*Merkatut kirjat saatu arvostelukappaleena
Yksi hyvä puoli sairastamisessa on, lukeminen. Lukeminen, kuten vuodenvaihteessa kerroin, on yksi kolmesta teemastani tälle vuodelle. Mitä se sitten konkreettisesti tarkoittaa?
Tänä vuonna haluan yksinkertaisesti viettää enemmän aikaa kirjojen parissa, laajentaa siten omaa maailmankatsomusta ja tietämystä sekä rentoutua selaamalla ennemminkin sivuja kuin selaimia (joskin sitäkin tulee totta kai edelleen tehtyä). Olen lukenut paljon tähänkin asti, mutta viime vuodet enimmäkseen lehtiartikkeleita. Kiinnostavia kirjoja olen kyllä koko ajan listannut Trelloon, mutta käytännön toteutus onkin sitten jäänyt ajatuksen tasolle.
Tänä vuonna tavoitteeni on löytää uudestaan kirjojen lukemisen ilo. Määrällistä tavoitetta en ole asettanut enkä tule asettamaan – sellaiset uudenvuodenlupaukset koen omalla luonteellani enemmänkin ahdistavaksi suorittamiseksi kuin positiiviseksi suunnanmuutokseksi. Jo pelkästään lukemisen mielessä pitämällä pystyn ohjaamaan ajankäyttöäni: vastaus mitä nyt tekisin -kysymykseen on jo useasti löytynyt vuoden teemasta. Olen tainnut jo tammi-helmikuun aikana lukea enemmän kuin viime vuonna yhteensä.
Kirjalistassani on sekä juuri ilmestyneitä uutuuksia että joitain vuosia vanhoja, mutta minulle tällä hetkellä ajankohtaiselta tuntuvia teoksia – joista kaikki ovat muuten tietokirjoja. Ihannetilanteessa lukisin ilman muuta tasapuolisesti kaunokirjallisuutta, mutta yritän hyväksyä itsessäni sen piirteen, että tällä hetkellä minulle sopii tyydyttää faktannälkä kirjoilla ja fiktionnälkä laatusarjoilla.
Lista ei luonnollisesti ole kiveen hakattu. Jos jokin listassa oleva kirja lukiessa tökkiikin, jätän sen kesken (taito, jota tunnollisena olen vasta alkanut oppia) ja aivan varmasti loppuvuodesta lukuun tulee kirjoja, joita en vielä tiedä julkaistavan. Osan listan kirjoista saatankin kuunnella lukemisen sijaan vauvan kanssa äänikirjana ja voi olla, että osan siirrän suosiolla myöhempiin vuosiin. Näillä puheilla ei muuta kuin listan kimppuun ja kuulen myös enemmän kuin mielelläni teidän lukusuunnitelmianne.
Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin*
Tätä kirjaa olen odottanut Glorian artikkelin ilmestymisestä asti, enkä turhaan. Enemmän kuin sisustusta kirja käsittelee kodin merkitystä ja arvoa sekä tunnelmaa ja läsnäoloa siellä. Kirjassa on myös sängyn petaaminen määrittelee loppupäivän kulun -tyyppisiä ehkä monelle koti-ihmiselle itsestäänselviä huomioita, mutta tämän kirjan ei olekaan tarkoitus neuvoa yläpuolelta, vaan lempeästi muistuttaa asioista, joista lukija ehkä jo tiesikin, mutta jotka ovat arjen kiireessä ja sisustusvimmassa unohtuneet. Suosittelen rauhoittavaa kirjaa meille kaikille, joiden hyvän elämän tukikohta koti on, mutta joilta välillä unohtuu, että uuden ostamisen sijaan tärkeämpää olisi pysähtyä vaalimaan ympäristöä muuten.
Michelle Obama: Minun tarinani*
En koskaan lue elämäkertoja, mutta kun luen, niin äänessä täytyy selvästi olla harvinaisen inspiroiva nainen. Olen aina pitänyt Michellestä ja kun kirjaa on vielä suositellut suurin piirtein koko naisverkosto, oli pääsy yöpöydälle selvä. Noin kolmasosan kirjasta luettuani voin todeta, että kyseessä todella on upean esikuvan upea kirja, oikea voimateos. Chicagon South Sidesta ponnistanut Michelle on kaikkea muuta kuin pelkkä presidentin vaimo: lahjakas, fiksu, määrätietoinen ja kunnianhimoinen lakimies itsekin, josta huokuu lämpö, inhimillisyys ja ilahduttava avoimuus – Barackissa nimittäin on hauskasti vaimoa ärsyttäviä piirteitä siinä missä kenessä tahansa muussakin puolisossa. Loppusivuilta odotan etenkin Michellen ajatuksia perheen ja uran yhdistämisestä, sillä edes FLOTUS ei ole perhe ja työ -tasapainoilun yläpuolella.
