
Tervehdys sadepäivään sisustuspohdintojen ääreltä! En tiedä, miten teillä vastaavissa tilanteissa on ollut, mutta itse haen uuden kodin sisustamisen kanssa sopivaa tasapainoa sen suhteen, että tiettyjä asioita edistän reippaalla draivilla ja loppujen annan rauhassa muhia, sillä uuteen kotiin on tärkeää myös ajan kanssa silmittyä.
Reipas draivi perustuu kahteen seikkaan: siihen, että tunnen hyvin tyylini enkä siksi näe turhaa viivyttelyä tarkoituksenmukaisena, sekä toisaalta siihen, että keskeneräisyyden sietokykyni ei ole parhaimmasta päästä (minusta ei koskaan tulisi elämäntaparemontoijaa). Toisin sanoen, jos tiedän, että jotain tarvitaan ja minulla on tarkempi visio hankinnasta, toimin aika nopeasti sen enempää ihmettelemättä. Etenkin aikaisemminkin mainitsemiini säilytyskalusteisiin olen hakenut aktiivisesti ratkaisua, jotta tavaroita saisi mahdollisimman pian paikoilleen ja arjen muuton jälkeen sujumaan.
Olen tehnyt pitkään ajatustyötä sen suhteen, mitä tulevan kodin sisustukselta toivon – siis jo paljon ennen kuin varsinaista kohdetta oli löytynytkään (Home Inspiration -Pinterest-taulussani on tuhansia kuvia yhdeksän vuoden ajalta). Olen työstänyt mielessäni sitä, mikä väistämättä menee uusiksi (esimerkiksi ruokapöytä koonsa takia), mitä nykyisestä kodista säästetään, mitä elementtejä toivon lisää ja mitä aikaisempaa vähemmän, mihin panostetaan ja missä säästetään.

Päätökset, joita olen tehnyt tai tekemässä, juontavat siis juurensa paljon pidemmältä ajalta kuin vain näiltä muutamalta viikolta, kun olemme uuden kodin omistajia olleet. Hankinnat olemme myös huomioineet budjetissa alusta asti ensimmäisestä excelistä lähtien. Meille on ollut todella tärkeää korvamerkitä realistisesti kalustamiseen menevä raha, eikä ensin ostaa kotia ja sitten ihmitellä, millä se pitäisi vielä kalustaakin.
Elämänmakuja äidiltä tyttärelle -blogin Laura juuri kirjoittikin sisustukseen käytettävästä ja menevästä rahasta, mikä on minusta erinomainen teema. Yksikään design-valaisin ei tipu taivaasta, vaan on aina säästämisen tai priorisionnin takana, eikä siltikään koskaan itsestäänselvyys – tai edes kaikkien haaveissa!
Itse olen aina ajatellut, että kaunis sisustaminen ei ole rahasta kiinni ja käänteäen ei raha myöskään takaa onnistunutta lopputulosta. Meillä on aina ollut ja tulee uudessakin kodissa olemaan IKEA-löytöjä, kun taas toisiin asioihin panostan mielelläni näin aikuisena, kun oma tyyli on vakiintunut ja rahaa ehtinyt vuosien saatossa säästää. Jälleen koen, että tässäkin on yhtä monta oikeaa ratkaisua kuin on kotejakin. Jokainen itse tietää, kuinka paljon voi ja haluaa rahallisesti juuri kotiin vaikka suhteessa matkustamiseen tai harrastuksiin panostaa, ja miten haluttua tyyliä lähteä rakentamaan.

Nämä uudessa kodissa ovat ensimmäisessä aallossa työn alla:
Uuden kodin tyylin moodboardilla kiteyttäminen (ja teille esitteleminen).
Säilytyskalusteiden mittaaminen, päättäminen ja tilaaminen, ensin alkuun ruokailutilaan ja television alle, myöhemmin vielä keittiön viereiselle käytävälle. Säilytyskalusteissa pohdintaa on aiheuttanut paitsi kalusteiden koko myös tyyli: klassista vai modernia?
Isomman ja tauluksi muuntautuvan television hankkiminen.
Sohvien mahtumisen mallaaminen ja päättäminen. Näyttäisi siltä, että tila riittää ja saan toteuttaa yhden kaikkien aikojen sisustushaaveni kahdesta vastakkaisesta sohvasta.
