
Olen saanut lukijatoiveen kirjoittaa blogiin listoja, ihan kaikenlaisia listoja. Listoja rakastan itsekin, joten listaan, mitä kaikkia asioita odotan syksyssä.

Arkea ja uutta alkua
Olen (järkytyksekseni) jo pari vuotta peräkkäin todennut, että en ole ollenkaan varma, sopiiko minulle kuukauden kesäloma, vaikka henkisesti välimerellisenä ihmisenä rakastan joutilaisuutta ja kiireettömyyttä. Pitkä loma puuroutuu päässäni yhdeksi massaksi, ja kadotan helposti otteen niin mielen virkeänä pitävistä projekteista kuin itse rentoutumisestakin. Tarvitsen selvästi elämääni rytmiä ja rakennetta voidakseni hyvin, ja siksi minulle sopii erinomaisesti palata syksyisin arkeen. Tänä syksynä haluan haastaa itseäni vähän eri tavalla kuin aikaisemmin, ja siksikin arki projekteineen tuntuu innostavalta.

Turun-minilomaa
Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi lomia! Rakastan, etenkin viikonlopun ja viikon mittaisia selkeitä kodista poistumisia. Koska vietän niin paljon aikaa kotona, minun pitäisi ehdottomasti useammin vaihtaa maisemaa edes hetkeksi. Tänä syksynä meillä on tiedossa perheen minisyysloma Turkuun. Saa vinkata must-juttuja! Jonkun toisenkin, Helsingistä helposti saavutettavan kotimaanpiipahduksen voisin varata. Niitäkin saa vinkata. Viime vuonna olimme Mustion Linnassa ja se oli ihanaa. Jotain sellaista, hiljaista ja rauhoittavaa, kaipaisin.

Metsäretkeä ja luonnossa olemista
Hävettää kertoa, että haaveeni jo monena vuonna on ollut päästä sienestämään. Haaveessa itsessään ei tietenkään ole mitään hävettävää, vaan siinä, miten emme ole saaneet näin yksinkertaista haavetta toteutettua. Sieniä voi löytyä tai olla löytymättä, se ei ole itseisarvo. Haluan vain päästä metsään, hengittää raikasta syysilmaa ja tuntea märän maan kumisaappaitteni alla. Nyt kirjoitankin tämän heti kalenteriin.

Rentouttavaa saunomista
Sanoimme omassa kodissa kesällä vain kerran, juhannuksena. Tauon jälkeen ja sään viilentyessä en tiedäkään mitään parempaa kuin käynnistää taas saunakausi. Etenkin ulkoilunjälkeinen sauna kaikkine naamioineen hämärässä tunnelmavalaistuksessa tekee niin hyvää.

Koti-iltoja sadetekosyyhyn vedoten
Vaikka haluan mennä metsään ja ulkoilla raikkaassa ilmassa, koti-ihmisenä otan myös kaiken ilon irti siitä, että saan käyttää sadetta tekosyynä jäädä kotiin lukemaan kirjaa ja kuuntelemaan jazzia kahvi- tai teemuki kädessä.

Laatusarjoja
Laatusarjat ovat minun ja mieheni ykkösharrastus ympäri vuoden, mutta ehdottomasti parhaalta vastaanottimen virittäminen tuntuu syksyisin. Emme pidä perinteistä televisiota päällä vain päällä pitämisen vuoksi, vaan jakso laatusarjaa on meille todella tunnelmallinen tapa rentoutua. Valot himmeäksi, tee kiehumaan tai punaviini lasiin, kynttilöihin tuli ja sohvapaikka viltin alla.

Omaa ja parisuhdeaikaa arjen tasapainoksi
Tässä täytyy oikein itsekin pysähtyä tiedostamaan se, miten monesta osa-alueesta ihan perus arkemme tänä syksynä koostuu, vaikka ei miettisi mitään tähdellisiä kalenterimerkintöjäkään: kun perheessä on yrittäjä, työssä käyvä tutkintoa opiskeleva, vauva ja 3-vuotias, ei niin sanottuja vapaa-ajan ongelmia ole, vaikka olemme tarkoituksella rauhoittaneet kalenterit esimerkiksi säännöllisistä harrastuksista. Katsonkin aina kauhulla sähköpostin, kun Oikotien hakuvahti tulee: älä ole hyvä koti! Nimittäin remontti- ja muuttoprojekti tästä nyt vielä puuttuisi. Sopivia koteja alueelta vapautuu kuitenkin niin vähän, että silmät on pakko pitää auki.
