Hyvää naistenpäivää!
Naistenpäivästä voi olla montaa mieltä, en aina tiedä ajatuksiani siitä itsekään. Olen aikaisemminkin pohtinut, onko työmatkalla jaettu ruusu kaunis kunnianosoitus vai irvokas symboli sille, ettei euromme edelleenkään ole euro.
Ja jos naistenpäivän tarkoitus todella on muistuttaa naisten oikeuksista ja puhua epätasa-arvosta, miksi naistenpäivänä naiset esiintyvät passiivisina ruusujen ja suklaarasioiden vastaanottajina. Tai ovat ainakin esiintyneet, ehkä puheenvuoro nyt on siirtymässä enemmän meille naisille itsellemme.
Entä miksi vahva, rohkea ja itsensä kanssa sinut oleva nainen kuvataan aina ulkoisesti räväkkänä. Ihan kuin jokainen meistä naisista vapautuisi olemaan oma itsensä vasta neonvärisen tekoturkiksen myötä. Jokaisesta meistä ei ole parrasvaloissa paistattelevaksi ladygagaksi tai queenbeeksi. Luonteelta pidättyväisemmät tai ulkomuodoltaan hillitymmät naiset ansaitsevat kokea itsensä aivan yhtä arvokkaiksi ja kokonaisiksi.
Näitä kysymyksiä olen itse henkilökohtaisesti naistenpäivään liittyen pohtinut, ja tiedän, että kysymyksiä eri naisten näkökulmista on sadoittain lisää.
Ehkä tässä se juttu onkin: kysymykset, eivätkä niinkään vastaukset.
Naistenpäivää tarvitaan, jotta se herättelee meitä ajattelemaan, kyseenalaistamaan, pohtimaan, vaatimaan ja kehittämään.
Viimeisimpänä naisten asemasta laajasti keskustelua on herättänyt Cynthia Nixonin tähdittämä video Be a lady they said. Taaskaan en osaa olla kampanjasta yhtä mieltä, vaan enemmänkin huomaan kysyväni kysymyksiä.
Video on minusta upea, voimaannuttava, tunteitaherättävä ja tarpeellinen, mutta myös ristiriitainen. Miten naisten vapautumista muiden odotuksista edistävällä videolla esiintyy ainoastaan muotikuvastosta tuttuja kauniita naisia? (Julkaisija onkin Girls. Girls. Girls. -lehti.) Missä ovat julkisten uimahallien pukuhuoneissa näkyvät naiset?
Nimenomaan tällaisia tempauksia, jotka näennäisesti vapauttavat naisia, mutta todellisuudessa kuitenkin osaltaan vahvistavat naisten kuulumista tietynlaiseen lokeroon, huomaan ensisijaisesti pohtivani naistenpäivän alla.
Oli kuvastosta mitä mieltä hyvänsä, sanoma videossa on valtavan tärkeä. Meihin naisiin kohdistuu kohtuuttomasti ristiriitaisia odotuksia, toki myös toisilta naisilta, mutta ennen kaikkea ongelmat ovat syvällä miesten perinteisesti hallitseman yhteiskunnan rakenteissa. Varmasti jokainen meistä on kokenut olevansa jollain lailla väärä niin työhaastattelussa kuin baaritiskilläkin: aina vähän liikaa tai liian vähän.
Kasvatan kahta tytärtä, ja siksi huomaan ajattelevani naiseutta entistä suuremmalla painoarvolla.
Jaan Michelle Obaman ajatuksen siitä, että vanhemman tärkein tehtävä on tukea lasta kasvamaan omaksi itsekseen. En hehkeäkään ajattele, että kumpikaan tyttäristäni olisi minulle projekti, jossa muovaisin jälkikasvustani minun toiveideni mukaiset ihmiset.
Se minun tehtäväkseni jää, että opetan tyttärilleni parhaaksi katsomiani arvoja, ja tuen heitä olemaan ja tekemään juuri sitä, mitä he itse haluavat (muiden kunnioittamisen huomioiden).
