Aktiivisesti antirasistinen kasvatus

Homevialaura, antirasistinen kasvatus ja vanhemmuus, Black lives matter

Kevyempien aiheiden joukkoon tulee nyt yksi painavampi, koska se tuntuu niin tärkeältä ja ajankohtaiselta: aktiivisesti antirasistinen vanhemmuus.

Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä viimeaikaiselta uutisoinnilta George Floydista ja Minneapolisista. Niin kuin niin moni muukin ympäri maailman, olen suruissani, raivoissani, itkuinen ja turhautunut.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole käydä läpi uutista, siihen on muut kanavat, vaan pysähtyä hetkeksi ihan tavallisena vanhempana miettimään, millaista uutta sukupolvea olen itse kasvattamassa, jotta tekisin tänään, huomenna ja aina jatkossa paremmin oman osuuteni siitä, että rakenteellinen rasismi jää historiaan.

Asia on helpompi ilmaista englanniksi poliittisen aktivistin Angela Davisin sitaatilla: “It is not enough to be quietly non-racist. Now is the time to be vocally anti-racist.

Homevialaura, antirasistinen kasvatus ja vanhemmuus, Black lives matter

Toisin sanoen se ei enää riitä, että ei itse puhu rasistisesti, vaan nyt on noustava puolustamaan niitä, joille rasistisesti puhutaan. Mietin klassista bussiesimerkkiä, josta kirjoitin Sanojen valtava voima -postauksessa. Jos esimerkiksi bussissa kuulee rasistista puhetta, se ei riitä, ettei puheeseen yhdy, vaan meillä on velvollisuus nousta puolustamaan sitä, jolle niin puhutaan.

Martin Luther Kingin sanoin: “Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.”

Rasisminvastaisuus on minulle itsestäänselvää, mutta eron passiivisen ja aktiivisen toiminnan välillä alan kunnolla sisäistää vasta nyt. Se ei riitä, että ajattelen suvaitsevaisesti, tai luulen ajattelevani suvaitsevaisesti, sillä silti tahtomattani ja tiedostamatta minäkin ylläpidän kyseisiä rakenteita. Eivätkä rakenteet muutu itsestään ja ajatuksen voimalla. Mitä voin siis aktiivisesti ja konkreettisesti tehdä kasvatuksessa ja yhteiskunnassa muuttaakseni omalta osaltani maailmaa.

Ensimmäinen on varmastikin oman etuoikeutetun aseman ymmärtäminen valkoisena perheenä. Etuoikeutettu asema valkoisena ei tarkoita sitä, etteikö valkoisenkin elämä voisi olla vaikeaa, vaan sitä, että ihon sävy ei ole se, joka elämästä tekee vaikeaa.

Siksikään, vaikka lapsiani haluankin kannustaa tavoittelemaan haaveitaan ja tekemään töitä tavoitteidensa eteen, en halua opettaa heille jokainen on oman onnensa seppä -ajatusta. Meistä ajatellaan jo syntymästä eriarvoisesti, ja vähintä on tunnistaa se, miten paljon etuoikeutetummasta asemasta itse ponnistaa.

Homevialaura, antirasistinen kasvatus ja vanhemmuus, Black lives matter

Valkoisena en voi koskaan tietää, miltä rasismi tuntuu, mutta kuunnella, oppia, lukea ja selvittää voin ja haluan. Se on, jälleen, etuoikeus, jos tehtävä on vain oppia rasismista heihin nähden, jotka joutuvat sitä omakohtaisesti kokemaan.

Yksi tapa ymmärtää enemmän on kuluttaa mustien sisältöjä ja kulttuuria. Hip hopia 25 vuotta kuunnelleena olen kuullut tuhansia lyriikoita mustien elämästä, samoin katsonut paljon mustien kulttuuriin liittyviä sarjoja ja dokumentteja. (The Oprah Magazinen sivuilla on tästä 19 Black TV Shows Worth Adding to Your Must-Watch List -artikkelissa hyvä lista, esimerkiksi When they see us, Pose, Insecure, Atlanta ja Dear White People. Itse lisäisin listalle yhden kaikkien aikojen lempisarjoistani, The Wire.)

Mutta luenko tarpeeksi mustien kirjoittamia kirjoja? Seuraanko tarpeeksi mustia ihmisiä sosiaalisessa mediassa? Luenko lehtiä ja kuuntelenko podcasteja, joissa heidänkin äänensä tulee kuulluksi? Voinko edistää diversiteettiä yhteisöissäni? Mietinkö asiaa äänestäessäni? Tuenko mustia yrittäjiä? Lahjoitanko rasisminvastaiselle työlle?

Eikä mikään näistä ole sankaruutta, vaan kaikki nämä ovat vähintä, mitä inhimillisyyden eteen voi tehdä.

Se on kuitenkin yksi juttu, miten valistan itseäni – toinen on se, miten kasvatan lapsiani. Miten tuoda tietoisesti ja aktiivisesti monimuotoisuus pysyvästi perheenä arkeen? Miten kasvattaa lapset niin, etteivät he vain ole puhumatta pahaa, vaan että he myös osoittavat tukensa koulunpihoilla, että he ottavat vähemmistöjä mukaan WhatsApp-rinkeihinsä?

Homevialaura, antirasistinen kasvatus ja vanhemmuus, Black lives matter

Päiväkodin monimuotoisuutta en voi itse säädellä, mutta voin yhä tietoisemmin viedä lapsia paikkoihin, joissa monikulttuurisuus on läsnä. Sellaisiin näyttelyihin, leikkipuistoihin, ravintoloihin, museoihin ja tapahtumiin.

Voin tarkistaa lastenhuoneen kirjahyllyn. Kyllä, siellä on eri kulttuureja käsitteleviä kirjoja, mutta ei tarpeeksi. Moira Butterfieldin ja Harriet Lynasin Meidän maailmamme – Lasten elämää eri maissa -kirjaa olen suositellut aikaisemmin. Jenni Pääskysaaren ja Matti Pikkujämsän Hetki ennen kuin maailma muuttui -kirjassa opitaan Rosa Parksista ja niin edelleen. Englanniksi tuntuu olevan paljon vaihtoehtoja, kuten myöhemmin kesäkuussa ilmestyvä AntiRacist Baby, jonka on kirjoittanut How to be an antiracist -bestsellerin kirjoittaja Ibram X. Kendi. Leikki leikkinä -sivusto kirjoitti jutun Lastenkirjat, joissa yhdenvertaisuus on arvo ja monikulttuurisuus arkipäivää. Onko teillä vielä muita suomenkielisiä kirjasuosituksia?