Nautimme kaikesta tekemisestä, mutta unohdamme helposti palautua, ja siinä yritän tänä syksynä skarpata. Luontoretkien lisäksi yritänkin merkata kalenteriin kahdenkeskeisiä hetkiä ja vähän omaa hyvinvointiaikaa, ainakin nyt kampaaja, hieronta ja vihdoin lähipaikan pilates tai jooga.

Neuleisiin ja uuteen villakangastakkiin pukeutumista
Olkoonkin klisee, rakastan syyspukeutumista. Se on niin ihanan yksinkertaista, lämmintä ja mukavaa muhkeine neuleineen. Odotan rapsakoita ilmoja myös siksi, että pääsen käyttämään unelmieni beigeä villakangastakkia, jota etsin niin pitkään ja hartaasti, ja joka tuntuu niin virkistävältä vaihtelulta mutsiunivormuille.

Syysruokaa
Niin kuin kaikkina muinakin sesonkeina, myös syksyllä on pakko saada tiettyjä ruokia. Omenapiirakkaa, sienirisottoa ja -pastaa, burgundinpataa, maa-artisokkakeittoa, lehtikaalisipsejä, uunissa paahdettuja juureksia ja kurpitsaa nyt ainakin. Ruokaelämyksiä on luvassa myös viisi kuukautta täyttävän vauvan kanssa, kun pieni aloittaa pian soseiden maistelun.
Mitä teillä on suunnitteilla?
Ihana lista! Kesän päättymisen haikeus väistyy kun muistaa miten ihania juttuja syksylläkin voi tehdä.
Menee ohi aiheen, mutta satutko remontoijana tietämään, että saako Ikeasta alta kiinnitettäviä tiskialtaita? Näyttävät myyvän myös kvartsitasoja. Haaveissani on päivittää keittiötämme, joka on ilmeisesti Ikean. Myös liesituulettimemme on vanhanaikainen, sitä ei ole ilmeisesti edellisen asukkaan tekemässä remontissa päivitetty. Liesituuletin on kuitenkin osa 80-luvun rivitalon asuntomme ilmanvaihtojärjestelmää. Kenties taloyhtiöltä täytyy pyytää lupa sen vaihtamiseen? Miten te toimitte, kun remontoitte? :)
Kiva kuulla, Heta! Listaaminen teki itsellekin hyvää, sillä minulla on paha tapa kuvitella, että asiat ilmestyvät ikään kuin tyhjästä, mutta itse kaikki kiva syystekeminen täytyy varata ja kalenteriin kirjoittaa. ;)
Valitettavasti en tiedä! Meillä ei ole koskaan ollut Ikean keittiötä, vaikka olisi hyvin voinut olla: olen kuullut niistä pelkkää hyvää ja mallistot ovat kauniita. Ja ihana, jos Ikea on ottanut valikoimaansa kvartsin. Olen niin materiaalin fani.
Tosiaan tämän kodin keittiön teimme uusiksi ihan nollasta (oli alkuperäinen 80-luvulta), mutta edellisen kodin keittiöön teimme juuri vain pientä faceliftiä, ei kylläkään liesituuletinta. En valitettavasti ole lainsäädännöllisissa asioissa asiantuntija, mutta me olemme pyytäneet aina taloyhtiöltä luvan, ja hyvin on saatu. Etenisin lupaa pyytämällä ja Ikeassa käymällä, he varmasti auttavat mielellään.
Onnistunutta remppaa! Usein pienillä päivityksillä saa ison muutoksen. :)
Kiitos vastauksesta! Juuri edellisestä keittiöremontistanne inspiroiduinkin kovin – jo tason ja altaan vaihto saa ihmeitä aikaan. Kokemattomalle remppaajalle tuollaisten asioiden vaihto tuntuu vielä tarpeeksi helpolle. Viikonloppuna siis nokka kohti Ikeaa ja soitto isännöitsijälle! :)
Ihana, jos inspiroi! <3 Totta puhuen minä en itse pidä itseäni ollenkaan kokeneena remppaajana, mutta olen toistaiseksi "pärjännyt", kun remontit ovat olleet suhteellisen helposti hallittavia. Jos seuraavan kodin remppa on laaja, ajattelin pyytää siihen paitsi työ- myös suunnitteluapua. :) Mutta tosiaan, pienistä muutoksista selviää kyllä. Kuulostaa suunnitelmalta, hyvää Ikeaa! ;)
Hei, rakastan myös lomia, mutta en kuukauden mittaisena pötkönä. Olen kyllästyvää sorttia, joten viikko kaksi lomaa ja parin kuukauden päästä taas uudestaan. Parasta jos pääsee jonnekin reissuun tai ainakin pois kotoa pariksi päiväksi.