Taas kysyn enemmän kuin vastaan, mutta en voi olla pohtimatta: Onko tyttöjen ja poikien kasvattaminen edes erilaista? Herkästi äidit identifioivat itsensä tyttöjen tai poikien äideiksi, onhan jälkimmäisestä iso oma yhteisönsäkin. Mutta miten tytön ja pojan kasvattaminen eroaa toisistaan, vai eroaako? Ja jos eroaa, niin tietoisella vai tiedostamattomalla tasolla?
Ehkä tässä yhteiskunnassa tyttö- ja poikalasten kanssa tulee helpommin painotettua tiettyjä asioita. Voisin kuvitella, että jos minulla olisi poika, haluaisin esimerkiksi tehdä entistäkin selvemmäksi, kuinka positiivinen asia tunteiden näyttäminen on, koska perinteisesti tunteiden näyttämistä ei ole miehillä samanlailla yleisesti hyväksytty.
Kahden tytön äitinä huomaan tasapainoilevani muutamassa asiassa. Haluan opettaa tytöilleni hyvät ja toisia kunnioittavat käytöstavat (niin kuin haluaisin aivan yhtä lailla pojillekin), ja samanaikaisesti tehdä selväksi, että kiltti tyttö -roolia heidän ei tarvitse omaksua. Heidän ei tarvitse mielistellä ketään sen enempää, vaikka heillä onkin prinsessapanta päässä.
Toinen asia, jonka huomaan tiedostavani, on tyttöjen kehuminen. Ymmärrän, kuinka paljon tärkeämpää on sanoa hyvää ominaisuuksista ulkonäön sijaan, mutta sen lisäksi, että kutsun tyttöjä hauskoiksi, luoviksi, hyväsydämisiksi ja fiksuiksi, huomaan kutsuvani heitä spontaanisti sydämestäni myös kauniiksi ja ihaniksi. Koska sellaisiakin he minulle ovat, ja koska ajattelen, että tuskin maailmassa on yhtäkään naista, tai ihmistä, joka ei myöskin niistä kehuista ilahtuisi. Etenkin neljävuotiaan prinsessana itseään pitävän kanssa huomaan, kuinka tärkeää hänen on saada ilmaista itseään myös ikävaiheeseen kuuluvin ulkoisin hienouksin: hän on selvästi kasvanut sen myötä sisäisestikin. Silti painopiste on tärkeä olla muissa kuin ulkoisissa ominaisuuksissa.
Reipas on niin ikään sana, johon liittyy jännä lataus: kuuluuko siihen kannustaa vai ei? Ajattelen, että tyttöjä ei kuulu kannustaa sen suurempaan reippauteen kuin poikiakaan, ja muutenkin ihmisen, sukupuoleen katsomatta, kuuluu saada olla myös heikko ja tarvitseva.
Toisaalta ajattelen, että nimenomaan haluan tukea tyttöjäni olemaan sopivasti reippaita: hei sen kun menet, teet ja kokeilet vain! Ajattelen, että jos äitinä lempeästi potkaisen tyttöjäni tietyissä tilanteissa pepulle, tuen heidän voimaantumistaan ja käsitystään siitä, että me naiset olemme aivan yhtä osallistuvia kuin miehetkin.
Ehkä tärkeimpänä haluaisin opettaa tyttöni kaiken kaikkiaan ajattelemaan ennakkoluulottomasti, itsenäisesti – ja muitakin kuin itseään.
Vaikka haluan painottaa tytöilleni, että heistä voi tulla mitä tahansa ministeristä johtajaan, he ovat aivan yhtä arvokkaita siinä tapauksessa, jos he kokevat kutsumusta perinteiselle naisvaltaiselle alalle. Jälleen: ei ole itseisarvo jokaisen kasvaa räväyttävän erilaiseksi, vaan omanlainen ja merkityksellinen elämä voi löytyä myös niistä aivan tavallisiksi mielletyistä asioista. (Sanoo ihminen, jolla on kaksi lasta, koira, rivari ja farmari.) Tärkeintä on tietoisuus siitä, että sukupuoli ei määritä sitä, mitä ihminen voi tai ei voi olla.
Kodistaan haluan tyttöjen saavan tasa-arvoisen mallin, ja sen he saavatkin. Itse asiassa täytyy ehkä joskus muistuttaa siitä, että naisetkin ovat pystyviä ripustamaan pyykkiä.
