epävarmuuksille ja keskeneräisyydelle.
Teemasta puheenollen olin lapsena todellinen perfektionisti: se, joka repi vähänkään epäonnistuneen piirustuksen. Sittemmin on tapahtunut jokin elämänkokemuksen ihme. Nykyään pelkään enemmänkin sitä, että olen liian laiska skarppaamaan: joo joo, ihan hyvä se on. Toki esimerkiksi hotellien valitsemisessa olen edelleen hyvin tarkka – herne voi olla patjan alla, mutta epäesteettisessä ympäristössä rentoutua en osaa.
– En ole luontaisesti tyytyväinen kaikkeen, mitä meillä on, vaan joudun usein pakottamaan ajatukseni takaisin tyytyväisyyden raiteille. Kun makasin flunssan kourissa puolitoista viikkoa, altistuin somessa samaan niin kuin moni muukin: siihen ajatukseen, että niillä kuuluisilla kaikilla muilla on ihmeellisempi koti – ja no koko elämä – kuin meillä. Heikolla hetkellä minäkin näen kodissamme vain virheitä: miten sittenkin olisi pitänyt valita peililliset keittiönkaapinovet ja erilailla siftaavat sävyt.
– Poden syyllisyyttä tai ainakin jonkinlaista pettymystä itseeni siitä, että en monen opiskeluystäväni tapaan ole jatkanut opiskelua ylempi AMK -tutkintoon. Nyt miehenikin suorittaa tutkintoa: siis mieheni, joka kävi koulun miten sattuu, käyttää pitkän työpäivän jälkeen iltansa jatkokoulutukseen, kun taas minä, joka olin aina kiitettävän keskiarvon oppilas, makaan sohvalla ja katson Netflixiä ja HBO:ta. Kuinka tässä näin kävi?
– Henkisesti espanjalaisena siirrän todellakin huomiseen sen, minkä voisin tehdä jo tänään. Mañana, mañana!
– Monipuolinen liikkuminenkin tuntuu kohdallani ylitsepääsemättömältä. Pitäisi ihan urheiluvaatteet pukea ja kaikki.
– Koen jatkuvaa riittämättömyyttä siitä, mitä kanavissani jaan. Olen avannut kotini ovet tuhansille ihmisille ja kirjoittanut avoimesti mielipiteen jos toisenkin, mutta silti koen huonoa omaatuntoa siitä, etten anna itsestäni tarpeeksi. Etenkin podcastien ja Instagram Storiesien myötä tuntuu siltä, että tällä alalla pitäisi jakaa koko elämä synnytyskertomuksesta sukulaisen hautajaisiin ja palkkanauhaan. Olen kuitenkin loppujen lopuksi aika yksityinen henkilö, joka haluaa pitää esimerkiksi blogin ulkopuoleiset ystävät blogin ulkopuolella. Ehkä arjen palasia voisin silti enemmän Storiesissa jakaa. Onko teillä tästä toivetta?
– Huolehdin hyvin raha-asioistani sekä säästän ja sijoitan joka kuukausi, mutta aikuiseksi tässä on itseään vaikea tuntea, sillä puhuisin mieluiten rahasta samalla tasolla kuin barbileikeissä: Nyt tää ois säästänyt tarpeeksi ja ostais sijoitusasunnon. Marginaaleilta ja osakkeiden tunnusluvuilta haluaisin piiloutua pöydän alle.
– Olen juuri se äiti, joka havahtuu ensimmäisenä pakkaspäivänä siihen, että ai niin, talvikengätkin päiväkodissa olisi hyvä olla. Pitsimekkoja kaapissamme kyllä on ja kultaiset sandaalit, sopisivatko ne?
– Voi kunpa voisin olla tämän yläpuolella, mutta kun olen väsynyt, puran kiukkuni miehelle marttyyrihenkeen. Kitisen, kuinka minä se hoidan ja teen metatyön, jos olen vaikka pystynyt sellaiseen saavutukseen kuin hankkimaan lapselle uudet päiväkotitossut, kun mieheni on samaan aikaan hoitanut niin veroilmoitukset kuin raha-asiat.
– Miehestäni puheen ollen: jos on olemassa podcast Kaverin puolesta kyselen, niin mieheni koko elämän voisi nimetä Vaimon puolesta kyselen. Heikkouteni on lyhytjänteisyys kaikenlaisten asioiden selvittämisessä ja mieheni, anteeksi siis omaishoitajani, auttaakin minua jokseenkin kaikissa paperiasioissa.
Että näin. Nyt taidan avata HBO:n, syödä vähän suklaavanukasta ja odottaa miestäni sieltä koulusta uskollisen laiskotteluseuralaiseni kanssa.
PS. Kun aina vuosia vanhasta harmaasta Samsøe & Samsøe -neuletakistani kysyitte ja tästäkin jo Instagram Storiesissa, niin tämä on nyt tämänsyksyinen vastaava ihanuus: Dots-liikkeestä saamani Second Femalen Alissa. Todella kauniin pehmoinen ja varmasti vuosia palveleva muun muassa mohairia ja villaa sekoitteleva vaihtoehto.
