
Jatkan seuraavaksi toisella eniten Instagram Storiesissa kysytyllä kysymyksellä: miten toimia puolipitoisten vaatteiden kanssa? Aikaisempi vastaava paljon kysytty aihe oli lastenvaatteiden kiertokulun ratkaiseminen. Voimme siis todeta, että vaatteet aiheuttavat paljon haasteita arkeen, eikä se ole mikään ihme, kun vaatteita käytetään joka päivä ja tarvitaan eri tarkoituksiin – ja koska me ihmiset olemme, mustapooloista Apple-miestä lukuun ottamatta, tottuneet jatkuvasti vaihtuvien päivän asujen kulttuuriin.

Minun ajatukseni on, että jos et ajattele käyttäväsi vaatetta uudestaan pian, laita se suosiolla suoraan pesuun. Vaatteen ottaminen myöhemmin epämääräisen kasan perukoilta ei ole kovin houkuttelevaa, vaan todennäköisesti pidempään ummehtuneen vaatteen päätyy sitten laittamaan pesuun joka tapauksessa.

Jos taas suunnittelet pitäväsi vaatetta pian uudestaan, esimerkiksi samalla viikolla, löytyisikö sellaisille vaatteille oma paikka? Vaikka oma rekki, johon koota viikon asuja? Tai seinäkoukku tai ovinaulakko? Tai vaatekaapista oma hylly? Tai vaatekaapin rekin, esimerkiksi pukupussilla erotettu, vasen tai oikea pääty? Tai toimisiko jokin merkki henkarissa?

Jos ei puolipitoisille vaatteille ole selkeää paikkaa tai muuta erottelua, ne jäävät helposti kasoiksi tuoleille, mikä tekee sekä kotiin että omaan pukeutumiseen nuhjuisen olon. Siksi yrittäisin ratkaista ensimmäiseksi sen, miten puolipitoiset vaatteet sijoittaa tai merkkaa.

Harvoin pestävät vaatteet, kuten farkut, jakut ja neuleet, suosittelen laittamaan suoraan kaappiin niille kuuluville paikoille mahdollisen tuulettamisen jälkeen. Ja sitten, kun pesun tarpeen huomaan, niin pyykkiin.
Toki, jos puolipitoisen vaatteen laittaa takaisin kaappiin, täytyy vaatteen olla oikeasti raikas. Mitään esimerkiksi vahvasti hajuvedeltä tuoksuvaa en palauttaisi kaappiin, vaan joko veisin pyykkiin tai sitten erilliselle puolipitoisten vaatteiden paikalle rekkiin, koukkuun tai naulakkoon.

Joidenkin mielestä puolipidettyjä vaatteita ei sopisi laittaa takaisin kaappiin ollenkaan, mutta minusta tässä voi hyvin käyttää omaa harkintaa: kyllä joukkoon vaate pari mahtuu, kunhan vaate ei ole tunkkainen tai unohdu kaapin perukoille pitkäksi aikaa. Ovathan jo mainitut harvemmin pestävät farkut ja neuleet puolipidettyjä nekin.

Minulla puserot ovat yleisimpiä puolipidettyjä vaatteita. Esimerkiksi neuleet pesen hyvin harvoin, aluspaidat taas jokaisen käytön jälkeen, mutta puserot ovat jotain siltä väliltä. Tässä elämäntilanteessa, kun en tiedä seuraavasta käyttökerrasta, laitan puseron heti pesuun, mutta jos kävisin toimistotöissä joka päivä, pyrkisin käyttämään samaa paitaa uudestaan samalla viikolla ja sijoittamaan sen kaapissa tiettyyn reunaan tai merkkaamaan henkarin.

Kotivaatteiden kanssa teen niin, että mikäli vaate on vielä käytön jälkeen puhdas ja raikas, laitan sen vain paikoilleen. Kotivaatteilla minulla on niin korkea käyttöaste, ettei mikään jää ummehtumaan perukoille. Esimerkiksi legginssejä voi hyvin pitää montakin kertaa putkeen, ja kyllä sen omasta fiiliksestä huomaa, koska pesun tarve tulee.

