Hei ystävät! Samalla, kun jätän erikoisia hyvästejä kesälle, kesälle, jota ei koskaan tuntunut meillä tänä vuonna kunnolla olleenkaan, pysähdyn miettimään lempiaihettani hyvää elämää ja priorisointia: mitä elämältä odotamme, miten elämään suhtaudumme sekä miten rehellisesti ja realistisesti elämästä keskustelemme.
Omaa elämääni on jo vuosia määrittänyt sekä–että-suhtautuminen. Minulle ei sovi joko–tai -ääripäät oikein missään. En osaa (tai halua) lakkoilla tai totaalikieltäytyä, ja vaikka asioista innostunkin, en toisaalta myöskään hurahtamalla hurahda kerralla johonkin uuteen hylkäämällä kaikkea vanhaa.
En osaa kuvitella muunlaista elämää kuin se, että syön sekä valmismakaronilaatikkoa että (satunnaisina onnellisina treffi-iltoina) fine diningiä, sekä pakastepitsaa että lehtikaalia. Matkailussa sekä kaipaan ulkomaille että arvostan kotimaan helmiä. Sekä määrittelen suuntaviivoja perheen arvoille että sovellan kasvattamista tilanteen (ja kaaoksen) mukaan. Sekä elän järjestelmällisesti että toisissa asioissa valtavan suurpiirteisesti.
Sekä–että-suhtautuminen ei sovi kaikille, mutta minulle se on oikeanlaista, joustavaa sekä intuitiolle ja inhimillisyydelle tilaa jättävää tasapainoilua.
Sitten on kuitenkin poikkeus: kaikkea elämässä ei voi saada ja silloin on hyväksyttävä joko–tai.
Paperilla meille nykyihmisille kaikki asiat ovat ihan eri tavalla mahdollisia kuin ne vuosikymmeniä, vuosisadoista puhamattakaan, sitten olivat. Nykyään on loputtomasti uravaihtoehtoja, koko maailman ostosmahdollisuudet klikkauksen päässä ja pelkästään hilloja marketissa rivi toisensa perään. Vähemmästäkin alamme elää illuusiossa, että kaikki on meille saatavilla, että kaikki on meille koko ajan ja kaikissa muodoissaan mahdollista.
Mutta kun puhutaan elämän isoista kysymyksistä, eikä siitä, että samaan ostoskärryyn voi tosiaan heittää sekä lehtikaalia että pakastepitsaa, joudumme väistämättä tekemään joko–tai-valintoja. Harvalla on mahdollista elää samanaikaisesti optimaalisesti elämän jokaisella osa-alueella, ja tämä on minusta aihe, josta puhutaan yllättävän vähän.
Jos käynnistää unelmataloprojektin, voi olla pakko sanoa hyvästit harrastukselle. Jos ottaa vastaan vastuullisen työn, täytyy hyväksyä perheajan vähentyminen. Jos päättää haluta maailmanympärysmatkalle, on ehkä aika myydä auto. Jos haluaa kouluttautua uuteen ammattiin, on totuteltava iltojen viettämiseen kirjojen kanssa ystävien sijaan. Ja niin edelleen. Tavallisella kuolevaisella ei riitä aika, raha ja kapasiteetti kaikkeen, vaikka nykyajan henki meille niin uskottelisikin.
Itseni sain kiinni siitä harmituksesta, miten vähän kesää olemme tänä vuonna viettäneet. Annoin itselleni luvan sanoa harmituksen ääneen: tänä vuonna meillä kesä meni niin sanotusti ohi, ja se, ettemme ehtineetkään lainkaan niillä rannoille, retkille ja paikkakunnille, joille suunnittelin, harmittaa minua. Koen tyhjyyttä siitä, miten vähän muistoja tämä kesä sydämeeni kerrytti. Miten vähän ehdin nähdä rakkaita ihmisiä, miten harvoin sain nähdä tyttäreni varpaat rantahiekassa, merivedestä kihartuneet hiukset tuulessa ja suu huolettomasti jäätelössä.
Mutta ilman kesäreissuista luopumista ei olisi pitkään ja hartaasti toivottua uutta kotia. Uusi koti ei tiedustellut, sopiiko nyt rouvalle ilmestyä Oikotielle vai sattuuko olemaan pahasti Hangon-rannalla minttu-suklaatötterö tai aperol spritz kesken.
