Tarvitsen vertaistukeanne! Aiheena on 3 vuotta täyttävän lapsen ruokailu.
Se nyt ei ole mikään uutinen tai yllätys, että pieni lapsi nirsoilee. Naurattaakin utopia siitä, että piltti muka aina vain haarukoisi kiltisti lautasensa tyhjäksi ja pyytäisi nätisti lisää parsakaalia suupieliään pellavaservetillä pyyhkien. Ajattelen siis tietynasteisen nirsoilun kuuluvan ilman muuta asiaan, mutta rajansa kaikella (varsinkin perheen ruokahuollosta vastaavan raskaana olevan äidin hermoilla).
Olemme yrittäneet elää pääasiassa suositusten mukaan. Meillä on selkeä, joskaan ei orjallinen, ateriarytmi, olemme tarjonneet laajasti eri makuja pienestä pitäen, emme pakota vaan kannustamme sekä tarjoamme aina vain yhtä ruokaa, maistuu se tai ei. Me vanhemmat suhtaudumme itse kulinaristeina ruokailuun positiivisena ja rentona nautintona, vaikka pöydässä olisi valmismakaronilaatikkoa, mitä usein onkin. Silti tuntuu, että jokin tässä nykyisessä arkiyhtälössä mättää.
Mietinkin, että enemmän kuin lapsessa tai ruoassa, onko vika itse asiassa rytmissä?
Kun tulemme päiväkodista kotiin, ruoka on pöydässä ennakkovalmisteluillakin viiden jälkeen. Sitten siivotaan pöytä ja seuraavaksi onkin melkein aika alkaa tehdä seitsemän jälkeistä iltapalaa. Onko tässä tahdissa mitään järkeä?
Onko teillä kaikilla käytössä arjen päiväkotipäivinä viiden aterian rytmi? Siihen me olemme Suomessa kasvaneet, kun taas ranskalaiset perheet syövät neljä ateriaa päivässä. Kuten Pamela Druckermanin Bébé päivä päivältä -kirjassa muistutetaan: Ranskassa lapset ruokitaan aamiaisella, lounaalla, välipalalla ja päivällisellä.
Alan nimittäin epäillä, että iso syy arki-iltojen nirsoilulle on yksinkertaisesti se, ettei lapsella ole nälkä – kenellä nyt olisi kaksi kertaa kahden tunnin aikana (okei minulla, mikä tekee tyttäreni geenimutaatiosta entistä erikoisempaa, mutta kuitenkin).
Noudattaako kukaan teistä arjen päiväkotipäivinä ranskalaista rytmiä? Kannattaisikohan sitä ainakin kokeilla?
Kiitos avusta ja kokemuksista! Nimimerkki Perunakiusaus koiralle tänäänkin -84
Meillä välillä päivällinen venyy vasta kuuden-seiskan välille ja silloin skipataan iltapala. Mutta kyllä, välillä tuntuu että nälkä ei todellakaan ehdi tulla! Mutta meillä ainakin riippuu päiväkodin ruoista kuinka maittaa.
Mä kannattaisin testaamista!
Moi Meri! En ihmettele, että venyy. Venyisi varmasti meilläkin, ellen tekisi töitä suurimmaksi osaksi kotona, jolloin pystyn yleensä jo jotain valmistelemaan. Tuo kun sanoit, että maistuminen riippuu päiväkodin ruoista, on muuten varmasti totta. Onhan sillä iso ero, onko lapsi syönyt päiväkodissa kaksi lautasellista vai ei yhtäkään – meillä siis ainakin tapahtuu molempia. Yksi keino voisikin olla päättää illan ruokailut vasta päivän kuulumisten jälkeen. Jos tytär on syönyt päivällä hyvin, riittää yksi ruoka, jos taas huonosti, voisi tarjota kahta. Kiitos kannustuksesta, ja avusta muutenkin! :)
Just noin! Yleensä narinakerroin kertoo onko ruoka maistunut päikyssä 😂
Toivottavasti nirsoilu hellittää, sairaan rasittavaa!
No niin on sairaan rasittavaa. :D Ah, kiitos, kun sai tilittää ääneen. Kiitos! Helpottaa varmasti, jos ei muuta, niin ainakin oma ärsyyntymiseni vertaistukiterapian jälkeen. :D
Et ole pohdintasi kanssa yksin, ainakin minä jaan tämän tuskan kanssasi arki-päivinä (tai oikeastaan juuri ma-to, perjantaina syömme usein myös myöhempään ja iltapala jää pois). Viikonloppujen rytmi tuntuu sopivan meille useimmiten paremmin, lapset ainakin tuntuvat tällöin syövän illallisen suuremmalla ruokahalulla. Arkipäivisin klo 17/17.30 ruoka maistuu hyvin, jos päiväkodista on menty suoraan laskemaan mäkeä, tai muuta reippailua.. jostain syystä kuitenkin joku mystinen syy saa jatkamaan tätä neuvolastakin opetettua rytmiä n. klo 17 illallisesta ja klo 19 iltapalasta. Nyt kun luki tämän postauksen ja kirjoitti omankin kokemuksen, voisi tosiaan olla aika kokeilla ainakin jonkin aikaa jatkuvasti tuota ranskalaista rytmiä..
Lisäksi jotenkin tuntuu, että lapset innostuvat enemmän väli- ja iltapaloista (vaikka heille aina ihan terveellisiä sellaisia tarjotaankin eikä kyse ole herkuttelusta) ja välillä tuntuu että he eivät niin innostu illallisesta, mutta alkavat kuitenkin aika nopeasti kyselemään iltapalan perään..
Kiitos paljon Tintti! Huojentavaa kuulla, että en ole ainoa. Sama huomio viikonlopuista! Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota, miten meillä tippuu melkein järjestään viikonloppuna yksi ruokailuista pois. Eikä kukaan ole toistaiseksi kuollut. ;)
Nimenomaan uskon, että minulla seisoo kuvitteellinen neuvolan hoitaja olkapäällä ja kuiskaa, kuinka rytmissä syödään viisi ateriaa. Ja Suomessa kun ollaan niin tietysti sata lasia maitoa ja ruisleipäpalaa päälle, ja sitten on huono omatunto, kun lapsi närppii yhtä mandariinia. Olen suomalaisen neuvolajärjestelmän suuri fani, mutta ehkä kasvaneen lapsen kanssa pitäisi luottaa enemmän omaan intuitioon, ihan niin kuin muissakin asioissa luotan.
Mutta hei, juuri saamamme tiedon mukaan (kiitos Kati J kommentista!) viimeisimmät neuvolan paperin suositukset olivat, että useimmille perheille sopii neljän aterian rytmi. Eli ilmeisesti oma mielikuvani on ollut aikaansa jäljessä. Tarvitsin vain näemmä auktoriteettilausunnon vahvistamaan omaa maalaisjärkeä. :D Ehkä meidäntyyppisille perheille parhaiten tosiaan toimii joustava 4–5 ateriaa päivässä, päivästä ja muiden aterioiden maistumisista riippuen. :)
Kun minikokki aloitti vuosi sitten päiväkodissa meillä syötiin usein klo 17. Nyt annan usein porkkanatikkuja/kurkkua/pienen palan juustoa ja teen rauhassa ruoan valmistumaan samaan aikaan Pikku Kakkosen kanssa. Illalla klo 19.30 jälkeen iltapalaksi nälän mukaan puuroa tai jogurttia, pala leipää tms.
Yleensä toimii, mutta ei tietenkään aina :D esim kun oli kausi jolloin välipala ei maistunut pk:ssa niin oli nälkäkuoleman partaalla klo 16.45!
Siis samaan aikaan PK:n loppumisen kanssa :D
Välipalatikut kuulostavat tosi fiksulta – tosin meidän nirso ei syö porkkanaakaan, paitsi ”Muumimamman reseptillä valmistettuihin” banaanipannareihin piilotettuna. :D Lasten ruokahalussa taitaa olla tosi paljon eroja. Uskon, että jollekin maistuu, varsinkin kasvypyrähdyksen aikaan, vielä kunnon iltapala päivällisen jälkeen, ja välillä nälkä on juurikin nälkäkuoleman partaalla olevaa luokkaa. :D
Itse olen todella paha nälkkäkiukkuilija jos verensokeri laskee, ja siksi on ollut hämmentävä huomata, että lapseni ei juuri koskaan kiukkua nälkää. Hän siis oikeasti taitaa olla luontaisesti aika pieniruokainen. Luultavasti ainakin kahdesta kunnon iltaruoasta meidän kannattaa luopua. Pieni terveellinen napostelupala ennen tai jälkeen ruoan riittää varmasti. Kiitos Anne ja terkut Minikokille!
Lapsissa on eroja ja sitten niillä on ne omat vaiheensa kaupan päälle. Vaikka meillä asuu taapero joka ei juuri nirsoile niin olen minäkin stressannut ruokailuista. Jos ei yhtä huolta niin sitten on joku toinen :)
Meillä pieni on aina ollut hoikka ja vasta 2v neuvolassa todettiin että ”tämä tapaus nyt vaan on tämän mallinen, hoikka ja pitkä” ja ruoka on maistunut aina. Siitä alkoi oman stressitason alentamisprosessi ruokailuihin liittyen, uskon vihdoin että joinain päivinä lapsi pärjää vähemmälläkin ja ruokin häntä ihan tarpeeksi ravitsevalla ruoalla. Se on vaan niin että kun eka stressaa kaksi vuotta miksi lapsi on niin hoikka niin on vaikea hellittää. Nytkin yllätän itseni välillä miettimästä onkohan lapsi syönyt sinä päivänä tarpeeksi :D
Moikka! 😊 Tiedän niin tunteen, meidän poika oli erittäin pieniruokainen ensimmäiset kolmisen vuotta. Jätettiin välipala muistaakseni yleensä kotihoitoaikana väliin, kun ei edes ehditty tarjota kaikkia ruokia, ruokailut kesti kauan. Poika oli myös tosi hoikka pienempänä, niin se toi hommaan omat paineensa.
Simsalabim, pikkuhiljaa alkoi ruoka maistua paremmin ja viime ajat/vuodet poitsu on ollut kuuluisa hyvästä ruokahalustaan ja siitä, että tykkää melkein kaikesta. Se on ihanaa, ja sitä osaa arvostaa.
Nykyäänkin usein kyllä käy niin, että syödään ilalllinen ja iltapala samalla kertaa, koska ei kiirehditä päiväkodista sisään syömään ja sitten kello onkin jo sen verran paljon, että iltapala menee ikään kuin jälkiruokana, esim. turkkilaista jugurttia ja smoothieta tms. Sitten jos illallinen ei niin maistu, niin iltapalana on tukevampi puuro tms. Hyvin on toiminut meillä, vaikkei tämä oppikirjamalli olekaan.
