Sain kivalta lukijaltani hyvän ja ajankohtaisen kysymyksen, miten asumisemme uuden perheenjäsenen myötä käy. Ei varmasti tule yllätyksenä, että sitä olen miettinyt itsekin.
Olemme toisen lapsen yrittämisestä asti ajatelleet, että tähän kotiin mahdumme jäämään sisaruksenkin kanssa, jos sellainen meille suodaan. Vaikka tässä 70-neliöisessä kodissa ei käytännössä ole yhtään enempää asuintilaa kuin edellisessä 66-neliöisessä, kun neliöissä huomio tämän kodin saunan ja erillisen vessan, on lastenhuone tilana paljon edellistä isompi. Koska nykyiseen lastenhuoneeseen mahtuu toinen sänky, ja iso kaappi vetää järjestelyllä toisen pienen vaatteetkin, voi täällä jatkaa elämää kahden lapsen kanssa ihan entiseen malliin. (Mitä nyt postimerkin kokoinen kuraeteinen tulee tuntumaan entistä ahtaammalta ja epäkäytännölliseltä.)
Tunne ei kuitenkaan toimi aina niin kuin järki. Totta kai minulle on tullut jonkinasteinen pesänrakennus- ja elämänmuutosasuntokuume. Sen asteinen, että meinasin pyytää miestäni asentamaan itselleni vuoden lopussa Oikotie-eston niin kuin pahimmallekin narkomaanille.
Onneksi välillä se, että saa vain katsoa ja leikkiä ajatusleikkejä, riittää. Vähän niin kuin verkkokaupoissakin saatan surffailla ajankuluksi ja klikata tuotteen ostoskoriin tilaamatta sitä kuitenkaan koskaan. Nyt tuntuukin, että pahin uuden kodin haaveiluaalto on rauhoittunut.
Se on selvä, että lopunelämänkoti tämä ei ole, ei ole koskaan pitänytkään olla. Muutimme tähän kompaktiin rivitalokolmioon ajatuksena kokeilla ensimmäistä kertaa elämässä matalalla kynnyksellä pientaloalueella asumista, ja sen tehtävänsä asunto on erinomaisesti täyttänyt. Olemme nauttineet kovasti täällä asumisesta, emmekä tällä hetkellä pienet lapset ja koira -kokoonpanolla näe paluuta kerrostaloon. Myös ajatuksemme siitä, että haluaisimme seuraavankin kodin nimenomaan tältä alueelta, saman päiväkodin läheisyydestä, on vahvistunut.
Sitä en sano, etteikö sisustajana olisi ihana muuttaa! Käynnistää uusi projekti, valita materiaaleja, suunnitella ja inspiroitua, aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaan todellisuus taitaisi olla toinen: jaloissa vauva, kolmevuotias ja koira, miehellä työn lisäksi opiskelut ja minulla kaikinpuolin epäsäännöllinen tilanne äitiyslomalla olevana yrittäjänä. Vähemmästäkin tulee ajatuksena tuskanhiki!
Näin ollen tulevaisuuden suunnitelmamme on muuttaa aikaisintaan sitten, kun vauvavuosi on ohi ja mieheni valmistunut. Toivottavasti silloin tiedän omistakin suunnitelmistani paremmin, sillä uuteen asuntoon, ennen kaikkea sen hintaan, vaikuttaa tietysti se, onko toinen maksajista epäsäännöllisten tulojen yrittäjä vai myöskin säännöllisten tulojen palkkatyöläinen. Tällä hetkellä en rehellisesti sanottuna osaisi edes määritellä uudelle asunnolle tarkkaa budjettia: jonkunlaisen haarukan kyllä, mutta en ylärajaa. Isompaan asuntoon muuttaessa on sekin puoli, että lainanlyhennys ei ole ainoa, mikä kasvaa: samalla kasvaa vastike sekä remontti- ja kalustamiskulut. Mitä useampi lapsi, sitä korkeammaksi myös arjen kulut nousevat.
Koskaan en kuitenkaan sano ei koskaan: jos nyt jostain syystä harvinaisen sopiva asunto tulisi suunniteltua aikaisemmin vastaan, saattaisimme tarttua tilaisuuteen, mutta lähtökohtaisesti yritämme olla muuttamatta. (Yritämme olla, ihan kuin joku meitä pakottaisi. Mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan, joskus näissä asioissa vain elämä vie.)
Realistinen suunnitelma seuraavasta kodista on huonetta tai kahta isompi rivitaloasunto – miksei omakotitalokin, jos oikein sopiva sattuu kohdalle. Emme niinkään pelkää työtä, koska teemme nykyisessäkin taloyhtiössä piha- ja lumityöt itse, mutta kustannukset omakotitalossa saattavat nousta lämmityksineen turhan korkeiksi.
Tämän ensimmäisen kodin halusimme yksitasoisena, mutta seuraavassa kodissa toimisi varmasti erillinen yläkertakin. Aidattu piha on meille koiran kanssa elinehto, mutta muuten yritän pitää ehdottomat kriteerit realistisina. Tilaa isolle ruokapöydälle toivon, sillä nykyinen keittiömme on jo tällä trafiikilla ahdas, ja totta kai takka olisi ihana, jos ja kun vähän haaveillakin saa.
Minusta kysymys tarvittavasta asuintilasta on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, ennen kaikkea se taitaa olla subjektiivinen. Taidan pitää 70 neliön kotia kompaktina ehkä ennen kaikkea siksi, että kyseessä on suomalainen perheasunto rivitalossa pientaloalueella – ihan kuin sellaisessa kuuluisi olla yläkertaa, autotallia ja kodinhoitohuonetta. Jos taas asuisimme keskustassa kerrostalossa, muista kulttuureista puhumattakaan, ei tila varmastikaan tuntuisi vähäiseltä.
