
Viime päivien tilanne on kyllä palauttanut varmasti itse kunkin nöyränä perusasioiden äärelle: terveys, läheiset, turvallinen koti tai edes mahdollisuus tehdä töitä ei ole koskaan itsestäänselvyys.
Oman elämämme olemme nyt monen muun tapaan rauhoittaneet varmuuden vuoksi kotipiiriin, välttämättömyyksiin ja luontoon. Tuntuu, että nyt enemmän kuin koskaan on aika paitsi käpertyä kotiin myös henkisen hyvinvoinnin takia hakeutua rauhoittamaan mieltä raittiiseen ilmaan ja ihmisistä väljään metsään tai merenrantaan.

Vaikka meillä Suomessa tilanne on yhtä lailla vakava, minua huojentaa kuitenkin väljyys: mahdollisuus tuijottaa omaa takapihaa tuntuu suurelta etuoikeudelta verrattuna edes ajatukseen siitä, että tällä hetkellä astuisi newyorkilaiseen metrovaunuun.
Ruokaa (saati vessapaperia) emme hamstraa, mutta emme me myöskään piipahda joka päivä turhaan kauppaan yksittäisiä tuotteita hakemaan, vaan tilaamme ruokaa isompina satseina kotiin, niin kuin teemme muutenkin arjessa. K-ruoan K-Citymarketin ruokaverkkokauppa on ollut pelastuksemme jo viidettä vuotta, ja nyt ovelle tuotava palvelu on ihan uudella lailla korvaamaton.

Mieheni siirtyi niin ikään kotitoimistolle ja pitää videopalavereita milloin missäkin sängynkulmalla. Kevennykseksi hän kertoo, kuinka yhdeltä pohjoismaalaiselta kollegalta näkyy videopalaverin taustalla prinsessatapetti, toisella photobombina piipahtaa lapsi. Jos jotain hyvää tilanteesta hakee, niin yhdistävä voima tällä on: tässä veneessä olemme ihan kaikki, ja yhdessä tätä vastaan taistellaankin.
Hygieeniaan on nyt ohjeistusten mukaisesti syytä kiinnittää tavallistakin suurempaa huomiota, ja sen huolellisuuden toivoisi jäävän käyttöön jatkoa ajatellenkin. Kotona pitää pestä ja vaihtaa käsipyyhkeitä tavallista tiiviimpään tahtiin, ja välttämättömissä menoissa voi olla hyvä ajatus pitää omaa henkilökohtaista pyyhettä mukana. Tälle tavalle on japanilainen taustakin ja olen kirjoittanut siitä postauksessa Hankachi – mukana kannettava pyyhe.

Niin ikään voi olla hyvä kantaa mukana käsidesin lisäksi varoiksi omaa matkasaippuaa. Saippua voi tietenkin olla mikä tahansa, mutta jos tästä haluaa ottaa vakituisen tavan, suosittelen Monitoimivinkki: Dr. Bronner’s 18-in-1 Pure Castile Soap -postauksessa esiteltyä saippuaa, jota voi käyttää on-the-go myös vaatteiden tahroihin ja tiskaamiseen, jos esimerkiksi vauvan lusikka pitää puhdistaa.
Kaiken kaikkiaan tunnelma on sellainen, että ainakin itse suhtaudun tilanteeseen rauhallisesti, mutta vakavasti ja kunnioittavasti. Vaikka itse ei kuulu riskiryhmään, moni, lähelläkin, kuuluu. Toisaalta kaikessa rankkuudessaan yksi itselleni tärkempiä selviytymiskeinoja on musta huumori. Ajattelenkin, että nyt saa ottaa kaikki sellaiset (tietysti muita vahingoittamattomat tai tilannetta pahentamattomat) keinot käyttöön, jotka auttavat selviämään tästä fyysisesti ja myös henkisesti, on se sitten musta huumori, kotijumppa YouTubesta, ties koska tulevaisuudessa tapahtuvien matkahaaveiden suunnittelu, maratonpuhelut läheisille, neulontatyön viimeistely tai keväisten puutarhaistutusten ideointi.