Hans Rosling, Ola Rosling, Anna Rosling Rönnlund: Faktojen maailma*
Michelle Obaman elämäkerta inspiroi, mutta myös masensi muistuttamalla siitä, mihin suuntaan Valkoinen talo on Obamien jälkeen mennyt. Tänä Trumpin valheuutisten ja median rummuttaman kahtiajaon aikana tuntuu erityisen tärkeältä lukea Faktojen maailma. Toissavuonna menehtynyt ruotsalainen lääkäri oikaisee globaaleja harhaluuloja, joihin me kaikki lankeamme. Toisin kuin uutisoinnin perusteella voisi kuvitella, maailma ei ole muuttunut huonommaksi, vaan koko ajan paremmaksi.
Yuval Noah Harari: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia, 21 oppituntia maailman tilasta ja Homo Deus: Huomisen lyhyt historia*
Samaa maailmanmenon käsittelyä jatkaa israelilaisen historiantutkijan, Yuval Noah Hararin, kirjasarja, josta olen maininnut ennenkin. Ensimmäisen Sapiens: Ihmisen lyhyt historia -osan jo luin ja seuraavaksi on jäljellä nykyajan kysymyksiä käsittelevä 21 oppituntia maailman tilasta sekä tulevaisuutta valottava Homo Deus: Huomisen lyhyt historia. Kirjoista on tullut myyntimenestyksiä, eikä ihme, jos ne jäsentävät maailmaa helposti ymmärrettävällä ja kiinnostavalla tavalla.
Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas*
Sanottakoon ensin paradoksi, että minusta Uraäidin selviytymisopas on kirjasta harhaanjohtava nimi. Kirja nimenomaan pyrkii eroon siitä, että ruuhkavuodet olisivat pelkkää selviytymistä, sekä siitä, että uraäidillä tarkoitettaisiin vain jakkupuvussa viilettäviä menestyjiä, kun teos puhuttelee kaikkia perheen ja minkä tahansa työn kanssa tasapainoilevia äitejä. Minulle kirja oli erittäin positiivinen yllätys: täynnä inspiroivaa, kannustavaa mutta myös inhimillistä toisinaan on mentävä siitä, mistä aita on matalin -vertaistukea. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille perheellisille työssäkäyville.
Laura Hannola, Julia Isoniemi, Johanna Kalliomäki, Linda Rautanen, Laura Rönnholm, Riina Salmivalli: Ruuhkavuosiopas – Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä
Huhtikuussa toiselta kustantamolta ilmestyy tismalleen samalla teemalla vastaava teos, joka niin ikään kieltää olevansa selviytymisopas, koska elämän ei tule olla pelkkää selviytymistä päivästä toiseen edes ruuhkavuosina. Onkin kiinnostavaa päästä vertailemaan näitä kahta teosta. Kirjan ovat kirjoittaneet kokeneet työn ja perheen yhteensovittamisen asiantuntijat, ja siinä luvataan tukea ja työkaluja sekä hyväksi havaittuja konkreettisia neuvoja. Ainakin esittelytekstin huomion allekirjoitan: sujuva arki todella vaatii tietoisia valintoja ja itsetuntemusta.
Raisa Mattila, Julia Thurén: Lapsiperheen parisuhdekirja*
Osittain samalla teemalla mutta parisuhteen näkökulmasta jatkaa Raisa Mattilan ja Julia Thurénin Lapsiperheen parisuhdekirja, jonka kaksikko kirjoitti, kun huomasi vanhemmiksi tullessaan aiheen loistavan suomalaisessa kirjallisuudessa poissaolollaan. Merkityksellinen teko onkin: ensin Julia rikkoi kolmekymppisten naisten kesken rahasta puhumisen tabun, ja toivottavasti jatkossa entistä avoimemmin puheenaiheena Suomessakin on vanhempien keskinäinen hyvinvointi pelkän lapsen tarpeiden sijaan – tämänhän pitäisi olla itsestään selvää jo lapsen näkökulmasta, koska parisuhde heijastuu suoraan lapseen. Toimittajaystävyksillä on kivan helppolukuinen ja maanläheinen tapa käsitellä aihetta.
