Kysy mitä vaan -kyselyissä korostui yksi aihe, josta on itse asiassa kysytty sitä ennenkin ja myös sen jälkeen. Tartunkin nyt ihan omana toivepostauksena siihen, että miten sisustaminen meillä parisuhteessa menee. Onko sisustus miehelleni tärkeää? Osallistuuko mieheni paljon suunnitteluun, vertailuun ja hankintoihin? Riitelemmekö sisustusbudjetista? Löytyykö kodistamme sisustusasioita, joiden hankinta-aloite on tullut mieheltäni, vai “myynkö” minä ideat hänelle?
En muista, että meille olisi tullut kertaakaan riitaa sisustamisesta 12 vuoden yhteisen taipaleen aikana. Hermot ovat totta kai kiristyneet remonttien ja muuttojen yhteydessä, mutta silloinkaan kyse ei ole ollut sisustuksellisesta erimielisyydestä, vaan (yleensä minun) yleisestä väsymyskiukusta.
Sanoisin, että meillä on löytynyt yhteinen sisustussävel ja sisustusrauha kolmesta eri syystä. Minulla on selkeä maku, eli teen sisustuksesta vähemmän kiinnostuneelle osapuolelle elämän helpoksi tarjoamalla selkeitä ja hyvin perusteltuja ehdotuksia. Toiseksi mieheni on ehkä helpoin ihminen koko maailmassa: kaikin puolin joustava ja asenteltaan avoin. Kolmanneksi olemme hitsautuneet 12 vuoden aikana hyvin yhteen ja vaalimme hyvää ja kunnioittavaa keskustelukulttuuria, minkä ansiosta meidän on helppo yhdessä punnita valintojen hyvät ja huonot puolet, ja löytää molempia miellyttävä lopputulos niin taloudellisesti kuin esteettisesti.
Sitä en sano, että meillä on geneettisesti sama maku, sillä lapsuudenkotimme ovat hyvin erilaiset. Enemmänkin sanoisin, että tavatessamme mieheni oli tabula rasa: tyhjä taulu, joka oli nuoruutensa paljon kiinnostuneempi muista asioista kuin sisustamisesta, mutta joka aikuistuessaan oli valmis kiinnostumaan ja ottamaan positiivisessa mielessä vaikutteita vastaan. En hetkeäkään halua ajatella, että olen ”aivopessyt” mieheni omaan tyyliini – kyllä aikuisella miehellä aivan oma vapaa tahto on – mutta avoimen kiinnostuneesta asenteesta häntä kiitän. Hän on saanut minulta vaikutteita niin kuin olen itsekin saanut vaikutteita muilta ihmisiltä, paitsi tuntemattomilta myös ihan läheisiltä. Olemme kaikki ihmisinä alttiita ympäristön vaikutuksille, ja makumme muuttuu ajan ja elämän myötä. (Olenhan itsekin nuorempana sisustanut esimerkiksi Afrikka-tyylisellä lampulla, vintage-julisteilla ja tanskalaisilla romanttisilla pastelleilla – kenties tästä lisää joskus!)
Kliseisesti siis tyylimme ovat näin aikuisena hitsautuneet yhteen, ja ovat nykyään oikeastaan identtiset myös pukeutumista myöden, mikä tietysti helpottaa elämää (ja pyykkäämistä!). Myönnän, että sisustus olisi minulle vaikein asia taipua kokonaan. Vastaan tuleminen on totta kai itsestäänselvää elämän jokaisella osa-alueella, mutta sitä en tiedä, miten olisimme ratkaisseet tilanteen, jos miehelläni olisi todella voimakas täysin päinvastainen sisustusmaku: jos hän olisi vaikka väen vängällä halunnut kirkkaanpunaisen nahkasohvan tai oranssikeltaisen retrotapetin. Toisaalta en tiedä, kuinka paljon yhteistä meillä olisi sitten muutenkaan, sillä ainakin meillä tyyli linkittyy hyvin paljon muihinkin kiinnostuksen kohteisiin ja tapaan elää. Viihdymme esimerkiksi samanlaisissa ravintoloissa ja hotelleissa.