Okei, me olemme näköjään sama henkilö. Hämmentävää lukea lista omista epätäydellisyyksistä jonkun muun kirjoittamana.
Ainoa poikkeus on, että mun lasten päiväkotikamat on kyllä vimpan päälle järjestyksessä jo kuukausia ennen sesongin alkua.
Täytyy myös sanoa, että vaikka olen ollut blogien suurkuluttaja jo siitä asti, kun ensimmäisiä suomalaisia muotiblogeja ilmestyi nettiin, on sinun blogisi ollut mulle aina etäinen ja vieraalta tuntuva. En osaa sanoa miksi. Mutta viime aikoina olen klikannut blogiisi usein ja ollut todella iloinen superhyvistä teksteistä, pohdinnoista ja analyyseistä. Kiitos poikkeuksellisen laadukkaasta sisällöstä.
Moi Jutta, olipa hauska kuulla samankaltaisuudesta! Hyvä sinä! Täälläkin on siis toivoa päiväkotikamojen suhteen. ;) Tarjoushaukkana olen erinomainen ja esimerkiksi kaksi edellistä haalaria ostin hyvissä ajoin Reiman alesta puoleen hintaan, mutta mitenkään systemaattista kamojen hankkiminen ei ole. Toisin sanoen, kaapissa voi kyllä odottaa seuraa sesonkia varten jo viisi paitaa, mutta ei yhtään housuja, tai toisin päin. Ulkokengät ja -asusteet ovat isoin haasteeni: niiden puute yllättää aina.
Kiitos todella paljon tuosta, miten avoimesti kerroit suhteutumisen muuttumisesta. Usein puhutaan, että blogin kanssa kasvaa erilleen, niin yhtä lailla voi tietysti käydä toisinpäin. Se on suuri kunnia kuulla ja olen valtavan otettu. Kiitos, kun luet ja olet!
Hei, mielenkiinnolla luen blogiasi koska selvästikin elät elämääsi etkä vain kirjoittele liibalaabaa jostakin matkien muita. Ihailen kaunista ja selkeää kotiasi jossa tavarat ovat harmonisesti mietittyjä palvelemaan oman perheen tarpeita. Iloinen olemuksesi kuvastaa rauhaa ja lämpöä. Mielelläni osallistun laukun arvontaan.
Moi Leena ja kiitos ilahduttavasta palautteesta! Se on aina tarkoitus, elää elämää, eikä blogia varten. :) Todella kauniisti annettu palaute, lämmin kiitos vielä!
Arvonta on valitettavasti päättynyt, mutta katsotaan, jos syksyn aikana tulisi jotain lisää. ;) Mukavaa syyskuuta!
Pysy Laura juuri sellaisena kuin olet. Blogitekstisi ovat hyvin jäsenneltyjä, fiksusti, kypsästi, rehellisesti ja ajatuksen kanssa kirjoitettuja. Ihailen varmaa tyyliäsi sekä pukeutumisessa että sisustuksessa. Älä lähde instastoryskapaan. Vähempi parempi, ehdottomasti. Kaikkea hyvää syksyysi.
Lämmin kiitos, Eve! Et uskokaan, miten paljon arvostan rehellisiä ja kypsiä mielipiteitänne. Usein tällä alalla tuntuu olevan vallalla käsitys, että kaikessa enemmän on enemmän, mutta tämä taas varmasti käsitystäni, miten tärkeää on luottaa omaan intuitioon ja oman lukijakunnan tuntemukseen. Sitä paitsi: jaksan itsekin seurata paremmin ihmisiä, jotka eivät ihan koko ajan ole ”tyrkyllä”. Samoin sinulle, nautinnollista syksyä!
Heh, kiitos illan nauruista. Nuo tuntemukset ovat tuttuja myös minulle aika ajoin, eikä ole edes miestä, jolle valittaa. Kissakaan ei kovin innokkaasti kuuntele:-D. Mutta niin se on, että maailmassa tulee aina olemaan täydellisempiä ja epätäydellisempiä ihmisiä kuin minä itse. Henkinen laiskuuteni on vain edennyt niin pitkälle, etten kovin usein enää jaksa asiaa miettiä. Minua ei enää vaivaa se, että tuskin koskaan tulen aloittamaan sitä proffan painostamaa väitöskirjaa tai että työni on monen mielestä varmasti epäseksikästä. Jos jokin asia jatkuvasti vaivaisi, pitäisi toki tarttua siihen, mutta nykyisin arvostan tätä tylsää pientä elämää naarmuisine keittiönkaappeineen ja pölykoirineen enemmän kuin olisin koskaan pitänyt mahdollisena.
Ihana, jos ilahdutti! Vai ei kissakaan kuuntele. Ymmärrän, kun Onnikin vain nukkuu ja katsoo kulmiensa alta. :D Sepä se! Tässä on tullut jo niin henkisesti laiskaksi, ettei juurikaan jaksa välittää – paitsi huonona päivänä, jolloin kaikki on (muka) hetken päin prinkkalaa. Totta puhuen nykyisen c’est la vie -asenteen kanssa on paljon helpompi elää kuin entisen perfektionismin, joten tässä kohtaa sopiva väliinpitämättömyys voidaan laskea kehitysaskeleeksi. Elämänkokemuksen tuomaa mielenrauhaa ehkä meillä kummallakin. Lohdullista, että harvaa asiaa on pakko tehdä ja sitten jos joskus myöhemmin haluaa tehdä, niin sen kun tekee. Elämä on hyvää ilman ylempää tutkintoa ja väitöskirjaakin. Sopivan joutilasta viikonloppua sinne!