Paitsi että naistenpäivä on suurten yhteiskunnan rakenteita koskevien kysymysten päivä, voisi se olla ennen kaikkea naisilta naisille -päivä. Ajattelun muutos, jossa me naiset kehumme ja puolustamme toisiamme.
Itse tunnen tänä naistenpäivänä kiitollisuutta paitsi ennen kaikkea kahdesta tyttärestäni myös alastani: miten valtavan upeaa on työskennellä ammatissa, jonka me nuoret naiset olemme luoneet, ja jota me nuoret naiset dominoimme. Ammatissa, jossa on kirjoittamaton sääntö tukea ja auttaa toista. Ammatissa, jossa ollaan äänessä.
Oma naistenpäivän lupaukseni on jatkaa mielen avoinna pitämistä. Meitä on niin hurjasti erilaisia naisia, ja siten erilaisia näkökulmia, tarinoita, taustoja ja kokemuksia. Se, että jokin asia ei ole minulle totta, ei tarkoita sitä, etteikö se ole jollekin toiselle naiselle totta. Siksi meidän naisten on tärkeää paitsi käyttää suuta myös korvia ja silmiä: kuunnella ja lukea toinen toistemme tarinoita.
Toiseksi haluan edistää naisten ja äitien välistä solidaarisuutta. Siksi omat naistenpäivänruusuni menevät Sanojen valtava voima -jutussakin esiin nostamalleni kulttuurille, sille, jossa toisilleen tuntemattomatkin naiset ja äidit pyyteettömästi nostavat toisiaan ylös.
Konkreettinen naistenpäivän tekoni on lahjoittaa naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja tasa-arvon tukemista Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä edistävälle Naisten Pankille: paras mieli ei tule itselle vastaanotetuista ruusuista, vaan toisille naisille annetuista mahdollisuuksista.
Vielä kerran: hyvää naistenpäivää meiltä kolmelta tämän yhteisön upeille naisille! Parasta on se, että tiedän teitä olevan siellä hyvin eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa, kaikki minulle yhtä tärkeitä.
Hyvää naistenpäivää Laura! Ja kiitos jälleen näin hyvästä tekstistä, en varmaan koskaan lakkaa ihailemasta tapaasi kirjoittaa. :)
Kiitos Essi kaikesta kollegiaalisesta tuesta! Olen otettu sanoistasi. <3 Ja hyvää naistenpäivää meille, tänäänkin!
Todella loistava teksti jälleen kerran Laura! Ajattelen itse ihan samoin.
Iso kiitos, Suvi! Teidän kollegojen tuki on yksi konkreettinen osoitus siitä, miten naistenpäivänä se ihan paras mieli tulee toisten naisten osoittamasta tuesta. <3
Hyvää naistenpäivää ja kiitos jälleen mielettömän upeasta tekstistä. Ihan jokaisen kappaleen kohdalla huomasin nyökytteleväni ja pari kertaa sanoin jopa ääneen, että ”Niinpä!” ja ”Just näin!”
Itselläni ei ole lapsia, mutta haluan näyttää 10-vuotiaalle kummitytölleni esimerkkiä juuri noista asioista, joista kirjoitit. Naisina voimme saavuttaa mitä tahansa, sanoi Michelle Obamakin ja sen viestin haluan juurruttaa kummityttönikin mieleen ja kannustaa häntä olemaan rohkea ja tavoittelemaan unelmiaan, olivat ne mitä vaan.
Kiitos Jaana niin paljon kannustavista sanoista ja kirjoituksen lukemisesta! En minä näitä pöytälaatikkoon kirjoittaisi, vaan merkityksellistä kirjoittaminen on juuri teidän takianne. Se tuntuu todella tärkeältä, miten hyvin saatte ajatuksistani kiinni ja täydennätte niitä.
