Karanteenin ihme: vihdoin aloitettu seinienmaalausprojekti

Homevialaura, seinien maalaus, harmaat seinät

Karanteeni-ihmeiden aika ei ole ohi: en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta me olemme saaneet seinienmaalausprojektin alkuun! Siis oikeasti alkuun, sillä tavalla vauhtiin, ettei tästä ole enää paluuta.

Mietin ensimmäistä kertaa seinien maalaamista vaalean hiekanharmaiksi eteisen osalta suhteellisen pian muuton jälkeen ja ostin silloin jo testimaalejakin. Se jäi kuitenkin siihen, kunnes ehkä vuosi sitten aloitimme yrittää uudestaan, tällä kertaa ajatuksena maalata koko koti. Pääsimme niinkin pitkälle kuin parin tulitikkuaskin kokoiseen testiläikkään.

Homevialaura, seinien maalaus, harmaat seinät

Olen ollut niin epäuskoinen tämän projektin toteutumisen kanssa, että en edes maininnut sitä edellisessä kotijutussa, jossa kerroin suunnittelemistamme projekteista (pihalla tulevasta jonkinlaisesta kesäkioskista tai -keittiöstä tytöille). Pääsiäisenä kävi kuitenkin niin, että päätimme aivan ex-tempore, että nyt tätä monivuotista haavetta aletaan toteuttaa monestakin syystä.

Homevialaura, seinien maalaus, harmaat seinät

Ensinnäkin muuttuneen tilanteen myötä saatamme asua tässä kodissa ajateltua pidempään, minkä takia on kiva piristää kotia pienin muutoksin, eikä tässä nyt muutakaan tekemistä viikonloppuisin ole. Toiseksi koen, että olimme sen itsellemme velkaa, että vihdoin lopetimme vuosien jahkailun ja siirryimme sanoista tekoihin. Lisäksi on kiva päästä testamaan jo täällä sellaisia seiniä, joita olen suunnitellut seuraavaan kotiin. Haaveiden puulattiaksi en voi tässä kodissa muuttua, mutta sisustusaarrekartan seiniksi voin!

Homevialaura, seinien maalaus, harmaat seinät

Kollegat saavat aina maalaamisen kuulostamaan kovin kevyeltä ja helpolta muutosprojektilta, mutta meillä telaan ja pensseliin tarttumisen kynnys on rehellisesti ollut todella suuri (siis tässä vaiheessa, kun täällä jo asutaan eikä kyse ole muutosta). Ajatuskin kaikesta siitä teippaamisesta, mahdollisista toisista kerroksista, huonekalujen siirtämisistä, jaloissa pyörivästä kahdesta pienestä lapsesta… Kuten sanottu, olemme luovuttaneet ennen kuin olemme aloittaneetkaan.

Homevialaura, seinien maalaus, harmaat seinät

Eikä tämä nytkään aivan helppoa ja nopeaa ole, mutta etenemme tila ja seinä kerrallaan. Tarkoituksemme on siis maalata koko koti, ei yksittäisiä tehosteseiniä tai huoneita. Tarvittaessa otamme projektiin loppuvaiheeseen apuja, mutta itse teemme mahdollisimman paljon. Taisimme saada positiivista virtaa siitä, että jo yhden ex-tempore päivän jälkeen olohuoneen ja avokeittiön pitkä seinä on valmis.

Vaikka voisi kuvitella, että mieheni huutelisi Karanteeninaikaisten sisustushepulien uhrit ry:n vertaistukea (koska onhan tällaisen projektin aloittaminen kahden pienen lapsen kanssa neljän seinän sisällä aika hullua) niin hänkin hänkin on projektista innoissaan. Kahdelle tietotyöläiselle taitaa olla todella palkitsevaa nähdä konkreettinen kättensä jälki. Emme lakkaa ihastelemasta, miten tyytyväisiä olemme pikkuhiljaa pehmeämmäksi muuttuvaan ilmeeseen. Jo nyt voi sanoa: kyllä kannatti aloittaa ja kyllä kannattaa jatkaa!

Homevialaura, seinien maalaus, harmaat seinät

Palaan laajempiin kuviin ja tarkempiin tietoihin projektin edetessä, mutta halusin jakaa jo nyt ensimmäiset kuulumiset ja kurkistuskuvat. Ja tietenkin jonkinlainen lumipalloefekti tästä lähtee muutenkin: muutoksen myötä keittiöstä lähti jo tauluseinä. Lämpimämpi ja rauhallisempi ilme, se meillä on toiveissa.

Comments

    • Kiitos paljon, Tiina! Ihana kuulla, jos koet noin myös ruudun välityksellä. :) Sain mielestäni aika hyvin sävyn ikuistettua kuviin sellaisena, miltä se näyttää luonnossakin. Se on maalien kanssa aina vähän hankalaa. Sävy on Tikkurilan G487. Ajattelin, että kirjoitan vielä erikseen tarkemmin sävyn valinnasta, että miksi ja miten päädyimme tähän ja mitä muita harkitsimme, mutta tässä jo tosiaan koodi sinulle tiedoksi. :)

  1. Todella ihanan näköistä ja mielestäni nyt jo näistä kuvista välittyy lämpimämpi ja pehmeämpi ilme jota haittekin! Itselläni ollut samansuuntainen projekti mielessä, tosin suunnitelmissa olisi maalata paljon pienempi tila nimittäin yläkerran wc ja haaveena olisi asentaa sinne myös peili paneelit! Odotan mielenkiinnolla postausta sävyn valinnasta, itse olen katsellut tikkurilan piazzaa sekä laastia.. Kaikkea mahdollista hyvää teille tähän poikkeustilanteesen!

