
Imetysvaatteista olemme vaihtaneet viestejä kanavassa jos toisessakin, ja imetysasuihin palaan vielä myöhemmin erikseen. Nyt haluan kuitenkin vinkata yhdestä apuvälineestä, jota minulla ei esikoisen kanssa ollut, mutta jonka nyt koen ihan korvaamattomaksi: imetyssuoja.

Esikoisen kanssa käytin samaan tarkoitukseen harsoa. Harsokin ajoi asiansa, mutta oli minusta huomattavasti hankalampi. Harsoa pitää aktiivisesti pitää paikoillaan ja siltikin vilautteluvaara on etenkin yhtään venkoilevamman vauvan kanssa korkea. Sen sijaan imetyssuoja on ikään kuin esiliina, joka vedetään pään yli, ja joka siksi lepää ilman vaivannäköä paikoillaan. Imetyssuojassa on kaarituki, jonka ansiosta vauvan ja äidin välille jää katsekontakti. Sen lisäksi, että koen imettämisen julkisella paikalla itselle mukavammaksi näin, imetyssuoja antaa vauvallekin ruokarauhan ulkomaailman tapahtumilta.

Oman suojani tilasin Etsystä MadPacBabiesilta valkoisella broderie anglaise -kankaalla. Suomalaisista tiedän sellaisen imetyssuojan kuin Söpö, mutta en muita, eli kätevyyteensä nähden imetyssuojia on tarjolla minusta yllättävän vähän.

Samalla voisin vilauttaa (ehe ehe) hoitolaukkuani, koska siitä on tullut storiesissa kyselyitä. Vaikka valtaosa tarvikkeistamme on esikoisen ajoilta, hoitolaukun halusin päivittää vähän käytännöllisemmäksi ja kauniimmaksi. Monihan pärjää vauvan kanssa mainiosti ihan tavallisella laukulla, mutta itse pidän siitä, että laukku on nimenomaan tarkoitukseen suunniteltu – ennen kaikkea siksi, että laukun saa pysymään vaunujen aisassa.

Laukku on espanjalaisen Pasito a Pasiton Biscuit-malli. Olen ollut todella tyytyväinen hoitolaukkuun, sillä se on ryhdikäs ja hyvän kokoinen. Siinä missä edellisessä pussimallisessa hoitolaukussa tavarat pyörivät sikin sokin, tähän laukkuun saa kätevästi pystyviikattua peräkanaa vaipat, harsot, kosteuspyyhkeet ja muut. (Muuten en Konmari-metodia harrasta, mutta tässä kohtaa on todettava, että joskus nopeastikin tarvittavien tavaroiden pakkaaminen vierekkäin eikä päällekkäin on varsin näppärää.)

Kulkupeli meillä on edelleen sama Bugaboo Cameleon3 -yhdistelmävaunut, johon vain ostimme kolmevuotiaalle seisomalaudan (ei näy kuvassa, koska tällä reissulla olimme ilman häntä ja vaunuja on helpompi työntää ilman). Tiedän, että moni äiti suorastaan harrastaa vaunujen vaihtamista, mutta itse olin todella helpottunut, ettei meidän tarvinnut lähteä etsin-ostan-mittautan-kysyn anopilta-YV-AV-rumbiin. Läheisiltä second handinä ostetut Bugikset ovat olleet meidän tarpeisiimme napakympit. Ainoa miinus on se, että vaunukopan kanssa tavaratilaan on ahdas laittaa mitään, mutta koska emme tee isoja ruokakauppareissuja vaunujen kanssa, pärjäämme näin. Lähinnä huomiona teille, jos joku samoja vaunuja miettii.

