Onnellista alkanutta vuotta! Miten se teillä on sujunut, inspiroituneesti vai takkuisasti, ja mitä muuta teille kuuluu?
Minä käynnistelen hitaasti konetta – ja ennen kaikkea itseäni. Miten edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt kolmisen viikkoa: ensin joulu-, sitten sairaslomalla ja lopuksi vielä Madeiran-matkalla. Nyt kotona hurraa pesukone entiseen arkiseen tapaansa. (Olen muuten selvästi mennyt hyviin naimisiin, koska mieheni ehdotti matkalaukkujen pakkaamista paluumatkaksi väreittäin pyykkikoneellisten mukaan, eikä ole muuten koskaan sujunut purkaminen jopa tällaiselta mañana mañana -naiselta yhtä nopeasti.)
Niin pysähtyminen kuin maisemanvaihto ovat saaneet minut ajattelemaan uutta vuotta enemmän kuin koskaan ennen. Ajatukset ovat seuranneet mukanani kotisohvalta lentokoneeseen ja tapaninpäivän ranskalaisesta elokuvanäytöksestä rähjäiseen madeiralaiseen kalastajakylään. (Ja aina kauneimpaan näkemääni tilaan, Atlantin auringossa kylpevään Design Center Nini Andrade Silvaan asti, jonka ravintolasta nämä kuvat ovat.) Loppiaisena täytin 35 vuotta – liekö kyseisillä puolipyöreillä vuosilla, joista ei naisten kohdalla puhuta minään muuna etappina kuin hedelmällisyyden radikaalina laskemisena, myös osuutta asiaan.
Uuteen vuoteen liittyy yleensä ajatus paremmasta minästä. Lauseisiin luikertelevat sellaiset sanat kuin tästä lähtien aina tai enää en koskaan. Ehdottomuus ja täydellisyys ovat ahdistaneet minua joka uusi vuosi, ja tänä vuonna vielä enemmän. Miksi maailmasta tuli paikka, jolloin vaadimme täydellisyyttä paitsi itseltämme myös – kovaäänisesti ja anonyymisti tuomiten – muilta.
Mietin Rediä, kauppakeskusta, josta minulla on niin paljon nettikirjoituksista johtuvia mielikuvia, vaikka en ole siellä vielä koskaan itse käynyt. Redi on sokkeloisuudessaan ja sekavuudessaan epäonnistunut hanke – vai sittenkin hieno rohkea yritys rakentaa niinkin arkipäiväinen asia kuin kauppakeskus toisin.
Ajattelin tänä vuonna alkaa soveltaa itseeni ja muihin aikuisiin samaa periaatetta kuin kaksivuotiaan lapseni kasvatukseen: kehua yrittämisestä enkä lopputuloksesta. Eikö loppujen lopuksi ole aina parempi avata suunsa, vaikka joku ymmärtäisikin tarkoituksesi väärin, kuin olla koko elämä hiljaa. Tai kokeilla rohkeasti uutta, vaikka hankkeesta ei olisi mitään takuita. (Viimeinen saattaa liittyä yhteen sisustuspäähänpistoon.)
Nimittäin sanottakoon se tässä ja nyt, että ainakin itse olen vuonna 2019 yhtä epätäydellinen ja keskeneräinen ihminen kuin aina ennenkin, niin yksityiselämässä kuin julkisessa blogissa, jos en epätäydellisempikin hormoneineni ja viimeistään toukokuussa alkavine vauvaväsymyksineni. Saman oikeuden yritän suoda myös muille ja tuomita asioita, joista en oikeasti omakohtaisesti tiedä, entistä vähemmän. Vuodelle 2018 määritin kolme teemaa – vastuullisuus, raha ja hyvinvointi – ja samaa ajatusta jatkaen yksi kolmesta teemastani vuodelle 2019 onkin empatia, tai yhtä hyvin terminä voisi olla inhimillisyys tai ymmärrys.
Olen itsekin syyllistynyt tekemään monesta asiasta liian nopeita johtopäätöksiä, mikä paradoksaalisesti on kovin inhimillistä sekin. Tärkeämpää minusta on, onko nopeita johtopäätöksiään valmis muuttamaan. Se, että on motivaatiota yrittää ymmärtää toista, vaikka asiasta olisi eri mieltä, on minusta empatiassa kaikista keskeisintä.