Homevialaura, antirasistinen kasvatus ja vanhemmuus, Black lives matter

Pienten lasten kanssa keskustelen tietenkin siitä, miten ihmiset ovat erilaisia ja miten hienoa se on. Vanhempien lasten kanssa keskustella voi jo sitten paljon syvällisemmin. Oma ajatukseni on, että vaikka lasta ei pidä kuormittaa murheilla, ikätasoisesti puhuminen aiheesta kuin aiheesta on tärkeää. Rasismista ei voi olla hiljaa vain sen takia, että siitä puhuminen on epämukavaa, vaan koen tärkeäksi sanallistaa sitä, mikä tilanne maailmassa on, ja miten itse voi vaikuttaa omalla käytöksellä ja omilla teoilla.

Pieni konkreettinen teko pienten lasten vanhempana kirjallisuuden lisäksi on miettiä leluja: näkyykö niissä monimuotoisuus? Meillä ei näy ainakaan. Sen enempää nukkeja meillä ei olekaan kuin yksi vauvanukke ja yksi Frozen Elsa, mutta seuraava saisi olla jotain muuta. Tämäkin on asia, johon huomaan kunnolla herääväni vasta nyt.

Ajatus siitä, että kävelen valkoisena Cittariin ja ostan tummaihoisen Barbien ja luulen sen olevan siinä, on aika, en edes löydä sanoja, naiivi, kauhea ja naurettava. Mutta ehkä se on yksi aktiivinen teko antirasismin ja sen puolesta, että meidän perhe-elämässämme näkyisivät säännöllisesti ja muutkin väestöt kuin valkoiset.

Homevialaura, antirasistinen kasvatus ja vanhemmuus, Black lives matter

Näytin jo netistä neljävuotiaalle yhtä tummaihoista keijua. Ja tietenkin hän näki vain ihanan kaunottaren glittermekossaan. Lapset eivät synnykään ennakkoluuloisiksi, mutta eivätpä he myöskään samasta syystä ymmärrä sitä, että yhteiskunta ei kohtele kaikkia tasapuolisesti, jos ei heille sitä kerro, ja jos ei heitä osallista tietoiseen muutokseen.

Kasvatukseen liittyen Instagramissa voin suositella ainakin tiliä @theconsciouskid. Lahjoituksen tein Black lives matter -liikkeen kautta. Kuunnellen aiheesta voi oppia esimerkiksi Afterwork-podcastjaksossa Syyllistytkö tietämättäsi rasismiin? Yhdysvaltojen rakenteellista rasismia ymmärtääkseen voi lukea esimerkiksi Ylen jutun Rakenteellinen rasismi kampittaa Yhdysvaltain mustia kohdusta alkaen, mutta avasiko George Floyd viimein tien pysyvälle muutokselle? Yleisesti Instagramista löytyy tällä hetkellä todella hyvin aihetta avaavaa tietoa suomalaisilta tileiltä. Kollegani Ida365:n erinomaisessa blogikirjoituksessa, Haluan oppia, ymmärtää ja toimia paremmin, on todella hyvä listaus siitä, mistä eri lähteistä voi oppia lisää ja miten konkreettisesti voi toimia.

Aihe on vaikea, itse myönnän sen täysin, enkä varmastikaan tee kaikkea oikein tai riittävästi. Mutta se ei ole syy jättää tekemättä, vaan nyt haluan herätä myös täällä, 7000 kilometrin päässä tapahtumapaikalta.

Herään ihmisenä George Floydin muistolle, herään äitinä hänen ilman isää jääneen 6-vuotiaan tyttären, Gianna Floydin kunniaksi. Herään seisomaan koko tumman väestön rinnalle yhtä lailla Yhdysvalloissa kuin Suomessa ja osoittamaan tukeni.

Olisin tosi kiitollinen teidän muiden ajatuksista vanhempina ja ammattikasvattajina, joita tiedän myös teissä lukijoissa olevan, tähän aiheeseen, joka on nyt tärkeämpi kuin koskaan: yhdenvertaisuuteen, monikulttuurisuuteen ja aktiivisesti antirasistiseen kasvatukseen, vanhemmuuteen ja perhe-elämään. Kiitos!

Comments

  1. Täällä rasismi läjähti päin kasvoja viimeksi eilen, kun mun oman työkaverin kimppuun hyökättiin kesken työpäivän ja työkeikan. Työkaverini on tumma ja käyttää huivia ja se oli ilmeisesti jollekin liikaa. Minä oti iltapäivällä vastaan puhelun, jossa hän kertoi että hänen kimppuunsa oli juuri käyty ja hänet oli yritetty
    kuristaa.

    Minä voisin ehdottomasti kiinnittää huomiota siihen miten tuen nimenomaan mustaa väestöä. Itselle on ollut aina helpompaa nostaa esille esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä. Kiitos tästä kirjoituksesta. Minä aion ainakin käydä ostamassa sen tummaihoisen Barbin ja hankin nuo vinkkaamasi kirjat.

    • Moi Jenni! Todella hyvä järkyttävä esimerkki siitä, miten ongelma ei ole vain Yhdysvalloissa, vaikka siellä erilainen yhteiskunta onkin, vaan myös täällä Suomessa arjessa. Olen todella pahoillani työkaverisi puolesta. Juuri niin ajattelen, että toisen tärkeän asian tukeminen ei ole pois toisesta. Että yhä edelleen on syytä olla kaikkien vähemmistöjen puolella mutta myös havahtua nyt ihan uudella tavalla rasismiin. Siihen, että se on näitä yksittäisiä räikeitä hyökkäyksiä, mutta myös hiljaisesti rakenteissa.

      Tämä vuoden 2018 Diak:n Työnimi-kampanjan on yksi hyvä järkyttävä esimerkki näkymättömämmästä syrjinnästä: “Neljä nimekästä yrittäjää haki työtä romaninimillä, yhtäkään ei kutsuttu työhaastatteluun – “Työelämä ei ole yhdenvertainen romaneille tai muille vähemmistöille”. https://yle.fi/uutiset/3-10485225

      Kiitos itsellesi, kun luit, keskustelet ja omalla toiminnallasi olet mukana!

  2. Itse tummaihoisen lapsen äitinä toivoisin juuri tuohon huuteluun ja nimittelyyn puuttumista aikuisilta. Olen itse muutamia kertoja joutunut poikani kanssa tilanteisiin joissa olisin toivonut kanssaihmisiltä, sitä yhtä tilanteeseen puuttunutta-unohtamatta, hiukan enemmän “tukea”.