Neljälle ihmiselle 70 neliötä jaettuna on 17,5 neliötä per henki. Helsingin Sanomien mukaan keskimäärin uusimaalaisilla on tilaa 36,9 neliötä henkeä kohti. Tilastokeskus taas määrittelee ahtaaksi asuvaksi asuntokunnaksi sellaisen, jossa on enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, mikä meillä keväällä neljällä henkilöllä täyttyy.
Hesarin artikkelissa myös mainitaan, miten vapaaehtoinen ahdas asuminen tulee yleistymään ympäristötietoisten keskuudessa, mutta samanaikaisesti on tutkittu, että 55 % suomalaisista asuisi omakotitalossa, jos saisi vapaasti valita. Asumistoiveet siis jakavat väestöä. Itse ymmärrän molempia leirejä: kaipaan nykyään sekä omaa rauhaa että yhä edelleen järkevää asumista taloudellisesta ja ekologisesta näkökulmasta.
Silloin, kun nykyinen asunto jostain syystä hieman ärsyttää tai kyllästyttää, muistutan itseäni sen yhdestä ylivoimaisesta edusta: mittaamattoman arvokkaasta mielenrauhasta tässä nimenomaisessa elämäntilanteessa. Kuten sanottu, mahdumme tähän vielä oikein hyvin ja valtaosan ajasta olemme kodissa todella onnellisia ja tyytyväisiä: siivous käy nopeasti ja tila tuntuu yhteisölliseltä ja kodikkaalta.
Olenkin tunnistanut sen, että todennäköisesti enemmän kuin neliöitä saatan vain kaivata uudistumista elämänmuutoksen myötä. Kun nyt tässä kodissa todennäköisesti tovi pysytään, olenkin antanut itselleni luvan tehdä nykyisessä kodissa ne muutokset, joita kaipaan. Pieni kalustemuutos siellä ja freesaus täällä on suhteessa kuitenkin aina hyvin pientä uuden asunnon ostamiseen, remontoimiseen, kalustamiseen ja muuttamiseen nähden.
Se, mitä aion tehdä valmistautumiseksi ja asuntokuumetta edes johonkin purkaakseni, on suunnitella seuraavan remontin materiaaleja etukäteen, koska uudiskohteeseen tuskin tulemme muuttamaan. Ensinnäkin vielä tässä vaiheessa, kun ei ole aikataulupainetta ja muuttostressiä, se on hauskaa, ja toiseksi valmistautumisesta tulee levollinen mieli. Inspiraatiokuvia kerään paitsi Pinterestiin myös lehtileikkeinä laatikkoon.
Sellaisia ovat meidän lähitulevaisuuden asumissuunnitelmat. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten teillä on perheen kasvaessa toimittu ja mitkä ratkaisut sekä aikataulut hyviksi havaittu.
Me haaveillaan edelleen siitä kolmiosta. Etsintä on kyllä jo käynnissä ja nyt oikeastaan vain odotellaan. Voin sanoa, että kyllä kaksioonkin mahtuu ihan hyvin nelistään oikealla hengellä ja järjestelmällisyydellä. Toki en kiellä ettenkö kaipaisi sitä yhtä ylimääräistä huonetta, jolloin lasten lelut voisi siirtää pois olohuoneesta. Meillä asuinneliöitä tulee henkeä kohti 14,125, eli kompaktisti eletään.
Meidän seuraava koti tulee todennäköisesti olemaan edelleen kerrostalossa ja ainakaan toistaiseksi en osaa nähdä meillä toista asumisratkaisua.
Uskon! Olette sopeutuneet niin hyvin nelistään kaksioon, että toivottavasti saisitte pian kolmion. Ajattelen, että ihminen sopeutuu juuri siihen, mitä on. Mutta sekin on ihan ok toivoa lisää toiminnallisuutta arkeen. Pidän peukut pystyssä kolmion suhteen! Kerrostalo on valtavan hyvä asumismuoto. Sekä minä että mieheni olemme viettäneet lapsuuden kerrostalossa, enkä hetkeäkään ajattelisi, etteikö se lapsiperheelle sopisi. Meillä pientalossa viihtymiseen vaikuttaa loppujen lopuksi ehkä vielä enemmän koira kuin lapset, tai oikeastaan näiden yhdistelmä. Se nimittäin oli hankalaa kivuta monta kertaa päivässä hissittömän talon ylimmästä kerroksesta ulkoiluttamaan koiraa painava vauvankaukalo toisessa kädessä. Nyt pahimmat hädät saa lievitettyä takapihan ovi auki -taktiikalla. :)
Ihan fiksulta kuulosta sun haaveet.
Mehän ollaan aina muutettu isompaan kun on tullut perheenlisäystä.
Nyt viimeinen muutto oli kyllä aika raskas.
Voin sanoa että älkää tehkö ainakaan niin kun me tehtiin😊.
Lähdin viimeistä kertaa edellisestä kodista kun lähdin naikkarille synnyttämään.
Muut hoiti yötä myöden muuttoa kun olin bebben kanssa perhehotellissa.
Kun lähdettiin hotellista oltiin muutama päivä asunnottomia kun uusi koti vapautui vasta 2kk myöhemmin.
Oltiin äitini luona ensimmäiset päivät ja saatiin sitten onneksi vuokra-asunto.
Joulukuun alussa muutto uuteen kotiin.
Täällä me nyt asutaan rempan keskellä kolmen lapsen kanssa.
Mutta nyt kun ollaan täällä(vihdoinkin) ihanassa uudessa kodissa niin ollaan kyllä tosi onnellisia❤️
Mutta en kyllä voi suositella tätä settiä varsinkaan heikkohermoisille.