Kodinhoitohuoneen kuivaavan pyykinkoneen selvittäminen. Voisiko tämä olla arjen game changer?
Isomman ruokapöydän päättäminen ja hankkiminen.
Etätyöratkaisujen miettiminen. Ajattelin vielä kotia ostaessa, että tätä ei tarvitsisi erikseen miettiä, koska itse työskentelen huoletta ruokapöydän ääressä ja sohvalla. Kuitenkin etätyösuosituksen nyt jatkuessa mieheni tarvitsee ergonomian vuoksi työpöytäratkaisun.
Lastenhuoneiden toiminnallisuuksien päättäminen: omat huoneet vai nukkumisen ja leikkimisen erotteleminen.
Baarijakkaroiden päättäminen ja hankkiminen.
Saarekkeen päälle tulevien valaisinten päättäminen ja hankkiminen.
Ruokailutilan valaisimen päättäminen ja hankkiminen. Ajattelin Flos-kruunua tällä kertaa olohuoneeseen, joten ruokapöydän päälle täytyy hankkia uusi valaisin, ja sen haluaisin olevan jotenkin samaa henkeä saareekkeen valaisinten kanssa, joten nämä päätökset kulkevat käsi kädessä.
Kahden Eames DSR -tuolin täydentäminen ruokapöydän äärelle. (Jos jollain teistä on myydä pääkaupunkiseudulla kahta hyväkuntoista ja aitoa valkoista kromijalkaista Eames DSR -tuolia, niin otan mielelläni viestiä!)

Näiden pohtimisen jätän suosiolla myöhemmäksi:
Lastenhuoneiden kattovalaisinten päättäminen ja hankkiminen.
Verhojen pohtiminen. Uskon, että pärjäämme heken sälekaihtimilla, kun tässä ollaan kuitenkin pimeää syksyä kohden menossa. Olen auttamattoman huono verhoasioissa, joten tämä vaatii ihan oman keskittymisen ja varmasti ammattilaisen apua.
Mattojen mallaaminen, mitä nykyisistä voi koon puolesta hyödyntää ja mitä mahdollisesti tarvitaan lisää.
Taulujen päättäminen ja muiden yksityiskohtien miettiminen.
Aikuisten vaatehuoneen säilytysjärjestelmän suunnitteleminen ja uusiminen.
Eteisen liukuovikaapin ylle jäävän tilan hyödyntämisen pohtiminen.
Ulkosohvan hankkiminen terassille räystään alle ensi keväänä (aurinkopeti muuttaa mukana mutta päätynee pihan nurmikko-osuudelle).
Varaston järjestäminen ja mahdollisesti sinne hyllyjen tai muiden säilytysratkaisujen hankkiminen.
Hirveän hyvä lista. Itsehän alan epäillä, että asutaan tässä asunnossa hamaan hautaan asti. 😅 Hiisi vieköön.
Minulla on edelleen hankintalistalla eron jäljiltä uusi sänky. Olen oppinut sen verran nauttimaan olohuoneen yksityisyydestä, verrattuna makuuhuoneeseen, että sillä ei ole ollut kiirettä. Mutta ehkä tässä kohta. Haluaisin myös uuden ruokapöydän. Sellaisen pyöreän valkoisen. Mutta se sänky on kyllä ensimmäisenä listalla. 😅
Kiva kuitenkin seurata teidän uutta projektia.
Jälleen hyvää pohdintaa!
Mikäli tila riittää, suosittelisin kuivausrumpua. Voisin kuvitella, että lapsiperheessä on joskus tarve pestä useita koneellisia peräkkäin. Kuivaavalla pesukoneella kone on kuitenkin ”varattu” pesun jälkeen vielä 2-3 tuntia riippuen kuivausasteesta.
Odotan innolla tulevia sisustuspostauksiasi!
Samaa suosittelen minä, eli pesukone ja kuivausrumpu erikseen. Hyviä suunnitelmia sulla.
Sama suositus täältä, ehdottomasti erilliset!
Kivoja pohdintoja kaiken kaikkiaan 😀
Valitettavasti en minäkään voi suositella kuivaavaa pesukonetta. Se ei toimi! Joko pesutirni tai kuivauskaappi.
