Kuten sanottu, se voi tuntua vähän kuluneelta puhua elämänmuutoksesta tammikuussa. Niin kuitenkin teen, koska minua vuodenvaihde inspiroi tarkastelemaan elämän kaikkia osa-alueita, siksi myös hyvinvointia, terveyttä ja jaksamista. (Eivätkä vuodenalun pohdinnat jää vielä tähänkään, tulossa on juttua esimerkiksi aarrekartasta.)
Peruutetaan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin. Vuoden lopussa, joulukuun 12. päivä, nautin käänteentekevät aamukahvit. Helsingin Sanomien Terveys-osion otsikko kuului ”Jo yksi lenkki viikossa pidentää elinikää”.
”Alle tunnin mittainen juoksulenkki viikossa vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiä yhtä paljon kuin ahkerampi lenkkeily, UKK-instituutin emeritus tutkimusjohtaja Pekka Oja sanoo”, jatkoi ingressi.
Nyt osuttiin minua puhuttelevaan liikkumiseen näkökulmaan. Tätä olin halunnut kuulla.
En henkilökohtaisesti ole kiinnostunut käymään salilla viittä kertaa viikossa ja punnitsemaan kanaa saadakseni vaikkapa timmimmät, joka tapauksessa yleensä pitkähihaisten mekkojen alle jäävät käsivarret. Se ei vain riitä minulle motivaatioksi.
Sen sijaan olen aivan ehdottomasti kiinnostunut lähtemään kerran viikossa juoksemaan edistääkseni todennäköisyyttä terveeseen ja pitkään elämään niin itseni kuin perheeni tähden.
Leikkasin Hesarin sivun talteen kalenterini väliin ja jatkoin joulun laiskaa ja leppoisaa odotusta ihan tavalliseen tapaan. Koska kyse oli vain parista viikosta, minulle tärkeää oli saada startata tämä projekti fiilissyistä nimenomaan vuoden alussa (kuka tällaista nyt joululoman alla aloittaisikaan).
Ja tosiaan, tänä vuonna olen päättänyt juosta 52 lenkkiä.
Jos väliin jossain vaiheessa jää yksittäisiä viikkoja esimerkiksi sairastelun takia, en anna sen tietenkään lannistaa (aloin juuri tätä kirjoittaessa tuntea kurkkukipua, joten yksi tauko saattaa olla pian edessä). Keväällä ja kesällä uskon juoksevani enemmänkin kuin kerran viikossa, mikä viimeistään tasoittaa tavoitteessa pysymistä. Joka tapauksessa keskeisin ajatus on ottaa juoksulenkit nimenomaan ympärivuotiseksi elämäntavaksi.
Vaikka lumeton ja lämmin talvi muuten harmittaakin, tämän projektin näkökulmasta se on ollut siunaus. Jos olisin lukenut artikkelia -15 asteen pakkasessa lumikinoksia tuijotellen, olisin hyvin todennäköisesti ajatellut jälleen tälläkin kertaa, että äh, katsotaan sitten toukokuussa.
Etenkin, koska polveni on leikattu, en ole koskaan tuntenut oloani mukavaksi liukkaalla lenkkeillessä, ja se on mukavuudenhalun lisäksi toinen syy, miksi olen aikaisemmin juossut vain kevät–kesäkaudella. Nyt ei kuitenkaan parhaalla tahdollakaan voinut käyttää umpikuivia katuja syynä tai edes tekosyynä.
Sen kuitenkin ensitöikseni tein, että ostin nastalenkkarit turvallisuuden ja turvallisuudentunnun lisäämiseksi nollakelipäiviä varten. Itselleni sopivat löysin Sarva Xante -mallista. (Jos lenkkarit näyttävät kuvassa erilaisilta kuin linkin takana, se johtuu siitä, että tyylilleni uskollisena vaihdoin neonvihreät kengännauhat mustiin.) Muuten olen pärjännyt nykyisillä juoksuvaatteilla käyttämällä talvijuoksutrikoita ja kerrostamalla yläosia.