Moi Sussu! Olen monesti miettinytkin, miten ihmeessä olette kaikesta selvinneet. Mutta hyvä tietää, ei siis kannata tehdä perässä. :D Toki tällaisissa remppa-, muutto- ja rakennustapauksissa auttaa se, että kaiken tietää olevan väliaikaista. Silti kyseinen aika voi olla tosi rankkaa pienten lasten kanssa, jos on vielä päällekäin synnytyskin. Huh! Mutta tosiaan, lopussa kiitos seisoo. Mikään ei voita ensimmäisiä hetkiä uudessa kodissa, kyllähän kaikki aherrus ennen pitkää sen arvoista on. Tosi ihana kuulla, että olette nyt kaikkien vaiheiden jälkeen kotiutuneet ja onnea uuteen kotiin! <3
Meillä oli tarve isommalle kodille toisen lapsen vähän kasvettua ja katselimme rivitaloasuntoja. Meillä tarve/halu oli neljälle makuuhuoneelle, koska emme olleet varmoja olisiko lapsiluku jo täynnä ja toisaalta meillä käy melko usein yövieraita. Sen kokoisissa rivitaloasunnoissa oli melko huikeat vastikkeet ja vesimaksut ym. ja laskelmien jälkeen totesimme omakotiasumisen maalämmöllä lämpiävässä talossa edullisemmaksi ja näin on todella ollut. Talon hinta oli aikalailla samaa luokkaa kuin vastaavan kokoinen rivitaloasunto samalla seudulla maksoi.
Mahtavaa Minna, kun kerroit kokemuksesi! Tuo on hyvä muistutus. Rivitaloasuminen ei mitenkään automaattisesti ole edullisempaa, vaan kokonaisuuteen vaikuttaa todella moni tekijä, eikä missään nimessä vähiten lämmitys. Aiomme pitää molemmat vaihtoehdot auki. Toki se valinnassa on, että omakotitalot tuppaavat olevaan aika isoja. Meille riittää tästä seuraavana kotina ehkä noin 85-95 neliötä. Toki enemmänkin neliöitä saa olla, jos se on taloudellisesti järkevää, mutta ihan tappiin emme halua asuntolainaa ja kuluja asumisen kanssa vetää. Yhtä kaikki, asuntokaupoissa on todella tärkeää ottaa huomioon ihan jokainen kulu, ei suinkaan vain kodin asunnon tai talon myyntihinta, vaan kaikki vastikkeesta lämmitykseen ja rempoista ylläpitoon. :) Kiitos kommentista ja ihana, että löysitte teille sopivan kodin!
Ihan kuin olisin omia ajatuksia lukenut, jälleen kerran. Poislukien tuo valmistautuminen ja suunnittelu, siinä en ole hyvä! :-D
Myös minulle oli ylläri, että määritelmien mukaan asumme ahtaasti. Itsestä 97,5m2 kerrostalokolmio ei tunnu ahtaalta, vaikka meistä juuri pari viikkoa stten kasvoikin nelihenkinen perhe. Säilytystilan puute tulee ajamaan meidät täältä keskustasta suburbiaan. En itse kykene kurinalaiseen minimalismiin, meillä on paljon urheiluvälineitä ja lasten mukana nyt vain tulee kaikkea harrastusgearia lisää. Haluan kuitenkin nauttia vauvavuodesta tässä keskustan tuntumassa: itse tarvitsen sitä, että pääsen ihmisten ilmoille vain oven avaamalla.
Hauska kuulla! Teille on niin kiva purkaa ajatuksia, kun aina löytyy sielunsiskoja. :) Valmistautumisen ja suunnittelun ehtii hyvin vasta kohteen löytyessä. Minun vain on pakko purkaa muuttointoa edes johonkin. :D
No eipä tosiaan minustakaan lähes sata neliötä tunnu ahtaalta. Onkohan tuo Tilastokeskuksen määritelmä hieman aikaansa jäljessä. Eihän ahdas asuminen tosiaan huoneiden lukumäärästä ole kiinni, vaan tilasta. Mieti jotain loftia, jossa saattaa olla kaksi huonetta mutta 150 neliötä tilaa!
Harrastusvälineet vievät kyllä tosi paljon tilaa. Suburbiassa yksi autotalli voi ratkaista koko ongelman. Meillä on toistaiseksi vähän sellaista tavaraa ja kieltämättä muutenkin kompaktissa perhekodissa asuminen vaatii kyllä kurinalaisuutta. Itse en ajattele olevani minimalisti, sillä olen kauniiden tavaroiden perään ja saatan ostaa neljän kynttelikön jatkeeksi viidennen vain siksi, kun ilahdun siitä. Mutta toisaalta paljon olen ostamattakin ja esimerkiksi lasten vaatteiden kohdalla joudun tekemään sitä, että kaapissa on aina vain oikeankokoiset vaatteet ja tulevia kokoja, pieneksi menneet on pakko säilyttää lämminvarastossa. Vaatiihan se jatkuvaa läpikäymistä ja tavararallia. Ymmärrän täysin: nauti nyt vielä keskustan tuntumassa! Vauvavuonna on erityisen tärkeä käydä ihmisten ilmoilla, ettei tule kylähulluksi. :) Ihanaa viikonloppua!
Kun näin otsikon, ajattelin että ahaa, te muutatte! Ihanaa, että mahdutte kuitenkin perheen kasvaessa asumaan vielä nykyisessä kodissanne, johon olette luoneet ihanan tunnelman. Ei tarvitse puuhata muuttoa raskauden loppumetreillä tai pienen vauvan ja taaperon kanssa (vaikka kuten kirjoitit, ihanaa sekin varmasti olisi – uusi koti siis). Kaikelle on aikansa ja uskon, että asiat etenevät niin kuin niiden kuuluu.
