Eilen, H. C. Andersenin syntymäpäivänä 2. huhtikuuta, vietettiin kansainvälistä lastenkirjapäivää. Jos johonkin haluan kannustaa lapsiani, niin lukemiseen, ja itseäni samalla myös. Koen, että minulla on sekä vastuu kannustaa lasta lukemisen pariin että vastuu näyttää lapselle esimerkkiä itse lukemalla. Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon, on paljon tehottomampi viesti kuin toimia itse elämäntavan esimerkkinä.
Koen lukemisen erityisen tärkeäksi kahdesta syystä: kielellisen itseilmaisun ja empatian takia. Ehkä omasta viestintätaustastani johtuen pidän hyvää kirjallista ja suullista ilmaisua ensiarvoisen tärkeänä taitona, joka heijastuu ihan kaikkeen elämässä: siihen, miten osaat kertoa itsestäsi työpaikkahaastattelussa siihen, miten saat pidettyä puolesi epäreilussa tilanteessa aina siihen, millaisia ihmissuhteita luot ja miten helposti opit uutta. Tiedoksi tuleville teini-ikäisilleni jo nyt, aion äitinä haastaa teitä periaatteella Don’t raise your voice, improve your argument.
Kielitaidon lisäksi tarinat rikastuttavat mielikuvitusta ja parantavat ymmärrystä sekä empatiakykyä. Kirjojen myötä on mahdollista matkustaa eri maihin, kulttuureihin ja aikakausiin, oppia ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta. Miten muuten pääasiassa oman kodin ja päiväkodin kilometrin mittaista väliä suhaavat lapset koskaan saisivat käsitystä erilaisista todellisuuksista, jos eivät kirjojen, ja tietysti myös muun kulttuurin, kautta.
Suomalaista kirjastoa ei voi tarpeeksi ylistää. Olen itsekin viettänyt lapsuudessani kirjastossa varmasti tuhansia tunteja. Sen lisäksi, että kirjoja on mukava lainata kertalukuun, kerään lapselle pientä kirjastoa kotiin, ja annan kirjoja mieluusti lahjaksi kummilapsillekin.
Pysyvään kotikirjahyllyyn kerään ennen kaikkea kirjoja, joissa on jokin erityisen tärkeä sanoma tai teema. Tällaisia ovat esimerkiksi juuri nyt yleiset voimaannuttavat teokset, kuten Sankaritarinoita tytöille. Myös ajankohtaisia elämäntilanteita on hyvä kirjojen kautta käydä läpi, esimerkiksi tunteita menetyksen tai vanhempien avioeron hetkellä tai sisaruksen syntymistä perheeseen niin kuin meillä nyt. Samoin satuklassikot ovat hyvää kotikirjahyllyn sisältöä (vaikka jotkut vanhoista saduista nyt luettuina kerrassaan kyseenalaisilta tuntuvatkin).
Ylen artikkelissa huomautetaan, että ”eri medioissa on entistä harvemmin kritiikkejä lasten- ja nuortenkirjoista, uutuuksien ja helmien metsästäminen vaatii vanhemmilta viitseliäisyyttä ja asiaan perehtymistä”. Lastenkirjojen joukossa toden totta on myös jonninjoutavuuksia. Artikkelin mukaan hyvä idea on kysyä vinkkejä kirjastonhoitajilta. Tietysti myös Lasten ja nuorten Finlandia -ehdokkaita kannattaa seurata. Esimerkiksi vuoden 2017 voittaja, Sanna Manderin Avain hukassa, on aivan mielettömän hurmaava ja hauska.
Yksi sisällöltään erityisen ilahduttava kirja on Moira Butterfieldin ja Harriet Lynasin Meidän maailmamme – Lasten elämää eri maissa (saatu Otavalta arvostelukappaleena). Kirja valottaa sympaattisella tavalla sitä, miten eri maissa käydään koulua, syödään lounasta, puhutellaan isovanhempia tai vaikka juhlitaan. Kirja on kiinnostavaa ja avartavaa luettavaa ihan aikuisellekin, ja suosittelen sitä todella lämpimästi omalle lapselle tai lahjaksi pienelle ystävälle.