(Tähän väliin sopii yksi aiheeseen liittyvä tarina. Meillä on siitä jännä historia mieheni kanssa, että ennen kuin aloimme seurustella, ehdimme olla läheisiä ystäviä kaksi vuotta. Kävin hänen mukanaan makutuomarina IKEA-ostoksilla, mutta silloin tosiaan vain naispuoleisen opiskeluystävän roolissa – mitä kumpikaan meistä ei tiennyt – että myöhemmin myös tulevana vaimona. Ehkä mieheni avoin asenne ehdotuksiini liittyy siis siihen, että hän aidosti kunnioittaa makuani ihmisenä huolimatta siitä, olemmeko parisuhteessa vai emme. Myös mieheni ystävät ovat pyytäneet minulta sisustusapua, mikä on tuntunut tosi kivalta.)
Nykyään koti on myös miehelleni todella tärkeä voimavara. Hän tekee pitkää päivää ja vielä opiskelee päälle, ja arvostaa siksi harmonista paikkaa ladata akkuja yhtä paljon kuin minäkin. Mieheni on myös luonteeltaan siisti, tietyissä asioissa jopa siistimpi kuin minä, joten siksikin koko perheellemme on luontevaa, että koti on kaunis ja kunnossa, ja ennen kaikkea, että kodissa vallitsee asukkaiden kesken rakastava ja lämmin ilmapiiri.
Mieheni usein spontaanisti kiittää, jos tsemppaamme yhdessä vaikka siivoamisen kanssa ennen kuin alamme viettää iltaa sarjan parissa. Miehelleni tärkeintä onkin kodin kokonaisuus, eivät yksittäiset valinnat, joita taas itse saatan pohtia kuukausitolkulla. Kuten sanoin, hän usein spontaanisti kehuu sitä, miten viihtyisää kotona taas on, mutta ei varmastikaan huomaa, jos olen vaihtanut sohvatyynyt.
Vaikka koti merkitsee miehelleni paljon, hän ei millään tavalla harrasta sisustamista: ei avaa sisustuslehtiä, ei katso sisustusohjelmia, eikä oma-aloitteisesti ehdota mitään visuaalisia muutoksia, käytännöllisyyden parantamista korkeintaan. (Asuntomarkkinoita ja -ilmoituksia hän kyllä seuraa, joskus jopa enemmän kuin minä.) Kaikki sisustus- ja remonttialoitteet sekä esivalinnat tulevat siis minulta.
Taas esimerkiksi auton, uuden television tai vakuutuksen valinnassa meillä on ihan käänteinen rooli. Mieheni on niihin asioihin vihkiytyneempi ja tekee siksi pohjatyön, jonka jälkeen sinetöimme lopullisen päätöksen yhdessä. Näissä tapauksissa olen aina itse todella onnellinen, että joku ehdottaa minulle valmiita hyviä ratkaisuja. Siksi myös mieheni arvostaa sitä, että ehdotan hänelle suoraan tiettyä välitilalaattaa, enkä viestitä, että käypä kotimatkalla rautakaupassa katsomassa kolmestasadasta vaihtoehdosta suosikkisi.
En koskaan ostaisi arvokasta designia juttelematta mieheni kanssa, niin kuin ei miehenikään ostaisi uutta televisiota juttelematta minun kanssani, mutta en myöskään kysele lupaa ex tempore -kynttilään, eikä hän ex tempore -kuulokkeisiin. Meillä on löytynyt luonteva tapa käyttää perheenä rahaa, eikä sisustukseen käytetystä budjetista siksi ole tullut koskaan kinaa. Meillä on hyvin samanlainen arvo- ja ajatusmaailma rahaan liittyen muutenkin, ja olemme yhtä mieltä siitä, mihin juuri meidän perheemme kannattaa panostaa, ja missä taas pihistää. (Meidän kinamme liittyvät lähinnä sellaisiin asioihin kuin että kumpi muistaa oikein The Wiren juonenkäänteen tai osuvatko mieheni jatkuvat arvaukset ties mistä aiheista oikeaan. Google on siis perheessämme ystävä.)