Helena Liikanen-Renger: Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä
Minusta on kuvaavaa, että Suomessa aletaan vasta nyt puhua vanhemmista parisuhteen osapuolina eikä enää ainoastaan äitinä ja isänä. Jopa Lapsiperheen parisuhde -kirjan lähestyminen tuntui käytännönläheisenä hyvin suomalaiselta. Jos jotain jäin kirjasta Raisan ja Julian kirjasta kaipaamaan, niin tietynlaista romantiikkaa – siinä on ehkä edelleenkin käännyttävä ranskalaisuuden puoleen. Helena Liikanen-Rengerin aikaisempi kirja, Maman finlandaise, valoitti mukaansatempaavasti kulttuurieroja perhe-elämän näkökulmasta. Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä -kirjan odotan inspiroivan puolison aina vain jatkuvaan arvostamiseen ja rakastamiseen, ei vain hänen kanssaan käytännön asioista sopimiseen. Kuten esittelyssä sanotaan: ”Mon amourin tärkeä viesti on, että parisuhde ei pysy hengissä vain asumalla saman katon alla. Perheen kivijalkaa on huollettava, jotta talo pysyisi pystyssä”.
Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa*
Koska tykkään lukea ranskalaisesta mentaliteetista – tosin en sokeasti, vaan rusinat kasvatuksesta ja parisuhde-elämästä poimien – tekee minun hyvää tutustua ranskatar-myyttiin toisista näkökulmista. En malta odottaa vastausta kysymyksiin: Osaako jokainen ranskatar kasvattaa bébén? Ovatko kaikki ranskattaret hoikkia ja seksikkäitä? Miksi ranskattaret sietävät puolisoidensa rakastajattaria? Mitä on ranskalainen tasa-arvo naisnäkökulmasta?
Anna Keski-Rahkonen ja Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä
En juurikaan lukenut esikoisen kanssa kasvatuskirjoja Kuinka kasvattaa bebe -ranskalaisia lukuun ottamatta, mutta nyt ajattelin tilata käden ulottuville kuulemma sen kaikista parhaan unioppaan. Kuten esittelytekstissä mainitaan ”unikoulut nostattavat vahvoja tunteita ja herättävät kiivaita keskusteluja nettipalstoilla, mutta todellisuudessa useat erilaiset unikoulumenetelmät on tieteellisesti todettu toimiviksi, tehokkaiksi ja täysin turvallisiksi.” Olen varma, että suomalaisen lääkärin ja toimittajan tekemään, tuoreimpaan ulkomaiseen ja kotimaiseen tutkimustietoon perustuvaan kirjaan tulee tukeuduttua tuhat kertaa.
Nina Nordlund: Lapset ja raha
Lapsiin liittyen olen ajattelut lukea myös Nina Nordlundin kirjan Lapset ja raha. Pidän rahataitojen opettamista lapsille tosi tärkeänä ja sitä varten luen mielelläni ammattilaisen näkemyksiä siitä, miten talousasioita lapselle opetetaan. Lukemisella ei tosin ole hengen hätä vasta kolme vuotta täyttäneen kanssa, mutta totta puhuen en koe lukemista liian aikaiseksikaan. Kirjassa on kuulemma harjoitteita jo taaperoikäiselle ja välillä tytär jo sanookin kirkkain silmin: ”mutta sen voi ostaa paukasta” (eli kaupasta). Kyllä se siis alkaa pikkuhiljaa olla ajankohtaista pohtia hänen kanssaan sitä, voiko kaikkea noin vain ostaa ja miten ostamiseen tarvitaan rahaa.
Unna Lehtipuu: Timanttipesula
Rahakirja on Timanttipesulakin, mutta ei ilmeisesti aivan perinteinen sellainen. Ainakin kirja kysyy kiinnostavia kysymyksiä: Miten sijoitan osaamiseni ja talenttini niin, ettei myöhemmin kaduta? Miten ostan elämääni lisää merkitystä? Millainen shoppailu lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä? Jos kirja yhdistää tutkimustietoa, arjen oivalluksia ja asiantuntijavinkkejä, on kyseessä varmasti kiinnostava ja hyödyllinen ajatusten herättäjä.
Emily Esfahani Smith: Merkityksellisyyden voima*
Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima -kirjasta kiinnostuin Hesarin jutun myötä. Vasta 30-vuotias positiivisen psykologian maisteri tuntui kirjoittavan siitä, mistä kotimainen suosikkini Frank Martelakin: on harha tavoitella elämässä onnellisuutta, vaan enemmänkin onnellisuus tulee merkityksellisen elämän sivutuotteena. Kirja edustaa siis juuri sellaista self helpiä, jota mielelläni luen – siis self helpiä, joka ei ole self helpiä. Kirja ei tarjoa oikoteitä onneen, vaan herättelee ajatuksia siitä, mikä elämässä on merkityksellistä. Minulle lentokoneessa luetusta, psykologiaa, filosofiaa ja neurotiedettä yhdistävästä kirjasta tuli todella tärkeä, ja suosittelen sitä lämpimästi. Kyseessä ei ole millään lailla hihhulimainen teos, vaan enemmänkin inhimillinen paluu elämän perusasioiden äärelle.