Kummitädeillä voi olla näissä asioissa ihan todella merkittävä rooli, joten minusta on aivan ihanaa, että olet miettinyt näitä asioita siltä kantilta. Kuulostat 10-vuotiaalle naisenaluelle ihan mahtavalta kummitädiltä, joka on tukena juuri siinä tärkeimmässä, itseksi kasvamisessa. Se on tosi merkityksellistä ja upeaa. <3
Hyvää naistenpäivää ja kiitos viisaista sanoistasi! Kirjoitan tätä edessäni ruusu, jonka mieheni toi autokorjaamolta käytettyään autoni huollossa perjantaina. (Ei, auton huollossa käyttö ei ole asia, joka ei minulta naisena onnistuisi, mies vei sen siksi että hänellä oli asiaa naapuriliikkeeseen ja mulla tekemistä toisaalla!) En tosiaan ymmärrä sitä, miksi naisten päivää, siis käytännössä tasa-arvon ja mahdollisuuksien päivää, pitää juhlia lahjomalla naisia kukilla ja suklaalla. Hienoa että nyt pidetään myös ääntä siitä, mitä hyvää on naisen asemassa Suomessa ja mitä kehitettävää jossain toisaalla. Eikä mikään ylimääräinen hemmottelupäivä. :I
Kasvatan sekä tyttöä että poikia ja naistenpäiväteemaan liittyen kerron, että mulle tärkeintä on tytön kasvatuksessa se, että tyttäreni saa kasvaa juuri sellaiseksi naiseksi, millaiseksi itsensä kokee. Minulle sukupuoli on kromosomeja, kehon rakenteita ja kokemus, se ei määritä kiinnostuksenkohteitani eikä sitä, mihin pystyn tai saan ryhtyä. Olen ihan yhtä oikeanlainen nainen, vaikka mulla onkin muutamia maskuliiniseksi koettuja kiinnostuksenaiheita.
Kiitos samoin, niin ikään kommentista! Ihan parasta on jälleen se, kuinka te osallistutte keskusteluun. Suklaassa ja kukissa ei tietenkään itsessään ole mitään vikaa, mutta ne vievät huomion ihan vääriin seikkoihin. Kimppu on kaunis huomionosoitus kumppanilta tai työnantajalta kyllä, jos tasa-arvo on kunnossa. Jos taas ei ole, niin silloin yksi kukkakimppu vuodessa ei sitä todellakaan pelasta. Omassa ”kuplassani” asiat ovat hyvin pitkällä, mutta eivät sen ulkopuolella. Ja siksi tästä päivästä täytyy puhua, koska tyttöjen ja naisten asema on monessa paikassa vielä aivan karmivan surullinen. Olen siis kanssasi ihan samaa mieltä, että ennen kaikkea naistenpäivän soisi olevan yhteiskunnallisen keskustelun päivä. Ja juuri näin: jokaisen pitäisi saada kasvaa juuri sellaiseksi, kun itsensä kokee. Se voi tarkoittaa maskuliiniseksi koettuja kiinnostuksenaiheita tai intohimoa kynsilakkoihin ja huulipuniin – tai sekoitusta molempia. :) Kiitos ajatustenvaihdosta!
Loistava kirjoitus, joka pitaisi julkaista isommassakin mediassa. Etenkin tama: ”omanlainen ja merkityksellinen elämä voi löytyä myös niistä aivan tavallisiksi mielletyistä asioista”
Kiitos Laura, olet mahtava!
Kiitos, te vasta mahtavia kannustajia olette! Palaute merkitsee minulle tosi paljon, kiitos kun luit. :)
Se tuntuu tärkeältä minun muistuttaa tuosta ajattelusta, koska välillä kieltämättä tuntuu, ettei meidän paperilla tyypillisten kaksi lasta, rivari, farmari ja koira -ihmisten välttämättä ajatella ajattelevan itsenäisesti. Me emme kuitenkaan ole mitään yhteiskunnan odotusten uhreja, vaan vapaaaehtoisesti näin eläviä. ;) Ja itse olet, kiitos Elina! <3
Itselläni on pieni poika, jonka vuoksi oli kiva lukea tekstisi tytöistä. Myönnän fokukseni olleen viime aikoina poikien yhteiskunnallisissa haasteissa ja pojan kasvattamisessa. En usko, että tyttöjen ja poikien kasvattaminen varsinaisesti eroaa toisistaan. Tärkeintä on antaa lapsen kasvaa omaksi itsekseen, eikä asettaa ennalta määrättyyn muottiin. Tunnetaitojen opetus lienee molemmilla tärkeää vaikka pojilla siihen ei perinteisesti ole panostettu. Kummallakin sukupuolella on omat haasteensa, joiden syvällisempi pohtiminen tekee lähinnä surulliseksi. Myös pienten poikien muotti tuntuu olevan kovin ahdas. Entä, jos poika ei olekaan reipas, onkin ujo tai ei välitä autoista. Tärkeää pohdintaa sinulta tässä postauksessa! Kasvattajana koen tärkeäksi pohtia näitä aiheita, etten tiedostamattani kasvata lasta muottiin, joka on ollut yhteiskunnan normi ennen.