Mä täällä mietin, mistä loihdin tytöille kurahanskat tässä vaiheessa syksyä. Luojan kiitos tämä syksy on ollut niin lämmin, että kuraleikeissä on pärjännyt paljain käsin. Niin ja mites se beben kunnollinen välikausihaalari? Ilmeisesti valkoinen, teddykankainen nallehaalari ei sovi hoitopaikan hiekkalastikolle, vaikka on rattaissa nukuttuihin päikkäreihin ihan passeli.
Tunnistan todella monta kohtaa. Suurin häpeänaiheeni on ehdottomasti se, ettei minulla ole vieläkään toisen asteen tutkintoa. Se hävettää, siitä huolimatta, että olisin siihen aikaan kun ammattikoulun aloitin, kuulunut suljettuun hoitolaitokseen, valvovan silmän alle vakavan masennuksen vuoksi. No, toivon mukaan siihen tulee muutos tänä syksynä. Viimein.
Oli ihanaa lukea tällainen postaus sinulta. Tämä toi sinusta esille sellaisen inhimillisen puolen, joka häviää helposti huolitellun blogin taakse. Kiitos. ❤
Jep! Minun pelastukseni on se, että sirolle tyttärelle mahtuu vielä viime sesongin kurahanskat. Muuten olisi taas syksyn ensisateet yllättäneet. Heh, niinpä, miten niin ei käy valkoinen teddyhaalari päiväkotiin. :D Häpeän tunteet ovat todella inhimillisiä, vaikka kenenkään ihmisarvoa ei koulutus määritä. Onneksi moni asia on sellainen, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Voi miten hienoa olisi, jos pääsisit tänä syksynä opintojen pariin. Uskon, miten hyvältä sellainen itsensä voittaminen voisi tässä kohtaa taustasi huomioon ottaen tuntua. Saat kuitenkin olla siitä joka päivä ylpeä, että olet pystynyt hienosti jatkamaan elämääsi vaikeasta masennustaustasta huolimatta ja saamaan upean perheen. Varmasti koulutuksenkin aika vielä koittaa. Ihanasti sanottu, kiitos sanoistasi!
Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta! Harvinaista avoimuutta omista normaaleista ominaisuuksistaan blogimaailmassa sen ”täydellisen minän” sijaan :) Tämä on muutenkin poikkeuksellisen laadukas blogi ja kaupallinen sisältökin on toteutettu huolella ja mielenkiintoisesti. Jatka samaan malliin! Arjen kuulumisia olisi toki kiva seurata Storiesin puolella :)
Kiitos itsellesi Sari, kommenttisi ilahdutti minua todella paljon! En ole koskaan halunnut luoda täydellisen elämän illuusiota blogissa (enhän jaksa edes aamiaistarjottimia sängylle stailata), mutta vahingossa erpärealistisen kuvan voi luoda, jos huomaamattaan kertoo aina vain niistä ahaa-elämyksistä ja onnistumisista. Siksi tämä oli todella tärkeä postaus itsellenikin, koska olen suuri inhimillisyyden ja realismin kannattaja. <3 Olen todella otettu palautteestasi, kaunis kiitos! Jatkan samaan malliin, ehkä vain tosiaan hitusen enemmän arkea Storiesiin tuoden. :)
Kuule, mä tykkään tämän postauksen jälkeen susta entistä enemmän :) Löysin paljon yhtymäkohtia itseni kanssa.
Ja minä teistä! <3 Olette ihania, kypsiä, fiksuja ja inhimillisiä lukijoita. Kiitos Taija ja hauskaa, että meissä on yhtymäkohtia.
Olemme juuri epätäydellisyyksinemme täydellisiä persoonia. Kaikilla, niillä muiden silmissä menestyneimmilläkin on omat rosot ja säröt – ja omat tyytymättömyyden tunteet. Niitä ei kukaan pääse pakoon. Ja ihmiselle tekee niin hyvää tietää ettei ole heikkouksineen yksin. Ja ovatko ne edes heikkouksia? Kuka sen määrittää….Kiva ja mielenkiintoinen blogi sinulla! Mukavaa syksyä.
Se on juuri näin! Olen itsekin monesti törmännyt tapauksiin, jotka ulospäin näyttävät täydellisiltä, mutta joiden sisältä paljastuu muuta. Sen takia on hyvä muistaa, ettei esimerkiksi kadehtisi ketään ihmistä vain ulkoisten seikkojen perusteella, kun taustalla voi olla ihan mitä tahansa burn outista parisuhdeongelmiin ja pahoinvointiin, vaikka kulissit tuntuisivat olevan kunnossa. Eikä pahaa oloa todellakaan pääse pakoon, ei yhteenkään luksusomakotitaloon eikä viiden tähden hotelliin. Niin, mikä edes on heikkoutta? Itse koen, että olen nykyään vahvempi, kun olen heikompi – siis kun en vaadi enää niin kohtuuttomia itseltäni. Kiitos ajatusten vaihdosta ja samoin sinulle mukavaa syksyä!