Maaret Kallio: Lujasti lempeä*
Vaikka olen fanittanut Maaretia ja hänen kolumneitaan vuosia, vasta tänä vuonna otin lukuun hänen kirjansa, josta sanotaan näin: ”Tästä kirjasta on turha etsiä vinkkejä täydellisyyteen tai huippuelämän herruuteen, mutta se ei myöskään kehota aina vain antautumaan ja alisuoriutumaan. Kirja tarjoaa vastapainoa nykypäivän elämäntaito-oppaiden tulvalle. Kirja on elämänajatteluopas, jonka avulla lukija saa kehyksiä omien pohdintojensa ja totuuksiensa löytämiseksi.” Maaretissa ja hänen kirjassaan on jotain selittämätöntä inhimillisyyttä. Jo pelkkä ajatus teoksesta kirjahyllyssä rauhoittaa mieltäni. Lujasti lempeä on kuin olkapää, johon tulen varmasti nojaamaan uudestaan, jos kaipaan armollisuutta elämään.
Sami Pihlström: Ota elämä vakavasti*
Vaikka uskon tietynlaiseen elämänmyönteisyyteen ja arjen ratkaisukeskeisyyteen, nykyajan ihannetta jatkuvasta positiivisesta ajattelusta en koe omaksi. On suorastaan pelottava ajatus, että masennuksen voisi parantaa vain päätöksellä alkaa ajatella positiivisesti, tai että jokainen on täysin oman onnensa seppä lähtökohtiin katsomatta. Riemastuinkin, jos sellaista verbiä nyt voi tällaisesta kirjasta käyttää, kun filosofilta ilmestyi Ylen artikkelissa näin kuvailtu kirja: ”Pihlströmin mukaan maailman syvällisempi ymmärrys vaatii negatiivisen ajattelun metodia: sitä että positiivisiakin asioita katsotaan niiden poissaolon kautta.” Toisin sanoen ”se tarkoittaa kriittistä ajattelua, joka on moraalin edellytys ja johtaa parhaimmillaan vaatimukseen korjata vääryydet.”
Alexander von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito
Tässä kirjassa on herkullinen lähtökohta: saksalaisella kreivillä on viidensadan vuoden kokemus sosiaalisesta alamäestä. Kirja on ilmeisen viihdyttävä katsaus siihen, miten tyylikkään köyhäilyn taitoa voi soveltaa niin autoihin, lomamatkoihin, asuntoon, vaatteisiin, ruokaan kuin lasten kasvatukseen. Kirja sanoo olevansa viihdyttävä julistus kerskakulutusta vastaan, onnellisemman elämän puolesta.
Alexander von Schönburg: Maailmanhistoria muutamassa minuutissa
Saman kirjailijan Maailmanhistoria muutamassa minuutissa saa minut kysymään saman kuin kirja kysyy esittelytekstissäkin: Voiko koko maailmanhistorian kertoa alle kolmessasadassa sivussa? Ilmeisesti voi. Kuulemma von Schönburg on konsultoinut kirjaan erästä ystäväänsä – Yuval Noah Hararia, mikä tietysti lupaa hyvää. Mutkia kirja vetää varmasti suoriksi, mutta uskon Hararin teosten tapaan kirjan olevan omiaan yleiskuvan hahmottamiseen ja yleissivistyksen muistinvirkistämiseen.
Alexander von Schönburg: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista, mutta et ole uskaltanut kysyä
Samalta kirjailijalta löytyi antikvariaatin nettikaupasta vielä kolmas kirja, josta kiinnostuin siitäkin. Vaikka en sen kummempi rojalisti ole, kiinnostaa minua tietää kuninkaallisten elämästä enemmän kuin mitä nyt tiedän. Samainen kreivi on perhetaustansa takia päässyt tapaamaan kuninkaallisia ja valottaa ilmeisen hauskasti sisäpiiristä, millaista kuninkaallisten värikäs todellisuus oikeasti on.
Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä*
Vuosi herramiehenä -kirjaa suositteli lukijani ja kiinnostuin siitä heti. Kirjassa ”Joonas Konstig laittaa itsensä likoon harjoittelemalla vuoden verran herrasmiehen taitoja ratsastuksesta rugbyyn, etikettikoulutuksesta hyväntekeväisyyteen. Herrasmies-tripillään Konstig etsii myös vastauksia jo antiikin filosofien kysymyksiin: Millainen on hyvä ihminen? Kuinka elää?” Helsingin Sanomat suosittelee kirjaa jokaisen miehen luettavaksi, mutta en keksi yhtäkään syytä, miksi en voisi heittäytyä herrasmiehen muutoksen matkaan naisenakin.
