Kaupallinen yhteistyö, IKEA ja Asennemedia
Minulla on pitkään odottanut muistikirjassa toivepostaus siitä, miten koen sisustamisen lapsiperheessä. Lukijani alusti toivepostauksen sillä, että Suomessa mennään perinteisesti käytännöllisyys edellä ja kysyi, miten itse koen asian. Kiitos hyvästä aiheesta!
Ihan ensimmäiseksi voisin aloittaa siitä harhaluulosta, että valkoisen lattian ja valkoisten seinien kanssa eläminen olisi erityisen pelottavaa. Totta kai lika näkyy hieman paremmin valkoisella lattialla, mutta aivan yhtä hyvin lian saa siitä pois. Itse en siis näe eroa siinä, siivoaako bolognesen roiskeet valkoiselta lattialta tai seinältä vai värilliseltä. Väriä oleellisempi asia on pinnan materiaali. Itse välttelen lapsiperheessä huokoisia materiaaleja, ja suosin helppohoitoisia.
Sen sijaan ikuisen haaveeni, valkoisen sohvan, kanssa olen hieman arastellut minäkin, mutta enemmän kuin lapsista se johtuu laiskuudesta ja koirasta. Irrotettavat konepestävät päälliset voisi hyvin pestä (niin kuin pesen nykyisiäkin), mutta luulen, että kuraisen koiran kanssa sitä pitäisi olla tekemässä liian usein, ja siihen olen vain liian mukavuudenhaluinen.
Loppujen lopuksi minusta lapset eivät ole sen pahempia sotkijoita kuin aikuisetkaan, jos heille asettaa rajoja. Itse en anna kaksivuotiaan syödä olohuoneessa lukuun ottamatta joitain erityisiä naposteluhetkiä. Syömisen lisäksi piirtämisen olen rajoittanut ruokapöydän ääressä tehtäväksi, tässä LUSTIGT-värityspaperirullalla ja MÅLA-värikynillä. Ainakin näin ihan pienenä, kun mielikuvitus ei vielä erota paperin rajoja seinistä eikä koordinaatio välttämättä riitä mustikkamehujen kuljettamiseen. Samoin pyrimme siihen, että lapsi siivoaa itse leikkinsä tai vähintään osallistuu siivoamiseen. On ollut kiva huomata, miten hyvin tapa on tarttunut: nykyään tytär toteaa siivouksen ajan tulleen omatoimisesti.
Tässä tullaankin itselleni tyypilliseen sekä että -ajatteluun: minusta on todella tärkeää sekä kannustaa lasta luovuuteen että yhtä lailla yhteisten tilojen kunnioittamiseen. Henkilökohtaisesti koen meidän perhe-elämämme rauhallisemmaksi ja sujuvammaksi näillä muutamalla selkeällä linjauksella, vaikka en mitään yleviä meidän lapsi ei sitten koskaan -julistuksia teekään.
Asumiseen lasten kanssa kuuluu tietysti pintojen käytännöllisyyden lisäksi turvallisuus ja leikit. Se, miten turvallisuus täytyy kodissa huomioida, riippuu todella paljon lapsesta. Meidän ei esimerkiksi koskaan tarvinnut pehmustaa pöytien teräviä kulmia, kun taas ystäväperheessä on suurin piirtein ollut pehmustetut huoneet. Sen sijaan sähköjohdoista tytär oli vauvana ihan yhtä kiinnostunut kuin muutkin samanikäiset ovat, joten pistorasiat suojasimme PATRULL-suojilla. Vähällä pääsimme myös keittiössä, sillä korkeat ja vetimettömät kaapit ovat taaperon ulottumattomissa (valinnan tätä hyvää puolta en tajunnut suunnitteluvaihteessa, vaan se tuli positiivisena vahinkona).
Sen sijaan kaikki tinkelit ja tankelit, asetelmat ja joulukoristeet viehättivät tytärtä pienempänä kovasti. Tässä vaiheessa (kaikkihan nämä ovat niitä vaiheita) apuna oli kaikki särkymätön maljakoista muovisiin, paperisiin ja metallisiin joulukoristeisiin, sekä kestokukat, joissa ei ollut huolena multaa tai vettä. Turvallisuuden olemme huomioneet myös taulun kehyksissä. Meillä on sen verran paljon ja alhaalle sijoitettuja tauluja, että olen tarkoituksella suosinut kehyksiä, joissa on muovinen suojalasi, kuten VIRSERUM. Taas peseytymisen puolella otimme kylpyammeen jälkeen käyttöön DOPPA-suihkumaton estämään liukkaassa saippuaisessa suihkussa kaatumista.