    • Hei Terhi! Kiitos, kun kerroit kokemuksesi sen surullisuudesta huolimatta – tai oikeastaan juuri siksi. On valtavan harmillista kuulla, miten harva puuttuu. Miten hyvätkin ihmiset ovat tai ovat olleet hiljaa on ehkä sydäntäsärkevintä. Toivon sydämeni pohjasta, että me kaikki aikuiset havahdumme viimeistään nyt antamaan äänekkäämmin tukemme tällaisissa tilanteissa, ja vaadin sitä aivan ehdottomasti itseltäni. Se on vähintä. Olen todella pahoillani poikasi kokemasta nimittelystä ja tosiaan ennen kaikkea siinä hetkessä yksin jäämisestä. Kiitos vielä, kun kerroit omakohtaisen kokemuksesi.

  3. Rasismi ja ylipäätään kaikenlaiset ihmisten etniseen taustaan liittyvät ennakkoluulot ovat vaikeita ja raskaita asioita. Minulla on perheenjäseniä, tuttuja, työkavereita ja ystäviä, jotka ovat ei-valkoisia ja ovat monesti todenneet, että joskus se suvaittunakin oleminen on raskasta, haluaisi olla vain ihminen. Rasismi ei suinkaan kohdistu vain tummaihoisiin, myös esimerkiksi aasialaistaustaisiin kohdistuu todella ikäviä ennakkoluuloja. Omassa lapsessani on aasialaista verta ja tämä oli kerran esimerkiksi Tukholmassa ihan fiksun näköiselle nuorehkolle miehelle syy ahdistella häntä kadulla. Kun nappasin miestä käsivarresta ja kysyin, mitä ihmettä hän kuvitteli tekevänsä, hän selitti minulle, että kaikki aasialaiset tytöt ovat seksuaalisesti yliaktiivisia. Räjähdin aivan vulkaanisesti ja haukuin miehen niin, etten ihmettelisi, vaikka häneltä olisivat pitkäksi aikaa menneet halut lähestyä yhtään ketään.

    Toki ikäviä tapauksia on ollut muitakin, mutta lapseni on onneksi löytänyt kaveripiirin, johon kuuluu hyvin erilaisista taustoista olevia nuoria ja hän on itse eniten huolissaan siitä, miten venäläistaustaisiin kohdistuva rasismi on Suomessa hiljaisesti, mutta aktiivisesti erittäin hyväksyttyä. Hän on useaan otteeseen kertonut, miten venäläistaustaiset kaverit ovat saaneet kuulla paljon ikävämpiä asioita kuin monet tummaihoiset kaverit, koska osa suomalaisista tuntuu yhä käyvän talvisotaa. Nämä hetket ovatkin poikineet paljon keskustelua paitsi rasismista, myös sodasta ja siitä, miten niissäkin käytetään ihmisten ennakkoluuloja pelinappuloina. Itse koen, että tämän päivän nuorissa on paljon toivoa, kun vain annamme heidän kasvaa vapaina niistä ennakkoluuloista, joiden ympäröiminä itse kasvoimme. Toivottavasti heillä on myös viisautta olla luomatta itse uusia!

    • Niin on, todella vaikea, monisyinen ja -uloitteinen aihe. Siksi olisi niin helppoa vain antaa olla ja keskittyä ihan muihin kivoihin kevyisiin aiheisiin, mutta kiitos, kun olet mukana epämukavuusalueella keskustelemassa. Tämä tuntuu niin tärkeältä ja niin kauan kuin on motivatiota ymmärtää, toimia ja osallistua muutokseen, on myös toivoa.

      Tuo on täysin totta, että rasismi ei suinkaan kohdistu vain tummaihoisiin. Yhdysvaltojen näkökulmasta juuri Black lifes matter -liike on perusteltu, koska heidän yhteiskunnassaan mustat väestönä kärsivät räikeimmin rakenteellisesta rasismista koulussa, terveydenhuollossa, kaikessa, niin kuin Ylen jutussakin kävi ilmi. Miten paljon enemmän mustia kuin valkoisia on kuollut Yhdysvalloissa koronaan, on pysäyttävää sekin. Mietin, millaista se olisi, jos itse täytyisi neuvoa omalle lapselle, että hei älä sitten laita hupparin huppua päähän juoksulenkillä. Tai jos nuorelle pitäisi ostaa valkoinen puhelin siksi, ettei sitä taskusta ottaessa luultaisi aseeksi vain oman ihonvärin takia.

      Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö muutkin vähemmistöt kokisi rasismia – totta kai kokevat. Ja meillä taas suomalaisessa yhteiskunnassa on omanlaisemme tausta, missä taas vahvasti, jälleen valitettavasti, näkyy venäläisyyteen kohdistuvat ennakkoluulot. Totesitkin hyvin osuvasti, että osa suomalaisista tuntuu yhä käyvän talvisotaa. Se on huolestuttavaa ja tapetille nostamisen arvoista yhtä lailla. Ja sitten tuollainen ennakkoluulo aasialaisia tai taustaltaan aasialaisia naisia kohtaan, olen sanaton. Toivottavasti tukholmalaismies oppi läksynsä, ja varmasti oppikin edes jonkin palasen siitä.

      Onneksi lapsesi on löytänyt heterogeenisen kaveripiirin ja minulla on ihan sama ajatus: todella paljon toivoa seuraavaa sukupolvea kohtaan. “Kun vain annamme heidän kasvaa vapaina niistä ennakkoluuloista”, oli erinomaisen hienosti sanottu. Kiitos!

  4. Kävin myös läpi meidän lasten kirjahyllyt, ja tilanne ei ollut ihan niin kamala kuin olin ajatellut. Tosin, edelleen jos katsoo kuinka monella Poc-hahmolla on aktiivinen rooli kirjassa, tilanne on aika surullinen. Mutta tässä joitain vinkkejä, josko niistä olisi muillekin iloa. Onni-poika -kirjat, avain hukassa (tässä vieraillaan kerrostalossa ei perheissä), päiväkoti heippakamu -kirjat, tuikun tärkeä tehtävä. Ja sitten se mennään jo naapuriin, jonka meinaan jostain metsästää meillekin.

    Suosittelen myös ruskeiden tyttöjen koulu kuuluu kaikille! -podcastia. Todella silmiä avaava suomalaisen koulujärjestelmän rasistisista rakenteista.

