
#Kaunisjärjestys-sarjan toivepostauksia on teiltä pitkä lista jonossa, mutta ajattelin, että tartun nyt yhteen ajankohtaiseen aiheeseen näin flunssakautena, nimittäin lääkkeiden säilytykseen.
Meillä lääkkeille on tänä syksynä ollut vähemmän tarvetta kuin pitkään aikaan, mistä olen todella kiitollinen. Lapset eivät ole olleet tänä syksynä kunnolla sairaana kertaakaan, ja minäkin vain kerran, mikä on todellinen ihme tällä vastustuskyvyllä, jolla yleensä sairastan usein ja pitkään.

Flunssa voi tietysti edelleen iskeä koska hyvänsä, joten pidän mielelläni kotona valmiina yleisimpiä särky- ja muita lääkkeitä sekä tietenkin laastareita ja sen sellaista.
Säilytän lääkkeet Ikean kannellisissa ruokasäilytysastioissa, joskaan tätä ihan samaa sarjaa ei mielestäni enää saa. Rasioiden mitoitus on sattumalta juuri sopiva vessan kaappiin. Vessanpöntön yläpuolella sijaitseva kaappi on meillä hyvä lääkkeiden säilytyspaikka siksi, että ensinnäkin sekin kaappitila tulee hyödynnettyä johonkin (samassa kaapissa on myös vessapaperirullia ja samanlaisessa kolmannessa rasiassa Onnin tarpeita), ja toiseksi korkealla olevaan kaappiin eivät lapset yletä.

Turvallisuus onkin lääkkeiden säilytyksessä tärkeä seikka huomioida. Jos kotona on pieniä lapsia, on hyvä huolehtia, että lääkkeet sijaitsevat lasten uluttumattomissa tai vaikka lukitussa laatikossa. Muuten minusta lääkkeitä on loogista säilyttää monessakin eri paikassa: vessan ohella yhtä lailla vaikka siivouskaapissa tai keittiön kuivakaapissa – missä nyt tilaa onkin. Käsittääkseni kylpyhuone on kuitenkin lääkkeille liian kostea paikka.

Lääkkeiden säilyttämiseen myydään tarkoitukseen ajateltuja, ristillä kuvioituja ensiapulaatikoita, mutta yhtä hyvin tarkoitukseen sopii minusta tällaiset tavallisetkin laatikot. Jälleen kerran suosin itse valkoisia laatikoita läpinäkyvien sijaan ilmeen rauhoittamiseksi. Tärkeää on suojata lääkkeet valolta. Vaikka tavallisesti lääkkeet säilytetään huoneenlämmössä, niin jokaisen lääkkeen säilytystapa on tietenkin vielä syytä varmistaa, sillä toki on paljon jääkaapissakin säilytettäviä. Laatikoissa säilytän lääkkeet totta kai alkuperäispakkauksissaan, jotta lääkkeen ohjeet ja tiedot pysyvät tallessa.

Meillä kaksi lääkkeille varattua laatikkoa on ollut juuri sopivasti. Tilaa pitää olla tarpeeksi, jotta lääkkeet mahtuvat, mutta jos sitä olisi paljon enemmän, lääkkeitä ei ehkä tulisi tarpeeksi usein käytyä läpi ja siivottua. Vanhentuneet käyttämättä jääneet lääkkeet on tärkeä muistaa palauttaa apteekkiin roskiin laittamisen sijaan.
Toivottavasti te olette pysyneet terveinä!
Miten voikin ihminen ilahtua, kun pääsee lukemaan lääkkeiden säilytyksestä. 😅 Tää voisi olla ensimmäinen järjestyshomma, jonka pistän meillä kuntoon. Houkuttaa kovasti ajatus siitä, että lääkkeet olisivat kannellisessa rasiassa. Eikä haittaa, vaikka alkuvuodesta muutetaan, kun sitten voi kantaa boksit vain suoraan uuteen kotiin.
No sanopa se! Minuakin huvittaa, miten paljon näistä järjestelypostauksista tykätään. Tai siis te tykkäätte, jotka tykkäätte. Loput on varmasti, että jessus näitä järjestelyjä, eikö ole parempaa tekemistä. :D Hei aivan ihanaa, jos muutto onnistuu! Siinä taitaa olla paras joululahja – onnea Jenni!
Lapsuudessani lääkkeet olivat äitini aikoinaan hankkiman vanhan lipaston oikeanpuoleisessa ylälaatikossa. Nyt lipasto on minulla ja lääkelaatikkokin pysynyt samana :-). Laatikko on liian korkealla ja liian jäykkä pienen lapsen avattavaksi. Osa migreenilääkkeistä kulkee aina mukana, niitä ilman en uskalla lähteä minnekään.