Jaron Lanier: 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt*
Juuri Suomessa puheenaiheeksi noussut 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt on internetin ja teknologian pioneerin puheenvuoro sosiaalisen median ongelmista, siitä, miten maailman vauraimmat yhtiöt vievät onnellisuutemme ja empatiamme. Lanier puhuu Facebookin ja Googlen algoritmeista ja manipulaatiosta sekä sosiaalisen median haittavaikutuksista ja riippuvuudesta. Vaikka otsikko on raflaava, enkä usko tilejä sentään poistavani, sopivan kriittisesti haluan sosiaaliseen mediaan suhtautua, ja siksi koen, että kirja äärimmäisen tärkeä lukea.
Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
Olipas listalla sittenkin myös yksi romaani, myöhemmin keväällä suomennettuna ilmestyvä Keskusteluja ystävien kesken. Vuonna 1991 syntyneen Snapchat-sukupolven edustajan palkittu esikoisromaani on noussut kansainväliseksi kulttiteokseksi. Ilmeisen nokkela ja terävähuomioinen romaani käsittelee nuorten naisten mutkikasta suhdetta maailmaan ja toisiinsa. Luulen odottavani kirjalta jotain Lena Dunhamin girlsmäisyyttä.
Unihiekkaa etsimässä -teemaan suosittelen superlämmöllä Unijuna.fi sivustoa ja sen perustajaa Liisa Niskakangasta. Meidän ja monen lähipiirissä olevan unet pelastanut uniasiantuntija on parasta mitä rahalla sai vauvavuoteen hankittua. Unikirjat luettuani ja neuvolan kanssa keskusteltuani asiantuntija-apu oli kuitenkin se mikä muutti meillä elämän yöaikaan!
Lämmin kiitos Elina suosituksesta! Unijuna voi hyvin tulla tarpeeseen. Olenkin kuullut Unijunasta ja Liisasta, mutta hyvä kun muistutit, niin tiedän, kenen puoleen voin myös tarvittaessa kääntyä. :) Esikoisen kanssa meillä on mennyt yöt aina suhteellisen hyvin, mutta päiväunet olivat katastrofi. Hän ei koskaan nukkunut muuten kuin sylissäkin tai liikkuvissa vaunuissa, joten nyt teen kaikkini, että saisin pikkusiskolle myös paremman päiväunirutiinin omankin jaksamisen nimissä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos vaan mahdollisuus on, niin nykyaikana kannattaa hyödyntää ammattialaisia ja palveluita, kun niitä kerran tarjolla on. :) Ihana jos te saitte avun ja todella – nukkumisen edesauttamisesta ei sijoitus parane!
Ah, kirjat, yksi lempiaiheistani! Monta hyvää kirjaa löytyy sinun listalta ja moni on tullut luettua itsekin – kaikki varmasti mielenkiintoisia kirjoja! Itselle yksi lukutavoite tälle vuodelle oli lukea monipuolisemmin (faktaan perustavat kirjat ovat aina olleet suosikkejani), ja niistä yksi konkreettisempi tavoite oli lukea enemmän suomalaista kaunokirjallisuutta.
Jee! Arvaan, että lukutoukkana innostut tästä. :) Todella hyvä lukutavoite! Minäkin voisin ehkä myöhemmin laajentaa teemaa ja tavoitetta monipuolisempaan lukemiseen. Nythän lista pyörii hyvin samantyyppisten kirjojen ympärillä. Se kun nimenomaan on kirjojen juttu, päästä tarinoiden ja tekstien myötä ikään kuin muihin maailmoihin. Toisaalta minun pitää varoa liiallista tavoitteiden asettamista, koska muuten sillä voi olla jopa käänteinen vaikutus lukuintoon, mutta sinua kokenutta lukijaa kannustan! Suomalainen kaunokirjallisuus on varmasti erityisen mielekästä ulkomailla asuessa. :) Ihanaa viikkoa sinne!
Lukeminen on yksi tämän vuoden tavoitteista ja teemoista mullakin. Luin nuorena todella paljon ja uppoduin kirjoihin aina niin, etten muuta ympärillä huomannutkaan. Sittemmin lukeminen jäi vuosiksi ennen kuin häämatkalla aloitin Kimi Räikkösen elämänkerran ja huomasin miten paljon iloa lukemisesta saa! Nykyään luen joka ilta kännykän selaamisen sijaan ja sanoisin, että nukun sen vuoksi hieman aiempaa paremmin.
