
Terkkuja taas pienen tauon jälkeen uudelta kodilta! Kuten kerroin, muuta remonttia asunto ei vaadi, mutta seinät päätimme maalauttaa valkoisesta hiekkaisen vaaleanharmaiksi tai vaalean greigeiksi. Kyseessä on Tikkurilan G487 Batisti.

Tämän sävyn löytämisestä en ota itse mitään kunniaa, vaan kunnia kuuluu kanssasisustajille. Minulle oikean sävyn valitseminen sadoista harmaista olisi ollut kaikkea muuta kuin helppoa – se olisi ollut suomeksi sanottuna painajaismaista!
Katsoa nyt pieneltä mallipalalta sävyä, joka ei edes toistu seinässä ihan samanlaisena ja verrata sitä toiseen vähän vaaleampaan sävyyn ja toiseen vähän tummenpaan sävyyn, ja miettiä, mihin sävy taittaa vai taittaako, ja sama eri huoneissa ja eri vuorokauden aikaan… Hullun hommaa! Hullun! Hullun! Sanoinko jo hullun!

Onneksi on osaavat ja tietävät kollegat, jotka tekevät työn puolestasi. Tämä sävy on ollut ystäväni Nooran luottogreige vuosia, ja olen omin silmin nähnyt hänen kahdessa kodissaan, miten kauniilta sävy näyttää. Valkoisen Harmajan mestarisisustaja Suvi on niin ikään maalannut onnistuneesti samalla sävyllä ja myös Muoti mielessä Anne siunasi minulle sävyn pitkällä sisustussuunnittelijan kokemuksellaan. Tällaisilla referensseillä ei paljoa itse kannattanut lähteä maalikaupassa toikkaroimaan ja sooloilemaan.
Sävy on sama, jolla aloimme karanteenin aikana maalata nykyistä kotia. Mainasin silloin päätyä astetta vaaleampaan (sukulaissävy F487 Höyhen), mutta onneksi Anne kehoitti ottamaan mieluummin tämän asteen tummemman. Batisti on niin vaalea, että yleisilme säilyy raikkaana, mutta sen verran tumma, että se tuo valkoiset kalusteet kauniisti ja kodikkaasti esiin. Olen tykännyt sävystä hurjasti nykyisessä kodissa ja siksi sitä oli niin helppo valita uuteenkin.

Olin niin luottavainen ja tykästynyt sävyyn, ja nähnyt sen toimivan niin monessa tilassa ja ilmansuunnassa, että tilasin suoraan maalauksen uuteen kotiin kyseisellä sävyllä ilman testimaalausta (näin ei suositella tehtäväksi, mutta rehellisyyden nimissä tein kuitenkin).
Ja olen juuri niin tyytyväinen kuin ajattelinkin: sävy ei missään huoneessa siftaa mihinkään, vaan on juuri toivomani kauniin vaalea ja neutraali hiekan harmaa uudessakin kodissa. Ihana, kun tämä asia meni näin helposti luottosävyllä. Nyt laitan hyvän kiertämään: jos olet täydellistä vaaleaa greigeä vailla, niin lämmin suositus Tikkurilan Batistille.
Sen voisin vielä lopuksi sanoa, että minulle itsestäänselvä valinta oli valita koko kotiin kaikkiin huoneisiin samaa sävyä. Muilla ihailen tilakohtaisia valintoja, mutta meille parhaiten sopii mahdollisimman yhtenäinen, tilasta toiseen punaisena lankana kulkeva värimaailma.
Täydellinen, sanoinko jo, täydellinen. Harmaa on ihana väri, mutta vaikea. Mökistämme piti tulla vaalean harmaa, mutta jostain syystä kaikki puhuvat vaaleansinisestä mökistämme???
Totta on, niinkuin sanoit, erilaiset tilakohtaiset värimaailmat, mutta koska meillä ei vielä ole 300-500 neliön italialaista villaa, pysytään tässä rauhallisessa värimaailmassa.
