Kiitos ensimmäinen kesäloma nelihenkisenä ja kaksitoistajalkaisena perheenä. Mies on palannut töihin, esikoinen päiväkotiin. Talo on ihmeen hiljainen – jäihän seuraksi vain ne kaksi, joista kumpikaan ei puhu.
Kuukauden loma tiiviisti yhdessä kompaktissa kolmiossa, yhden makuuhuoneen majapaikoissa ja täyteen pakatussa autossa – olihan se intensiivistä. Vaikka olen perheihminen, rehellisesti sanottuna jännitin heinäkuuta: kuormittuisinko introverttinä, tai tarkemmin ambiverttinä, neljän viikon tauottomasta yhdessäolosta? Vauva vaatii niin paljon fyysisesti, tauotta puhuva ja kyselevä kolmevuotias henkisesti.
Symbioosi sujui paremmin kuin ajattelin. Loma löysi luonnollisen rytminsä, kaikki paikkansa perheessä. Uskon, että avainasemassa oli lähtemisen ja jäämisen sopiva suhde: olisimme tulleet hulluksi pelkästään kotona, toisaalta juuri retkien välissä olleet, metatyöltä vapaat kotipäivät, pitivät meidät järjissämme.
Onnittelen itseäni jääkahvia ja korvapuustia -annoksella siitä, että osasin suhtautua kolmevuotiaan lomadraamaan – Väärä glitteriponnari! Väärä pillimehu! – 97-prosenttisesti huumorilla. Lapsen nauttimien jäätelölounaiden määrästäkin voi päätellä, että äidin lierihattu oli lomalla tarpeeksi löysällä.
Ennen kaikkea yhden asian tällä ensimmäisellä lomalla nelihenkisenä perheenä opin: elämästä on tullut sarja mikrohetkiä. Ei ole enää olemassa onnistunutta tai epäonnistunutta terassilounasta, tai sen puoleen lomaakaan. On vain sarja pieniä peräkkäisiä, hyviä, hermostuttavia ja huvittavia hetkiä. Kaoottisen läheltä piti, ettei lasi lentänyt -tilanteen jälkeen haarukallinen taivaallista, jonkun toisen tekemää ruokaa. Vauvan kaaressa kesämekolle lentäneen puklun jälkeen miehen hellä puristus kädestä. Late Lammas -jakson mahdollistama kahvikupillisen kestävä rauha, vihdoin hetken vaunuissa viihtyvältä vauvalta tuoreen sämpylän voiteluun vapautuneet kädet. Leikkinurkkauksen palapelin kestävä syvällinen keskustelu, uuden perunan pureskelun mittainen onnellisuuden aalto.
Juuri tällaista on Elämä. :) Hetkiä toisensa perään, osa nautinnollisempia, mutta sitä paremmalta ne tuntuvat siellä haasteellisempien välissä.
Iloa myös arkeenne!
Elämääpä hyvinkin. :) Elämää ei muutenkaan voi kontrolloida, mutta vielä vähemmän pienten lasten kanssa. Sille ajatukselle on hyvä antautua. Ja todella, kliseisesti tässä elämäntilanteessa oppii nauttimaan todella pienistä ja yksinkertaisista asioista. Rauhallinen kahvikupillinen tuntuu kaiken säädön keskellä lottovoitolta – miten juuri minulle suodaankin nyt tämä onni!
Kiitos samoin, Anna! Toivoittavasti siellä on ollut ihana, ja elämänmakuinen, kesä. :)
Näinpä. Päivään mahtuu aika monta hetkeä. Välillä tuntui että yhteen päivään mahtui kaksi nimipäivää.