Välillä lukeminen pienten lasten kanssa on tietysti ”lukemista”: venkoilua, keskeytyksiä, päälle puhumista ja lyhyttä kärsivällisyyttä. Välillä se on myös puuduttavaa pakkomielteisyyttä. Tai älkää sanoko, että tyttäreni on ainoa, jolla on taipumus haluta lukea yhtä ja samaa kirjaa joka ikinen ilta ajasta ikuisuuteen, tai että tyttäreni on ainoa, joka kaivaa vielä juhannuksenakin esiin tonttukirjan, josta en itse haluaisi nähdä valoisana vuodenaikana vilaustakaan.
Mutta se kuuluu asiaan. Lasten lukemista koskevassa artikkelissa todetaan, että ”lapselle on hyvä tarjota mahdollisuus tutustua erilaisiin kirjoihin, mutta toisaalta pitäisi jaksaa lukea yhä uudelleen samaa kirjaa, mikäli lapsi niin toivoo. Tarina voi olla lapselle merkityksellinen, koska hän käsittelee sen avulla jotain senhetkisessä kehityksessään olennaista asiaa.”
Ikätason mukaisesti kirjoja voi myös ”lukea” ihan vain kuvia katsomalla ja aiheesta keskustelemalla. Kriitikko, tietokirjailija ja kouluttaja Päivi Heikkilä-Halttunen sanoo haastattelussa, että ”taaperon kanssa on tärkeää, että joskus maltettaisiin vain katsella kuvitusta. Korkeatasoinen lastenkirjan kuvitus on lapselle kuin käynti taidegalleriassa”.
Meillä erinomaisesti parin ikävuoden tienoilla, ennen kärsivällisyyden kasvamista pidempiin tarinoihin ja toki vieläkin, toimivat lorut, joissa on hauskan elävää ja rikasta kieltä sekä lyhyt pituus. Yksi hyvä lorukirja on ainakin Kaarina Helakisan Niille joilla on nauravat korvat.
Jo syntymättömälle vauvalle suositellaan lukemaan. Sitä en ole erikseen tehnyt, mutta vatsaan on kyllä kantautunut isosiskolle luetut iltasadut ja nyt myös minun äänikirjani, joihin olen täysin koukussa, ja joita on muuten lastenkirjoinakin. Kaiken kaikkiaan minusta tärkeintä on tuoda positiivinen lukemisen rutiini osaksi arkea, tehdä kotona lukemisesta pienestä pitäen elämäntapa. Lukeminen on myös tärkeää yhdessäoloa, niin yhdessä kuin erikseen. Senkin koen arvokkaaksi perheajaksi, että jokainen lukee omaa kirjaansa, yhdessä, erikseen.
Apua! Yritän parhaillani raskautua ja siksi on tullut luettua erinäinen vinkki poikineen niin raskaanaoloon kuin synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyen. Osa vinkeistä tuntuu fiksuilta ja suhteellisen vaivattomilta, mutta sitten osa taas lähinnä ahdistavilta. Tämä ”jo syntymättömälle vauvalle suositellaan lukemaan” kuuluu ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen kategoriaan :) Tulee ihan sellainen olo, että pitäisikö todellakin aloittaa lapsen älyllinen preppaaminen jo ennen syntymää?! Noh, onneksi sitä voi itse valita, mitä vinkkejä noudattaa :)
Moikka! Ymmärrän niin täysin fiiliksesi! Olen ihan samanlainen, että ahdistun kaikesta suorittamisesta, ja toivon, ettei amerikkalainen kulttuuri, josta lasten kehittäminen on oikea vanhempien projekti, koskaan rantaudu Suomeen.
Lasten lukemista koskevissa artikkeissa kivasti huomioitiinkin se, että ei ihme, että vanhemmat kokevat painetta kaikesta, kun pitäisi lukea, olla tarpeeksi liikuntaa ja sitä ja tätä ja tota. Siinä voi helposti lannistua, että kun en kuitenkaan pysty täydellisyyteen, niin annanpa kaiken olla.