Postauksesi herätti minussa iloisia ajatuksia ja vähän haikeuttakin. Tunnistan tuon saman aika ajoin kiihkeänä tapahtuvan asuntojen katsomisen (ja etsimisen), vaikkei sinänsä olekaan kiire tai tarvetta muuttaa. Me ostimme nykyisen rivari-neliömme niin ikään rauhalliselta asuinalueelta kuutisen vuotta sitten, juuri häidemme tienoilla. Ajatuksena oli hankkia isompi koti perheenlisäystä varten. Nyt vuosien toiveen jälkeen, kun täällä asumme yhä vain me kaksi, ajatus asumisesta ja kodin sisustamisesta on muuttunut. Olemme totutelleet ajatukseen elämästä kaksin ja haaveilemme oman kodin suunnittelusta & rakennuttamisesta juuri omiin (aikuisiin) tarpeisiimme sopivaksi (etenkin jos sopivaa ei löydy valmiina). Jokin minua kiehtoo kovasti myös keskusta-asumisessa: olisi keskellä kaikkea, voisi lähteä extempore lasilliselle kävellen tai napata sunnuntai-aamun tuoreet croissantit alakerran kahvilasta. Kerrostaloon palaaminen ei vaan oikein tosiaan enää meitäkään innosta, ja nyt takapihallamme nököttävät miehelleni rakkaat (kolme!!) grillit eivät sopisi kerrostaloon. Ja niistähän ei intohimoinen kotikokki luovu. 🙉
Hauskaa, että keräät lehtileikkeitä Pinterestin lisäksi! Lehtien (ja kirjojen) selailussa on muutenkin ihan oma fiiliksensä. Ihanaa & seesteistä viikonloppua, Laura!
Hieman samantyylisia ajatuksia taallakin asunnon suhteen. Ostimme miehen kanssa 100m2:n paritalon pihoineen Pohjois-Lontoosta ja sen oli tarkoitus olla pidemman ajan koti, jonne mahtuisi isompikin maara porukkaa. Ei ehka ”forever-home” mutta ”a future-proofed home”. No, sitten elama ja Brexit puuttuivat peliin ja nyt onkin mietintamyssyn alla mita teemme seuraavaksi. Tykkaan tosin asumismuodostamme ja jos jaamme Britteihin, Lontoo on oikeastaan ainoa vaihtoehto, mutta onko sekaan se oikea. Muutin lapsena/nuorena melko paljon ja aivoissa on aina pieni nomadi-vaihde paalla.
Rakastan katsella erityisesti lehtia ja blogeista loytyy usein myos inspiraatiota. Ihanaa viikonloppua sinulle, Laura.
Moi Katri! No niinpä, kaikelle on aikansa ja paikkansa, eikä meidän ole vielä aika lähteä tästä kodista. Ihanasti sanoit tunnelmasta, kiitos. :) Taidan vain olla vähän levoton muutosta senkin takia, kun tiedän, miten vaikeaa sopivaa kotia on löytää. Erityisesti seuraavan kohdalla, kun meillä on tiukahko sijaintirajaus. Se, että kaikki – sijainti, hinta, koko, kunto, kustannukset, pohja ja edes jossain määrin myös julkisivu – natsaavat tuntuu niin epätodennäköiseltä. Siksi olen katsonut koteja jo etukäteen, ettei mikään sopiva menevä ohi, mutta toisaalta edelleenkin nyt on väärä aika muuttaa.
Asunnon etsiminen on aikakautena samanaikaisesti erittäin innostavaa ja erittäin masentavaa. Ensimmäisiä ilmoituksia katselet innostunein positiivisin mielin ja jo muutaman viikon päästä olet repimässä hiuksia päästä, kun olet muka omasta mielestäsi etsinyt ”ikuisuuden”, mutta mitään ei löydy. Tätä kotia taisimme etsiä puolisen vuotta ja varmaan se tuntui viideltä vuodelta. :D Enemmän tosissani voisin alkaa selata Oikotietä vaikka vuoden päästä, niin ehkä sitten muutto remontteineen voisi olla edessä siitä vuoden sisään.
Kiitos, kun jaoit henkilökohtaisia ajatuksia. <3 Ymmärrän ajatuksesi valtavan hyvin. Uskon, että tuollaisia tarinoita perhekotiin muuttaneista juuri naimisiin menneistä pariskunnista on paljon. Se on niin inhimillistä suunnitella asioita ja elämää eteenpäin. Niin mekin oikeastaan teimme edellisen kodin kanssa. Viidestä vuodesta neljä ja puoli asuimme kerrostalokolmiossa kahdestaan miehen (ja Onnin) kanssa, eli aivan turhaan ostimme kolmion, kun olisimme voineet ostaa kaksion lähempää keskustaa. Kolmas huone oli siis nimenomaan ajateltu lastenhuoneeksi eikä esimerkiksi työhuoneeksi, eli käytännössä voi sanoa, että pidimme miltei kokonaiset viisi vuotta turhaan yhtä huonetta, kun aikataulu perheenlisäyksen kanssa venyi, niin kuin se usein venyy. Siksi varmasti tämän kodin kohdalla ajattelimme, että nyt ostetaan koti nykyisiin tarpeisiin, eikä yhtään pidemmälle, kun ei elämästä tiedä.
Ymmärrän myös molemmat mieltymyksesi niin hyvin! Vaikka nyt tekisi todella kipeää luopua pihasta, omasta rauhasta ja grillistä (meillä yksikössä, miehesi on paras kotikokki :D), niin samanaikaisesti aina ihannoin kaupunkielämää, jossa voi vain piipahtaa ex tempore espressolle. Tällä hetkellä ajattelen, että sen aika on meillä myöhemmin, ehkä jopa vasta eläkkeellä, kun ei pihatyöt enää innosta. Mutta aika näyttää! Yhtä kaikki kannustan teitä kyllä lämpimästi toteuttamaan juuri teidän kahden juuri tämänhetkisen aikuisasumisunelman, jos se vain mahdollista on ja löydätte siihen sopivan kohteen. Sitku-elämää ei kannata asumisenkaan näkökulmasta elää. Sitten jos elämäntilanne muuttuu, niin aina voi muuttaa uudestaan. Hyvällä tuurilla sellainenkin on mahdollista, että kaupunkiasumiseen yhdistyy jonkinlainen piha. :)
Jep, teen aina sitä, että kun lehtikaappi alkaa täyttyä, käyn sisustuslehdet vanhemmista päästä läpi, leikkaan inspiroivat kuvat talteen ja heitän raakileet paperinkeräykseen. Kaikkia lehtiä ei meillä mahdu säilyttää, mutta leikkeet menevät kompaktista laatikkoon pariin. Mikään ei muuten ole rentouttavampaa kuin vanhanaikainen lehtileikkeiden keräily. Pitäisipä löytää kirppiseltä joku vanha sisustuslehtipino ja käydä ne läpi. :) Ihanaa (ja varmasti taas ruokien puolesta herkullista) viikonloppua teille!
