Vihdoin tartun yhteen todella paljon toivottuun #kaunisjärjestys-kysymykseen, lastenhuoneen järjestykseen. Eniten kysymyksiä on tullut siitä, mitä säilyttää lasten askarteluista ja miten. Yhdistän juttuun kuitenkin myös muita ajatuksiani lastenhuoneen säilytyksestä ja järjestyksestä.
Meillä on siis kodissa yksi lastenhuone, jossa molemmat tytöt sekä nukkuvat että leikkivät. Onneksi lastenhuone on isohko, joten toistaiseksi kaikki lelut, vaatteet ja kirjat ovat mahtuneet huoneeseen. Ei tosin itsestään, vaan näen kyllä säilytyksen eteen vaivaa – on pakkokin.
Jos aloitetaan niistä askarteluista ja piirustuksista, niin itselläni on tähän aika selkeä linja: aivan ehdottomasti säästän osan, mutta missään nimessä en säästä kaikkea.
Meillä ei olisi mitään mahdollisuutta säästää kaikkea ja totta puhuen, niin maailman rakkaimpia kuin lapset ovatkin, minulla liikutukset ja muistot liittyvät sitten kuitenkin muuhun kuin ryppyisiin paperinpaloihin, joihin on piirretty viimeisiään vetelevällä tussilla yksi sykerö. Näitä arkisia ”piirustuksia” kun vielä tulee parhaimmillaan kymmeniä viikossa, niin rehellisesti sanottuna minulla ei ole tullut mieleenkään niitä kaikkia säilyttää.
Säästöön pääsevät kaikki juhlapyhien päiväkotiaskartelut, kuten äitienpäivän ja isänpäivän kortit sekä joulun liikuttavat tontut, pääsiäisen tiput ja vastaavat ajatuksella kotona tai päiväkodissa tehdyt työt.
Laitan askartelut ja piirustukset säilöön isoon laatikkoon, jossa on myös minun lapsuudestani säilynyt nukketeatterisetti. Lastenhuoneessa sijaitseva laatikko on minusta looginen ja kätevä paikka valittujen piirustusten ja askartelujen säilyttämiseen. Sinne ne tulee laitetuksi paljon helpommin kuin vietyä esimerkiksi muistojen laatikkoon varastoon. Nyt laitan laatikkoon kaikki työt, joiden kohdalla siltä tuntuu, mutta tarvittaessa laatikon täytyttyä teen vielä karsintaa.
Lelut ja kirjat säilytetään meillä pääasiassa kaapiston toisessa puoliskossa, toisella puolella on molempien vaatteet. Olen todella tyytyväinen, että tajusin hankkia lastenhuoneeseen jo siinä vaiheessa, kun lapsia oli vain yksi, niin ison kaapin kuin huoneeseen suinkaan mahtui. Pidän siitä, että isolle osasta leluja on paikka kaapinovien takana, mikä pitää huoneen ilmeen levollisena.
Kaapin sisällä esimerkiksi pelit ovat ihan sellaisenaan, mutta junaradalle ja (minun lapsuuteni aikaisille) Dubloille on kaapissa korit, joista ne on helppo nostaa leikkiin. Pehmolelut ovat sängyn viereisessä säilytyspaperipussissa ja leikkiruoat leikkikeittiöllä. Nukenhoitotarviketta taas seilaa leikkisängyssä ja erilaisissa repuissa ja laukuissa. Myös lasten matkalaukku vetää sisäänsä leluja. Kirjaston kirjoille perustin nyt pinnasängyn alle mahtuvan laatikon, kun ne eivät mahdu kaappiin.
Selkeiden lelukokonaisuuksien, kuten juuri Dublojen tai Muumitalon, lisäksi lapsillahan on tunnetusti ”aarteita”. Jokainen vanhempi tunnistanee tämän sekalaisen kategorian. Aarteet voivat olla mitä vain pääsiäismunayllätyksestä ulkoa kerättyyn keppiin ja hotellista saadusta tehtäväpussukasta hampurilaisaterian kyljessä tulleeseen epämääräiseen vekottimeen.
