
Mitä teille kuuluu? Toivottavasti olette saaneet paljon piristystä kesäisistä ilmoista. Täällä on nautittu omasta ja muiden pihoista, ja kyllä muuten tuntuukin kaikki kahvila take-away -tyyppiset elämykset aivan erityisiltä.

Arkeen, kuulumisiin ja viimeaikaiseen elämään liittyen huomasin tulevan pienen pohdinnan eteen: mitä jakaa missäkin kanavassa. Huomaan helposti jakavani rentoja puhelinhetkiä vain Instagramissa, mutta mietin, että ehkä teille olisi kiva koota niiden myötä arkisia kuulumisia joskus koosteena blogiinkin. Kun kesää kohti ainakin itseäni kiinnostaa kaikki kevyt ja kiva. Mitä mieltä olette? Otan mielelläni ajatuksia vastaan, mutta tässä joka tapauksessa viimeaikaista elämää kollaasein ja kuulumisin.

Ruokahan se aina on mielessä. Terassilla olemme syöneet jo aikaisemmin ja syömme aina kun vain voimme, mutta grillin korkkasimme vasta helatorstaina kalalla ja kasviksilla. Viikonloppuna teimme kreikkalaisia hampurilaisia niin, että ”pihvinä” oli grillattua munakoisoa ja halloumia, kastikkeena tsatsikia. Niin ikään grillasimme hodareita, perinteisiä nyt ensimmäiseksi, ja seuraavaksi haluaisin kokeilla Glorian ruoka ja viini -lehden parsa-lohihodareita. Arkiruokiamme sisällä ovat viime aikoina olleet muun muassa yrttikana ja shaksuka, jos joku kaipaa ideoita.
Ruoan lisäksi ulkona syömisessä ovat ilahduttaneet kesäastiat. Koska ajattelen kotiamme paitsi kotina myös kesämökkinä, minulle on tärkeää, että saan kattaukseen kesäisin hieman vaihtelua. Tosin en kesäastioissakaan irrottele kuoseilla, vaan silloinkin astiat ovat valkoisia, mutta hieman rustiikkisempia. Varsinaiset ruokailuastiat ovat samoja, mutta tarjoiluastioiksi olen täydentänyt muun muassa ruotsalaisen Bruka Designin keramiikkaa sekä rottinkista tarjotinta ja leipäkoria, isoa lasikannua ja sen sellaista. Mikä siinä onkin, että muutenkin aina kesäisin (ja jouluisin) tulee halu asua Rivièra Maison -kuvastossa.

Kuvassa, juurikin sen Rivièra Maison -kuvaston vieressä, on esikoisen uudet aurinkolasit, kun edelliset siirtyivät perintönä pikkusiskolle. Päädyin hankkimaan lasten Izipizi-aurinkolasit, joista on iloa moneksi seuraavaksi vuodeksi (jos ne vain pysyvät tallessa). Tilasin lasit kotimaiselta jälleenmyyjältä Bebesistä, joka saa saa isot kiitokset: toimitus oli super nopea ja tuotekuvaus hyödyllinen. Hyvän tuotekuvauksen ansiosta tajusin tilata kokoa isommat Junior-lasit, sillä valmistajan mitoitus on ranskalaisittain pientä. Lasit ovat tosi mageet – lainaisin jos mahtuisin.
Muutenkin ihana, että villapaitapäiviin on tullut hieman vaihtelua ja lapsille on saanut ottaa esille kesävaatteita, vaikka tuskin villapaitoja kovin kauaksi kannattaa Suomen-kesässä pakata. Itselleni tuli tosi piristynyt mieli, että oikeasti varmaan kahden kuukauden jälkeen en vain meikannut vaan myös suoristin tukan ja puin nätit vaatteet. Raitapaita on kesän merkki. Vaikka muuten olen karsinut kaapistani kaikki kuosit, breton-raidat ovat ja pysyvät.

Oman pihan lisäksi aikaa on tullut vietettyä muillakin pihoilla ja voin miten ihanaa oli hakea take away -salaatti. Huomaan, että vaikka liikkuminen on nyt vapaampaa, niin oma mielentila on silti edelleen enemmän rauhallisissa maisemissa viihtyvä kuin keskustaan suuntaava.