    • Moi Henrika! Kiitos kommentista ja vinkeistä! Avain hukassa on meidän ehdottomia lemppareita, vaikka unohdinkin nostaa sen tästä. Niin mahtava kirja kaikin puolin! Päiväkoti heippakamu on saanut paljon suosituksia, se menee ehdottomasti lukuun. Samoin Onni-poika. :) Ruskeat tytöt -media on muutenkin hyvä mainita, mutta heidän Koulu kuuluu kaikille! -podcastista en tiennyt. Erittäin hyvä tapa oppia kuuntelemalla lisää koulunäkökulmasta, kiitos vielä vinkistäsi!

  5. Itseäni mietityttää usein se, että vaikka Helsingissä on paljon etnistä kirjoa, niin se on alueellisesti aika jakaantunutta. Eniten Itä-Helsingissä ja vähiten Pohjois-Helsingin omakotitaloalueilla, kuten varmaan tiedät. Tämähän yhdistyy myös sosioekonomiseen tasa-arvoon tai pikemminkin sen vajavaisuuteen. Mua harmittaakin se, että itselleni mieluisimmat ja kätevimmät alueet on sattumalta juuri aika valkoisia. Eli vaikka asumme kaupungissa, jossa on paljon monia kulttuureja edustavia ihmisiä, niin silti luonteva yhteys jää vajaaksi, koska arjen lähiympäristö on kuitenkin aika homogeeninen.

    Oman lisänsä tähän tuo se, että mieheni on “musta” tai siis puoliksi musta, Meghan Marklen tyyppisesti. Vastasyntynyt poikamme vaikuttaa hänkin iholtaan samalla lailla vaalealta, mutta on kiinnostavaa nähdä, millainen identiteetti hänelle muodostuu. Kokeeko hän itsensä tummatukkaiseksi “Elovena-suomalaiseksi” vai miksi? Tuntuu pikkuisen jännittävältä olla äitinä tälle lapselle, koska en pysty ymmärtämään täysin mahdollista toiseuden kokemusta. Toisaalta enpä täysin pysty ymmärtämään sitäkään, millaista on kasvaa poikana :)

    Suosittelen ehdottomasti katsomaan mainitsemasi Dear White Peoplen! Se ei käsittele aihettaan mitenkään yksioikoisesti ja olemme saaneet siitä aikaiseksi paljon hyviä keskusteluja mieheni kanssa.

    • Kiitos tästä! Veit sanat suustani, siis juuri tuo. Ei se, etteikö Helsingissä olisi kirjoa, vaan miten ja millaiseen kirjoon törmää omassa elämänpiirissään. Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä eikä varmastikaan ole yhtään aluetta, jossa en olisi käynyt, koulun liikuntasalia, jossa en olisi pelannut, ystäviä on aina asunut siellä täällä, ja minulle Helsinki on aina ollut koko Helsinki. Mutta: asun nimenomaan kirjoiltaan vähäisellä omakotitaloalueella, ei siitä syystä, mutta siitä huolimatta, juuri niin kuin sanoit, koska tämä on vain omassa arjessa ollut sijainniltaan sopiva ja viihdymme täällä muuten niin hyvin. Mutta kirjo täältä puuttuu, myös päiväkodista, ja sen takia monikulttuurisuuden kohtaamiseen joutuu ihan tiedostaen nähdä vaivaa. Kannan siis kanssasi täysin saman huolen segregaatiosta ja se on juuri yksi asia, johon haluan jatkossa kiinnittää entistä tarkempaa huomiota, että vähintäänkin vapaa-ajalla liikkuisimme tarpeeksi monipuolisesti erilaisilla alueilla ja ympäristöissä. Vaikka ihannetilanteessa millenkään erilliselle “nyt lähdetään aistimaan monikulttuuriuutta” -ekskursiolle ei tarvitsisi lähteä, vaan se olisi enemmänkin luontevasti ja jatkuvasti elämänpiirissä ja arjessa läsnä.

      Kiitos, kun kerroit teidän perheesänne. :) Ymmärrän täysin ajatuksesi ja luulen, että kokisin sinun asemassasi ihan samoin. Jatkoit hyvin, että toisaalta et täysin pysty ymmärtämään sitäkään, millaista on kasvaa poikana. Juuri niinhän se on. Ehkä muutenkaan emme voi koskaan ajatella täysin ymmärtävämme toista ihmistä, vaan tietty nöyryys sen suhteen tekee aina hyvää. Toivon, että en koskaan omistakaan tyttäristä olettaisi liikaa, vaan kysyisin asiasta kuin asiasta heiltä itseltään. Polvistumalla protestoineesta amerikkalaisen jalkapallon pelaajasta oli Colin Kaepernickistä oli juuri hieno juttu Hesarissa. Tumma Kaepernick on kasvanut adoptiolapsena valkoisessa perheessä ja hän kertoo, miten häntä ei koskaan laitettu muottiin: ”En koskaan kokenut, että minun olisi pitänyt olla valkoinen, tai toisaalta musta.” https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006528996.html

      Hei mahtavaa, Dear White People menee ehdottomasti listalle. Tai se olikin jo siellä, mutta unohtunut, koska en viimeksi huomannut nostaa sitä sarjakoosteeseen. Tämä oli hvyä muistutus. Olen ihan varma, että koen sarjan antoisaksi. Kiitos tosi paljon sinullekin keskustelusta, olen todella onnellinen ja kiitollinen tästä yhteisöstä!

  6. Tässä pari ensimmäisenä mieleen tullutta kirjavinkkiä:
    -Minä ja uusi vauva (kirjassa myös sateenkaari- ja adoptioperheitä)
    -Onni-poika saa uuden ystävän (päähenkilö valkoinen, mutta kaveri on iranilainen Aram)
    -Teineille Mintie Dasin nuortenkirjat

    Linda Liukas vinkkasi Instassa Päiväkoti Heippakamu -kirjasarjasta, joka vaikutti tosi kivalle. Varasin ne juuri kirjastosta.😊

    • Jep! Kaikki onni-pojat on hyviä! Myös saamelaisuutta käsittelevä Onni-pojan talviseikkailu. :)

      • Kiitos myös Hoo! Ei muuta kuin kirjakauppaan ja kirjastoon, eiköhän tästä hyvä kirjahylly saada. Ja selvästi ainakin meillä 4-vuotias tykkääkin näistä lukea. Hän rakastaa Meidän maailmamme – Lasten elämää eri maissa -kirjaa, joten uskon, että myös mainitut otetaan mieluusti lukuun. :) Päiväkoti Heippakamu on saanut paljon suosituksia, samoin Onni (hyvä tarkennus Henrika tuo saamelaisuuden käsittely myös) ja tuo Minä ja uusi vauva on mainio lisäys listalle myös. Hienoa, kun tuli teineillekin vinkki. Kiitos avusta ja ehkä kokoan näitä vielä jossain vaiheessa yhdeksi yhteenvetopostaukseksi. :)

  7. Hieno kirjoitus, arvostan!

    Itse olen saanut aika konservatiivisen kasvatuksen monissa suhteissa, mutta muistan jo 80-luvulta vanhempieni puheet siitä, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja ansaitsevat samat oikeudet. Tuntuu tosi surulliselta, että tässä on menty monta isoa askelta taaksepäin.