Ongelmahan omalla kohdallani ei ole ollut missään vaiheessa se, ettenkö pitäisi juoksemisesta, vaan se, että pidän usein sohvan, kahvikupin ja läppäristä hohkaavan Pinterest-selailun lämmöstä vielä enemmän.
52 lenkkiä vuodessa -projekti on minulle juuri sopiva siksi, että en pakota itseäni tekemään mitään omasta mielestäni epämiellyttävää (itseni tuntien siitä ei tulisi kuin kurja ja ahdistunut fiilis), vaan projektissa lempeästi potkaisen itseäni sen pariin, josta tiedän pitäväni, ja jonka tiedän tekevän minulle hyvää.
Juokseminen on minulle sopiva laji monestakin syystä. Omaan tahtiin räpit korvilla viilettäessä saavutan sellaisen flow-tilan, johon en koskaan ole ryhmäliikuntatunnilla päässyt. Toiseksi se on leikatulle polvelleni turvallinen, sillä harmikseni pallopelejä en voi enää pelata.
Kolmanneksi arvostan juoksemisen ovesta ulos ja takaisin kotiin suihkuun -aikatehokkuutta: lähteä voi hyvin ex-tempore eikä aikaa tuhlaannu bussissa istumisiin. Lisäksi juoksemisesta saa raikasta ilmaa, ja se on kohtuuhintaisia varusteita lukuun ottamatta ilmaista. Kivasta lajista kyllä maksaisinkin, mutta omalla kohdallani kuukausijäsenyydet ovat hyvin pitkälti aina menneet kankkulan kaivoon.
Tähän mennessä takana on kolme lenkkiä, joissa jokaisessa juoksin reilu 25 minuuttia putkeen. Olen tosi tyytyväinen aloitukseen, sillä pitkän tauon jälkeen ajattelin, että jaksan ehkä viisi ennen kuin vaihdan kävelyyn – mikä sekin olisi ollut enemmän kuin ok, kaikki on!
Sen nimenomaan päätin, että ihan jokainen lenkki lasketaan. Että juoksen jumankauta vaikka talon ympäri viemään biojätteen, kunhan lähden juoksemaan, kunhan saan tästä rutiinin, ja voitan itseni ennen kaikkea henkisellä tasolla.
Hesarin artikkelin mukaan viikottaisen lenkin tulisi olla 50 minuuttia, eli nykyisellä kunnollani lenkkejä pitäisi olla kaksi, mutta koska tiedän, että suurin osa tällaisista projekteista kaatuu liian koviin odotuksiin, pidän oman rimani nimenomaan lenkki kuin lenkki -viikossa korkeudella.
Motivoivaa on se, että juoksemisessa kehittyy nopeasti, ja pian uskon jo juoksevani yli puolen tunnin lenkkejä, mistä ei olekaan enää pitkä matka reiluun kolmeen varttiin. Apunani käytän Runkeeper-applikaatiota.
Jos joku teistä innostuu tästä projektista, vielä ei ole liian myöhäistä – tietenkään! Vuosi voi yhtä hyvin sitä paitsi olla helmikuu–helmikuu, tai mitä vain. Kertokaa, jos saan teistä tähän projektiin ”lenkkiseuraa”.
Moi, kiitos taas realistisesta tavasta puhua hyvasta aiheesta. Itse olen enemman salitytto; en tosin mikaan mittailija, vaan pidan salitunneista, joissa muiden kanssa treenaaminen motivoi ja inspiroi.
