
Päätin vuoden alussa keventää hieman hartioideni taakkaa – nimittäin hiusten osalta, ja vihdoin pääsin tuumasta toimeen asti. Siinä missä odotus on saanut ainakin omat hiukseni tuuhentumaan ja kiiltämään, on imetyksellä ollut ihan päinvastainen vaikutus. Paksu karhea tukkani on tuntunut viime aikoina pitkänä todella kuivalta ja harottavalta. (Mikä ei tietenkään näy enää näissä kuvissa, kun kampaaja on hoitanut, föönannyt, suoristanut ja tehnyt muut taikansa.)

Siksi ajattelin, että se tekee hyvää katkaista hiuksista kunnolla se reilut kymmenisen senttiä. Näin hiukset näyttäisivät terveemmiltä, ja jos ei muuta niin ainakin se olisi mukavaa vaihtelua. Tämä onkin radikaalein teko, jonka olen, useampaan kertaan kyllä, viimeisen parinkymmenen vuoden aikana hiuksilleni tehnyt. Värjäämisen lopetin vuosia sitten, ja mallin puolesta sahaan tätä pitkän ja puolipitkän väliä.

Kuitenkin niin pitkä tämänkin mallin täytyy itselläni olla, että saan tukan kiinni, ja tämän pituuden vielä hyvin saakin. Koen, että tätä pituutta on myös helpompi pitää kokonaan tai puoliksi auki. Aika näyttää, annanko hiusten taas tämän jälkeen kasvaa, vai menenkö muutaman kuukauden päästä tasoittamaan saman mallin.

Samalla, kun kävin keskustassa kampaajalla, ajattelin poiketa katsomaan housuja – siinä kun joutilaasti kerran ilman vaunuja ja muita olin.
No olisihan minun pitänyt muistaa, ettei housuja noin vain poiketa joutilaasti katsomaan. Housujen ostaminen on luokkaa alusvaatteiden ostaminen potenssiin sata, mitä varten täytyisi käydä henkisellä valmentajalla ja pakata laukkuun betasalpaajia.

Muutamat epätoivoiset yritykset äherrettyäni hiki toppatakin lämmittämää selkää pitkin valuen päätin luovuttaa. Minun on muutenkin vaikea löytää housuja, mutta synnyttäneenä vasta onkin. Tarvitaan napakkuutta siellä, mutta armollisuutta täällä, ja yhtälö tuntuu olevan ihan mahdoton. Mutta lupaus pitää edelleen. Jos vielä löydän hyvät, skarpit mutta päällä mukavat housut, lupaan raportoida niistä teille.

Reissu ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan ohitin erään tyylikkään mallinukkedaamin, jolla oli päällä midimittainen beige vekkihame. Hmm… Minulla oli ostoslistalla vaalea neulehame, mutta pianhan tässä jo eletään maaliskuuta, joten ehkä keväinen versio olisi kuitenkin tähän hätään tervetulleempi.

Sovitin hametta, ja ai että, miten mukava se välittömästi oli päällä. Tuli taas sellainen olo, että miksi edes yritän housujen kanssa, kun voisin asua tällaisissa joustavavyötäröisissä liehuhelmoissa. Ja näin ostinkin akuuttia alaosatilannetta helpottamaan hameen. Hame on Vilan Vinitban Skirt.

Kierroksellani tein myös koukkauksen Stokkan viimeisimpien aletuotteiden nurkkaukseen, ja pitkästä aikaa tällä saralla kävikin tuuri. Niin ikään kevääksi minulla oli ostoslistalla valkoinen kauluspaita, ja kuinka ollakaan löysin viimeisen kappaleen tätä paitaa omassa koossani 70 % alennuksella. Merkki on minulle entuudestaan tuntematon Summum Woman Amsterdam.
Hihat alhaalla puhvihihainen paitis on aavistuksen virallinen ja juhlava, mutta hihat käärittynä heti arkisenkin rento. Minua miellytti paidan piilonapitus, jonka ansiosta ilme pysyy makuuni yksityiskohdiltaan tarpeeksi simppelinä puhvihihoista ja hihojen kultaisista napeista huolimatta.