Ihana kuulla, että näyttää hyvältä – kiitos! Harmaa on TOSI vaikea väri. Etenkin maaleissa on hyvin vaikea hahmottaa, kuinka tummalta tai vaalealta sävy seinässä isona pintana näyttää ja etenkin tuo, että harmaa herkästi taittaa esimerkiksi siniseen. Myös ulkomaalin valitseminen olisi painajaismaisen vaikeaa, joten ymmärrän sinua todella hyvin. Heh, niinpä, tuollaisia italiaisvilloja odotellessa! :D
Täydellinen sävy, meidän pianohuone on maalattu samalla sävyllä.
Kiitos Taija! :) Ja pianohuone kuulostaa aivan ihanalta!
Täytyy kyllä sanoa, että upeaan sävyyn olette päätyneet! Jostain syystä tämä sävy tai sen naapurisävy Y847 Piazza osuvat nyt kovasti silmiini joka puolella. Kun näen omaan makuuni kauniin pinnan, niin jompi kumpi on yleensä kyseessä. Sävyjen valitseminen on kyllä todellakin ihan oma taiteenlajinsa 🤪. Kaiken kukkuraksi pientä mallilastussa on sileä ja maalattu pinta epätasainen ja vielä vuodenaikarunosanasto vaikuttaa sävyyn, jos pinta on lähellä ikkunoita, joista näkyy pihaa. Kun olimme maalanneet seiniä Piazzalla tasan kaksi vuotta sitten, aloin jo katumaan, kun sävy taittoi kuivana mielestäni kuitenkin hieman vihreään. Parin viikon päästä maalaamisesta syntyi vauva, joten sävy jäi, ja vuoden kuluessa totesin sävyn elävän vain todella kauniisti ulkoa tulevan valon mukaan ja näin elokuussa se taittoi hieman vihreään, kylmempään harmaaseen lumisella kelillä, välillä se oli täyteläisempi, välillä hennompi, välillä beigempi, välillä harmaampi. Kaunis sävy kaiken kaikkiaan, ja samaan sävyyn päädyin, kun nyt valitsin eteisen pintojen sävyn, ja samaan päätynen, kun joskus uusimme keittiön. Ei liian valkoinen, mutta vaalea, ja valkoiset kalusteet näyttävät sen kanssa ihanan raikkailta ja ripaus mustaa ryhdistää. Todellakin himpun verran tummempi on parempi kuin se asteen vaaleampi. Listat ja pistorasiat näyttävät sen kanssa siisteiltä myös. Onnittelut hyvästä valinnasta! Sävy tuo niin ihanaa lämpöä!
Kiitos Suvi! :) Hei ihan totta, minäkin olen törmännyt paljon Piazzaan. Ja myös Laastiin. Ne ovat molemmat tosi nättejä sävyjä niissä kuvissa ja kohteissa, joissa olen sävyjä nähnyt.
Tuo on niin kelju tunne, että ensin valitsee sävyn, sitten vaivalla maalataan ja lopussa on pakko myöntää itselle, että ei valinta aivan onnistunutkaan. Todella ymmärrän, että ette lähteneet enää tuossa vaiheessa, viittä vaille ennen vauvan syntymään, maalaamaan uudestaan. Mutta ihana kuulla, että kävikin niin, että silmä tottui ja alkoi arvostaa vivahteita. Niin tosiaan voi käydä, joten onni onnettomuudessa, ettei teillä silloin ollut mahdollisuutta uusia maalaamista. :)
Sävy seinässä tuo tosiaankin ihanaa lämpöä! Ei edellisessä vaan sitä edellisessä ja sitä edellisessä kodissa minulla/meillä oli maitokahvinvärinen seinä, joten olen pitkään tykännyt tyylistä, mutta jostain syystä viime vuosina vain jänistänyt maalaamisen kanssa. Nyt päätin, että maalaus on pakko tehdä (teetättää) nimenomaan heti ennen muuttoa, koska jälkikäteen emme sitä varmaankaan olisi saaneet aikaiseksi. Vaikka ikuisesti valkoista rakastankin, niin nyt tosiaan kaipaan hieman vaaleanharmaan ja vaalean puun lämpöä. :) Kivaa viikonloppua sinulle, tosi kauniilta kuulostaa teidän kotinne!
