Kaupallinen brand ambassador yhteistyö, Balmuir
Nyt, kun kalenterin lehti on oikeasti kääntynyt marraskuulle, tuntuu sisustuksessakin luontevalta siirtyä uuteen aikaan: esille on päässyt ruutukuosi.
Mitä ette ehkä näillä skandinaavisen valkoisilla lattioilla ja seinillä uskoisi, minussa asuu ikuinen brittiläisen joulun romantisoija. Lontoossa olemme jo joulun tienoilla olleetkin, mutta vielä joku päivä haluan viettää joulua Englannin tai Skotlannin maaseudulla niin, että takka sen kun rätisee.
Seinällä on tietenkin kukkatapetti, kuusessa (vähintääkin puolimauttomia) koristeita enemmän kuin kuningatar sallii ja pöydässä punainen ruutupöytäliina, jos sitä edes ylenpalttisen kattauksen ja christmas crackerien alta näkee. Astiat – mikä tyhmä kysymys – ovat tietenkin punaiseen ja vihreään sävyyn joulukuvioituja. Kaikkea on paljon, korjaan: liikaa.
Omaan kotiin en aivan tällaista maailmaa osaa luoda, vaikka teidän ilmeenne varmasti näkemisen arvoisia olisivatkin. Onneksi moderniinkin kotiin sopivan palan tätä tunnelmaa tuo Balmuirin tämän syksyn uutuus St. Andrews. Ihanaa saada markkinoille neutraalinvärinen, hiekkaa ja harmaata sekoitteleva ruutukuosi – toki samaa saa kyllä oliivinvihreä-viininpunaisenakin. Pellavaiseen St. Andrews -sarjaan kuuluu tyynynpäällinen, keittiöpyyhe, lautasliinat ja petivaatteet.
Lisäksi Balmuirin kauden tärkeimpiin uutuuksiin kuuluu uusi mielettömän ihana BMuir-kasmirmallisto. Mallistoon kuuluu päälläni yläkuvassa oleva Vicenza-tunika ja muissa kuvissa ylläni oleva Lausanne-setti sekä lisäksi neule, neuletakki ja poncho. Sataprosenttinen kasmir ajattomissa malleissa on omasta mielestäni vaatekaapin parhaita panostuksia. BMuir-malliston suosio on yllättynyt Balmurinkin, sillä osa tuotteista on loppuunmyytyjä, mutta lisää tulee jälleen marraskuun puolivälistä joulukuun alkuun.
Kasmiria hoidetaan tuulettamalla, viikkaamalla (kasmirvaatteet eivät pidä oikottamisesta) ja kasmirkammalla. Mutta mitä laadukkaampi kasmirtuote on, sitä vähemmän se nukkaa. Balmuirin tuotteissa käytetty kashmirkuitu on erittäin hienoa, ja siksi vähän nukkaavaa. Yritän myös muistuttaa itseäni, että kasmirvaate tarvitsee lepopäiviä – arvatkaa nimittäin vain, olenko asunut kaikki kotipäivät maailman pehmeimmässä asussa.
Siihen nähden, että nyt todella on vasta marraskuun alku, hämmennyin, kuinka paljon olen jo tehnyt sesongin eteen: paitsi laittanut ruutukuosin esille myös lisännyt ihan tavallisten valkoisten leikkokukkien joukkoon pihalta poimitun havun (tämän on jokavuotinen vinkkini tehdä kimpusta kuin kimpusta sesonkiin sopiva), polttanut tietysti kynttilöitä, korkannut glögin, ostanut pakasteeseen piparitaikinaa ja en yhtä vaan neljää erilaista valmispiparia (perinteinen voittaa makupiparit, todettakoon se tässä), avannut saadun kosmetiikkakalenterin kaikki luukut (parasta aikuisuudessa niin kuin sekin, että jälkiruoan voi halutessaan syödä ensin pääruokaa), surffannut joulukonsertteja, klikannut kiinnostunut noin tuhanteen neljäänsataan eri joulutapahtumaan sekä saanut kauden ensimmäisen, parhaillaan aukeamistaan odottavan valkoisen amarylliksen tuliaisiksi.
Mitä taas vielä listallani on, niin ostaa joululehti ja lapselleni joulukalenteri (hänen tietysti pitää avata kaikki luukut vasta oikeana päivänä järjestyksessä), hankkia ajoissa ja ajatuksella joululahjat, alkaa kuunnella joulumusiikkia (ei käy Jouluradio, vaan oma klassikkojen soittolista), leipoa ensimmäiset tortut, alkaa miettiä graavilohen ja mädin korvaajia joulupöytään (eihän sellaisia ole), laittaa havukranssit esille ja lopulta myös joulukuusi.