Moikka Elina! Kiitos myös sinulle tarinasi jakamisesta. Niin kuin Katrin vastaukseen kirjoitin, kuulostaa tutulta täälläkin. Se on niin inhimillistä ajatella askel tai pari elämässä eteenpäin. Meidän edellinen kolmio oli juurikin “a future-proofed home” lisähuoneella, mutta loppujen lopuksi olisimme voineet asua koko viisi vuotta kaksiossa. Tämän kodin ostimmekin sitten sillä ajatuksella, että se on hyvä juuri nyt ja tulevaisuudessa katsotaan sitten tarpeen mukaan jotain muuta.
Teillä on kyllä jännät paikat nyt Briteissä. Ymmärrän pohdinnat ihan täysin. Asuntokuviot eivät suinkaan ole yksinkertaisia, vaan niissä täytyy ottaa huomioon yhtä sun toista, omia tarpeita mutta myös yleistä maailman tilaa. Kiinnostavaa kuulla myös tuosta nomadi-mielentilasta. Itselläni on aika vähän muuttoja elämässä taustalla, niin en osaa kuvitella, millaista se on, kun aivoissa tosiaan on koko ajan vähän sellainen muutto- tai väliaikaisuusmoodi päällä. Toisaalta en näe itseäni myöskään samassa kodissa lopun elämää. Edellisessä olimme viisi, tässä olemme toistaiseksi olleet reilu kaksi. Minun on miltei mahdoton kuvitella, että asuisimme vuosikymmenet samassa kodissa, niin kuin monet edelleen asuvat.
Old school -lehdistä ei tosiaankaan tulisi mieleen edes digisuuntautuneena ihmisenä luopua. :) Kiitos Brittein-terkuista. Toivottavasti teillä asiat lopulta lutviutuvat ja rentouttavaa viikonloppua!
Mielenkiintoisia ja hyviä ajatuksia! Kuten yhdessä aiemmassa kommentissani kerroinkin, olemme ostohousut jalassa uuden kodin suhteen. Asumme mukavasti juuri nyt kolmen hengen poppoona 84 neliössä paritalon puolikkaassa, mutta haaveemme on aina ollut omakotitalo. Meillä mahtuisi tänne vallan hyvin toinenkin lapsi asumaan, mutta meitä ohjaa muut toiveet asumisen suhteen. Järki päässä olemme kuitenkin, sillä kauheaa asuntolainaa emme halua ja pääkaupunkiseudulla yhdistelmä ei ole helppo. Kasvavat asumiskulut on myös asia mikä pitää punnita tarkkaan. Hinnalla millä hyvänsä emme omakotitaloa hanki. Uudiskohteita emme rajallisen budjetin vuoksi edes katso, ja toisaalta senkin takia että mieheni haluaa oman elämänsä Puuha Petenä remonttikohteen. Saapahan sitten sellaisen tehdä kun itse haluaa :)
Katsotaan miten elämä asumisen suhteen vie, mikään kiire tässä ei ole. Kuitenkaan meilläkään tämä ei ole loppuelämän koti. Ei edes se seuraavakaan, vaikka sinne koti pidemmäksi ajaksi tehdäänkin. Kun oikea osuu kohdalle, se sitten osuu ja sen mukaan mennään! :)
Moikka Jenni! Kiitos taas kommentista, näistä on kivaa jakaa ajatuksia. :) Jos teillä on aina ollut haaveena omakotitalo, niin ei siinä tosiaankaan auta muu kuin mennä sitä unelmaa kohti. Neliöt tai huoneiden määrä ei missään nimessä ole ainoa kriteeri, mikä asumista ohjaa. Kuulostaa todella fiksulta, että olette ne ostohuosut jalassa, mutta pidätte järjen päässä. ;) Vaikka mekin olemme mieheni kanssa aika järkeviä ja harkitsevia luonteeltamme, asuntoa etsiessä huomaa, miten helposti mopo voi lähteä innostuneena keulimaan. Sen takia meidänkin pitää sitten tatuoida otsaan, että vaikka mitä ihanaa tulisi vastaan, niin budjetti on X ja piste.
Mekin olemme huomanneet, että uudiskohteet ovat järjestään budjetimme ulkopuolella. Vaikka niissä ei positiivisena puolena ole näköpiirissä remontteja, niin silti meillekin on taloudellisesti paljon järkevämpää ostaa rempattava kohde ja käyttää rahaa mieluummin itse remontoimiseen. Meillä ei tosin Puuha Peteä ole, mutta muuten kiinnostusta valita itse materiaaleja ja osallistua projektiin. :) Ehkä loppuelämänkotia ei tarvitse ollakaan. Itse asiassa uskon, että ainakaan meille ei sellaista tule, vaan että elämme aina muutama vuosi kerrallaan. Pidän peukkuja teidän omakotitalounelmalle ja muista kertoa, jos projekti etenee. Ihanaa viikonloppua!