Tsemppiä sinne ❤️
Kiitos paljon kokemuksista! Sama tausta, pieniruokainen ja pienikokoinen lapsi. Ehkä siksi tulee herkästi murehdittua, syökö hän tarpeeksi, vaikka noin yleisesti ottaen tiedostan sen, että me länsimaissa saamme keskimäärin jopa liikaa ruokaa. Myös tyttärellä ruokailut kestävät kaaaauan. Kuten ihana päiväkotihoitajamme kauniisti totesi, hän syö ”italialaisittain”. ;)
Ihana kuulla, että teillä muuttui nirsoilu noin positiiviseen suuntaan! Sitä todellakin osaa haastavien vaiheiden jälkeen arvostaa. Mietin ihan samaa taktiikkaa meille, että söisimme päivällisen ja sen perään jotain pientä hedelmätyyppistä ”jälkiruokaa”. Smoothiet ovat viime aikoina tyttärelle maistuneet, kenties siksi, että juoman saa juoda pillillä. :) Siinä on kyllä yksi tosi hyvä kevyt väli- tai iltapala, johon kuitenkin saa kivasti kaikkea terveellistä, kuten luonnonjugurttia ja marjoja. Ja tosiaan sitten, jos ei illallinen maistu, voi tehdä sen tukevamman puuron. Muuten sitä on ehkä pieniruokaiselle turha tarjota. Eli tilanteen mukaan, minuutintarkkaa oppikirjamallia ei varmasti saa elettyä kukaan. :) Kiitos vielä avusta ja tsempeistä! <3
Onko kyse nirsoilusta vai puhtaasti siitä, että hänellä ei ole nälkä? Uskon, että lapsesi syö jokaisella aterialla sen, mitä sillä hetkellä kokee tarvitsevansa :)
Hän ei osaa syödä ns.säästöön tai vaan syömisen ilosta. Jos hän leikkii, kasvaa ym niin kyllä hän sitten syö tarpeeksi.. ei aikuinenkaan kaikilla aterioilla joka pvä syö tasan samaa määrää.. jos hän on päiväkodissa esim syönyt paljon lounasta, on ihan luonnollista, ettei illalla ruoka maita kovin paljoa. Mun mielestä te teette kaiken juuri niinkuin ”pitää”, luotat vaan, että hän todella syö sen mitä kokee tarvitsevansa :) Olen huomannut myös, että on kausia kun ruokaa menee enemmän ja joskus vähemmän.
No niinpä! Juuri tuota olen tässä pohtinut, onko kyse nirsoilusta vai nälän puutteesta. :)
Koska jos kyse on nälän puutteesta, niin tarjoamme ihan turhaan pieniruokaiselle kaksi ateriaa kahteen tuntiin – se ei muualle päädy kuin roskiin. Mutta nirsoiluakin osa kyllä on, sillä tytär on viime aikoina tiputtanut monet sellaiset ruoat pois, joita hän vielä hetki sitten popsi ihan hyvällä ruokahalulla, kuten porkkana ja parsakaali. Ennen hän piti myös yrteistä. Nyt huutaa dramaattisesti ”ota se pois, ota se pois”, jos ateriaan on eksynyt vähänkin vihreää. :D
Uskon ihan samaan, että lapsi syö sen, minkä tarvitsee. Enkä edes ikimaailmassa halua kannustaa ylensyömiseen! Kolmevuotias on kuitenkin ainakin meillä liian pieni vastaamaan itse kysymykseen, onko hänellä nälkä. Eli minun aikuisena pitää valmistaa tarjottavat parhaan tulkintani mukaan. Ehkä lähden siitä, että miten päiväkodissa on kyseisenä päivänä mennyt. Jos hän on syönyt siellä hyvin (parhaimmillaan kaksi lounasannosta), niin voin suosiolla tarjota illalla vain yhden aterian. Jos taas päiväkodissa ei oikein mikään ole maistunut, voin tarjota ruoan lisäksi vielä iltapuuroa tai muuta ruokaisaa. Ja kausia, niitä todella lasten kanssa on. Se kyllä lohduttaa aina, että niin hyvässä kuin pahassa, kaikki on väliaikaista. :) Kiitos paljon Jenni sinullekin, ihana kun teistä saa apua ja tukea!
Jos päivällinen ei maistu, niin maistuuko iltapala kuitenkin vai onko nirsoilua molemmilla aterioilla? Onko tätä jatkunut kuinka pitkään? Oma kokemus on, että kaikenlaisia vaiheita on syömisissäkin, vaikka helposti sitä kyllä silti huolestuu, jos ruoka ei usein meinaa maistua. Meillä mennään melko orjallisesti viiden aterian rytmillä. Päivällinen alkoi kyllä maistua paremmin, kun jossain vaiheessa siirrettiin se noin kello kuuteen. Helpottaa myös, kun näin ruuan valmistukselle jää aikaa, sillä aika usein tullaan kotiin vasta viiden maissa. Päivällisen ja iltapalan väli jää tässä järjestelyssä tosi lyhyeksi, kun iltapala-aika on jo seitsemän maissa tai vähän jälkeen (kahdeksalta nukkumaan). Hassua kyllä, iltapala maistuu silti tosi hyvin. Ihan vain pari kertaa ollaan jätetty iltapala välistä, jos päivällinen on ollut tavallista myöhemmin. Näilläkin kerroilla piti lapselle perusteellisesti perustella, miksi on ihan mahdollista mennä nukkumaan ilman iltapalaa. Aika hyvin (ehkä vähän liikaakin?) on siis lapsi ehdollistunut tiettyihin kuvioihin ;)
Vaihtelee! Vaihtelee päivästä ja tarjottavista, sanoisin. Mutta yleisesti ottaen tytär syö oikeastaan aina hitaasti ja vähän ”närppien”. Poikkeuksetta häntä pitää siis kannustaa tai auttaa, vaikka ruoka olisi mieluistakin.
Ja niin itsekin ajattelen, että tämä(kin) on (onneksi vain) vaihe. :) En osaa tarkalleen sanoa, kuinka pitkään tätä on jatkunut, mutta ei siitä ikuisuus ole, kun tytär vielä söi lautaselta parsakaalit ja porkkanat, nyt se ei tulisi kuuloonkaan. Ehkä siksi tämä syökin äitiä niin paljon, kun muistan liian elävästi toisen ajan. ;)
Tekisin ihan saman kuin sinä, tarjoaisin iltapalaa myöhäisestä päivällisestä huolimatta, jos se vaan maistuisi lapsille. Ihana kuulla, että teillä maistuu! Eikä se ole mikään ihme, kun kyseessä on touhukkaat kasvavat lapset. Ehkä oman pieniruokaiseni kanssa minun on vain sovitettava tässä vaiheessa rytmiä neljään ateriaan, jotta edes se neljäs ateria maistuu, ja tarjota sitten tarpeen mukaan vielä jotain pientä ilta- tai välipalaa. Vaikkakin tuo on niin totta, että jos rytmi päivän mukaan vaihtelee, lapsi on ihan ihmeissään. Joskus tarjosin iltapuuroa päiväkodin jälkeen, jotta pystyimme syömään päivällisen yhdessä perheenä myöhemmin töistä tulevan mieheni kanssa, ja sekös aiheutti pienessä ihmisessä hämmennystä. :D Kiitos Emilia, kun jaoit kokemuksesi!
Tuohon ikään kuuluu ihan yleisesti myös nirsoilu ja yhtäkkiä vanhat tutut ruoat on ”yök en tykkää” eli ”kiitos en välitä”. Liittyy omasta mielestäni uhmaan ja omaan tahtoon eli hiffaa, että tämähän tuota vanhempaa ärsyttääkin aika paljon.
Alun stressaamisen jälkeen lopetin kaiken ruoan tuputtamisen. Nyt kun lapsi ilmoittaa olevansa valmis niin sitten hän on. Olipa syönyt minkä verran tahansa. Tämän muutoksen myötä on nirsoilu loppunut koko ajan enemmän ja enemmän eli en tee ruoasta tai ruokailusta valtataistelua.
Olen sitä mieltä, ett lapsi syö kun on nälkäinen ja viimeistään sitten seuraavan kerran, kun ruokaa tarvitaan.
Ja lapsi nyt siis 3,5 vee😊
Kiitos mainiosta muistutuksesta! Tosiaankin nirsoilu varmasti kuuluu juuri tähän ikään. Vielä hetki sitten meni parsakaalit, nyt kaikki vihreä on ”yök”. Ja samaa teen aina, korjaan sen, miten ruoasta puhutaan juuri ”kiitos, en välitä” -tapaan. :)
Valtataistelua nimenomaan pelkään! Juuri tänään päivällisellä suustani pääsi kaikkia kiristyshenkisiä sammakoita – ja siksi tulinkin tänne kiireen vilkkaa hakemaan jäitä hattuun ja terapiaa. :D Sen nimittäin tiedän, että se ei vie asioita kuin huonompaan suuntaan, enkä missään nimessä halua alkaa tehdä ruokahetkistä painostavia kenellekään.
Ehkä minua vähän huolettaa, syökö pieniruokainen ja pienikokoinen tytär tarpeeksi, mutta vähintään yhtä iso osa on varmasti vain turhautumista siihen, että teen turhaan ruokaan. Olen meillä se, joka ruoan suunnittelee ja valmistaa, niin väsyneenä se, ettei lapsi sitten syökään tekemääsi ruokaa, tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. :D Ja lisäksi inhoan ekologisista syistä hävikkiä yli kaiken (onneksi sentään on koira eli kävelevä bioroskis)! Mutta nämä vain on pakko hyväksyä osaksi elämää ja vielä entisestään löysentää omaa nutturaa. :) Kiitos Jenni vertaistuesta ja terkkuja teidän puoli vuotta vanhemmalle!
Meillä yritetään syödä myös tuo viisi ateriaa. Mutta olen huomannut että välillä päiväunien jälkeen lapsella isompi nälkä niin saattaa syödä jo silloin ihan kunnon ruuan vaikka olisi ennen päikkäreitä syönyt lämpöisen aterian, sitten ”korvataan” päivällinen välipalalla. Jos taas esim päivällinen venyy niin iltapala saattaa olla joku hedelmä tms kevyt ja pieni suupala. Meillä lapsi kyllä kotona pikkusisaren kanssa. Ja vielä tuo että jos ei ole ollut menoa ja meininkiä ennen lämpöisiä ruokia niin yleensä maistuu ruokakin huonommin. Täällä taaperon varmat ruuat jauhelihakeitto, makaronilaatikko ja kokkikartanon kalakeitto ;)
Ja koska täällä yhdistelmä 2,5v taapero ja 3kk vauva, niin menen aika usein siitä mistä aita on matalin eli sitä helppoa ruokaa mikä uppoaa varmasti.
Kiitos sinullekin Sonja kokemusten jakamisesta! Nyt jo olo helpottaa, kun saa vain jutella teidän kanssa. :)
Ihan totta. Vaikka ruokahalussa on myös synnynnäisiä eroja, lasten nälkä vaihtelee myös sen mukaan, mitä on päivän aikana tehnyt ja mitä muuta syönyt. Ihan niin kuin aikuisilla. :) Kiva, jos olette saaneet viisi ateriaa toimimaan, toki tarpeen mukaan soveltaen.
No siis kyllä, sieltä mistä aita on matalin! Minulla on suunnitteilla tästä ihan oma postauskin. Meillä siis todella vannotaan Kokkikartanon nimeen, hauskaa että sielläkin. Täällä suosikkeja ovat makaronilaatikko ja lohikiusaus. Aika paljon teen ruokaa itsekin, mutta kylläkin aina hyvin simppeliä ja nopeaa. Eli on se kyllä vähän naurettavaa minun ajatella, että tähänkin pastaan sydänvereni vuodatin, jos pyöräytin viiden minuutin pikabolognesen, jota taapero ei syö. :D
Ihana 2,5-vuotiaan ja 3-kuukautisen porukka siellä, vauhtia varmasti riittää. Kivoja talvipäiviä teille!
It’s me again :) liittyisiköhän tuo nirsoilu osin ikään? Meillä tyttö söi pari vuotiaaksi asti parsakaalit, kanat, porkkanat ja vaaleat kalat, mutta kahden vuoden kääntyessä kolmeen on syöminen ollut vähintään valikoivaa ja tällä hetkellä tytöllä on luolamies henkeen paasto- ja tankkauspäivät, niiden väliin mahtuu sitten vaihtelevia verensokereita. Etenkin silloin kun mä olin töissä meillä ei todellakaan ollut illallinen viideltä, vaan välipala ja päivällinen. Kuudelta syötiin lämmin ruoka ja iltapala ikään kuin jälkiruokana hieman sen jälkeen.