Toivon, että voin tänä aikana omalta osaltani inspiroida siinä, miten kotona olevan ajan voi käyttää: mitä kirjoja lukea, mitä sarjoja katsoa, miten liikuttaa lapsia, miten järjestellä kotia. On sanomattakin selvää, miten merkityksetöntä kaappien siisteys tällaisena aikana on, mutta kysehän ei pelkästä kaappien siivoamisesta olekaan.
Mikä vain kotityö, projektin edistäminen ja käytännön askare voi auttaa jatkamaan arkea, pysymään kiinni rutiineissa, antamaan hallinnantunnetta, saada ajan kulumaan nopeammin ja suojella mieltä liialliselta tai vääranlaiselta uutisoinnilta.

Tilanne on tietysti haastava siksikin, koska kaikki eivät valitettavasti voi tehdä etätyötä ja monilla onkin terveydellisen huolen lisäksi kova taloudellinen huoli (myös omaan elämääni yrittäjänä tilanne vaikuttaa totta kai). Lämpimät ajatukset ovatkin vahvasti yhden jos toisenkin luona: paitsi riskiryhmässä olevien myös niiden, joiden piti matkustaa läheistensä luokse, niiden, joilta lähtee kokonaan toimeentulo, niiden, jotka pitävät yhteiskuntaamme pystyssä tekemällä monin verroin työtä esimerkiksi terveydenhuollossa.
Maaret Kallion viisain sanoin on tärkeää saada käydä läpi myös tilanteeseen liittyviä negatiivisia tunteita. Maaretin mukaan ne kuuluvat asiaan ja juuri niiden tunteminen myös auttaa toipumisessa. Lisäksi hän korostaa, miten vaikeista oloista ja tunteista kannattaa jutella avoimesti muiden kanssa. Maaretilla on muutenkin ainutlaatuinen kyky pukea asiat sanoiksi inhimillisellä ja toiveikkaalla tavalla. Olen kiitollinen, että hänen kaltaisellaan ammattilaisella on yhteiskunnassamme niin kuuluva ääni.

Kuten sanottu, myönteistä tässä on selvästi tilanteesta herännyt yhteishenki. Näin esimerkiksi kuvan, jossa kerrostalon asukas tarjoitui ilmotustaululla käymään talon iäkkäille asukkaille ruokakaupassa. Museokortti pidentää automaattisesti kaikkien Museokorttien voimassaoloa kuukaudella. Kaikki PR-tilaisuudet on varmuuden vuoksi peruttu, vaikka osallistujamäärä olisi murto-osan viidestäsadasta. Yrittäjät sparraavat toisiaan, miten tästä voi nousta ja miten poikkeuksellisen ajan voisi käyttää esimerkiksi yrityksen kehittämiseen tai uuden luomiseen. Moni kannustaa omin vinkein paikallisia yrittäjiä ja mietin itsekin, miten voisin konkreettisesti auttaa.
Vaikka tilanne on fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti todella kuormittava, saan ainakin itse voimaa ja lohtua ihmisten välisestä solidaarisuudesta, ratkaisuhalukkuudesta ja toiveikkuudesta. Kaikki apu, jota voimme toisillemme tarjota, on kullanarvoista. Fyysinen etäisyys, henkinen läheisyys, niin kuin presidenttimme sanoi.

Elämä täällä meillä jatkuu, rauhallisesti päivä kerrallaan, turhat riskit riskiryhmien takia minimoiden, THL- ja WHO-ammattilaisten ohjeita kuunnellen, uutisia seuraten mutta myös ajatukset riittävästi muuhunkin suunnaten. Huomenna tarkoitus on mennä metsään. Tänään haravoin pihan – enemmän se taisi merkitä minulle kuin pihalle. Se, että saa puhaltaa luontoa eloon, kerätä kuivia oksia ja nähdä maasta kevätauringossa nousevat tulppaanit auttaa uskomaan, että This too shall pass.