Mitä sitten ”aarteiden” säilyttämisestä ajattelen? Jos aarre on lapselle tärkeä, niin totta kai hän saa sen säilyttää. Aarteita varten kannattaa minusta hyödyntää huoneessa erilaisia laatikoita. Erityisen tärkeää säilytystä on miettiä vauvaikäisen sisaren kanssa. Yhdeksänkuukautinen on nyt siinä iässä, että huoneen lattialla ei voi pyöriä turvallisuussyistä yhtäkään suuhun eksyvää pikkuesinettä.
Samanaikaisesti totean rehellisesti, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta säilyttää 18 vuoden ajan kaikkia jälkikasvun aarteita, vaan kyllä niitä myös toisesta päästä karsitaan.
Tällä hetkellä käytän ”aarteiden” ja ”suttailujen” karsimisessa lähinnä omaa harkintaa. Kun huomaan, ettei lapsi ole hetkeen leikkinyt, muistanut tai osoittanut muuten kiinnostusta aarretta kohtaan, karsin sen asiasta numeroa tekemättä, samoin kuten karsin kaapista vaikka loppuun väritetyt värityskirjat. Tällainen kaapin siivous on meillä tarpeen 2–4 kertaa vuodessa. Nyt tein sen joulun ja synttärien välissä. Koskaan ei ole lapsi näiden siivousten perään kysellyt, ja jos joskus kysyykin, niin en pidä sitä maailmanloppuna todeta lempeästi, että nyt ei taida rakas asia X olla enää tallessa.
Mitä enemmän lapselle tulee ikää ja ymmärrystä, sitä enemmän alan käsitellä yhdessä hänen kanssaan säilytettävien ja karsittavien tavaroiden vyyhtiä. Tässä vaiheessa itseisarvo ei ole siivous sinänsä, vaan tavarakasvatus. Pidän yhtä tärkeänä opettaa lapselle tavaroihin liittyviä taitoja kuin muitakin: Mitä säilytetään ja miten? Mistä luovutaan, miksi luovutaan ja miten luovutaan?
Etenkin, kun asumme Helsingissä sellaisten neliöhintojen aluella kuin asumme, en koe pienintäkään huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi ei voi säilyttää kaikkea elämänsä aikana kohtaamaa. Se on yksi elämän realiteetti siinä missä sekin, ettei kaikkea voi saada lelukaupasta, tai että joka päivä ei voi syödä karkkia. Myöhemmin siitä, että lapsi voi myydä itse lelujaan saadakseen taskurahaa, tulee varmasti hyvä tapa opettaa rahan ansaitsemista ja arvoa.
Suhtautumiseni lasten siivousosallistamiseen on, Maaret Kallion sanaparia lainatakseni, lujasti lempeä. Vaadin vanhemmalta, kohta neljä vuotta täyttävältä tyttäreltäni (ja toki samanlailla kuvissa olevalta nuoremmalta hänen kasvaessaan) osittaista osallistumista, että hän keräilee edes osan leluista, vie omat pyykkinsä pyykkikoriin ja petaa viikonloppuaamuisin sänkynsä (mikä siis tarkoittaa sekunnin kestävää peiton oikaisemista, eli ennen kaikkea kyse on periaatteesta, että lapsellakin on velvollisuuksia pitää yhteinen ympäristö siistinä, eikä siitä, ettenkö voisi peiton oikaisemista tehdä itsekin.)
Vaikka osallistan lasta (sen ohella, että siivoan lasten jälkiä itsekin), säilytän aina tilannetajun. Jos lapsi on vaikka touhukkaan retkipäivän jälkeen todella väsynyt tai pahimman uhmakohtauksen pyörteissä, en jää missään nimessä vänkäämään siitä, menikö jokainen Dublo-lammas koriin asti, vaan silloin mennään vain nukkumaan. Muutenkin leluja saa kyllä jäädä esille, ja yleensä aina jääkin, mutta yleisesti ottaen tavoitteena on käydä kohtuullisen levollisessa ympäristössä nukkumaan niin, ettei koko huone ole ”räjähtänyt”.