Meillä kävi 50 luvulla rakennettu kolmio ahtaaksi toisen lapsen jälkeen. Ei tavaroiden takia vaan neljälle huonon pohjaratkaisujen takia. Ahdas eteinen ja pieni keittiö ei toiminut arjessa ja nyt 60-luvun reilut 90 neliötä sopivat hyvin meille ja mahdutaan oikein hyvin. Ihanaa kun kaikki mahtuvat eteiseen ja keittiö ja ruokailutila ovat samassa eikä koko ajan olla samassa nurkassa hermot kireällä 😀 Vaikka huoneita tuli lisää niin silti ollaan koko ajan samassa huoneessa kaikki kotona 😅
Meidän vauvat ovat olleet niin huonoja nukkumaan ja vaatineet kantamista ja muuta hyysäämistä koko ajan että remontti olisi ollut katastrofi. Onneksi tämä nykyinen löytyi remontoidussa kunnossa koska rahkeita ei olisi ollut yhtään enempää näin vauvavuoden aikana. Tämäkään ei liene meidän loppuelämän asunto, katsotaan mihin päädytään, varmaan samoilla hoodeilla pysytään, en usko että meitä enää saa muuttamaan kauas.
Pohjaratkaisulla voi kyllä olla paljon enemmän merkitystä kuin neliömäärällä. Töölössä (vuokralla) asuessamme huomasin, miten paljon etenkin vanhoissa (toki muuten ihanissa) kerrostaloasunnoissa meni neliöitä hukkaan käytäviin ja halleihin. 70-neliöisessä kodissa saattoi olla vain kaksi huonetta. Ihanaahan sellainen avaruus on, mutta sopii harvalle perheelliselle, jonka pitäisi saada inhimillisellä budjetilla koko perheelle toimiva kokonaisuus.
Tajusin, että juuri pieni ja ahdas keittiö taitaa itse asiassa häiritä minua kaikista eniten, ei niinkään neljännen huoneen puute. Ehkä kuvissa avokeittiömme ei näytä erityisen pieneltä (monet lukijani ovat esimerkiksi kysyneet, miksi emme teettäneet kuuden hengen pöytää), mutta tilaan ei mahtuisi yhtään mitään lisää ja nytkin ollaan koko ajan törmäilykurssilla. :D Joten ymmärrän, ihana kun saitte toimivuutta arkeen!
Auts, kaikki sympatiat sinne! Meidänkin esikoinen oli, en edes sano huono nukkumaan päiväunia, vaan että hän ei nukkunut päiväunia. :D Siis ei missään muualla koskaan ikinä milloinkaan kuin sylissä tai liikkuvissa vaunuissa ja koko ajan piti hyysätä, niin kuin teilläkin. En muista, että olisin kertaakaan saanut ylellisen kahden tunnin päikkätauon ja kädet vapaaksi. Seuraavan vauvan olen tilannut paremmin päiväuniominaisuuksin. :D Muutenkin pelkään hieman tuota nukkumista. Kun koti on pieni, heräävätkö kaikki perheenjäsenet koko ajan toisiinsa. Ensimmäisinä kuukausina ylimääräinen huone sängyllä olisi parasta mahdollista ylellisyyttä. Siinä mielessä esimerkiksi yläkerta on mahtava, vaikka muuten meillä on toiminut näinä vuosina yksitasoisuus paremmin. Niin se taitaa monilla mennä, että etenkin lasten myötä juurtuu helposti tietylle alueelle. Muuten lopunelämänkoti tuntuu vieraalta ajatukselta, mutta sijainnin osalta uskon meidän nyt kotiutuneen jokseenkin lopullisesti tänne. Onneksi löysitte rempatun kodin, jossa viihtyä nyt! Myöhemmät tarpeet ovat sitten sen ajan murheita. :) Kiitos kokemuksista Meri ja nautinnollista perjantaita!
Me ollaan asuttu nyt kaksi vuotta kolmihenkisenä perheenä 48m2 kaksiossa ja olemme mahtuneet tähän hyvin. Mieluisaa kolmiota etsimme lapsen syntymästä lähtien ja vihdoin kohta uusi asuntomme on pitkään kestäneen remontin jäljiltä muuttovalmis. Sopivasti kuukautta ennen toisen lapsen syntymää.. Meinasi mennä aikataulu vähän tiukille :D Tuleva koti on 73 neliöinen kerrostalokolmio loistavalla pohjaratkaisulla. Eteinen on valtava ja esteetön, kaksi tilavaa makuuhuonetta ja avoin keittiö-olohuone. Lisäksi saamme saunan ja erillisen wc:n. Odotan innolla muuttoa ja asumista uudessa kodissa! :)
Kuulostaa tosi ihanalta, onnea uudesta kodista Tiia! Ihminen on kyllä soppeutuvainen, ja ilman muuta hyvin järjestelyin pienen lapsen kanssa mahtuu kaksioon. :) Kiva kuitenkin, että pääsette juuri nyt parahiksi muuttamaan. Onnea siis myös toisesta tulevasta lapsesta! <3 Miten aikataulut tosiaan usein menevätkin noin tiukille. Kuten edellisessä kommentissa Merin kanssa juttelimme, pohjaratkaisulla saattaa olla paljon enemmän merkitystä kuin neliömäärällä. Välillä se on myös todella pienestä kiinni. Jos nyt saisin taikoa taikoja nykyiseen kotiimme, en edes välttämättä taikoisi toista lastenhuonetta, vaan tekisin vain avokeittiö-ruokailutilasta hieman isomman joka suuntaan. Uskon, että niinkin pienellä muutoksella arki toimisi paremmin, ettei koko porukka koko ajan törmäisi toisiinsa, astikseen tai syöttötuolin jalkoihin. :D Teidän uusi kotinne kuulostaa todella toimivalta lapsiperheen tarpeisiin, onnea vielä ja tsemppiä muuttoon!
Hear you sis, mä olen tuskaillut tämän asunto-asian kanssa jo vuoden, niin kauan kun tiesimme perheen kasvavan.Ja kuten blogissa oli kertonut tie on ollut kivinen, nyt tiedetään mitä ei haluta. Samaan aikaan on ollut ilo huomata, että nämä vajaat sata neliöitä palvelevat meitä hyvin. Aikanaan vauva voi hyvin muuttaa siskonsa huoneeseen, siskoksista on itseasiassa turvaa toisilleen. Pienen kylppärin kanssa hajotaan viikoittain, mutta vastaavasti parin pysäkin metromatka helpottaa elämää. Eli näin alkuu ollaan pärjätty hyvin näin ja remppa-asuntoprojekti tässä sivussa olisi ollut hivenen too much.