    • Kiitos Henriikka! Kylläpä tuli hyvä mieli palautteesta, että ilme tuntuu kuvissakin pehmeämmältä ja lämpimämmältä. :) Vessanmaalausprojektin kuulostaaa todella hyvältä! Maalatut wc-tilat ovat minustakin todella kauniita, ja se on varmasti työnäkin aika inhimillinen, kun vain vauhtiin pääsee. Piazza ja Laasti ovat näyttäneet monessa kodissa hurjan kauniilta. Varmasti hyviä vaihtoehtoja molemmat. Itse olen tosi noviisi maalisävyjen suhteen ja sainkin omankin sävyn valintaan konsultaatiota itseäni fiksuimmilta. Siksi haluan palata aiheeseen ihan erikseen. Joka tapauksessa meidän koodi on tosiaan G487 ja kyseessä on neutraali hiekkainen harmaa. Ehkä vähän vaaleampi ja harmaampi kuin Piazza ja Laasti? En ole varma. Koska vessaan ei tule (yleensä, ellei sitten ole ikkunaa) luonnonvaloa, voi olla hyvä idea kokeilla sävyjä vielä seinään ennen lopullista valintaa, koska sävy siellä voi näyttää aika erilaiselta kuin vaikka sellaisissa kohteissa, joissa on maalattu valoa tulviva olohuone. Toisaalta uskon, että pyörittelet niin hyviä sävyjä, ettei huonoa vaihtoehtoa olekaan. :) Lämmin kiitos ja sitä samaa sinne, pysy terveenä!

  2. Todella kaunis sävy. Olisin kysynyt kauniista mustista kehyksistä, jotka kuvissa vilahtivat? Onko joku Ikean malleista? Kaunista kevättä, kauniiseen kotiin. 💛

    • Moi Maria! Kiitos palautteesta! Ihana, jos sävy näyttää onnistuneelta. :) Reunoista pyöristetty kehys on IKEA-valikoimasta. Kylläkin ostettu jo vuosia sitten, eli en ole varma, saako samaa enää, mutta sieltä kannattaa katsoa. Suorareunainen pienempi on muistaakseni Deseniosta. Samoin kiitos, mukavaa kevättä myös sinulle!

  3. Ihanasti käy teille! 😊
    Meillä on tuo sama sävy oh+k ja meidän makkarissa.
    Jostain netin syövereistä sen bongasin ja olen tykännyt kovasti.
    Meillä on myös F487 (höyhen) sävyä, sitä laitoin esim. käytävään, on hieman vaaleampi.

    • Kiitos Tanja! Mukava kuulla. Tämä on kyllä varmasti moneen kotiin ja tilaan sopiva sävy eli en yhtään ihmettele, että tekin olette valinneet sitä olohuoneeseen ja keittiöön sekä makkariin. Sen oikean harmaan löytäminen ei aina kaikessa ole ihan simppeli juttu, mutta tämä on aika “varma”. Myös Höyhen-sävyä pohdimme, se on kaunis vaaleampi. Täytyy tosiaan vielä myöhemmin kirjoittaa, mitä kaikkia sävyjä pyörittelimme ja miten tähän päädyimme. Nättejä maaleja on niin paljon. :)

  4. Tosi hyvät. Meillä on vaaleanbeigeä suurin osa valoisalla puolella ja muualla harmaa (ero on hienovarainen ettei sitä ajattele ulkopuolisena). En osaisi enää asua talossa, jossa on valkeat seinät sen koommin. Emme ole itse näitä valinneet, mutta nappiin on mennyt.

    Valkoiset seinät on monissa kuvissa kivannäköiset, jos on muuta maustetta/kontrastia, mutta olen itse asunut vuokralla vain valkoisissa seinissä. Ja siksi tulee aina se mielentila, kun ei saa muuttaa mitään. Nykyään sekin varmaan on saattanut muuttua, että vuokranantajille on ok hyvällä maulla tehdyt muutokset.

    • Kiitos, kiva kuulla! Itse olen myös todella nopeassa ajassa kiintynyt maalattuihin seiniin. Luulin, että lopputulos olisi paljon dramaattisempi, ja siksikään en ehkä ole “uskaltanut” tarttua toimeen laiskuuden ja ajanpuutteen lisäksi. Mutta nyt, kun olohuone ja eteinen on maalattu, tuntuu siltä kuin näin olisi ollut aina. Eli muutos on hienovarainen, ei silmille hyppivä mutta todella paljon tunnelmaa lämmittävä. Olen niin iloinen, että ryhdyimme hommiin ja ymmärrän täysin, miten mieluisat beiget ja harmaat seinät sinullekin on. :)

Trackbacks

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

[instagram-feed]

Copyright © 2020 · Theme by 17th Avenue