Tälläkin kirjoituskerralla tuntuu tärkeältä korostaa, että oikeanlaisia tapoja tehdä on yhtä monta kuin perheitäkin. Me toimimme näin, koska asumme kompaktissa kodissa, ja koska järjestys on meille henkilökohtaisesti tärkeää. Sekä minä että mieheni kaipaamme asumiselta harmoniaa, ja uskon, että lapsemme, vaikka eivät sitä nyt tiedostaisikaan, valitsevat kyllä tuhat kertaa mieluummin jaksavat ja hyvinvoivat vanhemmat kuin neljännentoista Kinder-hahmon tai jo vuonna 2017 täyteen tuhritun värityskirjan.
Sitten tilanne voi olla hyvinkin toinen, jos lapsille on vaikka isommassa talossa oma leikkitila, ja nukkuminen tapahtuu muualla. Lapset myös leikkivät erilailla iästä ja luonteesta riippuen. Tyttäreni leikit ovat vielä toistaiseksi aika hillittyjä, mutta tiedän, että vaikka vähän vanhemmat sisarukset voivat rakentaa huikeitakin Lego-rakennelmia. Luonnollisesti mitään sellaista ei kuulu iltaisin pois korjatakaan, vaan jatkaa seuraavana päivänä.
Eli tilanteiden ja tilojen mukaan!
Yhtä kaikki sen takana kuitenkin seison, että minusta lapset eivät ole tilojen siistinä pitämisen ja tavaroiden järjestämisen yläpuolella. Vanhempana ajattelen, että ihan samanlailla kuin vaikka ruoka- tai käytöstapoja, minun kuuluu opettaa lapsilleni tavaran arvoa ja hallinnointia, mikä ei liity pelkästään arjen sujuvuuteen nyt vaan myös elämässä pärjäämiseen tulevaisuudessa, samoin kuin taloudelliseen ja ekologiseen ajatteluun.
Ihan samaan tapaan, kun en anna lapsen heittää roskaa luontoon (eikä hän sitä heittäisikään, lapset ovat monesti fiksumpia kuin me aikuiset), en halua opettaa häntä ajattelemaan, että vaikka vaatteen voi vain rytätä viikoksi jonnekin sängyn alle – vaatteen, jonka me vanhemmat olemme hankkineet käymällä töissä, ja vaatteen, jonka puuvillan viljelyä varten on käytetty hurjat määrät vettä.
Idea ei ole saarnata lapselle näin tarkkoja yksityiskohtia, vaan enemmänkin kyseessä on sellainen kokonaisvaltainen asenne, että iänmukaiset valmiudet huomioiden näistäkin asioista keskustellaan pienestä pitäen hyvässä mukavassa hengessä yhteistä omaisuutta kunnioittaen.
Ajan kanssa, lempeällä kärsivällisellä johdonmukaisuudella tavarakasvatus onkin tuottanut hedelmää, ja on nyt meillä sillä tasolla, kun sen ylipäätään tarvitsee olla.
Niin kauan kuin en jaksa siivota aina itsekään, en voi myöskään odottaa sitä lapselta, enkä muutenkaan ajattele, että elämän pitäisi olla millään osa-alueella täydellistä – siksi myös lastenhuoneen siisteydessä riittävän hyvä on riittävän hyvä.
Oleellisinta ei muutenkaan koskaan ole mikään yksittäinen väärässä paikassa seilaava muistipeli, vaan kokonaisuus: se, miten tavaramäärä pidetään jatkuvalla ylläpidolla järkevänä ja kohtuullisena kaikkien perheenjäsenten viihtyisyyden takaamiseksi ja arjen sujumiseksi – lastenhuoneessa ihan samalla lailla niin kuin muissakin huoneissa.
