
Ennen kuin sain omia lapsia, googlasin jatkuvasti viiden kummilapseni takia ”mitä lahjaksi X-ikäiselle”. Ja oikeastaan teen sitä vieläkin, sillä he kaikki ovat omia lapsiani vanhempia, joten tulen aina jälkijunassa sen suhteen, että ymmärtäisin, mikä lapsia missäkin vaiheessa kiinnostaa. (Vaikka eiväthän lapset tietenkään ole samanlaisia, mutta jonkin verran on kuitenkin ikäkohtaisia hittejä.)
Koska saan toiveita jakaa lahjaideoita, listaan nyt omalla kokemuksellani, mistä ainakin oma 4-vuotias tyttäreni pitää, jos siitä olisi teille apua juhlapyhinä ja miksi ei ihan vaikka lomien aikana, kun pitää keksiä erilailla tekemistä.

Lista on aika, no, prinsessahenkinen. Nyt on se kausi, joten mieltymykset näkyvät listalla. Niin ikään tyttäreen on vihdoin iskenyt Frozen-kuume. Olin miltei varaamassa neuvolaa: pitääkö olla huolissaan, jos ei se ollenkaan iske, mutta iskipä kuitenkin. Että Let it go vaan!
Näin luettelona lahjavinkkien määrä on aika hengästyttävä ihmiseltä, joka haluaa kaikin tavoin edistää kohtuullista lahjakulttuuria. Kaikkea tyttö ei tietenkään ole saanut, eikä varsinkaan yksissä synttäreissä, joten mukana on myös juttuja, joita hän on saanut aikaisemmin, joista tietäisin hänen pitävän ja joiden parissa hän tykkää puuhastella esimerkiksi päiväkodissa tai kaverilla.

Askartelu-, väritys- ja tarrakirjat
Ainakin oma tyttäreni tykkää kovasti värittää, piirtää, askarrella ja touhuta tarrojen parissa, joten kaikki tällaiset kädentaitoihin liittyvät puuhastelut ovat todella mieluisia. Oppi&ilo-sarjassa on myös todella kivoja puuhakirjoja ja -kortteja.
Korujentekosetti
Korut ovat nyt erittäin mieluisia, joten mikä sen ihanampaa kuin päästä tekemään oma koru. Siksi erilaiset helmisetit ovatkin hyvä idea.
Palapeli tai muistipeli
Palapeli on ihana klassikko, joka varmasti ilahduttaa esimerkiksi Frozen-teemaisena, ja joka on kivaa keskittymistä edistävää puuhaa. Samoin muistipeli on tämänikäiselle oikein toimiva.

Lastenkirja
Itse suosin äitinä ja kummina monesti kirjoja, koska lastenkirjat vaan ovat niin ihania ja tärkeitä lukemisen ylläpitämiseksi. Prinsessakauteen sopivat ainakin Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -sarja sekä Sanna Manderin ja Anna Sarven Prinsessakirja.
Kamera
Tämä on vähän out-of-the-box -vinkki, mutta ihan suosikkejani. Jo ehkä vuosi sitten tyttäreni löysi tekniikkalaatikostamme vanhan pokkarini, jonka sitten annoimme hänelle käyttöön. Omasta kamerasta on tullut hänelle todella tärkeä ja on liikkistä katsella, kun hän vaikka puutarhassa menee ottamaan mielestään kauniista kukista kuvia tai toteaa haluavansa ikuistaa ”kauniin miljöön” (ei ole tosiaan omena kauan puusta pudonnut). Hän ottaa myös aivan fantastisen armottomia kuvia meiltä kodista: sammakkoperspektiivistä ja salamalla. Olenkin ajatellut, että voisin perustaa hänen ei-niin-kovin mairittelevista kuvistaan The Real Homevialaura -kakkosblogin. Mutta takaisin kameraan: Tori on varmasti täynnä vanhoja joutilaita pokkareita nyt kun ihmiset kuvaavat pääasiassa puhelimilla, joten tämä on mainio toteuttaa pikkurahalla kierrätettynä (kannattaa myös kysellä tuttujen tarpeettomaksi jääneiden kameroiden perään!) juuri vaikka välillä pitkäksi käyville lomapätkille.
Taskulamppu, kiikari tai projektori
Kameraosastolla jatkaakseni lapset rakastavat niinkin yksinkertaista asiaa kuin taskulamppu, jota voi käyttää vaikka majassa tai jännillä retkillä. Samaan kategoriaan menee pienet kiikarit, joista on kovasti iloa metsäretkillä, sekä lasten projektori, jolla on jännittävää heijastaa kuvia seinille.

”Meikit”
Prinsessavaiheesta jatkaakseni 4-vuotiaat tytöt ovat monesti aika ihania laittautujia. Myöskin tyttäreni ”meikkaa” minun perässäni. Kiva lahja onkin leikkimeikkisetti, erilaiset sudit, pikkupeili tai ihan oikeakin huulirasva, esimerkiksi Muumi-sellainen. Tytär oli myös haltioissaan saatuaan joululahjaksi lasten kynsilakkaa.
Hiusasusteet
Hienostelu ei pääty ”meikkaamiseen”, vaan hyvin tärkeitä henkilökohtaisia juttuja nelivuotiaalle ovat myös erilaiset hiusasusteet. Nätit ponnarit, pinnit ja pannat ilahduttavat varmasti.
Kori- tai pikkulaukku
Niin ikään tärkeä on oma laukku, jossa kulkee meikit, puhelin, maksukorit – ja mitä meillä naisilla nyt onkin. Tyttäreni on rakastanut korikassinsa lähes puhki ja käyttää myös aktiivisesti paria muuta pikkulaukkuaan, joten niitä voin omalla kokemuksella suositella.