3v kuivaavan pesukonnen kanssa elänyt! En olisi selvinnyt ilman taloyhtiön kuivaushuonetta. Käytämme kuivaavaa pesukonetta ainostaan pesukoneena.
Kuivaavia pesukoneita on taalla Briteissa melko paljon, etenkin vuokra-asunnoissa. Mielestani ne toimivat todella huonosti (eivat pesseet eivatka kuivanneet) ja sen vuoksi emme ostaneet sellaista, kun ostimme oman talon.
Mun haaveena oli aikoinaan kulmasohva, ja nykyaan se loytyy olohuoneesta.
Onko teilla jo muuttopaiva vahvistunut?
Moi Jenni! Ymmärrän hyvin, että tilanne voi turhauttaa. Toivottavasti saat kuitenkin iloa siitä, että voit pikkuhiljaa laittaa kotia omanlaiseksi ilman, että hankinnoista tulee sanomista. ;) Sänky on hyvä hankinta seuraavaksi ja valkoinen pyöreä ruokapöytä varmasti tilaa keventävä ratkaisu, jos sitä kaipaa. Kaunista teillä on nytkin!
Vastaan tähän yhteisesti, että kiitos kovasti kaikille teistä kokemuksista ja pohdintojen lukemisesta ja kommentoimisesta! :) Tuo on ihan totta, että kuivaava pesukone on sitten pitkään varattuna ja todella, meillä pestään PALJON pyykkiä. ;) Käsitykseni mukaan (tarkistan!) kodinhoitohuoneeseen pitäisi kyllä mahtua molemmat, joten miksipä ei niitä sitten erikseen hankkisi. Oikein hyvä huomio, kiitos vielä!
Moi Elina! Kulmasohva on myös kaunis ja tosi kodikas ratkaisu ihanana yhtenäisenä löhötilana. Hienoa, kun sait haaveen toteutettua. Muuttopäivä ei ole vielä vahvistunut, vaan lyödään lukkoon sitten, kun nykyinen asuntomme on myyty. :)
Jos teidän kodinhoitohuoneeseen vaan mahtuu kuivauskaappi niin iso suositus sille! Kuivaavaa pesukonetta en voi suositella, sillä osa pestystä pyykistä tulee ottaa pesuohjelman päättymisen jälkeen pois, koska samaa kilomäärää pyykkiä ei pysty kuivaamaan ellei täytä rumpua alunalkaen jo vajaaksi.
Kuivausrumpuun ei voi kaikkea myöskään laittaa ja pyykki jää usein myös ryppyiseksi.
Meidän uuteen taloon jo suunnitteluvaiheessa varattiin paikka kuivauskaapille ja ilman sitä, en osaa enää elää. Kuivauskaapissa kuivuu niin kengät, lasten haalarit kuin kuravaatteetkin ja arkipyykistäkään ei tule ryppyistä.
Eli jos vaan löydätte teidän khh raon kuivauskaapille, niin suosittelen harkitsemaan sitä. Usein juuri kaappia ei tule edes ajatelleeksi, kun usein sen mieltää vain päiväkotikäyttöön tarkoitetuksi.
Moi Rina! Lämmin kiitos avusta, hienoa saada teiltä kokemuksia. :) Kuivauskaappi ei valitettavasti mitenkään mahdu. Kodinhoitohuone on valmis ja remontoitu sekä sen verran kompakti, että kaappia ei enää mitenkään saa tässä vaiheessa osaksi kalustusta. Todennäköisesti päädymme selvittämään ratkaisua erillisestä pyykinpesukoneesta ja pyykkirummusta, näille molemmille on tason alla paikka. Se voi hyvin olla, että kaikkia vaatteita ei tulekaan kuivatettua kuivausrummussa, mutta jos esimerkiksi lasten päiväkotivaatteet kuivaisi, niin siitä jo on paljon iloa ja niissä ei pienet rypyt haittaa. :) Kuivauskaappi noin muuten kuulostaa aivan mainiolta ratkaisulta! Päiväkodista se onkin tuttu, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö se olisi erinomainen myös kotiin, jos vain tilaa on!
mistä tuollaisen maljakon ja kukkakimpun voi ostaa.