Totuuden nimissä pelkäsin sitä, tuleeko jokaisesta iltapäivän päiväkotihausta reilu kolmevuotiaan kanssa seisomalaudalla taisto. Yksi käsi vaunuissa ja toinen koiran remmissä kun en enää mitenkään voisi kantaa hermonsa keskelle katua menettänyttä draamakuningatarta. Onneksi päivittäiset päiväkotireissut ovat menneet todella hyvin, mutta täytyy sanoa, että ajatus pidemmistä retkistä julkisilla kulkuvälineillä tai kaupungin vilinässä yksin kaksikon kanssa hikoiluttaa minua yhtä paljon kuin lapset samalla ikäerolla saanutta kollegaani. Jos painit kahden pienen lapsen kuljettamisvaihtoehtojen kanssa, suosittelen lukemaan Juliaihmisen Seuraavat kaksi viikkoa kauhistuttavat minua -postauksen ja kommentit hyvine vinkkeineen.
Moi! Odotan esikoistani, ja makuni näyttäisi olevan hyvin samankaltainen kanssasi, joten nämä tällaiset postaukset on tällä hetkellä ihan parasta 😍 Mistä olet ostanut/tilannut tuon hoitolaukun? Pikaisella googlailulla en löytänyt kivijalkakauppoja, joissa sitä olisi myynnissä.
Tosi ihana kuulla, että postaukset ovat mieluisia ja ajankohtaisia. :) Tilasin laukun Lucy and Belle -verkkokaupasta (https://www.lucyandbelle.com/) Briteistä. Varoituksen sana: kaupassa on vaikka mitä muutakin ihanaa. ;) Satuin surffailemaan siellä super hyvien alejen aikaan, niin tein paljon löytöjä.
Tässä tämä oma laukkuni: https://www.lucyandbelle.com/bags/baby-changing-bags/pasitoapasito-biscuit-baby-changing-bag-changing-mat-beige
Ja tässä hoitolaukkujen osasto: https://www.lucyandbelle.com/bags/baby-changing-bags
Oikein paljon onnea esikoisesta! Nauti hänen odottelustaan ja valmistautumisesta, ja myöhemmin tietenkin itse aarteesta. <3
Kiitos, pitääpä mennä tutkailemaan 😍
Hei Laura, olen kauhulla katsellut, kun kaikki peittävät kuomun jollain peitteellä. Ilmeisesti tarkoituksena on pimentää vaunukoppa, jotta lapsi nukkuu? Varsinkin, kun Suomessakin tuntuu näitä helteitä riittävän, onko vanhemmilla käsitystä siitä minkälaisiin lukemiin lämpötila vaunuissa nousee. Onko tämä asia äitien keskuudessa tiedostettu?
Kiitos Merja, todella hyvä ja tärkeä huomio! Ei tästä mielestäni paljoa puhuta, joten suoraan sanottuna en osaa sanoa, tulevatko vanhemmat asiaa ajatelleeksi. Mutta siis juuri näin asia on: lämpötila saattaa nousta johonkin 40 asteeseenkin, muistan jonkun joskus mitanneen. Eli todellakin saa olla tarkkana siinä, että ilma kulkee. Vaunuverho on todella kätevä blokkaamaan silmiin pistävän auringon ja ylimääräisen hälyn, mutta kuumalla säällä mekin avaamme sitä ja koppaosan kantta. Ja tietysti muutenkin katsomme, että vauva ei pakahdu vaan saa tarpeeksi raitista ilmaa ja maitoa. Itse olen tämän asian suhteen jopa hieman ylivarovainen, enkä uskaltaisi nukuttaa vauvaa vaunuissa terassillamme kesällä, vaikka ulkona nukuttaminen on yleinen suomalainen tapa. Korviini ei onneksi ole kantautunut lämpöhalvauksia tai muita, mutta kuten sanottu, ei tästä kyllä turhan paljon puhuta, joten hyvä, että otit tärkeän asian puheeksi!
Täytyy pitää mielessä tuo imetyssuoja. Minä tuskailin ja hikoilin huivien ja harsojen kanssa.
Hoitolaukun kanssa me osuimme kerralla nappiin ja hehkutan Storsakin Elisabet laukkua edelleen parhaana hankintana.
Me teimme kuopukselle useamman hankinnan, kun esikoiselle oli saatu paljon käytettynä. Toisella kerralla minun ei tarvinnut itkeä hormonihuuruissa väärän väristä sitteriä.
Moikka! Huiveilla ja harsoillakin pärjää, mutta olen huomannut, että varsinkin, kun julkisilla paikoilla imetän usein kahvilassa, niin näin jää paremmin kädet vapaaksi selata jotain tai hörppiä juomaa ilman vilautusvaaraa. :) Tosi kiva, että löysit mieluisan hoitolaukun. Hoitolaukulle tulee kyllä niin paljon käyttöä, että se saa mieluusti olla mieluisa. Valintasi onkin tosi kaunis. Kaiken kaikkiaan on kyllä kiva, että tarvikkeet ovat omannäköisiä, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa. Kaaos on heti kotonakin hallitumpi. ;)