En tiedä olisiko osa asuntokuumeesta ollut juuri tuota mainitsemaasi pesänrakennus- ja projektivimmaa.
Meillä on todennäköisesti edessä uudiskohde tai rakentaminen. Tuntuu, ettei vanhojen asuntojen pohjat palvele tämän päivän tarpeita ja toisaalta korjaus- ja remontointilasku saattaa tasoittaa kummasti hintaeroa uuteen. Saa nähdä mihin päädytään, ja mielenkiinnolla seuraillaan mikä on teidän ratkaisu. Ihana koti teillä on nytkin ja se piha on upea 💗
Tiedän, että olet! Et uskokaan, kuinka suurella mielenkiinnolla olen seurannut teidän projektia ja nyökytellyt tuhanteen kertaan, kun olet onnistunut sanoittamaan kaikki helsinkiläisen perheellisen asunnonetsijän haasteet. Teillä tosin taitaa olla siinä mielessä erilainen tilanne, että erilaisia vaihtoehtoja on useampi auki, kun taas me olemme nyt varmoja, että pysymme alueella ja etsimme (sitten kun etsimme) remontoitavaa vähän isompaa rivaria tai pientä omakotitaloa. Mutta hei, lähtökohta se on sekin, että tietää, mitä ei halua! Käytän itse poissulkemismenetelmää yhteen sun toiseen asiaan, niin miksi sitä ei voisi käyttää tähänkin. :)
Teille voisi kyllä sopia loistavasti myös uudiskohde tai rakentaminen! Meillä ne ovat budjettisyistä poissuljetut, sillä tällä alueella vanhempi talo ja sen remontoiminen tulee huomattavasti edullisemmaksi. Tosin pari uudiskohdetta meillä voisi mennä juuri ja juuri hintahaarukkaan, mutta ne kaatuvat aina pihaan. Pihat ovat minusta uudisrivareiden kompastuskivi. Tuntuu, että pihaa ei oikein edes ole, tai ainakaan se ei ole iso, intiimi ja aidattu. Me olemme nauttineet valtavasti siitä, että vaikka naapureita on kyljessä, niin aidan takia nykyisellä pihalla on aina omakotimainen olo ja oma rauha – ja etenkin, että Onnin voi päästää pihalle vahtimatta. Mutta heti perään on sanottava sekin, että kaikkea on mahdoton saada. Aina on jotain, missä pitää tehdä kompromissia. Eniten minua tässä kodissa taitaa tökkiä ahdas keittiö-ruokailutila, mutta ei se ollenkaan niin haastava ole, etteikö tässä voisi vielä asua. Realistinen suunnitelma voisi olla alkaa katsoa asuntoja tarkemmin vuoden päästä, mutta totta kai jatkan sellaista puolella silmällä tarkkailua, niin tiedän, missä alueella mennään. :) Samoin jään jännämään teidän siirtoa. Toivottavasti ennen pitkää palaset loksahtelevat kohdilleen. <3
Me muutettiin reilun 70m2 rivitalo kolmiosta omakotitaloon, kun lapset olivat 2 ja 4 v. Vaikka neliöitä on ihan riittävästi (kohtuullisesti kyllä), haaveillaan välillä vielä isommasta olkkarista ja erillisestä työhuoneesta. Toisaalta aina mietin, että oli neliöitä minkä verran tahansa, joka nurkka täyttyy kyllä ja siivottavaa on jo nyt ihan riittämiin. Pihakaan ei ole kovin iso ja riittävästi sielläkin on hommaa. Yhtään isommasta en enää selviäisi. Kaikella on puolensa ja vaikka iso kartano joulunaikaan olisikin unelma, on meillä oikein hyvä tässä ja nyt. Ehkä mekin sitten taas palataan jossain kohtaa pienempään, kun lapset muuttavat pois kotoa tai pysytään tässä, kun neliöitä ei ole monia satoja ja ollaan vielä reilusti alle viisikymppisiä lasten aikuistuttua. Teillä on kaunis koti!
Kiitos Hanna ensimmäiseksi kivoista sanoista kotiamme kohtaan. :) Ja muutenkin teidän tilanteenne jakamisesta! Saan täysin kiinni tuosta kartano jouluaattona -unelmasta. Sitä on niin helppo haaveilla kaikesta, mutta jossain vaiheessa järki voittaa ja sitä herää: kuka sen kaiken ylläpitäisi, siivoaisi ja maksaisi. ”Oli neliöitä minkä verran tahansa, joka nurkka täyttyy kyllä”. Amen! Ihan sama pätee minusta käsi- ja matkalaukussa. On kapsäkkini minkä kokoinen tahansa, pakkaan sen aina täyteen. Kai se on ihmiselle luontaista toimia niin.
Huomaan, että minulla tosiaankin on hieman ristiriitaiset ajatukset juuri tuon tilan suhteen. Toisaalta (kenties Helsingin kantakaupungissa aina tätä ennen asuneena) olen aidosti ja oikeasti kompaktin asumisen puolestapuhuja. Toisaalta taas eihän mikään ole kauniimpaan kuin avarat tilat, jonka oikein antavat tilaa hengittää. ”Onneksi” päätöksen puolestamme tekee realismi. Mikäli haluaisimme selkeästi enemmän tilaa, se tarkoittaisi alueen vaihtoa, ja sitä pyrimme välttämään, joten siksi aika tiiviillä neliöillä mennään. Mutta jos ei seuraavan kodin keittiössä tarvitsisi kompuroida astianpesukoneeseen, se olisi jo paljon se. ;) Mukavaa viikonloppua teidän perheelle!