Ja listat on parasta, minulla on vihko, joka sisältää erilaisia listoja. Ennen matkoja teen aina suunnittelulistaa, kohteista, ravintoloista, pukeutumisesta yms. Ja sitten taas listaa kuinka suunnitelmat toteutuivat. On olemassa joululahjalistat kymmeneltä vuodelta, olisihan kurjaa jos sama lahja sattuisi samalle ystävälle tai läheiselle perättäisinä vuosina.
On ruokalistoja, aterioiden suunnittelua, kolme kalenteria eri tarkoituksiin, joten tunnustaudun aivan listahulluksi.
Moi Merja! Kiitos kokemuksistasi. No eikö, en siis ole ainut! Näin sitä oppii itsestään koko ajan uutta, kun pysähtyy kuuntelemaan fiiliksiä.
Kiva kuulla, että jaamme myös listarakkauden. Tuo joululahjalista olisi muuten oikeasti kätevä! Olen erityisesti pähkäillyt kummilasten lahjojen kanssa, että ööö, kuka nyt olikaan saanut jo minkäkin kirjan. Olen siinä mielessä kanssasi samanlainen, että minulla on perinteinen paperinen kalenteri ja to do -apuri. Sen sijaan listoja kerään Trelloon. Olen todennut sen itselleni sopivaksi, kun samat listat ovat koneella ja aina puhelimessa mukana. Joitain listoja minulla on myös salaisina tauluina Pinterestissä. Teen myös sitä, että kun olen saanut vaikka jonkun haaveilemani asian ostettua, merkkaan sen saatujen listalle. Näin en unohda arvostaa sitä, mitä olen jo saavuttanut. :) Tuo kolme kalenteria eri tarkoituksiin on erityisen kiinnostava!
Mukavaa viikonloppua listahullulta toiselle!
Mulle iskee aina pieni syysmasennus, kun kesä on ohi.
Mutta toisaalta rakastan raikkaita syysaamuja ja iltoja kun saa katsoa miehen kanssa sarjoja.
Varatessani kirppispöydän, löysin ihanan uuden villakangastakin kirpparilta, sopivassa koossa ja hyvään hintaan. Harvoin teen itselleni löytöjä.
Jossain vaiheessa taisi olla puhetta, että tekisit postausta siitä millainen tyyli uudessa kodissanne mahdollisesti olisi.
Jos saa postaustoivetta laittaa tulemaan, niin sitä olisi kiva lukea. 😊
Ymmärrän todella hyvin! Niin iskee minullekin. Vaikka syksyä odotankin, niin erittäin tuttua on myös haikeus, kun käy läpi lomakuvia ja pakkailee myös hellemekkoja. Itse asiassa elokuu oli minulle tänä vuonna jotenkin todella vaikea kuukausi. En saanut otetta oikein mistään. En osannut enää nauttia kesästä mutta eipä vielä ollut syksyn reipasta arkifiilistäkään. Taas toisesta välikuukaudesta, toukokuusta, pidän todella paljon, kun on vielä kevät mutta jo vähän niin kuin kesä. Miksiköhän elokuu tosiaan tuntui niin levottomalta. Ehkä täytyy ensi vuonna keksiä tälle ”väliajalle” enemmän ohjelmaa.
Oi, ihanaa! Paljon onnea loistavasta löydöstä. Tuollaisista tulee niin hyviä mieli. :)
Ihana, kun odotata postausta ja pahoittelut, kun en ole sitä vielä tehnyt. Mutta en ole unohtanut, se on ”listalla”. Yritän saada julkaistua vielä syyskuussa. :) Kiitos kärsivällisyydesta ja leppoisaa lauantaita!