Tilaa leikkimiselle on tietysti ensisijaisesti lastenhuoneessa, mutta joka päivä tytär tuo leikkejään myös olohuoneen puolelle, mikä onkin oikein kiva yhdessäolon kannalta. Tuunatun DUKTIG-leikkikeittiön ympärillä tapahtuvat leikit sijoittuvat lähinnä lastenhuoneeseen, kun taas FLÅDIS-meriheinäkorit on kahvasta pienenkin helppo raahata itse olohuoneen puolelle.
Lelujen suhteen yritän herkällä korvalla kuunnella, minkä leikkien parissa tytär on erityisesti päiväkodissa viihtynyt, ja mahdollistaa niitä sitten kotiinkin. Tämäkin asia on minusta tasapainoilua: haluan tarjota lapselleni mahdollisuuden monipuoliseen ja mielikuvitusta ruokkivaan leikkimiseen. Samanaikaisesti pidän maltillisuutta arvossa, johtuen ihan jo kompaktin kodin tiloista, mutta myös arvostuksen opettamisesta. Kun leluja, tai mitä tahansa tavaraa, on enemmänkin sopivasti kuin yltäkylläisesti, lelut tuntuvatkin joltain.
Tällä hetkellä kova sana on LILLABO-junasarja, joka tyttären mukaan on myös autoparkki. Samoin päiväkodin perjantaijumppa on innostanut kuperkeikkoihin. Taitettava sängyn alle mahtuva PLUFSIG-jumppamatto on osoittautunut lapselle tosi mieluisaksi – pinkkinä nyt erityisesti. Iltaisin luetaan tietenkin kirjaa vaihtelevalla keskittyneisyydellä: LILLABO YÖJUNA -kirja sopii jo kaksivuotiaallekin. Unileluina on tällä hetkellä yhdeksän kaveria ja auta armias, jos yksikin tästä joukosta puuttuu. Mukana tässä joukossa ovat IKEA-pehmoleluista jääkarhu, pupu, possu ja panda.
Vielä yksi omalla kohdallani lapsiperhe-elämän harmoniaa edistänyt asia on niin sanottu värikoordinointi eli se, että kaikki arkisetkin tarvikkeet – leluja tietenkin lukuun ottamatta – ovat kodin väreihin ja tyyliin sopivia. Näin ollen vauvankaan kotiutuminen ei minusta kodin yleisilmettä sen koomin muuta: kauniit sitterit, alustat ja muut sulautuvat yllättävän hyvin sisustukseen, mikä on hyvä esimerkki käytännöllisyyden ja esteettisyyden yhdistämisestä. Toiseksi levottomuutta rauhoittaa se, että osaa leluista säilytetään kaapissa suljettujen ovien takana. Hyvä säilytystila ja paikka kaikelle -ajattelu taitaakin olla lapsiperheessa a ja o.
Itse ajattelen, että hyviä tapoja sisustaa lapsiperhekotia ja elää lapsiperhe-elämää on niin monia kuin perheitäkin. En ole sen enempää sisustussuunnittelun kuin kasvattamisen ammattilainen, vaan kerron ainoastaan omista ajatuksistani ja meillä toimineista ratkaisuista. Minusta käytännöllisyys ja esteettisyys mahtuvat lopulta yllättävän hyvin samaan kotiin, enkä ajattele, että meillä olisi tyylillisesti yhtään erilainen koti ilman lasta. Toki se täytyy sanoa, että esimerkiksi postimerkin kokoisesta kuraeteisestä käytännöllisyyden kaipuun äitinä huomaan. Tosin se nyt vain on koonsa puolesta sellainen kuin on, ei visuaalisuus edellä suunniteltu.
Kaiken kaikkiaan itselleni koti on paikka, jossa ihan jokaisen perheenjäsenen tulee viihtyä. Totta kai maailman tärkeimpien aarteiden, mutta ihan yhtälailla myös arkea pyörittävien aikuisten. Loppujen lopuksi minusta hyvinvoivat ja jaksavat vanhemmat ovat lapsuudessa kaikista tärkein asia.