Minulle lastenhuoneen järjestyksekseen liittyy myös palauttava näkökulma. Niin kuin Miten rauhoittua ja rentoutua lapsen kanssa -postauksessa kirjoitin, usein lasten hepulointia, pelleilyä ja energian purkamista pidetään itsestään selvänä, mutta puhe rauhoittumisesta ja rentoutumisesta jää vähemmälle. Minulle siisti, tai siistihkö, lastenhuone on nimenomaan arjen toimivuuden lisäksi palautumiseen liittyvä kysymys: haluan mahdollistaa lapselle levollisen ilmapiirin touhukkaan ja kuormittavan päivän jälkeen.
Kuten sanottu, lapset ovat erilaisia, mutta omastani huomaan rentoutumisen merkityksen. Tytär tuleekin välillä silmät kirkkaana kertomaan, että ”äiti, siivosin kotia, niin nyt on kiva olla”. Tai hän saattaa todeta kynttilää sytyttäessäni, että on ”ihana tunnelma”. Minusta äitinä se tuntuu mukavalta, että pienen ihmisen elämää mahtuu sekä lapsenomaista hulinaa että rauhoittavien elementtien arvostamista tässä hektisessä maailmanajassa.
Sellainen huomio mieleeni tulee vielä, että jos lastenhuone on täynnä, mutta muualla kodissa on tilaa, harrastaisin lelujen ja kirjojen kierrättämistä niin, että esimerkiksi joulukirjat olisivat kesäkauden varastossa. Tällä taktiikalla saa myös piilosta otetut omat lelut tuntumaan jännittäviltä ja kiinnostavilta pienen tauon jälkeen ilman uuden hankkimista. Samasta on puhunut PikkuVaniljan ihana Martina, jonka kanssa jaamme muutenkin paljon samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä vaalea lastentyyli -mieltymyksen lisäksi.
Lastenvaatteiden kiertokulun hallitsemisesta, joka sekin liittyy oleellisesti tähän aiheeseen, olen kirjoittanut aikaisemmassa postauksessa.
Kysykää jos tulee vielä mieleen täydennyksiä ja keskustelu on jälleen tietenkin auki. Olisikin kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia teema teissä herättää. Oletteko löytäneet sopivan jatkuvan ylläpitämisen rytmin, tai oletteko joutuneet tekemään radikaaleja ratkaisuja esimerkiksi muuton tai perheen kasvamisen yhteydessä? Ja kiitos teille lukuisille, jotka olette jättäneet tähän aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja postaustoiveita!
Kiva lukea tästä itsellenikin ajankohtaisesta aiheesta. Meillä on 6-, 4- ja 1-vuotiaat lapset ja vain yksi lastenhuone. Se on kuitenkin onneksi poikkeuksellisen iso ja olemme melko järjestelmällisiä. Isompien lasten kohdalla olen huomannut heidän keskittyvän pitkäkestoisemmin ja intensiivisemmin leikkeihinsä, kun ne voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä aamulla tai päiväkodin jälkeen. Ei tule turhautumista tiellä oleviin ylimääräisiin leluihin ja toisaalta samaan leikkiin saattavat yhdistyä niin junarata, nukkekoti, Ninjago-Legot kuin pehmoeläimetkin. Esikoinen saattaa nykyään jopa todeta siskolleen leikin vaihtuessa ”hei siivotaan nää eka pois, et mahtuu paremmin”. Tässäkin varmasti lapsen luonne vaikuttaa, mutta lähtökohtaisesti pidän tätä jo vallan mainiona suorituksena tavarakasvatusta ajatellen. Kyse ehkä vähän samasta asiasta kuin, että kokkaamista on ärsyttävä aloittaa, jos keittiö on siivoamatta.
