Sain postaustoiveen (kiitos!) kirjoittaa kiinteiden aloittamisesta, ja tartun aiheeseen mielelläni, sillä en ole hetkeen arkisia vauvakuulumisia jakanutkaan.
Vauva on tosiaan täyttänyt vähän aikaa sitten kuusi kuukautta, joten aihe on meillä ajankohtainen. Koska täysimettäminen on sujunut hyvin ja paino kehittynyt, en ole pitänyt soseiden kanssa kiirettä (muutenkaan, mutta en varmaankaan myös omaa laiskuuttani). Molemmille tytöille annoin ensimmäiset maisteluannokset puolen vuoden kynnyksellä.
Tässä välissä haluan sanoa, että kerron tietysti vain meidän arjestamme ohjeistamatta ketään muuta. Jokainen perhe tekee asiat juuri itselleen ja omaan tilanteeseensa sopivalla tavalla. Oma suhtautumiseni vauvojen ruokailuun on kiihkoton, leppoisa, joustava ja käytännönläheinen, ei millään tapaa ideologinen, ja haluankin olla edistämässä sitä, että jokaiselle perheelle suodaan ruokarauha omien valintojensa kanssa.
Meidän arkemme on sekoitus kaikkea: sekä teen itse vauvalle ruokaa että hyödynnän valmiita – aivan kuten muunkin perheen kohdalla. Samoin sekä annan soseita että myöhemmin sormiruokaa, ihan tilanteen ja ruokalajin mukaan vaihdellen.
Jos minun pitäisi kuvata perheemme syömistä yhdellä sanalla, se olisi monipuolinen. Syömme kaikkea laidasta laitaan kohtuudella ja tilanteen mukaan. Tämä heijastuu vauvankin syömiseen.
Siinä virkistin muistiani, että nykyään tosiaan suositellaan ruoka-aineiden lisäämistä ruokavalioon nopeassa tahdissa ja laajalla kirjolla. Minusta onkin kiva päästä maistattamaan pienellä yhtä sun toista ja seuraamaan ilmeitä ja uteliaisuutta.
Silloin, kun teen soseita itse, kaadan soseen jääpalamuotteihin, jäädytän palat ja siirrän ne sitten uudelleen suljettavaan pakastepussiin. Varsinkin näin alussa, kun annokset ovat pieniä, niin jääpalamuotit ovat tosi näppärä apuri.
Itse tehdyn ruoan lisäksi hyödynnän hyvillä mielin valmiita ruokia ja soseita, sillä mikään tässä maailmassa ei taida olla tarkemmin säädeltyä kuin lastenruoan turvallisuus. Sanon taas kerran: mikä aika olla elossa. Minusta on hienoa, on-the-go voi helposti tarjoilla jonkun muun soseuttamat hedelmät tai helpottaa jaksamista naksauttamalla silloin tällöin purkin auki. Esimerkiksi nyt, kun minuun iski flunssa, olen todella huojentunut, että kaapissa on valmiita soseita.
Valmisruoista olisi varmasti helpompaa kertoa, mitä meillä ei ole ollut kuin mitä meillä on ollut – monipuolisuus näkyy siis tässäkin. Olen ostanut niin Ella’s Kitcheniä, Semperiä, Pilttiä, Hippiä, Lupiluta, Pirkka Luomua, Organixia kuin Valio Onnia jälleen aina tilanteesta, kaupan valikoimasta ja kategoriasta riippuen. Kiinnosta uutuus on myös Green Planet Astronauts.
Kiinteiden maistelu on minusta syömisessä helppo ja mukava vaihe. Kummallisia ilmeitä saattaa tulla, mutta ei juurikaan muuta protestia. Sitä odotan uteliaana, vaikuttaako pikkusiskon syöminen isoon siskoon. Että alkaako kolmevuotiastakin yhtäkkiä kiinnostaa ruoat, joista hän ei välitä, mutta jotka näyttävät siskolle maistuvan. Pidän tässä asiassa odotukset sopivan matalalla, mutta aina saa toivoa, että porkkana vapautuu pannasta.
Mukavia ruokailuhetkiä!
Meillä isosko olisi mielellään maistellut pikkusiskon soseita. Mutta kuinka ollakaan, meillä on nyt kummallakin pannassa salaatti. Mutta siinä missä pikkusisko rakastaa tomaattia ja paprikat jää lautaselle, isoskolla on toisin päin. Pikkusisko yrittää lapioida ruokaa myös muiden pöydässä istuvien suihin, jos ei itse siitä perusta.
Näinhän se on, että kummasti sitä alkaa kiinnostaa sellaiset asiat, joita sisar tai vaikka päiväkotikaverikin syö. Toisen lapsen esimerkin voimalla on ihan erilainen vaikutus kuin sillä, että vanhempi pyytää maistamaan. Meillä esimerkiksi mainitsemasi paprika on sellainen, että kolmevuotias kieltäytyi siitä pitkään täysin, kunnes yksi päivä täysin odottamatta hän pyysi paprikaa. Salaattia kolmevuotias ei syö kotona, mutta kertoo kyllä, miten päiväkodissa syö. Toteaa vain iloisesti päiväkodissa syön, mutta kotona en. :D Tutkimattomia ovat tämänikäisen tiet ja se, mikä missäkin kohtaa laukaisee sen, että jokin ruoka ei enää maistukaan tai yhtäkkiä maistuukin taas. Ei näistä voi tehdä ihmeellistä numeroa, ihmetellä sivusta vain ja elää rennosti olosuhteiden mukana. ;)
Voi miten hellyyttäviä kuvia pienen kanssa. Parasta lapselle on rakkaus.
Kaunis kiitos, Sirkku! Pieni malliystävä on kyllä niin ihana, ettei hänestä huonoja kuvia saakaan. <3
En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Lapselle tärkeintä on rakkaus, ei se, missä formaatissa kasvikset tarjotaan. Tämä on niin tärkeää muistaa etenkin nyt, kun vanhempien riittämättömyyden tunteesta puhutaan paljon. Mukavaa sunnuntaita sinulle!