Laura, olet ainoa bloggaaja jota jaksan enää seurata. En ole koskaan kommentoinut mitään mutta nyt halusin. Tämä postaus oli ihana. Ja vaikutat siltä myös itse. Tekstisi ja pohdintasi ovat tosi laadukkaita ja selvästi hartaudella laadittuja. Älä muuta mitään, luota omaan tyyliisi. Kaunista ja inhimillisen epätäydellistä syksyä!
Ihanko totta! Tällaiset kommentit vetävät todella nöyräksi. Ei ole kaukana, etteivät silmäkulmat kostu. Kaunis kiitos Hanna, että nyt kommentoit ja vielä näin kauniin sanoin. Teidän palautteenne merkkaa minulle hurjan paljon ja antaa ihan uudenlaista virtaa jatkaa. Sitä samaa, inhimillistä ja lämminhenkistä syksyä!
Virkistävä postaus ja sai hymyn huulille. Onneksi en ole ainut joka miehelle turhasta kiukkuaa sillä mä oon ihan hirveä pirttihirmu sille päälle sattuessani😅
Ehdottomasti instastoriessiin vain arkea enemmän, mielelläni seurasin 💚
Pirttihirmu. <3 Ihana kuulla! Vaikka muutamat lainit voisi tässä 12 vuoden yhteiselolta vetää takaisin, niin samanaikaisesti olen ylpeä, että vaalin kaikkien tunteiden näyttämisen kulttuuria. Kunnioitus toista kohtaa on totta kai ensiarvoisen tärkeää, mutta muuten minusta koti on juuri se paikka, jossa saa itkeä, nauraa ja kiukutella turvallisesti ja kokea itsensä silti hyväksytyksi. Sen haluan lapsellenikin opettaa, että kyllä saa kiukutella, jos kiukuttaa, kunhan asiat sitten puhutaan läpi, tunteet sanoitetaan ja pyydetään tarvittaessa anteeksi. Kotona ei tarvitse olla mikään täydellisen rationaalinen robotti. Kiitos palautteesta: kiva kuulla, että arki kiinnostaisi!
Hyvä postaus, löytyi hyvin samoja piirteitä :D Harvemmin tulee kommentoitua, mutta pakko kiittää ihan parhaasta blogista :)
Ihanan kommentin jätit Johanna, olen otettu! Kommentit ilahduttava aina, ne harvoinkin jätetyt. :) Lämmin kiitos, kun luet!
Kiitos ihanasta blogista, tulee liian harvoin huikattua. Tänne on aina ilo tulla<3
Älä huoli podcasteista, vidoista ja paljasteluista, niitä tulee varmasti jos koet inspiraation ja jos et koe niin tämänkin sivun ylläpito riittää:) Kaikki videot joissa olette sisustusjuttuja pohtineet eri kokoonpanoilla, ovat olleet kiinnostavaa kuunneltavaa, ja näkisin että podcastin maailmassa olisi hyvin Noora&Noora -henkinen, eli loistava. Mutta jos siihen ei ole suurta tekemisen paloa, niin sitten se ei vain ole sinun juttusi. No worries, niin kuin irlantilainen toteaisi.
Tosi ihanasti sanottu! Sitä toivonkin, että teidän olisi tänne hyvä tulla: ettei täällä koskaan kasvaisi riittämättömyyden tunne, vaan saisitte päinvastoin inspiraatiota ja voimaa jaksaa omassa arjessa. Kiitos paljon palautteesta! En huoli. Muista ainakaan, Storieseista alallamme vain on helposti sellainen käsitys, että niitä pitäisi olla tekemässä koko ajan. On varsinaista kerrottavaa tai ei. Siksi minua huojentaa, että omat (tekisi mieli sanoa kerkivertoa fiksummat) lukijani ajattelevat toisella tavalla. ;) Mitä podcastiin tulee, niin sellaisen tekemisen kokisin itse asiassa tosi luontevaksi, mutta en ihan millä tahansa tavalla. Nyt on aika paljon samanlaisia bloggaajien podcasteja samanlaisilla aiheilla, niin konsepti kaipaisi jotain uutta. Kiinnostavinta minusta olisi päästä jututtamaan arvostamiani ihmisiä ja asiantuntijoita. Videoita oli kiva tehdä kokemuksen vuoksi ne muutamat, podcast taas on tosiaan kategoriaa never say never. Ihanaa viikonloppua Sonja! <3
Ihana kirjoitus <3 Huumorilla pureuduttu omiin huonoihin puoliin. Tästä sai taas ihan uuden puolen sinusta. Kiitos!
Todella mieltä lämmittävä palaute, kaunis kiitos Anni! Inhimillisyys on tärkeä aihe itselleni – ihana, että se on sitä myös teille. Kiitos, kun olet ja luet!
Ihanan itseironinen postaus. Täälläkin yksi täydellisyyden ja zen-mielentilan tavoittelija, joka tunnustautuu väsyneenä kotinatsiksi. Onneksi mulla on pohjoiskalotin kiltein mies, joka ei hermostu. Mistään.