Salini on noin puolivalissa kodin ja tyopaikan valissa, joten sinne on helppo paasta ennen toita, toiden jalkeen ja viikonloppuisin. Olen loytanyt juuri itselleni sopivat tunnit ja vaikka matkaan toki menee jonkin verran aikaa, kaytan sen jarkevasti lukemalla kirjaa. Tottakai olen myos tsekkaillut lahempana kotia olevia saleja, mutta harmikseni niissa tunnit alkavat aivan liian aikaisin, jotta illalla ehtisin toista niihin, ja aamulla taas en olisi ajoissa toissa suihkun ym ohella. Eli tuo puolimatkassa oleva sali on juuri sopiva tuntien alkamisajan takia.
Kotini lahella on myos paljon puistoja, joissa on mahtavaa kayda kavelylla. Eraan vanhan kartanon tila on suosikki puutarhan ja ison metsa-alueen kanssa. Ja jos matkustaa vahan kauemmaksi, on jo maaseudulla.
Eli jospa tsemppaamme toisiamme liikkumaan, kukin itse sopivalle tavalla. Tsemppia 😊!
Kiitos Elina, kun luit ja vaihdoit ajatuksia! Juuri se oli minun ajatukseni, inspiroida lempeästi liikkumaan juuri itselle sopivalla tavalla ja tahdilla. Mediassa niin helposti painoarvoa saa asiassa kuin asiassa ääriesimerkit, niin siksi halusin kirjoittaa realistisista liikuntasuunnitelmistani ihan ”tavallisena” naisena ja yhdeksän kuukautta sitten synnyttäneenä äitinä. Itse olen ehkä turhaan ajatellut ennen, jos jos en ehdi liikkua kunnolla, miksi liikkuisin ollenkaan. Tämä on se näkökulma jonka halusin itsessäni vaihtaa. :)
Siis kyllä, arjen reiteillä voi olla iso merkitys liikunnan toteutumiseen. Itse asiassa pidän tosi paljon kuntosalilla käymisestä ja kaipaan lihaskuntoa. Minun haasteeni on juuri se, kun olen ollut viime vuodet kotona yrittäjänä ja/tai äitinä, niin salia ei saa yhdistettyä työmatkaan, ja erikseen minun ei vain tule lähdettyä. Haaveilemme molemmat mieheni kanssa, että saisimme tehtyä joskus pienen kotisalin (josta muuten Lisbet e. juuri kirjoitti: http://www.lisbete.fi/matalan-kynnyksen-treenaamista-kotikuntosalilla/). Sentään tälläkin hetkellä jonkunlainen kotijumppa onnistuu kumppareilla, käsipainoilla ja sellaisilla pienillä apuvälineillä.
Ihana, että olet löytänyt sijainniltaan ja tuntiajoiltaan sopivan salin! Paras sali on varmasti aina sellainen, jossa vain tulee käytyä. :) Kävely on minustakin ihanaa. Teen sitä mielelläni vaunujen ja koiran kanssa sekä ihan muuten vain vaikka kaupungilla. Terveyden ja jaksamisen näkökulmasta alkoi kuitenkin tuntua, että tarvitsen myös hengästymistä. Palautumiseen minulle sopii tahdiltaan rauhallinen jooga.
Iso kiitos tsempeistä! Lupaan raportoida jossain vaiheessa vuotta, miten menee. Ja samoin sitä samaa, paljon tsemppejä täältä sinulle liikkumisen jatkamiseksi. :)
Hyvä sinä! Itselläni on 5 kuinen vauva, enkä ole vielä uskaltautunut juoksulenkille. Mieli kyllä tekisi kovasti. Sen sijaan olen tehnyt tunnin vaunulenkkejä muutaman kerran viikossa ja niilläkin olen saanut hien pintaan ja sykkeen korkealle. Ajattelin että odotan vielä siihen kun synnytyksestä on kulunut puoli vuotta ja teen siihen asti lihaskuntoharjoittelua ja kävelyä, sitten aloitan juoksemisen varovaisesti. Se on jännä miten omalla kohdalla ehkä ikä (?) on vaikuttanut siihen, että terveys kiinnostaa liikkumisessa ykkösenä ja nimenomaan pitkällä tähtäimellä. Siksi olenkin liikkunut samalla mentaliteetilla kuin tässä kirjoitat, eli mieluummin niin että siitä tulee pikkuhiljaa itsestään selvä tapa, eikä hampaat irvessä suoritettavaa pakkopullaa. Tsemppiä!