Nuorimman kohdalla siivoaminen käy vielä hauskasta leikistä (hänen mielestään), mutta yllätyin iloisesti pari päivää sitten. Olimme lähdössä ulos ja hänellä oli lelu kädessään. Totesin vain, että lähdetään laittamaan haalarit päälle. Hän kipitti olkkarista lastenhuoneeseen, vei lelun oikeaan koriin ja tuli eteiseen pukemaan. Tätä lisää kiitos! :D
Kiitos Elina kommentista! Ihana, kun jaoit kuulumisia muutenkin, mutta erityisen mielenkiintoista on juuri se, miten olette saaneet arjen toimimaan, kun huoneita on yksi, mutta lapsia kolme. Niin kiinnostavaa! :)
Ihana, että olet havainnut tuon. Minulla on sama fiilis, vaikka vanhempi on täyttämässä vasta neljä. Että lapsikin (tai ainakin tietynluonteiset lapset) nauttivat myös selkeydestä: että tosiaan leikin voi aloittaa puhtaalta pöydältä ilman levottomuutta aiheuttavaa sotkua edellisistä. Samaa tapaa suositaan hänen päiväkodissaan, mitä arvostan todella paljon.
Aivan ihana, että lapsesi totesi noin! Minustakin tuo on aivan ehdottomasti onnistuminen. :) Vertaus kokkaamiseen on täydellinen: miten kurjaa on tosiaan itsekään aloittaa ruoanlaitto, jos keittiö on edellisistä vielä epäsiisti.
Ja pieni perässä, ihana! :D Sehän se juuri on, kun tästä tulee koko perheen tapa, niin se helposti johtaa positiiviseen kierteeseen, eikä järjestys enää ole asia, josta täytyy ”nalkuuttaa”, vaan joka tulee luonnostaan. Nuoremmat sisarukset omaksuvat muutenkin niin paljon vanhemmilta sisaruksilta, että miksi ei tätäkin. :) Terkkuja teidän kolmikolle!
Laura tosi hyvä postaus, olipa kiva kurkistaa teidän tapoihin! Uskon kyllä täysillä, että seesteinen ympäristö, jossa ei ole liikaa leluja esillä ja levällään samaan aikaan rauhoittaa lasta. Auttaa keskittymään meneillä olevaan leikkiin paremmin ja pidemmäksi ajaksi.
Nykyään on yleistä, että lastenhuoneet täytetään leluilla ääriään myöten. Vanhemmat tekevät sen tietenkin rakkaudesta, halutaan, että kaikkea on! Ajatellaan, että on jotenkin huono vanhempi, jos lapsi marisee että hänellä on tylsää ja lapsi haluaa uusia leluja. Oikeasti tämä ”tylsyys” on todella terveellistä, eikä sitä pidä yrittää täyttää tekemisellä & uusilla tavaroilla koko ajan.
Riittää, että lapsella on esillä pieni määrä puuhaa kerrallaan, joita voi sitten vaihdella. Askartelu- ja piirustustarvikkeet, muovailuvaha, värityskuvat, palapelit, Hama-helmet, Geomagit, Legot…niistä saa luovaa touhua pitkäksi aikaa!
Hyvä vinkki tuo piirustusten kerääminen laatikkoon, joka on jossain lähettyvillä! <3
Kiitos Martina! Niin kiva, kun on muitakin, joita tämän aiheen pohtiminen kiinnostaa. <3
Niin minäkin uskon, ainakin tosiaan osalla lapsista. Me esimerkiksi mieheni kanssa olemme molemmat liiallisista ärsykkeistä kuormittuvia, niin samaa rauhoittumisen ja keskittymisen tarvetta on helppo huomata lapsessa. Tosi kiva, että tästä voidaan tänä päivänä puhua, kun vielä hetki sitten tuntui, että lasten kanssa ei ollut kuin yksi todellisuus: se mahdollisimman virikkeellinen ja värikäs.