Kiitos! Huojentaa kuulla toisesta samanlaisesta. Tilanne on siellä sitten ihan sama: minunkaan mieheni ei ole 12 vuoden aikana hermostunut m-i-s-t-ä-ä-n. :D Tässä mielessä parisuhteessa vastakohdat täydentävät toisiaan -ajatus toimii aika hyvin. Kivaa ja zen-henkistä sadepäivää!
Haha, hyvä kirjoitus. :) Monesta kohdasta tunnistin itsenikin, osui ja upposi siis. Ja on todella piristävää kun blogimaailmassa tuodaan esille niitä ns. epäsuosittuja mielipiteitä ja ”epätäydellisyyttä”. :)
Kiitos Tiinuli! Tosi kiva kuulla, että ajattelet noin, että blogimaailmassa on tarpeen kirjoittaa epäsuosittuja mielipiteitä – ja siis minusta mielipiteitä ylipäätään! Itse ainakin arvostan todella paljon kollegojen rohkeita keskustelunavauksia. Olisipa tylsää lukea vain kukkakimpuista, vaikka sitten taas välillä on ihanaa lukea vain niistä kukkakimpuista. :) Epätäydellisiä me olemme kaikki ja olen viime aikoina kokenut erityisen tärkeäksi katsoa peiliin, lisäksi olipa muuten terapeuttista kirjoittaa havaintoja blogiinkin. Kiitos vielä!
Kiitos loistavasta, syvällisestä kirjoituksesta.
Niin kuin joku tuolla kommentoi niin älä lähde instastory skapaan ja muuhun.
Ole sellainen kuin olet sen takia me sinua seurataan.
Kun kaikki ei ole instastoryssa pysyy kiinnostus ja odotus instapostauksiin ja blogiteksteihin erilailla yllä.
Jos menet instastory juttuun mukaan, moni muukin alkaa pohtia, pitäisikö minunkin.
Eri asia, jos se tuntuu hyvältä sinusta.
Itse haluan säilyttää yksityisyyteni ja laitan instaan vain sisustusjuttuja. Sekin tuntuu jo välillä liialliseslta avoimuudelta, onhan koti hyvin yksityinen ja henkilökohtainen paikka.
Ihanan rohkaisevaa kuulla, että sieltä löytyy hyvin samankaltainen tyyppi unohduksineen, omaishoitajineen ja laiskuuksineen kuin täältäkin.
Ps. Oon varma, että muistettas ne kurahanskatin, jos ne olis yhtä söpöjä kuin pitsimekot ja kimalletossut. Siinäpä kehitys ja liikeideaa jollekin!
Kiitos Eve itsellesi ihanista sanoista! Arvostan todella paljon rehellisestä mielipidettänne. Skabaan en varmasti lähde. En osaa kuvitella itseäni jakamassa kymmeniä storyja yhdeltä päivältä ja olen samaa mieltä, että se saattavat syödä itse postausten mielenkiintoa. Tosin se on sanottava, että moni kollega tekee tarinoinnin kyllä tosi kivasti! Omaan tyyliini taitaa vain sopia parhaiten toisinaan ihan kokonaan hiljaiselo ja sitten välillä pienet kivat arkikurkistukset, jotka eivät blogiin asti pääse.
Niinpä! Onhan kotikin jo tosi yksityinen paikka, niin jokaisen saa kyllä vetää rajan juuri siihen, mikä hyvältä tuntuu. Tietysti omalla kohdallani tilanne on vähän toinen, kun elän sosiaalisella medialla, mutta toisaalta sitä upeampaa on, että sillä elämisenkin voi tehdä niin monella eri tavalla. On taas ollut tosi arvokasta oppia tuntemaan oma kohderyhmä paremmin. Miksi muutenkaan olisin jotain, mitä en ole, mutta en varsinkaan nyt, kun tekään ette sitä minulta odota. Kiitos ihanasta palautteesta ja niinpä! Missä on markkinoiden frillaiset kurahanskat, kysyn vaan. ;D Tunnelmallista sadepäivää!
❤️
Sydän takaisin, olette maailman parhaat lukijat! <3
Ei mitään tarvetta jakaa blogissasi sellaista, mitä et halua tai mikä ei tunnu omalta! Sinulla on oma tyylisi ja linjasi, ja se on hyvä niin! Ja hei, tosi symppis tuo listaus!
Kaunis kiitos Ella! Vaikka ajattelen noin itsekin, tuntuu erityisen hyvältä kuulla se vielä teiltä. Näinhän se on. Arvostan itsekin kollegoja juuri siitä, että he ovat, mitä ovat. Sehän se juttu tässä on. Muuten olisimme kaikki samanlaisia aikakauslehtiä, kun blogin tarkoitus on kuitenkin olla henkilökohtainen media. Ihana, jos pidit symppiksenä. Kiitos vielä sinulle!
Tämä oli mahtava postaus pintaa syvemmältä paljastamatta kuitenkaan liikaa. Se on vain itsensä kunnioittamista, että pitää omista rajoistaan kiinni, eikä ”uhraa” niitä pysyäkseen ”muiden tahdissa”. Lopulta, kaikista kiinnostavinta minulle on ihmisen aitous, olla juuri sellainen kuin on, oma itsensä ja tämä postaus nailed it. Ja se että pidät oman linjasi pitää blogisi aitona ja sen vuoksi kiinnostavana.