Ajattelin laittaa kuusen esille jo joulukuun alussa, sillä en viime vuonnakaan kyllästynyt siihen. Yritän kaikilla tavoilla välttää sitä, että joulussa kaikki pitäisi mahduttaa kolmeen hössötyksen täyteiseen pyhäpäivään. Paljon mieluummin nautin sesongista pitkään ja maltilla (onko neljä eri piparimakua sitten maltilla, voi toki jokainen itse päättää).
Mutta oli meillä Balmuirin kanssa vielä muutakin: Lämpimästi tervetuloa Balmuirin Esplanadin liikkeessä järjestettävään lukijailtaan torstaina 15.11. klo 18-20. Toivon, että ilta olisi teille ihana ja tunnelmallinen laskeutuminen joulun aikaan. Tarjolla on kuohuvaa, suolaisia cocktail-paloja ja pientä makeaa sekä mahdollisuus ostaa joululahjoja (kukaan ei kiellä, etteikö myös – tai varsinkin – itselle) 20 % alennuksella kaikista normaalihintaisista tuotteista. Lisäksi onnekkaalle osallistujalle arvotaan suosikkituotteeni. Lukijaillan paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittauduthan, mahdollisen ystävän kanssa, osoitteeseen homevialaura@hotmail.com.
Ihana päästä tapaamaan teitä!
Vautsi miten jo tuosta postauksen ensimmäisestä kuvasta välittyi joulufiilis! Nuo ruututyynyt, kynttilä ja havunoksa kimpussa tosiaan toimii! Sai ainakin minun ajatukset heti kääntymään jouluun.
Kiitos Marianne, ihanasti sanottu! Sehän se onkin, että ei fiiliksen saamiseen paljoa tarvita, vaan jo ihan muutama elementti riittää. Kiva kuulla, että kuvat inspiroivat pikkuhiljaa virittäytymään sesonkiin. :) Tunnelmallista viikkoa!
Teidän kodin viime joulu oli niin kaunis,että innolla odotan tämän vuoden joulupostauksia.🎄
Tänä vuonna itsellä tulee tuskin joulua suuremmin laiteltua,sillä elämme väliaikaiskodissa(20 neliöinen mökki),uuden kodin valmistumista odotellessa. Olen pitkään haaveillut Georg Jensenin kuusenkoristeista ja tänä vuonna viimein aion yhden hankkia. Onhan sentään uuden perheenjäsenemme eli Doggys first Christmas.
Muutenkin kuusenkoristeemme on hankittu, joko matkoilta tai muistoina tärkeistä tapahtumista. Joukossa on mm. New Yorkin antiikkimarkkinoilta hankittuja palloja. Siellä vietimme avomieheni kanssa ensimmäisen yhteisen joulumme.
Tosi piristävä palaute, kiitos Henna! Muistankin viime vuodelta, että joulupostaukset olivat tosi tykättyjä, joten ihana päästä tekemään niitä teille myös tänä vuonna. :) Väliaikaiskodin joulut ovat tosiaan aina vähän mitä ovat, mutta onneksi jo ihan pelkästään vaikka kynttilöillä ja kauden kukilla tai pöytäkuusella tunnelma kääntyy jouluisaksi. Miten ihanaa, että ensi vuonna teillä on jo sitten oma koti. Ensimmäistä joulua uudessa kodissa ei voita mitään. Eikä, no Doggys first Christmas on ehdottomasti niin tärkeä merkkipaalu, että se vaatii omat koristeensa! Hauska, että otit esille nuo Georg Jensenin koristeet, sillä minulla on ihan samanlaisia ajatuksia. Olen haaveillut niistä monta vuotta, mutta viime vuonna, kun meidän täytyi ostaa koko iso kuusellinen koristeita kerralla, en panostanut arvokkaampiin koristeisiin, mutta nyt jatkossa ajattelin ostaa joka joulu jonkin erityisen kokoelmaan. Georg Jensenit ovat juuri sellaista ihanaa klassista keräilykamaa.