Meidän yksi suosikeistamme on Helsingin Tuomarinkartano, jossa on puistomaisessa ympäristössä kauniita kartanorakennuksia, Annan kartano -ravintola, Country White -sisustusliike ja By Pia’s -outlet, hevostalleja ja taidekoulu (miten ihanan näköistä oli nähdä ihmisiä maalaustelineineen kartanomaisemissa). Jos helteellä reissuun haluaa yhdistää vielä uimisen, löytyy sillan takaa lyhyen kävelymatkan päästä Tapaninvainion uimaranta Vantaanjoen varrella.
Muistuttelen tästä vielä myöhemmin, mutta kerään kotimaanmatkailun suosikkejani #viehättäväkohde-tunnisteen alle ja olisi ihana, jos tallentaisitte siten myös teidän helmiänne. Aloitin sarjan jo vuonna 2018 ja nyt kotimaankohteiden tukeminen tuntuu tietysti tärkeämmältä kuin koskaan.

Omalle pihalle saimme jälleen haettua lisää yrttejä ja toisen kiintiökesäkukan, lobelian. Lobelia on minulle ihan uusi tuttavuus mutta ihastuin sen rennon vallattomaan ilmeeseen – se on kasvien surffitukka. Kasvi myytiin amppelissa, mutta istutin sen ruukkuun. Pienen uteliaan hortonomin kanssa saa kyllä olla silmät selässäkin. Muutaman kerran on jo meinannut lähteä rosmariinit kleptomaanin matkaan. Vanhempi taas on saanut poimia ilokseen ensimmäiset tomaatit.
Niin ikään saimme vihdoin ajattua nurtsin: voi mikä voikukkapelto siitä oli ehtinyt tullakaan. Sammaltakin olen huomannut nurtsissa aikaisampia vuosia enemmän (veikkaan syyksi kosteaa talvea, en tietenkään omaa laiskuutta), mutta en suoraan sanottuna ole nurtsin kanssa kovin tarkka. Se on tärkeintä, että vihertää. Eniten minua ilahduttaakin, että olen saanut nyt parissa sellaisessa kohdassa nurtsin kasvamaan, missä se ei aikaisemmin onnistunut.
Aurinkoista viikkoa!
Hei vinkkinä että Izipizin omilta sivuilta voi tilata samoja malleja myös aikuisille! Testasin viime kesänä: tilaus toimi tosi näppärästi ja toimituskin nopsaan (tosin en tiedä miten nykyinen maailmantilanne vaikuttaa Ranskasta tuleviin paketteihin). Nyt sportataan sitten koko perhe samaa aurinkolasimallia, vähän eri sankakuoseilla vaan 😊
Heippa! Myös Bebesin sivuilta sai muuten aikuisten malleja. Kun nyt tuntuu kivalta tukea mahdollisimman paljon suomalaisia kauppoja. :) Mutta jos vaikka jotain tiettyä mallia ei täältä löydy, niin huomasin saman, että Izipizin omakin verkkokauppa toimittaa. Olisi ihanat itsellekin, mutta hankin viime kesänä elämäni ensimmäiset aurinkolasit vahvuuksilla, niin muita ei varmaankaan tule enää niin ostettua. Kesälläkin on yllättävän kiva nähdä. :D Mutta malleista tykkään tosi paljon! Kivalta kuulostaa perhesamistelut. :)
Onpa kiva että aikuisten malleja saa nyt myös kotimaisista verkkokaupoista 😊👌🏼 Ja ymmärrän täysin, vahvuuksilla olevat lasit ovat varmasti aika paljon miellyttävämmät 😄
Ooh, Riviera Maison! En ollut kuullutkaan kyseisesta kaupasta ennen tata postausta, mutta wow! Tamahan on kuin White Companyn surffaava pikkusisko. Nyt kylla taytyy odotella palkkapaivaa ennen kuin alkaa shoppailemaan, mutta iso kiitos vinkista.