Paitsi keskustelijaksi parisuhteessa oppii hyväksi perustelijaksi. En koskaan vain töksäytä ehdotusta miehelleni, vaan argumentoin hyvin, miksi ehdotan sitä, mitä ehdotan. Se muuten selkeyttää samalla omiakin ajatuksia, sillä välillä, kun puhun miehelleni, vain ajattelen ääneen, enkä ole vielä itsekään varma, kannattaako ideaa oikeasti toteuttaa. Keskustelevan kulttuurin myötä myös miehestäni on kehittynyt todellinen köyhän miehen Marko Paananen: välillä leukani loksahtaa, kuinka hyviä sisustus- ja remonttianalyyseja hän lonkalta heittää. Haluankin oikeasti kuulla mieheni mielipiteen sen sijaan, että esittäisin hänelle kysymykset retorisina.
Lopuksi kysyin mieheltäni mistä hän eniten sisustuksestamme pitää ja vastaukseksi sain – yhtään ohjailematta – maanläheisten värien aikaansaamasta seesteisestä tunnelmasta sekä yhdenmukaisuudesta, mikä näkyy harmoniana esimerkiksi siten, että kaikki kotimme seinät ovat samanväriset ja kaikki matot samanlaiset. Lisäksi mieheni pitää siitä, että kotimme ei ole hänen makuunsa hempeilevä, vaan myös maskuliininen johtuen mattamustista elementeistä, metalleista ja nahasta.
Minusta tuntuu hassulta, että pariskuntien suorastaan kuuluisi kinastella kaapin paikasta, ratkotaanhan kaapin paikan määrääjää jo häissä kakkua leikatessa polkemalla. Minusta modernissa parisuhteessa parasta on nimenomaan yhteispeli ja tasapuolisuus kotitöistä lapsenkasvatusvastuuseen. Silti on hyvä muistaa, että jokaisessa suhteessa, ja jokaisen henkilökohtaisessa elämässä, on aina omat haasteensa. Vaikka sisustuksesta tulisi kinaa, se ei tarkoita, että suhde on huono, ja vaikka sisustaminen sujuisi, se ei tarkoita ongelmattomuutta muilla saroilla. Jokainen kahden ihmisen välinen yhteinen elämä on omanlaisensa. Minusta aiheesta on todella kiinnostavaa keskustella, mutta ei niinkään toinen toisiimme verraten, vaan mieluummin jokainen omasta tilanteestaan halutessaan kertoen.
Miten teillä sujuu sisustaminen suhteessa?
Meillä on juuri samanlaiset roolit sisistuksen ja teknisten hankintojen suhteen. Kivasti kirjoitit tästä aiheesta. Tasa-arvo ja toinen toisensa näkemysten arvostaminen on meillekin tärkeitä. Vaikka saankin itse yleensä omat ideani helposti ns. läpi, niin mieleenikään ei tulisi tehdä mitään sohvatyynyjä suurempia hankintoja kysymättä mielipidettä. Vaikkei miehellä itsellään olekaan kiinnostusta sisustaa ja valita tosiaan siitä 300 vaihtoehdosta, maku se on hänelläkin, joten loppuvaiheessa hän on aina mielellään mukana mietinnässä.
Kiitos Johanna kivasta palautteesta ja omista kokemuksistasi! Sisustaminen on kieltämättä helpompaa, kun omat ideat saa suhteellisen helposti läpi. Toisaalta täytyy sanoa, että se taas ei välttämättä helpottaisi elämää, jos ei kumppanilla olisi koskaan mistään mielipidettä. Kun mielellään sitä pallottelee valintoja jonkun toisen kanssa. Siksi on kiva, että mies on tavalla tai toisella mukana, vaikka hän ei tosiaan oma-aloitteisesti sadoista vaihtoehtoista osaisi valitakaan (en muuten aina osaa minäkään!). Ihana kuulla, että teilläkin on löytynyt tasapaino ja yhteinen sävel. :)
Tutulta kuulostaa. Minulla on hyvin vahva vetovastuu sisustamisesta. Miestäni ei oikeastaan kiinnosta millaisella sohvalla köllöttää, kunhan on sohva. Se ero meissä on, että mieheni käyttää kaiken loppuun. Tavara vaihdetaan uuteen, kun se on käyttökelvoton. Sen vuoksi minun pitää perustella todella hyvin, miksi jokin pitää vaihtaa uuteen. Tyylillinen perustelu ei riitä, koska miehelleni on aivan sama jos joku ei sovi tyyliin. Tämä on tehnyt minulle myös hyvää. Tulee oikeasti mietittyä, tarvitseeko jotain todella vaihtaa. Olen oppinut perustelemaan paremmin myös muita elämän valintoja. Meillä väittelyt ovat koko suhteen suola.