Näen vahvuutena ja itseluottamuksena sen, että pystyy näyttämään itsestään epäimartelevia puolia. Ja samalla kun tekee sen, tekee itseään näkyväksi omana itsenään ja se jos mikä lisää hyvinvointia :).
Hienosti sanottu, kiitos Riikka! Olen tosi onnekas, että minulla on näin ihanat lukijat, joilta saan rehellistä palautetta ja piristävää kannustusta. Allekirjoitan ihan saman: tärkeintä on aitous, ja aitous on nimenomaan sitä, että on uskollinen omalle tekemiselleen, mitä ikinä se on. Lupaan pitää saman linjan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmältä tuntuu myös osata katsoa peiliin. Olla inhimillinen muille mutta myös itselleen virheistä ja epätäydellisyyksistä. Tosi kauniisti sanottu: ”samalla kun tekee sen, tekee itseään näkyväksi omana itsenään ja se jos mikä lisää hyvinvointia”. Juuri näin, minusta myös hankalien asioiden kohtaaminen itsessä ja maailmassa lisää aina lopulta hyvinvointia. Pahinta on kerätä patoutumia, se kostautuu aina. Kiitos vielä tästä ”terapiasta”!
Luota vain itseesi ja todella hyvään tyylitajuusi Laura! Blogisi on täydellinen juuri näin, älä muuta mitään ainakaan ulkopuolelta tulevan paineen takia. Olen sun suuri fani <3
Tosi ihana kommentti, kaunis kiitos Hanna! Et tiedäkään, miten paljon tällainen palaute merkitsee: ihan valtavan valtavan paljon. Kiitos vielä lämpimästä palautteestasi. <3
Ihanan lohdullista pohdintaa. Kiitos tästä.
Jakamisesta; pidän blogissasi hurjan paljon siitä, että pyrit pitämään yllä myös yksityisyyttäsi. Toki minäkin mielelläni katselen suloisen tyttäresi kuvia ja touhuja mutta ne eivät ole pääsisältöä. Itse ole tarkka somekäyttäytymisestäni ja minua suorastaan ahdistaa kun jotkut bloggaajat jakavat minun mittapuulla aivan liikaa. Lähes jokainen kahvikupillinen, koko perhe, jokainen liikuntasuoritus yms. jaetaan joka päivä ainakin instastoryssa. Ylempänä joku totesikin hyvin, että näin kärsii aitous ja tulee fiilis, että yritetään aivan liikaa. Olen täysin samaa mieltä.
Pidän todella paljon linjastasi ja erittäin laadukkaasta blogista. Tämä on lähes ainoa, missä enää vierailen.
Aurinkoa ja inspiraatiota syksyysi!
Kiitos itsellesi! Teidän kommenttinne merkitsevät minulle tosi paljon. Hyvää pohdintaa! Tässäkään asiassa ei varmasti ole yhtä oikeaa tapaa tehdä. Joillekin vaikuttajille ja heidän seuraajilleen koko päivän raportoiminen varmasti sopii, mutta itse en jaksaisi tehdä niin enkä toisaalta haluaisikaan. En myöskään osaa ajatella, että teitä seuraajiani kiinnostaisi jokainen kahvikupilliseni. Ihana, kun ei tosiaan tarvitse yrittää liikaa tai olla muutenkaan sellainen kuin ei ole. :)
Olen todella otettu kunniasta. Kiitos hurjan paljon kannustuksesta ja blogini lukemisesta! Ja samoin, inspiroivaa ja tunnelmallista syksyä. :)
Ihana ihana Laura 😊 sinun blogi on ihan suosikki kaikessa jarjestelmallisyydessaan. Ja nyt tama inhimillisyyden pirskahdus teki siita viela paremman, ethan vaan muutu 😄 Mukavaa syksya!
Ihana Mimi, kiitos herttaisessa kommentista! Tulin niin iloiseksi palautteestasi. Pitäisi useamminkin muistaa tuoda esille omaa inhimillistä puolta, koska voin kertoa, että ei-niin mairittelevia ominaisuuksia minussa todellakin on (terveisiä sohvalta suklaiden kanssa). ;) Ihanaa syksyä ja kiitos, kun luet! <3
Ihana postaus, ihana sinä!
Sohva+tv… Niin koukuttava. Nolona sanon että aamuisin kun pitäisi opiskella, jumitan sohvalla ja katson huonoja saippuasarjoja. Joskus pitää vaan olla se hetki ilman vastuuta ja velvollisuuksia.
Ulkona jylisee ukkonen, Salamat valaisee makkaria, vauva polskii mahassa ja koko muu talo nukkuu. Tällainen hetki täällä juuri nyt.