Hei Yrjö! Maljakko on Georg Jensenin Cafu-sarjaa. :)
Oman kokemukseni mukaan ehdottomasti pesutorni, ei kuivaavaa pesukonetta. Molemmat omistaneena kuivausrumpu tuhat kertaa parempi kuin kuivaava pyykinkone – eihän se edes kuivannut kunnolla :D
Onnea uuteen kotiinne ja sisustussuunnitelmiinne!
Terv. Johanna
Moikka Johanna! Ihana, kun autatte. Kiitos sinullekin kokemuksista! Meillä ei ole koskaan ollut mitään kuivaavaa ratkaisua (ja sen on sauna telineineen näköinenkin :D), niin todella arvokasta saada teiltä kokemuksia. Näillä perusteilla meidän kannattaa varmasti päätyä juuri erilliseen pesukoneeseen ja kuivausrumpuun, kun molemmille on tason alla tilaa, liitännät tarkistetaan vielä. Kiitos onnitteluista ja mukava, kun seuraat uuden kodin vaiheita. :)
Moi! Pakko kertoa meidän ratkaisu lastenhuoneiden käyttöön. Meillä on lapsille vierekkäiset huoneet ja pohdimme muuttaessamme silloin 1- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa uuteen kotiin samaa, eli että pitäisikö yhdessä nukkua ja toisessa leikkiä vai mitä tehdä. Päädyimme laittamaan huoneiden väliselle seinälle pitkät sivuseinien sisään menevät liukupariovet /-seinät. Pääasiassa seinä on auki, ja pojat nukkuvat toisella puolella ja leikkivät koko kahden huoneen tilassa, mutta jos meille tulee yövieraita tai tarvitaan työhuonetta, voi ovet laittaa kiinni ja rauhoittaa toisen huoneen. Sitten, kun pojat ovat isompia, niin liukuovia voi pitää vain kiinni ja siten saada pitkän seinän käyttöön esim. Sängynpaikaksi. Kokemuksia siis tästä seuraavasta vaiheesta ei vielä ole, mutta nyt toiminut hyvin. Vaatii toki sen, että huoneet on vierekkäin. Ihanaa suunnittelua ja muuttoa!
Aivan loistava ratkaisu, kiitos kun jaoit! Me emme voi seinää rikkoa, mutta aivan mainio vinkki sellaisille, jotka tekevät isompaa remppaa tai rakennuttavat. Nerokas kerrassaan! :) Hauskaa, että muutitte myös aikoinaan samanlaisen parin kanssa, 1- ja 4-vuotiaiden. Vaikka ajattelisi, että ikäeroa on jonkin verran, niin ihmeen paljon tytöt meilläkin ovat ja leikkivät yhdessä. Toisin kuin olisin veikannut, 4-vuotias ei ollenkaan hakeudu omiin oloihinsa vaan haluaan päinvastoin olla kovinkin paljon siskonsa kanssa. Kiitos paljon, Aino! Kiva jakaa suunnitelmia teidän kanssanne. :)
Ihana kuulla pohdintoja mitä hankintoja tehdään ensimmäisessä aallossa – kaksi vastakkain olevaa sohvaa on myös muutenkin minunkin haave!
Tuo on myös muuten ihan totta että kun sitä ajatustyötä tekee pidemmällä aikavälillä, on ajatuksetkin myös selkeitä seen kodin sisustuksen suhteen siinä vaiheessa kun muutto on ajankohtainen. Se varmasti myös estää hutihankintoja. Itse olen tehnyt samaa työtä ja mielessä on jo se tyyli jota haluaisin toteuttaa uudessa kodissa (muuttohaaveet käy kovana!). Ja kiitos vaan sinun Pinterest-taulustasi, sieltä olen itsellekin etsinyt inspiraatiota :)
Ja hei kiitos linkkauksesta, oli myös kiva tässä postauksessa lukea sinun ajatuksia aiheesta! Tyydyn vaan komppaamaan näitä kaikkia sun pointteja :D
Kiva, kun tykkäät lukea sisustusjuttuja ja itseänikin kiinnostaa ja ilahduttaa kovasti teidän kotiesittelyt. :) Hauska kuulla, että sinulla on sama haave. Eikö sohvien symmetriassa olekin jotain kodikasta ja harmonista! Ja tosi hyvä, että hahmottelet jo tulevan kodin tyylisuuntaa ja ratkaisuja. Koen sen fiksuksi, koska varsinkin asunnonetsinnästä voi yhtäkkiä alkaa tapahtua todella vauhdilla ja se helpottaa, kun etukäteen hieman jo kirkastanut ajatuksia, vaikka mitään ei voikaan ennen varsinaista kohdetta lukkoon lyödä. En ollutkaan aikaisemmin huomannut sinua Pintestissä, niin aloin seurata. Siitä jo näki tyyliä hyvin (IHANA!), mutta jos joskus innostut blogin puolella, täältä tulee toivepostauspyyntö suunnitelmien esittelylle. :)
Hyvä monen ohjelman kuivausrumpu on ehdottomasti parempi kuin kuivaava pesukone, joka ei kyllä hyvin kuivaa🤯
Listat on aina parhaita!