Miksi inhimillisyys sitten on mielessäni, niin varmasti monesta syystä: raskaudesta johtuvan herkkyydestä johtuen, jo valmiiksi tulevan ja varmasti kärkkään vaalivuoden takia sekä päättyneen ensimmäisen yrittäjyysvuoden jäljiltä. Mitä syvemmälle olen tällä alalla sukeltanut, sitä lähempää olen nähnyt ammatin armottomamman puolen, ja siitä ovat nyt kirjoittaneet monet kolleganikin. Kun työpaikka on internet (tai Internet isolla, niin kuin vielä kymmenen vuotta sitten), ei miellyttää täydy ainoastaan yhtä työnantajaa, vaan tuhansia. Tuntuu kohtuuttomalta vaatimukselta olla aina ja joka tilanteessa esimerkillinen ja jokaisen mieleen – eihän kukaan muukaan ole. Haluaisinkin kiittää teitä, jotka sallitte myös meille netissä elämästään kirjoittaville keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden. Yksi ihanimpia empaattisia tekoja on puhua toisista hyvää selän takana.
Empatia on nyt arjessa läsnä siksikin, että kohta kolmevuotiaan kanssa keskustelu elämästä, tunteista ja tapahtuneesta, oikeasta ja väärästä, on tullut yhä ajankohtaisemmaksi. On suuri kunnia – ja vastuu – opettaa pientä ihmistä ymmärtämään, miten hän saa kohdella muita ja mitä oikeuksia taas hänellä itsellään on. Inhimillisyys on minulle myös sitä, että tänäkin vuonna kaikilla perheenjäsenillä on oikeus näyttää kotona tunteet, ne huonotkin. Toivon, että se, että lapsi näkee minun epätäydellisyyteni, saa hänet suhtautumaan itseensäkin aikuisena tai vanhempana aikanaan armollisemmin.
Toinen teemani vuodelle 2019 on lukeminen, mikä itse asiassa linkittyy vahvasti edelliseen empatiateemaan. Lukeminen, niin kirjojen kuin hyvien artikkeileidenkin, on mielestäni keskustelujen ohella paras tapa lisätä ymmärrystä maailmasta: erilaisista kulttuureista, aikakausista, uskonnoista, ajattelutavoista, ihmiskohtaloista ja elämäntavoista. Yhden tällaisen kirjan jo lentokoneessa luinkin, mutta palaan lukulistaan myöhemmin.
Kolmas teemani vuodelle 2019 on ruoka. Kun mietin, mikä minut oikeasti tekee onnelliseksi, niin hyvä ateria hyvien ihmisten kesken. Siihen nähden, miten suuri intohimo ruoka minulle on, voisin käyttää sen laittamiseen nykyistä enemmän aikaa. Suunnittelen aina kokkaavani Glorian ruoka ja viini -lehden kaikki ihanuudet – saamatta lopulta aikaiseksi kokeilla yhtäkään. Korkealla en voi tavoitteita asettaa, sillä vauvavuosi tulee tarkoittamaan entistä enemmän valmismakaronilaatikkoa (rehellisesti sanottuna, en tiedä missä välissä kuvittelen lukevanikaan), mutta pyrin siihen, että kokeilisin enemmän uusia reseptejä kotona, ja että jatkaisimme perheenä ulkona syömisen kulttuurin vaalimista vaikka vain kahvi, pulla ja pillimehu -periaatteella.
Kolmen teeman lisäksi olen tehnyt vuodesta 2019 itselleni (henkilökohtaisen ja siten salaisen) Pinterest-kansion: vetänyt kuvin ja tunnelmin yhteen sitä, mitä tulevalta vuodelta toivon. Visuaalinen taulu on kiva tapa pysähtyä omien haaveiden ja ajatusten äärelle aarrekarttahenkeen. Mukana voi olla konkreettisia tavoitteita, mutta myös ihan vain suurpiirteisiä suuntaviivoja siitä, mitkä asiat elämässä sillä hetkellä merkitsevät ja mihin asioihin elämässä haluaa panostaa.
Näillä ajatuksilla käynnistän vuoden 2019. Olisi ihana kuulla, millaisia ajatuksia, suunnitelmia ja haaveita teillä on.