Pidetään huolta paitsi itsestämme myös toisistamme! Ja kertokaa, jos on mitään tiettyjä postaustoiveita, joilla voin antaa teille inspiraatiota kotona vietettyyn aikaan.
Erityisiä ideoita kotoiluun minulla ei ole, koska kotona oleminen on muutenkin ihan luontevaa. Leivon, laitan ruokaa, kudon, katselen Tv:tä, selaan nettiä, luen lehtiä ja kirjoja, siivoan, pesen pyykkiä sekä ulkoilen, eli teen ihan sitä mitä ennenkin.
Jos on muuten pakko käyttää julkisia kulkuvälineitä tai käsiteltävä ovenkahvoja yms. joita muutkin käyttävät, käytävä esim. kaupassa, niin yksinkertainen konsti suojautua on kertakäyttökäsineet, jotka heittää käytön jälkeen roskiin.
Toivotaan, että selviämme kaikki tästä yllättävästä virusuhasta mahdollisimman pienin seurauksin.
Moi Merja! Sama juttu, kotona olo on muutenkin luontevaa. :) Olemme siitä tosi onnellisessa asemassa. Juliaihminen huomautti hyvin, kuinka karanteeni voi aiheuttaa traumaperäisen stressihäiriön ja masennuksen oireita, mikä ei ole ihme, kun kyse on kuitenkin niinkin isosta asiasta kuin ihmisten liikkumisen rajoittaminen. Mutta kaikilla mahdollisilla keinoilla on vain yritettävä pitää mieli terveenä ja toiveikkaana, ja kotona olemisesta mahdollisimman mielekästä tekemällä sitä voi ainakin osittain varmasti edesauttaa. <3 Juuri tuota toivotaan!
Nyt on siis hyvä syy ja lääkärin määräys nauttia kotoilusta. Luulen että moni on salaa vähän helpottunut, kun monet harrastukset yms jäävät tauolle. Tosin monelle tulee kyllä myös lastenhoitohaasteita, jos koulut ja päiväkodit menevät kiinni. Meillekin kotona oleminen on luonnollista, joten viikonloppu meni hyvin tavalliseen tapaan. Työmenoja on aika tavalla peruuntunut, mikä tavallaan harmittaa.
Sinulla on fiksu, jalat maassa suhtautuminen epidemiaan. Samaan pyrin itsekin. Töissä pitää käydä, ja toisaalta työnkuvani tiimoilta on iso riski että saan tartunnan tai joudun ainakin karanteeniin kun joku työyhteisöstä sen saa. Yritän siis pitää huolen siitä, että kotona on varmuusvarastoa ja pientä suunnitelmallisuutta mm. kauppatilausten kanssa. Kaikkein isoin huoli on kuitenkin siitä, että abiturientti pääsee terveenä tämän viikon ohi, ja toisaalta siitä, että en itse tartuta ketään riskiryhmäläistä.
Mahdollisen karanteenin varalle hommasin myös käsityötarvikkeita ja ajatuksena on myös hieman järjestellä kotia. :)
Moi Anna! Ihana, kun vaihdatte ajatuksia kanssani. Uskon myös, että monelle tämä voi olla hyvääkin tekevä tauko ns. oravanpyörästä ja täydestä kalenterista. Toki ennen kaikkea tilanne on hankala, koska etätöiden tekeminen ja/tai kotiprojektien edistäminen esimerkiksi pienten lasten kanssa voi olla todella haasteellista, ja kotoilustakin voi olla vaikea nauttia, kun ei vaikkapa tiedä lainkaan, koska työtilanne palautuu normaaliksi. Mutta mikä tahansa itse kunkin oloa helpottaa, sitä kannattaa hyödyntää, ja osalle se on kotoilu järjestelyineen, ruoanlaittoineen ja käsitöineen. Monet asiantuntijat ovat onneksi huomauttaneet siitä, miten erilailla ihmiset tällaiseen poikkeustilanteeseen reagoivat, ja miten tärkeää meidän erilaisia reagointeja onkin ymmärtää. Paljon lämpimiä ajatuksia abin viikkoon, ja erittäin hyvää valmistautumista nuo käsityötarvikkeet ja järjestelysuunnitelmat. :)
Kiitos positiivisesta postauksesta.