Samoin nimenomaan tuo mainitsemasi tapa on ihana, että jos matkustaa joulun alla, tuo sieltä tuliaiseksii ja muistoksi jonkun kauniin koristeen. Ooh, New Yorkin antiikkimarkkinoilta hankittuja palloja! Nyt olen haltioissani. Ihan mieletöntä, että olette viettäneen siellä ensimmäisen yhteisen joulunne. Se ei varmastikaan pyyhkiydy mielestä koskaan. New Yorkin -joulu on ehdottomasti omalla haavelistallani. Hei sinulle minun onkin pakko vinkata yhdestä kirjasta (muistui mieleen, kun otin teoksen juuri esille). New York Christmas – Recipes and Stories on hurmaava kirja fiilistelyyn: https://www.adlibris.com/fi/kirja/new-york-christmas-recipes-and-stories-9781760634209
Aivan ihania kuvia ja jouluista tunnelmaa. Harmi, etten Balmuirille pääse, mutta muistaisikohan Balmuir meitä lukijoitasi myös nettikaupan alekoodilla?
Kiitos Kirsi! Ilahduin kovasti, että pääsit näiden kuvien myötä sesongin tunnelmaan. Harmillista kuulla, että et pääse lukijailtaan, mutta hätä ei ole tämän näköinen. Balmuirilta on tulossa alennuskoodi verkkokauppaan ennen joulua, ja lupaan ilman muuta jakaa sen sitten teille. :) Siihen saakka mukavaa uutta viikkoa!
Ihana kuulla. Ostoslista jo valmiina! 😊
Oi miten siellä tosiaan ollaan jo joulun odottamisen tunnelmassa. Mulla se hävis samantien kun tuli noi plussakelit ja ihan outoo kun normaalisti tähän aikaan vuodesta on täälläpäin jo lunta, tai ainakin sitä loskaa. Vähän on joulun värejä kotiin ilmestynyt mutta aika hiljaista muuten muutamaa tuikkua lukuunottamatta, mutta kuten sinä niin minäkin rakastan viettää runsasta joulua toisaalla, kuten kotipaikallani äiti tykkää sisustaa joulua tosi lämpimästi ja runsaalla kädellä ja ihailen sitä. Omassa kodissani en vain sellaista runsasta enää kaipaa.
Mä tykkään ottaa myös kuusen esille jo joulukuun alussa, itseasiassa itsenäisyyspäivänä.
Rauhallista sunnuntaita <3
Kyllä, sellaisissa maltillisissa sesongin tunnelmissa. It’s the season, puhun mieluumminkin, eli minulle joulu ei niinkään ole vain se muutaman päivän pyhäputki, vaan pidempi juhlaa alustava sesonki. :) No uskon! Täällä kun ei ole lainkaan tottunut tässä vaiheessa lumeen, niin sitä ei osaa kaivata, mutta pohjoisemmassa on varmasti toinen juttu. Lumella on kyllä hurja vaikutus tunnelmaan. Tulee heti talvisempi ja valoisampi olo. Onhan tämä marraskuu taas harmaatakin harmaampi. Myös oikea bloggaajan painajainen, kun luonnonvaloa ei riitä kuvaamiseen.
Se on juuri näin, että kaikkea, mitä ihailee muilla, ei tarvitse tuoda omaan kotiin. Sitä ihanampi on päästä muiden kodeissa ja vaikka eri tyyliin sisustetussa kahvilassa toisenlaiseen tunnelmaan. Miten tylsää se olisi, jos kaikkialla olisi samanlaista. Itsenäisyyspäivä voisikin olla paras mahdollinen, jos maltan siihen saakka. Tai itse asiassa edeltävä viides päivä, sillä silloin meillä alkaa pieni, kylläkin ihan kotikaupungissa vietettävä, miniloma. Samoin, lempeää viikkoa ja onnea myös uusiin Vaikuttamedia-tuuliin! <3
Minä sain tämän postauksen myötä vallan joulumieleni heräämään! Ihastuin tuohon niinkin ihanan yksinkertaiseen ideaan havuoksasta, että taidan toteuttaa sen myös jahka onnistun sellaisen jostain poimimaan. Pienillä asioilla voi saada aikaan vaikka mitä :) Ja pakko myöntää, aloitin kuuntelemaan myös heti tuota tekemääsi Spotify -joululistaa :D Ihanaa kun jaoit sen jo viime vuonna, anoppinikin kysyi tuolloin aattona jossain välissä että ”mikä ihmeen ihana levy sulla on soimassa kun niin ihanaa musiikkia tulee koko ajan?” :) Eli Homevialauran joululista tulee olemaan meillä jatkossakin osa jouluperinteitä.