2018 hellekesällä syntyi esikoiseni. Viime vuoden ainoa teema oli omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Nyt elämä (toistaiseksi) asettunut uomiinsa ja elämä on melko ennustettavaa. Tälle vuodelle olen asettanut teemaksi fyysisen palautumisen raskaudesta ja työuran, vaikka en vielä töihin palaa. Työurani edistämisessä tärkeintä on kielitaidon, etenkin englannin, parantaminen. Vaunulenkeillä onkin hyvin aikaa kuunnella podcasteja. Vauvan kanssa opiskelumetodit ovat hieman erilaisia, mutta jospa nämä toimisivat paremmin kuin kirjoista pänttääminen aikanaan :) Ihanaa alkanutta vuotta sekä onnea ja jaksamista vauvavuoteen <3
Heippa ja kiva kuulla ajatuksiasi! Ymmärrän täysin. Vastasyntyneen kanssa pitää kiinnittää erityistä huomiota omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, se jää niin helposti kaiken jalkoihin. Myös tämänvuotiset teemat kuulostavat tosi hyviltä. Itselläni fyysinen palautuminen jäi viimeksi vähän Herran haltuun, sitä olisi ehdottomasti pitänyt tietoisemmin edistää, joten kannustan sinua suunnitelmassasi. Tuohan on loistava idea yhdistää vaunulenkit ja kielitaitoa kehittävät podcastit. :) Itsekin odotan jo vaunulenkkejä. Viimeistään siinä vaiheessa pitänee kokeilla äänikirjoja, lukemisen teemavuoteen se menee sekin. :) Kiitos paljon ja samoin, ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja pikkuiselle! <3
Hyvää tätä vuotta, Laura! Kaunis kirjoitus ja taitavasti sanoiksi puettuja ajatuksia. Liikutuin. Olen samaa mieltä kanssasi empatian tärkeydestä, ja itselleni ollut ollut myös tärkeää yrittää ymmärtää ihmisten erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä. On aidosti rikkaus tavata uusia ihmisiä ja kuulla erilaisia näkökulmia asioihin – vaikkei samaa mieltä itse olisikaan. Itselleni käy keskusteluissa niinkin, etten välttämättä osaa edes sanoa mitä mieltä jostakin asiasta olen, pitää saada pohtia asiaa ja sitten vasta myöhemmin muodostuu mielipide. (Redi on hyvä esimerkki: En ole itsekään siellä käynyt, mutta harmittaa heidän puolestaan se kaikki negatiivinen julkisuus mitä ovat osakseen saaneet).
Itsensä kuunteleminen on ollut oma viime kuukausien tavoitteeni (ja olkoon se tämänkin vuoden jonkinlainen teemani vaikken mitään lupauksia tykkääkään tehdä). Sen asian oivaltaminen, että aidosti tekee niitä asioita joista nauttii ja rohkaistuu sanomaa ei, on ollut niin vapauttavaa ja sitä opettelen vielä enemmän. Uskaltaa päästää irti ja hypätä kohti tuntematonta – vaikkei se sitten lopulta toisikaan toivottua lopputulosta. Kuten sanoit: ei se päämäärä vaan se matka.
Ajatuksesi lapsen kasvattamiseen & periaatteisiin liittyen kuulostavat näin ”ammattikasvattajankin” korvaan loistavilta ja järkeviltä. 😁 Noin itsekin ajattelen. Tyttäresi ovat onnekkaita saadessaan kasvaa perheessänne. ♡
Minulle taas tuli tästä tippa linssiin viimeistään viimeisen lauseen kohdalla. Olet Katri mielettömän ihana tyyppi! Kiitos ja rutistus ihanista ja kannustavista sanoista sekä omien ajatusten jakamisesta. <3
Uskon ja toivon, että empatian merkitys tulee lähivuosina kasvamaan ihan jo muuttuvan maailmamme takia, mutta tietysti pelkään päinvastaista. Nyt viimeistään on syytä ymmärtää, että koko maailman ongelmat ovat myös meidän ongelmiamme. Esimerkiksi ilmasto on kaikkien yhteinen asia. Se, että osa maapallosta saattaa muuttua elinkelvottomaksi, tarkoittaa yhä enemmän sopeutumista siihen, että tulemme väistämättä jakamaan elintilaamme yhä enemmän muiden kanssa. Siksi minusta yksiä keskeisiä kysymyksiä on, miten voisimme auttaa kaukana hätää kärsiviä tarpeeksi ajoissa, sillä samalla kun autamme heitä, autamme itseämme – kaikkien yhteistä asiaa.