Heippa! Niin kiva, kun kommentoit poikien äitinä, ja tietysti muutenkin. :) Ajattelen ihan samalla lailla, että tärkein periaate on molemmissa tapauksissa sama: tukea lasta siinä, että hän saa kasvaa omaksi itsekseen.
Se on ihan totta, että pientenkin poikien muotti on välillä todella ahdas. Sen takia sitä toivoisikin, että kaikki ymmärtäisivät, mistä feminismissä on kyse: molempia sukupuolia edistävästä tasa-arvosta, jossa kaikilla olisi samanarvoiset mahdollisuudet.
Uskon, että meidän lapsemme kasvavat Suomessa jo ihan erilaisiin odotuksiin kuin aikaisemmat sukupolvet. Heillä on laajemmin esimerkkejä, millaisia naiset ja miehet voivat olla tai olla olematta. Siinä mielessä suhtaudun meidän lastemme tulevaisuuteen todella positiivisesti (vaikka tilanne maailmalla onkin sitten jotain toista). Ja niin kuin sinäkin, minusta näitä kysymyksiä on tärkeä tiedostaa ja pohtia. Täydelliseen vanhemmuuteen tai kasvattamiseen en usko, mutta kyllä se varmasti auttaa, että näitä ihan tärkeimpiä kysymyksiä pysähtyy toisinaan pohtimaan. :) Terkut pienelle pojallesi!
Hyviä pohdiskeluja ja ajatuksia! Huomasin, että itseni on ollut vähän vaikea suhtautua naistenpäivään. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin.
Elävästi on jäänyt mieleen aikoinaan siihen mennessä vain Tarja Halosen presidenttiyden aikana eläneen tytön ihmettelevä kommentti ”Ai voiko mieskin olla presidentti?”. :D
Moi Emilia ja kiitos keskusteluun osallistumisesta! Jaan täysin ristiriitaiset ajatuksesi, että mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Ehkä vasta tänä vuonna, tämän ajatuksiani selkiyttäneen kirjoituksen myötä, pohdintani ovat alkaneet kirkastua siitä, että ajattelen naistenpäivää tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun päivänä ja toisten naisten tukemisen päivänä. En siis edelleenkään ensisijaisesti kukkien ja suklaan päivänä, vaikka nekin tietyissä yhteyksissä sallittakoon. ;)
Hei aivan huikea kommentti, en kestä! :D :D Siis ajattele, miten suuri merkitys esimerkillä on. NÄIN se maailma muuttu, että lapset tottuvat ihan pienestä pitäen siihen, että on aivan tavallista nähdä niin nainen kuin mieskin missä tahansa ammatissa tai minkälaisena tahansa.
Hyvä kirjoitus ja minäkin tykkään tavastasi kirjoittaa.
Kuvista huokui mielestäni aivan ihana tunnelma.
ja iiks.. katse kiinnittyi myös siroon valaisimeen sivupöydällä. Niinpä rohkenen kysyä mikä on tämä yksinkertaisen kaunis valaisin?