Meillä mies rakastaa myös teknisiä vimpaimia, mikä on täysin ok.
Mutta vaikka miestäni ei omien sanojensa mukaan kiinnosta sopiiko pöytä tyylillisesti yhteen sohvan kanssa, myös hän on sanonut viihtyvänsä meillä ja nauttivansa siitä, että meillä on melko seesteistä.
Heh! Uskon, että kumppanisi kaltaisia miehiä on paljon. Siis sellaisia, joita ei oikeastaan ollenkaan kiinnosta sisustus, kun on mukava sohva ja niin edelleen. :) Minun miestäni kiinnostaa lopputulos, mutta eivät aina ne kaikki lukuisat välivaiheet, kuten vaimon ehdotukset lähteä sadatta kertaa Ikeaan (paitsi että sinne hän kyllä lähtee hämmentävän mielellään hodaripalkalla). Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Tuollaisessa suhtautumisessa on tänä päivänä myös valtavasti hyvää. Kyllä sitä jokaisen sietääkin kyseenalaistaa, tarvitseeko kaikkea koko ajan päivittää uuteen ja parempaan vain ulkonäöllisistä syistä, jos tavara tai huonekalu muuten vielä toimii. Tässä suhteessa miehesi on ihailtavan ekologinen. Hauskaa, että voitte ottaa väittelyistä ilon irti! Uskon, että on suhteen suola. Ei ainakaan tule tylsää ja koko ajan saa hyvää harjoitusta omille argumentointitaidoilleen. ;)
Meinasin jo kommentoida, että kuulostaa niin samalta. Mutta hetken mietittyäni, niin kuitenkin niin eriltä. Miehellä on ollut jo ennen meidän parisuhdetta selkeä oma maku, joka on erilainen kuin omani, mutta myös omaan makuuni toimiva. 10 vuoden aikana olemme sitten saaneet hyvän tasapainon toimimaan sisustuksellisesti.
Meillä suuriin hankintoihin kysytään toisen mielipidettä ja pienet menee omalla painolla. Kuten teillä. Mutta rakennusprojektin lähestyessä on ollut ihana huomata kuinka mieskin käyttää aikaa oman makunsa etsimiseen ja miten hän siitä kertoo (pinterest on kovalla käytöllä).
Olen joskus sanonutkin että itse en koskaan olisi valinnut mustaa tehosteseinää tai mustia keittiönkaappeja valkoisten rinnalle, koska se on liian tumma, jotta voisin sellaisen päätöksen tehdä. Mutta koska olen nyt elänyt myös tällaisten päätösten keskellä kun hän on aikoinaan valintoja tehnyt, niin nyt toivon jopa mustaa sisustukseen (sopivissa määrin).
Siis same same but different. :) Hauska kuulla, kiitos kommentista! Sitten kieltämättä tilanteissa on ero, jos miehelläsi oli jo ennen suhdetta oma selkeä sisustusmaku. Jos kahden ihmisen erilaiset tyylit vain sopivat mitenkään yhteen, uskon, että lopputuloksesta tulee jopa parempi kuin vain toisen tyylillä toteutettuna – persoonallisempi, kiinnostavampi ja kerroksellisempi.
Rakennusprojekti, totta! Kliseisesti uskon, että siinä myös meillä olisi miehellä isompi rooli kuin tavallisessa kevyessä remontissa. Tosin meistä ei valitettavasti olisi rakentajiksi, mutta teoriassa uskoisin roolien menevän juuri noin. Olisin muuten itse AIVAN helisemässä kaikkien pistorasiapaikkatyyppisten päätösten kanssa! Joutuisin varmasti kääntymään ammattilaisen tai muuten vain aikaisemmin rakentaneen puoleen. Ihan mahtavaa, että miehesi pinnailee! Terkut, täältä ropisee paljon pisteitä. ;)
Tosi kivasti kerroit, miten oma makusi on miehesi myötä laajentunut. Hyvä esimerkki siitä, miten maku kehittyy ajan myötä ja miten toisista ihmisistä inspiroituminen on oikeasti rikkaus. Toivotan paljon onnea rakennusprojektiinne!