Ihana vari!
Tuttu painajainen yrittaa loytaa sopiva harmaa. Kaytin varmaan aikoinaan enemman rahaa testeri-tuubeihin kuin itse maaliponttoon. Ja sen piti tosiaan antaa olla seinassa pari paivaa, jotta naki savyn kirkkaampana ja tummempana paivana
Kiitos Elina! Ja kiva kuulla, että harmaan valitsemisen haastavuus ei ole vain oman pääni sisällä, vaan oikeasti haastavaa muillekin. Jep! Noin varmasti usein käy, että testipurkkeja joutuu hankkimaan useamman. Toisaalta ei se rahakaan yksin, vaan myös vaiva. Se on kiva huomata monen päivän maalaamisen jälkeen, että sävy ei osunutkaan nappiin. :D Niin mieluummin jo testivaiheessa saa tietää!
Kulkeutuuko valkoinen Hay Loop Stand -rekki mukananne uuteen kotiin? Oletko ollut tyytyväinen siihen ja suosittelisitko? Olen pitkään pohtinut samaisen hankintaa, juurikin monikäyttöisyyden takia (menee niin makuuhuoneeseen kuin vierashuoneeseenkin). :)
Moikka Emmi! Vitsi, en oikein tiedä. Pahoin pelkään, että se ei valitettavasti uuteen kotiin mahdu. Siellä on nimittäin pienempi makkari, johon ei todennököisesti mahdu kuin sängyn lisäksi vain yöpöydät. Jakkaroistakin joutunen luopumaan, mutta ne on kokoontaittuvina helppo säästää. Se voi olla, että rekistä joudumme harmillisesti luopumaan ja ratkaisemaan mekkojen säilytyksen vaatehuonetta uudelleen suunnittelemalla.
Olen ollut tosi tyytyväinen! Ainoa miinus on se, että rekin tanko on sen verran paksu, että sen yli ei kunnolla mahdu tavallinen henkari, vaan paras olisi käyttää Hayn omia. Me olemme kuitenkin menneet samoilla IKEA-henkareilla kuin muissakin tiloissa ja sitten ne pysyvät rekillä vähän niin ja näin. Mutta sen kanssa on voinut elää ja samaa mieltä, että on tosi kaunis ja monikäyttöinen apuri. :)
Kiitos vastauksesta! Tuo henkarien mahtuminen onkin asia mitä en tullut ajatelleeksi.
Täältä saattaisi löytyä ostaja mikäli rekin haluat pistää kiertoon. :)
Moi Emmi! Kiva, kun huikkasit. Pidän sinut mielessä, mikäli rekin myyminen tulee ajankohtaiseksi. :)
Hei,
Minkä sävyiset listat teillä on tuon Batistin kanssa? Itselläni on vuonna 1952 valmistunut kerrostaloasunto ja keittiön kaappien ovet tulevat tuolla värillä. Pöytätasoissa on vaaleahko marmori. Mietin, että millä valkoisen sävyllä maalaan seinät (keittiö, olohuone ja eteinen), jotta keittiössä on riittävä kontrasti tuon Batistin ja valkoisen seinän välillä. En halua, että koko keittiö näyttää harmahtavan tunkkaiselle. Mietin lähinnä Tikkurilan valkoisen ja Paperin välillä. PAperia olin alun alakaen miettinyt listoihin (vanhat puulistat maalataan uudelleen) ja Tikkurilan valkoista seiniin. Mietin olisiko Paperi kuitenkin seinissä parempi vai onko kontrasti isona pintana jo liian iso ja olohuoneessa kylmän oloinen kun viereiset makuuhuoneet ovat tulossa värillä Serpentiini ja Neito. Onko kommentteja? :)
Moikka Elina! Tiedätkö mitä, en tiedä listojen väriä! Siis kummankaan kodin osalta. :D Listojen väri on asia, jota minulta on kysytty ennenkin, mutta valitettavasti en tiedä, sillä uuteen kotiin listat (niin kuin kaikki muukin) oli jo edellisten asukkaiden toimesta valittuna, ja nykyiseen kotiin vain hankimme valkoista listaa sen koomin tarkempaa sävyä miettimättä tai tietämättä, että niissä eroja on.