Täällä myös yrittäjä siirtyi etätöihin. Olin aamulla toimistolla ohjeistamassa henkilökuntaa ja keräämässä työmateriaalia loppuviikoksi kotiin. Lähes kaikki yrityksessämme pystyvät tekemään etätöitä, vain kaksi jäi pitämään toimistoa ’pystyssä’ ja nyt heillä on tarpeeksi tilaa, ettei tarvitse toisen niskaan hengittää. Palaverit siirtyivät skypeen, ei matkusteta jne.
Onni on sohvalla samalla asenteella, kuin meidän westiekatraamme eilen, kun katsoimme mieheni kanssa iltapäivä-matinea-elokuvan. Elokuvaan päädyimme siksi, koska formulakisat peruttiin, samoin Kontiolahden ampumahiihdon viestikilpailut. Piti saada sohvalla bondaamista viikonlopun annos täyteen :)
Tulevaisuus tietenkin huolettaa, jos tilanne jatkuu pitkään corona-vetoisesti, mutta sen sijaan että murehtisin, koska se ei taida auttaa.. Pyrin pitämään jonkun verran (pakollista) lomaa kotoillen. Sormet syyhyävät kehittelemään uusia ruokareseptejä, jotka eivät kuulu hashtagien ’helppo’, ’nopea’ ja ’arjenpelastaja’ alle. Muutama vaatekaappi (okei, kaikki) on hyvä käydä läpi ja laittaa taas vaatteita kiertoon. Ikkunoiden pesu on ihan top kolmosessa, samoin uunin. Pienen kasvimaamme kylvösuunnitelma on aloittamista vaille valmis. Kirjoja pitää ehtiä lukemaan enemmän, kuin vaan illalla nukkumaan mennessä.
Onhan tuossa kaikkea kivaa jonossa, paitsi ehkä ikkunat ja uuni :) No, lopputulos niissäkin palkitsee.
Ollaan positiivisia ja selätetään yhdessä tämä näkymätön vastustaja.
Kiitos itsellesi linjoilla olemisesta! Ainakin itseäni rauhoittaa se, että edes jotkin asiat jatkuvat normaalisti, vaikka sitten tämä. :) Todella hienoa, että saitte tehtyä tuollaiset järjestelyt. Onneksi se on osalla meistä mahdollista, mikä kaikki auttaa tilannetta.
Sama täällä: rehellisesti tilanne huolettaa ja ahdistaa, totta kai. Mutta yritän kaikkeni ajatella, että tästä(kin) selvitään ja elämä kuitenkin jatkuu. Huomaan itsessäni huomattavan eron sen suhteen, selaanko maanisesti klikkiotsikoita vai yritänkö suunnata energiani esimerkiksi voimaannuttavaan lukemiseen tai teille kirjoittamiseen. Tänään keräsin vinkkilistaa etelän luontokohteista. On siitä teille lukijoille hyötyä tai ei, ainakin se kävi minulle terapiasta. :) Yritänkin vaikuttajana keskittää oman panokseni siihen, että ylläpidän rauhoittavaa positiivista tunnelmaa, enkä lietso yhtään lisää paniikkia, koska etukäteen murehtiminen ei kuitenkaan tilannetta mitenkään auta. Ruoanlaitto, ikkunoidenpesu, uuninpesu, puutarhanhoito ja lukeminen ovat kaikki varmasti ihan parhaita mahdollisia askareita tähän väliin. Niissä palkitsee vähintään lopputulos, monessa itse tekeminenkin. :) Näen westie-katraan sieluni silmin. Nyt onkin myös aika ottaa entistä tiukemmin kaverit kainaloon. <3
Näinhän se on että kaikki eivät voi tehdä etätyötä.Minäkin kuulun hoitajien ammattiryhmään,pakko on mennä ja hoitaa.Esimies voi määrätä vuoronvaihtoihin,tekemään yötyötä ym.Juuri kuulin että loma peruutettu mitä koko talven odotettu ja mikä auttaisi jaksamiseen.Tietenkin kaikkien terveys menee edelle tässä vaikeassa tilanteessa.Sen avulla yritetään jaksaa…Mutt toivoisin kaikkien ymmärtävän että etätyötä tekevät ovat aivan eriarvoisessa asemassa kun kotisohvalta voivat työnsä hoitaa ja pitää lapset pois hoidosta.