Meillä mies on halunnut jättää isot ja pienet sisustusasiat minun päätettäväkseni. Hänellä ei omasta mielestään ole visuaalista silmää, eikä hän myöskään pysty remonttia suunnitellessamme hahmottamaan kokonaisuutta, joka koostuu lattialaatoista, tapeteista, värisävyistä ja miten ne istuu jo olemassa oleviin remontoituihin tiloihin, huonekaluihin ja mattoihin. Aina valintoja tehdessäni olen halunnut kuitenkin hänen hyväksyntänsä (olen siis ainakin kysynyt:)). Ja aina sama vastaus, ’luotan sun makuusi’. No, meillä on vaaleat avarat tilat, mutta huonekalut on sitten tummia ja osa massiivisiakin rustiikkeja. Olen aina tykännyt rustiikista hiukan sellaisella jenkkien countryhome-twistillä. Ei kuitenkaan mitään väreillä revittelyä, värit tulevat niistä itämaisista matoista. Huonekalumme ovat isoja ja ottavat tilaa, eihän ne voi kaikki yhdessä sumpussa olla, joten onneksi seinät ovat melko kaukana toisistaan. Ongelma tulee sitten, kun muutamme senioritalokaksioon:) Onneksi se ei ole ihan vielä edessä.
Mies haluaa minut mukaan vaateostoksille makutuomariksi. Vaatemakumme varsinkin värien suhteen on hyvin samanlainen; valkoinen, harmaa, hiekka. Ja siinä missä minulla on musta, hänellä se on tummansininen.
Urheilu- ja muut off road-vaatteensa hän ostaa itse, mä en ole varsinaisesti metsästysvaatteiden erikoisasiantuntija:)
Mä pystyn ostamaan miehelleni neuleen joululahjaksi ja se on oikean kokoinen ja värinen. Ja tiedän hänen ilonsa olevan aitoa.
Mies osti mulle joskus alkuvuosina joululahjaksi pitkän kirjavan Nanson yöpaidan ja Ainot. Voit uskoa, että meinasi mennä glögit väärään kurkkuun. Nykyään saan onneksi lahjakortin kirjakauppaan.
Niin tärkeä täydennys! Unohdin kirjoittaa tuosta, mutta juuri noin se meilläkin menee. Mieheni sanoo lähes aina, että ei pysty hahmottamaan ideaa päässään samanlailla kuin minä. Siksi hän ei välttämättä heti sano juuta eikä jaata, vaan toteaa usein, että luottaa minuun. Yleensä silloin annan hänen kypsytellä ideaa hetken aikaa ja etsin vähän lisää referenssikuvia, jolloin hänen on helpompi siunata (tai olla siunaamatta) idea. :)
Olen ennenkin miettinyt, miten kauniilta kotinne kuvailun perusteella kuulostaa! Pidän hirmuisesti tuollaisesta tyylistä, vaikka olenkin omassa kodissa kaavoihin kangistunut. Tuollainen tyyli kieltämättä vaatii tilaa ympärilleen, mutta kun sitä on, on lopputulos todella näyttävä. Seniorikaksio on sitten sen ajan murhe. :D
Sama! Myös minun mieheni toivoo minua mukaan vaateostoksille. Tai vähintään hän tekstaa vaateostoksilta kuvan ja kysyy, onko hyvä. Aikuisen miehen ei (tietenkään) tarvitse saada minulta hyväksyntää, mutta kommenttini ja huomioni helpottavat hänen omaa päätöksentekoaan. Jos hän on vaikka sovittamassa villapaitaa, kysyn ensimmäiseksi matskut ja niin edelleen, asioita, joita hän ei välttämättä itse tule ajatelleeksi. Mutta, tässä tullaan kohtaan mutta, itse en enää osaisi ostaa miehelleni vaatetta itsenäisesti. Vähintään joku mitoitus olisi pielessä, vaikka tyyli todennäköisesti osuisikin kohdalleen. Ihanaa, että sinä osaa! Tiedän myös miehiä, jotka ovat tosi hyviä tekemään ostoksia vaimoilleen – nyt en tosin puhu omastani. :D