Tässäkin asiassa kannattaa mielestäni kääntää katseet myös vaatteiden määrään. Jos vaatteita on järkevä määrä, on niiden hallitseminen puolipitoisuudenkin näkökulmasta paljon helpompaa. Ainakin itsestäni huomaan, että mitä täydempi vaatekaappini on, sitä enemmän myttyjä jalkopään raheille kertyy. Kun taas vaatteiden määrä on maltillinen, tuntuu niiden hallinta kevyemmältä.
Lisää meidän kodin vaatesäilytyksestä voit lukea aikaisemmasta postauksesta, jossa avaan vaatehuoneemme ovet. Onko teillä muita kikkoja puolipitoisten vaatteiden säilytyksen ratkaisemiseen?
En kestä miten inspiroivia nää kotijutut on. Taidan marssia vaatekaapille ja siivota sen. Meillähän on kohta siivottu kaikki kaapit järjestyksessä kun luen näitä postauksia. Hyvä juttu näin kun joulu lähestyy. Mutta siitä tulikin mieleen, että tämähän on ihan kuin Lauran oma järjestä kotosi jouluksi kuntoon -joulukalenteri
Ihana Sonja, kiitos niin kivasta palautteesta! Inspiroidun siitä, että te inspiroidutte. <3 Niin ilahduttavaa kuulla, että olen antanut kipinän järkkäilyyn. Kuten sanottu, järjestys ei ole itseisarvo, mutta niille, jotka järjestystä kaipaavat, haluan antaa kaiken tsemppini, kokemukseni ja ideani. :)
Totta! No niin vähän onkin jouluksi kuntoon. :D Ties mitä muutenkin tämän sarjan kanssa vielä keksii. ;) Ihanaa viikonloppua!
Mahtava idea!!
Hei taas Laura,
minulla toimii tuo rekki-idea, ns. päivän asut roikkuu aina siinä. Parit pitkikset ja pari kauluspaitaa, mekko ja pari neuletta. Kun niitä on pyöritellyt pari viikkoa, tutkailen pesuun menevät. Päällä olleet eivät enää mene kaappiin. Omistan aika selkeän garderobin, joten homma pelaa yllättävän hyvin. Sitten taas pesusta tulevat kaappiin ja sieltä käytön kautta rekille. Vaatteet tulevat hyvin kiertoon ja huomaa hyvin mitä ei tule käytettyä ollenkaan. Vaatevarasto pienenee ja selkiytyy yllättävästi.
Moikka! Tosi kiva kuulla. Minusta on kiva juttu, että rekit ovat tulleet sisustukseen jäädäkseen. Ne ovat tosi käytännöllisiä ja kauniitakin, kun esillä on nätisti vaatteet ja asusteet. :)
Systeemisi kuulostaa oikein hyvältä ja on varmasti toimiva etenkin juuri selkeän tyylin kanssa. Ja ihan totta, ne vaatteet, joita ei tule käyttäneeksi, huomaa kyllä halutessaan karsia joukosta, jolloin arki taas helpottuu.
Hei!
Vain kuvitelmissa pääsen samanlaiseen järjestyksen hallintaan kuin sinä. Kumma kyllä, että tilanne vaan pahenee vuosi vuodelta, vaikka syvällä sisimmässäni olen vimmainen järjestelijä. Kuten joku muukin täällä mainitsi tehneensä saatoin lapsena alkaa kyläilypaikassa järjestää toisen lapsen sekasotkua. Ongelmani taitaa olla tavaroista luopuminen.
Puolipitoisille vaatteille pidin joskus omaa hyllyä varsinkin lapsille. Lopulta käänsin ajatukseni,että vaate on joko puhdas tai likainen. Jos sitä ei voi enää laittaa takaisin normi hyllylle tai henkaririviin, ei sitä voi enää pukea uudelleen ylleenkään. Eli joko kaappiin tai pesukoneeseen.