Kiitos Linda ja oikein paljon tsemppiä palautumiseen ja arkiseen jaksamiseen myös sinulle!
Minusta on juuri oikein, ettet pidä yhtään kiirettä, vaan kuuntelet rauhassa omaa kroppaa. Minäkin aloin juosta vasta nyt, kun oma vauvani on 8–9 kuukautta. :) Vaunulenkit ovat sitä paitsi ihan super hyvää liikuntaa! Etenkin jos yhtään pitää tempoa yllä ja nousee vaikka ylämäkiäkin, niin on kyllä hiki taattu. :) Itse kävelen joka päivä ihan hyvän pätkän päiväkodille ja takaisin vaunujen kanssa, mutta tahtia hidastaa eräs haaveileva nelijalkainen herra, jolle kävelypätkä on päivän terkein lenkki. Siksi ne ”lenkit” ovat omalla kohdallani vain mukavaa jalottelua ja raikasta ilmaa, mutta eivät sinänsä liikuntaa liikuntaa.
Siis eikö! Tosi hauska, että jaat saman kokemuksen. Keski-ikä ei todellakaan lähesty yksin, vaan kyllä alkaa jo kiinnostaa, miten voi sydän- ja verisuonisairauksia ja muita estää. :D Siksi minusta tuo Hesarin juttu oli niin inspiroiva! Että ei puhuttu vaikka kiinteyttämisestä kesän rantakauden takia, vaan ihan oikeasti siitä, miten pienellä teolla voi vaikuttaa mahdollisesti pitkään ja terveelliseen elämään. Vähän eri panokset kyseessä. :)
Yleensä sanotaan, että uuden rutiinin omaksumiseen menee 60 päivää. Uskon ja toivon, että tästäkin lopulta tulee mukava ja itsestäänselvä tapa – eikä vain tänä vuonna, vaan pysyvästi. Toivotaan sitä kaikille meille terveyttä tavoitteleville. Hyvinvoivaa alkuvuotta sinulle ja pienelle, ja ihana kun kommentoit!
Hyvä suunnitelma! Tykkään! Minulle käänteentekevä hetki oli, kun oivalsin, että tärkeää on liikkua, ei siis välttämättä urheilla. Urheilu kuulostaa, ainakin minun korvissani, suorituskeskeiseltä, hampaat irvessä suorittamiselta, mutta liikkuminen taas huomattavasti leppoisammalta hommalta. Siispä päätin liikkua joka päivä :). Lasken kaikki liikkumiset mukaan. Toisinaan teen kotijumpan, toisinaan käyn pienen tai vähän pidemmän kävelylenkin, talvella käyn hiihtämässä ja joskus ryhmäliikunnassa. Joskus siivoan tai venyttelen.
Näin olen saanut omaan elämääni enemmän aktiivisuutta,mutta myös rentoutta. En kaipaa työ- ja perhe-elämästressin lisäksi enää muita stressaavia tekijöitä. (Minulla on 10kk vauva :))
Samoilla armollisilla linjoilla siis ollaan! Mielenkiinnolla jään seuraamaan lenkkihaastettasi.