Taalla hieman ”irrottelua” varikkaiden lautasliinojen kautta. Niista saa kivaa ja halpaa kesatunnelmaa valkoisten Teema-astioiden kaveriksi. Lockdown kun jatkuu edelleen… [huokaus]
Piti muuten kysya: Onko osa postauksiesi kommenteista jaanyt julkaisematta? Osa postauksistasi vaikuttaa jotenkin hiljaisilta aikaisempiin verrattuna… Ei mitaan jos kommentteja on ollut vahan, onhan tassa kaikilla ollut muuta mietittavaa jo pelkastaan maailmantilanteen kanssa. Lahinna vaan mietin, onko mulla jaanyt jokin kummallinen asetus paalle, kun yritin kommentoida toista blogia tanaan ja se vaitti ensin ”incorrect key” ja sitten ”duplicate comment”, jonka jalkeen koko kommentti katosi. Ehka tama tablettini vetelee viimeisiaan… 😕
Anyway, mukavaa viikkoa sinne mini-Toscanaan ja kiitos inspiroivista postauksista
Ihana, jos ihastuit Riviera Maisoniin! Se on mielestäni hollantilainen merkki ja jotenkin tosi kodikas. Yksinään vähän liikaa skandille, mutta elementtejä sieltä täältä, niin avot. ;) Hyvin sanottu, että on jotain samaa The White Companyn kanssa, juuri sellaista vähän runsaampaa kodikkuutta, mutta myös neutraalein värein, niin menee hyvin yksiin Iittaloiden (tuli Teemasta mieleen) ja muiden sen tyyppisten modernien kanssa. :) Tuo on ihana idea ja juuri mietin, että pitää täydentää lautasliinoja, koska meillä ei ole pakettiakaan. Kankaisia käytämme pääasiassa, mutta joskus kertakäyttöiset toimivat, etenkin vieraiden kanssa (kun heistä pitää saada elätellä toiveita). Tällä sektorilla voisin ehdottomasti ”irrotella”, kaikki kukka- ja hedelmäkuosit sun muut ovat niin herkullisia. Ah, sitruunalautasliinat, sellaiset jos löytyisi tänne Toscanaan. ;)
Hei kyllä, kommenteissa on nyt jotain häikkää. Olen aina ennen saanut sähköpostiin ilmoituksen uudesta kommentista ja käynyt sitä kautta hyväksymässä kommentit. Nyt en saa ilmoituksia ja kun tulin tänne blogin järjestelmään, oli monta kommenttia jonossa. Yritin korjata asetuksia, mutta en tiedä, missä on vika, koska itse en ole mitään muuttanut. Täytyy seurailla ja kysyä apua koodaajaltani. Ihana, kun huomautit – kiitos Elina!
Vitsi, kun lockdown vaan jatkuu. :( Vaikka täälläkään ei eletä normaalia elämää, niin asteen vapaampaa kuitenkin. Toivotaan, että pääsisitte sielläkin jossain määrin nauttimaan kesästä. Aurinkoiset terkut!
Sammal nurmikolla on itse asiassa hyvä juttu, se on paljon ekologisempi ja helppohoitoisempi kuin pelkkä nurmikko :-). Itse annan voikukkienkin kukkia aina tietyllä alueella, koska niistä on paitsi silmäniloa, myös ravintoa hyönteisille ja perhosille. Lisäksi voikukkine nuput maistuvat marinoituna mainiolta ja kukista saa ihanaa hilloa!
Hei onko! Hieno uusi näkökulma, en tiennytkään tuota sammaleesta. Enkä myöskään voikukista, että ne ovat ravinteita hyönteisille ja perhosille. :) Kiitos! Aina oppii uutta ja paljon ihanampi ajatella näitä ominaisuuksia kuin sitä, että sammalta tai voikukkia ei ”saisi” pihalla olla.
Meillä on tosiaan yli satavuotias piha, joten jos ryhtyisin sotaan voikukkia vastaan, en ehtisi muuta tehdäkään. Joskus huvittaa, kun kuulen ohikulkijoiden, lasten varsinkin, ihastelevan voikukkia tulvillaan olevaa niittyä. Olemme jättäneet mahdollisimman laajoja alueita luonnonkukille (ensin tulevat vuokot ja käenrieskat, sitten lemmikit, orvokit, rohtoimikät, kurjenpolvet, voikukat, apilat, matarat, niittynätkelmät, kellokukat, virnat, koiranputket, päivänkakkarat, mäkitervakot, ketoneilikat ja kesän lopuksi keltanot ja purtojuuret…), sillä lintuja lapsesta asti bongaillut äitini on aina painottanut, että ilman kukkia ei ole hyönteisiä ja perhosia ja ilman niitä ei ole lintuja, ja tätä ketjuahan tukee nykyinen tutkimustietokin. Ainoa, jota revin pois, on vuohenputki, sitä meillä ei onneksi tuhottomasti ole ja nuoret lehdet ovat herkullista syötävääkin. Perustelin itse asiassa epäilijöille viimeisimmän taimitilauksenkin perhosten ja hyönteisten tarpeilla. Pois se minusta, että yhtään itsekkäistä syistä nyt Italian matkan jäädessä pois tältä kesältä ryhtyisin unikkopenkkiä istuttamaan!