    Lastenkirjavinkit on hieno juttu, vaikka omani ovat jo kasvaneet tämän vaiheen ohi. Heidän kanssaan on haastavaa keskustella, kun lukevat nettiä ja muodostavat mielipiteitään. Ei kai tässä auta muu kuin korostaa medialukutaitoa, lähdekriittisyyttä ja empatiaa.

    • Hei Anna, pieni viesti vain että minullakin lapset ovat jo isompia ja kaikesta suvaitsevaisesta kasvatuksesta ja hyvästä pyrkimyksestä huolimatta toisesta onkin sukeutunut ei-niin-suvaitsevainen. Sanot hyvin aiheesta, täällä siis kohtalotoveri. Teinien kanssa pitäisi jaksaa olla kärsivällinen ja ymmärtää kehitysvaiheesta johtuvat temppuilut ja “ajatushäiriöt” vaikka välillä tekisi mieli huutaa että miten susta on voinut tulla tuollainen vaikka olen aina opettanut että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Välillä pelottaa miten paljon tuolla netissä on kaikkea soopaa ja nimenomaan tuota medialukutaitoa pitäisi opettaa ihan omana oppiaineenaan koulussa.

      Laura, kiitos hienosta kirjoituksesta. Vanhempina me voimme tehdä vain parhaamme <3

      • Moi Anna ja kiitos sinulle! Arvostan vähintään yhtä paljon sitä, että te olette lukeneet tekstin ja yhdytte keskusteluun. Erittäin hyvää ajatustenherättelyä. Vaikka olemme menneet monessa asiassa eteenpäin, olemmeko tässä? Vai peräti taaksepäin? Miksi muutos on näin hidasta? Nyt kasvava uusi sukupolvi lapsia tulee varmasti kasvamaan erilaiseen maailmaan (niin suvaitsevaisuudessa kuin esimerkiksi ilmastotietoisuudessa), mutta miksi rakenteissa ja yhteiskunnassa ei ole vielä tapahtunut läheskään tarpeeksi? Se on valtavan surullista ja turhauttavaa. Nuorten kanssa tilanne onkin tosiaan eri kuin pienten lasten, joille vanhemmat lukevat. Uskon, että tuolla kolmikollasi, medialukutaidolla, lähdekriittisyydellä ja empatialla, pääsee pitkälle.

        Ja hei Lilja! Kiitos omasta puolestani avoimesta ja inhimillisesti kommentista. Tuostakin täytyy saada puhua, että mitä jos omat arvot eivät siirrykään ja millaiselta epäonnistumiselta se voi tuntua. Ymmärrän sinua täysin, koska vaikka minulla ei ole tytöilleni mitään suunnitelmia, mitä heidän pitäisi harrastaa tai mitä heidän pitäisi alkaa tehdä työkseen tai mitä heidän tulisi muuten olla, niin arvon suvaitsevaisuudesta ja avarakatseisuudesta haluaisin enemmän kuin mitään siirtää. Ja mitä jos se ei siirtyisikään? Se on aina täysin mahdollista, koska kasvauksesta huolimatta emme voi koskaan kontrolloida sitä, mitä toinen ihminen on. Haluan omalta osaltani kannustaa, että kyseessä voi hyvin olla nuoren kapinallinen vaihe. Ja jos ei ole, niin ainakaan et voi syyttää itseäsi, vaan olet varmasti tehnyt parhaasi. Se, miten helposti netissä voi eksyä väärille lähteille ja teille, on minustakin vanhempana pelottavaa. En äkkiä keksi, mikä olisi koulussa tänä päivänä sen tärkeämpää kuin juuri medialukutaito. Kiitos todella paljon sinulle mukana olemisesta ja lämmin halaus: varmasti olet tehnyt ja teet parhaasi. <3

  8. Hei Laura

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta ajankohtaisesta aiheesta maailmalla. Tummaihoiset joutuvat valitettavasti useammin rasismin kohteeksi, mutta myös me vaaleaihoiset voimme joutua rasismin kohteeksi esim. asuessamme ulkomailla, eikä välttämättä tummaihoisien ihmisten maassa vaan keskellä Eurooppaakin. Entisen itä-Saksan alueella voit hyvin nopeasti joutua tilanteeseen esim. ratikassa, jos puhut toisen kanssa vierasta kieltä, että kuulet kommentin: puhu saksaa! Eikä vaan itäisessä Euroopassa vaan myös muissa Euroopan maissa joutuu joskus ulkomaalaisena tilanteisiin, joissa huomaa, että sinuun suhtaudutaan eri tavalla, koska puheestasi huomataan, että olet ulkomaalainen. Hienoa, että otit aiheen myös blogiisi ja tavoitat monia lukijoitasi ja annat meille ajattelemisen aihetta, miten voimme toimia ja vaikuttaa.

    • Moi Leevi! Kiitos kommentista, todella hienoa, että tulet mukaan keskusteluun. Arvostan teidän osallistumistanne todella paljon!