Kyllä se, että omissa vaatteissa ja hiuksissa on mukava olla, vaan vaikuttaa hämmästyttävän paljon mielialaan. Tämän hameen pakkaan mukaan myös viikonlopun Tukholman-risteilylle (jonne lähdemme kaupallisessa yhteistyössä Silja Linen kanssa), mutta vielä näin helmikuun pakkasilla ajattelin yhdistää sen lämpimään valkoiseen pörröneuleeseen ja helmillä koristeltuun harmaaseen collegeen. Freesaus ei taidakaan olla ainoa, mikä mieltä piristää, vaan sitä piristää myös tällä viikolla ilahduttanut aurinko ja edessä oleva ihana irtiotto perheen kanssa.
Valoisaa viikonloppua myös teille!
Kaunis nainen kauniissa vaatteissa! Hyvää matkaa!
Ihanasti sanottu Heli, kiitos paljon! Ja terkkuja matkalta, oli mukavaa ja virkistävää. :) Kivaa ystävänpäiväviikkoa sinne!
Onpa fressit hiukset ja ihana hame! Allekirjoitan täysin tuon housujen löytämisen vaikeuden. Olen jopa harkinnut housujen teettämistä mittojen mukaan. Hintaa lystille (hyvällä kankaalla) tulisi ~350€, mutta toisaalta pitkässä juoksussa kalliimmaksi taitaa tulla ne monet hätäpäissä ostetut, huonosti istuvat housut joita joutuu uusimaan jatkuvasti..
Lämmin kiitos, Heta! Kiva, jos näyttää kivalta ruudun välitykselläkin. :)
Siis eikö olekin vaikeaa! Minusta oikein varteenotettava vaihtoehto, koska kuten sanoit, äkkiä sitä menee huonoihin satanen siellä ja toinen täällä. Aikoja sitten, kun etsin farkkuja, kaikki tuntuivat vääriltä paitsi Liu Jo Bottom Up -malli. Farkut maksoivat lähemmäs 200 euroa, mikä tuntui silloin ihan hirveältä summalta farkuista, joista nuorempana oli tottunut maksamaan joitain kymppejä (sittemmin käsitykseni siitä, paljonko hyvä vaate saa maksaa, on toki muutekin muuttunut). Mutta tosiaan ajattele: yksiäkään farkkuja en ole sen jälkeen ostanut, vaan pärjännyt tällä yhdellä super laadukkaalla parilla (mitä nyt välissä odottaessa farkut eivät ole mahtuneet päälle). Eli todella: pitkässä juoksussa arvokaskin hankinta voi tulla kannattavaksi. Itselläni tämänhetkinen ongelma on se, että en ole itseni kokoinen. En siis viitsisi nyt panostaa paljoa väliaikaisiin ennen kuin loputkin raskauskilot (sitten jossain vaiheessa) ovat lähteneet. Täytyy pikkuhiljaa kerätä vielä kiinnostusta mennä kokeilemana jotain fiksuja tämän hetken housuja. ;) Toivottavasti siellä löytyy hyvät kaupasta tai teettämällä!
Housuvinkki: Jos etsit mustia skarppeja housuja, käy kokeilemassa Lindexin Jonna-nimisiä housuja! Ne eivät ole liian pillit ja vyötärökin on mukavan joustava. Eikä hintakaan päätä huimaa.
Ps. Hame on ihana! Niin sopivan keväinen <3
Minäkin olin tulossa vinkkaamaan Lindexin housuista mutta Iris-merkkisistä. Ne ovat pelastaneet minut monessa tilanteessa, kun on tarvittu mustaa, skarppia mutta mukavaa ala-osaa. Nappasin vinkin näihin housuihin vuosi sitten Alexa Dagmarilta. Luulen, että ne kuuluvat Lindexin perusvalikoimaan. Eikä hintakaan päätä huimaa niin kuin Ann kirjoitti toisistakin Lindexin housuista.
Moi Ann ja Tiina! Ihana, kun autatte, iso kiitos! <3
Googlasin ja molemmat vaikuttavat tosi potentiaalisilta. Pidän juuri tuollaisista kapenevista perushousuista, on trendi mikä hyvänsä. Myös Alexan makuun on helppo luottaa. Menen ehdottomasti suositustenne perässä jossain vaiheessa Lindexiin. Kiitos vielä molemmille (myös hamekehuista)! :)
Ihanat hiukset ja asu! Mukavaa reissua Tukholmaan!
Kiitos paljon Elina, kivoista kehuista ja toivotuksista! Reissu meni ihanasti ja teki hyvää. :) Kivaa uutta viikkoa!
Kiitos ja samoin vaan sulle :-)