Kiitos Susanna, ihanasti sanottu! Kiitos, kun luit ja kommentoit. :) Ja kaikesta saa aina kysyä! Valaisin on Markslöjd-merkin Savoy-sarjaa. Googlaamalla löytyy erilaisia malleja ja jälleenmyyjiä, Ellos taitaa ainakin myydä. Yleensä valaisin on meillä toisella sivupöydällä, mutta nyt olen tykännyt pitää sitä myös sohvan vieressä – joskin valaisinta pitää muutenkin siirrellä, kun samassa taloudessa asuu johdoista liian kiinnostunut vauva. ;)
Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta! Pakko myös imettämävänä kysyä kauniin kietaisupaidan alkuperää?
Moi Henna! Aina saa kysyä, vastaan mielelläni. Hei totta, tämä paitahan tosiaan toimii loistavasti myös imettäjällä. Imetän siis vielä itsekin, mutta jonkun verran liikun jo ”tavallisissakin” vaatteissa, niin en edes tajunnut vielä tätä mainiota ominaisuutta. :)
Sain paidan Pierre Robertin PR-tilaisuudesta, ja kyseessä on tämä Jenny Skavlan -kietaisuneule: https://www.pierrerobert.fi/fi_FI/jennyskavlan/kietaisuneule-jenny-skavlan/O501.html?dwvar_O501_color=natural&dwvar_O501_size=s%2Fm&cgid=Jenny_Skavlan#start=1. Vaate on tosi ihana päällä, kun materiaali on 50 % Tencel ja 50 % GOTS-luomupuuvillaa. Oma kokoni on S/M.
Kiitos myös kivoista sanoista!
Kiitos todella hyvästä ja ajatuksia herättävästä tekstistä. Tuo lasten kasvattaminen on kinkkinen kysymys, jota itsekin silloin tällöin yhden, kohta kahden pojan, äitinä mietin. Lähtökohtaisesti yritän kasvattaa lastani ns. sukupuolineutraalisti – lempeästi, mutta jämäkästi. Yleensä en ajattele sukupuolta mitenkään, mutta nyt jo huomaan toisinaan, että kolmevuotiaalle tulee ulkoa päin tiettyjä odotuksia ja malleja, ja se sitten mietityttää, kuinka näihin osaan suhtautua, tai kuinka tekisin „korjaavaa liikettä“. Ehkä se, että tietoisesti mietimme näitä kysymyksiä ja yritämme muuttaa vanhoja kaavoja on kuitenkin jo iso muutos parempaan verrattuna siihen, kuinka vanhempiemme sukupolvi meidät vielä (ainakin osittain) kasvatti. Toivottavasti omat poikani osaavat omalta osaltaan vaikuttaa siihen muutokseen, että maailmasta tulee entistäkin tasa-arvoisempi ja avoimempi.
Moi Ella ja kiitos hienoista ajatuksistasi! Perus arki tietysti pyörii omalla painollaan, enkä usko siihen, että kukaan voisi kasvattaa ketään täydellisesti tai että täydellistä ihmistä voisi kenestäkään tullakaan. Silti minustakin näitä ajatuksia on toisinaan tärkeä pysähtyä miettimään, sillä ovathan tämän tyyppiset kysymykset niitä elämän tärkeimpiä: mitkä ovat omat arvoni ja miten niitä siirrän elämäni tärkeimille ihmisille eteenpäin.
Minullakin on todella positiivinen fiilis siitä, millaisia meidän lapsistamme, vaikka ei täydellisessä, niin kuitenkin jo pitkälle kehittyneessä Suomessa kasvaa. (Muualla onkin sitten vielä ihan eritasoisia haasteita.) Meidän lasten normaali on se, että naisen voi olla presidentti tai mies jotain muuta kuin mihin olemme historian saatossa tottuneet. Juuri niin kuin sanoit, siin on sukupolvien välillä iso ero.
