Kaupallinen yhteistyö, BookBeat

Jäikö teistä moni juhannuksesta lomalle? Jos jäi, niin ihanaa lomaa! Meillä loma alkaa vajaan parin viikon kuluttua, mutta toinen jalka alkaa olla lomatunnelmissa. Tai loma ja loma, yrittäjänä teen töitä välissä, mutta pyrin myös pitämään kuukauden aikana, jolloin mies on pois töistä ja esikoinen päiväkodista, ainakin yhden täyden viikon lomaa sekä riittävästi yksittäisiä päiviä, jolloin en avaa konetta, sosiaalista mediaa tai viestisovelluksia.
Puhuin jo viime vuonna siitä, miten kesä etenkin pienten lasten kanssa on sarja mikrohetkiä. Kun on vastuussa kahdesta festarikävijää muistuttavasta toikkaroijasta, on turha lähteä odottamaan kuukauden yhtämittaista loikoilulomaa – siitä ei muuta kuin pety. Yksivuotiaan, joka on nyt alkanut kiivetä oman leikkikioskinsakin päälle, kanssa silmät on oltavat selässäkin. Jäätelötahraiset pyykit, iltapuurot ja vaipanvaihdot eivät odota nekään elokuun arkeen paluuta.

Lasten tarpeiden takia lomaan, ja elämään muutenkin, on oman kokemukseni mukaan parasta suhtautua sarjana mikrohetkiä. Yhtä varmaa kuin se, että vaikka kalenterissa kuinka olisi rennon letkeä heinäkuu, pikkulapsiperheessä ei elätä kuukautta ilman mansikat on leikattu vääääriiiin -kohtauksia, on se, että tilanne palautuu usein yhtä nopeasti kuin on alkanutkin.
Elämän aaltoliike on vain parasta hyväksyä osaksi lomaa. Kaoottistempien tilanteiden voi ajatella menevän nopeasti ohi, ja kääntäen kliseisesti tässä elämäntilanteessa pelkästään rauhassa juotu jääkahvi, kokonaan luettu lehtiartikkeli tai vartin äänikirjapötkötys aikaansaa syvän tyytyväisyyden tunteen: olipa ihana mikrohetki olla.

Lomaperiaatteeni on siis pitää odotukset realistisina, nauttia kaikista, vaikka vain muutaman minuutinkin kestävistä mikrohetkistä ja lisäksi elää tarpeeksi vain omassa todellisuudessa. Vaikka saan elantoni sosiaaliseen mediaan kirjoittamisesta ja siitä, että te olette kanavissani linjoilla, kannustan silti lämpimästi pitämään sometaukoa yksittäisiä päiviä tai pidempiä jaksoja. Se, että elää välillä vain omassa todellisuudessa, eikä muiden lomakuvissa, on mielelle ensiarvoisen tärkeää. Jos jonnekin omasta todellisuudesta kannattaa irtaantua, niin nimenomaan kirjoihin.

Äänikirjoja olen kehunut moneen otteeseen, sillä meillä koko perhe on BookBeat-fani. Mieheni jäi ensimmäiseksi koukkuun, sen jälkeen puolisentoista vuotta sitten minä ja nyt 4-vuotiaan esikoisen kanssa ei mene päivääkään, etteikö tyttö pyytäisi äänikirjaa. En voi tarpeeksi korostaa, miten iso apu äänikirjat ovat meille tänä keväänä ja muutenkin tässä elämäntilanteessa olleet. Äänikirjat eivät meillä ole pois perinteisten kirjojen lukemisesta, vaan kuunneltavat sadut ovat tulleet täydentämään muita hetkiä: esimerkiksi pienemmän päiväuniaikaa, jolloin minun on saatava jotain tehtyä ja vanhempi lapsi viihdytettyä.
Vanhempana on ollut hieno huomata, miten meditatiivinen ja rauhoittava formaatti äänikirja vilkkaassa iässä olevalle on. Tyttö uppoutuu äänikirjaa kuunnellessaan täysin omaan maailmaansa, eikä ole levoton hetken loputtua, niin kuin monen muun viihteen kanssa helposti käy. Lisäksi äänikirjat ovat meille perheenä pelastus automatkoilla: lyhyillä mutta etenkin pidemmillä, joita taas kesälomalla jonkin verran tulee. 4-vuotiaan tyttären tämänhetkisiä suosikkeja ovat muun muassa Prinsessa Pikkiriikit, Siiri-kirjat. Ella ja kaverit, Frozen, Peppi Pitkätossu, Vaahteranmäen Eemeli sekä Heinähattu ja Vilttitossu.

Niin kuin tiedätte, itse luen ja kuuntelen etenkin tietokirjoja. Rakastan elämäntaitoa käsitteleviä kirjoja hyvästä elämästä, luovuudesta, arjenhallinnasta, priorisoimisesta, filosofiasta, mielestä ja muusta. Se, mitä milloinkin tämän kategorian sisällä kuuntelen, vaihtelee oman mielentilan mukaan. Välillä uppoudun antiikinaikaisiin ajattelijoihin, välillä haluan kuunnella asiaa tämän päivän työelämästä. Tämä kesänä ounastelen kaipaavani jotain kevyttä. Tallennan aina BookBeatissa kiinnostavalta vaikuttavat kirjat listalleni, jotta niihin on myöhemmin sopivassa mielentilassa helppo palata. Minulla saattaa hyvinkin olla myös useampi kirja kerralla kesken.