Paras, no voin uskoa! Pitkälle on sitten tultu alkuaikojen kirjavista yöpaidoista. :D :D Minä kiusasin eilen miestäni, että jos ei hän keksi joululahjatoivetta, ostan Harald Hirmuinen -pyjaman. No tulimme sitten kuitenkin siihen tulokseen, että sarjakuvapyjaman sijaan lahja olkoon elämys. ;) Niitä sentään osaan hänelle itsenäisesti ostaa. Lahjakortti kirjakauppaan on tosi kiva, saa sitten valita juuri mieleistä. :)
Aika samalla mallilla mennään meilläkin. Toki minä opiskelen sisustusarkkitehtuuria, joten jo sen puolesta pallo on aika lailla minulla. Minä rajaan vaihtoehdot, ja yhdessä valitaan paras. Monesti miestä ei juuri kiinnosta, vaan luottaa minun makuuni. Häätkin toteutettiin samalla periaatteella :D
Moi Noora! Kiva, kun jaoit ajatuksiasi. Koulutuksen puolesta on kieltämättä luontevaa, että sinä olet puikoissa. ;) Onneksi miehet aika usein luottavat puolison makuun, häissäkin. :D Minä taas huomaan törmääväni usein siihen, miten sisustamisen harrastajaa pidetään automaattisesti sisustamisen asiantuntijana. Selkeä maku minulla on ja totta kai jotain vuosien varrella kertynyttä tietoa, mutta olen välillä aivan pihalla esimerkiksi mittasuhteista ja remontin toteutusmahdollisuuksista – tässä suhteessa ymmärrän siis hyvin sisustamisesta ei niin kiinnostuneita miehiä. Uskonkin, että vaativamman kohteen remontissa tulen jatkossa kääntymään ammattilaisen puoleen, niin ei tarvitse yksikseen ihmetellä, saati parisuhdetta kiristää. Mukavaa iltaa!
Onko miehen huivi(n merkkilappu) hyvin, näkyykö(merkki)kello sekä (merkki)huopa! Ja näkyyhän ne. Priotiteetit, prioriteetit. 🙈😉😍
Hehe, no toivottavasti! Sitten varmasti merkkikello näkyi niin hyvin, että näit sen olevan noin satasen Fossil – ei siis mitään ihan hirvittävän eksklusiivista. :D :D Marraskuun pimeydessä kärvistelevä bloggaaja pyytää armoa: koska en saanut luonnonvalossa kuvattua uutta kuvaa miehestäni (eikä hän varsinaisesti hingu blogikuviini), käytin uudestaan Balmuirin, rakkaan yhteistyökumppani, isänpäivän lahjavinkeistä otettua kuvaa. Prioriteetit, kiitos kysymästä, ovat elämässäni oikein kunnossa. ;)
En voi mitään, mutta jotenkin nauratti kamalasti tämä alkuperäinen vinoilevaksi tarkoitettu kommetti. Mun mielestä nuo Balmuir-yhteistyön kuvat on tosi symppikset! Ehkä voit Laura ottaa kommentista vinkin ja ensi kerralla kääriä miehen siihen kommnetoijan mainitsemaan huopaan, niin säilyy anonymiteettikin samalla ja näkyy nuo kaikki ”elämän tärkeimmät prioriteetit”, jotka tietysti voi aivan aukottomasti kamppiskuvista päätellä… :’D
Mutta siis itse asiaan, tosi kiva postaus. Luulen, että on tosi yleistä, että miehiä kyllä kiinnostaa kodin yleinen tunnelma, mutta ei niinkään yksittäiset sisustusratkaisut. Meilläkin on juuri näin.
Samoin nauratti! En ottanut kovin vakavasti. ;) Kiitos Kristiina, niin ihanasti sanottu! Niin minustakin ovat, ei kylläkään kuvaajasta vaan kuvattavista johtuen, vaikka olenkin puolueellinen. Juuri näin, kyllä bloggaajasta ihmisenä kannattaa päätellä mahdollisimman paljon pikavisiitin tai kampanjakuvien perusteella. ;) Mikä loistoidea, miten pärjäisin ilman teitä! Huikkaisin heti miehelle, millaiset kuvaukset häntä odottavat, mutta hän jo nukkuu – tekisi muuten hyvää itsellekin, terveisiä vaan töiden äärestä klo 23.28. :D Kiva, että kerroit teidänkin roolit! Uskon, että kokonaisuudesta välittäminen mutta ei yksityiskohtiin takertuminen on yleinen käytöntö, ei tietenkään ainoa, mutta suhteellisen tyypillinen monessa suhteessa. Leppoisaa iltaa!