Ihanat te! Vitsi, että olette tehneet minut kommenteillanne iloiseksi. ”Joskus pitää vaan olla se hetki ilman vastuuta ja velvollisuuksia.” Amen Satu! Uskon, että joutilaisuus tekee ihmiselle tosi hyvää. Osa meistä tarvitsee enemmän joutilaisuutta kuin toiset, mutta kyllä vain välillä sohva ja telkkari -terapia on paikallaan. ;) Oih, ihanaa, kun odotat vauvaa! Toivottavasti voit hyvin, puitteet kuulostavat ainakin tunnelmallisilta. <3
Ihana postaus, Laura! Epätäydelliset ja inhimilliset ihmiset ovat niin paljon mielenkiintoisempia kuin täydelliset ja tämä oli musta naulan kantaan. Ei musta ole tarvetta olla inhorealisti tai paljastaa itsestään sitä, minkä tahtoo pitää yksityisenä, mutta itseironia ja mokailujensa jakaminen saavat ainakin minut samaistumaan kanssaihmisiin ja inhimillisyys jotenkin lisää tykättävyyttä. :) Täytyy myöntää, että jossain kohtaa jätin kauniin blogisi seuraamisen siksi, kun jotenkin väsähdin mustavalkoiseen manifestiin ja ajattelin (rumasti, anteeksi), että olet vähän tosikon oloinen. Eksyin tänne uudelleen jo jonkin aikaa sitten ja olen tykännyt siitä, miten ainakin viime aikoina olet jaksanut uida vastavirtaan mielipiteidesi kanssa, ja tämä kirjoitus oli nappi. Ja bloggaajana arvostan erityisesti kun ymmärrät ajatella ympäristön parasta kertakäyttökulttuurin ja jatkuvan muutoksen sijasta ja miten jaat ekologisia ajatuksiasi täälläkin – se on vastuullista. Kiitos Laura!
Kiitos paljon, Satu! Kuka meistä olisi täydellinen, mutta tuntuu tärkeältä tiedostaa ja ymmärtää omia heikkouksia. Ja tässä asiassa oppii muuten koko ajan itsestään lisää, että mitkä ovat niin sanotut omat heikot kohdat ja arat paikat. Ihan samaa mieltä, että itseironia ja mokailujen jakaminen saavat samaistumaan kanssaihmisiin ja että inhimillisyys lisää tykättävyyttä. Tykkään itsekin kovasti seurata sellaisia juttuja muilta. :) Kiitos, kun kerroit avoimesti ja rehellisesti historiasi blogini kanssa! Niin voi ilman muuta käydä suuntaan tai toiseen, että kasvaa erilleen tai toisaalta taas yhteen jonkun blogin kanssa riippuen ehkä bloggaajan vaiheesta tai toisaalta omasta elämäntilanteesta. Omasta mielestäni tosiaan suhtaudun rennosti ja avarakatseisesti moneen asiaan ajattelen, että asiat ovat aina enemmän sekä että kuin joko tai. Sen opin itsestäni tällä viikolla, että suvaitsemattomuutta en suvaitse, ja se on minulle ainoa todellinen periaatekysymys, jota puolustan aika, no sanotaan vaikka sitten mustavalkoisesti. :) Mutta sehän nimenomaan perustuu ajatukseen, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mikä taas on kaikkea muuta kuin mustavalkoista. Ei ihan yksinkertaisia nämä kysymykset. Kiitos myös palautteestasi vastuullisuuteen liittyen! Ihanan kommentin jätit ja ihana, kun luet.
Sohvaperuna täältä kysyy: mitä Home via Laura suosittelee seuraavaksi HBO-sarjaksi Girlsin (kiitos vain vinkistä, sarja oli loistava!) jälkeen?
Kaunista syksyä!
Moi! Ihana kysymys ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! Oletko jo katsonut Big Little Lies -minisarjan? Se oli loistava, joskaan ei kevyt niin kuin Girls. The Affair on todella koukuttava, samoin tykkäsin Successionista. Jos kaipaat kevyttä katseltavaa, Insecure voisi olla lähimpänä Girlsiä. Ei yhtä hyvä, mutta kiva elämänmakuinen kertomus kahdesta kolmenkympin rajapyykkiä lähestyvästä ystävyksestä. Jos trillerit iskevät, niin Sharp Object -minisarja voisi olla sopiva myös. Toivottavasti joku kolahtaa, tunnelmallisia iltoja! :)
Ihan huippuhyvä postaus! :) Tunnistin myös itseni niiiin monesta kohdasta, oikeastaan lähes kaikesta. Mahtavaa tietää, etteivät kaikki muutkaan ole yltiötehokkaita, aikaansaavia ja kaikkitietäviä ;) Mun mies on ehdottomasti myös mun omaishoitaja, tietotoimisto, kirjanpitäjä, huoltomies ja mitä näitä nyt on :D
Some-maailmassa on kyllä vaikka ja mitä hömpötystä, joihin voi lähteä mukaan, jos vaan jaksaa. Mutta musta on parempi, ettei yritä sorkkia puolivillaisesti joka suuntaan vaan valitsee ne asiat, jotka itselle parhaiten sopii, kaikkeen kun ei kuitenkaan ehdi. Tykkään siitä, että sä pidät aina kiinni omasta tyylistäsi ja linjastasi. Toki juuri Ig-storyjen puolella voi helposti tuoda esiin vähän rennommalla otteella sellaisia juttuja, jotka eivät läpäisisi seulaa päästä esim blogiin. :) Että storyille ehdottomasti ääni myös täältä, mutta toisaalta taas, ihan vain jos itsestäsi siltä tuntuu. :)
Ihana kuulla, myöhäinen kiitos tosi kivasta kommentista! Onko, en kestä! No tosiaankin omaishoitaja, tietotoimisto, kirjanpitäjä, huoltomies. :D :D Mahtavaa, että siellä on myös parempi puoli apuna, olemme onnekkaita.
