Meitä ei tänään haitannut maaliskuun ensimmäisen räntäsade, vaan käytimme tilaisuuden hyväksi suuntaamalla vihdoinkin pitkään listalla olleeseen Luonnontieteelliseen museoon.
Museoissa käyminen on minusta ihan täydellistä sadesunnuntain tekemistä. Jos museoissa käy muutamankin kerran vuodessa, suosittelen lämpimästi Museokorttia. Siinä säästää toki rahaakin, mutta ennen kaikkea Museokortti tuo minusta museoissa käymiseen ihan omanlaistaan rentoutta ja spontaaniutta. Varsinkin lasten kanssa rima madaltuu huomattavasti: Museokortin kanssa ei tarvitse miettiä, saako käynnilleen varmasti tarpeeksi vastinetta. Jos pienten kanssa tapahtuu jotain odottamatonta, voi aina piipahtaa uudestaan.
Saman yritän muistaa omalla kohdalla. Jos vaikka keskustassa on ylimääräistä loppuaikaa puolisen tuntia, miksi sitä ei käyttäisi edes pienenkin näyttelyn katsomiseen ja virkistäymiseen. Toki suunnitelmallisestikin korttia kannattaa hyödyntää, sillä kun pääsee yhteensä 300 museoon ympäri Suomen.
Luonnontieteelliseen museoon palatakseni: paikka on kertakaikkisen huikea elämys niin aikuisille kuin lapsille. Jo rakennus itsessään on vierailemisen arvoinen, puhumattakaan näyttelyistä. Luonnontieteellisessä museossa pääsee näkemään vaikka mitä: elämän monimuotoisuutta ympäri planeetan eri aikakausina, eri mantereilla ja eri vuodenaikoina, dinosaurusten luurankoja, Suomen luontoa ja monipuolisesti eläimiä kalastavasta jääkarhusta eukalyptusmetsän koalaan.
Muistin, että Luonnontieteellinen museo on hieno, mutta en sitä, kuinka hieno. Tai toisaalta miten olisin voinut muistakaan, sillä museota on uusittu ja näyttelytkin ovat vaihtuneet. Jatkossa Luonnontieteellisessä museossa tulee varmasti käytyä lasten kanssa joka vuosi. Niin upeasti kokonaisuus on koottu ja niin tärkeä aihe on.
Vaikka lapsiseurueessa ei olekaan mahdollisuutta jäädä lukemaan jokaista tietoiskua, jo poiminnat siellä täällä vetivät nöyriksi, ja saivat kunnioittamaan luontoa ja planeettaamme entistä enemmän. Jotenkin se tuntuu täysin surrealistiselta, kuinka lyhyessä ajassa me olemme tuhonneet maapalloa, kun aikajänne esimerkiksi dinosauruksiin on parisataa miljoonaa vuotta.
Luonnontieteellinen museo teki yhtälaisen vaikutuksen kuin taidenäyttely, mutta aivan eri tavalla. Elämän historian tutkiminen laittoi kaikki uuteen perspektiiviin ja todella muistutti omasta pienuudesta. Toimiva mielikuvaharjoitus seuraavan Instagram-selfiekriisin kanssa voisi olla kulkea ajatuksissa jonnekin mammutin alle: ehkä se oma vähän vinksahtanut ilme ei tässä kokonaisuudessa olekaan niin hirveän iso juttu.
Museo on esteetön, joten sinne voi hyvin mennä vaunujenkin kanssa. Moni jättää vaunut sisääntuloaulaan, jossa niille onkin parkki, mutta sen ei pidä antaa hämätä: näyttelyissä voi myös liikkua vaunuilla. Kerroksia pääsee vaihtamaan hissillä. Museon ensimmäisessä kerroksessa on syöttötuolein varusteltu kahvila ja neljännessä kerroksessa saa syödä omia eväitä.
Luonnontieteellinen museo on todellakin #viehättäväkohde, ihan mieletön kotimainen helmi, jota lämpimästi suosittelen niin pääkaupunkiseutulaisille kuin kauempaakin tuleville.
Luonnontieteellinen on todellakin ihana! Meidän perheellä on ollut Museokortit esikoisen äitiyslomasta alkaen ja niitä on todella vingutettu! Pian 4v esikoinen usein toivoo, että ”voidaanko mennä tänään johonkin museoon?” Ja usein hän tarkoittaa juurikin eläinmuseota, mutta hänelle kelpaa moni muukin. (Tässä vaiheessa kulttuuritäti sisälläni taputtaa itseään olkapäälle 😉) WeeGeen Lelumuseo Hevosenkenkä oli superhitti, Kiasmassa on ihana juosta ramppeja pitkin ja Amos Rexin TeamLab jäi pitkäksi aikaa pienen mieleen.
Mutta miten ihmeessä sait otettua noin seesteisiä kuvia museossa, joka useimmiten vilisee porukkaa?
Eikö olekin! Tosi hienoa kuulla, että olette Museokortin vinguttelijoita. Se on kyllä mainio keksintö, eikä vähiten monelle äitiyslomalaiselle. No ihan totta. Se on onnistumisenkokemus vanhempana, kun lapsi pyytää museoon. ;) WeeGeen Lelumuseossa olemme olleet, mutta pitää ehdottomasti mennä uudestaan nyt, kun esikoinen saa käynnistä vielä enemmän irti. Amos Rexiin en (jonokuvista traumatisoituneena) ole päässyt vielä itsekään, mutta sen voisi korjata pian!