”Toivottavasti omat poikani osaavat omalta osaltaan vaikuttaa siihen muutokseen, että maailmasta tulee entistäkin tasa-arvoisempi ja avoimempi.” Tämä oli ihanasti sanottu. Juuri näin itsekin ajattelisin, jos minulla olisi poikia. Sen takia, ja tietysti muutenkin, poikien kasvattamisella on tasa-arvon näkökulmasta ihan yhtä tärkeä rooli. <3
Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Itseänikin mietityttää äitinä näiden mainitsemiesi kauneuden ja reippauden merkitys ja niistä puhuminen. Mielestäni jokainen ansaitsee tuntea itsensä kauniiksi ja itse ainakin kerron jatkuvasti lapsilleni (poika ja tyttö) kuinka kauniita ja ihania he ovat. Uskon että pohja terveelle itsetunnolle aletaan rakentamaan jo lapsuudessa ja toivon että lapseni kokevat olevansa kauniita ja ihania juuri sellaisina kuin ovat. Ja on kaksi eri asiaa todeta että olet kaunis juuri tuollaisena kuin olet, kuin että olet kaunis koska olet esim. hoikka. Jälkimmäistä ”arvottamista” on varmasti hyvä välttää. Mutta uskon että ihminen joka on sinut itsensä kanssa ja tuntee olonsa kauniiksi, näkee myös muissa kauneutta ja hyvyyttä.
Reippaus yhdistetään mielestäni usein vähän laiskasti negatiiviseen suorittamiseen. Yleensä elämässä pitää kuitenkin tehdä töitä saavuttaakseen asioita ja taito tarttua asioihin ja lähteä liikkeelle on välttämätöntä jos haluaa jotain. Tietysti yhtä tärkeää on taito ottaa rennosti kun tilanne sitä vaatii, eli se kuuluisa tasapaino. En siis koe reipas- sanaa negatiivisena, vaan adjektiivina joka kuvaa aloitekykyä esim. omien unelmien tavoitteluun.
Samaistun myös ristiriitaiseen fiilikseesi Be a lady they said- videosta. Mitä jos haluaa olla lady?
Ehkä omalla kohdallani kyse on suuremmasta yhteiskunnan polarisoitumisen ilmiöstä joka tökkii, ja herää eloon näiden kyseisten sanojen kohdalla tässä elämänvaiheessa. Harvoin yksi sana tai asia on pelkästään hyvä tai huono. Asioilla tuppaa olemaan se kolmaskin puoli, joka usein unohtuu, olisikin hienoa jos keskusteluissa päästäisiin pintaa syvemmälle. Se on minulle sitä sivistystä ja ”ladyna” olemista, että asioista voidaan keskustella sillä asenteella että keskustelukumppanilta voi oppia jotain uutta, juuttumatta yksittäisiin sanoihin jotka todennäköisesti triggeröityvät jostain omasta aiemmasta kokemuksesta. Kiitos kun kirjoitat!
Kiitos Linda aivan upeasta kommentista! Täydensit aihetta erinomaisilla huomioilla. Puit saniksi juuri sen, mitä tarkoitin. Itsetunto tosiaan rakennetaan ja lapsuudessa, ja kun vanhempi kerran lastaan (toivottavasti) ihanana ja kauniina pitää, niin täytyyhän se voida sanoa – vaikka miljoona kertaa päivässä. Itse ajattelen, että sellaista asiaa ei olekaan kuin liiallinen rakkauden osoittaminen. Tämä kehuminen kuitenkin on, juuri niin kuin osuvasti sanoitkin, hyvä erottaa arvottamisesta. Että pitäisi olla tietynlainen ollankseen kaunis, vaikka juuri hoikka. Note to self -mielessä totean, että siihenkin pitää kiinnittää vanhempana huomiota, että kehuu kauniiksi myös monia erinäköisiä ihmisiä perheen ulkopuolella, esimerkiksi televisiossa. Koska kaikissa meissä on kaunista. Ne onkin ihan parhaita hetkiä, kun prinsessaikäinen alkaa spontaanisti kehua vaikka Linnan juhlien -vieraita. Ei hänelle siellä kukaan ole iltalehtihenkeen ”tyylitön” saati ”ruma”, vaan mekossaan ”iiihana, katso äiti, miten iiihana”.
Hieno analyysi myös reippaudesta! Jälleen nyökyttelen. Vaikka tosiaan ihmisen pitää saada olla heikko ja tarvitseva, niin ei elämässä mikään ilmaiseksikaan tule. Koulussa pitää käydä saadakseen ammatin. Puhelinsoitto pitää uskaltaa soittaa saadakseen työpaikan. Ja niin edelleen. Sen tyyppistä reippautta mielellään tukee pienestä pitäen, ja tietäähän sen omallakin kohdalla, miten tärkeää on joskus saada puolisolta, kaverilta tai kollegalta se viimeinen tuuppaus, että anna mennä vain!