Mulla meni pitkään oivaltaa, että esteettisyys ja käytännöllisyys voi oikeasti kulkea käsi kädessä. Olen kahden perikäytännöllisen vanhemman kasvattama ja se käytännöllisyys siirtyi äidinmaidossa minuun. Tämän vuoksi jouduin aikuisiällä pieneen kriisiin, koska minussa on vahvana myös se esteettinen puoli.
Esikoisen kanssa kaikki oli alussa tosi käytännöllistä, ei niinkään esteettistä. Sitten satuin löytämään yhden sisustusblogin, joka muutti ajatusmaailmaani. Kiitos. Sen vuoksi meillä googlataan nyt niitä kauniita lastenastioita ja lastenvaatteet on värikoordinoitu. Löysin muuten ihan täydellisen Frozen-astiaston esikoiselle. Niiden pohjaväri on beige ja kuviointi on maltillista, mutta silti lautasen pohjalta löytyy Anna ja Elsa. Lisäksi ne ovat bambua, eivätkä muovia. ❤ Best mom ever!
Ymmärrän Jenni hyvin! Niin se usein menee. Suomessa on käytännöllisyys edellä menevä kulttuuri. Eikä siinä mitään, siinähän on paljon hyvää. Laita nyt lapsi marraskuussa sateiseen tai maaliskuussa loskaiseen puistoon villakangastakilla ja nahkanilkkureilla niin kuin monet eurooppalaiset tekevät. Arvostan joka päivä täällä hyviä Reimoja ja gore-texejä. Mutta minusta käytännöllisyyden ei tarvitse olla koko totuus. Ainakin meille elämä on paljon antoisampaa kauniina. Onhan estetiikka vaikuttanut ihmisiin koko historian ajan muun muassa taiteen kautta, ei sen hyvinvointia tukevaa merkitystä voi vähätellä. Paljon vaikutus on tietysti ihmisestä kiinni, mutta ainakin meidän perheessämme tuntuu jokainen tarvitsevan ja arvostavan tietynlaista rauhaa aisteille kotona, kun muu päivä on ensin vietetty virikkeiden parissa töissä ja päiväkodissa. Ihana kuulla, että blogini on ollut avuksi sinullekin sopivan linjan löytämisessä. Mainio löytö niin tyttären kuin äidin näkökulmasta. :)
Tämä ei nyt liity tähän postaukseen mitenkään, mutta kysäisenpä sinulta näkökulmaa, kun olet sekä modernin että perinteisemmän klassisen sisustuksen ystävä: Slettvoll-tyyli tummine kalusteineen ja muhkeine sohvineen inspiroi, ja haluaisinkin viedä omaa sisustusta enemmän tähän suuntaan. Inspiraatiokuvat ovat aina kuitenkin suurista taloista ja tiloista, joissa tummuus, muhkeus ja tietty maskuliinisuus eivät tuota sisustushaasteita. Onko sinulla hyviä vinkkejä, miten sovittaa tyyli tavallisen pienehkön kerrostaloasunnon rajattuihin neliöihin ilman että ilme käy liian tummaksi ja ahtaaksi, kuitenkin olematta liian hienostuneen klassinen ja pelkistetty?
Moi Anna, aina saa kysyä! Ja onpa muuten tosi hyvä kysymys. Se on juuri näin, inspiraatiokuvat ovat aina hulppeista omakotitaloista. Jopa Slettvoll-liike Stokiksessa on aika iso, eli sielläkin inspiraatiokokonaisuudet on pystytty rakentamaan väljästi. Sisustussuunnittelun ammattilainen en ole, mutta yritän muuten parhaani mukaan auttaa. :)
Käsittääkseni sitä sanotaankin aina, että huonekalujen tulisi olla mittasuhteiltaan oikeat tilaan – siis sirompaa pieneen tilaan ja muhkeaa isoon tilaan. Jos mietin meidän kotia, niin mielestäni meillä sohvapöytä ja sivupöytä ovat aika hyviä esimerkkejä siitä, miten ns. Slettvoll-tyyliä voi tavalliseen kotiin toteuttaa. Meidän sohvapöytämme on tyylin mukaisesti matala ja mattamusta, mutta jaloiltaan siro ja leveydeltään kapea. Taas isossa ja korkeassa tilassa sama pöytä olisi todennäköisesti rungoltaan jykevä (https://www.google.com/search?q=slettvoll&client=firefox-b&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi1ldOyluDeAhWrw4sKHWhjAJ8Q_AUIDigB#imgrc=pKBO8vhb65P4mM:) tai pöytiä olisi useamman pöydän sarja (https://www.google.com/search?q=slettvoll&client=firefox-b&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi1ldOyluDeAhWrw4sKHWhjAJ8Q_AUIDigB#imgrc=x23PnuLy_scVxM:).