Olipa kiva lista :) Itse odotan syksyltä ainakin ihan perusarkea – näin vastikään reilu vuoden mittaiselta mammalomalta töihin palanneena tuntuu hyvältä päästä taas arkirutiineihin kiinni (tai no, olihan niitä toki vauvankin kanssa kotona ollessa mutta vähän eri tavalla, ymmärrät varmasti pointin ;)) etenkin kun mini jatkaa vielä kotosalla isänsä kanssa. Metsäretkiä pitäisi itsekin mahduttaa viikonloppuihin enemmän! Onneksi ensi viikon mökkireissun yhteyteen on jo sovittu retki läheiseen kansallispuistoon, eväiden kanssa tietty. Ja tottakai odotan myös viikonloppureissuja ystävien luokse Vaasaan ja Tukholmaan, joista jälkimmäiseen ollaan lähdössä kaksin 4-veen kanssa ”isojen tyttöjen reissulle”. Hmmmm kumpikohan on tästä enemmän innoissaan, äiti vai tytär? :D
Mutta oi Turku, ikisuosikki vanha kotikaupunkini ❤ Ihanaa että appivanhemmat asuvat siellä joten tulee käytyä säännöllisesti fiilistelemässä vanhoja hoodeja :) Minireissulle suosittelen tietysti kaupungin ihan mahtavan ravintolatarjonnan hyödyntämistä to the max! Vanhat hyvät paikat ovat toki edelleen tosi jees (Blanko, Tintå, Nerå, Tiirikkala, Ludu, Kaskis, Panini…) mutta jos kaipaatte tuoreempia tuttavuuksia (tosin en tiedä milloin olette viimeksi käyneet Turussa?), kannattaa ehdottomasti tutustua Hüggeen, Kakolan Ruusuun ja Kuoreen. Kahviloista Cafe Art lienee ykkönen – tosin kun en itse juo kahvia niin olen ehkä vähän huono vinkkaamaan näistä :D Forumissa on ihana leipomo Gryn ja Uittamolla leipomo Manna josta saa parhaat macaronsit ever (myös paljon muuta ihanaa: leipää, pullaa, leivoksia jne) Itse en ole käynyt pääkirjaston lastenosastolla mutta mies oli juuri tällä viikolla testannut sen lapsen kanssa ja kehui kovasti! Wiklundin uudesta kattobaarista Walosta on hienot näkymät, siellä voi käväistä vaikkei drinksuttelua varsinaisesti ohjelmassa olisikaan. Itse puistoja rakastavana tykkään haahuilla Vartiovuorenmäellä ja Samppalinnanmäellä, myös niistä voi ihailla upeita maisemia kaupungin yli vähän toisesta suunnasta. Ainakin Samppiksessa on myös kiva pieni leikkipuisto. Ja sitten tietysti 3-veelle Kupittaan Seikkailupuisto on MUST! Ihanaa Turun reissua teille :)
Aivan loistava Turku-lista! Olisin listannut ihan samat paikat. Lisäisin tähän vielä Forumissa sijaitsevat lastenvaateliike Kukutin ja Punaisen Norsun sekä PUF Design Marketin. Lähes vieressä on myös aivan huippu lelukauppa Casagrande (Linnankadun puolella) ja lähellä myös vaateliike Element. Ei kannata pelästyä toriparkkityömaata, Forumiin kannattaa suunnata siitä huolimatta :)
Hahah, mietin kirjoittaessani myös Kukutia mutta ajattelin ettei se ehkä ole Lauran tyttöjen ominta tyyliä 🙈 Vaikka kyllähän sieltä myös neutraalimpia vaatteita löytyy. Ja kaikkea muuta ihanaa lastentavaraa 🥰 Ja Element tietty! Jotenkin aina unohdan sen nykyään kun se on evakkolokaatiossa. Mun mies ostaa about kaikki vaatteensa sieltä 😄 Linnankadulla Casagranden vieressä on myös Dots, mun vakkari sekin. Sehän löytyy toki myös Helsingistä mutta tuolla Turun liikkeessä on jotenkin aivan mahtava fiilis ja palvelu.
