Asioita, joita ei tullut ennen lapsia ajatelleeksi: kun perhe kasvaa, on tärkeää, ellei tärkeintä, muistaa onnitella tuoretta isosiskoa tai -veljeä. Vauva ei vielä paketeista perusta ja aikuiset ymmärtävät huomion olevan vauvassa – joskin on aina huomaavaista kysyä myös äidiltä ja isältä, miten he jaksavat. Eniten huomiota perheen kasvaessa kaipaa kuitenkin sopeutumiskeinoja vasta opetteleva esikoinen, jolta on ykskaks viety perheen pienimmän rooli.
Meillä läheiset ovat muistaneet isosiskoa aivan ihanasti ja päätin ennen synnytystä, että myös me vanhemmat huomioimme esikoista isosisarlahjalla. Aikuisena koen eleen ennen kaikkea symboliseksi, mutta totuuden nimissä, kukapa pikkulapsi ei pienestä leluyllätyksestä ilahtuisi.
Me hankimme isosiskolle lääkärisetin, sillä hän oli juuri alkanut osoittaa kiinnostusta neuvola- ja lääkärikäyntejä kohtaan, ja toisaalta olisihan lääkärintarvikkeet hauska antaa sairaalassa. Kuten tavallista, oli tämäkin lelusetti pakattu valtavaan pahvilaatikkoon, mikä olisi vaatinut synnytyskassilta jääkiekkomaalivahtikokoa. Siksi purin setin auki ja paketoin stetoskoopit ja verenpainemittarit nätisti pienempään, sairaalakassiin mahtuvaan, pakettiin.
Lopulta emme koskaan antaneet lahjaa sairaalassa, sillä pääsimme jo yhden yön jälkeen kotiin, mutta iloa lahja tuotti kotonakin annettuna. Mitä en kuitenkaan ilman teidän kanssanne käytyjä keskusteluja olisi tajunnut oli se, että isosisarlahjan antaa tietenkin pikkusisar, eivät vanhemmat. Monet teistä kertoivat, että esikoinen on muistellut vielä vuosienkin päästä pikkusisarelta saamaansa lahjaa.
Isosisarlahja on helposti toteutettava, ensikohtaamiseen positiivista virettä tuova ele, sellainen, jonka ehtii vielä suurin piirtein sairaalamatkalta jostain napata. Vaan sitten on toinen huomio elämänmuutokseen liittyen, joka on hyvä tiedostaa jo kuukausia etukäteen. Jaan tämän kanssanne, sillä ilman ystäviemme antamaa lahjaa en olisi tullut tätä ajatelleeksi itse ja hullunkurisesti tähän annettiin ohjeet neuvolankin puolesta vasta sisaren syntymän jälkeen: ainakin meillä ehdottomasti tärkein yksittäinen asia sisaruuteen valmistautumisessa oli sisaren saamiseen liittyvän kirjan lukeminen.
Uskon, että kirja ja sen toistuva lukeminen melkein joka ilta kuukausien ajan oli se, mikä sai kolmevuotiaan oikeasti sisäistämään tulevan siskon ja odottamaan häntä. Kirjan sisällön lisäksi vauvan odottamista käsittelevästä iltasadusta tuli meille tärkeä kahdenkeskinen hetki.
Ajattelin jakaa avuksenne listan sisaruutta koskevista kirjoista, jonka sain neuvolasta – mutta siis hullunkurisesti vasta syntymisen jälkeen. Toivottavasti teille odottajilla on tästä iloa ja hyötyä tällä tavalla riittävän aikaisin. Mukana viimeisenä listassa on myös meidän saamamme kirja.
Lapsen kanssa luettevia kirjoja sisaruuteen liittyen:
- Gunilla Wolde: Sanna ja pikkuveli
- Eric Hill: Puppe saa pikkusiskon
- Sanna Pelliccioni: Onni-pojasta tulee isoveli
- Tuula Korolainen: Kissa Killin kiukkupussi
- Kristiina Louhi: Aino ja Pakkasen Poika
- Sophie Piper: Kun sinä synnyit
- Tammen Kultainen Kirjasto: Meillä on vauva
Miten meillä on sitten siskojen suhteen mennyt? Sanoisin, että isosisko on suhtautunut tilanteeseen kypsemmin kuin olisin koskaan kolmevuotiaalta odottanut. Olen huojentunut, että isosisko ei kohdista pikkusiskoon negatiivisia tunteita, vaikka sekin olisi täysin normaalia. Vähäisen turhautumisensa isosisko purkaa vanhempiin – enemmän minuun, äitiin.
Lähinnä elämänmuutos tulee ilmi arkisissa aamu- ja iltatoimissa. Päiväkotivaatteiden pukemisista ja hampaiden harjaamisista on tullut kolmevuotiaan areena purkaa turhautumistaan, vitkastella aikaisempaa enemmän huomion saamiseksi.