Halusin vain kirjoittaa tämän vertaistueksi teille muille ruuhkavuosia eläville, jos koette (en tiedä, koetteko – koetteko?) välillä riittämätöntä tai jopa absurdia oloa siitä, että samanaikaisesti kuuluisi olla kaikki viimeisen päälle urasta perheeseen, arjesta vapaa-aikaan, kodista mökkiin ja harrastuksista vilkkaaseen sosiaaliseen elämään. Minä myönnän, että en ole lähelläkään sellaista yhtälöä, vaan joudun tekemään koko ajan valintoja (tai saan tehdä, toki se on myös etuoikeus).
Eikä kyse ole vain ajan puutteesta vaan nimenomaan kapasiteetin loppumisesta. Meille uuden asunnon ostaminen ja oman asunnon myyntiin itse laittaminen on lasten hoitamisen ja töiden ohessa ollut niin iso panostus, että henkisiä voimavaroja ei ole riittänyt enää virkistävään vapaa-aikaan, vaikka jonkun viikon kohdalla joku hetki kalenterissa tyhjänä olisi ollutkin – silloin olen vain kaatunut kotisohvalle.
Puhumme paljon siitä, mitä saamme ja teemme, mutta vain vähän siitä, mistä vastapainoksi joudumme luopumaan. Siksi halusin jakaa rehellisesti oman tilanteeni: uuteen kotiin muutamme valtavan kiitollisina, mutta samalla kesämuistoista tyhjin sydämin.
”You have the same amount of hours in a day as Beyonce”, on kaikkien aikojen motivaatiositaattihuijaus. Vuorokauden tunteja voi tavallisella kuolevaisella ja Queen B:llä olla sama määrä, mutta mitään muita resursseja ei. Ja juuri niillä resursseilla käydään joko näytöissä ja pankeissa tai rannoilla ja puistoissa.
Lempeää tasapainoilua ja sesongista toiseen siirtymistä!
Kuvat: Lilli Salminen
Ah! Juuri tämä. Mua ärsyttänyt vähän vastaava ku toi Beyonce-juttu. Eli jos et tiedä mitä tekisit, niin mieti mitä vaikka Madonna tekisi. Noh, minä en todellakaan ole Madonna, että se siitä. Ei auta mua yhtään.
Ei sitä tuu aina ajatelleeksi miten yksilöä korostavassa yhteiskunnassa me elämää täällä Suomessa(kin). Eli eipä paljoa puhuta siitä (tai no joskus joo, mut ei oikein syvällisemmin), et miten esim. perhetausta/vanhemmat vaikuttavat. Koska kyllähän se vaikuttaa millaiseen ympäristöön tai perheeseen sattuu syntymään ja millaisesse ympäristössä/perheessä elää. Ehkä siinä onkin se, et sitä on tosi vaikea huomata, en itsekään oikein aina hahmota sitä. Se on jotenkin niin lähellä. Siksi onkin helppo ajatella, että ”kaikki voi olla kaikkea, jos vaan yrittää tarpeeksi”. Ympäristö ja muut ihmiset vaikuttavat, ja ne ois hyvä huomioida.
Ps. Pakko huomauttaa että (lehti)kaali taivutetaan: (lehti)kaalia :)
Kiitos, kun luit ja jatkoit tärkeillä ajatuksilla! Vaikka asiat olisivat hyvinkin ja tukea ympärillä, minusta harvoin kuulee sanottavan sitä, että nyt en pysty enempään, että pystyn tähän ja tähän, mutta en enää tähän ja tähän. Puhumattakaan siitä, että on heikommassa asemassa ja ilman tukiverkkoja.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Minua on jo pitkään harmittanut jokainen on oman onnensa seppä -puhe. Ympäristöllä ja kasvuolosuhteilla on valtava vaikutus siihen, mistä itse kukin ponnistaa, miten stressiä kestää ja millaisia riskejä voi elämässä ottaa, noin esimerkiksi. Toki onneksi Suomen kaltaisessa maassa on myös mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään. Esimerkiksi nuorelle olisi kauhea ajatus, etteikö toivoa paremmasta olisi, ja siksi on tärkeä lohdullinen ajatus, että omaan tarinaan voi kaikesta huolimatta vaikuttaa.