Kiitos tsempeistä ja ihana, kun jaoit omat ajatuksesi! Ihan totta, urheilussa on eri viba, kun taas liikunta voi olla hyvin armollista, arkisempaa ja leppoisampaa – juuri kuten vaikka hyötyliikuntaa. :)
Teet juuri oikein, kun lasket kaiken liikkumisen mukaan. Jokainen askel on hyvinvoinnin ja liikkuvuuden puolesta kotiinpäin ja jokainen mopin tai haravan heilutus parempi kuin istua pitkät ajat niskat jumissa sohvalla (mihin usein itse syyllistyn). Pidän myös itse kotijumpista, niin niidenkin kanssa voisi aktivoitua. Ajattelen, että henkilökohtaisesti tarvitsen nyt yhden lenkin haasteen hengästyäkseni varmasti edes kerran viikossa, mutta muuten pitää kyllä laskea jokainen vaunulenkki ja puuhastelu lussaksi. :)
Kuulostaa siltä, että olet löytänyt todella ihanteellisen asenteen ja tasapainon arjen liikkumiseen samanlaisessa elämäntilanteessa. Tämä inspiroi, kiitos! <3 Lupaan raportoida vuoden aikana projektin kuulumisia. Mukavaa arkea sinulle ja pikkuiselle!
Samat fiilikset täällä! Tosin minun tavoitteena on ollut testailla vähän uusia lajeja ja tunteja salilla koska huomasin viime vuonna lopen kyllästyneeni niihin ainaisiin spinning-tunteihin jossa käyn. Minä haluan että liikunta tuo tässä elämäntilanteessa hyvää oloa – niin kropalle kuin mielelle. Ei yhtään kiinnosta liikkua jos se tuntuu pakkopullalta. Joten tänä vuonna tavoite on liikkua enemmän ja löytää uusia liikunnanmuotoja.
Haluaisin niin tykätä juoksemisesta koska olen samaa mieltä että se on niin aikatehokasta eikä mihinkään paikkaan sitoutunutta. Vielä en ole siitä kuitenkaan innostunut – tosin mietin että se olisi loistava tapa saada eräs perheenjäsen liikumaan ja pudottamaan kiloja (siis meidän karvakorva joka on nyt dieetilla kun joulunaikaa tyyppi naposteli hieman liikaa :).
Juoksuiloja ja hyviä lenkkejä!
Heippa Laura! Uusien lajien testaaminen on myös mainio haaste. Siinä tulee vähän niin kuin itsestään liikuttua monipuolisesti. Itsekin aloin aikoinaan kokea tietyt toistuvat ryhmäliikuntatunnit pakkopullaksi, ei samaa vain loputtomasti jaksa. Siksi onkin hyvä suunnitelma testailla hyvillä fiiliksillä sitä sun tätä uutta. :)
Juokseminen ei tosiaan ole kaikkien juttu, sen niin ymmärrän! Se on ihan ok olla innostumatta, kun kerran niin paljon muitakin vaihtoehtoja on. Mutta voi ei, en kestä pientä jouluherkuttelijaa, hänen kanssaan voisi sitten toki reippailla. :D :D
Kiitos ja liikunnaniloa sinnekin! Kerro, jos löydät jonkin erityisen kiva lajin. Vaikka itselläni tapetilla onkin nyt juoksu, ilmajoogaa haluaisin kokeilla. :)
Itse voisin aktivoitua kuntopyörällä polkemisessa kunhan sektiohaava antaa myöden. Ja perheenä haluaisin tehdä vaunuttelu- ja koiralenkkejä.
Hyvä suunnitelma! Kuntopyörä olisi niin loistava kotona. Kuten jo aikaisempaan kommenttiin kirjoitin, haaveilemme molemmat miehen kanssa pienestä kotisalista – toki kodinhoitohuoneen lisäksi, että tällaisia nämä unelmat nykyään ovat. :D Vaunulenkit ovat kyllä super hyvää liikuntaa! Etenkin, jos on yhtään aktiivisempi koira kuin meidän Onni. Onnin kanssa käppäily on sellaista haaveilemista, vaan yhtään aktiivisemman kaverin kanssa, tai sitten ilman koiraa, vaunujen kanssa saa tosiaankin hien pintaan. :) Hyviä paranemisia, sen ajan se kyllä leikkauksen jälkeen ottaa! Sitten myöhemmin keväällä-kesällä on mukava rauhassa ja turvallisesti aloitella. :)
Tsemppiä projektiisi! Luin saman jutun ja tykkäsin. Moni kokee alemmuutta siitä, että ei ehdi treenata viittä kertaa viikossa, on hyvä tietää että vähempikin riittää. Varsinkin sinun kohdallasi, kun sitä perusliikuntaa tulee kuitenkin päiväkotireissuista ja koiralenkeistä. Uskon vakaasti siihen, että liikunnan terveysvaikutukset on paremmat, jos asenne on rentoa ja mielihyvää tuottava.