Meidän kesäloma oli lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Viikon jälkeen kaipasin jo retriittiä. Meidän tyttäret ovat kumpikin todella vilkkaassa iässä, mikä välillä raastaa hermoja. Seuraavassa hetkessä sydän sulaa kun isosisko ottaa pikkusiskoa kädestä ja pitää huolen ettei pienempi eksy. 😭
Niin mahtuu, kun koko ajan tapahtuu. :) Siellä on varmasti vieläkin vauhdikkaampaa. Täällä vauva ei kuitenkaan vielä liiku ei puhu, vaikka vaatiikin tietysti muuten paljon hoivaa ja huolenpitoa. Sitten, kun vauva kasvaa leluja kähveltäväksi siskoksi, alkavat varmasti kahinat täälläkin. :D Siinä mielessä nyt on tosiaan vielä leppoisaa, vaikkakin kädet ovat täynnä ihan koko ajan. Tsemppiä sinne ja nautitaan elokuusta!
Voi miten ihanasti kirjoitettu. Rehellisiä sanoja, pienet päivien onnenhetket huomaten. Kenties toistan itseäni: Jälleen tässä ihailen autenttista tapaasi pukea asiat sanoiksi – nytkin lukiessani naurahdus muuttui hetkessä (ilon) kyyneliksi silmäkulmiin. Tarkoitan sitä, että osaat kuvata todellisia hetkiä ja fiiliksiä niin osuvalla tavalla, niihin on helppo samaistua. Herkkiskin kyllä olen, sillä (& kuukauden ajankohdalla) voi toki myös olla osuutensa asiaan. 😀 Kauniita arkipäiviä!
Noin ihanaa palautetta en voi kuulla liian montaa kertaa. Kiitos tuhannesti, Katri! <3 Pystyn varmasti kirjoittamaan vapautuneesti siksi, että pidän teistä lukijoista niin paljon. Kiitos siis myös omasta puolestani samaistuttavan ja helpostilähestyttävän ilmapiirin luomisesta. Ja herkkis myös täällä, ymmärrän siis täysin. :D Samoin, kaunista elokuuta myös sinne!
Kiitos tästä ihanasta postauksesta. Sinulla on häkellyttävä taito kuvata elämää, syvällisen humoristisesti. Nauru ja itku vuorottelevat kun luen tätäkin tekstiä, niin osuvasti kuvattu. Olet isona vertaistukena meille lukijoille. Kiitos 🙏
Voi että miten ihana palaute! Et tiedäkään, miten paljon ilahduin kommentistasi ja miten tärkeältä se kirjoittajana tuntuu. Kiitos Hanna! <3 Teille takaisin maailman suurin kiitos, kun luette ja olette.
Ihanasti sanoitit sen kaaoksen joka usein seuraa siitä kun perheeseen syntyy toinen lapsi. Meillä nuorempi poika on nyt 3,5v ja vanhempi kuusi vuotta. Tänä kesänä pääsimme jo nauttimaan rauhallisista lounaista, vähän pidemmistä keskeytymättömistä lukuhetkistä sekä ylipäätään siitä tunteesta että elämä on taas jotenkin hallittavaa ja ennustettavaa. Ihanaa on myös ollut seurata pienten veljesten yhteisiä leikkejä sekä liikuttavaa veljesrakkautta joka koko ajan vain kasvaa. Tsemppiä siis arkeen joka nyt ehkä tuntuu ajoittain kuormittavalta, ajan kanssa helpottaa. Ja kiitos taas kerran oivaltavasti kirjoitetusta tekstistä ja kauniista kuvista, postauksiesi lukeminen on minulle juuri se kaivattu piristävä ja inspiroiva pysähdys arjen keskellä!
Kiitos Hanna kivoista tsempeistä ja kokemuksista! Sinulla on sitten ihan samanikäinen nuorempi kuin meillä vanhempi. Esikoisen kanssa on kyllä helpottanut monessa asiassa. Hän on mainiota seuraa, kun osaa itse suhtautua tahtoikään tarpeeksi huumorilla – myös tänä aamuna oli luonnollisesti väärät pikkarit, väärät ponnarit, väärät kaikki, mutta sitten kuitenkin päiväkotiin lähti hymyilevä naama. :) Enimmäkseen meillä on onneksi tosi hauskaa ja se ilon määrä, mitä hassuja juttuja lateleva 3,5-vuotias perheeseen tuo, on valtava. Kuusivuotias auttaa varmasti hallittavuuteen ja ennustettavuuteen toimien samalla myös esimerkkinä ja leikkikaverina pikkuveljelle. :) Aika menee lasten kanssa niin hurjaa vauhtia, että ei tässä auta muuta kuin nauttia kaikkine kommelluksineen jokaisesta ikävaiheesta.