En ole yhtään sen enempää valikoivan kuulon aiheuttaman ärsytyksen yläpuolella kuin kukaan muukaan vanhempi, mutta yritän olla kärsivällisyyden koettelemisen suhteen mahdollisimman inhimillinen, muistaa, että esikoinen ei tee mitään tahallaan vaan sopeutuu vain vielä keskeneräisine keinoineen elämänmuutokseen. (Vaikkakin silti harvinaisen paljon nauratti teksti: When your mom voice is so loud even the neighbours get dressed and brush their teeth.)
Yritän sanoittaa isosiskolle paljon tunteita, osallistaa häntä vauvan hoitamiseen ja muistaa kehua häntä niin hänelle itselleen kuin muillekin. Ja kehuttavaa aidosti onkin: niin liikuttavasti kolmevuotias hakee vaippaa ja keinuttaa oma-aloitteisesti sitteria lohduttamalla ”sisko rakas”. Välillä hän ottaa homman haltuun paremmin kuin vanhemmat konsanaan ja huomauttaa heti ensimmäisestä itkusta kaikkitietävästi silmiä pyöritellen: ”äiti hei, sillä taitaa olla nälkä”.
Itse olen kokenut haastavimmaksi sen, että heti alussa, kun esikoinen erityisesti tarvitsisi huomiota ja kahdenkeskeistä aikaa, olin äitinä kaikista eniten vauvassa kiinni. Riittämättömyyden tunnetta on huojentanut tieto siitä, että pelkästään jo leikki äidin kanssa auttaa isosisarta hallitsemaan stressiä. Keksin meille esikoisen kanssa myös kivan muutaman kerran kerhon, jotta meidän tuli pidettyä hauskaa kahdestaan.
Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen ja kiitollinen, miten hyvin kaikki on sujunut. Tilanteeseen oman ainutlaatuisuutensa antaa se, että olemme molemmat mieheni kanssa ainoita lapsia. Omia sisartaitoja meillä ei ole, mutta siksi on sitäkin erityisempää päästä seuraamaan siskojen välisen suhteen kehittymistä ja kasvamista – kaikkine hellyksine ja hulluuksineen.
Hear hear. Myös meillä venytetään pinnaa 3v esikoisen purkaessa kapinaansa pikkusiskosta lähinnä äitiin. Ja kyllä, myös meillä 3v:stä on kuoriutunut oikea Master of Procrastination! Lempparikohteina siirtymät, esimerkiksi päiväkotiin tai iltatoimiin.
Tämän kun yhdistää varsin kipakkaan tahtovaiheeseen, niin välillä on vitsit vähissä. Eräänkin kerran, kun 3v sai hepulin päiväkodista palatessa 20m kotiovelta, useampi aikuinen kävi kysymässä karjuvalta 3v:ltä, onko kaikki hyvin ja minulta, onko lapsi minun. Möykkään herännyt kitisevä vauva rintarepussa ja se itkupotkuraivaroiva 3v katua karkuun juoksemassa kysymykset tuntuivat lähinnä pottuilulta. ”Hyvä rouva, oletteko sattumalta äiti ja muistatteko miltä tuntui uhmaikä?” sihisin hampaiden välistä. Mutta toisaalta hyvä, että kysyivät. Ihanaa, että ihmiset välittävät, kun lapsi huutaa (olkoonkin, että hormonimyrskyn aiheuttamaa hepuliaan).
Ai niin: tuo Onni-pojasta tulee isoveli oli menestys. Kirjastosta löytyi sen lisäksi Astrid Lindgrenin Minäkin haluan siskon.
Moikka! Kiitos, kun jaoit teidän kokemuksenne. Tosi hauskaa, tai ”hauskaa”, että kaikilla tuntuu olevan sama. Juuri juttelin yhden ihan samassa tilanteessa olevan vanhemman kanssa, ja hänkin sanoi, että eniten elämänmuutos näkyy esikoisen kuulon valikoitumisessa. Jep, ihan kun täällä ei olisi tarpeeksi prokrastinaatiota mañana mañana -mutsin takia. :D
Todella uskon, että on välillä vitsit vähissä. Koen, että me olemme selvinneet vielä aika vähällä, mutta kysy uudestaan, kun olemme pian viettäneet kuukauden tiivisti koko perheenä ilman työpaikkoja ja päiväkoteja. Lomalla kaikki saattaa asettua vähän uusiin uomiin, kun ei ole sitä tavallista arkirytmiä.
Juuri näin! Ihanaa, että ihmiset välittävät, mutta viisastelua ei tuollaisessa tilanteessa keneltäkään ohikulkijalta toivoisi. Luulisi ainakin kaikkien joskus samassa tilanteessa olleiden ymmärtävän ja sympatiseeraavan. Täältä ainakin paljon vertaistukitsemppiä ja pitkääää pinnaa kesäpäiviin! <3
Meillä ihmetellään parhaillaan sitä, miten sisäänrakennettua sisarusten välinen kahakointi on. Ja miten yksivuotiaskin osaa jo ärsyttää isompaa. 🙄 Minulla tulee ihan oma lapsuus mieleen, kun veljien kanssa kähistiin jatkuvasti. Mutta erityisen ihanaa on seurata niitä hyviä hetkiä, kun sisko on kiva kaveri. Niitäkin on ihastuttavan paljon. Ensin tapellaan ja sitten halataan.