Hauskaa, miten sitä kiintyykin tiettyihin perinteisiin! Ja lipastohan on sitten kuin tehty jäykkine laatikoineen. :) Minäkin kannan varoiksi särkylääkettä ja matkoilla myös pahoinvointilääkettä, jos esimerkiksi lentokoneessa tulee turbulenssi. Rauhoittaa mieltä, että apu on lähellä. :)
Seuraa pitkähkö kommentti, joka sivuaa lääkkeiden säilytystä vain osittain. Kiitos Laura tästä blogista! Tämä on jotain niin korvaamattoman rauhoittavaa, inspiroivaa, samaistuttavaa arkeni keskellä…
Elämäni on sekä kovin samanlaista, että kovin erilaista kuin sinulla (tämän blogin perusteella ajateltuna) Kaksi pientä lasta, koira ja (haaveena) seesteinen, järjestetty koti. On ihana huomata että meitä on muitakin joille kahvi ei ole mikään pahe, vaan oikeasti lähes meditatiivinen hetki aamuisin, kattauksilla on iso, iloa tuova merkitys, lasten vaatteiden ei tarvitse kirkua kaikkia värejä yhtäaikaa jne jne. Listaa voisin jatkaa.
Meillä aikuiset kuitenkin harrastaa, meillä on se kesämökki, asumme Oulun seudulla jne. Että arjesta siis löytyy isojakin eroja. Mutta! On erittäin kannustavaa kun kerrot suoraan, kauniisti ja rehellisesti että siisteys ja harmonia ovat sinulle prioriteetti, ne eivät tule ”ilmaiseksi” vaan se on asia mihin haluat panostaa aikaa ja energiaa. Kerrot mihin asioihin olet valmis käyttämään aikaa, mitä teillä taas ei juurikaan nyt tehdä, halun, ajan tai minkä ikinä -puutteesta. Se kertakaikkiaan rauhoittaa omaa mieltäni! Olen sinun inspiroimana askel kerrallaan saanut kotiamme harmonisoitua, aloittaen siivouskaapista! :D ja voi että miten ihana on siihen kauniiseen, mietittyyn ja järjestettyyn kaappiin katsoa ja aloittaa päivittäinen kodin siistiminen. Myös lastenhuoneet ovat työnalla, lääkekaappi olikin valmiiksi valmis :)
Tällä pitkällä, kieltämättä hiukka maanisella kommentilla haluan siis kiittää Sinua, ja toivoa sormet sekä polvet ristissä että jatkat tällä linjalla. :) Oikein ihanaa Joulua koko teidän perheelle!
Moi Maija! Kiitos aivan ihanasta kommentista. Ilahduin terveisistäsi todella paljon. Mietin usein, että mahdatteko te lukijat ymmärtääkään, miten suuri vaikutus teillä ja teidän kivalla palautteella on blogiini. Se on suurin motivaationi jatkaa. Kiitos siis ennen kaikkea sinulle ja kaikille teille! <3
Ilahdun itsekin todella paljon siitä, että tänne saa samanhenkiset kokoontua järjestelymietteineen, kattausideoineen ja kahvihetkineen. :) Se on tärkeä juttu minullekin löytää samasta elämäntavasta nauttia sielunsiskoja. Paljon kun on ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan voi ymmärtää, että kodin järjestys voi olla yhtä tärkeä henkireikä kuin vaikka urheilukin, joten sitä suuremmalla syyllä on ihana, että meillä on toinen toisemme ymmärtämässä, että kodin järjestys on mieltä rauhoittavaa ajankäyttöä siinä missä leipominen, moottoripyörän huoltaminen, salilla käyminen tai vanhojen kalusteiden kunnostaminenkin. :)
Olen myös todella iloinen siitä, että olet saanut kiinni priorisointiajatuksestani. Se on minulle tosi tärkeä arvo, etten välitä blogissa kaikkivoipaa kuvaa, että pystyisimme kaikkeen, vaan että valitsemme aina taistelumme. Tämän viestin jos saan perille teidän mieltänne rauhoittamaan, niin tehtäväni on tehty! Mutta jatkan kyllä, teille on ihana kirjoittaa, ja onneksi elämäntilanteeni sen mahdollistaa. :)
Kiitos samoin, oikein ihanaa joulua myös teidän perheelle ja inspiroivia harmonisointiprojekteja (mikä ihana termi :D)!
Miten osuva postaus! Juuri eilen siivosin lääkelaatikkoni, meillä se on keittiön vetolaatikko, syvä ja iso. Sekamelska oli valtava. Ajatus oli jotenkin lokeroida, mutta eihän mulla tähän hätään mitään laatikoita ollut. Pari muovikoria, toinen liian iso ja toinen liian pieni. Otin ne kuitenkin käyttöön, mutta tänäaamuna dosettiani täyttäessä, sekamelska tuli takaisin.