Kiitos Mari! Samaistun, perusarki on yllättävän ihanaa ja tärkeää. Hei ja hurjasti onnea duunin alkuun! Voin todella ymmärtää, miten siitä tulee erilailla virkeä fiilis. :)
Teillä on ihania syyssuunnitelmia! Erityisen kivalta kuulostaa Tukholman reissu neljävuotiaan kanssa. Minulla on sama ajatus, että haluan viedä esikoisen juuri tuossa iässä kahdestaan matkalle, kun vauva on täyttänyt vuoden ja hän neljä vuotta. Erityisesti vauvan saamisen jälkeen tuntuu tärkeältä järjestää kahdenkeskeistä aikaa, ettei koko ajan ole kiinni vain vauvassa. Tänään menemme kahdestaan kirjastoon – alku se on sekin. :D
Aaah, tuo ravintolalista! Jos menisimme Turkuun kahdestaan, keskittyisin vain hyvin syömiseen, syömiseen ja syömiseen. Nyt on pakko unohtaa pitkän kaavan mukaiset paremmat illalliset vauvan ja uhmiksen kanssa, mutta kivasti haluamme tietenkin rennoissa paikoissa syödä. Kupittaan Seikkailupuistoa olinkin ajatellut, mutta muuten tuossa on paljon uutta. Kiitos tuhannesti hyvästä listasta! Ei kai tässä käy nyt niin, että alan jo murehtia, ettei yksi yö riitä mihinkään. :D
Kiitos myös Lotalle tosi paljon mainiosta vinkeistä! Laitan nämä kaikki ylös ja katsotaan, mitä kaikkea yhdellä kerralla ehditään. Varmasti lähtökohtaisesti emme suuntaa ostoksille, mutta kivoissa persoonallisissa paikallisputiikeissa on toki kiva lähelle sattuessa pyörähtää. :) Ihanaa viikonloppua molemmille!
Uhmiksen ja vauvan kanssa suosittelen täsmävinkkinä erityisesti tuota Paninia. Siellä on tosi hyvä ruoka ja on paikkana tyylikäs, mutta samalla rento ja henkilökunta on tottunut lapsiin. Jotenkin sellainen paikka, johon aina mahtuu ääntä. :D
Kiitos paljon! Tutustuin ja näyttää erittäin potentiaaliselta. Laitan ehdottomasti ylös. :) Näyttää kuvissa todella tunnelmalliselta ja italialainen on muutenkin meidän luottoruokaa kolmevuotiaan kanssa, koska pitsat ja pastat. ;) Rakastan sitä, että on ravintolassa on juuri kuvailemasti mukaan samaan aikaan tyylikäs ja rento tunnelma, no juurikin sellainen italialainen, joissa viihtyy sekä aikuiset että lapset eikä kukaan kavahda pientä ääntä. :D
Oh my god, joko teillä aloitetaan soseiden maistelu. Miten tämä aika menee niin nopeasti.
Syksy on kyllä ihanaa aikaa. Minäkin olen aloittanut joogaamaan. Hyvin, hyvin varovaisesti, koska lähtötilanne ei ole hyvä. Mutta yksi pikku jooga-asento kerrallaan oikeaan suuntaan. 💕
No eikö menekin nopeasti! Selkeitä merkkejä on myös ryömimisen aloittamisesta. :)
Tosi kiva kuulla, ihana uusi harrastus syksylle! Itse kävin hot joogassa ensimmäisen kerran jo kymmenisen vuotta sitten (jälleen, voi järkytys tätä ajan juoksua), mutta työn vaihtamisen ja toiseen kotiin muuttamisen jälkeen en ole juurikaan käynyt joogasaleilla, vaan hyvin satunnaisesti tehnyt ohjelmia ja asentoja kotona. Itsekin olen edelleen täysi noviisi, kankea aloittelija. Mutta sitä suuremmalla syyllä ajattelen joogan tekevän hyvää. Jossain lukikin hyvin, että se on ihan hölmö ajatus, että joogassa pitäisi olla hyvä joogatakseen. Sama asia olisi sanoa, että on liian likainen mennäkseen suihkuun. Eli päinvastoin sitä suurempaa tarpeeseen jooga epäilemättä tulee, mitä jäykempi on. Juuri näin, lempeästi asento ja harjoitus kerrallaan. <3
Mahtavaa, että tuutte Turkuun viikonlopuksi. Kannattaa tsekata upea pääkirjasto, lastenosasto on todella tilava ja viihtyisä. Vasta kävin Taidemuseossa ja sen oma kahvila näytti viihtyisältä ja ihmisiä istui pöydissä kiireettömästi jutellen. Puolalanmäellä on hyvä leikkipuisto keskusta-alueella ja näkymät sieltä on hienot. Kauppahalli, pieni Apteekkimuseo ja Cafe Qwensel kannattaa pitää mielessä.
Ihana tulla! Hei muistan, että olisimme piipahtaneet kirjastossa jo viime reissulla kahdestaan miehen kanssa aikana ennen lapsia, mutta hyvä idea mennä nyt pienten kanssa lastenosastolle. :) Muutenkin tosi kivoja vinkkejä, kirjoitan ne itselleni ylös! Kuten jo aikaisempaan kommenttiin kirjoitin, nyt jo hirvittää, että ehdimmekö kaikkea kivaa, mutta onneksi Turkuun on lyhyt matka palata uudestaan. :) Mukavaa viikonloppua!