Todella, asioilla on aina niin monta puolta. Mistään en ole niin varma kuin siitä, miten paljon eri harmaansävyjä maailmassa on. Asiat ovat näin, mutta sitten toisaalta myös näin, ja noinkin! Juuri siksihän dialogia pitäisi käydä, ei tyrkyttääkseen yhtä omaa totuuttaan, vaan oppiakseen toiselta osapuolelta taas jotain lisää. Ehkä se se nykypäivän haaste onkin, että suuta käytetään enemmän kuin silmiä ja korvia, vaikka ensimmäistä on yksi ja seuraavia (kaiketi ihan syystä) kaksi. :)
Kiitos vielä itsellesi, kun luet! Ja tästä kommentista. Olen onnekas saadessani vaihtaa ajatuksia näin fiksujen lukijoiden kanssa.
Kiitos upeasta tekstistä, Laura! Itsekin olen suhtautunut kovin kaksijakoisesti naistenpäivään, ja tekstisi puki sanoiksi monta omaa ajatuskulkuani. Pienen tytön äitinä huomasin nyökytteleväni monessa kohdassa. Toivottavasti laaja yleisö lukee tämän tekstisi.
Lämmin kiitos kommentista! Et tiedäkään, miten otettu olen sinun ja muiden lukijoiden kannustavista sanoista. Minusta tuntuu, etten itsekään tiennyt, mitä halusin sanoa, kun aloin kirjoittaa juttua, mutta yleensä kirjoittaminen onkin paras tapa jäsentää ajatuksia. Ja edelleenkin oeln nöyrin mielin: näin ajattelen tänä vuonna, ehkä ensi vuonna taas aavistuksen toisin. Tärkeintä kai onkin pohtia, kysyä ja keskustella. Kiitos vielä!
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi. Kasvattajalla on melkoinen vastuu, eivätkä kaikki ole ’päteviä’ kasvattajia (enkä nyt tarkoita varhaiskasvatuksen pedagogisia opintoja).
Tähän naistenpäivään liittyen.. Lähipiirissä olen seurannut, kuinka tällä hetkellä kolmevuotiasta tytöksi syntynyttä kasvatetaan ’sukupuolineutraalisti’. Nimestä ei pysty päättelemään onko kyseessä tyttö vai poika. Vaatteet ovat tummaruskeita ja vihreitä, hiukset lyhyet. Leluina palapelejä ja palloja (siis ei tyttöjen leluja).
Voiko olla, että lapsi on onnellinen kasvaessaan näin, vai miettiikö murrosiän ristiaallokossa, että miksi en kelvannut tyttönä?
Pidän kommenttini lyhyenä, vaikka aiheesta olisi vielä paljonkin lisättävää.
Vaikka naisten asemassa globaalisti on paljon korjattavaa, nautin silti naisellisesti eilisestä aurinkoisesta Naistenpäivästä, sainhan mieheltäni kliseisesti kukkia ja tummaa suklaata :)
Kiitos paljon itsellesi, että luit ja kommentoit! Niin onkin, kasvattajalla iso vastuu. Niin iso, ettei sitä liikaakaan voi ajatella, miten suuri se vastuu oikeastaan onkaan. Ehkä se edes auttaa, että pysähtyy tiedostamaan ainakin niitä tärkeimpiä asioita.
Tuo sukupuolineutraalius on niin vaikea aihe, etten osaa kommentoida siihen mitään. Tai ehkä ajattelen niin, että minusta keskeisempää olisi ja on tarjota mieluummin sekä nukkeja että autoja, eikä häivyttää molempia ihan kuin sellaisia mieltymyksiä ei luonnostaan olisikaan. Mutta kuten sanottu, niin vaikea aihe, että jättänemme tähän. ;)
Ihana, kun sait kukkia ja tummaa suklaata! Jos parisuhde on tasa-arvoinen, niin silloin se on vain kaunis huomionosoitus. :) Toivotaan pian lisää aurinkoa!