Ihana lukea järjestelyvinkkejäsi. Ainakin alan edes suunnitella uutta, upeaa järjestettyä kotia.
Moi Viivi! Ihanan avoin kommentti, kiitos jakamisesta. Tässä kohtaa tekee mieli muistuttaa, että minäkään en ole täydellinen. Meillä kyllä räjähtää paikkoja ja monessa muussa asiassa olen vastapainoksi saamaton. Eli täydellisyyttä ei ole, eikä siihen kannata pyrkiä. Valitsee ne taistelut, jotka itselle tuntunut taistelun arvoisilta. :) Mutta tosiaan omasta kokemuksesta sanon, että JOS järjestystä haluaa alkaa parantaa, on luopumisen harjoittelu ihan ensimmäinen. Itse pystyn juuri ja juuri pitämään järjestyksessä maltillisen tavaramäärän. Yhtään suuremman satsin kanssa menisi omatkin pasmat sekaisin.
”Jos sitä ei voi enää laittaa takaisin normi hyllylle tai henkaririviin, ei sitä voi enää pukea uudelleen ylleenkään.” Niin totta, erinomaisesti sanottu!
Tosi ihana kuulla, että tykkäät järjestelyjutuista ja aina saa jättää toiveita, jos on jotain tiettyä, missä kaipaa henkistä tukea. Lupaan tsempata parhaani mukaan! <3
Mä olen kotoa oppinut sen, että samoja vaatteita käytetään pari päivää ja sitten ne laitetaan pyykkiin. Toki aiemminkin jos sotkua tulee. Aika usein käytän siis samaa outfittia sen pari päivää putkeen ja pistän sitten pyykkiin. Toki en kaikkea pese Kahden käytön jälkeen, kuten esimerkiksi juuri farkkuja.
Puoli käytetyt laitan yleensä takaisin kaappiin tai rekin päälle roikkumaan. Kaikki epämääräiset vaatemytyt ympäri asuntoa kiikutan suoraan pyykkiin. Näitä meillä kertyy usein eteiseen, kun lapset riisuvat paksut puserot pois heti haalareiden jälkeen.
Moi Jenni! Samaa mieltä, pari päivää on hyvä, jos tahroilta on onnistunut välttymään. Sitten jo kaipaa raikastusta ja puhdistusta. Jep, epämääräiset mytyt eivät koskaan houkuttele pukeutumaan, vaan kyllä vaatteet on kiva ottaa hyllyltä, rekiltä tai naulakosta.
Käytän hengarivaatteissa menetelmää, että käännän koukun toisin päin niissä kerran, pari käytetyissä. Sitten laitan vielä viimeiseksi käytetyt aina järjestyksessä niin, etten aina tartu samoihin.
Sama juttu pestyissä, viimeksi pesussa ollut aina vasemmalle ja oikealta otetaan seuraava käyttöön.
Itsellä haaste on ulkoiluvaatteet, kun koiran kanssa tulee niitä 2-3 kertaa päivässä vaihdettua ylle. Siinä vaatehuone ja siellä oleva pieni naulakko oli ihan paras.
Kiitos Kati, tämä on tosi hyvä idea! Erinomainen systeemi, looginen ja luonnollisesti kiertävä. :)
Juuri näin. Normaalien vaatteiden lisäksi saattaa olla jotain erikoisvaatteita, joille kaipaa erilaista ratkaisua. Koiranulkoilutusvaatteissa on kyllä kova käyttöaste: niiden pitää olla kätevästi otettavissa!
Inspiroiva postaus, taas kerran. Totta on todellakin tuo, että mitä järkevämpi määrä vaatetta on, sitä vähemmän tämä asia on ongelma.