Moikka Netta ja palataan päivänpolttavan ruoka-aiheen jälkeen pian asuntoasioihin, kun saan edellisen postauksen kommentteihin vastattua. ;) Nirsoilu liittyy ihan varmasti ikään, vaikka on osaksi myös synnynnäistä. Vielä jokin aika sitten tytär soi porkkanat ja parsakaalit, mutta nyt ne eivät tulisi kuuloonkaan. Silti silloin ja nyt tapa ruokailla on sama: hidas ja vähän ”närppivä”. Ainoastaan tietyt herkut menevät hyvällä ruokahalulla, muuten häntä pitää aina auttaa ja kannustaa, vaikka ruoka olisikin mieleistä. Hyvänä päivänä en välitä, vaan suorastaan arvostan neidin ”italialaista” tapaa syödä, mutta huonona päivänä meinaan repiä hiukset päästä (onneksi vain omastani). :D
Ihana luolamies siellä, mitä nyt suloisella pienellä luolamiehellä on aina hienot hepeneet. :D Siis nimenomaan tuo, että eihän normaali työssä käyvä aikuinen edes ehdi valmistaa päivällistä viideksi. Meilläkin aikainen viiden aikataulu onnistuu vain siksi, kun teen töitä pääasiassa kotona. Mies tosin ei ehdi viideksi kotiin eli sekin kysymys tässä on: syödäkö mieluummin yhdessä myöhemmin vai lapsi yksin aikaisemmin. Luulen, että otan nyt noin kello kuuden yhteisen päivällisen testiin ja tarjoan tarpeen mukaan sitä ennen tai sen jälkeen vain jotain pientä hedelmätyyppistä välipalaa. Onni on vertaistuki, kiitos!
Italialainen närppijä, saapa nähdä millainen kulinaristi hänestä kasvaa ;)
Meilläkin on ollut vauvan jälkeen rytmit ihan hakusessa, mutta nyt täytyy vähän ryhdistäytyä kun hetken kuluttua toinen mimmi aloittaa ruokailun opettelun ja hänellähän on elämässään yksi kirkas esikuva. Siinä kohtaa kun pöydässä on kaksi opettelevaa kulinaristia, on muuten varmaan hyvä että mieskin on ennättänyt pöytään – aikuisia käsipareja tarvitaan varmasti useampia 😉
Viimeisimmät neuvolan paperin suositukset olivat, että ”useimmille perheille sopii 5 aterian rytmi: ap, l, p, ip”. Mutta ei siis mitään ehdotonta ohjeistusta enää. Kokonaisuus ratkaisee, kunhan on monipuolista ja ravintoarvot kohdillaan. Meillä jää usein välipala väliin tai on tosi pieni. Tosin tällä hetkellä on mahdollista syödä jo klo 16.30 aikoihin, kun olen hoitovapaalla. Esikoisen koulurytmin vuoksi aletaan 19 aikoihin iltapalalle myös kohta 2 vuotiaan kuopuksen kanssa.
Ihan mahtavaa, että päivitit tietoni – kiitos Kati! Kuten aikaisempaan kommenttiin kirjoitin, taisin tarvita auktoriteettilausunnon vahvistamaan omaa maalaisjärkeä. ;) Tosiaan johan sen järkikin sanoo, että ei se määrä vain laatu. Toki meillä syödään (Kokkikartanon laadukasta) valmisruokaa, mutta silloinkin lautasella on aina kasviksia. Ja samoin kuluu ruisleipää, marjoja, luonnonjugurttia, kauramaitoa, avokadoa, hedelmiä, kananmunaa, kanaa, täysjyväpastaa ja sen sellaista, että kyllä tässä pitää ajatella asioiden ihan hyvällä tolalla olevan. Kiva kun kerroit teidän rytmistänne, eiköhän se tästä meilläkin ala löytyä. :) Mukavia talvipäiviä sinne!
Meillä mennään pääsääntöisesti neljällä aterialla. Meillä aikuisetkaan eivät syö iltapalaa. Poikkeusiltoja on. Jos lapsille jää iltaruuan jälkeen nälkä, niin annetaan kyllä kevyttä iltapalaa. Mutta meidän perheen rytmiin on lähes mahdotonta mahduttaa sellainen viiden aterian rytmi.
Kiva kuulla hyviä kokemuksia neljästä ateriasta! Luulen, että kokeilen nyt yhdistää kello viiden päivällisen ja kello seitsemän iltapalan kello kuuden illalliseksi. Sitä voi sitten tarpeen mukaan täydentää pienellä väli- tai iltapalalla, tietysti kunnon puurollakin, jos poikkeuksellisesti nälkä jää. Minustakin viiden aterian kanssa tulee tosi ”kiire”. Huomasin, että viikonlopuiltakin meillä on tippunut se viides ateria kuin huomaamatta pois. Poikkeuksia on ja tulee aina, mutta näiden ajatustenvaihtojen jälkeen on paljon helpompi kokeilla uutta lähestymistä. :)
Meillä mennään neljällä tai viidellä ruualla, hieman riippuen päivästä. Usein annan myös välipalan paikalla jo lämpimän ruuan, jos ollaan ns. normipäivällisaikaan (klo 17) menossa ja tiedän että seuraava ruoka venyy iltaan. Ei kellekkään maistu ruoka jos ei oo oikeesti nälkä, ja musta on myös tosi tärkeetä, että lapsi oppii itse tunnistamaan nälkäänsä ja myös sitä, milloin on kylläinen.
Erityisesti tämä jälkimmäinen on mietityttänyt lähiaikoina, kun helposti itsekin sortuu siihen että ”syöppä nyt vielä 4 haarukallista” ja jos tämä toistuu tarpeeksi usein, uskon lapsen oppivan sanomaan että olisi täynnä jo ennen kuin oikeasti on, koska tietää että vanhempi voi patistaa syömään lisää.
Moi Jenni ja kiitos Saksanmaan kokemuksista! Kuulostaa tosi fiksulta, siis tehdä pientä hienosäätöä jokaisen päivän mukaan. Vaikka rytmi on hyvä olla, yhtä tärkeää myös minusta on pieni joustavuus, koska sekin on hyvä oppia, ettei elämä aina mene sekuntikellon mukaan. Joskus ollaan kotona aikaisemmin syömässä, joskus myöhemmin, joskus on pakko napata jotain on-the-go ja niin edelleen.
Tismalleen samaa mieltä. Se on tosi tärkeää, että lapsi osaa oppia tunnistamaan oman kylläisyytensä. Koen sen kuitenkin tosi haasteelliseksi nirson kolme vuotta täyttävän kanssa. Vanhemman kanssa voi oikeastikin neuvotella asioista, mutta jos annan päätösvallan nirsolle kolmevuotiaalle, luulen, että se vasta lopun alku on. Tietenkään en siis pakota, mutta tarkoitan sitä, että jos olisin joka kerta vain ”ai kulta et halua syödä mitään”, niin hän ei söisi. Mitään. Ikinä.
Juuri eilen sorruin tuohon ”vielä neljä haarukallista” -maanitteluun. Inhoan sitä, mutta aina en näe vaihtoehtoa – kyse kun on neljästä ensimmäisestä haarukallisesta eikä kymmenestä ja naljännestätoista. Jos en yhtään kannustaisi, auttaisi ja maanittelisi, hänellä jäisi ateriat koskematta. Monesti vaikka viikonloppuna, kun olen hänet itse ruokiinut, tiedän, ettei kyse ole siitä, että hän olisi syönyt jo päivän aikana paljon, vaan sellaisesta yleisestä venkoilusta.
Sen kanssa olen luovuttanut, että tekisin lapselle mitään eksoottista, eli menemme hänen kanssaan tällä hetkellä hyvin tyypillisellä lasten ruokalistalla: makaronilaatikkoa, pinaattilettuja, bolognesea, lohikiusausta, kalapuikkoja ja muusia, nakkikeittoa ja niin edelleen. Mutta kun näiden perusruokienkin syöminen on aina jonkinlainen show. Se syö minua – näin teeman mukaisesti sanottuna. :D Täytyy vain ajatella tätäkin vaiheena ja alkaa kokeilla vain yhtä ilta-ateriaa, jolloin hänellä ainakin on todennäköisemmin nälkä. Terkut koko perheelle!
Täällä kokemuksia Saksasta; itse yritin ylläpitää täällä pitkään suomalaista tapaa viidestä ateriasta ja kahdesta lämpimästä ruoasta (kun taas paikalliset syö vain 4 ateriaa ja niistäkin yleensä vain yksi on lämmin!), mutta jossain vaiheessa luovutin. Päädyimme mukautumaan paikalliseen rytmiin ihan jo siitäkin syystä, että tosiaan illallinen meillä syödään n. Klo 18 ja nukkumaan meno on n. Klo 20. Tuohon väliin ei saanut mitenkään järkevästi mahdutettua sitä iltapalaa enkä uskonut lapsen olevan nälkäinenkään, varsinkin jos oli syönyt illallista hyvällä ruokahalulla.
Toisesta lämpimästä ateriasta luovuin itsekkäistä syistä; en jaksanut suunnitella ja laittaa ruokaa kahta kertaa päivässä, enkä itsekään kaivannut esim. lämmintä lounasta jos illalla oli kuitenkin tarkoitus syödä hyvin.
Oli hyvin vapauttavaa huomata, että mukautumalla paikalliseen rytmiin mikään ei mennytkään ”pilalle”, mutta oma stressi lapsen syömisistä väheni merkittävästi!
Suosittelen ainakin testaamaan millainen vaikutus muutoksella on lapsen ruokahaluun (ja siihen omaan oloon!). Nirsoilu taitaa valitettavasti kuulua tähän ikäkauteen, meidän tyttö on juuri 3-vuotta täyttänyt.
Tsemppiä ja pitkää pinnaa!
Kiitos Emmi, ihana saada perspektiiviä ulkomailta! Sen takia minua kiinnostaa ranskalainen kasvatus, että asioihin saa toisen näkökulman. Mikään ei minusta ole absoluuttisesti oikein tai väärin, mutta ainakin itselle voi saada sellaisen idean, mitä ei Suomessa suosita, mutta mikä silti voisi toimia paljon paremmin omalle perheelle. Meillä asuu Saksassa sukulaisia, mutta tästä asiasta en ole huomannut kysyä, joten tosi kiva, kun jaoit kokemuksesi sieltä suunnalta.
No nimenomaan! Miten ihmeessä tuohon väliin mahtuu kaksi ateriaa. Tyttäreni syö vielä todella hitaasti eli ilta olisi pelkkää ruokapöydässä istumista – missä ei tosin olisin mitään vikaa, jos siellä oikeasti syötäisiin, mutta kahta pitkää venkoiluistuntoa en vain kahteen tuntiin jaksa. :D
Myös noihin lämpimiin aterioihin minun on pakko tarttua. Juuri äsken oli täällä Hesarissa juttu, miten paljon lapset syövät maanantaisin kouluissa ja päiväkodeissa, kun lämpimät ateriat jäävät kotona viikonloppuisin väliin. Eli täällä tosiaan minusta painotetaan lämpimiä aterioita. Aloin vain miettiä, onko se nyt todella sitten aterioiden lämpimyydestä kiinni, mutta ehkä sillä viitattiin yleisesti kunnon ruoan korvaamiseen välipaloilla.
Taidan sitten olla tässäkin eteläeurooppalainen, koska me kyllä silloin tällöin korvaamme lämpimän aterian ruokaisalla lautasella, johon lapsen tapauksessa tulee esimerkiksi jokin yhdistelmä seuraavia: kananmunaa, kanaa, ruisleipätikkuja, mozzarellaa, avokadoa, täysjyväpastaa, kirsikkatomaattia, kurkkua, omenaa ja niin edelleen. Monesti tämäntyyppinen lautanen maistuu lapselle lämmintä ruokaa paremmin ja on kuitenkin mielestäni ravitseva ja ruokaisa. Sitä en tiedä, mitä siihen suomalaisessa neuvolassa sanottaisiin.
Mainitsemaani lautaseen päädyn usein myös itsekkäistä syistä. Kiitos rehellisyydestä, on niin huojentavaa saada sanoa turhautuminen ääneen. Ainakaan minun hermoni eivät kestä suunnitella ja valmistaa päivästä toiseen useaa lämmintä ruokaa, joka kuitenkin päätyy lopulta roskiin. Siksi oikaisen pari kertaa viikossa tuollaisella iltalautasella, kun lapsi on kuitenkin saanut lämpimän aterian päiväkodissa. Niin taidan tehdä hyvällä omallatunnolla jatkossakin.