      Myös valkoiset voivat kokea ennakkoluuloja, mutta erottelisin nämä kaksi: toisessa on kysymys yksittäistapauksista, toisessa syvällä yhteiskunnan rakenteissa olevasta, koko väestöä koskevasta rasismista. Vaikka me valkoisina kuulisimmekin yksittäisiä kommentteja, tai useampia yksittäisiä kommentteja, yhteiskunnassa väestönä meitä ei sorsita esimerkiksi terveydenhuollossa, koululaitoksessa ja poliisin edessä syntymästä lähtien vain ihonvärimme takia, niin kuin Yhdysvalloissa mustia sorretaan. Tästä problematiikasta, miksi liike ei ole All lives matter, vaan Black lives matter, on kirjoitettu nyt paljon, ja siitä olen itsekin yrittänyt monia tekstejä lukemalla oppia. Kyse ei ole siitä, etteikö kaikkien ihmisarvolla olisi merkitystä tai etteikö kaikkea yhdenmukaisuutta olisi syytä edistää, vaan siitä, että tämäntyyppiset poliisiväkivaltatapahtuvat osuvat mustiin väestönä Yhdysvalloissa moninkertaisesti rajummin – ei yksittäisten ennakkoluuloisten ihmisten, vaan yhteiskunnan rakenteiden takia. Se on erityisen väärin ja erityisen pelottavaa. Siksi tämä kyseinen rasismi on niin omanlaistaan ja nyt oikeutetusti keskustelussa, vaikka se ei tietenkään tarkoita, etteikö kaikki yhdenvertaisuus ja tasa-arvo olisi nyt ja aina agendalla.

      Vaikka tykkään kirjoittaa kaikesta kivasta ja kevyestä, sitten kun tulee tämäntyyppinen tilanne, koen kaikista merkityksellisemmäksi sen, että minulla on omien kanavieni kautta ääni, jota voin käyttää. Kiitos todella paljon vielä, kun luit ja koit tekstin ajattelemisen arvoiseksi. Se merkitsee minulle paljon ja toivon, että voimme yhdessä edistää yhdenvertaisuutta täällä paikallisesti osana globaalia muutosta.

  9. Hienoa, kun oot lähtenyt pohtimaan asiaa 🧡 pyytäisin, että vaihtaisit kirjoituksesta sanat rotu/rodut. Vaikka ”rodullistettu” on sanana käytössä, niin ei oo ok viitata ihmisiin eri rotuisina.

    • Moi Mia ja kiitos sinulle! Ajattelinkin, että varmasti saatan käyttää joitain termejä väärin, mutta pyrin kovasti oppimaan. Todella hyvä huomio, eikä olekaan ok viitata eri rotuisina. Yritän hakea sanoja. Jos en puhu yksittäisistä ihmisistä, vaan kokonaisesta, niin olisiko silloin musta väestö / valkoinen väestö sopiva? Rodullistettu termistä se varmasti tulikin. Kiitos paljon avustasi!

        • Hienoa saada täältä kirjavinkkejä lapsille! Onni-poika -kirjasarja meiltä löytyykin kokonaisuudessaan, mutta muut olivat uusia tuttavuuksia.
          70-luvulla syntyneenä pidän itseäni tosi onnekkaana, sillä vanhempani matkustivat minun ja siskoni kanssa paljon jo ollessamme ihan pieniä. Suomessa ei monikulttuurisuuteen ainakaan omalla asuinpaikkakunnallamme silloin lainkaan törmännyt.
          Minulla on tallessa oma lapsena heiltä saamani tummaihoinen nukke, en tiedä mistä he olivat sen hankkineet. Eivät ole enää elossa, jotta voisin kysyä.

          Omat lapseni ovat saaneet ulkomailla asuessamme kokea, miltä tuntuu kuulua vähemmistöön. Tyttäremme oli isossa koulussaan ainoa vaaleahiuksinen, joten hänet bongasi aina helposti koko koulun yhteisissä tapahtumissa. Herätimme huomiota aina, minne tahansa menimmekin. Kokemus oli opettavainen kaikille.

          • Tosi kiva, että ollaan saatu yhteiseksi iloksi hyviä kirjavinkkejä. :) Kiitos tärkeistä tarinoistasi! Onpa hieno tausta. Etenkin tosiaan 70-luvulla monikulttuurisuus oli varmasti Suomessa harvinaista, koska muistan, kuinka harvinaista se oli vielä 90-luvun alussakin, kun itse menin ala-asteelle ja sieltä minulla on ensimmäiset muistot tummaihoisista koululaisista. Minusta tuo on ihan valtavan tärkeä näkökulma, että meidän jokaisen pitäisi joskus itse kokea, mitä on olla vähemmistössä. Uskon, että aika oli teille tosiaankin todella opettavaista. Kiitos vielä teidän perheen kokemuksista!

  10. Tälle keskustelulle ja kaikelle aktiiviselle antirasistiselle puheelle on tarve. Mutta ennen kaikkea on tarve teoille. Miksi kantaväestö haluaa kuitenkin asumaan niille alueille, jossa etniset ryhmät eivät sekoitu? Että omissa naapurustoissa ei ole maahanmuuttajia tai lasten kouluissa niinikään. Miksi kaupunkisuunnittelu edelleen tukee sitä? Mitkä ovat teot rasismia vastaan?

    Asun keskisuuressa kaupungissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jossa yksi uusi omakotitaloalue on rakennettu kaupungin tilastollisesti köyhimmän alueen tuntumaan, jossa asuu sadoittain maahanmuuttajia. Metsäkaistale nämä erottaa, mutta koulu on sama kaikille lapsille. Osa päätyi ratkaisuun hakea lapsi kauempaan kouluun tai kristilliseen kouluun, mutta onneksi suuri osa ei. Kummallakin lapsellani on afrikkalaiset ystävät ja monia muita kansallisuuksia edustavia. Heidät kutsutaan synttäreille, he ovat yhtä tärkeitä kuin muut ystävät. Taas-arvoa ei tarvitse käsitellä kirjojen tms kautta, kun ne ovat läsnä päivittäiselämässä. Niin kauan, kun ihmiset eivät oikeasti asu rinnatusten, käy samaa koulua jne on vaikea nähdä asioiden muuttuvan. Vaikka toivon sydämestäni, että puheilla ja kirjoituksillakin muuttuu.

    • Hei Ulrika ja kiitos kommentistasi! Kannan tismalleen saman huolen segregaatiosta kuin sinäkin. Juuri tuollaisia esimerkkejä on Helsingissäkin. Ja puhun nimenomaan siitä, että rakenteet eivät muutu itsestään ja ajatuksen voimalla, vaan konkreettisilla teoilla. Ehkä kirjoittaminen kuitenkin on yksi konkreettinen askel saada asennemuutos ja sitä kautta muutos konkreettisesti käytökseen ja esimerkiksi kaupungin päätöksiin. Näen siinä toivoa, että aiheesta puhutaan nyt todella paljon ja toivon sydämeni pohjasta, että muutos ei jää sanojen asteelle, vaan jatkuu seuraavaksi tekojen tasolle. Ehkä tämänviikkoiset tapahtumat ja kirjoitukset saavat ihmisiä esimerkiksi pohtimaan äänestyskäyttäytymistään, mikä on yksi alku?