Kuitenkin tosiaan lähtökohdat ponnistaa ovat jokaisella erilaiset, mitä ei tule koskaan unohtaa. Ja täysin allekirjoitan myös sen, että vaikka unelmia kuuluu toki olla ja tavoitella, niin kaikki ei tosiaan voi olla kaikkea, vaikka yritys olisi kuinka kovaa. Tämä ”kannustava” puhe kääntyy helposti tarkoitustaan vastaan: kun vaikka nuori ei sitten mahdukaan johonkin tiettyyn musiikissa tai urheilussa menestyvään promilleen kovasta yrityksestä huolimatta, niin epäonnistumisen kokemushan siitä seuraa.
Tällä kirjoituksella varmasti eniten viittaan ilmapiiriin niin sanotusti elämässä pärjäävien kesken, jos näin voi sanoa. Että jos on hyvä työ, niin täytyy olla upea vapaa-ajan kotikin, unohtamatta matkoja ja projektia siellä ja säännöllistä harrastusta täällä. Että ikään kuin nykyajan perus oletus olisi saada kaikki kerralla. Mutta miten se on mahdollista? Miten se on realistista?
Olisi ihana useammin kuulla, että se on tosi ok, ettei elämän bingossa saa ruksittua kaikkia rasteja ja että elämä, jossa joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan, luopumaan, valitsemaan ja priorisoimaan, ei ole mitenkään epäonnistunutta, vaan muillekin tuttua ja tavallista. <3
Kiitos, korjaan. :)
No mutta, teidän kesämuisto 2020 on juuri uusi koti :)
Olen ihan varma, että sitä se on jälkeen päin koko perheelle. Ehkä ne retket jäisivät toteutettunakin uuden kodin varjoon niissä kesämuistoissa.
Suomen kesä on sellainen, että helposti siitä kehittelee stressin. Aurinko paistaa, siispä äkkiä ulos ja rantaa ja retkelle ja kaikki mahdollisiin kesärientoihin, koska voi olla, että juuri tämä hetki on kesän viimeinen aurinkoinen hetki.. Tulee kesänaistimispaniikki. Reaalitilannehan on, että välillä kaipaa lepoa, vaikka aurinko helottaisi.
Vielä ehtii tehdä kesäisiä asioita, jos joku juttu on jäänyt mielen pohjalle, niin toteuttamaan…
Itselleni kesän tärkein juttu on monena vuonna ollut ihan yksinkertaisesti se, että kesäillassa saan pyöräillä hiekkatietä. Siinä kiteytyy kesän olemus minulle. Sen pyrin toteuttamaan ja saan itselleni sen kesämuiston ja aistimuksen. Tällaisen kesän tärkeimmän jutun olen kehittänyt itselleni, koska olen monena vuonna joutunut tekemään kesällä töitä. Ei ole ollut loppumatonta lomaa, jossa ajelehtia kesäjutusta toiseen. Mutta on ollut hienoja kesähetkiä. Paljonkin. Ja onneksi tämä vuonna oli myös oikea loma.
Mieti, mikä sinulle se kesähetki on ja toteuta, vielä ehtii :)
Ja voimia muuttopuuhiin. Siinä on työtä. Mutta lopputulos on palkitseva.
Näin se on! Ja se on valtavan tärkeä muisto tietenkin. Muistan todella elävästi sen hetken, kun makoilimme terassilla pyyhkeillä auringossa, päätimme soittaa välittäjälle ja saimme jo samaksi aurinkoiseksi illaksi näytön. Siitä jäi sellainen ihan omansalainen onnellisen kutkuttava muistijälki, että voisiko se tosiaan olla tässä! Ja oli. :)
Tuo on niin totta, että Suomen epävakaiset säät saavat helposti aikaan ”paniikin” siitä, että nyt pitää nauttia, jos helteet kohta loppuvat. Ja muutenkin tunnistan sen, että kesällä tulee helposti se olo, että pitäisi tehdä asioita, koska kesä. Itsekin nautin myös tosi simppeleistä jutuista. Vaikka puhuinkin reissuista, niin meinasin juuri leppoisaa ajanviettoa, siis juurikin pyöräilyä kahville ja merenrannalla istuskelua. Sellaista pientä maisemanvaihtoa, mitä sielu kaiken asioiden järjestelyn ja isojen pohdintojen vastapainoksi kaipaa. :) Kauniisti kuvailit kesän olemuksen ja ihana, että sait tänä vuonna viettää lomaa! Ja kiitos paljon tsempeistä. Onneksi olemme osanneet ottaa asia kerrallaan -asenteen, niin emme juurikaan ole stressanneet mistään, vaikka joka päivälle tehtävää onkin riittänyt. Nyt ensin keskitytään asunnonmyyntiin ja sitten ”enää” muutto. :) Aurinkoisia vikoja kesäpäiviä!