Hyvästä ideasta innostuneena, hankinkin kannelliset laatikot, voin jopa hyödyntää vetolaatikon korkeuden, joka nyt on tyhjää täynnä.
Ihanaa viikonloppua !
Olipa hauska sattuma ja tuuri, että olet juuri samaan aikaan saman homman kimpussa! Iso vetolaatikko onkin hyvä, mutta kaipaa varmasti juurikin ne laatikot. Kannelliset kuulostavat erityisen hyviltä pinoamisenkin takia. Ihana, että juttu inspiroi. :) Mukavaa viimeistä joulunalusviikkoa, Niina!
Kiitoksia satelee.. Sinun innoittamana olen pikkuhiljaa laittanut sellaisia asioita järjestykseen, joita olen vuosia siirtänyt.
Ensinnäkin tuhottavat paperit, niitä tuli IKEAn iso kassillinen, vaikka omistankin paperisilppurin. Vein ne kuitenkin tuhottavaksi Paperinkeräys firmaan, koska silppuaminen olisi kestänyt kotikoneella iäisyyden.
Sukat saivat kapeat nelikerroksiset korihyllyköt Ikeasta, joita mahtuu kaksi vierekkäin normi hyllykaappiin. Nyt ovat sukat järjestyksessä.
Astioista perkasin kaikki ihme kipot ja kupit ja ei mieleiset sekä käyttämättömät yksilöt.
Kukkavaasit lähti myös Aalto-vaasia ja pari muuta lukuunottamatta.
Lehtiä olen säilönyt vuosikerroittain, lähinnä matka-ja sisustusaiheisia. Vain kuluvan vuoden lehdet säästin. Uusiahan ilmestyy koko ajan.
Tietokoneelta perkasin satoja valokuvia.
Joulukoristeet lähti roskiin, kymmeneen vuoteen ei ole ollut kuustakaan. Jouluvalot ja muutamat kynttiläjutut jätin.
Kenkiä laitoin Fidaan IKEAn kassin täyteen ja toisen vaatteita, kirpputorijuttuihin ei into riitä.
Ihan kuin olo olisi keventynyt, kun tuon tavaramäärän sai ulos kannettua.
Päätin, että mitään, ei mitään tähän huusholliin osteta, mikäli ei vastaavasti jotain lähde pois. Ja kaikki mitä ostetaan, pitää olla laadukasta, kestävää ja mieleistä ettei muutamaan vuoteen tule tarvetta hankkia samaa tuotetta, oli se sitten vaatetta tai tavaraa.
Voi miten kiva kuulla! Kodin järjestys ei ole itseisarvo, joka kaikkien pitäisi saavuttaa, mutta jos omaan elämäänsä kaipaa järjestystä, olen todella iloinen voidessani auttaa ja inspiroida. :)
Vau, olet ollut tosi tehokas – onnea kaikesta, mitä olet saanut aikaan! Niin se varmasti usein menee, että projektin aloittamiseen tarvitsee tietyn mielentilan, ja sitten kun alkaa tapahtua, niin sitten todella tapahtuu! Huomaa kategoriasta jos toisestakin, miten paljon turhaa on säilyttänyt. Tai ei tavara tieteysti aina turhaa ole automaattisesti ollut, mutta omaisuus onkin tärkeä käydä läpi juuri sen hetken elämäntilanteen näkökulmasta. Se, että joskus keräili jotain, ei tarkoita, että edelleenkin pitäisi. Me kaikki kuitenkin muutumme vuosien saatossa.
Minusta hyväntekeväisyys on todella hyvä vaihtoehto! Ennen kaikkea auttamisen mutta myös oman jaksamisen näkökulmasta. On hyvin tyypillistä, itsellänikin, että karsiminen etenee nopeasti ja Ikea-kassit täyttyvät vaihdilla, mutta sitten, kun pitäisi alkaa tehdä kymmeniä myynti-ilmoituksia, homma tyssää siihen.
Todella, olon keventyminen on se juttu! Tuntuu, että koti ei ole ainoa, joka kevenee, vaan todella myös mieli. Karsimista välillä kritisoidaan siitä, että sitten tilalle ostaa heti uutta, mutta uskon, että suurimmalle osalle karsiminen tarkoittaa pysyvää elämänmuutosta. Ison urakan jälkeen ihan jokaista ostosta harkitsee eri tavalla, ja hankintoihin on myös eri tavalla valmis panostamaan.
Kiitos, kun jaot omat järjestelyprojektisi! Näitä on minun ja yhtä lailla muiden lukijoiden tosi mielenkiintoista lukea. Inspiroidaan toinen toisiamme. :)