Minun henkilökohtainen filosofiani ja vinkkini on: valitse taistelusi. :)
Kukaan vanhempi ei pysty kaikkeen, eikä tarvitsekaan. Meillä esimerkiksi lapsella ei ole yhtäkään harrastusta, vaikka monilla kolmevuotiailla jo on. Sen sijaan lukeminen on meidän valittu taistelu, sitä pyrimme vaalimaan tavalla tai toisella edes melkein joka päivä, mikä helposti onnistuukin ihan vain muutaman minuutin nukkumaan mennessä asialle uhraamalla.
Ja mitä syntymättömään vauvaan tulee, niin todellakin riittää minustakin aivan tavallinen elämä. Kertaakaan en ole Mozartia soittanut. :D Lähinnä se on kiinnostava kuriositetti, miten paljon syntymättömät vauvat jo kuulemma kuulevat ja omaksuvat. Itse en tulkinnut lausuntoa niin, että asiantuntijat erityisemmin käskisivät lukemaan syntymättömälle vauvalle tai syyllistämään vanhempia, jotka eivät niin tee. Tulkitsen, että se on vain tieteellisesti kiinnostava fakta, että vauva ei mahassakaan ole mitenkään eristyksissä ulkomaailmasta, vaan tosiaan kuulee ja omaksuu jo yhtä sun toista.
Juuri näin, niin pitääkin valita juuri ne vinkit, jotka itselle tuntuvat tärkeimmiltä. Puhun myös itse paljon siitä, miten voi poimia rusinoita esimerkiksi ranskalaisen kasvatuksen pullasta. Samoin olen kirjoittamassa postausta siitä, millä kaikilla tavoilla olen arkea lapsen saamisen jälkeen helpottanut, sillä on todellakin sallittua mennä sieltä, mistä aita on matalin. Harvaa asiaa tarvitsee tai kannattaa noudattaa orjallisesti, jos se ei omalta tunnu, sillä hyvää vanhemmuutta ja perhe-elämää on niin monessa eri muodossa.
Täältä siis kaikki kannustus rentouteen! Asiat menevät varmasti omalla painollaan ja ainakin meille tällainen asenne on auttanut suhtautumaan perhe-elämään tosi mutkattomasti. Haluaisin päin vastoin kannustaa, että perhe-elämä voi olla tosi mukavaa ja simppeliä, eikä sen ollenkaan tarvitse olla niin rankkaa kuin ”Prisma-perheillä” pelotellaan. Paljon onnea raskaaksi tulemisen yrittämiseen. <3
Ihana ja tärkeä postaus! Jaan ajatuksesi tässä asiassa todella samalla tavalla ja olemme myös pitäneet arjessa kiinni lukuhetkestä joka päivä. Hyvän lastenkirjan lukeminen toimii itsellekin jotenkin rentouttavana hetkenä, etenkin nyt kun lasten kasvaessa lukuhetki rauhoittuu jatkuvasti. (Kysymyksiä toki aika jatkuvalla syötteellä, kuten kuuluukin, mutta muu venkoilu on ihanasti vähenemässä :) ) ja retket kirjastoon kuuluvat meilläkin arkeen ja lapset nauttivat niistä kovasti.
Jotkut vanhoista saduista ovat tosiaan vahvoja aikansa kuvia ja kauniista kielestään ja mukaansatempaisevasta kerronnastaan huolimatta joskus huonosti tähän päivään sopivia. Kerran jos toisenkin on pitänyt improvisoida kun omatkin silmät ovat lentäneet selälleen lauseiden sisällöstä. :) yksi aika usein silmiinpistävä asia hiukan vanhemmissa kirjoissa ovat myös todella vahvat ja perinteiset sukupuoliroolit ja olen välillä lukenut kirjat lapsille kääntäen sukupuoliroolit vain toisin päin.
Ihania lukuhetkiä!