Tuosta listaltasi en olekaan lukenut kuin Michelle Obaman kirjan ja se oli kyllä ihan huikea! 😍 Voi olla, että kuuntelen sen vielä englanniksi äänikirjanakin, sillä sen on lukenut Michelle itse. Hyviä vinkkejäkin poimin, mm. tuo Maaret Kallion Lujasti lempeä lähti mukaan eilen Suomalaisesta kirjakaupasta.
Moikka Jaana, tosi kiva kuulla! Huomasin itsestäni jo viime vuonna, että minun oikeasti täytyy asettaa näitä teemoja, jotta voin ohjata ajatuksiani ja ajankäyttöäni oikeaan suuntaan. Minulla on hyvin samanlainen tausta kuin sinulla. Luin nuorena paljon ja suuntauduin opiskeluissanikin viestintään, mutta silti vain on kirjojen lukeminen jäänyt kaiken muun jalkoihin. Se on nimenomaan noin. Lukeminen on ihanaa ja rentouttavaa mihin aikaan päivästä tahansa, mutta ihan erityisen tärkeää iltaisin sen kännykän räpläämisen sijaan, mihin aina itsekin välillä syyllistyn. Eilenkään en olisi malttanut päästää Michelle Obamaa käsistäni, kunnes luomet alkoivat vaipua kiinni. Kännykästä olisi tullut levoton ja kuormittunut olo, kirjasta taas levollinen ja raukea. Ja tosiaan, Michelle on upea! En pidä ollenkaan mahdottomana, ettenkö tekisi itse samaa. Ihan huikea ajatus kuunnella Michelleä itseään äänessä. :) Ihana kuulla, että sielläkin alkaa löytyä lukemisen riemu. Aurinkoista viikkoa!
Hyviä kirjavinkkejä itsellenikin :)
Tosi kiva kuulla, kiitos palautteesta Suvi! Ei muuta kuin lukemisen iloa ja mukavaa viikkoa. :)
Ylempänä olikin jo samantyylinen kommentti, mutta niille jotka haluavat lukea enemmän suosittelen ehdottomasti tekemään lukemisesta rutiinia! :) Itse pyrin lukemaan ainakin yhden kirjan kuussa, mutta tämä on toki yksilöllistä haluaako sitoutua tiettyyn määrään. Tavoitteeseen päästäkseni olen rauhoittanut klo 21 eteenpäin kirjoille (koska haluan sammuttaa valot viimeistään klo 22): laitan tietokoneet ja puhelimet pois ja luen kirjaa. Lisäksi viikonloppuaamut ovat lukuaikaani jos luvassa ei ole menoja. Iltalukemisesta on muodostunut tärkeä rutiini ennen nukkumaanmenoa ja odotan sitä hetkeä, että saan rauhoittua kirjan pariin. Toisinaan luen vain pari sivua ja toisinaan koko tunnin – mutta kirja per kuukausi on tullut taatusti täyteen!
Moi sinä! Niin samaa mieltä rutiinin tärkeydestä. :) Olen yleisesti onnistunut iltarutiinien ylläpitämisessä aika hyvin, nyt vain opettelen lisäämään siihen vakiona lukemisen. Yritän joka ilta rauhoittua niin, että himmennän valot, sytytän kynttilät, keitän teetä ja teen iltapaa ja katson miehen kanssa jakson sarjaa. Perinteinen televisio on minulle mainoksineen hyvin kuormittava ja hälyisä kokemus, laatusarja tunnelmoiden taas kuin rauhoittava iltasatu. Ideaalitilanteessa alamme katsoa jaksoa niin aikaisin, että ehdimme vielä lukeakin sängyssä edes sen vartin tai puolisen tuntia, mitä nyt milloinkin, kunhan vain hetken lukee. Ja koko tämän ajan sarjan katselusta lukemiseen ja nukkumiseen olisi kännykän hyvä hyvinvoinnin nimissä pysyä poissa.