Samoin meidän sivupöytämme on aika siro, mutta ristiinmenevillä metallijaloilla ja mustalla nahkatarjottimella kuitenkin tyylin mukainen. Samaan kategoriaan minusta menee uusi IKEA BILLY -vitriini olohuoneessamme. Yhden moduulin kanssa se mahtuu pienempäänkin kotiin, mutta ristikkoinen mattamusta ovi vie mielikuvat Slettvoll-suuntaan.
Yhtä kaikki käyttäisin siis ainakin jonkin kerran mattamustaa, mutta pitäisin huolta siitä, että kalusteiden koot pysyisivät siroina. Silloin tilaan jää ”ilmaa” eikä lopputuloksesta pitäisi tulla liian raskas. Kokonaisuuden sopivan kevyenä pitänee myös vaaleammat tekstiilit. Slettvoll-kuvissa näkee usein esimerkiksi hyvin vaaleaa ja neutraalia hiekan sävyä (https://www.google.com/search?q=slettvoll&client=firefox-b&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi1ldOyluDeAhWrw4sKHWhjAJ8Q_AUIDigB#imgrc=LbEaAnqkCUVFUM:). Kerrostalokotiin valitsisin mieluummin esimerkiksi sohvaan sitä sävyä kuin vaikka tummanharmaata. Myös valkoiset tai sitten aivan todella hennon vaalean harmaat seinät ovat varma valinta sen puolesta, että kokonaisuus pysyy raikkaana. Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Suunnitalmasi kodin tunnelmasta kuulostaa ihanalta. :)
Aivan ihana postaus! Tuo huone on juuri sellainen, jonka haluaisin omallekkin lapselle.
Olisiko mahdollista saada kuvia lapsen vaatekaapin sisällöstä ja muistakin kaapeista, jossa säilytetään leluja yms.
Meillä ongelmana se, että lelut on yhdessä isossa korissa lapsen huoneessa ja näin ollen värikkäät lelut tuo rauhattoman tunnelman huoneeseen. Haluaisin lelut siis jotenkin jemmaan, mutta en tiedä miten. Haluaisin, että lapseni huone olisi illalla ja yöllä mahdollisimman siisti ja tunnelmaltaan rauhallinen.
Lisäksi haluaisin tietää, minkälaisia suunnitelmia teillä on asumisen suhteen nyt kun tulee perheenlisäystä. Onko teillä ajatuksessa katsella isompaa asuntoa lähitulevaisuudessa, vai laittaa lapset samaan huoneeseen, kun sen aika tulee ? :)
Kiitos paljon Sanni, ihana ja ilahduttava palaute!
Lupaan palata lastenhuoneeseen myöhemminkin, mutta linkkaan sinulle nyt tähän ensihätään pari vanhempaa postausta. :)
Tässä on juttua tyttäreni pukeutumistyylistä: https://homevialaura.com/2018/02/kuinka-pukea-bebe-10-kysymysta-tyttaren-tyylista/
Taas arkirealismipostauksessa pääset kurkistamaan lastenhuoneen kaapin sisälle lelusäilytyksen osalta: https://homevialaura.com/2018/03/sisustusbloggaajan-arkirealismia-vai-sittenkin-muka-sotkua/
Tällä hetkellä meillä mahtuu kaikki tyttären tavarat nelioviseen kaappiin, joka on siis rungoltaan IKEA PAX, ja jossa on A.S. Helsingön vaaleanharmaat ovet. Sisällä on vaatteet, vaipat, lakanat, lelut ja muut. Pieniä leluja, kuten Dubloja ja junarataa, säilytämme tosiaan lelukoreissa. Koreille on myös paikka kaapin alahyllyillä, mutta useimmiten korit seilaavat milloin missäkin lattialla. Kauniit korit kyllä onneksi sulautuvat harmonisesti kokonaisuuteen.