Sanos muuta! Tosi kivasti linjattu, olen ihan samaa mieltä. Ei ole mitään mieltä lähteä tekemään mitään sellaista, mikä ei omalta tunnu. Siitä pidän varmasti jatkossakin kiinni, että pyhitän kaikki mökkireissutyyppiset henkilökohtaiset tekemiset somen ulkopuolella, mutta juuri sellaista kodin arkea, joka ei blogiin asti pääse, on joskus kiva Storiesihin laittaa. :) Tuntuu tosi hyvältä, että ette muuta odotakaan. Vaikka aina voi ja pitää kehittyä, niin se ajatus tuntuu hyvältä, että mitään yhtä oikeaa tapaa ei ole, vaan että tietty linja nyt vain sopii parhaiten paitsi itselleni myös seuraajilleni. Kiitos Nettanen sinullekin, olette huippuja!
Här har du en läsare som stilmässigt är nästintill din raka motsats, jag älskar färger och ombyte i såväl inredning som kläder. Trots det gillar jag och får inspiration från din blogg, mest för dina välskrivna texter. Jag uppskattar ärligheten och rakheten i många av dina inlägg, och tycker som övriga läsare att du inte behöver ändra på något för att tävla om läsare. Fortsätt med den fina blandningen av lättsamt och filosofiskt!
Tack så mycket! <3
Hei! Sinun blogisi on just täydellinen, kivoja pikkujuttuja, stooreja, tyylikkäitä kuvia muttei mitään liikaa. Jatka siis edelleen sellaisena kuin olet. Eihän bloggaan tarvitse aivan koko elämäänsä jakaa kaikelle kansalle.
Tämä(kin) postaus oli ihastuttava! Juttuihin on helppo samaistua, vaikka olen 51v niin iästä huolimatta aivan samankaltaisia ajatuksia tulee mieleeni riittämättömyydestä ja muista listauksistasi. Ajan/vuosien myötä olen vihdoin oppinut olemaan vähän armollisempi itselleni. Joka asiassa en pyri enää täydellisyyteen vaan hyvin tehty riittää. Ja sehän riittää. Tosin joissain asioissa pitää edelleen pyrkiä tavoittamaan täydellinen suoritus, mutta ne ovatkin sitten ihan oma ja harvinaisempi setti. Hyvä arki on tärkeää. Tehdään arjesta hyvä, se riittää;
Moi Pirre! Vitsi teillä lukijoilla on ihana asenne. Kaunis kiitos sinullekin! Tulee niin hyvä ja levollinen mieli kommenteistanne. Ei se varmasti turhaan niin mene, että tietyt lukijat hakeutuvat tiettyjen blogien pariin. Miksi siis silloin olla mitään muuta kuin on. Se tekee varmasti kaikille, minullekin, hyvää mennä välillä mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta mitään oleellista itsessään ei kenenkään tarvitse muuttaa. Armollisuus itselle on ihan valtavan tärkeää. Ja yhtä lailla muille, mutta välillä tuntuu, että muiden inhimillisiä virheitä on helpompi ymmärtää kuin omia.
Good enough is good enough, toimii minulla aika monesti mottona. Hektinen markkinointiala on myös ollut omiaan opettamaan, että kaikkea nyt vaan ei voi jäädä viilaamaan täydelliseksi, vaan useimmiten hyvä riittää monessakin tekemisessä. Toimiva ja onnellinen arki on toden totta hyvän elämän pohja. Kiitos vielä kauniista palautteestasi ja omista kokemuksistasi! Onneksi aika ja elämänkokemus tekee meistä monesti viisaampia.
Arvostan epätäydellinen blogiasi sillä harvoin kerrotaan niistä pienistä muuttujista joita on varmasti jokaisen elämässä jossain kohtaa. Eihän se muuten olisi balansissa vai mitä?
Tyylikästä ja laadukasta mutta samalla inhimillistä, ihan niinkuin Balmuirin tuotteetkin laukkua myöten. Sille olisi kyllä rakastava koti täälläkin ;)
Päivi
Kiitos Päivi, ilahduttavasti sanottu! Balanssipa hyvinkin. Ajatus tasapainosta toistuu mielessäni jatkuvasti, ja on ehkä elämäni tärkein teema. Että on tarpeeksi haasteita, mutta ei liikaa kuormitusta. Että voi saavuttaa unelmiaan, mutta osaa myös olla tyytyväinen tavalliseen. Että on sopivasti aikaa uralle, mutta myös läheisille ja perhelle. Ja niin edelleen. Balmuirin tuotteet ovat kyllä kaikki upeita, saamme olla ylpeitä suomalaisia. :) Mukavaa syysviikkoa!