Meidän perhe 2 aikuista, 4v poika ja 2v tyttö + koira asui 74 neliöisessä rivitalo kolmiossa ja marraskuussa muutimme rakentamisen ajaksi vuokralle uuteen 66 neliöiseen kolmioon. Aikaisempi kolmiokin oli ahdas mutta tämä väliaikainen vasta onkin. Edellisessä asunnossa oli iso pihavarasto ja nykyisessä todella pieni. Omakotitaloomme pääsemme muuttamaan loppukesä-alkusyksy välillä. Silloin on sitten 5h+k+kodinhoitohuone ja autotalli kahdella varastolla. Vauvavuoden pärjäsi vielä helposti pienemmässä asunnossa mutta nyt leikkitilaa tarvitsisi kipeästi lisää. Puhumattakaan säilytystilasta.
Hyviä huomioita, kiitos Susanna! Komppaan täysin tuota, että vauvavuosi menee vaikka miten, mutta taapero- ja leikki-ikäinen alkaa pikkuhiljaa kaivata enemmän leikkitilaa ja kenties silloin alkaa kertyä enemmän harrastusvälineitäkin. Minulla ainakin monessa asiassa auttaa tieto väliaikaisuudesta. Kun tilanteelle tietää päättymisajankohdan, väliajan kompromissin jaksaa paljon paremmin. Onneksi tulee kevät ja kesä, jolloin voitte viettää paljon aikaa ulkona, niin ehkä se auttaa teitä jaksamaan – samoin kuin tietenkin unelma uudesta kodista. Viisi huonetta kodinhoitohuoneineen, autotalleineen ja varastoineen kuulostaa aivan ihanan käytännölliseltä ja odottamisen arvoiselta. :) Pitkiä hermoja tulevaan puoleen vuoteen – uskon, että odotus palkitaan!
Ymmärrän hyvin ”harrastuksesi” katsella asuntoilmoituksia Oikotieltä. Tykkään itsekin tehdä niin, miettiä mitä remontointikohteissa tekisin, mitä seiniä purkaisin jne. Ja meillä ei todellakaan ole aikeena muuttaa minnekään. Sisustusinspiraatiotakin Oikotieltä saa.
Me asuimme ennen esikoisen syntymää Keski-Euroopassa kerrostalossa koiran kanssa ja etsimme uuden kodin ennen vauvan syntymää mm. sisäilmaongelmista johtuen. Löysimme aivan ihanan pienkerrostalon, jossa meillä oli oma sisäänkäynti suoraan pihatasosta, mutta toisella puolella valtava terassi järvimaisemineen. Neliöitä kolmiossa oli 115. Suora uloskäynti vaunujen ja koiran kanssa oli todella näppärä, samoin suuri kylpyhuone, jossa oli sekä suihkukaappi että iso kylpyamme ja reilusti tilaa hoitopöydälle ja pesukoneelle.
Suomeen muutimme myöhemmin omakotitaloon (4h+k) ja asuisimme siinä ehkä vieläkin, ellemme olisi päättäneet muuttaa lähemmäs kotiseutuamme. Rakennutimme omakotitalon (6h+k) kivan tontin löydyttyä kolmannen lapsemme vauvavuonna, isommat olivat 3 ja 5v. En muista aikaa erityisen raskaana, äitiyslomalaisena oli päinvastoin helppo kiertää esim. keittiökauppoja. Toki meillä oli ulkopuoliset rakentajatkin, mutta paljon jäi silti itsellekin suunniteltavaa, siivottavaa rakennuksella jne. Talo suunniteltiin arkkitehdin kanssa sillä ajatuksella, että asumme siinä ainakin niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Uutta kotia etsiessä kannattaakin minusta miettiä lasten kouluja ja koulumatkaa (myös yläkoulun jälkeisiä vaihtoehtoja), harrastusmahdollisuuksia, julkisia kulkuvälineitä jne. vaikka lapset olisivat vielä pieniä, jos ajatuksena on pidempiaikainen koti. Meillä on käynyt uskomaton onni siinä, että kotikadultamme löytyi kaikille lapsillemme aivan ihanat ystävät heti pieninä ja ystävyys jatkuu edelleen.
Työt veivät meidät jälleen välillä ulkomaille, mutta Suomen-koti on ollut tärkeä lomatukikohtamme.
Juuri nuo ajatusleikit! En voi katsoa asuntoilmoituksia miettimättä, mitä koteihin tekisin. :) Se on kieltämättä hauskaa ja onneksi usein harmitonta, vaikka sitten potentiaalisen kohteen kohdalla ajatukset saattavat muuttua liian totisiksi.
Ihanissa kodeissa olette saaneet asua! Toivoisin tuollaisten pienkerrostalojen yleistyvän Suomessakin. Minusta mikään ei estä sitä, etteikö kodissa voisi parhaimmillaan olla elementtejä kerrostalo- ja omakotitaloasumisesta. Ihan jo oma sisäänkäynti ja vaikka pieni piha muuttaa kokemuksen täysin.
Kiitos tosi hyvistä huomioista! Tuokin on ihan totta, että parhaimmillaan nimenomaan äitiyslomalla on aikaa kierrellä ja suunnitella. Itse en valitettavasti autoile, mikä tekee remppakaupoissa liikkumisesta vähän hankalaa, mutta ajatuksen tasolla tuo on täysin totta. Ja tosiaan, vaikka meidän esikoinen täyttää vasta kolme, niin nyt jo mietimme juurtumisen tärkeyttä. Nykyisen päiväkodin yhteydessä on eskari ja vielä ala-astekin, joten siinä mielessä toivoisimme, että löytäisimme seuraavankin kodin nimenomaan tältä alueelta. Todella ihana kuulla, miten lämpimiä ystävyyssuhteita lapsenne solmivat jo nuorena. :) Mukavaa viikonloppua teidän porukalle!