Niin samaa mieltä olen myös tylsyyden tarpeellisuudesta! Tylsyys on ihan aliarvioitua. Tämä on edelleenkin mainio kirjoitus: https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/ile-uusivuori-jouduin-palvelemaan-lapsiani-jatkuvasti-kunnes-muutin-arjessamme
Ja siis täytyyhän tässä pidätellä vähän itse itseäänkin – miten ihania leluja lapsille onkaan nykyään tarjolla! Ja totta kai uudet iänmukaiset toivelahjat jouluna ja synttäreinä ovat perusteltuja, mutta jatkuva uuden hankkiminen vain siksi, ettei vanhoista leluista muka ole enää leikittäviksi, on se, mikä ei tunnu itsestäkään omalta tavalta. Luettelemasi lista on super hyvä kivoista keskittymiseen kannustavista leikeistä ja tauhuista. :) Terkut! <3
Sinulta saa ihan valtavasti inspiraatiota näihin järjestelyasiohin. Meillä on tällä hetkellä sekalainen vieras-/lastenhuone. Haluaisin siitä alkaa muodostamaan vähitellen lastenhuonetta. Vauva 5vkoa ei tietenkään omaa huonetta vielä tarvitse. Mutta olisi ihana saada sitä sisustettua.
Voi miten ihana palaute, kiitos! Ja kiitos, kun saan näistä teille kirjoittaa. :) Kuulostaa erittäin tutulta! Meillä oli juuri edellisessä kodissa sekalainen vieras- ja lastenhuone. Se on ihan totta, että noin pieni ei tarvitse omaa huonetta, mutta jonkin verran tilaa vauvan tavarat jo vievät. Meidän 9-kuukautinen viihtyy jo jonkin aikaa omissa leikeissä, toki usein olohuoneessa, mutta myös lastenhuoneessa jotain palikoita tutkien. Eli pikkuhiljaa sekin vaihe tulee, vaikka mikään kiire ei ole! Ja ihan totta, onhan lastenhuoneen sisustaminen ihanaa. ;)
Tämä oli kiva ja mielenkiintoinen postaus! Meillä on lapset 11-, 9- ja 6-vuotiaita. Jokaisella on omassa huoneessaan vaatekaapissaan/kaapin päällä laatikko/iso kansio, jonne laitetaan tärkeimmät askartelut ja maalaukset. Uusimmat saattavat olla seinällä hetken, erityisesti jouluaiheiset piirustukset joulun aikaan jne., mutta sitten siirtyvät omaan laatikkoonsa. Niitä on satunnaisesti karsittu, koska asioiden on mahduttava sitten sinne laatikkoon eikä ns. lisävarastoja niille kehitellä. Näin pysyy joku tolkku. Olen miettinyt, että omasta lapsuudestani ei ole montaa omaa askartelua jäljellä (ehkä pari kappaletta), enkä ole niitäkään yhtään kaivannut saati sitten kaikkia muita roskiin menneitä. :) Muutoinkin tavaroiden karsimista teen lasten kanssa yhdessä. Jos jollain ei ole leikitty, kysyn suoraan, että onko sille tarvetta ja lapset vastaavat kyllä rehellisesti. Tai sitten levitellään jonkun sekalaisen säläkorin tavarat lattialle ja lapsi kasaa toiseen kasaan tärkeät ja toiseen poistettavat. Kannustan lapsiakin siihen, että tavaroita ei kannata ostaa turhaan edes niillä omilla rahoilla ja että eteenpäin annettaessa lelut voivat antaa iloa jollekin muulle. Lisäksi, kun haluavat jonkin uuden tavaran, vähintään yksi tavara on lähdettävä huoneesta. Tässä on kyllä persoonallisia eroja. Selkeästi meidän vanhin lapsi on enemmän hamstraaja-tyyppiä, mutta hänkin on alkanut vähitellen miettimään asioita jo rahankin kannalta. Keskimmäisellä taas on huoneessaan vain legonsa ja vain ne pelit, kirjat ja muutama tavara, jotka hänelle merkkaavat. :)
Moi Taru, kiitos kivasta palautteesta ja mainioden käytöntöjen jakamisesta!