Kiitos Terhi sinullekin arvokkaista kokemuksista! Olen lukenut myös hyviä arvioita paremmista kuivaavista pesukoneista, mutta tosiaan uskon, että erilliset pesukone ja kuivausrumpu ovat vielä paremmat vaihtoehdot, ja niiden pitäisi meille onneksi mahtuakin. :) Kiva kuulla, samaa mieltä, listat on aina mahtavia! ;)
Hei,seuraan projektia mielenkiinnolla,tv:ksi suosittelen Samsung The Frame;hankin itselleni uuteen kotiin ja rakensin taulukollaasin sen ympärille seinälle,aivan ihana,kun ei katsota tv:tä vaihdan haluamani taulun siihen kuvaksi (Samsungilla pääsy tuhansiin taideteoksiin ja upeisiin kuviin),koskaan ei ole tv sopinut upeammin sisustukseen,pystyy naamioimaan täysin haluamakseen tauluksi👍😊
Suosittelen samaa! Viimein löysin telkkarin jota tykkään katsoa myös silloin kun se on kiinni.
Heippa Hanski ja Niina! Samsung Frame on juuri meillä ajatuksissa. En usein haaveile tekniikasta, mutta kyseisestä telkkarista olen haaveillut tosi pitkään ja kun televisio täytyy kuitenkin vaihtaa, niin on ihana ajatus saada se taulunomaisesti seinään. :) Hienoa kuulla teiltä hyviä kokemuksia, kiitos molemmille!
Hei, ihanaa seurata taas uutta muutto- ja sisustusprojektianne! Jos vanhalla ruokapöydällänne ei ole vielä uutta omistajaa, niin täältä löytysi ostajaehdokas! :)
Moi kaima! Ihana, kun seuraat. On iloa jakaa tätä teidän kanssa ja olette vielä niin avuliaita valintojen kanssa. :) Hei oikein hyvä tietää, kiitos! Ensi sijaisesti tarjoamme pöytää varmasti asunnon tuleville ostajille, koska pöytä on niin painava siirtää, mutta jos ei jääkään tänne, pidän sinut mieluusti mielessä!
Tihrustelin pohjapiirrosta uudesta kodistanne ja tuli mieleeni, että onko pohja ajateltu muunneltavaksi siten, että teidän ruokailutilan kohdalla voisi olla yksi makuuhuone lisää?
Moi Maria! Ihan oikein tihrustelit. :) Se on juuri niin, että uudessa kodissamme on 4–5 huonetta. Ihan pienen hetken mietimme, että olisimmeko tehneet lasiovilla ruokailutilasta makuuhuoneen, mutta meille parempi ratkaisu nyt on pitää tila avoimena ja hyödyntää se isona ruokailutilana, josta kaikista eniten olen uudessa kodissa haaveilleet. Mutta muuttuvia tarpeita tai joskus seuraavia asukkaita varten se mahdollisuus todella on olemassa!
Moi! Kuivaavasta pyykinpesukoneesta olen eri mieltä kuin muut täällä kirjoitelleet. Meillä on kuivaava pyykinpesukone ja olemme olleet siihen todella tyytyväisiä. Meillä on sen verran ahdas paikka pyykinpesukoneelle (tai pesutornille), että emme halunneet koneen päälle kuivausrumpua, vaan halusimme hyödyntää pesukoneen yläpuolisen tilan säilytystilana.