Niin ihanasti sanottu! Juuri sitä toivonkin olevani, inspiroiva piristys teille arjen keskellä. Iso kiitos myös kaikesta vertaistuesta, jota saan teiltä! <3
Hienosti sanoitettu tuo asia. Mikrohetkiä toden totta on eletty, kun vietetty 2 kk perheloma tiiviisti yhdessä (lapset kohta 4v ja 1v 4kk). Pojat on molemmat vauhdikkaassa iässä. Välillä joutunut kieltämättä muistuttamaan kaaoksen keskellä, että tämä on ainutlaatuista aikaa eli nautinautinauti. Ja kyllä suurimman osan ajasta olemmekin nauttineet, koska ei tälläisiä lomia enää tuskin tule <3
Kiitos Jenni! Olen iloinen, että te samassa elämäntilanteessa olevat saitte heti kiinni siitä, mitä tarkoitin. :) Huh, teillä on sitten vielä tuplasti pidempi pätkä, ja tosiaan vielä enemmän menoa ja meininkiä touhukkaiden poikien kanssa. Juuri tuo: nautinautinauti! Minäkin monesti pysähdyn ja mietin, että nämä ovat juuri niitä hetkiä ja vuosia, jotka menevät niiiin nopeasti, ja joita kohta jo kaiholla muistelee. Ihana, kun olette nauttineet – aurinkoa ja iloa myös elokuuhun! <3
Aivan upeasti kiteytetty! Mikrohetkiä, niitähän erityisesti lapsiperhe-elämä on täynnä! Olen koettanut lapsettomille ystäville avata tätä asiaa, miten elämä muuttuu lasten myötä… Helposti ulkopuolelta näkee sen työmäärän, sen miten itsenäisyys on nollissa, kaiken josta joutuu luopumaan. Mutta se ei näy ulospäin, miten asioiden mittasuhteet muuttuvat; miten rauhassa nautittu kahvikupillinen tuottaa järisyttävän nautinnon tai miten juuri sekoilleen uhmaikäisen suloinen katse tai pusu poskelle pyyhkäisee juuri koetut uhmahuudot unholaan. Tätä mittasuhteiden muuttumista on todella vaikea pukea sanoiksi, mutta sinä onnistuit siinä hienosti <3.
Kiitos ihanasta palautteesta Riikka! Mieltäni lämmittää se, miten te samassa elämäntilanteessa olevat ymmärsitte puolesta sanasta, mitä tarkoitan. <3
Eihän tällaista tosiaan tullut koskaan ajatelleeksi ennen lapsia. Kun meni kahville, sitä tiesi voivansa nauttia hetkestä alusta loppuun ilman yllätyksiä. Se oli yksi kahvihetki, nyt tuhat muutaman sekunnin tai minuutin mittaista mikrohetkeä kahvilakäynnin sisällä. Juuri niin kuin sanoit, mittasuhteet ovat hyvin erilaiset. Itse asiassa ainakin omalle, melko kontrollintarpeiselle mielelleni muutos on tehnyt oikeastaan tosi hyvää. Olen oppinut hölläämään sen suhteen, että asiat olisivat minun hyppysissäni, ja nauttimaan vieläkin pienemmistä asioista kuin ennen. Juuri niin kuin kuvailit, tämänkinaamuiseen varttiin mahtui kaikki: esikoisen raivokas huuto ja pukeutumisesta kieltäytyminen, sitten taas perään hellät halit ja sydäntäpakahduttavat pusut. Kiitos kun luit ja terkkuja teidän porukalle! <3