Lastenkello
Kello oli meidän lahjamme 4-vuotiaalle, glitterirannekkeella tietenkin. Ei hän tietenkään vielä osaa aikaa lukea, mutta pikkuhiljaa voi siihenkin alkaa tutustua. Kaikki isojen tyttöjen jutut ovat selvästi tässä iässä todella tärkeitä, ja hän laittaakin kellon aina ensimmäiseksi viikonloppuaamuna päälle (päiväkodissa sillä ei käydä).
Uimatarvikkeet ja ulkolelut
Juttua kirjoittaessa on vasta kevät, mutta haluan silti vinkata erilaisista uintitarvikkeista ja ulkoleluista. Lapset tavallisesti rakastavat uimista, joten kaikki siihen liittyvä on hyvin todennäköisesti mieleen uimapuvusta kellukkeisiin ja muihin puhallettaviin uimaleluihin. Niin ikään kivoja antamisia ovat hiekkalelut, saippuakuplat ja katuliidut.
Nukke tai nukentarvikkeet
Hoivavietti on edelleenkin päällä, joten 4-vuotiaalle voin suositella myös nukkea tai erilaisia nukentarvikkeita. Vauvanukkejen lisäksi nyt alkavat kiinnostaa Barbie-kokoiset nuket, ja sellaisen Frozen Elsan tytär saikin nyt mieluisaksi lahjaksi.

Tarvikkeita roolileikkeihin
Myöskin kaikenlaiset roolileikit ovat tässä iässä tapetilla: leikitään kotia, lääkäriä, kokkia, Frozen-prinsessoja ja kaikkea sellaista. Siksi hyvä idea on esimerkiksi leikkiruoat, lääkärisetti tai leikkikassakone.
Elämykset
Elämyslahjat ovat tietenkin myös ihania, ihan vain vienti vaikka jäätelölle on ainakin meillä hyvin suosittu ohjelmanumero. 4-vuotiaana on myös kiva mennä, mahdollisesti ensimmäistä kertaa, elokuviin tai teatteriin. Frozen 2 -elokuvan olen todennut omalle tyttärelle vielä liian jännäksi, mutta parhaillaan pyörivistä sallittu on ainakin Ryhmähau. Syksyksi hankin meille Tatu ja Patu Helsingissä -teatteriliput, mitä tytär odottaa suurella innolla. Myös sirkus, nukketeatteri tai lastenkonsertti ilahduttavat varmasti.
Joo, ehdottomasti HomeBehindtheScenesviaMiniLaura blogi tanne seuraavaksi :-)
Toivottavasti valokuvaus sailyy hanella pidemmanpuoleisena harrastuksena.
Mahtavaa kuulla, että lukija ilmoittautuu. ;) Niinpä, toivotaan että pysyy! Tietenkään en painosta, mutta mieluusti tuen. Jos tämä nykyinen pokkari hukkuu tai rikkoutuu, etsin varmasti jostain toisen, kun hän niin valokuvaamisesta tykkää. :) Kivaa viikkoa sinne!
Tosi kivoja lahjaideoita! Erityisen ihanat nuo puiset hajuvesi, huulipuna ja kassakone! :) Mistä tuollaisia saa?
Moi Sanni! Kiva, jos tykkäsit ideoista. :) Pahoittelut, että vastaamisessa hieman kesti, mutta nyt muistin selvittää lahjan antajalta kaupan, jos puiset meikit ovat.
Kyseessä on Rofa Design -verkkokauppa ja tämä tuote: https://rofa.fi/fi/lapset/lelut-nimella/meikkisetti-nimella-blush/
Puinen kassakone taas on Clas Ohlsonilta: https://www.clasohlson.com/fi/Puinen-lasten-kassakone/p/31-5846
Hei!
Olen katsellut tuota samaista kassakonetta lahjaksi omalle lapsellemme. Kiinnostaisi tietää, pystyykö noita numeronäppäimiä painaa vai ovatko vain liimattu kiinni pintaan?
Moi Heidi! Näppäimiä voi painaa, mikä minustakin on kiva ominaisuus ja kassakoneella on kyllä leikitty paljon. :)
Hei, Ihania ne sisustustyynyt; pilvi ja joutsen. Mistä olet ne hankkinut? Haluaisin ostaa pienille lastenlapsilleni jotain muuta kuin leluja.
Moi Päivi! Pilvi ja joutsen ovat muistaakseni molemmat H&M Home -nettikaupasta tilatut. :) Ihana idea ostaa jotain suloista sisustukseen lapsenlapselle. Meidän 4-vuotias esteetikko ainakin pitää kovasti tämäntyyppisistä. Myös Jollyroom-verkkokaupan valikoima kannattaa kurkistaa tämäntyyppisten tyynyjen osalta. :)
Saitko tuolta Rofa designilta millaisen laskun? Mä sain tuotteiden mukana laskun, jossa on vaan viivakoodi, mikä ei toimi. Ei tilinumeroa, viitekoodia tms. Ja eivät vastaa viesteihin.
Heippa Saija! En valitettavasti osaa sanoa, koska en itse tehnyt tilausta, vaan tyttö sai sieltä tilatun lahjaksi meidän läheiseltä. Ainakaan silloin ei ollut puhetta ongelmista. Toivottavasti selviää! Tosi ikävää tuollainen, että yritys ei vastaa ja palaa.