Voi kun suloinen tämäkin postaus! :)
Olen kuullut, että joillakin pariskunnilla kovasti eroaa mielipiteet sisustuksen suhteen, meillä ei onneksi mieheni kanssa ole siitä tarvinnut taistella kun ajatuksemme kodista ovat niin yhteneväiset.
Ihanasti sanottu, kiitos Johanna! Sellaisia pariskuntia ihan varmasti on, joilla on hyvinkin erilaiset maut ja molemmilla voimakkaat mielipiteet. Olisipa kiinnostavaa kuulla, miten he yhteisymmärrykseen lopulta pääsevät. Kiva, että teilläkin on yhteneväiset ajatukset. Ainakin se tekee sisustamisesta asteen helpompaa, jos ei muuta. :) Mukavaa uutta viikkoa!
Kerro ihmeessä joskus lisää noista Afrikka-tyylisistä lampuista ja muista aiemmista sisutusratkaisuistasi. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla. :)
Hauskaa, että entiset sisustustyylit kiinnostavat! Tämä on kyllä juttuaiheena muistilistallani, mutta mietin, onko juttu tylsä toteuttaa, kun kuvia minulla ei juurikaan ole. Mutta ehkä tyylihistoriasta kertominen voisi toimia ihan tekstinä. Kiva joka tapauksessa kuulla, että tyyliluurangot kaapissa kiinnostavat. ;)
Mielenkiintoinen postaus. Mulla jäänyt muutama sun juttu rästiin kun kesti aikansa löytää takaisin tähän Bloggerin lukemistolle mitä en älynnytkään että voi vielä käyttää vaikkei blogia enää omista siellä.
Tää on niin kiva aihe että voisin inspiroitua tästä itsekkin ja käsitellä joskus omani puolella. Ihana että sielläkin on helppo mies sisustamisen suhteen, minusta olisi suoraan sanottuna kamalaa jos omani olisi yhtäkkiä superkiinnostunut sisustamisesta ja meidän näkemykset ei kohtais tai joutuisin ylipäätään selittelemään jokaista hankintaani hänelle ensin. Toki ne hankinnat joita vain ilmestyy kotiin välillä on minun itseni maksamia ja mies ei osallistu kodin sisustukseen oikeastaan muuten kuin silloin jos täytyy ostaa uusi huonekalu.
Ne kompromissit joita hänen kanssaan oon joutunut tekemään on kirpaissut jo liikaa mut ajankanssa oon niihin tottunut, esim. nyt lähestyvä wc remontti jonne haluaisin NIIIN seinä wc:n pöntön, mutta mies taas ehdottomasti ei halua koska se on hankalempi asentaa, kalliimpi ja kuulema huoltotyöt vaikeampia yms. Eli miehen mielipidettä silti kuunnellaan täälläkin vaikka samaa mieltä ei oltaiskaan. Harvoin hän sisustukseen edes ottautuu, mutta remonteissa hän on tarkempi että tulokset on ajattomia eikä mun päähänpistoja. :) En siis saa seinä wc-pönttöä… Leppoisaa sunnuntaita <3
Kirjoita ihmeessä samasta aiheesta! Olisi tosi kiinnostavaa kuulla, miten teillä työnjako menee. Helppo mies sisustamisen suhteen kyllä, no, helpottaa elämää. :) Toisaalta, kun tyylit ovat erilaiset, tulee sisustukseen varmasti mielenkiintoinen kontrasti ja jännite. Toki se vaatii taitoa sovittaa maut yhteen, mutta lopputulos voi olla todella persoonallinen ja kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava. Eli molempi parempi, kunhan jokainen saa oman yhtelönsä toimimaan.
Heh, seinäpönttö, kuulostaa liian tutulta! :D Minä olen ”kinastellut” tästä toisen miehen kanssa vaikka en omani: alalla olleen isäni ja remppaajamme. He vetosivat ihan samoihin syihin. Loppujen lopuksi asia ei ollut minulle niin tärkeä, että olisin jäänyt vänkäämään, joten jos yhtään lohduttaa, tavallisella pöntöllä mentiin meidänkin edellisessä kodissa. Joskus on vain helpompi antaa periksi. ;) Samoin, antoisaa uutta viikkoa!