Jos ei teille mahdu kaappia, jonka ovien taakse saada leluja, toinen mitä suosittelen harmonisen ilmeen puolesta, on leluarkut/säilytyspenkit. Niihin mahtuu paljon leluja ja niihin lapsen on itsekin helppo leluja iltaisin kerätä. IKEA-valikoimasta esimerkiksi STUVA on kiva ja raikkaan moderni: https://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/S59252637/
Katsotaan, kuinka paljon tilannetta vauva huoneen suhteen muuttaa! Ei välttämättä paljoa, sillä kaapissa on vielä hieman väljää, eli saamme kyllä siivouksella sinne mahdutetua toisenkin lapsen vaatteet. Toinen sänky tietysti tarvitaan, sitä ajattelin kaapin ja ikkunan väliseen kulmaan. Siis kyllä, meillä on ajatuksena laittaa lapset samaan huoneeseen. :) Onneksi lastenhuoneemme on aika tilava, eli tilan puolesta he kyllä sinne mahtuvat. Ainoa, mitä hieman pelkään, on nukkumisen levottomuus, että herättääkö toinen aina itkuillaan toisen tai lietsooko toinen toista. :D Tosin monet vanhemmat tekevät kahdenkin lastenhuoneen kanssa niin, että toinen huoneista on molemmille leikkimistä varten ja toinen molemmille nukkumista varten. Näin ollen haluan ajatella, että nukkuminen samassa huoneessa saattaa olla ihan hyväkin ratkaisu.
Tällä hetkellä ajatuksemme on se, että asumme tässä vielä ehkä puolisentoista–pari vuotta. Muutimme tähän kotiin sillä ajatuksella, että kyseessä ei missään nimessä ole loppuelämän koti, vaan lähinnä sellainen matalan kynnyksen pientalokokeilu ensimmistä kertaa elämässä. Kokeilu on ollut siinä mielessä onnistunut, että olemme saaneet varmuuden, että haluaisimme jäädä tälle alueelle ja pysyä joko rivarissa tai omakotitalossa. Nyt 70 neliötä riittää meille oikein hyvin, mutta muutaman vuoden päästä muutamme varmasti vähän isompaan vastaavaan. Emme yleensä hakkaa mitään suunnitelmia kiveen eli jos nyt todellinen napakymppikohde tulisi vastaan aikaisemmin, voisimme harkita muuttoa nopeammallakin aikataululla. Toisaalta voi hyvin käydä niin, että tässä hurahtaa pitkälle yli vauvavuoden ennen kuin alamme tosissamme etsiä ja sittenkin voi kestää vielä kauan ennen kuin se oikea kohde löytyy. Alueen tarjontaa seuraamme kyllä koko ajan harrastuksena ja oppiaksemme koko ajan paremmin, mitä täältä saa ja millä hintaan. Eli tämä on suunnitelma: rauhoittaa nyt odotus ja vauvavuosi – vielä kun mieheni töiden ohessa opiskelee – muutolta ja rempalta, mutta alkaa sitten rauhassa katsoa uutta kotia, kun mieheni on puolentoista–parin vuoden valmistunut ja vauva kasvanut taaperoksi. Kiitos kivasta kysymyksestä ja hyvää lastenhuoneprojektia! :)
Olet niin ihanan inspiroiva esimerkki siitä, miten lapsen tulon myötä kaiken ei tarvitse muuttua ja miten vanhempienkaan ei tarvitse solahtaa siihen stereotyyppiseen ”samanlaisissa tuulipuvuissa koko perhe Prismaan” -muottiin, jota Suomessa on hyvin pitkään viljelty (ja jota itsekin alitajuisesti kammoan). Toivoisin niin paljon enemmän julkiseen keskusteluun tätä, että lapsenkin kanssa voidaan silti säilyttää oma tyyli, niin siellä kotona kuin ihan vain tavoissa tehdä asiat. :)
Olen seurannut kommenttiboksisi lapsiaiheista keskustelua jonkin verran siitä lähtien kun odotit tytärtäsi, ja ilmeisesti jonkin verran se on herättänyt keskustelua, että ”missä kaikki värit, lapsi tarvitsee värejä!!” :D Mutta vaikka koti ja lastenhuone olisivatkin harmonisesti ja neutraalein sävyin sisustettuja, eihän se tarkoita, että lapsi eläisi jossain ”värivajeessa”. Päiväkodit ovat varmasti edelleen värejä täynnä ja samoin juurikin lelukorit, vaikka ne eivät olisikaan sisustuksen keskiössä.