Ihanaa päästä pian kurkkaamaan taas joulukotianne, sillä jäin niin ihailemaan joulukuustanne. Tänä vuonna täytyykin olla ajoissa Stockmannin joulukuusivalikoiman äärellä ;)
Hei niin ihana kuulla, että sait joulumielen! Tuo havunoksakikka on kyllä ihan paras vaikka itse sanonkin. :D Joulun aikaan on tietysti ihana ostaa myös sesongin kukkia (oma lempparini aina ja ikuisesti on valkoinen amaryllis), mutta sitten, kun eteen tulee hyviä muita kimppuja, on kiva ostaa niitä, ja tuunata havulla halutessa jouluisaksi. Aloitko, ja onko! Vitsi miten mieltäni lämmittää. Ihana olla mukana perheenne joulussa. :D Lisäsin mukaan muutaman kipaleen, mutta kaikki uudetkin noudattavat samaa tyylilajia. Nyt, kun musiikkia on soittolistalla jo yli kuusi tuntia, ei tule sitä oloa, että samat soivat koko ajan. Täytyykin muistaa jakaa soittolista kaikille muillekin uudestaan vielä lähempänä joulua. Tosi hyvä suunnitelma mennä Stokkalle ja nimenomaan ajoissa! Kuulemma jouluosasto on jo avattu, mutta en ole itse käynyt paikan päällä niin en tiedä, ovatko kuusetkin jo myynnissä. Mutta varmasti viimeistään pian ovat. Niin kiva fiilistellä sesonkia teidän kanssanne, kun tiedän, miten samanlaisia olette. :) Kiitos vielä piristävästä kommentista, yritetään kääntää harmaa marraskuu kaikin tavoin tunnelmalliseksi!
Meillä on ehditty käymään jo se joka vuotinen jouliväittely, kun miehen mielestä sen joulun voi hyvin tiivistää kolmeen päivään ja minusta marraskuu on joulukuukausi. Every year. ❤ Huonekuusenkin olen jo hankkinut ja glögiä maistellut. Mun joulugeeni on ilmeisesti siirtynyt myös veneen, sillä hän oli vähällä omia koko glögimukin itselleen. Oli holiton mukillinen.
Muuten valmistelut etenevät pikku hiljaa, juurikin tuon oman Grinchini vuoksi. Mutta hiljalleen eteneminen on ihanaa.
Toivottavasti nähdään sitten lukijaillassa.
Eikä, hauskaa! Ihailtavan sitkeästi löydätte kuitenkin yhteiselon sävelen, vaikka niin ruoka kuin joulukin tarkoittaa molemmille eri asioita. Arvostan sitä! Toisaalta eihän miehesi tarvitse marraskuussa tonttuilla, mutta ei hän myöskään voi muita estää nostamatta sitä pientä harmitonta huonekuusta esille ja keittämättä sitä glögiä. :D Hiljalleen sesonkiin valmistautuminen on muutenkin parasta. En itse kestä hössötystä ollenkaan, joten siksi minua miellyttää enemmän tällainen rauhallinen asteittainen sesongin vastaanottaminen. Lukijaillassa nähdään, ihana kun pääset paikalle!
Saako ystävätkin osallistua iltaan, kun ehditään nähdä niin harvoin? :D <3 P.s blogihaasteeseesi #mitäminäolentehnyt on nyt vastattu blogissani, kiitos tärkeän keskustelun herättämisestä!
Juuri oltaisiin nähty syömässä, ellei olisi saanut tätä kamalaa tautia, joka kuulostaa siltä, että yskimässä olisi viisi röökimuijaa ja astmaatikkoa. :D Tosi hienoa, että kirjoitit aiheesta ja tarkistit blogin linjaa. Niin kuin olemme paljon jutelleet, sinulla on kuitenkin täysin toisenlaiset arvot kuin mitä lifestyle-blogista saattaa päällepäin ajatella. Siksi minusta ainoa oikea suunta on se, että teet sellaista blogia, jonka takana voit täysin seistä, ja joka heijastelee enemmän todellista sinää. Kirjoitat niin koskettavasti syvällisemmistä aiheista – se ansaitsee tulla kuulluksi. Hyvä Sanna, saat täältä täyden kannustuksen! <3
Kaunista! Mistä ja mikä mahtaa olla tuo ihana marmorinen tarjotin sohvapöydällä?
Kiitos Kirsi! Sohvapöydällä on Kelly Hoppenin valkoinen tarjotin ja sen päällä ihan vain marmorilevymallit. Ne tulivat meille liittyen ruokapöydän teettämiseen ja ovat niin kauniit, niin olen pitänyt niitä alustoina esilläkin. Marmoritarjottimia saa kyllä valmiina, mutta en osaa suoralta kädeltä sanoa, mistä tällä hetkellä. Kokeilla googlata, olisikohan ainakin Hemtexillä aikoinaan ollut. :)