      Segregaatio on minunkin mielestäni sellainen asia, johon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Silloin monikulttuurisuus olisi jokaisen elämänpiirissä arkisesti ja luonnollisesti läsnä. Se olisi ihannetilanne. Ja silti pidän erilaisten ihmisten läsnäoloa kirjoissa ja leluhyllyissä yhtä tärkeänä kuin oikeassa elämässä. Mitä enemmän monikulttuurisuus tulee kaikkialla nähdyksi, sitä parempi.

      Todella harmillinen ja surullinen tuo antamasi esimerkki ennakkoluuloisesta suhteutumisesta. Toivon sydämeni pohjasta, ettei Suomeen tulisi amerikkalaista jaottelua koulujen välille, ja tietenkin, että se loppuisi Yhdysvalloistakin. Koen juuri niin kuin sinäkin, että on valtava rikkaus saada ystävystyä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, ja että ilman muuta näin tulisi olla päiväkodissa kuin päiväkodissa ja koulussa kuin koulussa. Kiitos vielä sinulle keskustelemisesta ja toivotaan, että voimme yhdessä vaikuttaa omilla sanoilla, asenteilla ja ennen kaikkea teoilla. <3

  11. Moni on sanonut jo niin paljon kaikkea hyvaa niin en toista samoja asioita… Mutta muutamia mietteita…

    Viime kesan Suomi-lomalla juttelimme vanhempieni kotia lahella olevan kaupan tummaihoisen maahanmuuttajataustaisen myyjan kanssa, han kun kuuli mieheni ja minun puhuvan keskenaan englantia. Mieheni, joka osaa vain noin 20 ruokasanaa suomeksi, oli ihan haltioissaan miten loistavaa suomea kyseinen myyja puhui, kun jossain vaiheessa joku toinen asiakas/kollega tuli kysymaan jotain suomeksi. Myyja tosin itse sanoi, etta suurin osa kaupan asiakkaista puhuu hanelle englantia, koska kuvittelee hanen osaavan huonosti suomea ja han oli aikeissa korjata meillekin, etta osaa suomea kunnes tajusi meidan puhuvan englantia. Tuli mieleen, pitaisiko (rohkeasti) olettaa etta Suomessa asuvat maahanmuuttajat osaavat suomea vai yrittaa ensin englanniksi? Stockallahan oli aikoinaan kaikilla myyjilla pienet liput, jotka kertoivat heidan osaamansa kielet.

    Mita taas tulee monikulttuurisuuteen, siina on todella paljon hyvaa ja arvostettavaa, mutta esimerkiksi naisten ja tyttojen asemaa ja kohtelua voisi/pitaisi monessa paikassa parantaa. Voisikohan Suomi naisvaltaisen hallituksen myota ottaa tata puheenaiheeksi kansainvalisilla areenoilla?

    • Moi Elina! Kiitos sinullekin mietteistä, niitä ei voi olla liikaa, ja juuri erilaisia näkökulmia kuuntelemalla haluaisin itse oppia. Räikeä rasismi on yksi juttu, mutta toinen on sitten tällaiset hiljaiset ennakkoluulot, joihin moni meistä voi tiedostamattaan sortua. Antamasi kielitaitotarina on hyvä esimerkki siitä. Olen kanssasi aivan samaa mieltä naisten ja tyttöjen aseman parantamisesta, ja siksi Naisten Pankin toiminta on lähellä sydäntäni. Uskon, että jos tyttöjen ja naisten asema paranisi muun muassa koulutuksen kautta, se olisi avain moneen globaaliin ongelmaan. Olisipa tosiaan todella hienoa, jos Suomi toimisi kansainvälisillä areenoilla tämän puolesta (moneen muuhun maahan verrattuna) hyvin tasa-arvoisena maana ja naishallituksella. Kiitos vielä ajatuksistasi!

  12. Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta.
    Hyppään lastenkirja-osaston yli ja annan kirjasuosituksen aikuisille: Joseph Owindi, Kato kato nekru. Äitini on kertonut, kuinka Tampereella oli 1970-luvun alussa kenialainen musta opiskelija ja kadulla kulkiessaan usein aikuiset osoittivat häntä sormella ja sanoivat lapsilleen ‘kato kato nekru’.
    Owindi kirjoitti Suomen kokemuksistaan kirjan. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistuttuaan Owindi palasi takaisin Keniaaan ja työskenteli mm. Kenian valtiolle sekä Kansainvälisessä työjärjestössä ILOssa.

    Suosittelen kummilapsen hankkimista esim. Afrikasta, jolloin voi tehdä konkreettista hyvää ja saada samalla ‘perheenjäseneksi’ lapsen, jolla on ihan erilainen etninen tausta.

    Omatkin lapset pääsevät näin tutustumaan erilaiseen elämäntapaan, koulunkäyntiin ja kulttuuriin.

    Itselläni on kummipoika, nyt jo aikuinen, Keniassa ja whatsApit kulkevat päivittäin. Hän jäi lapsena orvoksi ja olen sponsoroinut hänen koulunkäyntinsä aina ammattiin asti. Nyt siis pärjää jo taloudellisesti omillaan, mutta kysyy hyvin usein neuvoa ja henkistä tukea isompiin ja pienempiin asioihin. Riemastuttavaa on, että hän on kokki (ja minä ruoanlaittofriikki), vaihdamme usein ruokakuvia ja reseptejä. Suomalainen kesäkeitto on hänen herkkuaan. Myös työpaikallaan hän on tarjonnut Auntin kesäkeittoa.

    Valtava rikkaus, kun olen saanut seurata nuoren pojan kasvua aikuiseksi ja olen voinut auttaa häntä elämän monissa vaiheissa.

    • Kiitos paljon, kun luit ja osallistut keskusteluun ja jaat omia ajatuksiasi. Arvostan sitä niin paljon! <3 Hienoa, että jaoit aikuisille kirjasuosituksen. (Niin järkyttävä kun se aiheeltaan onkin.) Aikuistenkirjat tulevat ymmärtämisessä yhtälailla tarpeeseen. Onneksi nyt onkin kiertänyt paljon kirjasuosituksia, niin aiheeseen pystyy kuka tahansa tarttua lisää oppiakseen. Sarjaihmisiä kun olemme, me aloitimme nyt katsoa When They See Us -sarjaa, joka tositapahtumiin perustuvana draamana käsittelee tapausta, jossa viisi harlemilaista tummaa nuorta miestä syytettiin perusteetta Central Parkissa tapahtuneesta raiskauksesta. Jo ensimmäisen jakson jälkeen olo on ahdistunut ja epäuskoinen – siis ihan vain katsoessa, niin puhumattakaan elää tuollaisessa leimaamisen pelossa syntymästä lähtien. Vaikka sitä on aikaisemmin ajatellut tietävänsä näiden ongelmien läsnäolon, niin nyt kokonaisuus alkaa aueta ihan uudella tavalla. Onkin valtavan tärkeää, että tätä teemaa käsitellään kirjoissa ja sarjoissa.