Mitä taas esimerkiksi nettikeskusteluun tulee, niin toivoisin, ettei empatiaa sekoiteta siihen, ettei mitään ikinä koskaan saisi kritisoida. Totta kai saa. Mutta ei se, mitä sanot, vaan miten sanot: puhutko ystävällisesti ja suoraselkäisesti omalla nimellä vai anonyyminä tahallaan väärin ymmärtäen ja mustamaalaten. Eri mieltäkin voi olla hyvässä hengessä ja ystävällisesti. Pidän kovasti niinkin pienestä asiasta kuin Hesarin palstasta, jossa poliitikot kehuvat vuoroin jonkun toisen puolueen edustajaa. Vaikka ajattelisit täysin päinvastaisesti, voit silti arvostaa, kunnioittaa, kuunnella ja kehua kollegaa. Se tuntuu minusta hienolta ja sellaista yhteishenkeä maailma tarvitsee lisää.
Pakko vielä tähän teemaan liittyen vinkata ammattikasvattajalle kirjasta. ;) Moira Butterfieldin ja Harriet Lynasin Meidän maailmamme, jonka huomasin juuri ilmestyneen Otavalta. Kirja, joka ainakin kannen perusteella on ihanasti kuvitettu, esittelee lapsille eri kulttuurien arkea ja juhlaa, tapoja ja perinteitä. Luulen, että kirja on tosi kiva tapa käydä lapsen kanssa maailman monimuotoisuutta läpi.
Olen ihan samaa mieltä! Miksi kaikesta pitäisi olla jotain mieltä tai heti osata ottaa kantaa tai tehdä statement – ainakaan heti ennen kuin asiaa on edes makustellut. Minulle esimerkiksi monet politiikan kysymykset ovat tällaisia. En yksinkertaisesti tiedä, mitä mieltä jokaisesta hankkeesta olen, koska en koe, että tiedän asiasta tarpeeksi. Silloin mieluusti ihan vain nöyrästi kuuntelen, ja ehkä, oppimisen jälkeen, osaan sanoa aiheesta jotain omaakin.
Itsensä kuunteleminen on ihana ja tärkeä tavoite! En voi muuta kuin kannustaa. Minusta siihen löytyy nykyään paljon kirjallisuuttakin, jos sellaista tueksi kaipaa. Esimerkiksi Saku Tuomisen uusi kirja "Juu ei" kertoo priorisoinnista. Se kuulemma on aika itsestäänselvä, mutta ehkä tuollaisista voi tarpeen mukaan jotain tukea saada. :) Kirja, josta lyhesti mainitsin, on Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima. Sitä myös suosittelen lämpimästi kaikille, jotka painivat näiden kysymysten kanssa. Sen sijaan, että jahtaisimme, usein lyhytkestoista, onnellisuutta, voisimmekin alkaa ajatella elämää merkityksellisyyden kautta. Samassa kirjassa käsitellään muun muassa sitä, millaisilla asioilla ihmisille on ollut kuolinvuoteella merkitystä ja miten jo yksi pieni kohtaaminen voi saada esimerkiksi siivoojan tuntemaan työnsä merkitykselliseksi sen sijaan, että hän olisi työpaikalla pelkkää ilmaa.
Kiitos vielä ajatustenvaihdosta ja halaus tälle vuodelle! <3
Kiitos samoin! Olet ihana! ♡
Kiitos kovasti kirjavinkeistä! Meidän maailmamme – siihen tutustun. Olen luonteeltani pohdiskelija (huolehtija ja herkkis) ja pidän kovasti mm. henkiseen hyvinvointiin ja vastaavaan liittyvästä kirjallisuudesta, vaikka luenkin kirjoja vähän harmillisen harvoin. Toisaalta, hyvä kirja tempaa aina mukaansa. Viime aikoina olen lukenut (ahminut) vain sisustuskirjoja. 😉 Haaveissani on tosiaan alan vaihto.
Itse olen oppinut (tai yrittänyt opetella) ihanalta kollegaltani sellaista asioiden tervettä kyseenalaistamista. Hän sanoo mielestäni osuvasti, että asioiden kriittinen tarkastelu ja kyseenalaistaminen on eräänlaista laaduntarkkailua. Häneltä olen oppinut myös sen, että siihen omaan sisäiseen ääneen ja fiilikseen kannattaa luottaa.
Ja niin totta se, että ei se mitä sanot vaan miten sanot. Se on ollut myös oma mottoni etenkin työelämässä. Olen puhunut aiheesta paljon nykyisessä työyhteisössäni. Koen sen erittäin tärkeäksi sekä vaikeita asioita perheiden kanssa esille otettaessa että ihan jokapäiväisissä ja arkisissa kohtaamisissa.