Sekin helpottaa, että nirsoilu vain kuuluu aikakauteen, vaikka koen, että osittain tämä on myös pysyvä ominaisuus. Aion ilman muuta kokemustenne myötä kokeilla neljää ateriaa, josko se herättäisi pienen ruokahalun ja vähentäisi omaa turhautumista, juuri kuten sinullakin. :) Kiitos tuhannesti!
Me siirryttiin nimenomaan päiväkotiaikoina siihen, että syödään kotona vaan kerran. Päiväkodista tulon jälkeen lapsilla ei ollut nälkä, minä puolestaan kokkasin kiireessä ja turhauduin kun ei uponnut. Koko ilta menikin siinä, kun oli syöty, ei ehtinyt esim. liikkumaan ennen kuin oli taas iltapuuron keittoaika. Siirryttiin syömään iltaruoka n klo 20, ja nirsoilu jäi siihen. Samoin illan aikataulupaineet.
Kannustan siis ainakin kokeilemaan.
Moikka! Neljä ateriaa tuntuu olevan ainakin kommenttien mukaan ihan yleinen käytäntö. Jännä, että en ole oikein koskaan kuullut kenenkään puhuvan siitä, vai eikö vain ole tullut puheeksi. Minusta suomalaisessa keskustelussa elää vahvasti viiden aterian aamiainen-lounas-välipala-päivällinen-iltapala -rytmi, mutta onneksi nyt tuli puheeksi! Ja tosiaan, en tiedä huomasitko aikaisemmista kommenteista, mutta jopa neuvolan viimeisen ohjeistuksen mukaan neljän aterian päivärytmi on ok, kunhan kokonaisuus on kunnossa.
Joillakin lapsilla on ymmärrettävästi kova nälkä päiväkodin touhojen jälkeen, mutta ei selvästikään kaikilla, kuten ei teilläkään. Jännä, miten tiukkaan se on iskostettu, että päiväkodista pitäisi juosta kotiin syömään. Olen myös tainnut elää omaa nälkääni tyttäreni kautta. Kuulun niihin ihmisiin, jotka reagoivat verensokerin laskuun todella herkästi, niin siksi olen varmasti luullut, että yhtä huono olo tulee tyttärellekin, jos hän ei saa heti ruokaa. Todellisuudessa tyttärellä ei ole mikään kiire syömään. Paljon mieluummin hän asettuu rauhassa taloksi ja leikkii hetken pöytään käymistä. Meillä ei vielä ohjattuja harrastuksia ole, mutta sitten kun tulee, niin täytyy katsoa rytmi uudestaan. Joka tapauksessa nyt aion kokeilla yhdistää kello viiden päivällisen ja kello seitsemän iltapalan kello kuuden illalliseksi, joka sopii loistavasti myös mieheni aikatauluun, niin saamme yhä useammin syödä yhdessä. Kiitos Anna kannustuksesta ja kokemuksista!
Hei, sekoitan pakkaa vielä hieman. Kyse ei ole omista lapsista, vaan mieheni lapsenlapsista. Kolme poikaa, iältään 4, 6, 8 vuotiaat. Olen harvakseltaan seurannut koko heidän pienen ikänsä syömistouhujaan, kun pojat ovat meillä kotona tai mökillä. Kaikki ovat kovin hoikkia. Kaksi nuorinta syö hyvin kaiken ja koska vaan ja meno on hirmuinen. Vanhin on ronkeli, mikään oikea ruoka ei kelpaa, mutta herkut kyllä. Vanhin on myös hiljaisin, vetäytyvä, hieman kiukkuinen, eikä niin liikunnallinen kuin pikkuveljensä. Ilmeisesti lapset ovat erilaisia myös ravitsemuksellisesti, mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille. Sopivan tien löytänee vain kokeilemalla. En tiedä onko ns. lasten ruuissa pitäytyminen parasta, vai pitäisikö vain tarjota kaikkea. Ei se väliin jäänyt ateria ketään tapa, ompahan sitten kovempi nälkä seuraavalla kerralla.
Moi Merja! Ihana, kun autatte, herätätte ajatuksia ja erilaisia näkökulmia. :)
Vaikka toki lapseen vaikuttaa myös ympäristö ja ikävaihe, niin uskon, että monet asiat ovat pitkälti synnynnäisiä, koska tosiaan saman perheen eri lapset voivat olla hyvin erilaisia.
Tuo on tuhannen taalan kysymys, että onko oikea ratkaisu pitäytyä vain niin sanotuissa lastenruoissa. Olen miettinyt sitä pääni puhki.
Noin periaatteessa en kannata sitä ollenkaan. Toiseksi en missään nimessä aio itse syödä pikkulapsivuosina vain makaronilaatikkoa ja pinaattilettuja, vaikka niistä pidänkin. Syömme perheenä paljon yhdessä ja samaa ruokaa, mutta edelleen myös erikseen ja eri ruokaa. Esimerkiksi perjantai- ja lauantai-illat ovat meillä ”treffi-iltoja”. Silloin syömme mieheni kanssa kahdestaan juuri sitä, mitä mieli tekee, lapsen mentyä nukkumaan. En halua tai edes osaa olla kulinaristina niin epäitsekäs, että söisin aina lapsen ehdoilla ”lastenruokaa”.
Toisaalta samanaikaisesti olen sitä mieltä, että elämästä ei kannata tehdä turhan vaikeaa. Se, että tämän ikävaiheen aikana oikaisemme tarjoamalla pääasiassa vain niin sanotusti varmoja ruokia, ei minusta tarkoita sitä, etteikö lapsi pitkässä juoksussa voisi kasvaa ruoasta monipuolisesti nauttivaksi. Eniten pelkään sitä, että jos koko ajan yritän tarjota jotain uutta ja erikoista, paineet kasvavat ja ruokailusta alkaa tulla kaikille osapuolille ikävää. Siksi yritän hyväksyä, että nyt on näin, mutta vuoden, kolmen tai viiden päästä voi olla täysin toisin.
Ehkä ratkaisu voisi tässäkin asiassa löytyä kultaiselta keskitieltä? Mietin sellaista, että jos teen ruokaa, jonka epäilen maistuvan lapselle, laitan hänelle sitä vähän, mutta kylkeen kaikkea muuta ruokaisaa lisuketta. Näin hän ikään kuin muka syö samaa ruokaa kanssamme ja tottuu edes ajatuksen tasolla uusiin aterioihin ja raaka-aineisiin lautasellaan, vaikka ei lopulta söisikään varsinaista ruokaa, vaan enemmänkin ruokaisat lisukkeet vierestä. Riittävän kylläiseksi hän varmasti tulee ja samalla oppii, että aina ei lautasella ole niitä omia suosikkiruokia. Luulen, että tällainen kompromissi voisi meidän tilanteessamme toimia.
Itse pidän ruokakasvatuksena sitäkin, että lapsi näkee meidän syövän monipuolisesti kaikkea, vaikka ei itse vielä söisikään. Kerron, että tämä on ruusukaali, haluatko maistaa. Yllättäen hän ei halua, enkä minä pakota, mutta sentään ruusukaali tulee tutuksi meidän lautasella, minkä ennustan edistävän ruusukaalin syömistä myöhemmässä iässä.
Yhtä kaikki, tämä ei tosiaankaan ole ihan simppeli kysymys. Ei ainakaan kaltaiselleni ihmiselle, joka elää syödäkseen ja joka itse on maailman kaikkiruokaisin, ja joka siksi kipuilee erityisen paljon ruokakasvatuksen kanssa, vaikka on muuten aika rento ja suurpiirteinen mutsi. :) Kiitos vielä ajatusten herättelystä ja mukavaa talvipäivää!
Meillä myös muutama vuosi sitten päädyttiin esikoisen 3-vuotisnisroilujen aikaan sovellettuun ateriarytmiin. Meillä tosin ongelmalliseksi muodostui suuren ruokalahalun omaavan lapsen nerokastapa ryhtyä nirsoudessaan paastoamaan ei niin miellyttävät lämpimät ruoat, mikä johti kiljuvaan nälkään välipaloilla (aamu-, väli- ja iltapaloilla), jolloin (välipala)ruokaa olisi uponnut loputtomiin. Tilannetta pohtiessamme päädyimme vaihtamaan reilusti iltapalan ja päivällisen paikkaa niin, että arki-iltoina heti kotiin tultuamme syödään kohtuullinen välipala ja noin klo 19 aikaan sitten illallinen, jonka jälkeen alkavat iltatoimet. Arkisin tämä tarkoittaa sitä, että lapsilla on päivällä kaksi välipalaa peräkkäin, mutta viikonloppuisin ja lomilla toinen niistä tippuu pois ja syömme ranskalaisen rytmin mukaisesti. Meillä tämä auttoi silloisiin ongelmiimme ja saimme välipalaa säännöstelemällä ruokahalun ja lämpimänruoan kohtamaan iltaisin paremmin. Meidän hyvällä ruokahalulla varustettu lapsi on sopeutunut tähän rytmiin, eikä myöskään jää lomalla tai viikonloppuisinkaan nälkäiseksi, vaikka syödään ranskalaisella rytmillä.
Olemme tykänneet tästä sovelletusta rytmistä paljon ja jatkamme sitä edelleen. Siinä on paljon etuja ihan koko perhettä ajatellen. Kun arki-iltana tullaan kotiin, ei heti tarvitse olla loihtimassa kiireellä pöytään lämmintä ruokaa, vaan saadaan laittaa nopeasti kattautuva välipala ja sitten kun kaikki ovat asettuneet ja lapset leikin touhuissa, voi rauhassa ryhtyä valmistelemaan illallista. Järjestely toimii hyvin myös niissä tilanteissa, jolloin päiväkodin jälkeen pitää lähteä koko perheen voimin hoitamaan asioita kodin ulkopuolelle. Ei tarvitse stressata, missä saadaan kunnon ruoka syötettyä lapsille, vaan homma hoituu rytmin mukaisesti välipaloilla ja kotiin tultaessa sitten kunnon ateria. (Meillä on paljon erilaisia ruoka-aineallergioita, joten kodin ulkopuolella ruokailu on senkin vuoksi aina ylimääräinen stressi itsessään.)
Ehkä tärkein hyvä puoli sovelletussa rytmissä liittyy siihen, että illalla ikään kuin päivän päätteeksi saamme syödä kokoperheen yhteisen pitkän aterian ja viettää aikaa yhdessä. Vanhassa rytmissä lasten iltapala-aikaan vanhemmilla ei ollut vielä nälkä, joka kuitenkin tuli yleensä heti lasten nukahdettua ja siten iltapalat jakautuivat lasten ja aikuisten iltapaloihin. Nykyisin koko perhe syö ranskalaisittain päivän viimeisien aterian yhdessä ja siitä on muodostunut tärkeä hetki koko perheelle. Tämän lisäksi aikuisille jää lasten nukahdettua aikaa tehdä jotain muuta kuin syödä. Tekemistä aina riittää, joten kaiken sivutuotteena se on myös ajankäytöllisesti kustannustehokasta ja toimii meillä ainakin toistaiseksi hyvin.
Kannustan rohkeasti astumaan totutun ruokarytmilaatikon ulkopuolelle ja löytämään teidän perheen tilannetta parhaiten palveleva vaihtoehto.