Postauksen viimeisiin virkkeisiin kiteytit kyllä täydellisesti koko homman ytimen :) Yksikään lapsi tuskin muistelee aikuisena kovinkaan oleellisina asioina kotinsa värejä, sisustusta tai muuta vastaavaa, vaan sitä kodin yleistä tunnelmaa, perheenjäsenten välejä, viihtyisyyttä ja turvallisuudentunnetta. :)
Kiitos Netta, niin ihanasti sanottu! Toivottavasti olen, ja niin on moni muukin äiti tänä päivänä. Minusta tämä asia on yhtäkkiä vapautunut ja syyllistäminen värirajoittuneisuudesta rauhoittunut – kiitos varmasti aiheesta käydyn keskustelun, mikä on avartanut näkökulmia ja normalisoinut tällaistakin tapaa elää. Aihe on ollut oman blogini lisäksi esillä monella kollegalla. Lisäksi uskon, että ilmapiiriin on vaikuttanut kansainvälisyys. Nykyään tiedämme muustakin kuin suomalaisesta tavasta viettää perhe-elämää, kun saatamme lukea ranskalaista sisustuslehteä ja ruotsalaista perhelehteä sekä seurata instagrammaajia ympäri Euroopan. Enää värikäs Marimekko-henkinen koti ei olekaan se ainoa näkyvä totuus, vaan saamme päivittäin eri kanavissa muistutuksen siitä, miten erilailla lapsiperhe-elämää, ja elämää ylipäätään, voi elää. Samoin uskon, että ilmapiirin muutoksen on vaikuttanut Konmari-trendi: vähemmän on nyt enemmän. Vähemmän voi tietysti olla enemmän leluissa, mutta yhtä lailla väreissä. Se, että nykyajan ihminen haluaa selkiyttää elämäänsä tavalla tai toisella, on yhtäkkiä paljon hyväksytympää. Arki kun joka tapauksessa on kaikilla niin täynnä värejä ja virikkeitä niin päiväkodin, harrastusten kuin vapaa-ajan muodossa. Ja tosiaan, ihan jo kaapin oven avaamalla saa kyllä kunnon värikylvyn. ;) https://homevialaura.com/wp-content/uploads/2018/03/Homevialaura-arkihaaste_0185.jpg
Ranskalainen ajatus siitä, että lapsi solahtaa vanhempien elämään, tuntui omalta jo ennen esikoisen syntymää, ja sama linja on pitänyt meillä edelleen. Itse en koe muuttuneeni lainkaan ihmisenä, vaikka toki elämäni onkin osittain muuttunut. Vierastan sitä ajatusta, että yhtäkkiä kaikki tehtäisiin vain yhden perheenjäsenen ehdoilla, vaikka hän maailman rakkain ja tärkein onkin. Siinä antaa lapselle sellaisen viestin, että äidillä, isällä tai ylipäätään muilla ihmisillä ei ole väliä. Kun lapsi sitten joku päivä itse on mahdollisesti äiti tai isä, kantaa hän todennäköisesti vuorostaan liian suurta takkaa, kun ei ymmärrä huolehtia jälkikasvun lisäksi myös itsestään ja huomioda omia tarpeitaan. Siksi marttyyrivanhemmuuden kulttuuri on minusta pelottava ja periytyvä. Ihan yhtä pelottavaksi kuin yliomistautuvan vanhemman kokisin yliomistautuvan puolison, jolla ei olisi yhtään omaa elämää, joka vain eläisi minua ja minun viihdyttämistäni varten. Eikö kuulostakin ahdistavalta! Siksi mielestäni nykyaikaiseen perhe-elämään mahtuu tasapaino kaikkien hyvinvoinnista, ajasta ja onnellisuudesta. Ihana, että allekirjoitat lopetuksen tunnelmasta, väleistä, viihtyisyydestä ja turvallisuudentunteesta. <3