Moi Sanna! Uskon, että kaikki ymmärtävät tilanteen poikkeavuuden ja sen, että luonnollisesti vain osalla on mahdollisuus tehdä etätöitä. Se on kuitenkin tärkeää, että me kaikki, joilla se mahdollisuus on, mahdollisuuden käytämme suojaamaan riskiryhmiä ja teitä, joiden työ vaatii fyysistä läsnäoloa, jotta kontakteja tulisi mahdollisimman vähän. Voin vain kuvitella, miten kovilla teidän jaksamisenne on nyt, kun se on kovilla muutenkin, nyt töitä on teille vielä tavallista enemmän ja lomatkin peruttu. Olen todella pahoillani, että pitkään odotettu loma peruuntuu!
Uskon, että puhun meidän kaikkien puolesta, kun sanon, miten paljon teidän panostanne arvostetaan ja kunnioitetaan. Henkilökohtaisesti toivon, että arvostus ei jäisi vain sanoihin, vaan että tämä olisi myös tilaisuus osoittaa arvostus taloudellisesti palkaustanne korjaamalla.
Siitä tuntuu kuitenkin tärkeältä sanoa, että ihan yksinkertainen ei meidän eätyöläisten tilannekaan ole: esimerkiksi minun toimeentulooni yrittäjänä tämä tilanne tulee vaikuttamaan merkittävästi niin kuin monen muunkin. Nyt vielä voi tehdä yksittäisiä etätöitä, kohta ei välttämättä ole töitä tehtävänä ollenkaan. Kaikesta työstä onkin nyt erityisen kiitollinen olo. Lämmin halaus sinulle jaksamiseen ja kiitos panoksestasi meidän kaikkien puolesta. Ajatuksemme ovat teissä ja siinä panoksessa, jonka annatte kaikkien meidän terveyden ja turvallisuuden eteen! <3
Tekee mielelle hyvää lukea muutakin kuin koronaan liittyviä uutisia koko ajan. Toivottavasti saamme tilanteen hallintaan olemalla kotiympäristössä mahdollisimman paljon kukin mahdollisuuksien mukaan. Reseptivinkeistä, kevät-ja kesäpukeutumisesta, puutarhasuunnitelmista sekä tulevista matka- ja sisustushaaveista olisi ainakin mukava lukea. :) Voimia perheellesi ja meille kaikille tähän tilanteeseen!
Moi Kati! Ihana kun kommentoit ja toivoit kivoja ja kevyitä aiheita. Minustakin väliin kaivataan muuta ajateltavaa. Yksi reseptivinkki tuli tänään, ja muut aiheet, kevät- ja kesäpukeutumisen, puutarhasuunnitelmat, matka- ja sisustushaaveet laitan ylös. :) Kiitos toivotuksissa, meillä on täällä kaikki hyvin. Toivottavasti sielläkin ja tosiaan toivottavasti pian saada tämä yhdessä vastuullisesti toimimalla kuriin. <3