
Jalkahoito hoitolassa on aivan ihana kesänaloitus ja toisinaan olen niin tehnytkin, mutta usein jalkoja tulee hoidettua tai vähintään myöhemmin ylläpidettyä myös ihan vain kotona.
Omaan jalkojenhoitorutiiniini kuuluu kuorinta ja kuivaharjaus, jalkakylpy kylpysuolalla, kynsinauhojen siistiminen puutikulla, pahimpien kovettuminen hellävarainen hieronta jalkaraspilla ja lopuksi kynsilakka. Kuorintasukkiakin mietin ja varmasti niitäkin tulee vielä joskus testattua, mutta toistaiseksi olen todennut tällaisenkin hoidon tuovan tarvittavan lopputuloksen. Suositteletteko te kuorintasukkia?
Kynsilakat noudattavat minulla samaa tyyliä kuin kaikki muukin: neutraalin klassista. Valikoimassani on nude, ranskalaisen manikyyrin vaaleanpunainen, helmiäisenvaalea ja kirkas. Tällä kertaa laitoin nudea, Essien onnistunutta ja suositeltavaa sävyä Topless & Barefoot.

Varsinaisia itseruskettavia itseruskettavia en käytä, vaikka ne nykyään ovatkin hyvin tasokkaita laadultaan ja todella luonnollisia lopputulokseltaan. Vierastan vain itse tunnetta, että olen kauttaaltaan ”värissä”.
Sen sijaan olen löytänyt täydellisen tuotteen Atopikilta antamaan hieman päivetystä, mutta niin luonnollisesti, ettei voidetta edes muista levittäneensä. Atopik Asteittain päivettävä vartalovoide sopii mainiosti herkälle iholle: se kun on kauraa sisältävää hajusteetonta apteekissa myytävää kotimaista luonnonkosmetiikkaa ja ehkä vähiten ihoa ärsyttävä sarja, jota olen koskaan kokeillut.
Tässä auringonpaisteisessa kuvasta sävy ei tule ilmi, mutta sanoisin, että sävy on itselleni juuri mieluisa yhden asteen päivetys. Teen usein sitä, että käytän päivettävää vartalovoidetta vain sääriin antamaan väriä, eivätkä ylä- ja alavartalo silti näytä eri pareilta.
Jalkahoito on mukavaa omaa aikaa mutta myös aika kiva äiti–lapsi hetki. Kun 4-vuotias näki mitä puuhasin, hän pyysi itsekin ”jalkahoitoa” omilla lastenkynsilakoillaan. Tykkään tosi paljon vaalia lasten kanssa hemmotteluhetkiä. Tuntuu, että niissä olemme aina molemmat ihan erilailla yhteydessä ja läsnä, kun taas leikkimisessä en vanhempana ole hyvä.
PS. Pahoittelut, että blogini oli loppukuun alhaalla loppuneen kaistan takia. Asiakaspalvelussa oli harmillisesti vielä poikkeuksellisen kova ruuhka, enkä näin ollen päässyt tekemään asialle mitään. Nyt blogi kuitenkin toimii taas ja lämmin kiitos teille, kun olette käyneet vierailulla niin paljon!
Minä häpeäkseni tunnustan että olen vasta ihan lähiaikoina herännyt hoitamaan jalkojani. Kantapääni ovat olleet kamalat koppurat koko ikäni. Jalkahoitoon en halua, sillä en tykkää että kukaan koskee jalkoihini (paitsi mies tai lapset :)). Kun sain äidiltäni kuorintasukat (Kocostar Foot Peeling Pack) kantapääni tulivat ihan tosi hyviksi ja sen jälkeen olen innostunut rasvaamaan jalkojani päivittäin. Sukkien teho todella yllätti. Toinen ihana tuote johon addiktoiduin on Ritualsin jalkavoide (The Ritual Of Jing Sleep). Kun sitä laittaa jalkoihin, nukkuu niin hyvin. :) Tuo jalkahemmottelu äidin ja lasten kesken on hyvä idea. Jaloista tosiaan kannattaa pitää huolta, itse tajusin sen vasta näin keski-ikäisenä.
Minulla on muuten ihan sama, haluan väriä lähinnä jalkoihini jotka ovat muutoin vitivalkoiset. Olen löytänyt ihanan itseruskettavan moussen Vita Liberata-sarjalta jota levitän kintaalla. Se imeytyy saman tien ja mitään rajoja ei tule. Eikä edes tuoksu (tai haise) miltään. Kasvoihin käytän myös kosteuttavaa voidetta (muistaakseni ACO) joka antaa hiukan päivetystä mutta hyvin hienovaraisesti.
Moi Lilja ja kiitos kivasta kommentista! Ei tarvitse hävete ollenkaan. :) Minulla ihonhoito menee tosi kausittain. Välillä hoidan vain ihan pakolliset kasvonpesut ja välillä on sellainen vaihe, että tekee mieli tehdä kaiken maailman hoitoja ja googlailla kauneusblogeista vinkkejä. Oikeastaan mielenkiintoista, miten tosiaan tiettyjen juttujen tärkeyteen herää vasta keski-ikää lähestyessä ja taas toiset jutut putoavat silloin kyydistä, kun on oppinut yhä paremmin tuntemaan ihonsa ja olonsa sekä löytämään ne oikeasti välttämättömät jutut.