Voi, tästä aiheesta voisi jatkaa keskustelua loputtomiin! 😊 Ihanaa loppuviikkoa sinne! Halaus!
Sama juttu, herkkis ja huolehtija. Toisaalta hyvin vahva ja määrätietoinenkin, sillä ajattelen, että eivät sulje toisiaan pois. Ihan varmasti kaikkea tulee kuitenkin pohdittua keskimääräistä enemmän ja useammasta näkökulmasta. Ihania ajatuksia kollegaltasi! Terve kyseenalaistaminen on juuri se, minkä puolesta minäkin puhun. Eiväthän asiat koskaan kehity, jos ei vallitsevia olosuhteita terveellä tavalla kyseenalaista ja positiivisessa mielessä halua kehittää. Kyseenalaistihan joku aikoinaan vaikka naisten oikeuden äänestää. Joskus on ihana olla hälläväliä-tyyppi, mutta kyllä minulle yleisesti ottaen paremmin sopii tällainen luonne, ettei mikään ole yhdentekevää. Ei käy ainakaan elämä valjuksi, kun koko ajan pohtii kaikkea elämänmenoa, ja kun kaikki tunteet ilosta suruun kokeen voimakkaina. Ravintola ei koskaan ole vain ravintola, vaan joko ihana ravintola tai sellainen ravintola, jota sormet syyhyäisi lähteä kehittämään (ehkä tunnistat tämän piirteen, että sisustat vähemmän viehättävät tilat mielessäsi uusiksi suurinpiirtein ensimmäisellä minuutilla). ;) Tosiaan, näistä voisi puhua loputtomasti.
Olen niin innoissani puolestasi ja annan kaiken kannustuksen alanvaihtoon! Se jo itsessään on tosi iso juttu. Oli varmasti jo silloin, kun teit päätöksen koulusta, ja on edelleen. Toivottavasti uudet tuulet pitävät mielen virkeänä! <3
Olipa teillä kivat ajatusten vaihdot Katri ja Laura. Mielenkiinnolla luin.
Haluan vinkata tähän vielä kotimaista lastenkirjaa. Riina Katajavuoren:Mennään jo naapuriin. Samassa aihepiirissä liikutaan kuin Katrin vinkkaamassa.
Siis Lauran vinkkaamassa kirjassa. Pahoittelut sekaannuksestani!
Kiitos Tiina! Teidän lukijoiden kanssa on todella antoisaa vaihtaa ajatuksia. Se on minulle bloggaamisen suola. :) Googlasin vinkkisi ja vaikuttaa erinomaiselta jatkolta samaan teemaan. Tallensin kirjan ylös, kiitos paljon vinkistä! Vaikka kirjastosta lainaamme kirjoja vähän mitä sattuu eteen tulemaan -periaatteella, on kotikorjastossa minusta tärkeä olla muutama erityisen merkityksellinen teos. Niitä lukee muuten aikuisenakin paljon mieluummin. Vinkistäsi tuli mieleen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Avain hukassa. Sekin on tosi hauska ja mielikuvituksellinen lorumainen kurkistus saman talon erilaisiin asukkaisiin. :)
Ihana, kaunis kirjoitus. Kiitos. Empatiaa lisäämällä saataisiin varmasti merkittävä osa perheiden ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen ongelmista ratkottua. Se on parantava voimavara, jota löytyy meiltä kaikilta kun pysähdytään hetkeksi.
Hienot teemat vuodelle 2019. Meidän teemat ovat tässä:
– rakentaminen (uuden kodin ja elämän rakentaminen)
– läsnäolo (hetkessä elämään oppiminen, hetkiin tarttuminen, arjen ilot, yhdessäolo, kasvaminen ihmisenä)
– seikkailut (matkustaminen lähelle ja kauas, pienet ja isot elämykset, uuden oppiminen)
Kiitos ihanasta palautteesta ja omien ajatustesi jakamisesta! Olen ihan samaa mieltä siitä, miten tärkeä työkalu empatia on sekä kaikista läheisimmissä ihmissuhteissa että tuntemattomien ihmisten kanssa. Empatia liittyy niin vahvasti kommunikaatioon ja kommunikaatio taas on minusta avain ihan kaikkeen.