Itse lenkkeilen vähintään 3-4 kertaa viikossa, suurimman osan kävellen, pakko palauttaa kehoa istumapainotteisen työn ergonomiahaasteista ja nauttia hetkestä yksin ilman vuorovaikutustarvetta. Isoja tavoitteita mulla ei ole, tärkeintä on se, että tulee mentyä ulos. Jos lenkki ei kulje, lohduttaa tyttäreni, että ”ainakin ohitit kierroksella sohvalla istujat”.
Nastalenkkarit on ihan ehdottomat, toki keleistä ja reiteistä riippuen. Ei kiinnosta hankkia kipsiä ranteeseen tai kallonmurtumaa, ja olen huomannut että lihasjännityksiäkin tulee vähemmän, kun ei tarvitse pelätä liukastumista.
Kiitos paljon Anna, ihana kun kannustatte! Siis se on niin tyhmä ajatus, että jos ei ehdi liikkua kuunnolla, niin sitten ei kannata liikkua ollenkaan, mutta juuri siihen syyllistyin. Siksi tuosta artikkelista tuli itselleni niin tärkeä. Ja tosiaan onneksi tulee sentään päivittäinen muutaman kilometrin päiväkotikävely, vaikka sitten taas muuten kotona tulee aika vähän askeleita verrattuna työelämään. Ja ehdottomasti näin, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta mitään tuskin kannattaa tehdä hampaat irvessä. :)
Tosi hieno saldo lenkkeillä vähintään 3–4 kertaa viikossa, hyvä sinä! ”Nauttia hetkestä yksin ilman vuorovaikutustarvetta”, intro- tai ambivertti täällä nyökyttelee. Ilmankos lenkille onkin ollut nyt helpompi lähteä, kun samalla saa pienen breikin niin rakkaista, mutta niin touhukkaista höpöttäjistä ja jaloissa roikkujista. ;) Ihan mahtava tsemppilause tyttäreltäsi, tuon minäkin painan mieleeni!
Samaa mieltä, nastalenkkarit ovat olleet loistava hankinta! Ihan jo psylogisesti on niin paljon kivempi juosta, kun on tunne vakaudesta.
Ihan paras näkökulma liikkumiseen. Ehkäpä se on todella se keski-ikä mikä lähestyy, jolloin oma näkökulmani on myös oman hyvinvoinnin lisääminen.
Arkisen liikunnan lisäksi olen kiinnittänyt huomiota ruokailun monipuolisuuteen ja arjen karkin poistamiseen. Tässäkin näkökulmana on hyvinvointi, ei laihduttaminen. Ehkäpä projekti on tästä syystä onnistunut yllättävänkin helposti.
Iloisen rentoja lenkkejä!
Kiitos, eikö vain! Tosi hienoa, että tämä puhuttelee teitä muitakin ja uskon, että oikeasti iällä ja elämäntilanteella on merkitystä. Sitä alkaa ihan erilailla punnita omaa hyvinvointia. :)
Todella hyvä tavoite myös ruoan monipuolisuus ja karkin vähentäminen – ei tosiaan laihduttamisen, vaan voinnin näkökulmasta. Uskon myös, että kun motiivit ovat jossain ”syvemmällä”, niin tällaisilla on paljon suuremmat onnistumisprosentit. :)
Kiitos paljon ja samoin sinne värikkäitä herkullisia lautasellisia!