Hei kiitos hyvistä kokemuksista kuorintasukkiin liittyen! Voisin kyllä ihan mielenkiinnosta kokeilla. Jos en väärin muista, niitä ei suositella käytettäväksi raskaana ja imettäessä, niin siksikin kokeilu on vähän jäänyt, mutta nyt ei ole enää kumpaakaan esteenä. Päivittäinen rasvaus tekee varmasti tosi hyvää! Käsittääkseni juuri se on monilla (minulla ainakin) jalkojenhoidon kompastuskivi. Itse rasvaan jalat vain jalkojenhoidon yhteydessä, mutta sehän on ihan liian harvoin. Rituals on kiva merkki ja The Ritual Of Jing Sleep kuulostaa aivan minunkin jutulta! Onko muutenkaan parempaa fiilistä kuin mennä puhtaisiin lakanoihin esimerkiksi saunan jälkeen, ja siinä kohtaa tuollainen (varmasti aivan ihanalta tuoksuva) hemmotteleva jalkavoide olisi piste iin päälle. :)
Vita Liberataa on kehuttu niin paljon, että jos koskaan kokeilen varsinaista itseruskettavaa, se on vahva ehdokas. Kiva kuulla, että olet tykännyt! Päivettävät kasvovoiteetkin ovat käteviä. Meikatessa käytän aurinkopuuteria, niin sillä saa sellaista terveen päivettyneen ihon hehkua, mutta meikittöminä päivinä päivettävä voide olisi hyvä. Atopikilla on muistaakseni päivettävä kasvovesi tai -öljy, jota sitäkin on kehuttu. Nykyään kosmetiikassa on kyllä ällistyttävän hyvä taso, eikä tarvitse pelätä sellaisia järkyttäviä lopputuloksia, niin kuin monessa asiassa ehkä parisenkymmentä vuotta sitten tarvitsi. Mukavaa loppuviikkoa!
Muistan hyvin lapsuudestani kuinka äiti aina organisoi meille kivoja jalkahoito hemmottelu hetkiä. Tykkäsin niistä lapseni aina hurjasti ja muistan ne vielä tänäkin päivänä :)
Mä tykkään kuorintasukista, ne on kaikessa ällöttävyydessään ihan super tehokkaat! Eli minä ainakin suosittelisin niitä :)
Eikä! Taas niin kiva osoitus teidän äiti-tytärsuhteesta. <3 Ihana, jos on jäänyt noin tärkeä muisto ja sitä suuremmalla syyllä täytyy vaalia hemmotteluhetkiä. Saan myös välillä itsekin hieronnan, mikä on ihanaa ja kampaajaahan leikkisin vaikka 24/7, koska ei ole mitään rentouttavampaa kuin se, että joku koskee päätä (vaikka se joskus pienten kanssa yltyykin vähän kovakouraiseksi). :D Mainiota kuulla, kiitos! Täytyyhän sukkia sitten kokeilla, koska jalkakylvystä huolimatta huomaan, että edelleenkin selvästi jaloissa on vähän kuivaa ja kovettumia.
Oon aika tehokas laittamaan jalkoja kuntoon. Ne nimittain ovat kovilla treenaamisen myota. Tykkaan todella paljon Body Shopin kuorintavoiteesta, jonka avulla saan kaikki kovettumat pois. Sitten vaan paksua jalkavoidetta ja puuvillasukat jalkaan ennen nukkumaan menoa ja voila!
Lakat vaihtelevat varpaankynsisssa tummemman punaisista talvella oranssihtaviin kesalla. Pieni oranssimaisuus sopii hyvin rusketuksen kanssa
Moikka! Totta, treenaaminen näkyy kyllä jaloissa. Ei näy siis minulla nyt tällä yhden juoksulenkin viikkotahdilla mutta näkyi, kun pelasin aktiivisesti. :D Tuollainen rutiini on omiaan pitämään jalat pehmeinä ja kunnossa. En tiedä, miksi minun on niin epämukava nukkua sukat rasvatuissa jaloissa, mutta ilman sukkia yritän silloin tällöin, kun vaan teen rasvauksen sängyssä, enkä lähde enää liukastelemaan lattioille. :) Niin sopii! Oranssin sävyt ovat aivat ihania päivettyneen ihon kanssa. Vielä muutama vuosi sitten käytin itse korallinsävyä, kunnes tylsistyin tässäkin asiassa. ;) Aurinkoisia päiviä sinne!
Kiitos Artopik-vinkistä! Värjääkö se kuinka vaatteita lakanoita? Entä onko siinä voimakas tuoksu?
Heippa! Siitä Atopikissa nimenomaan pidän, että se ei värjää lakanoita eikä vaatteita, ja tuote on hajusteeton eikä lainkaan ihoa ärsyttävä. Sarja pohjautuu suomalaiseen kauraan. :)