Upeat ja inspiroivat teemat! Pysähdyin heti tuon ensimmäisen kohdalle: onpa kiehtovasti ajateltu talon ja elämän uudelleen rakentamista samassa yhteydessä. Minulle tuo käy täysin järkeen, sillä usein muutto, kokonaan oman kodin rakentamisesta puhumattakaan, on niin selkeä konkreettinen uuden alku, että siihen on helppo kytkeä myös elämänmuutos. Toistan aina itseäni, mutta jaksan vuodesta toiseen ihailla teitä rakentajia, kun itseltäni kyseinen visio ja kärsivällisyys puuttuu (ja kyllä budjettikin tällä alueella, ellemme sitten muuttaisi vähän kauemmaksi). :) Se on kyllä mahtavaa, että saa valita kaiken alusta alusta materiaaleista huoneiden sijoitteluun. Välillä olen miettinyt ajatusleikkinä, millaisen talon rakentaisin, jos rakentaisin, mutta visio on kyllä niin suurpiiteinen, että meillä menisi viisi vuotta konkretisoida se viimeistä töpselipaikkaa myöden. :D Paljon onnea projektiin, tulen sitten kurkkimaan mitä sille kuuluu! Ja myös läsnöoloon ja seikkailuihin. :)
Oi miten ihana oli lukea tekstisi etenkin juuri nyt. Kosketti erityisesti tuo ajatuksesi: ”Eikö loppujen lopuksi ole aina parempi avata suunsa, vaikka joku ymmärtäisikin tarkoituksesi väärin, kuin olla koko elämä hiljaa.” Painiskelen itse juuri itse noiden armollisuuden, inhimillisyyden ja empatian tunteiden kanssa…Lähinnä siitä näkökulmasta, että pitäisi muistaa suoda näitä myös itselle eikä vain muille. Olen aina ollut sellainen, että mietin mitä muut ajattelevat minusta ja miten kaikilla olisi hyvä olla. Itse en saisi koskaan epäonnistua. Tuntuu, että moni asia on jäänyt yrittämättä ja kokematta, kun ajattelen jo valmiiksi että miten se vaikuttaisi muihin tai jos kuitenkin epäonnistun. Elämä tuntuu olevan jatkuvaa ”sitku”-ttelua. Kyllä minä toki nautin elämäni pienistä iloista ja koen itseni myös todella onnekkaaksi, mutta silti on monesti olo, että jotain puuttuu. Jotenkin en ole vielä kokenut ehkä ammatillisestikaan täyttymystä, jota jossain syövereissä haluaisin. Ehkä kuitenkaan itsenikään ei pitäisi lähteä vouhkaamaan omaksi vuoden teemakseni kehittymistä ja suuria tavoitteita, vaan oppia vaan ennemminkin armollisuutta ja läsnäoloa hetkessä. Tosin on minulla ajatuksena karsia ja järjestellä kotia siten vielä enemmän, että elämä olisi tavaroiden suhteen yksinkertaisempaa. Ja toki haaveena olisi mökki tai mökkitontti, unelmamaisemakin on jo piirtynyt omille verkkokalvoille… :) No mutta, haaveet ilman paineita ovat voimaannuttavia.
Olen paljon tullut blogiisi sisustuskuvien ja inspiraation vuoksi, mutta yhä enemmän huomaan odottavani näitä pohdintojasi elämän monilta osa-alueilta. Kiitos. <3
Kiitos paljon! Ihana kuulla, että teksti kosketti ja tuli oikeaan aikaan. Myös minä pystyn helposti samaistumaan ajatuksiisi, kiitos kun jaoit ne. Olen myös ollut joskus armoton itselleni, vähän sellainen perfektionisti ja kontrollifriikki. Edelleenkin tunnistan tuon mainitsemasi piirteen, että mietin, että onhan kaikilla muilla hyvä olla, ja että itse en saisi epäonnistua missään, vaikka muille epätäydellisyyden suonkin. Se on jännä, miten vaikeaa itselle on puhua samalla lempeydellä kuin ystävälle. Ystävää on helppo aidosti lohduttaa, mutta kun samaa armollisuutta pitäisi suoda itselle, ei se enää olekaan niin helppoa.