Juuri näin, se on hyvin yksilöllistä, toimiiko suurpiirteinen lupaus vai tarkka tavoite paremmin. Minä olen juuri se ihminen, joka ei voi kieltää itseltään herkkuja – muuten en muuta mietikään, mutta kun saan tehdä mitä lystään, en sorru ylilyönteihin. Siksi ehdottomuus tai tarkka tavoitteellisuus ei ole minun juttuni, mutta voin kuvitella, kuinka hyvin taas monelle sopii ihan tarkka kirjahaaste. Niitähän muuten järjestää hauskasti kirjastokin. Kirja kuukaudessa on aika kiva, ei liian painostava. :)
Kotona lukemisen lisäksi olen alkanut haaveilla yhä enemmän ihanissa paikoissa lukemisesta. Se taisi alkaa viime kesänä Mustion linnasta, jossa on aivan ihana pieni paviljonkin veden päällä. Se oli jo miltei huvittavaakin, miten paljon olisin antanut edes lyhyestä lukuhetkestä rauhassa ja yksin siinä idyllisessä maisemassa vienon tuulen puhaltaessa. Taapero iltapäiväväsymyksineen ja -kohtauksineen ei sopinut kuvioon, mutta siitä jäi fiilis: haluan sisällyttää elämääni paitsi yleensä enemmän lukemista myös lukemista ihanissa paikoissa, kuten puistoissa, kahviloissa ja vanhoissa kirjastoissa. Tiedän, että sinä jos joku saat mielikuvasta kiinni. ;)
Omakin lukemiseni on jostain syystä viime vuosina kallistunut non-fictionin suuntaan (suomen ”tietokirja” ei oikein tavoita samaa kuin ”non-fiction”-sana). Lähipiirikin vaikuttaa yllättävän usein kääntyvän elämäkerran tai uuden niksikirjan pariin, vaikka olisihan niitä hyviä fiktiivisiäkin kirjoja… Mutta miksiköhän näin on? Onko syy lisääntyvä lyhytjännitteisyys (fiktio vaatii enemmän syventymistä)? Tehokkuuden tarve eli haluammeko hyötyä lukemisestakin? Self help -aikakausi, joka ajaa meidät hakemaan niksejä kaikkiin arkisiin ongelmiin? Olisi kiva kuulla ajatuksiasi tästä!
PS. Olin lukenut monta kirjaa listaltasi ja lukukokemusteni perusteella olet kasannut hyvän listan!
Kiitos kommentista, ihana jutella teidän kanssa aiheesta! Toden totta. Tietokirja ei tosiaan tavoita samaa kuin non-fiction. Tietokirjasta tulee mieleen joku oppikirja, kun oikeasti sen alle menee nimenomaan kaikki ei-fiktio.
Todella hyvä kysymys! Meinasin alkaa analysoida kysymystä jo jutussa, mutta totesin, että postauksesta tuli muutenkin niin pitkä, että jätettäköön se pohdinta toiseen kertaan. Mutta tartun siihen mielelläni, koska ihan samaa olen miettinyt!
Niin, miksi ei fiktio maistu. Omalla kohdallani en usko, että kyse ei ole tehokkuuden tarpeesta, siitä, että kaikesta pitäisi oppia ja hyötyä, koska itse rakastan ja tarvitsen myös joutilaisuutta. Suoratoiston puolelta katson miltei ainoastaan fiktiivisiä sarjoja, vaikka sielläkin olisi hyödyllisiä dokkareita tarjolla.
Mutta jonkinlaisesta tylsistymisestä kyse varmasti on. Olen kokeillut vuoden sisään monta kehuttua ja/tai palkittua romaania, osan lukenut loppuun pitkin hampain, osan jättänyt suosiolla kesken. Tuleehan siitä todella absurdi fiilis ennen kaikkea sillä kulmalla, että mikä minussa on vikana, ei että mikä kirjassa on vikana. Esimerkiksi Elena Ferranten hehkutettu Napoli-sarja oli minusta ainakin ensimmäisenä osana (tai sen puolikkaana) todella tylsä. Ajattelin pian kokeilla samaista teosta HBO-sarjana ihan mielenkiinnosta nähdäkseni, oliko kyse väärästä formaatista vai vain minulle sopimattomasta teoksesta.
Samoin en pääse eteenpäin Kaikki se valo jota emme näe -kirjassa, jota on hehkutettu ihan hurjasti. En myöskään pitänyt He eivät tiedä mitä tekevät -Finlandia-voittajasta, vaikka kaikki sen yli 500 sivua rämminkin. Oikeastaan ainoa kaunokirjallisuus, josta muistan viime aikoina nauttineeni, on Liane Moriarty. Ne ovat aina lomalukemisina temmanneet mukaansa. Moriartyn kirjasta tehty sarja Big Little Lies on mielettömän hyvä sekin, eli siinä minulla kohtasivat sekä kirja että sarja.
Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella, en itsekään tiedä. :) Olen toisaalta sitä mieltä, että ihmisen on hyvä harjoittaa pitkäjänteisyyttä ja haastaa itseään mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta myös sitä mieltä, että miksi käyttää aikaa teoksiin, joista ei nauti, kun tarjolla on niin paljon sellaista, joista nauttii. Etenkin tunnollisena ihmisenä yritän melkein enemmän oppia jättämään kirjoja kesken kuin väkisin jatkaa niiden lukemista. Olen ihan varma, että markkinoilla totta kai on myös omaan makuuni sopivaa kaunokirjallisuutta, mutta sen etsiminen vain on alkanut tuntua epätoivoiselta, kun olen niin monta kertaa pettynyt hehkutettuun teokseen.