Moi Ane ja kiitos myös tästä näkökulmasta! Sen verran ehdin niitä aikaisemmin googletella, että minäkin huomasin ainakin parempien koneiden saaneen hyviä arvioita. Nyt varmaankin päätynemme erillisiin koneisiin, kun tilaa on, mutta jos ei tilaa olisi, uskoisin, että laitteen huolellisesti valitsemalla myös kuivaavasta pesukoneesta saisi vallan toimivan ratkaisun. Hienoa, että olette olleet tyytyväisiä ja onneksi tosiaan tuollainenkin mahdollisuus on, sillä suinkaan aina kahta laitetta ei vierekkäin tai päällekkäin mahdu. :)
Näin vuosia sitten tuttavan kotona kaksi sohvaa vastakkain ja siitä asti se on ollut mullakin haaveena, oli niin kiva! Mutta miten asemoisit television suhteessa sohviin, vai onko teille tulossa erikseen television katselupaikka? Onko se seinälle tuleva taulutelevisio sellainen, että sen katselukulmaa pystyy säätämään vai onko kiinteästi seinässä kiinni?
Suosittelen lämpimästi sähköpöytää. Tein jo ennen koronaa paljon töitä kotona ja mulla loppui selkävaivat, kun voi tehdä töitä myös seisten. Niitä saa ihan siedettävän näköisiä ja käytettynäkin.
Kuivaavaa pesukonetta on täällä jo monet kommentoineetkin. Itsekin ajattelen, että jos vain mahtuu, niin mielummin kuivuri erikseen. Jos on paljon pyykkiä, niin homma rullaa varmaan sujuvammin, kun saa seuraavan lastin pesuun edellisen koneellisen ollessa kuivurissa. Itse tykkään kuivata narulla, kun tilaa telineille on ja pyykit saa niissä suoremmiksi ja meillä ne kuivuukin tosi nopsaan (ilmeisesti hyvä ilmanvaihto vaikuttaa). Sinillä on muuten sellainen pyykkinarusysteemi, joka kiinnitetään seinään ja sen saa vedettyä esiin vain tarvittaesssa. Siihen saa kätevästi kuivumaan esim. lakanat ym. isot.
Baarituolien hankinnassa kannattaa muuten huomioda oikea tuolin korkeus suhteessa pöydän korkeuteen. Esim. Hay:n baarituoleja on kahta korkeutta ja aikoinaan tajusin tämän vasta sen jälkeen, kun olimme jo tilanneet tuolit. Onneksi tuli ihan vahingossa otettua oikea korkeus; korkeampi malli olisi ollut sellainen, että reidet olisi rusentuneet tuolin ja pöydän väliin :D
Tsemppiä muuttoon! Hyvinhän se varmasti menee, kun teet niin hyvät pohjatyöt :)
Moikka Emilia! Hauskaa, etten ole ainoa, joka kahdesta vastakkaisesta sohvasta haaveilee. :) Televisio on tulossa sohvien väliin seinälle. Ja siis nimenomaan kiinni seinään eikä tällä kertaa niin, että televisiota saisi käänneltyä. Tämä ei varmastikaan ole ihanteellinen ratkaisu, mutta uskon, että meille riittävän hyvä ratkaisu tällä katselumäärällä. Lapset katsovat satunnaisesti piirrettyjä ja me vanhemmat iltaisin keskenään sarjoja. Muuten meillä ei juuri koskaan ole televisio päällä, niin uskon, että näillä meidän katseluilla järjestely toimii, vaikka kaikkia ratkaisu ei varmasti ihanteellisesti palvelekaan. :)
Miehelläni on selkävaivoja, joten olemmekin joutuneet ottamaan kotona työskentelyn nyt suunnittelussa ihan erilailla huomioon kuin mitä vielä kesällä ajattelimme. Sähköpöydät ovat mainiota! Ne vain ovat usein melko isoja, mikä on meillä este, koska uudessa kodissa ei ole varsinaista työhuonetta tai työtilaa, vaan nyt joudumme sen luovasti taikomaan. Mutta löysimme (pienehkön) pöydän, jonka ääressä voi työskennellä sekä istuen että seisoen. Palaan siihen myöhemmin!
Kiitos, kun huomautit baarituolien korkeudesta! Näin olen käsittänyt, että se noin 65 cm on se yleinen korkeus ja sitä korkeampi ilmeisesti enemmän ihan baaribaareissa käytettävä? Täytyy tosiaan olla tarkkana, että tilaa oikean. :D
Kiitos paljon tsempeistä ja hyvistä vinkeistä! :)