Heh, kai se on joku pitkään bloganneen kuudes aisti. :D Ei vaan ihmettelin kyllä itsekin, kuinka rauhallista museossa oli siihen nähden, että oli kuitenkin sateinen sunnuntai. Eli ei ollut kauheasti vilinää, mitä nyt muutaman sekunnin joutui odottamaan jonkun ohi kulkemista. :)
Ai niin: yhden asian muuttaisin tässä museossa ja se on kahvila. Valikoima on ehkä lähempänä sitä kuvailemaasi kelmusämpylää tai kasariuimahallia. Miten ihana tämä olisikaan, jos vitriinissä keikkuisi hiukan terveellisempiä herkkuja, kuten vaikka smoothieita ja hedelmäsalatteja. Meidän iso pieni saattaa jopa valita hedelmäsalaatin pinkin berliininmunkin sijaan, jos se on houkuttelevasti esillepantu. Olisi vastuullisempi valinta lasten suosimassa paikassa.
P.s. Toive on esitetty kahvilaan, toivottavasti moni muukin tekee niin!
Hei no totta! Kahvila ehkä kaipaisi pientä freesausta. Me saimme, mitä siinä hetkessä toivoimmekin: erikoiskahvit (automaatista, mutta erikoiskahvi kuitenkin, se on minulle aina se tärkein juttu) ja lapsi oli haltioissaan jäätelöstä. Käsittääkseni arkisin on tarjolla keittolounasta, mikä on tosi kiva, mutta toki olisi hienoa, että viikonloppunakin tarjolla olisi vähän monipuolisemmin muutakin kuin herkuttelusyötävää. Omasta mielestäni ehdottomasti saa olla myös (hyvää!) pullaa, mutta tosiaan sen rinnalle toivoisi hyviä hedelmätyyppisiä naposteltavia tai kivaa pientä suolaista. Nyt tarkoituksella taktikoimme niin, että söimme lounaan kotona juuri siksi, etten saanut ihan selvää, tarjoillaanko kahvilassa viikonloppuisin muuta kuin pullaa. Jos siitä olisi ollut varmuus, niin mieluusti olisimme aterioineet kahvilassa vähän runsaamminkin kuin nyt näiden iltapäiväkahvien verran. :)
Kiitis hyvästä vinkistä ja upeista kuvista. Valokuvaajamies haluaa nähdä tuon portaikon!
Vinkki: Amos Rex on auki myös maanantaisin ( kiinni ti), kävin eilen, ei jonoa. Nuorten näyttely voi kiinnostaa lapsiakin. Hissillä pääsee ja muuten yhdessä tasossa. Hienoja kattoikkunoita!
Ei kestä Kirsi, oli ilo vinkata! Hei menkää ihmeessä. Jo portaikko on todella ihailun arvoinen. :) Mahtavaa kuulla, ettei Amos Rexin jonot ole enää, mitä ne vähän aika sitten olivat. Tosi kiva, että pääsee liikkumaan myös vaunuilla. Sinne voisimmekin mennä perheen kesken, vaikka aikuistenkin rauhalliset museo- ja kulttuurilatautumiset tekevät nekin hyvää. :)
Lapsuudenystäväni isä oli pitkään töissä Luonnonhistoriallisessa museossa, ja pääsin pienenä monta kertaa hänen seurassaan kulissien taakse katsomaan eläinten täyttämistä ja täytettyjen eläinten huoltamista, tutkijoiden työtä jne. Varmaan juuri siksi jo tämän museon ohi kävelemisestäkin tulee aina kutkuttava tunne vielä nyt aikuisenakin :-). Ja mitä Museokorttiin tulee, se on ihan mielettömän hyvä keksintö. Olen alkaneen vuoden aikana ehtinyt vinguttaa omaani hyvinkin jo kymmenkunta kertaa.
Vau, tuo oli varmasti huikea kokemus kurkistaa kulissien taakse! En yhtään ihmettele, että jo museon ohi käveleminen herättää lämpimät ja jännittävät muistot vielä aikuisenakin. :) Siis todella on upea keksintö! Uskon, että Museokortin myötä moni on löytänyt museot aivan uudella tavalla. Kiva kuulla, miten moneen elämykseen olet jo ehtinyt!
Onpas siella valoisaa! Olin luonnontieteellisessa museossa vuosia sitten pienten serkkujen kanssa ja muistan sen olleen jotenkin synkka. Tottakai sadepaiva toi viela oman lisan, mutta en kylla muista sita mitenkaan hienona kokemuksena. Pitaisikohan kayda uudestaan?
Taallakin on museokortti mutta moni museo on ilmainen, joten kortille ei tule kayttoa. Parempi vaihtoehto on National Trustin vuosijasenyys, jolla paasee tutustumaan vanhoihin kartanoihin, upeisiin puutarhoihin ja metsa-ja luontoalueisiin. Katso https://www.nationaltrust.org.uk/. Viikonloppuna olimme kaymassa Anglesey Abbeyn puutarhalla melko lahella Cambridgea ja tammikuussa olimme Sissinghurstin puutarhalla.
Vai ovatko ne vain minun valoisaksi käsittelemät kuvat? :D Vaikka en muuten kummoista kuvilleni teekään, niin kirkkautta lisään. Sadepäivä meilläkin oli, mutta jotenkin minusta silti koko rakennus ja näyttelyt olivat todella antoisia. Kyllä varmasti kannattaa antaa uusi mahdollisuus. :) Olen huomannut saman, että paljon on myös säästä, omasta mielentilasta ja vaikka mistä tuollaisesta kiinni, millaiseksi jonkun kohteen kokee.
Ah, kartanot ja puutarhat! Unelmakortti. Eipä yhtään yllätä, että siellä on tarjolla tuollainen. Ihanaa! Varmasti tulee käytyä ja nautittua. :)
Piti vaan tulla huikkaamaan, että ihanat kuvat ja tunnelma! PS. Museokortti best.
Ihana kun huikkasit, ilahduin! Kiitos Linda. Ja niin onkin, ihan best. :)