      Valtava kiitos kummilapsi-ideasta! Arvaa mitä: sinun ansiostasi meillä on nyt 3-vuotias ruandalainen kummityttö. :) Olemme toki lahjoittaneet säännöllisesti hyväntekeväisyyteen, vaihtelevasti eri järjestöille, kuten Naisten pankille. Mutta nyt tästä keskustelusta, kasvatusnäkökulmasta ja sinun viestistäsi tuli sellainen olo, että juuri tämä meidän tarvitsee tehdä. Ettei se ole ollenkaan sama asia vain siirtää rahaa kuin saada konkreettisesti oma kummilapsi, johon voimme olla koko perheenä yhteydessä, joten ryhdyin välittömästi tuumasta toimeen. 4-vuotias meni heti pikkusiskolle kertomaan: "Meillä on uusi kaveri". Jos on kostunut näppäimistö näinä päivinä muutenkin, niin kostui nytkin, kun näin tytön kuvan ja tutustuimme häneen perheenä. En malta odottaa, että saamme olla tähän uuteen "perheenjäseneen" yhteydessä ja seurata hänen kuulumisiaan ja kehitystään. Tämä tuntui tärkeämmältä kuin mikään muu pitkään aikaan, kiitos vielä kovasti, että muistutit juuri tästä kyseisestä tavasta auttaa. <3

      Ja niin vain jatkuu herkistyminen: tuo sinun ja kenialaisen kuumipojan tarina on niin koskettava ja hurmaava. Se, miten paljon oletkaan auttanut ja se, miten yhä olette aktiivisesti tekemisissä. Oikeasti, voiko mikään merkityksellisemmältä tuntuakaan. Auntin kesäkeitosta tuli niin hyvä mieli. :) Valtava rikkaus, puolin ja toisin.

      • Eikä!! Ihanaa. Ja ihana tuo lapsukaisen ‘meillä on uusi kaveri’ -kommentti pikkusiskolle.

        Toivon, että teidän ja kummitytön suhde kantaa pitkälle, kuten minulla oman kummipoikani kanssa.

        Kuten itse sen sanoit, valtava rikkaus puolin ja toisin.

        Kiitos myös sarjasuosituksesta. Menee katseluun.

  13. Asumme kaksikielisessä pienehkössä Pohjanmaan rannikkokaupungissa, joka on muutenkin hyvin monikulttuurinen kokoonsa nähden. Lapset käyvät ruotsinkielistä kielikylpykoulua, koulun suomenkielisissä luokissa saattaa olla yli puolet muualta Suomeen muuttaneita. Eli hyvin kansainvälinen 400 lapsisen koulun pihapiiri. Tämä tuntuu aika hauskalta piirteeltä, koska luulisi Helsingissä olevan monikulttuurisempi meno kuin pikkukaupungissa.
    Omat lapset ovat todenneet, että maahanmuuttajat tuovat värikkäämpää meinikiä kouluun ja ovat iloisia ja puheliaita. Siltikään täällä Pohjanmaalla ei ole kouluissa luovuttu suomalaisista perinteistä. Jouluevankeliumin ja Luciajuhlan esiintyjät ovat sekä mustia että valkoisia ja kaikkea siltä väliltä. Kouluissa annetaan mahdollisuus osallistua suomalaisiin perinteisiin, mutta usein esim.joulukirkon aikaan on vaihtoehtoinen juhla. Silti maahanmuuttajataustaisista useimmat osallistuvat perinteisiin suomalaisiin juhliin. Täällä myös Suvivirsi uskalletaan kajauttaa kouluissa keväällä.Arvostan sitä, että pidetään kiinni myös omasta kulttuuriperinnöstä.
    Lasteni luokilla on myös useita Aasian suunnalta adoptoituja lapsia.
    Ei ole siis erikseen pitänyt kasvattaa monikulttuurisuuden hyväksymiseen. Ehkä osansa tekee jo se, että meillä on täällä kaksi kieltä suomi ja ruotsi rinnakkain, ympäristö ei ole lähtökohtaisestikaan yksikulttuurinen.

    • Moikka H! Kiva, kun kerroit arjesta Pohjanmaalla. :) Hienoa kuulla monikulttuurisuudesta siellä! Helsinki totta kai on erittäin monikulttuurinen kaupunkina, mutta kaupunginosien välillä vain on suuria eroja. Me asumme pientalovaltaisella alueella ja tämä ei valitettavasti ole kovin monikulttuurinen, kun taas itse kasvoin lapsuudessa monikulttuurisemmalla alueella ja muistan jo hyvin varhaisessa vaiheessa ala-astetta 90-luvun alussa alkaneen monikulttuurisuuden sieltä.

      Koen teillä vallitsevan ansainvälisyyden kyllä suureksi rikkaudeksi ja ihanasti lapset suhtautuvat ja miksipä eivät suhtautuisi. :) Olen ihan samaa mieltä, että monikulttuurisuuden ei tarvitse tarkoittaa kaikista suomalaisista perinteistä luopumista. Suvivirsi on siitä hyvä esimerkki. Se on toki virsi, mutta minusta muutenkin kaikista eniten koulun päättymiseen liittyvä laulu ilman alleviivattua uskonnollista latausta. Siksi voin hyvin kuvitella maahanmuuttajienkin siihen luontevasti osallistuvan. Tuo on juuri ihannetilanne, ettei monikulttuurisuuteen tarvitse erikseen kasvattaa, vaan että se on luonteva osa arkea. Onneksi tosiaan Helsinki kaupunkina on hyvin monikulttuurinen ja liikumme paljon eri kaupunginosissa. Tosiaan vain esimerkiksi omassa päiväkodissamme kirjoa ei, ainakaan tällä hetkellä, samanlailla ole, niin asiaan täytyy siksi kiinnittää tietoista huomiota. :) Kiitos sinulle rannikonterveisistä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

[instagram-feed]

Copyright © 2020 · Theme by 17th Avenue