Onneksi ikä on tehnyt tehtävänsä ja osaan suhtautua moniin asioihin jo paljon leppoisammin ja suurpiirteisemmin – joskus liiankin. ;) Toivoa siis on, siinä haluan kannustaa! Minulle itselleni on auttanut itsetuntemuksen lisääminen. Itsetutkiskelun myötä on löytynyt jonkinlainen sisäinen rauha siitä, millainen ihminen olen – hyvässä ja pahassa. Esimerkiksi ryhmätilanteessa en enää koe painetta siitä, millaisena joku minut näkee, niin kuin ehkä nuorempana, vaan olen vain sellainen kuin olen. Muille se saattaa näyttäytyä ujoutena tai epävarmuutena, kun taas itse olen täysin sinut tilanteen kanssa. Olen aika tyypillinen introvertti. Oikeassa seurassa itse asiassa todella sosiaalinen, keskusteleva ja nauravainen, mutta jos aistin ilmapiirin ja seuran vääräksi, voin vallan hyvin myös vetäytyä, koska onhan minulla oma sisäinen maailmani. :) Siitä minulle kuitenkin tulee yhä edelleen paha mieli, jos esimerkiksi blogissa tarkoitukseni ymmärretään väärin. Sitä yritän yhä tänä päivänä opetella, että tekstillä on yhtä monta tulkintaa kuin tulkitsijaakin, ja että en voi koskaan miellyttää sisällöilläni kaikkia.
”Haaveet ilman paineita ovat voimaannuttavia.” Hurjan ihanasti sanottu. Minullekaan ei sovi yhtään sellainen, että lupaan joka tiistai klo 18 juosta viisi kilometriä (vaikka se kieltämättä tekisi hyvää). Olen samaa mieltä, että agendalle ei tosiaan tarvitse ottaa mitään nyt tänä vuonna minusta tulee valmis ihminen -suunnitelmaa, vaan itseä ja elämää koskevien ajatusten voi vain antaa lipua mieleen aina, kun ne ovat tullakseen. Jos jotain haluaa tietoisesti tehdä, niin ehkä listata, mistä asioista tulee onnelliseksi ja mistä taas haluaisi päästä eroon, mutta sekin voi olla mökkimaiseman kaltainen mielikuva verkkokalvoilla enemmän kuin tarkka suunnitelma. Media taitaa myös luoda sellaista kuvaa, että kaikilla olisi ammattillinen kutsumus ja intohimo, vaikka niin ei tietenkään ole. Elämä voi olla täyttä niinkin, että vain hoitaa hommansa ja saa tyydytyksen muualta. Muistaakseni tästäkin puhuttiin Merkityksellisyyden voima -kirjasta, jota lämpimästi suosittelen. Se ei ole ollenkaan hihhuli, niinkuin nimi saattaa antaa ymmärtää, vaan kirjassa päin vastoin tuotiin inhimillisesti esille sitä, miten on täysin harha metsästää lyhytkestoista onnellisuutta. Se kun tulee sivutuotteena, jos on tullakseen, ja tärkeämpää elämässä itse asiassa on merkityksellisyys.
Kodin järjestäminen – kuinka yllättävää – on minun mielestäni juurikin paljon enemmän kuin kodin järjestämistä. Se on meditatiivista ja puhdistavaa, ja voi antaa sysäyksen sille, että elämän prioriteettejä tulee pohdittua muutenkin. Lämmin kannustus siis sille. Ja tietysti peukut myös mökkihaaveelle. Ihana, että on jotain mitä odottaa ja visioida joko lähi- tai kauemmassa tulevaisuudessa. :)
Mielettömän merkityksellinen ja ilahduttava palaute, valtava kiitos sanoistasi! Tällaisesta saa aina niin paljon energiaa jatkaa kirjoittamista. Ihanaa viikonloppua! <3
Empatia on kyllä tärkeää ja edelleen sallivuus myös itselle. Podcastien lisäksi suosittelen siis kuuntelemaan myös ”hömppää” ja itselle mielenkiintoisia äänikirjoja. Voin suositella esimerkiksi Minna Rytisalon Lempi -kirjaa. Joskus vauva-arjesta on mukava päästä aivan toiseen maailmaan, jonka jälkeen on taas mukava olla vahvasti läsnä siinä omassa kuplassa.
