
Lupasin esitellä teille uuden kodin moodboardin eli näyttää kuvakollaasin kautta, millaista tunnelmaa toivon uuden kodin sisustukseen.
Itse asiassa alkuvuodesta, kun tein perinteistä aarrekarttaa yleensä elämästä, kokosin kuvia myös uuden kodin aarrekartalle. Huomasin, että minulla ei ollut niinkään toiveita esimerkiksi talon arkkitehtuurista (olin sen suhteen todella realisti), mutta sisätilojen tunnelma alkoi välittömästi muodostua tietynlaiseksi: hyvin pehmeäksi ja rauhalliseksi. Ja siitä lähtien visio on pysynyt hyvin samana.

Tässä näkyvä moodboard onkin yhdistelmä alkuvuodesta tehdyn aarrekartan kuvia, kun kodista ei vielä ollut tietoa, ja kohteen löytämisen jälkeen mukaan yhdistettyjä kuvia. Mukana näkyvä musta hana esimerkiksi ei ollut sellainen, josta haaveilin (vaikka siitä pidänkin), mutta nyt kun se kodissa on, otin se moodboardiin mukaan kuvailemaan sitä, millainen tunnelma juuri tähän kotiin on juuri tämän kodin elementeillä tulossa. Taas esimerkiksi aarrekartan haavekuvat takasta otin pois, koska se unelma jää vielä odottamaan toteutumistaan.

Uuden kodin punaisena lankana voi pitää vaalean tammiparketin ja hiekkaisen harmaan seinämaalin muodostamaa pehmeää pohjaa. Tätä pohjaa ryhdistää musta ja raikastaa valkoinen, jota ilman en voi tätäkään kotia kuvitella. Niin ikään toistuvana elementtinä voi huomata metalleista kromin sekä kuvioista marmorin.

Kirjaimellinen moodboard esimerkiksi kalusteiden osalta ei suinkaan ole, vaikka siellä muutama meillä oikeasti oleva ja jatkava kaluste vilahtaakin. Moodboard on suuntaa-antava ”kartta” siihen, minkälaisilla raameilla olen lähtenyt uuden kodin sisustusta miettimään. Kokonaisuudessa voi tunnistaa tyylini kulmakiven: modernin ja klassisen kohtaamiseen. Niin ikään huomaan olevani viehättynyt yhä sekä skarpeista linjoista että pyöristetyistä muodoista – sopivasti toisiaan täydentäen.

Erona vanhaan huomaan pehmeyden ja rauhallisuuden korostuneen. Värimaailma on kodikkaan lämmin ja yksityiskohtia, kuten tauluja, on aikaisempaa vähemmän. Voin hyvin olla, että myöhemmin sisustus täydentyy ja elää enemmillä yksityiskohdilla, mutta ainakin tällä hetkellä sekä minä että mieheni kaipaamme, miten tämän osaisi muotoilla, jopa vähän sellaista joogasalimaista tai mediataatiostudiohenkistä tai spaosastotyylistä tunnelmaa. Että katse enemmänkin lepää ärsykkeiltään vähäisessä kokonaisuudessa kuin hakeutuu lukuisiin yksityiskohtiin.

Voiko tästä päätellä, että mitä enemmän elämässä on muuten meneillään, sitä rauhallisemman kodin haluaa. Ehkä voi! No mielikuvat toki olivat ehkä vähän kaukaa haettuja helsinkiläiseen perhekotiin, mutta jos saatte ajatuksestani kiinni. Pehmeyttä, harmoniaa, rauhallisuutta, levollisuutta, kodikkuutta ja lämpöä uuteen kotiimme toivoisin. Zenmäiset puitteet kurahousuille ja makaronilaatikolle.

Ainakin joku on jakanut kanssani samanlaisen tunteen, sillä oli hauska löytää kodin aarrekartaille leikatuista teksteistä sitaatti: ”Tilojen haluttiin olevan lähes meditatiiviset”. Siinä se.
Ihanaa viikonloppua!
Siltä näyttää että taattua Homevialauraa on tulossa. :)
Moi Anna! No kyllä, eipä tälläkään kertaa ole luvassa revittelyä tai yllätyksiä. :D Nyansseissa korkeintaan huomaa vähän muutosta, mutta isossa kuvassa samalla tutulla jatketaan. :)
Itse tein myös uuden kodin suunnitelmaa ja huomasin että halusin juuri tuota joogasalimaisuutta ja rauhallisuutta. Meille tuli myös rauhalliset sävyt, lukuunottamatta pojan huonetta joka räiskyy kaikkia värejä. Itse pidän myös että koti on selkeä ja helposti siivottavissa. Tavaroille on omat paikat ja kaappien sisällä vallitsee myös järjestys. Mieleni on rauhallinen kun visuaalinen kohina ei sitä häiritse. Ihanaa viikkoa teille.
Moi Petra ja kiitos ajatuksistasi! Onpa kiva kuulla, että ymmärrämme toisiamme tässä mielenrauhan tavoittelussa. :) Onko se tämä epävakaa maailmanaika vai intensiivinen perhe-elämä vai mikä, joka saa toivomaan kotioloilta rauhallisuutta ja harmoniaa. Sillä, että tavaraa on sopivasti, että tavaralle on oma paikka ja että koti on muutenkin helposti siivottavissa, pääsee kyllä arjessa pitkälle. :) Ihanaa syysviikkoa myös sinulle!