Pari täsmävinkkiä Turkuun (viime kesän testiryhmänä 2 aikuista, tytöt 3,5v ja 6kk): lounas Neråssa ja Forum Marinumiin seikkailemaan. 3v arvosti erityisesti pihan pieniä laivoja ja mini-Föriä sekä leikkihuonetta museossa. Tintån lounas on myös mainio! Turun linna toimi myös pieneen prinsessafaniin: sisäpihalla kaikui Let it go, kun oman elämänsä prinsessa Elsa tanssahteli eteenpäin. Hansakorttelin mainio gelatopaikka toiminee myös syksyllä.
Kiitos tosi hyvistä vinkeistä! Testiryhmä on erittäin otollinen. ;) Täytyy koota nämä lisäksi myöhemmin blogipostaukseen tulevia reissuja varten, jos emme tällä kertaa ehdi kaikkea kivaa. Sääkin tietysti määrittää sitä, tuleeko meidän tällä reissulla enemmän ulkoiltua vai hakeuduttua sisätekemisiin. Jäätelön syöminen ei koskaan katso kalenteria. ;)
Olen itse huomannut iän myötä, että olen oikeasti syksyn ihminen. Rakastan neuleita ja villasukkia sekä hieman kirpeää säätä. Kesäloman jälkeen usein jo kaipaan arkeen ja rutiineihin, ja jos saisin valita lomailisin kesällä vain 2 viikkoa. Kouluikäiset lapset tuo vaan sen haasteen että heinäkuu on perinteisesti meidän lomakuukausi.
Syksyllä tulee tarve uudistaa ja uudistua, toisilla tämä ajoittuu kevääseen, mutta ei mulla.
Ja niin samaa mieltä, listat on parhaita!
Moi Nina, kiitos ajatuksistasi! Kyllä, kyllä ja kyllä. Iän myötä sitä alkaa huomata yhtä sun toista itsestään, kun pysähtyy miettimään sitä, mistä oikeasti pitää eikä sitä, mistä ehkä pitäisi pitää. :)
Mutta veit sanat suustani: pitkistä lomista ei lapsen takia tule pääsemään eroon, joten pakko niihin on sopeutua. (Apua, miten ensimmäisen maailman ongelmalta tuo kuulosti. Arvostan todella paljon sitä, miten hyvät lomat Suomessa on, mutta erityisesti kun olen itse yrittäjä, niin en joka tapauksessa voi olla kuukautta täysin lomalla, ja kun kuitenkin ikään kuin pitäisi olla, niin se ei sovi rytmilleni ollenkaan.) Eli kyllä, perus heinäkuun lomalla täälläkin mennään. :)
Samaa mieltä! Tammikuu on yksi uuden alku, mutta vielä uuttavuotta enemmän syksy tuntuu uuden alulta. Hauskaa sinänsä, kun ei meillä aikuisilla edes ala lukukausi, mutta koulunaikaiseen rytmiinhän tunne epäilemättä perustuu.
Kiva kuulla, listoja siis jatkossakin! Kuulen myös mielelläni teidän hyväksi havaittuja lista-aiheita ja -tapoja. :)
Suunnitelmissa olisi vielä hakea kuorma multaa ja istuttaa uutta nurmea pihaan, pari tuijaa kuolleiden tilalle ja karviaispensas. Nauttia luonnosta koirien ja miehen kanssa , ottaa joku viikonloppu eväät ja mennä laavulle. Sisustaa ja järjestää kotia kuntoon kunhan remppa valmistuu. Hyggeillä villasukat jalassa, kynttilöiden valossa juoden viinilasista kivennäisvettä. Ja pestä tulevan vauvan vaatteita,odottaa äitiysloman alkua ja sitä ennen viettää vielä viikon loma. <3.
Aivan, istutukset! Syksy onkin tosi hyvää aikaa istuttaa. Itse asiassa ehkä meidänkin pitäisi edes perinteiset tulppaanit istuttaa, kun talkoot ja oman pihan syyskuntoon laittamiset ovat kuitenkin edessä. :)
Kodikkaita suunnitelmia, kiitos kun jaoit! No eipä ole otollisempaa kotoiluaikaa kuin uuden kodin laittaminen ja vauvan odottaminen. <3 Nauti molemmista ja ihana, kun ehdit hetken hengähtää lomallakin!