Hei tosi näppärä tuo kansiosysteemi – toimii siis isommillakin lapsilla! Ja nimenomaan se, että ei aina raivaa vain uutta säilytystilaa, vaan pitää säilytystilan samana ja karsii sisältöä. Se on ainoa tapa pitää edes joku ”tolkku” monilapsisessa perheessä, jossa kaikkea kertyy helposti vuodessa hurjat määrät. :)
Tuo on niin totta! Ei ole minunkaan lapsuudestani paljon askerteluja jäljellä, enkä niitä ole koskaan kaivannut. Eli se voi hyvin olla, että niitä tulee kyllä vielä moneen kertaan karsittua. Joistain rakkaista voi myös ottaa kuvankin.
Ihan mahtavaa, että teette tavaroiden karsimista yhdessä! Juuri niin minusta pitää yhtään vanhempien lasten kanssa tehdäkin.
Tämä oli myös tosi ihana: ”Kannustan lapsiakin siihen, että tavaroita ei kannata ostaa turhaan edes niillä omilla rahoilla ja että eteenpäin annettaessa lelut voivat antaa iloa jollekin muulle. Lisäksi, kun haluavat jonkin uuden tavaran, vähintään yksi tavara on lähdettävä huoneesta.” Voin vain nyökytellä kaikkeen.
Luonnekohtaiset erot ovat niin totta! Siihen valmistaudun henkisesti jo itsekin, koska vauvan hamstraamisista tai hamstraamatta jättämisistä ei vielä lainkaan tiedä. ;) Minusta on tärkeää suhteuttaa tämäkin asia luonteeseen. ”Hamstraajan” kanssa voi hyvin joustaa enemmän, ja silti pikkuhiljaa opettaa tätäkin puolta.
Kiitos vielä kivasta ajatusten vaihdosta! :)
Ystavani kierrattaa lapsiensa leluja viemalla osan ullakolle ja tuomalle osan sielta pois. Siten lapsilla on ”uusia” leluja vahan valein. Han on myos vienyt vanhoja leluja hyvantekevaisyyteen ja ostanut sielta lapsilleen uusia leluja ja on kannustanut lapsiaan antamaan vanhoja leluja vahempiosaisille lapsille. Kuten olen aikaisemmin kommentoinut aikuisten vaatteiden kohdalla, taalla Briteissa on myos lasten vaatteiden ja lelujen kierratys melko hyvin kehittynyt ja monet ystavani harrastavat sita, etenkin varikkaiden muovilelujen kohdalla.
Tytoillasi on aivan mahtava lastenhuone ja ihanaa, etta vanhempi tytto siivoaa sita itse. Ihanaa myos nahda miten lastenhuone on niin samantyylinen kuin muu kotisi. Uteliaana kysynkin, onko tyttosi pyytanyt koskaan mitaan super-varikkaita leluja vai onko teilla Monica-kaappi niita taynna ja kaapin ovi vain kiinni? :-)
Ihanaa viikonloppua!
Heippa Elina! Tuo ystäväsi ullakkokierrätys on niin loistavaa! Tekisin ihan samaa, jos meillä olisi tilaa varastossa. Seuraavan kodin myötä ehkä on, niin pääsee hyödyntämään tätä kierrätystapaa. :)
Myös hyväntekeväisyysnäkökulmaa pidän tosi tärkeänä. Epämääräiset loppuun käytetyt puuhakirjat ovat tietenkin tulleet tiensä päähän, mutta ehdottamasti hyväkuntoiset lelut, joilla ei vain itse enää leiki, annetaan meillä varmasti jatkossa yhtälailla hyväntekeväisyyteen kuin laitetaan myyntiinkin. Se, kun tytär sai valita jouluna lahjan samanikäiselle tytölle Joulupuu-keräykseen, jäi selvästi hänen mieleensä. Yksi päivä hän oli tehnyt itse glitterlaatikosta ”paketin”, ja kysyi, koska se voidaan vielä toiselle lapselle lahjaksi. Eli tosi tärkeitä juttuja nämä, ja kantavat kyllä hedelmää. <3 Ihana, että siellä on vahvana sama tapa!