Kiitos Tintti! Vaikka kirjoitus syntyi hetken mielijohteesta teemapäivän inspiroimana, niin tämä tosiaan on aihe, josta voisi puhua enemmänkin ympäri vuoden – ei vanhempia syyllistäen, vaan positiivisesti muistuttaen, miten tärkeää nykyajan kiireessä helposti jalkoihin jäävä lukeminen on. Minä ainakin itse tarvitsen tietoista päätöksentekoa. Kai iltasatu on kuin vitamiinit, pieni mutta sitäkin tärkeämpi rutiini, kun sen kerran omaksuu. :)
Tosi ihana, että teilläkin luetaan ahkerasti (ja että venkoilu vähenee). ;) Hauska, että olet huomannut saman vanhoista saduista. Luin juuri joku päivä tyttärelleni jotain klassikkosatua ja leukani meinasi tippua, kun sadussa alettiin yhtäkkiä puhua kaiken maailman kuolemasta sun muista. Yritin siinä sitten vain pokkana vaihtaa tarinankulkua lennosta. Onneksi monet klassikot ovat ihan ”normaaleita” tänäkin päivänä, mutta pieni varauksellisuus siitä jäi, että tarinat pitää todellakin lukea ajatuksella ja pelastaa tilanne tarvittaessa. :D
Onpa super ihana idea kääntää sukupuoliroolit toisin päin. Kiitos ideasta! Se on tosi tärkeää, että myös tyttö voi olla reipas sankari tai poika herkempi. Modernit teokset eivät välttämättä niinkään rooleja alleviivaa, mutta vanhemmat sadut aivan varmasti. Yhtä kaikki lastenkirjojen kirjo on yhtä laaja kuin aikuisten puolellakin. Samoin sinne, paljon terkkuja pienille lukutoukille!
Lukeminen on juurikin se, mitä haluan omille lapsille myös opettaa! Meillä 2,5v sai joululahjaksi juuri tuon saman Meidän maailmammme kirjan ja se on kyllä todella hyvä! Hän haluaa juurikin lukea aina samaa sivua ja toistella kaikkea mitä sanon ynnämuuta, mutta siti luetaan! Monesti tosin silloin kun pikkusisko nukkuu ettei sivut repeydy. Suosittelen myös ehdottomasti tuota kirjaa, sitä on aikuisenkin mukava lukea, kun oppii uutta.
Sara & tytöt 2,5 & 1v
Moi Sara! Ihana kuulla, että Meidän maailmamme on ilahduttanut siellä yhtä paljon, ja että pidät lukemista yhtä tärkeänä. :)
Ja hauskaa, että teidänkin tyttö on nimenomaan kiintynyt tiettyihin sivuihin. Niin se taitaa lasten kanssa olla. Muistan kyllä myös omasta lapsuudesta, miten tietyt kirjat olivat erityisen tärkeitä, ja miten niiden aukeamat piirtyvät edelleenkin mieleen. Sen takia minusta on kirjastossa käymisen lisäksi kiva myös omistaa joitain teoksia, sillä rakkaimmat niistä jäävät tosiaan tärkeiksi muistijäljiksi lapsuudesta. Ja toden totta, parhaat lastenkirjat ovat opettavaisia ja viihdyttäviä elämyksiä myös aikuisille, kunhan pysyvät pikkusisarusten riehakkaiden käsien ulottumattomissa. ;)
Kiitos ihanista kirjavinkeistä, kaksivuotiaamme rakastaa kirjoja, mutta ei jaksa vielä yhtään keskittyä kuuntelemaan. Katsoo mielellään kuvia ja erityisesti kurkistelukirjat kiinnostavat.
Onko tuo toiseksi viimeisen kuvan kirja, jossa ollaan uimahallissa tuosta Meidän maailmamme-kirjasta vai jostakin muusta?
Ei kestä, ihana kun vinkeistä oli iloa. :)
Juuri tuollaista se ”lukeminen” kaksivuotiaan kanssa onkin. Kolmevuotias jaksaakin jo sitten paremmin eli koko ajan kärsivällisyys harjaantuu. Tärkeintä minusta ei olekaan ns. oikeaoppinen lukeminen, vaan kirjat elämäntapana pienestä pitäen. Kuvien katselu ja niiden läpikäyminen on aivan hyvä tapa ihan pienen ”lukea”.
