Majoitus saatu, Visit Turku ja Sokos Hotels

Hotelleja rakastavana oli todella kiva päästä testamaan Turun ihanalla monilomalla uusi hotelli: Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone. Tai siis ei uusi, vaan uudistettu.

Pistin hotellin merkille jo keväällä kollegojeni somekuvista. Että oho, onpa kiva ja ihanko totta vielä ketjuhotelli. Pidän sitä todella positiivisena suuntauksena, että myös ketjuhotelleista on alettu tehdä tyylikkäitä, kiinnostavia ja persoonallisia. Kotimaan ja lähimatkailun kasvaessa juuri tätä Suomeen tarvitaan.

Turun Seurahuoneen historia ulottuu jo 1920-luvulle – niinpä tietenkin. Sisustuksessa huomaa nimittäin aivan selviä art deco -vaikutteita. Tunnelman toisena kantavana teemana kulkee helmet, nekin tuttuja kyseisen vuosikymmenen muodista.

Hotellin aula on kutsuva ja loungehenkinen, ja siinä voi nauttia juoman sisään kirjautuessaan. Sanokaa, jos olen väärässä, mutta minusta jotain tällaista Turusta on puuttunutkin. Toinen tänä vuonna avautunut hotelli, kuvien perusteella tyylikäs Original Sokos Hotel Wiklund, parantaa kaupungin hotellitarjontaa sekin.

Hotelli tuntui hyvin eläväiseltä ja suositulta. Oli kiva nähdä isoja porukoita kenties valmistautumassa teatteri-iltaan – kun ei kai nyt vielä pikkujoulukauteen sentään. Sen lisäksi, että hotelli oli meidän aikuisten makuun, huomioitiin siellä kivasti myös lapset piirustusaiheisella tervetuliaspussilla.

Hotellin ravintolaa, Gunnar Eatery & Bar -puolta, emme testanneet, mutta miljöönä ravintola näytti kutsuvalta ja konseptina trendikkään tukholmalaiselta: syöminen on sosiaalista, totta kai, artisaanileipää ja muuta ruokaa tulee myös alueen pientuottajilta.

Hotellin sijainti humalistonkadulla oli minusta oikein toimiva. Joen varteen, kirjastoon ja muualle keskustaan oli kätevä kymmenisen minuuttia happihypellä. Palveluina hotellissa on myös kuntosali ja sauna, eli vierailusta on mahdollista tehdä myös hyvinvointihenkinen.

Tällainen suositus tällä kertaa syys- tai muuta breikkiä kaipaaville. Ihana, kun Suomessa on yhä enemmän kohteita, minne mieluusti matkustaa!
No tulipa täydelliseen saumaan tämä postaus, kun juuri varattiin miehen kanssa huoneet tuonne! Nyt odotan vain entistä enemmän. :) Menemme vuosipäivän kunniaksi katsomaan Amelie-musikaalia, ja päätimme samalla yöpyä Turussa. Katselin myös tuota Wiklundia, vaikutti oikein kivalta sekin – mutta tämä Seurahuone oli vielä piirun verran tyylikkäämpi :)
Amelie! Se se varmasti oli. Mietinkin, että jotain tässä kaupungissa tapahtuu, kun hotellissa oli selvästi juuri kulttuuririentoihin menossa olevia porukoita. Ihanaa, kerro sitten, oliko hyvä! Edelleenkin satunnaisin väliajoin on pakko kuunnella Yann Tiersenin parasta soundtrackia. :)
Teille tulee varmasti ihana vuosipäivä, nauttikaa! <3
Ihana kuulla tästä hotellista – kiitos tästä postauksesta! Olemme olleet Turussa paljonkin yötä ja kivan hotellin puuttuminen on aina vaivannut näitä minireissuja. Mahtavaa kuulla tämän uudistuksen olleen onnistunut. Tänne siis ensi kerralla yöksi :)
Moi Tintti! En siis ollut ainoa, jonka mielestä Turusta on puuttunut tämäntyyppisesti houkutteleva hotelli. Sitä suuremmalla syyllä kiva, että tämä hotelli on näin onnistuneesti uusittu. Ihana, kun vinkki tulee käyttöön. :) Leppoisaa viikonloppua!
Kannattaa testata Park Hotelliakin jollain reissulla. Tai Hotelli Helmi… jos siis tykkäät persoonallisuuksista… ;) Joku vanhaan Seurahuoneeseen tottunut voisi sanoa myös että uudistuksessa on pilattu monta hyvää asiaa… =P
Heippa! Uudistamiseen liittyvät kysymykset ovat hyviä ja puhututtavat Helsingissäkin. Esimerkiksi ikonisen Ekberg-leipomon uudistus herätti intohimoisia mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osan mielestä uudistus oli tarpeen ja toi leipomon tähän päivään, toisten mielestä taas instituutioon ei olisi saanut koskea.
Itse en ollut Seurahuoneella uudistusta ennen käynyt, niin en osaa verrata, vaan sanoa ainoastaan, että pidin lopputuloksesta. Ymmärrän kuitenkin myös sen, miten herkkä aihe on koskea vanhaan. Itse kunnioitan paljonkin perinteitä, mutta olen myös sitä mieltä, että ihan pelkillä perinteillä ei voi lopun ikää ratsastaa, vaan jossain vaiheessa vähintään jonkinlainen siistiminen ja freesaus tulee vanhoissakin ravintoloissa, kahviloissa ja hotelleissa tarpeeseen. ;) Yhtä kaikki, kiinnostava puheenaihe ja kiitos hotellivinkeistä!
Voipi olla, että meidän tyttöjenreissun yksi yöpaikka on täällä.
Moi Jenni, kuulostaa hyvältä suunnitelmalta!
Alkoipas houkutella staycation…
t turkulainen
Moi Joanna! Kiva kuulla. Ymmärrän hyvin, koska myös minä innostun vähintään yhtä paljon oman kotikaupungin hotelleista kuin muistakin. ;) En käynyt itse, mutta ymmärsin, että saunapuoli olisi myös ihana, joten se kannattaa muistaa rentoutumismielessä.