Uskon täysin! Mikään ei taida olla niin pomminvarmaa kuin se, että kun pienempi sisarus alkaa saada jalat alle ja isomman sisaruksen leluista otetta, kahakointi alkaa. Mutta juuri näin: yhtä paljon, ja enemmänkin, on varmasti hyvää. Sisarusten sopuisat hetket ja yhteyden löytymiset ovat varmasti vanhemmuuden tähtihetkiä. :)
Ihana kirjoitus ja hienoja oivalluksia.
Meillä syntyi esikoinen helmikuussa, joten ei yhtään haittaa lukea sinun vauva-aiheisia postauksia :)
Kaunis kiitos, Anna! Oi ihanaa, onnea. <3 On aina yhtä kiva kuulla, että teissä lukijoissa on niin paljon samassa elämäntilanteessa olevia ja toki muuten vain samanhenkisiä. :) Kiitos, kun luet ja aurinkoista ensimmäistä kesää teille!
Luettelemasi kirjat ovat hurjan suosittuja ja niitä kysytään paljon kirjakaupan arjessa. Valitettavasti painokset ovat melkein jokaisesta loppuneet, mutta uutena kivana on tullut Anna-Karin Garhamnin Ruu ja vauva. Meillä luettiin kolmevuotiaan kanssa Ruu lentomatkalla, kun valmistauduttiin Kreetan matkalle ja nyt luetaan Ruu osaa pyöräillä, sillä potkupyörän jälkeen pitäisi ottaa oikea pyörä haltuun:)
Moikka Sonja! Onpa hurjan kiva, että kommentoit asiantuntijana. Kiitos! No voi harmi, jos painokset ovat loppuneet. Ehkä neuvolaoppaassa sitten ajateltiin, että kirjat saa kuitenkin kirjastosta tai sitten kukaan ei vain ole päivittänyt listaa.
Hei hyvä lisäys! Ruu-kirjoja me emme vielä ole lukeneet, mutta jossain törmäsin niihin ja pidin teemoista. Meinasin etsiä käsiini Ruu ja uusi tukka -kirjan ennen ensimmäistä kampaajareissua, mutta siinä kävikin sitten niin, että otin eilen Fiskarsit käteen ja leikkasin itse kolmevuotiaan latvat. :D Peppuun yltävä tukka ja kesälomalle lähtö pakoittivat pakkoratkaisuun, mutta lopputuloksesta tuli onneksi oikein hyvä. Ruu lentomatkalla olisi varmasti meidänkin vanhemmalle mieluinen, koska lentokoneet ja matkailu on parasta, mitä hän tietää. Ja tosiaan polkupyöräteemakin – onpa hyvä sarja! Kiitos muistuttamisesta, varmasti päädymme Ruu-kirjojen pariin. :)
Isosisarlahja! En ole tiennyt, että se on ihan juttu ennen kuin luin tämän, vaikka meilläkin annettiin sellainen. Meillä asiasta huolehti mies, joka hankki isoveljelle Brio-veturin, jonka pikkuveli laitoksella ”antoi”. Pitääpä tiedustella siipalta, mistä hänen ideansa oli alunperin peräisin. Ja tosiaan, vielä tänä päivänä 9-v muistaa veturin pikkuveljeltä saatuna ja vasta pari vuotta sitten alettiin kysellä, miten pikkuveli oli sen veturin mukanaan tuonut…
Onpa mukava kuulla, että esikoinen on sujahtanut rooliinsa noin luontevasti.
Kyllä! No ilmeisesti se on juttu, opin vasta itsekin. En tiedä, onko tapa nyt vasta yleistynyt vai onko isosisarlahjasta vasta nyt alettu käsitteenä puhua. Hauska, että miehesi hoksasi antaa Brio-veturin ja olisipa tosiaan hauska kuulla, toimiko hän intuitiivisesti vai oliko idea peräisin joltain työkaverilta tai muulta. :)
Ihanko totta, aika ihana, että vieläkin muistelee! Ja että myöhemmin alkoi looginen päättely, että hetkonen. :D Jostain siistä meillä esikoinen ei ole hirmuisesti puhunut lahjan luonteesta jälkikäteen, vaikka lahjalla koko ajan leikkiikin, mutta selvästi ainakin ensitapaamisen hetkessä hän oli varsin otettu pikkusiskon huomionosoituksesta.
Kiitos Liisa! Onneksi tosiaan näin. Se vähä, mitä on, kuuluu asiaan, joten saadaan kyllä olla onnellisia rooliin sujahtamisesta. :) Ihanaa kesää teidän porukalle! Oli kiva seurata Norjan-seikkailuja.