Kiitos Kaya, kokemuksista on kovasti apua! Voin kuvitella, että noin voi tapahtua. Välipalat ovat usein niitä, mitkä lapsille parhaiten uppoavat. Minusta tuo järjestyksen vaihtaminen on joka tapauksessa tosi fiksua teidäntyyppisessä tilanteessa. Itsekin kokeilin joskus vaihtaa iltapuuron ja päivällisen paikkaa, jotta mieheni ehti kotiin syömään yhdessä kanssamme, mutta se puuro vain oli liikaa. Ei tytär sen jälkeen enää kunnon ruokaa jaksa. Pieni järkevä välipala taas on asia ihan erikseen! Vaikka välipaloja tuleekin kaksi peräkkäin, ei se minusta haittaa. Välipalat voivat olla myös terveellisiä ja ravitsevia. Turhaan välipaloista puhutaan aina vain jonain sokeroituna herkkuna, vaikka ei lapsi siihenkään kuole, jos joskus on-the-go täytyy sellaisiin tukeutua. Tosi hienoa, että olette löytäneet arkeenne sopivan rytmin ja saaneet myös viikonloput ranskalaisella tahdilla toimimaan. :)
Ja siis juuri tuo: ei pelkästään se, mikä toimii lapselle, vaan mikä toimii koko perheelle. Vanhempien jaksaminen on kuitenkin lapselle ensiarvoisen tärkeää sekin, sillä totta kai vähemmän kuormittuneet vanhemmat jaksavat olla enemmän läsnä.
Me olemme nyt kaksi iltaa kokeilleet uutta rytmiä ja se toimii loistavasti. Lapsi syö mielestäni paremmin, minä olen rennompi, mieheni ehtii paremmin töistä kotiin ja aikaa jää muuhunkin – siis kaikin tavoin paljon parempi ratkaisu.
Nuo ruoka-aineallergiat tuovat varmasti oman haasteensa. Meillä kolmella niitä ei ole, mutta seuraavasta vauvasta ei tietenkään tiedä vielä mitään. Juuri läheisteni kanssa puhuin, joilla on erilaisia ruokarajoitteita perheessä, että hekin rennosti soveltavat niin, että välillä syödään eri ruokaa, vaikka aina puhutaan, kuinka perheen pitäisi syödä samaa. Ei elämästä kannata tehdä liian hankalaa. Pääasia minusta on yhdessäolo. Minulle myös yhteinen syöminen perheenä on perhe-elämän ehkä suurin onni. Siksi on tosi ihana kokoontua kerran päivässä yhteen yhteiselle aterialle. Kun aterioita on vain se yksi, ruokailu sujuu paljon paremmin ja on antoisampi kokemus meille kaikille. Tällä siis jatketaan, kiitos vielä kannustuksesta! :)
Pakko kommentoida tällä kertaa kun kuulostaa niin tutulta. Meillä tällä hetkellä pienempi on viisi vuotias eikä oikein vieläkään välitä lämpimästä ruoasta.
Muistan kun pari vuotta sitten ei suostunut syömään mitään vihreää ja meillä se tarkoitti sitä, että kaikki reilusti vihreä eli salaatit ja kurkut syötiin, mutta ruoassa olevat maustehiput olivat niitä kammottavia vihreitä. Myöskään kastike missään muodossa ei käynyt eikä sitä ainakaan saanut laittaa minkään lisukkeen kuten perunan tai pastan päälle.
Meillä kun ei myöskään tarjoilla kuin kaikille samaa ruokaa niin hän söi sitten sen minkä söi hieman soveltaen eli lihat kastikkeesta mahdollisimman vähällä kastikkeella ja lisukkeet lähes kuivana. Ja sääntönä meillä oli, että ainakin oman iän verran piti lusikallisia ottaa, välillä meni vahingossa enemmänkin ja välillä lusikoimme vuorotellen omilta lautasiltamme eli kaikenlaisia konsteja keksitty, jotta se pieni hippiäinen söisi edes jotain.
Tällä hetkellä menee jo paremmin ja lohduttaudun sillä, että isompikin söi aikoinaan tunnin verran pöydässä, mutta nykyään 8-vee on perheen reippain ruokailija ja kaikki maistuu.
Aikansa kutakin siis tässäkin vaikka hampaat siinä aikuisella narskuu ja verenpaine nousee aina välillä sekä tietysti se huoli lapsen voinnista.
Moi Kirsi! On aina huojentavaa kuulla, että meitä on monia samassa veneessä, vaikka ei ruokahaasteita tietenkään kenellekään toivo. Naurattaa, miten samanlaista teillä on ollut. Vihreät hiput ovat tosiaan pahinta. ”Mikä se on, ota se pois”, sanoo dramaattisesti lapsi, joka vielä noin vuosi sitten veteli kaikki yrtit viisin käsin. Ja todella, se ei missään nimessä ole kolmevuotiaan kanssa se ja sama, mihin kohtaan kastike tai ketsuppi laitetaan. Auta armias, jos menee väärin. :D
Nyt kun olemme siirtyneet yhden aterian iltarytmiin, lapsen hidas syöminen ei haittaa ollenkaan. Mielellään mekin istumme pöydässä eurooppalaisittain vähän pidempään. Silloin siitä ei vain tullut mitään, kun kahteen tuntiin piti mahduttaa kaksi ateriaa – eihän sellaista ehdi nopeakaan syöjä.
Ajattelin nyt vaalia sellaista kompromissia, että lapsi syö samaa kuin mekin, mutta jos tiedän ruoan olevan haastavaa, laitan vähän enemmän ruokaisia lisukkeita mukaan, niin pieni saa riittävästi syödäkseen. Ehkä sitten joku kaunis päivä hän alkaa antaa enemmän mahdollisuuksia vieraillekin ruoille. Pakottaa en halua, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hänelle voi järjellä selittää, miten tärkeää on edes maistaa, vaikka juuri oman iän verran, se on tosi hyvä idea.
Tosi ihanaa kuulla, että entinen nirsoilija on nykyään teillä perheen reippain ruokailija! Minullakin on positiivinen olo kaikesta huolimatta. Nämä vuodet voivat olla mitä ovat, mutta kärsivällisellä ja ruokailuun myönteisesti suhtautuvalla otteella vähän vanhempana hänestä voi vielä kuoriutua kulinaristi. :)
Meillä asustaa taas vajaa kolme vuotias jonka ruokahalu peittoaa 11v. siskon. 😂 Päikkypäivän jälkeen saattaa mennä kevyesti kolme lautasellista ruokaa ja seiskan jälkeen pyytelee puuroa jugurtilla ja mustikoilla. Minne mahaan, sitä en tiedä. Pääsääntöisesti ruoka maistuu myös päiväkodilla.
Sen olen äitiydestä oppinut, että höllätä kannattaa ja kaikki on yksilöitä. Toisinaan otetaan pk:n jälkeen vaan välipalaa ja syödään päivällinen/illallinen iltapalalla, kun sisko tulee treeneistä.
Vertaistukena ehdotan, että kokeilette pientä välipalaa pk:n jälkeen ja lämmintä ruokaa iltapalaksi. Saattaa toimia paremmin, ja toisaalta toiset nyt vaan pärjää pienellä ruokamäärällä.
Mahtavaa! Sano terveisiä pian kolmevuotiaalle, että hän on sielunsiskoni tai -veljeni. Vanhempani nimittäin jaksavat muistuttaa, kuinka minä lapsena söin. Aina. Kaiken. :D
Se on onni että ruoka maistuu sekä kodissa että päiväkodilla. Hyvin syövälle varmasti itsestään, mutta uskon, että myös meidän huonommin syövä on saanut paljon virtaa syömiseen siitä, kun hän syö yhdessä ikätovereiden kanssa. Usein onneksi kuulenkin, että päiväkodissa tytär on syönyt jopa kaksi lautasellista. Jos ruoka ei ole maistunut, kyseessä on yleensä sellainen ruoka, joka ei ole oikein maistunut kenellekään muullekaan. Eli päiväkotisyömisestä minulla on onneksi tosi hyvä mieli.
Siis todella, kaikki ovat yksilöitä ja omaa nutturaa kannattaa myös höllätä. Vaikka ratkaisukeskeisyys on ällöttävä sana, minulle se on vanhemmuuden oivalluksista suurin. Jos joku asia perhearjessä mättää, en halua käyttää aikaa mäehtimiseen ja valittamiseen, vaan sen pohtimiseen, kuinka voisimme sitten tehdä asiat toisin. Niin on moni solmu auennut, kuten nyt tämä ruokailu. Ainakin kahden illan perusteella meille sopii täydellisesti yhden ilta-aterian taktiikka. En ole edes antanut välipalaa, sillä pieniruokainen tytär ei selvästi sitä kaipaa, vaan kun ruokaa on tarjolla vain kerran, hän jaksaa keskittyä siihen paljon paremmin. Juuri tuollainen soveltaminen, mitä tekin teette, kuulostaa omaan korvaani toimivalta. Sitten katsotaan taas tilanne uudestaan, kun harrastukset alkavat, vauva kasvaa tai jos tyttären ruokahalu jostain kasvupyrähdyksestä johtuen kasvaa, mutta nyt tuntuu siltä, että tämä ranskalainen rytmi on meille kaikin puolin paras. Kiitos vertaistuesta ja kivoja talvipäiviä!
Meillä on kaikki lapset todella hoikkia ja varsinkin kahden ensimmäisen kohdalla stressasin syömisestä aika paljon. Asiaan en saanut apua neuvolastakaan – erään terveydenhoitajan muistan mm.
ehdottaneen ylimääräistä välipalaa aamupalan ja lounaan väliin eli silloin reilun vuoden ikäisen olisi pitänyt syödä kuusi kertaa päivässä. Ei onnistunut mitenkään, kun lapsi nukkui aamupäivisin 2-3 tunnin päiväunet.
Meillä tulee tällä hetkellä koulusta kaksi todella nälkäistä alakoululaista puoli viiden aikaan kotiin. Teenkin poikkeuksetta vihannestikkuja siksi aikaa syötäväksi, kun ruoka valmistuu. Samalla tulee syötyä iso osa suositelluista päivittäisistä vihanneksista. Iltapalana meillä on usein smoothieta luonnonjogurtista, avokadosta, mangosta, marjoista, kauraleseistä ym. Smoothie uppoaa myös eskarilaiseen, jolle ei esim. avokado muuten maistu.
Tsemppiä ruokailuihin!
Voi apua! Voin kuvitella, miten ylimääräisen ruokailun ehdottaminen lisäsi paineita entisestään. Eihän se paljoa auta tarjota aterioita, jos ei niitä kukaan syö, eikä nyt ainakaan nukkuessaan. Tämä on kyllä minusta tosi kaksipiippuinen juttu. Toisaalta uskon, että me länsimaalaiset saamme kyllä tarpeeksi ruokaa, suurin osa liikaakin, ja että ihminen itse osaa säädellä ruokahaluaan ja että osa ihmisistä vain on luontaisesti hoikkia. Toisaalta ei sitä täysin ilman paineitakaan osaa olla, kun riittävästä syömisestä puhutaan niin paljon, ja kun meidänkin tytärkin syntyi alle kolmikiloisena, jolloin se painon- ja imetyksentarkkailu alkoi heti.
Mutta ihana kuulla, että teillä palaa nyt kotiin nälkäisiä alakoululaisia. :) Vaikka tietynlailla ruokahalu olisikin synnynnäistä, toki nämä menevät myös vaiheissa. Kasvupyrähdyksen aikaan tai harrastusten alkaessa voi hyvinkin alkaa ruoka paremmin maistua. Kuulostaa tosi hyvältä, juuri noin minäkin sinun asemassasi toimisin: terveellistä kasvisvälipalaa ennen ruokaa ja iltaisin smioothieta tai jotain sen tyyppistä. Tällä hetkellä en anna välipalaa ollenkaan, jotta päivällinen maistuu, mutta noin alan tehdä, jos tyttären ruokahalu kasvaa. Ja nyt kun syömme vain yhden pitkän aterian illassa, se on kiva päättää ”jälkiruokaan”, joka nimenomaan on jotain hedelmä- tai smoothietyyppistä. :)
Kiitos paljon tsempeistä ja avusta!