Oi kyllä, meillä on leluja ihan kaikissa väreissä! Ja ihan yhtä kauheita muovisia virityksiä kuin kaikilla muillakin. :D On kirjavaa soivaa mikrofonia, äänehtivää otusta, värikästä piirustusalustaa, muovisia lääkäritarvikkeita, keittiön leikkiruoat ovat tietenkin kaiken kirjavia ja niin edelleen. Täällä vilahtaa ehkä enemmän vaikka kaapin sisältö onkin sittemmin hieman muuttunut: https://homevialaura.com/wp-content/uploads/2018/03/Homevialaura-arkihaaste_0185.jpg. Esillä olevissa suositaan vaaleita ja rauhallisia juttuja, ja blogikuvista otan mielelläni stailattuja ja nättejä, mutta tosiaan kaapissa kyllä todellakin on kaikenkirjavia leluja ja ehdottomasti saa ollakin. Juuri siitä syystä tuota kaappia rakastankin, että se kätkee nuo tuollaiset lelut, joita jokaisessa lapsiperheessä, meilläkin, on. ;) Ja se on kyllä meistäkin kiva, että lastenhuone sopii kokonaisuuteen, etenkin siksi, kun lastenhuone ei avaudu vaikka yläkerrasta tai käytävältä, vaan keskeltä kotia, olohuoneen ja avokeittiön välistä. :)
Ha-haa! Mini-Monica-kaappi varikkaille tavaroille (joskin muuten tuo kaappi on todella siisti, eika yhtaan Frendeista tuttua versiota muistuttava). Kuvan perusteella nalle ei pida kaapista ollenkaan – ilme on vahan ”anna mun kaikki kestaa” :-D
Talosi kuulostaa kaikin puolin kivalta: lapsilla on leikkitila / oma huone, jossa omat tavarat, mutta se on lahella olohuonetta ja keittiota.
Taalla Briteissa hieman kummastuttaa, etta lapset leikkivat aina olohuoneessa ja makuuhuone on vain nukkumista. Toki kaksikerroksisessa talossa pienia lapsia on hankala vahtia, jos itse on alakerrassa ja lapset ylakerrassa, mutta sama patee taalla vanhempiinkin lapsiin. Kaikkien brittiystavieni kotoa siis loytyy leluboxi olohuoneesta, kun taas makuuhuoneessa on kuulemma vain sanky ja vaatteet. No, eri maa, eri tavat.
Kyllä, just näin, yksi iso mini-Monica. :D :D Nyt taas kyllä siisti karsimisen jälkeen, mutta välillä myös kaikki sikin sokin sinne vaan ovien taakse. ;)
Tämä on kyllä ollut kompaktin kodin etuja, että kaikki tilat on lähekkäin. Kummassa tahansa lapset leikkivät, olkkarissa tai lastenhuoneessa, niin näkee ja kuulee, mitä tapahtuu. Olenkin juuri miettinyt, että miten tämä järjestyy, jos seuraava kotimme on esimerkiksi kaksikerroksinen. Pienempää kun ei vielä hetkeen voi jättää yksin. Varmaan sitten juuri niin, että olohuoneessa/alhaalla on lelukori. Eikä se toki sinänsä kaukaista ole nytkään, että usein nuo Dubloja tai junarataosia sisältävät korit nostetaan suosiolla lapsille olohuoneeseen.
Se on toki sitten ehkä suomalaisittain hassua, jos vanhemmatkaan lapset eivät leiki lastenhuoneessa. Toisaalta se voi olla tila- ja tunnelmakysymyskin, että lastenhuone rauhoitetaan nukkumiselle ja leikit sitten muualle, ehkä. Hauska aina pohtia näitä maakohtaisia eroja. :)