Meillä tämä asia on ratkaistu vähemmän visuaalisesti mutta äärettömän toiminnallisesti. Aikansa kun seurasin sitä, mihin alkaa kerääntyä ”kasoja” ja ärsyynnyin niistä, toin ongelmakohtiin pystynaulakot. Siinä roikkuvat sulassa sovussa mun käyttölaukut ja puolipitoiset vaatteet ja samalla tuulettuvatkin. Remppa&puutarhavaatteille on oma naulakkonsa autotallissa.
Tytär säilyttää puolipitoisia vaatteitaan henkareissa, jotka roikkuvat vaatekaapin vetimistä. Niitä on aika vähän, koska hänelle päivän asu on useimmiten viikon asu.
Urheiluvaatteiden säilytys oli toinen ongelma. Eteisessä en niitä halunnut säilyttää enkä tietenkään pese muita kuin alusvaatteita joka treenin jälkeen (harrastan siis hiihtoa, lenkkeilyä ja suunnistusta eli ulkovaatteet tarvitaan). Lopulta päädyin säilyttämään niitä kellarin portaiden seinälle ripustetussa naulakossa.
Otan vielä vastaan vinkkejä ratsastusvaatteiden säilytyksestä. Niitäkään ei voi/kannata/jaksa joka kerran jälkeen pestä, mutta ne haisevat hevoselle ja lähipiirissä on yksi allergikko, joka herkästi reagoi pienellenkin määrälle hevospölyä. Nykyratkaisu on tuulettaa vuorokausi parvekkeella ja nostaa sitten tyttären huoneeseen.
Mä en oo keksinyt tallivaatteille muuta kun ihan oma kaappi. Niitä ei voi joka kerta pestä mutta samassa kaapissa ei voi pitää mitään muuta. Siellä pidän kaikki tallilla käytettävät kypärästä aluspaitoihin. Todellinen ongelma jos kaappitilaa on vähän.
No sepä just…
Kiitos paljon, Anna! Tosi kiva, kun inspiroidutte näistä ”tavallisista” aiheista. Vaikka sitähän meidän kaikkien elämä suurimmaksi osaksi on.
Jep! Kasat ovat niin ärsyttäviä. Kuulostaa erittäin hyvältä ratkaisulta – mitä vain, kunhan toimii! Mahtavaa, että löysit myös urheiluvaatteille paikan. Juuri tuollaista minäkin koen järjestelyn olevan: hyvin pitkälti yksittäisten haasteiden ratkomista haaste kerrallaan. Siksi on mahdoton antaa yksi yleinen kaikille sopiva neuvo. Järjestelyssä on niin tärkeää pysyhtyä oikeasti miettimään juuri omaa arkea. Joku tarvitsee päivittäin harrastusvälineitä, toiselle urheiluvaatteet on oltava tietyllä tavalla käsillä.
Valitettavasti ratsastusvälineistä (tai sen tyyppisistä) minulla ei ole kokemusta. Tuo Hannan ehdotus kuulostaa kyllä fiksulta, että niille varaa oman paikan, jos suinkaan mahdollista. Kukaan perheessämme ei ole ratsastanut, mutta sitä olen monesti miettinyt, että mitä tekisimme, jos mieheni pelaisi edelleen jääkiekkoa… Varusteille tosiaan tarvitsisi olla jokin oma, mielellään ihan kellarin, varaston tai autotallin puolella oma tila.
Joo, toisten ratkaisuja ei voi oikein soveltaa, kun jokainen koti ja sen ihmiset on erilaisia. Siksi kannattaa kuunnella taloa ja sen asukkaita kun näitä miettii. Inspiraatiota voi toki hakea ja usein sitä löytyykin, ainakin potkuksi oikeaan suuntaan.