Minulla on ihan oikeat bébét, Ranskassa syntyneet ja kasvaneet lapset. Ruokailuja on aina ollut luonnollisesti se 4, aamupala, lounas, välipala klo 16 (ei kyllä mikään ”ateria”, vaan esim hedelmä ja keksi) ja iltaruoka noin klo 19. Lounas koulussakin (3 vuotiaasta eteenpäin) on se neljän ruokalajin ateria; alkupala, pääruoka, juusto tai muu maitotuote (rahka, jogurtti..) ja jälkiruoka (usein luomuhedelmä, joskus leivos/muu makea). Joissain kouluissa on aiemmin ollut pienten puolella (3-6v) välipala aamupäivällä klo 10 aikaan, mutta siitä on luovuttu että ruoka maistuu paremmin lounaalla. Kieltämättä Suomessa aina ihmetyttää iltaruoka klo 16.30 maissa ystäväperheissä kun meillä silloin vasta kaivellaan niitä iltapäivän välipaloja esiin.. Ja hyvin ovat lapset kasvaneet kaikkiruokaisiksi. Ei ole mitään ”lastenruokia” vaan koko perhe syö samaa ruokaa.
Onpa hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa, kiitos kun tuot terveisiä Ranskasta! Se on minusta tosi ihanaa, miten Ranskassa lapset syövät monen ruoka-lajin lounaan yhdessä (luulin, että kolmen, mutta siis neljän!). Ilmankos suhtautuminen ruokaan on siellä kaiken kaikkiaan aika erilaista, vaikka koen, että Suomessakin on ruoan ja sosiaalisen syömisen arvostus kasvanut.
Nyt, kun yhdistimme kello viiden päivällisen ja kello seitsemän iltapalan kello kuuden illalliseksi, tuntuu paljon luontevammalta syödä pitkän kaavan mukaan. Toistaiseksi meillä ei ole ollut varsinaista alkupalaa, sillä tykkään itsekin syödä kasvikset ja salaatin ruoan kanssa, mutta jälkiruoan otimme heti käyttöön. Meidän tapauksessa on se hedelmää, smoothia, marjoja, jugurttia, rahkaa tai sen sellaista. Totta kai joskus ihan herkkuherkkuakin, mutta keskimäärin arkena jotain tuontyyppistä.
Kun aterioita on vain yksi, riittää kaikkien kärsivällisyys paljon paremmin ja ruokailu on tosi ihana yhteinen hetki. Kenties jatkossa lisään mukaan myös alkuruoan, koska itsehän voisin vain syödä ja nautiskella. ;) Pyrin jatkossa tekemään laajemmin erilaisia ruokia, mutta samalla edelleen hyväksymään sen, että niin sanotut lastenruoat uppoavat paremmin. Minusta on ihan ok, että lapsilla on omat nakki- ja makaronilaatikkosuosikit, mutta koska en itse todellakaan halua syödä niitä koko ajan, tulee lapsellekin väistämättä eteen myös muuta. Kiitos vielä Ranskan-terveisistä ja terkut bébéille!
Loistava aihe Laura ja tosi hyvää keskustelua täällä kommenttien puolella!
Minusta on ollut tosi vapauttavaa se, kun ravintovalmennuksessa ollessani (halusin sen kautta lisätä perheemme kasvistensyöntiä) todettiin, että kaikki mitä syöt on ruokaa, eli ei tarvitse ajatella onko ruoka lämmintä ”kunnon ruokaa” vai välipalaa -kaikki se on ruokaa ja tasavertaista. Voi syödä välipaloja vaikka koko päivän, jos ne on koottu järkevästi ja monipuolisesti. Tuollainen kuvailemasi lautanen on ihan täydellinen ruoka: hyvin ravitseva ja usein lapset tykkäävät siitä, että ruoka-aineet ovat erikseen lautasella, eikä yhtä ”mössöä”, kuten lämmin ruoka usein on :D
Meillä syödään paljon näitä lajitelma-lautasia, joissa on höyrytettyä parsakaalia (tai vaihdellen kukkakaalia, bimiä, porkkanaa, selleriä, kesäkurpitsaa tms), tuoretta kasvista (tomaatti, porkkana, kurkku, selleri, avokado tms) , kylkeen keitetty makaronia, paistettu vähän kanaa/kalaa tai keitetty kananmunaa, ehkä vähän pähkinöitä ja siinä se on. Ruualla ei tarvitse olla nimeä, jotta se on laadukasta ja ravitsevaa. Tuollainen ruoka on kaikki aitoa ja puhdasta ja tosiaan lapset saattavat syödä paremmin, kun ruoka-aineet ovat nätisti vierekkäin ja niistä näkee mitä ne ovat. Meillä kasviksia tarjotaan jokaisella aterialla, myös aamu-, väli- ja iltapalalla, joko muutaman minuutin keitettynä tai tuoreena erilaisiksi paloiksi leikattuna. Usein hedelmä/marjat tarjotaan sitten jälkkärinä.
Meillä en puutu yhtään siihen, kuinka paljon lapset (4v ja 6 v) syövät, eli ei ole pakko syödä. En missään nimessä halua mitään valtataistelua ruokailutilanteista, en myöskään koskaan kehu lasta syömisestä. Saatan sanoa ”hienosti maistettu”, mutta en ikinä ”söitpä reippaasti tai söitpä hyvin/ paljon!” En halua että lapsi syö kehujen toivossa vaan oppii tunnistamaan nälän ja kylläisyyden tunteen itse. Siitä on niin paljon hyötyä myöhemmin.
Tuohon ruokapöydässä venkoiluun sain aikoinaan ammattikasvattajalta vinkin: timer. Eli ajastin soimaan, ruokailulle on annettu tietty aika ja sen jälkeen ruokailu päättyy ja ruoka viedään pois. Lapsille selitettiin, että ihan samalla tavalla kuin kaikille muillekin päivän rutiineille on oma kestonsa, myös ruokailuun on varattu tietty aika. Lapselle paras on sellainen timer, mitä päiväkodeissakin käytetään, joista näkee sen paljonko aikaa on vielä jäljellä. Meillä loppui venkoilu muutamassa päivässä kokonaan, nyt lapset tulevat syömään, juttelemaan päivän kuulumiset ja juoksevat sitten omiin puuhiinsa.
Usein meilläkin menee noin kuten teillä on kokeilussa, että päikkypäivän jälkeen lapset syövät kevyen välipalan (niitä kasviksia, pähkinöitä, vähän hedelmää, jos on kova nälkä niin pieni leipä tms) ja heti kun iskä tulee kotiin (viim klo 18) syödään sitten kaikki yhdessä perheenä. Tärkeintä on omalle perheelle sopiva rytmi ja se rentous, josta mainitsitkin! Syöminen on ihana asia :)
Kovasti terkkuja sinne teille, oli ihana viettää kahvitaukoa postauksiasi lukien <3
Kiitos Martina! Tosi ihana, kun ennätit tänne kahvitauolla. Samoin minä nyökyttelen jokaisen Instagram-postauksesi kohdalla. Tuntuu tärkeältä vaihtaa näistä ajatuksia: saada vahvistusta omalle intuitiolle sekä toisaalta saada uusia näkökulmia ja ideoita. Onni on tällainen kommenttiboksi ja vertaistuki. :)
Ai että tuntuu hyvältä lukea tuo ammattilaisen näkökulma aterioihin. Nimittäin olen jo pitkään miettinyt, että me syömme todella usein ruokia, joilla ei ole nimeä, jotka vain kootaan erilaisista raaka-aineista lautaselle. Joskus ne voivat mennä salaatista tai kulhoista tai sitten ne ovat vain lautasia tai plattereita, ihan samaan tyyliin rakennettu kuin teilläkin. Onneksi olen luottanut omaan fiilikseeni, että ne ovat aivan yhtä ravitsevia annoksia kuin lämmin nimetty ruokakin. Ja tosiaan, välipalathan voivat olla myös terveellisiä ja ruokaisia – ja toisaalta lämmin ruoka voi olla myös epäterveellistä.
Minä myös pidän noissa lautasissa siitä, että lapsi näkee edes välillä raaka-aineet sellaisena kun ne ovat. Jos kaikki aina sekoittaa kastikkeiksi, eivät raaka-aineet tule tutuksi sellaisenaan. Tuollaisia lautasia tein tyttärelle jo sormiruokailuiässä ja siitä se on tainnut jäädä päälle, nykyään mukana on vain haarukka. :) Kun tarjoan tyttärelle ruokaa, jonka epäilen maistuvan, teen niin, että laitan silloinkin ruoan kylkeen ruokaisia lisukkeita, niin hän saa mahansa täyteen, vaikka ei uutta ruokaa sillä kertaa uskaltaisikaan vielä maistaa tai maistaisi vain vähän. Ruokailemisessa täytyy kyllä olla tosi hienovarainen. En yhtään halua pakottaa, kannustaa vain. Mutta tuo on todella tärkeä muistutus, että ruoka ei saa koskaan olla palkkio eikä syömisestä itsestään tule palkita – maistamisesta ja kivasta pöytäkäytöksestä ainoastaan.
Juuri näin, yhdessä syöminen on maailman ihanin asia ja kun omalle perheelle löytyy hyvä rytmi, nauttii siitä kaikki osapuolet entistä enemmän. Samoin isot terkut ja halaukset sinne! <3
Itse jätin reilu vuosi sitten pääsääntöisesti lapsilta pois lämpimän ruoan illasta. Koska heillä ei selvästi ole päiväkotipäivän jälkeen niin kova nälkä, koska syövät siellä hyvin. Eli syömme aikaisen iltapalan tai tarpeen mukaan joskus harvoin myöhäisemmän lämpimän ruoan. Mutta niin, että aterioita on vaan neljä. En itsekään syö sekä päivällistä että iltapalaa, joten koko perheelle tämä rytmi sopii parhaiten. Jätimme ensin ylimääräiseltä tuntuneen iltapalan pois ja sen tilalle tuli tyyliin omena, mutta pian huomasin, että päivittäinen lämmin ruoka olikin oikeastaan ennemmin se ylimääräinen osa ja mielummin syövät runsaamman, joskin edelleen kyllä aika kevyen iltapalan.
Lapseni ovat onneksi tosi hyviä syömään, mistä pystyi huomaamaan, ettei heillä aidosti ole kovinkaan nälkä. Esikoisen legendaarista ruokahalua aina kehutaan päiväkodissa, tosin tämä on sikäli meille hieman mysteeri, että parin viikon joululomalla hän söi kuin lintu eikä se nyt enää voi mennä pelkästää päiväkodissa tankkaamisen piikkiin. Ja kuitenkin päivittäin oltiin monta tuntia ulkona reippailemassa, sisäleikkipuistossa tai liikuntatilassa riehumassa jne..eli mikään passiivisuuskaan ei tätä selitä.
Mutta vahva oletus tästä viiden aterian rytmistä ja erityisesti heti kotiintullessa syötävästä ateriasta meillä kyllä elää, koska lähes kaikki, joiden kanssa olen puhunut ruokarytmistämme, tuntuvat aina tätä kovasti kauhistuvan.
Moi Aino! Tosi fiksua, että sinäkin olet mukauttanut rytmiä teille sopivaksi. Miksi tehdä ja tarjota väkisin lämmin ateria, jos se ei maistu. Turhaa kaikille osapuolille.
Moni teistä kommentoijista on sanonut hyvänä huomiona, että ei syö itsekään iltapalaa. Itse olen siinä mielessä poikkeus, että rakastan syödä iltapalaa: yleensä rutiinina teetä ja näkkäriä. :) Mutta tosiaan, syön iltapalani joskus vasta ihan iltasella, esimerkiksi klo 21.30, kun alamme katsoa sarjaa. Lapsi taas on silloin ollut jo pitkään untenmailla, tai ainakin sängyssä. Siksi hänen aikatauluillaan tulee kiire kahden ilta-aterian kanssa.