Komppaan todella tuota ”kesa meni ohi” fiilista/harmitusta. Kesa on mulle ollut aina se aika, jolloin kaymme Suomessa. Tottakai kaymme muinakin aikoina, mutta kesassa on vain niin oma fiiliksensa. Tana vuonna olimme myos suunnitelleet Portugalin reissua vanhempieni kanssa, ja sekin jai valiin.
Etatoissa ollessa on ollut liiankin paljon aikaa vaan olla. Olla kotona, olla toissa ja kayda samassa ruokakaupassa ostoksilla ja samassa puistossa kavelylla. Elama on vaan ollut liian paikallista. Kapasiteettia eli aikaa toteuttaa kotiin liittyvia asioita oli kylla vaikka muille jakaa, mutta henkisesti se ei vaan huvittanut. En kylla kaipaa matkoja toimistolle, joten etatyo saa puolestani jatkua, mutta jotain muuta kylla kaipaisi tahan yksitoikkoisuuteen.
Lomaviikkoja on tulossa ensi kuun loppupuolella, mutta tuskinpa menemme minnekaan. Perheen nakemisen voi unohtaa ja vaikea myos uskoa, etta voisimme toteuttaa muutakaan matkaa.
Ja tuon Beyonce-lauseen voi heittaa suosiolla roskikseen. Se on totta sitten kun Mrs Carter on tavis.
Voi Elina, ymmärrän! Ihan varmasti on aukko sydämessa, kun ette päässeet Suomeen. <3 Onhan tämä kaiken kaikkiaan ollut erikoinen vuosi. Olen pahoillani myös teidän Portugalin-suunnitelmien peruuntumisesta.
Erinomaisesti sanottu: että vaikka ajallisesti olisi kapasiteettia tehdä asioita, henkisesti ei ole. Juuri tätä tarkoitan, että kapasiteetti ei suinkaan ole vain rahaa tai edes aikaa, vaan se on pitkälti henkistäkin. Niin sanottu metatyö, liittyy se sitten asunnonvaihtoon tai muuhun elämässä, on yllättävän kuluttavaa. Vähän niin kuin päässä olisi koko ajan kymmeniä välilehtiä auki. Sama juttu, etätyöhön olen tottunut ja siitä tykkään. Mutta toivotaan, että niin siellä kuin täällä syksyssä olisi edes jotain normaalia. Jos ei niitä matkoja, niin että virkistyä voisi edes museoissa, ravintoloissa ja sellaisissa silloin tälloin. Pienilläkin, tavallista arkea rikovilla irtiotoilla ja maisemanvaihdoksilla on niin iso vaikutus henkiseen hyvinvointiin.
Onnea vielä uudesta asunnosta, se on ihana hetki kun sen oikean löytää. Itse löysimme vajaa 4 vuotta sitten, etsimme pitkään. Todella pitkään, itse en jaksanut enää oikotietä selailla. Mieheni selasi päivittäin ja laittoi hakuvahdinkin. Yhtenä iltana hän soitti ja sanoi, puolen tunnin päästä lähdetään näytölle. Siinä se oli, heti tuli tunne että tämä se on. Se tunne on ihana. Täällä olemme viihtyneet hyvin.
Tosiaan itselläni myös tämä kesä on ollut ohi ennen kuin alkoikaan. Vauva-aika niin ihanaa kuin se onkin niin siihen hurahtaa niin ihanan täysillä että unohtuu ne kesäiset asiat. Yhden kerran olen käynyt uimassa, ostanut irtojäätelön, käynyt mökillä. Jouten oloa auringossa rakastan mutta sille ei ole tänä kesänä ollut aikaa. Ajattelin jossain vaiheessa kesää että vielä ehdin, sitten kun vauva nukkuu pidemmät päiväunet ja ei ole miljoonaa asiaa hoidettavana. Sitten yhtenä aamuna herään ja ulkona on +4, tajuan todella että tässä se kesä oli. Pieni suru valtaa mielen mutta sitten katson vauvaa ja mietin että meillä on lukemattomia kesiä edessä. Kyllä se tästä.