Kiitos hyvästä täydennyksestä Inka, olen tismalleen samaa mieltä! Juuri edelliseen kommenttiin kirjoitin, kuinka empatian tulisi koskea myös itseä, mutta kuinka se itse asiassa on joskus kaikista vaikeinta. Kiitos vinkistä, niitä on aina kiva saada! Kuuntelen muutamaan podcastia, mutta en vielä äänikirjoja. Uskoisin, että sen aika tulee viimeistään vauvan synnyttyä. :) Olen ihan samanlainen, että haluan irto-ottoa vauva-aiheista, vaikka kuplassa ihanaa onkin. En esimerkiksi ole koskaan lukenut Vauva-lehteä muualla kuin pikaisesti neuvolan aulassa selaten. Jos nyytti sallii tauon, niin haluan nimenomaan muuta ajateltavaa. Minulle pahin kirjojen kilpailija on sarjat. Voi hyvänen aika, millaisia sarjamaratoneja vedin tunteja syövän esikoisen kanssa. :D Väsyneenä telkkari on minulle jotenkin paljon helpompi formaatti kuin kirja, mutta nyt tulevan vauvan kanssa yritän petrata lukemisen (tai sitten kirjojen kuuntelun) kanssa. Kivaa perjantaita!
Ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus. Taas. Armollisuus on ollut minulla teemana ja elämänasenteena jo useamman vuoden. Minä totesin jo muutama vuosi kymmenen vuotta kestäneen masennusjaksoni jälkeen, että jos en halua vetää itseäni taas samaan jamaan, niin minun täytyy opetella olemaan itselleni armollinen. Ja hyvin on mennyt. Jaan elämäni yhden suorittajan kanssa, joten yritän jakaa tätä näkemystä myös kumppanilleni, missä on jo vähän työtä.
Vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja työntäyteisesti. Vihdoin voin muuten ylpeänä kertoa, että meidän olohuoneen kirjahyllyprojekti on saatu päätökseen. Olen niin iloinen ja olenkin viettänyt viime päivät sohvalla ihastellen olohuonettamme.
Kiitos palautteesta! Armollisuudesta voisi kyllä puhua loputtomasti. Olkoonkin kliseinen teema, niin inhimillisyys itseä ja muita kohtaan on todella tärkeää muistaa. Vaikka tietenkään masennusta ei kenellekään soisi, niin hienoa, miten avoimesti olet siitä puhunut. Mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä, niin mitä enemmän niistä puhutaan, sitä vähemmän kukaan jää asian kanssa yksin. Varmasti me kaikki kannamme tiettyjä omia taakkoja elämän loppuun asti, mutta toisaalta pidän todella lohdullisena sitä, miten radikaalisti ihminen voi muuttuakin. Aina on siis toivoa uudenlaisesta alusta ja aikakaudesta. Vaikka ongelmat jäisivätkin jollain tavalla pysyväksi osaksi elämää, niin ainakin niiden kanssa voi oppia ihan uudella tavalla elämään. Kiva kuulla kirjahyllyprojektin edistymisestä ja silmää miellyttävästä lopputuloksesta. Odotan innolla kuvia. :)
Kiva kuulla sinun ajatuksesi näin alkuvuodesta, ihailen aina sinun kykyä kirjoittaa niin sulavasti ja järkevästi, varsinkin kun tiedän miten kortilla aika on töitä tekevänä vaimona lapsen ja koiran kanssa :D Minun teemani vuodelle 2019 saattaa mennä uusiksi, ensi viikko osoittanee miten asiat etenevät meidän osalta – miten ihmeessä selviän tästä asunto-jännityksestä (ja unettomuudesta) vielä useamman päivän (ja yön)! :D
Ihanaa ja rauhallista alkanutta vuotta teille <3
Kiitos Jessica, ihana palaute! :D Ja hei samaa piti minun kiittää, hyvästä asunnonostopostauksesta! Luin sen suurella mielenkiinnolla ja arvostan todella paljon sitä, miten avoimesti ja asiantuntevasti käsittelet asiaa ammattisi näkökulmasta. Tuntuu, että yleisessä blogikeskustelussa asunnon ostaminen on mennyt vähän samaksi kuin uuden vaatteen: tosta noin vain, kun kiva löytyy. Me myös painimme tällä hetkellä asuntosuunnitelmien kanssa ja pohdimme siirtoa todella monesta, emmekä vähiten kohtuullisuuden näkökulmasta. Millaisen kustannusrakenteen taloutemme kestää, kuinka paljon edes haluamme pelkkään asuntoon laittaa, kun meille tärkeää on myös elämästä nauttiminen ja matkustaminen. Miten toinen lapsi nostaa kustannuksia, tarkoittaisiko uuden asunnon osto sijoittamisen ja säästämisen radikaalia laskua, mitä koroille voi käydä. Jään innolla seuraamaan teidän projektia. Se on varmasti järkevästi mitoitettu ja onhan se todella ymmärrettävää haluta vaihtelua vuosien jälkeen. Pidän peukut pystyssä! Samoin kiitos sinne! <3