Tuo on ihan totta, että jos lapset ovat hyviä syömään, pystyy paremmin luottaa siihen, että he oikeasti syövät riittävästi. Meidän pieni on vielä niin pieni, että en pysty luottamaan siihen, että hän tulisi itse sanomaan, kun on nälkäinen – ei ainakaan ole kertaakaan sitä vielä tehnyt. Onpa tosiaan mystinen tuo teidän esikoisen joulunaika. Mistököhän se johtuu, jostain rytmin tai rutiinien muutoksesta sitten kuitenkin, vaikka aktiivisuustaso oli korkea.
Hauska myös tuo viimeinen huomiosi! Sepä se. En ole koskaan kuullut kenenkään noudattavan neljän aterian rytmiä ennen kuin aloin teidän kanssanne asiasta puhua. En tiedä, olisiko Suomen ruokakulttuuri yhä edelleen vain niin erilainen. Täällä ruokaa ajatellaan enemmän polttoaineena, joka tankataan orjallisesti tiettyyn aikaan, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa syömistä ajatellaan enemmän sosiaalisesta ja nautinnollisesta näkökulmasta. Toki suomalainenkin ruokakulttuuri on muuttunut yhä kansainvälisemmäksi, mutta uskon, että joku näin ja näin monta palaa ruisleipää ja lasia maitoa pitää syödä -henki meillä yhä sitkeästi elää.
Kiitos paljon, kun jaoit kokemuksesi ja kannustat kokeiluun! Viime viikolla meni todella hyvin ja tällä viikolla jatketaan neljän aterian rytmiä. :)
Pakko jatkokommenttina jakaa keskustelu tältä illalta. Kokkasin kai kaikkien lasten suurta suosikkia makaronilaatikkoa huomiselle äitini tullessa hoitamaan kuopusta, jonka pitää levätä kotona flunssan takia. Esikoinen heti ilmoitti, että hänkin aikoo syödä huomenna paljon heti tullessaan päiväkodista, koska ”on niin kova nälkä heti kotiintullessa, kun me ollaan leikitty niin paljon kavereiden kanssa ulkona”. Eli tosiaan, jos lämmin ruoka on suosikkia, silloin on kyllä nälkä vaikka yleensä nimenomaan kysellään, mitä ”kylmää ruokaa” meillä olisi, kun pelkkä smoothie riittäisi ja olisi lämmintä ruokaa ennemmin toiveissa.
Tässä asiassa kannattaa kääntyä puoleeni, jos haluaa oikeutusta tehdä lapsen ruokailujen kanssa juuri niin kuin itse haluaa :D Vanhempi tyttöni on varmasti nirsoimmasta päästä ja tämän vuoksi puolet viikosta päiväkodissa ei hänelle ruoka juuri maistu. Kun kysyn mitä on syönyt, niin vastaus on usein joko jugurtti, kiisseli, näkkäri tai omena ja se varmaan pitää paikkansa. Tänään sain hoitajalta iloisen viestin päivällä huutomerkkien kera, kuinka hän oli reippaasti maistellut kalakeittoa – kertonee siis tilanteesta jotain. Ja näillä ruokailutavoilla on menty lähes vuosi. Nyt ehkä on parin viikon sisällä alkanut näkyä hieman valoa tunnelin päässä ja maistelulistalle on päässyt pian tuplasti enemmän raaka-aineita.
Päiväkotitilanteen vuoksi hänellä on usein kotiin tullessa huutava nälkä, joten syö päivällisensä yleensä arkisin jo neljältä. Toinen vaihtoehto on joku tuhdimpi välipala, jolloin hän syö meidän kanssa yhdessä myöhemmin. Iltapuuro on tytölle edelleen tärkeä rutiini ja yleensä hän sen haluaa. Toki joskus yhteinen illallinen venyy niin myöhään, että puuro jää automaattisesti välistä. Pyrimme ruokailemaan illalla yhdessä, ja koska mieheni päivät saattavat venyä pitkiksikin, niin usein tyttö syö iltapuuronsa silloin kun me syömme illallisemme.
Mitä siis yritän tässä sanoa, että olen hyväksynyt sen, että viikot ja välillä päivätkin menevät aika eri rataa eikä tytöt ilmeisesti siitä ole kovinkaan paljon häiriintyneet. Jos päivät elettäisiin aina vain kotona, niin uskon, että neljän aterian rytmi sopisi meille oikein hyvin. Silloin valitsisin aamiaisen, lounaan, välipalan ja myöhäisen illallisen. illallistamme itsekin usein niin myöhään, etä rytmiimme se sopisi loistavasti. Iltapala on itselleni hieman vieras käsite. Nuorempi tyttö ruokailee aika säännölisesti neljä kertaa päivässä, viidettä ei tunnu ikinä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kaipaavan. Yritän siis parhaani mukaan seurata lasten nälkää ja yleistä oloa ja olla kyselemättä neuvolassa liikaa sääntöjä. Niin on itseasiassa aika huojentavaa elää tätä arkea meillä (varsinkin kahden lapsen kanssa) :D
Hahhaa, mahtavaa! Miksi tosiaan ruokailujen kanssa ei tekisi niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. :D
Ymmärrän! Teillä taitaa sitten olla vielä haastavampi syöjä. Tyttären päiväkotisyömistä on varmasti vauhdittanut se, että muutkin samanikäiset kaverit syövät samaa ruokaa. Esimerkin voima on ihan eri asia kuin tylsä mutsi vieressä käskemässä. Silti ymmärrän, ettei ruoka vain välipaloja lukuun ottamatta silti kaikille maistu. Tosi kiva, jos on alkanut näkyä valoa tunnelin päässä!
Juuri noin mekin vielä hetkin sitten teimme: tyttärelle päivällinen heti päiväkodista kotiin tullessa ja puuro samaan aikaan kuin me syömme illallisen. Nyt vain nirsomman kauden myötä olemme joutuneet alkaa ajatella asiaa uusiksi. Kaksi ruokaa tuntuu olevan hänelle liian paljon, kun päiväkodissa maistuu useimmiten lämmin lounas, ja toiseksi, vaikka hän puurosta tykkääkin, niin se kelpaa huomattavasti huonommin, jos meillä sattuu olemaan illallislautasella jotain muuta hyvää. :D
Amen! Ajattelen ihan tismalleen samalla tavalla. Tässä ei todellakaan muu auta kuin soveltaa rytmiä ja rutiinia aina tilanteen mukaan. Meillä on pian tulossa kolmivuotisneuvola ja ajattelin, että en kyllä turhaan tee tästä mitään numeroa nyt kun syöminen on yhden aterian tiputtamalla alkanut sujua paremmin. Voin totta kai kertoa, missä mennään, mutta en varsinaisesti hae ”lupaa” sille, saammeko toimia omassa perheessä niin kuin parhaaksi koemme, vaan tällä hetkellä jatkamme neljän aterian rytmiä hyvällä omalla tunnolla niin kauan, kun se toimii. Toisaalta neuvolan hoitaja on aivan ihana rento tyyppi, joten en edes usko hänen järjestelyä tuomitsevan. Ja tosiaan, mitä vähemmän aterioita on valmistettavana ja siivottavana, niin sitä parempi noin niin kuin arjen jaksamisen kannalta. :D
Pistän paremmaksi (tai jonkun mielestä pahemmaksi): meillä viikonloppuisin 4- ja 6-vuotiaat pärjäävät välillä kolmella aterialla päivässä ja se on mahtavaa! Ei tietoisesti venytetä välejä, mutta lapset usein leikkivät aamulla niin innokkaasti, että vasta klo 10 pyytävät aamupalaa. Lounas syödään usein 14 aikaan ja ruokaisa iltapala sitten 18 jälkeen.
Meidän lapset ovat aina olleet hyviä syömään ja uskon sen johtuvan osittain siitä, että ruokien välillä on kunnon tauot. Meillä ruokajuomana on aina pelkkä vesi, niin sekään ei täytä mahaa ruoan sijaan.
Kiitos Vaula, kiinnostavaa saada keskusteluun tällainenkin näkökulma! Olen huomannut, että aikuisissa on ihan valtavasti eroa siinä, kuinka usein ja minkä määrän kukakin ruokaa tarvitsee. Niin miksi sama ei pätisi lapsiin. Toden totta se helpottaa arkea, että on yksi tai kaksi ateriaa päivässä vähämmän valmistettavana ja siivottavana. :)
Ja tosiaan, jos lapset ovat kunnolla ennen ateriaa touhunneet, niin ruoka maistuu varmasti joka kerta. Voi hyvin olla, että teillä lapset syövät kolmessa kerrassa sen, mitä muut neljässä tai viidessä. Muistan kyllä jo itse asiassa lapsuudesta, miten eri tahtiin kavereiden perheissä saatettiin syödä. Ei tässä(kään) asiassa voi olla yhtä oikeaa tapaa, vaan jokainen mieltymystensä mukaan. En yhtään ihmettele, että teillä homma toimii noin. :)
Pakkohan tähän keskusteluun on vielä lisätä omakin lusikka :)
Meidän viidestä mussukasta vanhin on aina ollut pienten annosten näpertelijä. Oli pikkutyttönä ja on vielä 16-vuotiaanakin. Hän on aina ollut rauhallinen puuhissaan ja hidas syömäänkin.
Lapsista kahdella on jatkuva nälkä ja kaikki ruoka uppoaa :D Ja tämäkin ominaisuus on ollut leimallinen ja pysyvä (nyt ovat 10 ja 14 -vuotiaita). Nämä nälkäiset mussukat ovat olleet aina myös fyysisesti aktiivisia.
Olen päätynyt ajattelemaan, että ruokahalu kai sitten on ihmisen ominaisuus, joka on yhteydessä temperamenttiinkin (siihen onko mm.varovainen ja ennakkoluuloinen tai vaikka lisäksi makuaistiltaan herkkä) ja fyysiseen aktiivisuuteen.
Äitiyden vuosien varrella olen päätynyt itse siihen, että meillä tarjotaan koko perheelle lämmin ruoka klo17-18 välillä ja lapsille iltapala klo 20 jälkeen. Nämä aina nälkäiset lapsukaiset pyytävät ihan aina iltapalaa, vaikka päivällinen olisi syöty myöhään. Pikkuruokainen ei syö iltapalaa juuri koskaan.
Eli minä tarjoan ja lapset syövät, jos syövät. En pakota, enkä juurikaan suostuttele. Jos joku päivä ruoka ei maistu, niin toisena päivänä maistuu. Luonto korjaa ;)
Ehkä näissä kuvioissa on mukana myös se, että toinen, kolmas jne lapsi liittyy pöydän porukkaan ja syömiselle on tarjolla malleja enemmän. Aina joku syö äitin tekemää ruokaa, niin hävikkiä ja äidin harkitusta ei niin synny.
Kannustan sinua kokeilemaan erilaista ruokarytmiä. Ei siinä mitään häviä.
Ja kyllä erilaiset kasviskulhot ym. sörsselit vailla nimeä ovat ihan yhtä hyvää ruokaa, usein ravintoarvoiltaan perusruokia parempiakin.
Olen sen verran kiero äiti, että olen opettanut lapset syömään ketsupin ja peston avulla epämieluisiakin ruokia. ”Oho, nyt meni liikaa ketsuppia” , oli joskus esikoisen kanssa vakilauseeni pöydässä. Lapsi rakasti ketsuppia :D
Tein myös usein lasten ollessa pieniä ruuaksi esim.salaattibuffetin. Siitä sai jokainen koota oman ruuan, eikä tarvinnut ottaa mitään inhokkia pilaamaan koko ruokailua.
Eli kyllä se siitä. Näitä vaiheita tulee ja menee. Ja jollain tapaa se ruokahalu on myös ominaisuus.
Tervetuloa mukaan soppaan, kyllä tänne lusikoita mahtuu! :D Ihan mahtavaa, miten paljon kokemuksia olette jakaneet.