Kiitos paljon! Niin onkin. Se on ihana, jopa satumainen tunne. :) Varsinkin, jos on etsinyt pidempään ja tarkkojen kriteerien kanssa. Niin kiva kuulla, että teilläkin kävi noin! Meilläkin tuli heti se tunne, ilmoituksesta mutta tietysti ennen kaikkea paikan päällä. Sitä todella osaa pitkien etsintöjen jälkeen arvostaa!
Kiitos vertaistuesta! Minua helpottaa kuulla, että en ole ainoa, jolla ei ole kameran rulla ja oman pään muistikortti tyhjänä kesämuistoista. :) Ja siis pakko sanoa, että ei minulla suinkaan mitään spektaakkelimaisia odotuksia ollutkaan, mutta ihan sellaista tavallista esimerkiksi rannalla oloa olisin kaivannut, muutamaa kivaa päiväretkeä ja ihmisten näkemistä. Ja juuri mainitsemaasi auringossa olemista, ihan vain rauhassa omalla pihalla, ilman, että jokaisten päiväunien ja piirrettyjen aikana täytyy hoitaa viisisataa asiaa. ;) Mutta kai se on vain elämää, että tällaisiakin vuosia tulee! Hassua sinänsä, että vaikka kummankaan meistä poikkeuskesä ei liittynyt koronaan, niin ne kuitenkin koronavuoteen osuivat. Ehkä ihan hyvä niin, menee vähän poikkeusvuoden piikkiin muutenkin. ;) Kyllä, teillä on loputtomasti kesiä lapsen kanssa. Lohduttaudutaan näillä. Kiitos vielä, kun jaoit kanssani kesän haikeuden kokemuksia. <3
Täällä sohvalla komppailen. Minulla on BookBeatissa loppusuoralla Anna Perhon Antisäätäjä. Tekstisi olikin juuri tätä teemaa. Perho sanoo arvojen olevan tekoja, ei vain litania sanoja. Uusi kotinne ja sen myötä asumisviihtyvyytenne lisääntyminen lienee siis mitä suurimmassa määrin tärkeä arvo elämässänne juurikin tekojen kautta. Saa kesä toki silti harmittaa, mutta arvelen pian kaiken uuden kultaavan vähän niitä kesäajatuksiakin. Onnea vielä uudesta kodista! :)
Kiitos Elina komppalusta ja keskustelusta! Kiva kun jaoit kuuntelemasi kirjan. Pidän myös itse tosi paljon priorisointia käsittelevistä teoksista. Aloin juuri muistella, olenko lukenut/kuunnellut tuon Perhon kirjan vai kuuntelinko häneltä joskus jonkun aiheeseen liittyvän haastiksen. Sellainen mielikuva minulla yhtä kaikki on, että istumme mieheni kanssa autossa matkalla maalta kotiin Annan ajatuksia kuunnellen. :)
Erittäin osuvasti sanottu, juuri noinhan se on, että arvot ovat tekoja. Luulen, että kipuiluni osittain juuri tästä ristiriidasta syntyikin. Asunnonvaihdon takia me esimerkiksi jouduimme unohtamaan vuoden ainoan mahdollisuuden nähdä kerran vuodessa Suomessa käyviä läheisiämme, ja silloin juuri jouduin painimaan sen ajatuksen kanssa, että no mikä muka olisi tärkeämpää kuin läheiset ihmiset, että elänkö arvojeni mukaan. Mutta joskus vain elämässä on pakko hyväksyä se, että tärkeistäkin asioista joutuu tinkimään, koska kaikkeen ei vain pysty. Muuten on ihan totta, että uusi koti vastaa perhekeskeisenä täysin arvojamme. Kiitos tämän muistuttamisesta. <3 Nyt, kun kesä loppui virallisesti kaikilta, ei menneitä "menetettyjä" kuukausia varmasti tule enää mietittyä, vaan nyt vaan odotan innolla syksyä ja arkea uudessa kodissa. :) Lämmin kiitos onnitteluista ja ihana, kun juttelit tästä kanssani!