Mutta Paperista minulla on kokemusta kahdesta kodista ja minusta se on täydellinen valkoinen. Nykyisessä kodissamme on sekä Batisti-sävyn värisiä seiniä että Paperi-sävyn valkoisia, ja ainakin ne menevät minusta erinomaisesti yhteen. Serpentiiniä ja Neitoa en valitettavasti osaa omalla kokemuksella ja tietämyksellä kommentoida. :) Tsemppiä sävypäätöksiin!
Todella kauniilta näyttää! Meillä on suurimmassa osassa seiniä edellisen omistajan jäljiltä Laasti, samaa sävymaailmaa siis mutta tummempi. Jokin vaaleampi harmaan sävy miellyttäisi silmää enemmän, mutta toisaalta olen kyllä tosi iloinen, että en joutunut päättämään sävyä vaan hyvä valinta oli tehty jo valmiiksi. Itse varmaan miettisin kaikkien mahdollisten sävyjen välillä vieläkin.. (neljän vuoden asumisen jälkeen :)). Eteisessä meillä on jokin tummempi ja hieman tunkkainen maalisävy. Batisti voisi olla sen tilalle juuri hyvä, kun vaaleampana se raikastaisi pitkää ja kapeaa eteistä paremmin kuin Laasti. Kiitos vinkistä! :)
Kiitos Annemaari! Laasti on näyttänyt ainakin kaikissa kuvissa ihanalta ja tunnelmalliselta. :) Saan niin kiinni tuosta kommentistasi, miten voikin olla helpottavaa, että joku on tehnyt valinnat puolesi! Mietin sitä joka kerta uudella kodilla käydessäni, että miten tyytyväinen olen valintoihin, mutta miten hulluksi olisin niiden kanssa itse tullut. :D Kuvailusi perusteella Batisti voisi tosiaan olla eteiseen todella kaunis ja raikas. Ihana jos oli vinkistä iloa!
Hei millä maalilla maalasitte? :)
Moi Siru! Voi harmi, kun en sitä kirjoittanut ylös, niin en valitettavasti muista ihan varmaksi. Mieluusti auttaisin, mutta tosiaan näin nopeasti osa yksintyiskohdista unohtuu, kun ei kirjaa ylös. Lisäksi me ulkoistimme maalaamiseen. Muuten olisi varmasti jäänyt paremmin mieleen, jos olisi viettänyt monta päivää purnukoiden kanssa. ;) Himmeä joka tapauksessa. Olisikohan ollut Joker… Luultavasti se. :)
Hei! Greige tuntuu olevan todella IN! Edelleen 2021. Upealta näyttää. Haluatko kertoa lattiasta tarkempia tietoja? Upea sekin ja oma lattia menossa uusiksi; siksi kyselen.
Moi Kaija! Niin tuntuu olevan, kuten beigekin. Itse en tosin koe olevani millään lailla trendikäs, neutraalit värit viehättävät vain muuuten. :)
Lattia on edellisten asukkaiden valitsema, tämä: https://www.romanoff.fi/tuote/meister-pd400-limed-off-white-oak-lively
Olemme olleet siihen todella tyytyväisiä. Sävy on kauniin neutraali. :) Mukavaa elokuuta!