On niin ihanaa, etta vastaat meidan kaikkien kommentteihin ja sulla on aina jotain positiivista ja rakentavaa kommentoitavaa. Kaikki bloggaajat eivat nimittain vastaa ollenkaan ja osa vastaa vain joihinkin kommentteihin muttei kaikkiin, mika on aiheuttanut sen, etten enaa kommentoi heidan blogejaan. Ymmarran kylla etta kaikilla on joskus kiire, mutta miksi yllapitaa blogia, jos kommentteihin vastaaminen ei kiinnosta.
Onko muuten mahdollista kertoa lisaa Tukholman reissusta jossain vaiheessa? Toivottavasti tuuli ei ollut kovin paha laivassa ollessa; aika myrakka nakyi olevan Suomessa
Ihanasti sanottu! Se onkin itselleni ensiarvoisen tärkeää, että vastaan teille aina, joskus olosuhteiden takia pienellä viiveellä, mutta aina kuitenkin. Kunnioitan niin paljon sitä, että te käytätte aikaanne blogini lukemiseen ja kommentoimiseen, että ilman muuta haluan vastata. Muutenkin vuorovaikutus ja kivat keskustelut kanssanne on tämän homman suola. :)
Hei tulossa on Tukholman-juttu – jo huomenna! Ihana, kun odotat. :) Me onneksi selvisimme onneksi ilman myräkkää, eikä laiva mielestäni heilunut yhtään (siis sen enempää kuin se aina vähän keinuu). Varmuuden vuoksi pidin kyllä tälläkin kertaa mukana matkapahoinvointilääkkeitä, niin kuin aina muutenkin reissatessa, mutta onneksi tosiaan kyyti oli ihan normaalia nyt myöhemmin alkaneesta myrskystä huolimatta.
Mukavan pirteä tuo lyhyempi hiusmalli, kampaajakäynti tekee aina ihmeitä niin psyykelle kuin tyylillekin!
Minulla oli lukioikäisenä hyvin samanlainen hame kuin tuo sinun, ja käytin sen lopulta lähes puhki eikä kurasäällä helmoihin roiskuneita tahrojakaan enää saanut pois. Hame oli niin mieluinen, että muistan sen vieläkin, ja klikkailin sen inspiroimana kuun alussa Zalandolta ostoskoriin lähes identtisen, mutta mustan hameen, ja se on yhtä mieluinen löytö! Talvella neuleen, kesällä teepaidan ja vähän viileämmällä säällä farkkutakin kaverina sille tulee takuulla olemaan paljon käyttöä, ja vähän juhlavamman topin kanssa se toimii myös juhlissa. Suureksi ilokseni löysin Zalandolta myös mustan polvipituinen hameen, joka on lähes identtinen reilut kymmenen vuotta sitten puhki kuluttamani kanssa. Kyseinen hame on ollut kärjessä ”vaatteet, joiden loppuun kulumista suren” -listallani.
Housut taas ovat niin hankala vaatekappale, etten yli kymmeneen vuoteen ole käyttänyt kuin farkkuja. Annoin itselleni luvan olla tänäkin vuonna edes yrittämättä muuta…
Kiitos, ihana kuulla! Siis niin tekee! Sen ehti ihan unohtaa, miten suuri vaikutus omaan fiilikseen voi tällaisella olla. :)
Hei onpa hauska kuulla! Tulkitsen tarinasi niin, että käsissäni, tai lanteillani, on ajaton klassikkohame. ;) Ihana, kun löysit uuden vastaavan tilalle! Olen ihan samanlainen, että vaikka vaihtelukin virkistää, niin hyväksi havaitut luottovaatteet voi ostaa tarpeen mukaan vaikka ihan samanlaisina uudestaan. Tuli varnasti hyvä mieli tuosta löydöstä. :)
Minunkin melkein tekisi mieli luovuttaa housujen kanssa… Mutta toisaalta omistan sen verran sellaisia yläosia, jotka toimivat parhaiten housujen kanssa, että en taida voida. Mutta sanotaanko näin, että varmasti painopiste siirtyy yhä enemmän hameisiin ja toki mekkoihinkin, etenkin taas sitten kesän myötä. :)
Näytät upealta.
Itse elän parhaillaan elämäni vaatekriisiä, kun siviilisääty ja identiteetti muuttui kertaheitolla. 🙈 En tiedä yhtään miten haluaisin pukeutua. Onneksi on Pinterest.
Kiitos jenni kivoista sanoista! Ymmärrän, elämänmuutokset tulevat usein ryminällä sitten kun tulevat. Sitä miettii varmasti kaikista mahdollisista näkökulmista, kuka nyt onkaan, eikä vähiten pukeutumisen, koska ovathan vaatteet iso osa identiteettiä. Todella, onneksi on Pinterest! Sinne vain inspiroitumaan ja hahmottelemaan sitä, millaisissa vaatteissa voisi tuntea itsensä uudessa elämäntilanteessa hyväksi. :)