Luin postauksesi uuden (haaveiluvaiheessa olevan) kodin remontoinnista ja mietin, että minusta ei olisi tuohon että remontti suunniteltaisiin ja toteutettaisiin asumatta tilassa ensin. Sekä aiemman kotimme että tämän nykyisen kohdalla oltais menty isosti metsään, jos näin olisi tehty, koska meille ainakin asumisen ongelmakohdat ja esim. entropian virta ja se, mihin tavara yrittää ajautua, selviää meille vasta asuessa. Toki on ihan hullun hommaa remontoida ja asua samaan aikaan, mutta meillä tämä on toiminut ja jos ei muuta niin opettanut keskeneräisyyden sietokykyä. ;)
Ymmärrän tosi hyvin tuon, että kotiin haluaa ensi tutustua, tilaa havainnoida ja tunnelmaa tunnustella. Minulla se liittyy kuitenkin enemmän kalusteiden kuin materiaalien valintaan. Minäkään en välttämättä voisi etukäteen päättää, mihin ja missä muodossa vaikka kirjat sijoitetaan: näkyvästi olohuoneeseen vai ehkä sittenkin käyttöullakolle, tai mitä tiloja nyt kodissa olisikin. Mutta pinnat pystyn hyvin päättämään, kun meillä on niin selkeä maku – enkä totta puhuen näe muuta vaihtoehtoa. Ajatus kahden pienen lapsen kanssa remontin keskellä asumisesta… Mitä tahansa muuta, kiitos. :D Mutta kaikkia teitä muita elämäntaparemontoijia kyllä kunnioitan ja ihailen. :)
Siis mä niin tykkään tästä blogista. Laura olet kivalla tavalla järkevä. Tätähän meidän elämä on, kaikkine puolipitoisine vaatteineen. Kun lukee kirjoituksiasi ja kommentteja, tuntuu kuin olisi löytänyt sielunsiskoja, ts tuntuu niin kivalta kun joku on kiinnostunut samoista asioista kuin itse. Ystäviäni arjen esteettisyys ja toimivuus ei tunnu kiinnostavan.
Oma tyylini ei toki ole näin hienostunut, mutta voin silti jättää näitä blogissa esille tuomiasi tapoja hautumaan ja soveltaa niitä omaan tyyliini sopiviksi. Esim keittiön yläkaappiin tuli hankittua lisä ”hylly” (joku Ordinera?)Ikeasta peltisenä sinun blogisi ansiosta ja näin akuutti säilytysongelma ratkesi ja helpotti ihan päivittäistä keittiötyöskentelyä.
Ihana kun päästät meidät kotiisi ja jaksat jakaa ideoitasi. Hyvää syksyä!
Voi miten kivasti sanottu, kiitos paljon! Nämä ovat olleet itsellekin hyviä muistutuksia siitä, miten niin sanottu tavallinen elämä arjen haasteineen teitä kiinnostaa. Joskus ajattelin, että tällaiset jutut ovat tylsiä tai itsestäänselviä, mutta on ollut ilo huomata, kuinka paljon näistä tykätään. Ja näitä tykkään itsekin kirjoittaa, koska tavallista arkeahan minunkin elämä on. :)
Aivan samaa mieltä! Minusta tänne on kehkeytynyt todella ihana lämmin yhteisö samanhenkisiä ihmisiä, jotka kaipaavat arkeensa harmoniaa ja kauneutta – se kun ei tosiaan kaikkia kiinnosta ja voi jopa muista ihmisistä tuntua hyvinkin oudolta, turhamaiselta tai mitä ikinä. Täällä saa rauhassa intoilla oikeanvärisestä tiskirätistä tai kauniista laatikkolöydöstä. ;)
Tuo on parasta palautetta, että vinkkejä pystyy soveltamaan omaan arkeen ja tyyliin. Sitä juuri toivonkin. Voi miten kiva, että arjen pulma ratkesi noin. Joskus tosiaan se voi olla yhdestä apuvälineestä tai oivalluksesta kiinni.
Kiitos vielä ihanasta palautteesta ja lukemisesta! Teille minä blogia teen. <3 Tunnelmallista syksyä!