*Aarikka Annika -neule saatu PR-lähetyksenä

Hypätään välillä uuden kodin sisustamisesta pukeutumiseen, tutkivaan legginssijournalismiin etäilevän aviomiehen sekunnissa kahvitauolla nappaamin kuvin. Toivottavasti muotibloggaajakollegat eivät koe tällä sisällöllä asemaansa uhatuiksi!

Ei vaan, tämä on tärkeää asiaa. Olen kasvanut kiinni näihin legginsseihin ja joka kerta, kun ne vilahtavat Storyssani, eli, khöm, melkein joka päivä, saan niistä kyselyjä. Muutenkin ajattelin, että voisi olla kiva alkaa vilauttaa tyylijuttuja näin rennosti, koska tätähän tämä on. Makuuhuoneeseen on tulossa sivuseinälle peilikin. Katsotaan, jos se taipuisi hyvin matalan kynnyksen asukuviin! Päälläni oleva neule on Aarikalta PR-lähetyksenä saatu (kiitos!) Annika-neule, joka on juuri sellainen yläosa, jossa syksyisin asun niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Mutta niihin luottolegginsseihin. Omaan makuuni olen löytänyt täydelliset legginssit vapaa-ajalle. Luottolegginssini ovat Aim’n-merkin Ribbed Seamless Tights -malli. Urheiluvermeissä voi jotain logonpätkää ollakin, mutta muussa käytössä haluan, että legginssit ovat täysin pelkistetyt ilman mitään heijastimia, kuvioita, vetoketjuja tai muita. Kuitenkaan ohuissa puuvillaisissa leggareissa tai vastaavissa en viihdy, vaan vapaa-ajankin legginsseiltä odotan kankaalta urheilupuolen paksuutta ja napakkuutta – ilman sitä muuta urheilullisuutta.