Asuntokuumeisena on kiva uppoutua ruotsalaisesta Trendenser-blogista tutun Frida Ramstedin uuteen teokseen, Tyylikäs koti – Sisustamisen käsikirja. Pidän siitä ajatuksesta, että kotia käsittelevät kirjat eivät aina olekaan kuvapainotteisia, vaan että että asumisen ja sisustamisen teemoja käsitellään kirjoitettuna. Suositukseni vähän samasta kategoriasta saa Sara Karlssonin BookBeatista e-kirjana löytyvä viehättävä Asioita jotka tekevät kodin.

Elämäkerroista valtavasti pidin, myöskin BookBeatista löytyvästä, Michelle Obaman Minun tarinani -teoksesta. Sen jatkoksi hyvin inspiroiva varmasti on Kirsti Paakkasen elämäntarina Suurin niistä on rakkaus. Kirja on saanut erinomaisia arvosteluja ja uskon, että koen vahvan suomalaisen visionäärinaisen tarinan yhtä voimaannuuttavaksi ja antoisaksi kuin Michellenkin.
Jaamme usein suosituksia mieheni kanssa, sillä meillä menee kirjamaku, niin kuin sarjamakukin, aika hyvin yhteen. Niin ikään tämän kevään uutuuksista olen mieheni suosituksesta listalleni tallentanut Henkka Hyppösen luovuuden tulevaisuutta käsittelevän kirjan, Luomiskertomus. Ja koska hyvän elämän teemaa en onnistu koskaan sivuuttamaan, tämän kevään uutuuksista listalla on myös Ilkka Niiniluodon uutuus, Hyvän elämän filosofia.

Kesä on täydellinen aika kokeilla, sopisivatko äänikirjat omaan elämään, lomalla laiturinnokka- ja riippukeinurentoutumiseen, ajomatkoille ja myöhemmin arkeen muun muassa kotitöidentekoa vauhdittamaan. Olen saanut monelta teiltä kiitosviestejä siitä, miten äänikirjat ovat tehneet vauvan kotona hoitamisesta mielekkäämpää, ja niistä viesteistä olen erityisesti ilahtunut, koska omakohtaisesti tiedän, että käsiä lukemiseen ei ole, mutta silti aikuisten ajateltavaa tai seuraa taustalle kaipaa.

Kokeile BookBeat-äänikirjapalvelua kuukauden ilmaiseksi
Jos sinulla ei vielä ole BookBeat-tiliä, saat kokeilla Premium-tiliä ilmaiseksi tästä kuukauden ajan koodilla homevialaura (etu on voimassa vain uusille käyttäjille). Kokeilun jälkeen rajattoman kuuntelun Premium-paketti maksaa 16,90 euroa kuukaudessa, mutta Basic-tilin, joka oikeuttaa 20 kuuntelutuntiin kuukaudessa, saa jo hintaan 9,99 euroa. Hyvä vaihtoehto on myös perhetili, jossa uuden käyttäjän pystyy lisäämään vain 4,90 euron kuukausihinnalla. Tämä on meillä käytössä mieheni kanssa.
BookBeatista ei ihan heti lomalukeminen, sen enempää kuin automatkat pelastavat lastensadutkaan, lopu kesken: palvelussa on yli 100 000 ääni- ja e-kirjaa. Toivotan kaikille omiin mikrohetkiin sekä perheen viihdyttämiseen kuuntelemisen ja lukemisen iloa!
Itselläni on opettelussa nämä mikrohetket. Vauva 6kk, äiti rakastaa aurinkoa ja loikoilua. Vauvan kanssa ei voi loikoilla auringossa. Yritän ottaa päivään pienen oman hetken jolloin saisin aurinkotuolissa nauttia kesästä.
Vauvan kanssa sitten varjossa viltillä :).
Kuulostaa juuri hyvältä alulta! :) Itselläni tämä mikrohetkien ajatus tuli korostuneesti viime vuonna, kun vietin ensimmäistä kesää niin, että perheessä oli sekä silloin 3-vuotias että vauva. Siinä se jotenkin iskostui, että jos toinen olikin tyytyväinen, toisella oli jotkut vatsanpurut tai uhma. Siksi mihinkään ei kannattanut ladata liikaa odotuksia, vaan jo onnistunut viisiminuuttinen kylmän juoman kanssa auringossa sai ihan uuden merkityksen. Ei ollut enää hyviä ja huonoja päiviä, vaan jokainen kesäpäivä täytyi kaikenkirjavista hetkistä. :) Toivottavasti saat juuri näitä omia lataavia mikrohetkiä auringossa loikoillen ja yhdessä vauvan kanssa viltillä. Ihania päiviä teille! <3