Ajattelen tismalleen samaan tapaan kuin sinäkin. Totta kai lapsilla on myös vaiheita, mutta ruokahalun täytyy olla myös synnynnäinen, aivan niin kuin temperamentti ja monet muutkin luonteenpiirteet. Jos mietin lapsuudenaikaisia ystäviäni, he suhtautuvat ruokaan samanlailla nyt kuin silloin ennenkin: osa intohimoisesti, osa ei kovinkaan kiinnostuneesti. Ympäristö vaikuttaa totta kai myös, mutta kuten sinäkin esimerkissäsi kerroit, voivat saman perheen lapset olla ihan erilaisia, vaikka kasvatus on olisi sama.
Juuri tuollainen järjestely toimii varmasti teidän tilanteessanne parhaiten, että ruokaa tarjotaan, syö ken syö. Samanlailla tulen itse tekemään, jos pikkusiskolle kehittyy parempi ruokahalu. Myös luonto korjaa -ajatuksesta olen ihan samaa mieltä. Siihen ei kukaan kuole, että välissä on jokin huonommin maistuva annos tai kenties vähemmän ravitsevampaa ruokaa – kaikki tasaantuu. Lähinnä se on minusta turhauttavaa, että aina tekee saman ruoan turhaan. Siksi haluan meidän rytmiä järkeistää.
Uskon, että lapsista ja sisaruksista on todella toisilleen myös mallia. Meillä oli eilen kylässä kummityttöni, jolle paistoin hänen herkkuaan, kylmäsavutofua. Tyttäreni ei olisi varmastikaan koskaan maistanut sitä minun tarjoamanani, mutta kun näki ”idolinsa” syövän, niin vain söi perässä. ;)
Kokeilimme viime viikolla yhtä ilta-ateriaa, se toimi todella hyvin ja sillä jatkamme nyt toistaiseksi, ellei tilanne muutu. Syömme yhdessä kuudelta ruoan ja perään vähän jälkkäriä/iltapalaa, kuten hedelmiä, jugurttia, smoothieta tai sen sellaista. Ruoka uppoaa yhdellä ilta-aterialla paremmin ja on koko perheelle rennompaa sekä mukavampaa. Meistä on tosi kiva syödä rauhassa pitkän kaavan mukaan – kunhan samaa ei tehdä heti uudestaan tunnin päästä. :D
Minä myös suostun aina laittamaan ketsuppia jos tilanne vaatii ja yritän käyttää sitä aseena uusien ruokien kanssa. Vielä vähän huonoin tuloksin, mutta on se ässä hihassa kuitenkin. ;) Kiitos, kun jaoit ajatuksiasi huikealla viiden lapsen kokemuksella ja terkkuja teidän katraalle!
Neljän lapsen äitinä pakko kommentoida: Kaikilla on erilainen ruokahalu ja suhtautuminen syömiseen ja ruokaan. Vanhin tytär, nyt jo 11 vuotias esiteini eli pienempänä lähinnä pyhällä hengellä, jos minulta kysytään. Mutta nyt, kovan kasvun iässä syö jo usein ja kohtuullisen isoja annoksia ja tuntuu, että on aina nälkäinen. Vanhemmalla pojista on vauvasta saakka ollut aina nälkä ja on edelleen. Syö aina ja mukisematta kaiken, riippumatta siitä mitä on ruuaksi tarjolla. Nuorempi poika narisee aina riippumatta siitä, onko pöydässä hänen suosikki- vai inhokkiruokaansa ja yleensä käydään joka ruokailun aikana jonkinlainen tahtojen taistelu siitä, että suostuu edes maistamaan. Milloin ruoka on liikaa paistettu jne. :). Nuorimmainen 2-vuotias neiti taas on vähän kaikkien näiden väliltä, hänestä huomaa heti, kun on kunnolla nälkä; silloin ruoka menee ilman mitään mukinoita, kun taas vähemmän nälkäisenä temppuilee ja keksii kaikkea muuta ohjelmaa kuin syömisen. Näillä mennään :D
Moi Krista! Kiitos kommentista ja pahoittelut, että huomaan vastata vasta nyt. :) Minusta on aina hurjan kiinnostavaa kuulla monilapsisilta perheiltä, että miten suuria eroja persoonallisuuksissa voi olla. Kodin kulttuurilla, kasvatuksella ja ympäristöllä on ilman muuta vaikutusta, mutta kyllä luontainen ruokahalu ja kiinnostus ruokaa kohtaan taitaa olla pitkälti synnynnäistä, kuten saman perheen sisaruksista huomaa. Rento näillä mennään -asenne on varmasti ainoa toimiva. Ei ketään voi pakottaa tiettyyn muottiin, vaan siihen sopeudutaan, mitä on. Aikamoisen pitkää pinnaa, joustamista ja neuvottelutaitoja sinulta yhtä kaikki on neljän erilaisen lapsen kanssa vaadittu – hattua nostan! Naurattaa nuo valituksen aiheet, sillä tutulta kuulostaa. Meillä vakkari on väärin kuorittu banaani ja tai pieninä paloina tuotu omena, kun se olisi pitänyt saada isona palana. Oh well, saadapa tuollaiset elämänmurheet. :D Kivaa kevään odotusta teidän perheelle!
Täytyy nyt vielä kommentoida. Olipa mielenkiintoista kuulla, että Suomessa on viiden aterian rytmi! Olen ilmeisesti ollut jo aika kauan ulkomailla… Yleensä uskon siihen, että lapsi syö sen mitä tarvitsee. Todella tärkeää olisi myös olla tuputtamatta, jotta lapsi (myöhemmin aikuinen) oppii syömään silloin kun on oikeasti nälkä. Meillä on kans neljän aterian rytmi (eikä mitään napostelua lisäksi), eikä silloinkaan taaperolle aina ruoka maistu, ja uskon, että juuri siitä syystä: ei vaan aina ole nälkä :)
Moikka Ella-Lotta ja jep! Juuri luin jotain neuvolan paperia, jossa mainittiin, että lapsen ruokamäärä on 4 ateriaa ja 1-2 välipalaa. Tosin yksi lukijani sanoi, että neuvola pitäisi nykyään neljääkin ateriaa riittävänä, tapauksesta riippuen. En ole varma, mikä virallinen lausunto on, mutta onneksi ainakin omalle kohdallekin on sattunut sen verran rentoja hoitajia, että mitään tiettyä määrää yhtään vanhemman lapsen kanssa ei ole ”tuputettu”, mutta silti minusta yleinen ilmapiiri Suomessa on se keskimäärin viisi ateriaa. Minä myös uskon, että lapsi syö, mitä tarvitsee. Kaikki eivät tarvitse niin paljoa, eikä riittävän ravinnon saaminen länsimaissa tunnu kovin todelliselta huolelta. Isoin haaste olikin minun turhautuminen: miksi tehdä viisi ruokaa, jos ne eivät maistu. Se turhautuminen heijastui negatiivisena koko perheen syömiseen. Nyt kun olemme siirtyneet neljään ateriaan, toki tilanteen mukaan joustaen, on ruoka alkanut maistua kolmevuotiaalle paremmin. Ainakin hänellä on suuremmalla todennäköisyydellä nälkä, mikä edesauttaa maistumista, vaikka nirsoilusta ei suinkaan kokonaan olla päästy vieläkään. Paljon paremmin sujuu kuitenkin näin, ja tosiaan tämä taitaa olla aika yleinen tapa nimenomaan ulkomailla. Kiva, kun jaoit kokemuksiasi ja mukavaa uutta viikkoa! :)
Eksyin jo vanhaan ketjuun, mutta pakko vastata tähän. Meillä on kolmevuotias nyt. Äiti on lähtöisin ulkomailta ja minäkin itse aina vähän epäsäännöllisen ruokarytmin edustaja.
Ei meillä ole koskaan edes keskustelut mistään ruokailukertojen määrästä, tai rytmistä. Eihän nyt ihminen ole silloin ennen kivikauttakaan kehittyessään mitään kelloja noudattanut. Kuten avauksestasikin käy ilmi, mitä iloa on edes yrittää, jos se ei edes onnistu. Jos kerran lapsi ei viittä kertaa päivässä syö, korkeintaan omatunto voi paremmin, jos ruokaa kattaa viidesti.
Minä en osaa edes varmuudella sanoa, montako kertaa meillä oikeastaan syödään keskimäärin. Aamupala ja lämmin (myöhäinen) lounas, sekä iltapala ovat ne päivää kohtuullisesti rytmittävät ateriat, mutta niidenkin ajoilla on heittoa. Siinä välissä sitten on välipaljoa, tai sitten ei ole.
Ja hyvin paino kehittyy. Ei liikaa, eikä liian paljoa. Syö melkein mitä vaan tarjotaan, kun sille päälle sattuu. Kerhossa muilla on eväänä vaikkapa banaania ja naksuja, meidän pojalla on cheddarvoileipä ja gueyere-juustopaloja ja jos vain kyytipojaksi laittaisi punaviiniä, niin varmasti menisi sekin :D Jo jossain vuoden iässä halusi minulta limetinpuolikkaan ja kun lopulta itseäni soimaten sen annoin, seuraavat kolme kuukautta kaveri halusikin aina limettejä syötäväksi kuin toiset niitä naksuja. Savustettu lohi on paras herkkuruoka, mieluiten fetajuuston kanssa.
Mutta sittne kun ei ole ruokahalua, niin ei ole. Silloin ei syödä. Tärkein opetus: ei se ainakaan säännöllisestä rytmistä ja kertojen määrästä ole kiinni. Ja e siitä ainakaan haittaa ole, että heti nuoresta antaa maistaa ihan kaikkea. Ja sikiöhän maistaa jo lapsivedestä äidin syömiä makuja, samoin äidinmaidosta. Meilä ainakin äiti on myös hyvin samanlainen laaja-alainen syöjä, joka tykkää happamasta ja karvaasta paljon. Kyllä sekin ihan tutkitusti oikeasti vaikuttaa, mitä äiti syö raskaana ja imettäessään. Jos silloin tyytyy itse niihin hesburgerin ranskalaisiin, niin kyllä se helpommin menee sinne lapsellakin.
Moi Jukka! Kiva, kun löysit tähän vanhaan keskusteluun. :) Uskon täysin, että varsinkin, jos perheessä on jäseniä muista kulttuureista, suomalainen minuutintarkka rytmi ei ihan ole se juttu. ;) Tässä kannattaa varmasti tehdä juuri niin kuin on omalle perheelle paras. Jollekin se on tarkka rytmi, mikä auttaa esimerkiksi nukuttamisissa, eikä toisaalta vie kapasiteettia, kun päivää ei tarvitse keksiä aina uudelleen, kun se noudattaa samaa kaavaa. Yhtä loogista on se, että perhe toimii enemmän spontaanisti ja intuitiolla.
En kestä, hauska kulinaristi! Siis lapset ovat niin erilaisia. Meilläkin on lähipiirissä kohta 3-vuotias, joka vetää kaikki homejuustot ja oliivit. :D Meilläkin lapset onneksi rakastavat lohta kaikissa muodoissaan, myös savustettuna. Lime on kyllä aika kova. :D
Jep, juuri näin! Ei ketään voi pakottaa syömään. Jos meilläkään ei lapsilla ole ruokahalua, niin sitten eivät syö. Mutta yleensä seuraava kattaus on sitten vasta, kun on seuraava ruoka. Siihen minulla ei olisi hermoja, että sitten olisin laittamassa välipalaa koko ajan. :D Siinä sen rytmin tärkeys ehkä meille tulee tulee.
Samaan kannustan, maistamiseen! Jos ei tykkää, ei tykkää, mutta että tutustuu. Jo sitä ajattelen ruokakasvatuksena, että lapsi näkee meidän syövän monipuolisesti erilaisia raaka-aineita. Vaikka olisi kuinka nirsokin kausi, en itse jaksaisi elää vain pinaattiletuilla, joten väistämättä perheessäämme syödään myös ”aikuisten ruokia”. Kiitos vielä ajatuksista ja terveisiä pienelle kulinaristille!