Jännä, jos olet huomannut saman ilmiön. Kun ajattelen ystäviäni, niin heistä kyllä oikeastaan kaikki lukevat melkein enemmänkin kaunokirjallisuutta, eli itse koen olevani tämän haasteen edessä vähemmistössä. Yhtä kaikki teema on hurjan kiinnostava ja tästä riittäisi kyllä juteltavaa jatkossakin. :)
Mustakin Napoli-sarjan ensimmäinen kirja oli tylsä ja kuuntelin sitä hissukseen yli puoli vuotta. Sen sijaan sarjan myöhemmät osat ahmin kiihtyvällä tavalla. Oon huomannut, että lapsuutta käsittelevät osiot tympivät mua aina, ihan kirjasta riippumatta. Siksi en ole edes uskaltanut tarttua Kaikki se valo jota emme näe -kirjaan!
Oon samalla lailla tunnollinen lukija siinä mielessä, että haluan ”suorittaa” kirjan kuin kirjan loppuun. En edes yritä pyrkiä tästä pois, koska jälkeen päin oon kuitenkin aina tyytyväinen, että kahlasin kirjan loppuun :) Kyllä kaikki kirjat on sentään jonkin uuden ajatuksen onnistuneet herättämään!
Mutta mitä aiheeseen tulee, niin oon huomannut ajattelevani, että tietokirjaan on jotenkin helpompi tarttua kuin fiktioon. Tiedän jo etukäteen, että tietokirja on todennäköisesti pyritty tekemään mahdollisimman selkeäksi eikä sitä lukiessa tarvitse älyllisesti ponnistella päästäkseen sisään kirjailijan luomaan maailmaan. Viime vuosina fiktiossa on aika paljon ollut sellaista epälineaarista kerrontaa ja saman kirjan sisällä monta eri kertojaa ja jopa tarinaa. Mä koen tällaisen muodon vähän raskaana, mieluummin lukisin sujuvasti etenevää, yhdessä aikatasossa kulkevaa ns. suurta tarinaa.
Kiitos kirjavinkeistä!
Lena Dunhamaista girlsmäisyyttä tarjoaa myös romaani Tytöt – suosittelen!
Toinen suositus – Kun kerran kohtasimme.
Moi Hanna! Ihana jos sait iloa vinkeistä ja suuri kiitos suosituksistasi! Lisään ne Trello-listalleni. :)
Toinen suositus! (Vai kolmas)
Naiset, joita ajattelen öisin (ja muut Mia Kankimäen teokset)
Kiitos Hanna vielä kolmannestakin suosituksesta! Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -teosta aikanaan aloitin ja se oli juuri sellainen kirja, johon aika usein törmään: kehuttu ja periaatteessa hyvä, mutta sitten kuitenkin minusta tylsä, joten jätin sen kesken. Pohdin juuri aikaisemmassa kommentissa tuota tylsistymistä, että mikä siinä on, kun koen aika monet kehutut tai palkitut teokset itselleni tylsäksi. Vika varmasti on minussa enemmän kuin kirjassa, enkä oikein osaa perustella, mistä on kyse. Kai se on jokin tietty mukaansatempaavuus, joka täytyy heti kirjan tai sarjan alussa olla, muuten mielenkiintoni lopahtaa. Naiset, joita ajattelen öisin -kirjaa on kyllä kehuttu niin paljon, että sille voin hyvin antaa mahdollisuuden. :) Ihanaa, kun jaatte suosituksia – aurinkoista viikkoa!
Ihan mahtava listaus. Onneksi luin tämän postauksen, enkä ajan puutteessa vain ohittanut. Vaikka olen itse kaunokirjallisuuden (ja fantasian) kuluttaja, positiivisena yllätyksenä löysin listasta useamman opuksen, jonka haluan nyt itsekin lukea.
Ihana kuulla, että listasta on iloa! Parashan varmasti olisi lukea nimenomaan useampaa genreä sekaisin. Siinä mielessä joku non-fiction uppoaa varmasti hyvin fantasian väliin. :)
Onko sielläpääin hyviä suomalaisia kirjakauppoja mistä löytää suosikkit? Tai nettisivut?
Onko siellä hyviä eko siisustus kauppoja? Ja eko vaatekauppoja?
Moi Katja! Helsingissä on ainakin Akateeminen kirjakauppa, Suomalainen kirjakauppa ja TRE <3 Nide Kämp Galleriassa. Lisäksi netissä Adlibris on tarjonnaltaan todella monipuolinen.
Vastuullisena kauppana tulee mieleen ainakin Nudge Yrjönkadulla. Siellä on vaatteita, julisteita, kosmetiikkaa ja muuta pientavaraa. :)