Mulla oli toisen lapsen kanssa imetyssuoja ja se oli kyllä niin tarpeellinen. Jäi kädet (okei yksi käsi) vapaaksi paimentaa taaperoa julkisilla paikoilla. Jostain ihme syystä en 3. Ja 4. lapsen kohdalla sitä enää käyttänyt. Liekö enää ei välitä jos vilahtaa :D Vaikka ei sitä kyllä enää tule niin paljoa liikuttua kaupungilla.
Meillä oli ekalla ja tokalla ikäeroa 2v4kk ja seisomalaudalla mentiin. Vietin aika tuskaisia hetkiä kyllä kerhosta hakiessa (muistan kun ei ollu synnytyksestä kauaa ja kannoin huutavaa taaperoa kainalossa, toisella työnsin vaunuja). Näin jälkeenpäin en tajua miten sitä selvis :D
Moi Satu! Kiva kuulla, että sait imetyssuojasta samanlaisen avun. Juuri näin, jää edes joku käsi vapaaksi. Vaikka voin tosiaan kuvitella, ettei kolmannen tai neljännen kohdalla ole enää niin nökönuukaa. :D :D
Olen myös sitä mieltä, että kaikesta selviää, vaikka jälkikäteen saattaakin ihmetellä, että miten ihmeessä. Hatunnosto, että hoidit homman! Tässä iässä vuosi tekee paljon. Esikoisemme on nyt tasan vuoden vanhempi kuin teillä aikoinaan oli (3 vuotta 4 kk), joten hän alkaa olla keskimäärin jo aika tolkun ihminen. :D Mutta kyllä silti vieläkin joskus kohtauksia tulee, totta kai! On oikeastaan ihme, ettei niitä vain koskaan ole tullut silloin, kun olen liikkeellä sekä vauvan että koiran kanssa. Hajujen perässä omia teitä kulkeva ja talutushihnaa kiskova Onni kun tuo aina palettiin vielä oman lisänsä. Kiitos kivasta kommentista ja terkkuja teidän porukalle! :)
Ihana hoitolaukku, täytyy tutkia kyseisestä nettikaupasta tarjontaa. Itse odotan esikoista ja nämä postaukset ovat myös mieleeni. Sillä en itse pidä liberon vihreästä vaippalaukusta jonka ystävältä saimme. Hän onneksi sanoi että heittäkää pois jos ette tarvitse.
Mistä muuten nuo ihanat kengät?
Kiitos Marine! Tutki ihmeessä. Ettei nettikaupasta olisi taas tullut jokin kesäalemaili. :) Hoitolaukulle on kyllä lasten kanssa paljon käyttöä, joten annan minäkin siunaukseni päivittää Libero, jos ei se omaa makua miellytä. Jos ei kiinnitys vaunujen aisaan ole välttämätön, tätäkin asiaa kannattaa lähestyä luovasti: hoitolaukku voi olla vaikka reppu, joita saa nykyään tosi tyylikkäinä. Tai mikä vain vähän isompi laukku, kunhan se itselle toimii. :) Kengät ovat alelöytö YOOX-nettikaupasta, mutta valitettavasti jo silloin viimeinen kappale ja tilaamisesta on jo aikaa. Mutta erilaisia tämäntyyppisiä kenkiä löydät varmasti lisää ”espadrilles”-haulla. :) Kiitos palautteesta, ihana jos pidät postauksista!
Moi!
Meille on vauva tulossa kompaktiin kotiin ja olen googlaillut aika paljon hoitopisteitä. Sinulla oli ainakin ensimmäisen kohdalla diy-hoitoalusta pesukoneen päällä ja haluaisinkin kysyä, että miten se toimi? Jäikö alusta nopeasti lyhyeksi? Tarkoituksena olisi myöskin tehdä itse sopiva alusta :)
Ensinnäkin onnea tulevasta pienokaisesta! <3 Pitää paikkansa, meillä oli edellisessä kodissa hoitopiste pesukoneen päällä ja on yhä täälläkin. Mielestäni toimii erinomaisesti! En ole kertaakaan kaivannut muunlaista ratkaisua, vaan mielestäni pesukoneen kansi on juuri hyvässä hyötykäytössä hoitopisteenä. Lyhyempi se toki on kuin tavallinen hoitoalusta, mutta ainakin me olemme aina pärjänneet hyvin (toki tytöt eivät pitkiä olekaan). Sitten jossain vaiheessa, kun lapsi saa jalat olleen, alkaa housuvaippaa muutenkin vaihtaa lattialla, joten uskon, että pärjäätte pesukoneratkaisun kanssa. Ainakin siitä kannattaa aloittaa, jos ei ylimääräistä tilaa ole. :) Onnellista odotusta!
Heippa! Todella kaunis ja inspiroiva blogi sulla. Erityisesti nyt kun sain itse kaksospojat huhtikuussa, esikoisenikin on suht samaa ikäluokkaa kuin teidän, täyttää kolme tänä vuonna. Käytännöllinen hoitolaukku olisi haussa, onko tässä mallissa sisätaskuja hyvin?
Lämmin kiitos Heidi, ihanasti sanottu! Oih, onnea kaksospojista! Voi että, voin kuvitella, mikä parivaljakko siellä on kohta kolmetuotiaan kanssa. <3 Tässä mallissa on sisällä kaksi ei-vetoketjullista sivutaskua. Niihin saa minusta juuri hyvin avaimet, puhelimen ja sellaiset. :)