Meidän maailmamme -kirjassa ei ole kurkistusluukkuja, vaan kuvassa näkyvä kirja on Minä leikin ja tutkin (Tactic), tämä:
https://www.lelupartanen.fi/lastenkirjat/30250-mina-leikin-ja-tutkin-9789523081734.html
Sehän voisi olla teidän kaksivuotiaalle juuri täydellinen! Tyttäreni sai kirjan lahjaksi juuri noilla main. Tykkäsi heti silloin ja tykkää yhä edelleen. Kivoja lukuhetkiä sinne!
Hei. Allekirjoitan ihan kaiken mitä olet lasten kirjallisuudesta ja lukemisen tärkeydestä kirjoittanut. On harmi että jotkut vanhemmat kokevat lukemisen lapselle ”puuduttavana pakkopullana”. Ehkä eivät lue niitä todellisia helmiä ja laadukkaita kirjoja, jotka viihdyttävät usein myös aikuista lukijaa. Tai sitten olen vain todellinen poikkeus kun nautin lastenkirjoista :).
Olen omille lapsilleni lukenut jos en nyt ihan raskausaikana, niin hyvin pienestä alkaen kuitenkin. Ja kaikki rakastavat kirjoja ja lukemista. Olen sanonut että luetun ymmärtäminen, sanavarasto, mielikuvitus ja tekstin tuottaminen ovat ihan niitä tärkeimpiä asioita sosiaalisten taitojen lisäksi. Se että joku matematiikan juutu ei ihan aukea, on loppuelämän kannalta vähemmän tärkeää kuin hyvät kielelliset taidot. Puhumattakaan sitten siitä yhteisestä jaetusta hetkestä sylikkäin… Viestittää lapselle: pysähdyn tähän hetkeen ja olet minulle tärkeä.
Kiitos kauniista ja ajatuksia herättävästä blogistasi :)
Pauliina
Tosi kiva kuulla Pauliina, tämä on niin tärkeä aihe! En ollenkaan halua omalta osaltani lisätä vanhempien paineita, tai toisaalta luoda sellaista kuvaa, että olisin itse vanhempana esimerkillinen, mutta minusta on hyvä, että haasteista puhutaan ja tärkeistä asioista positiivisesti kannustamalla muistutetaan.
Kaikkien lähteiden mukaan vanhemmat lukevat lapsilleen tänä päivänä liian vähän. Esimerkiksi tämän Yle-jutun (https://yle.fi/uutiset/3-9225322) mukaan tutkija-kriitikon mielestä ”ääneen luetun kirjan kuuleminen on lapsen perusoikeus”. Ja silti vain neljäsosa vanhemmista lukee ääneen lapsilleen. Uskon, että moni ei vain yksinkertaisesti tule ajatelleeksi asiaa ja siksi teemasta on tärkeä puhua. Ja vieläpä nimenomaan se, että lastenkirjat ovat parhaimmillaan todella hauskoja, myös aikuista viihdyttäviä ja huvittavia. :) Ja ehdottomasti lukeminen on hurjan tärkeä yhteinen ja läheinen pysähtymisen hetki.
Olen niin samoilla linjoilla kanssasi. Googlen-aikakaudella ei ole kriittistä osata ratkoa ihan jokaista yhtälöä tai muistaa ulkoa jokaista vuosilukua. Kun kielelliset taidot ovat kunnossa, pärjää paremmin luetunymmärtämisessä, tiedonhaussa ja mediakriittisyydessä. Jatkuvasti puhutaan myös empatian merkityksen kasvamisesta. Sehän se on, mikä meidät koneista erottaa, empatia ja vuorovaikutus. Siksi tosiaan kone voi ratkaista puolestamme yhtälön, mutta ei koskaan ymmärtää empatiaa, vuorovaikutusta tai luovuutta niin kuin ihminen. Näitä kaikkia lukeminen tukee eli tosiaankaan kyse ei ole ihan mistään turhanpäiväisestä.
Kiitos itsellesi tosi ilahduttavista sanoista ja siitä, että luet blogiani. <3