Ihania kesäkuvia (varsinkin ruokakuvat, kuinkas nyt ollakaan).
Meilläkin etäelämä on siirtynyt yhä enemmän sisätiloista terassille ja pihamaalle. Otetaan kesästä kaikki irti, tänäkin kesänä:)
Aurinkoisia terassipäiviä teille.
Kiitos! Ruokakuvat, parhaat kuvat. ;) Kuulostaa ihanalta! Juuri niin kannattaakin tehdä, että siirtää elämän ulos. Etenkin ensimmäiset lämpimät päivät, niin eihän niitä mikään voita! Kiitos samoin sinne, nautiskellaan ja rentoudutaan. :)
Amazon ja Etsy myyvat sitruunakuvioisia paperilautasliinoja, sopivat niin kesapoytaan. En tosin tieda miten kuljetus Suomeen sujuu, mutta kannattaa tsekata. Sitruunoista tulee muuten mieleen Garda-jarven lansirannalla oleva Limone sul Garda, joka on nimensa veroisesti oikea sitruunan ystavien unelma. Katukyltitkin ovat sitruunakuvioisia – googlaa vaikka ’Limone sul Garda street sign’. Suosittelen lampimasti paivaretkikohteeksi, jos asuu lahistolla (coronan jalkeen, tietty).
Taytyy toivoa, etta lockdown loppuisi pian. Kaikki lehdet vaan suoltavat eri juttuja, mita mahdollisesti tapahtuu tai ei. Yrita siina pysya mukana…
Hyva, etta sait tietaa kommenttiongelmista. Tai ei hyva, mutta parempi tietaa ongelmista, jolloin ne pystyy korjaamaan. Toivottavasti koodaajasi saa asian kuntoon.
Ihanaa viikonjatkoa sinulle 😊
Kiitos vinkistä! No se on totta, että mitä niistä ei löytyisi. Paikallisista liikkeistä nämä Honkkarin olisi olleet tosi kivat (https://www.hongkong.fi/fi/lautasliina-p781014300140.aspx), mutta ei ole jäljellä. Täytyy pitää silmät auki kaikilla markettireissuilla, niillä voisi hyvin tehdä löytöjä. :) Tajusin juuri, että sitruunat eivät ulotu vaan lautasliinoihin (ja tietenkin jääkaappiin, sitruunaa pitää olla AINA), vaan myös lastenvaatteisiin. Molemmilla tytöillä on tänä vuonna sitruuna- ja kirsikkakuvioisia kesävaatteita. :) Mukavaa viikonjatkoa ja terkut myös sinne!
https://www.iltalehti.fi/sisustus/a/cfd7984c-be8c-4d7a-9e5a-d6d0226d7c42 – oh la la! Katso kohta mini-sitruunapuista 😍
Minä ostin juuri Tokmannilta pinon sitruunakuvioisia lautasliinoja, sitruunat olivat niin autenttisen näköisiä, etten voinut vastustaa!
Teidän piha on niin ihanan näköinen. Ja nuo ruukut, ne on tosi käteviä. Itseltä löytyy myös noita parvekkeelta ja on niin helppoja siirrellä kun ovat keveitä. :)
Olisi muuten kiva lukea lisää niistä kesäastioista millaisia olet löytänyt. :)
Kiitos paljon! Viihdyme kyllä pihalla tosi hyvin ja koemme, että piha, joka tuntuu isommalta kuin itse koti, on ehdottomasti tämän asunnon paras puoli ja todellakin se toinen ”olohuone” keväästä syksyyn. Aina kesäisin iskeekin se, että emme me halua täältä minnekään muuttaa! Mutta tilan puolesta jossain vaiheessa on pakko. Onneksi nyt ainakin tämä kesä saadaan nauttia täysillä tästä pihasta. Kuka tietää, vaikka vielä seuraavakin. Tosi kiva kuulla, jos olet myös tykästynyt ruukkuihin. Ovat tosi sopivia partsillekin. :) Ja hei, ihana toive! Kirjoitan mieluusti tarkemmin kesäastioista. Aurinkoista viikkoa!