Näiden leggarien kangas on kauniin ribattua, paksua ja napakkaa. Istuvuus ja laatu ovat todella hyvät: ei tule polvipusseja tai mene muuten löperöksi. Myös värivalikoimaa kiitän ja olenkin päätynyt täydentämään, varsinkin etäilyn ja kotoilun yhä tämän syksyn jatkuessa, näitä yhteensä kolmet: beiget, espressot ja mustat. Oma kokoni on S. Toivottavasti vinkistä on iloa, jos etsit laadukkaita simppeleitä leggareita, joissa on ryhdikäs mutta mukava olla kotikonttorilla, landella, koiran kanssa kävelyllä, kauppareissulla tai missä tahansa vapaa-ajalla.
Kiitos tästä! Itse olen nyt raskausaikana löytänyt legginssien mukavuuden :D. Aiemmin olen omistanut puuvillaiset, mutta sitten jos piti vaikka collegea tai hupparia, oli vähän liian ”trikoo uniformu” -fiilis… Nyt raskausaikana asun tosi pelkistetyissä mustissa urheilutrikoissa, mutta näiden kanssa taas välillä tulee fiilis, että mitä materiaaleja voi yhdistää urheilukankaaseen. Voisin kuvitella, että tuommoinen ribbi-kangas peittää sekä puuvilla- että urheilulegginssien huonot puolet, joten heti synnytyksen jälkeen otan nuo testiin :). Vaikka ajatuksen tasolla tällä hetkellä ikävöin farkkujani, en tiedä onko niihin enää paluuta :D.
Jep! Raskaus, synnytyksen jälkeinen aika ja päälle vielä koronakotoilut… Ei ole enää paluuta elämään ilman legginssejä. :D Hiffaat sitten juuri mistä puhun! Minullakin on joskus muinoin ollut puuvillaisia, mutta henkilökohtaisesti minulla oli niissä aina vähän alaston kalsariolo (näin en ajattele muista sellaisia pitävistä vaan se oli oma fiilis itsestä ne päällä), ja juuri tästä syystä tykkään tosi paljon näistä napakoista paksuista. Farkkuraukat ovat kyllä täälläkin jääneet unohduksiin. :D Omistan yhden parin ja ne on kyllä maailman mukavimmat ja venyvät, että ihme kyllä mahtuvatkin päälle, mutta lisää farkkuja en ajatellut hetkeen ostaa, niin vähällä käytöllä ovat. Puetummista alaosista olen nyt viihtynyt joustavissa midihameissa. Kai sitä joskus housuhousukaupoillekin pitää mennä, mutta yritän vielä viivyttää, niin siihen asti leggarit ja midihameet edellä. ;)
Mistä nuo ihanan pehmoisen näköiset tohvelit on ostettu?
Heippa Paula! Tohvelit on Shepherd of Sweden -merkin. Tilattu vuosi pari sitten jostain nettikaupasta. En valitettavasti muista mistä, mutta jos googlaat tuolla merkillä, niin toivotaan, että samaa mallia, tai vastaavaa tämänvuotista, löytyy. Ovat aitoa lampaankarvaa ja tosi mukavat ja laadukkaat. Luonnonmateriaalina eivät myöskään hiosta. :)
Tosi kivan näköiset! Mistä näitä leggingsejä voi ostaa?
Moikka! Jutussa on suorat linkit eri väreihin, mutta tässä vielä linkki kaikkien legginssien sivuille: https://www.aimn.eu/collections/tights. Muualtakin näitä taitaa tänä päivänä saada, mutta itse olen tosiaan tilannut tuon merkin omasta verkkokaupasta. :)
Mistä olet hankkinut nuo tohvelit !!!!!!!
https://suninidea.blogspot.com/2020/09/miksi-rakastan-viikonloppuja.html
Moi! Tohvelit on Shepherd of Sweden -merkin vuoden pari vanhat. Valitettavasti en tosiaan verkkokauppaa muista, mutta merkkiä googlaamalla löytää varmasti tämänhetkisiä jälleenmyyjiä. :)
Kiitos! Tämä tuli kuin tilauksesta! Pähkäilin nimittäin juuri viimeksi eilen, että mistä ihmeestä löytäisin ruskean eri sävyissä paksuja sukkahousuja tai legginssejä. En ole varsinaisesti legginstyyppi (mikä se sitten onkin), mutta sukkahousuissa harmittaa teräosien kuluminen puhki kohtuu nopeasti. Leggareiden kanssa voi käyttää sukkia, jolloin kestävyys ja pitkäikäisyys on varmempaa. Näytä on pakko kokeilla.
Onpa ihana kuulla, että vinkistä oli iloa! Minäkään en ollut ennen legginssityyppi – vaikka nimenomaan, mikä se ylipäätään onkaan. ;) Mutta äitiyden, kotona olemisen ja työskentelemisen myötä, sekä nyt vielä koronapoikkeustilan, en enää voisi kuvitellakaan eläväni ilman. Tuo on täysin totta, että sukkikset hajoavat aina enemmin tai myöhemmin! Näille ennustan hyvin pitkää ikää. :) Toivottavasti tykkäät ja kivaa viikonloppua!
Ihanan näköiset ja oloiset legginssit! Meinasin jo alkaa tekemään tilausta, kunnes huomasin, että palautus maksaa, joten pitäisi koittaa tilata juuri se oikea koko, ettei tarvitsisi mitään palautella.
Huomasitko, että legginssit olisivat olleet normaalia väljempää / tiukempaa kokoa vai kannattaako ottaa se ”normaali” koko?
Kiitos jos ehdit vastailla! :)
Moi Ilona! Autan mielelläni parhaani mukaan, ettei tule turhia palautuksia. :) Itse olen yleisesti vaatteissa kokoa S/36 tai M/38, vaatekappaleesta, mallista ja muusta riippuen. Itse otin näistä pienemmän S ja minusta on se on juuri hyvä. Ei lainkaan kiristävä, mutta ihanan napakka. Eli voit ottaa normaalin koon hyvin ja jos painit kahden välillä, niin sitten se taitaa olla makuasia, haluaako napakkaa vai vähän rennompaa. Itselleni leggarit on jostain syystä sellainen vaatekaappale, että ne haluan napakkoina, kun ne kuitenkin joustavat, kun taas sitten esimerkiksi yläosissa päädyin usein vähän rennompaan kokoon. Toivottavasti löytyy sopiva koko ja olet tyytyväinen. :)
Kauniilta näyttävät ja plussaa korkeasta vyötäröstä. Minua myös kiinnostaa tuo mitoitus, kun palautus näytti tosiaan olevan maksullista. Pysyvätkö hyvin ylhäällä? Minusta tuntuu, että melkein kaikki legginsit valuvat. Ainoat, jotka ovat pysyneet napakasti paikallaan, ovat olleet Lululemonit.
Moi Anna! No niinpä, korkea vyötärö on minustakin iso plussa. :) Minusta nämä leggarit pysyvät tosi hyvin ylhäällä. Se onkin rasittavaa olla koko ajan kiskomassa kalsareita ylös. :D Minusta nämä ovat kaiken kaikkiaan tosi napakat ja erittäin hyvin päällä pysyvät. Itse olen vaatteissa S/36 tai M/38, ja näisä leggareista otin S. Se on juuri sopiva: ei kiristä mutta pysyy napakasti päällä. Luulen, että ei liian iso koko myös edesauttaa sitä, että nämä leggarit ovat niin napakat kuin ovat. Vaikka toki se on makuasia. Lululemoneita en ole kokeillut, mutta kaikista muista koskaan kokeilemistani leggareista nämä ovat parhaat. Toivottavasti tykkäät, jos päädyt kokeilemaan ja autan mielelläni, jos tulee vielä kyssäreitä mieleen. :)
Oi noi näyttää kyllä ihanilta, ja muutenkin Aimnin tuotteet näyttää ihanan minimalistisilta arkikäyttöön.
Mulla kyl luottolegginsseinä tällä hetkellä kaikki Icanwillin treeni- ja joogahousut, joista Nimble -mallisto ihan lemppari.
Kirjoittelin itse asias niistä kans vähän vertailua, kun niillä ainakin eri mallistoissa vaihtelee koot ja istuvuus muutenkin jonkun verran. https://sinimalism.com/jooga/iciw-trikoot/
Moikka! Vertailupostaus on varmasti hyödyllinen monelle legginssejä valitessa. :)