Lukuteltta saatu PR-lahjana, Newbie

Lasten toisesta huoneesta, leikkihuoneesta, tuli meillä muuton jälkeen väliaikainen varasto. Tarvitsimme jonkun tilan, jossa säilöä taaperolta suljetun oven takana asennustaan odottavaa kattokruunua, vielä paikkaansa etsiviä tavaroita ja sen sellaista. Yhä edelleen leikkihuoneessa on vaikka mitä sinne kuulumatonta, mutta onneksi on yksi nurkka valmiskin!

Kun lähdin miettimään leikkihuoneen toimintoja, päätin, että edellisen kodin leikkikeittiö ja pieni pöytä tuoleineen jatkaisivat ilman muuta tähänkin kotiin. Nurkassa sen sijaan olisi tilaa jollekin uudelle ratkaisulle.
Lähdin ideoimaan kulmaan majamaista lukunurkkausta, koska lapset tuntuvat rakastavan erilaisia majoja ja toiseksi haluan kovasti kannustaa lapsia lukemaan. Lukea voi toki missä tahansa, mutta jännittävä maja, jossa vielä parhaassa tapauksessa luetaan taskulampun valossa, tuntuu ehdottomasti entisestään lisäävän kiinnostusta kirjoihin. Ja kaikkeen muuhunkin mukavaan loikoiluun ja siskosten salaisuuksiin.

Lukuteltta on Newbien kauniista sisustusmallistosta, 100 % luomupuuvillaa ja pehmustetulla pohjalla. Tämän katoksen ehdoton plussa mielestäni onkin juuri tuo pohja, ettei patjaa tarvinnut hankkia erikseen ja näin lukuteltta pysyy ryhdikkäänä. Meille beige sävy on hurjan mieluinen, mutta samaa lukutelttaa saa myös kauniin vaaleanpunaisena.

Tyynyt ovat edellisestä kodista tuttuja, matkan varrella sieltä täältä kertyneitä. Kaiken kaikkiaan tässä nurkkauksessa näkyy hyvin se värimaailma, joka leikkihuoneessa tulee vallitsemaan: harmaa, hiekka, valkoinen ja vaaleanpunainen aavistuksella muitakin pastellisia ja murrettuja värejä.
Ihana idea! Meilläkin juuri lastenhuoneen sisutus ajankohtaista ☺️ saako vielä kysyä että mistä tuo lippunauha on hankittu?
Moi Mona! Kiva kuulla, että olet samoissa puuhissa. :) Aina saa kysyä! Se on hieman yllättäen Zaran valikoimasta ja ilmeisesti samaa saa vielä, tämä: https://www.zara.com/fi/fi/v%C3%A4rik%C3%A4s-lippusiima-p04174547.html
Hankin sen tyttöjen kesäkioskiin (https://homevialaura.com/2020/06/maailman-helpoin-leikkikioski-pihalle-lapsille/) ja nyt lippunauha pääsi kivasti jatkamaan elämäänsä uudessa leikkihuoneessa. :) Kivaa viikonloppua sinne!
Okei, olen kateellinen tytöille nyt :D Tää on aivan ihana! Ja tuo väri on super kaunis ja harmoninen. Kyllä tuolla majassa kelpaa lukea.
Heh, ihana kuulla! Kyllä täällä yhden dekkarinkin lukisi punkun ja juustolautasen kanssa, ei yläikärajaa. :D Kiitos! Minustakin lukuteltassa on tosi kaunis rauhoittava sävy, joka sopii onneksi kivasti jo edellisessäkin kodissa olleisiin lastenjuttuihin. Tunnelmallista perjantaita sinne!
Kelpaisi itsellekin! 👩🏫
Sanoisin, että markkinoille tarvitaan ehdottomasti myös aikuisten lukuteltta!
Aivan ihana. 😍 Odotan uudessa kodissa ehkä eniten lastenhuoneen sisustamista. Kiva päästä laittamaan lapsille omaa soppea. ❤️
Kiitos Jenni! Minustakin lukuteltta on tosi suloinen, ja koko mallisto. Uskon, että odotat. :) Ihana, kun pian pääset laittamaan uutta kotia ja suunnitteluvaihe on jo tietysti innostava ja itsessään. Teillä on nytkin kivasti laitettu lasten jutut, niin kiva nähdä kokonaisuus sitten uudessa. :)
Ooh, kirjan lukeminen taskulampun valossa, ihan huippua ja harrastin samaa teinina. En pida ollenkaan telttailusta ulkona (ihan liian high maintenance moiseen), mutta lukuteltta sisatiloissa olisi aivan mahtava. Ja kuumaa kaakaota tai punaviinia kaveriksi… Olisikohan olohuoneen nurkassa tilaa? :-D
Samaa mieltä, siinä on oma taikansa! Minäkään en ole telttailija. Juuri metsäkylpypostauksessa tuntui tärkeältä sanoa sama, että menisin mieluusti metsään rauhoittumaan ja hengittelemään joka päivä, mutta yöksi kotiin kiitos. :D Sisätelttaan voi vaikka torkahtaakin. Ja tosiaan alkaa tuntua, että tämän kiinnostaa enemmän aikuisia kuin lapsia. :D Todella, hyvä kirja, lasi punkkua tai kuppi kaakaota, niin siinä se! ;)
Joo, yoksi tosiaan kotiin tai hotelliin, silloin kun matkustelu oli mahdollista. Lammin suihku on pakko saada :-)
Aivan mainio idea ja teidän tyyliin harmonisesti toteutettu. En ihan hahmota kuvasta teltan kokoa, mahtuuko sinne siis aikuinenkin sujuvasti lukemaan? Tuollainenhan voisi toimia myös hankalasti hyödynnettävässä portaiden alustilassa.
Kiitos Anna! :) Teltta on isohko kyllä, alustan halkaisija on 120 cm. Hyvä idea, niin voisikin toimia portaiden alustilassa. Kivaa viikonloppua sinne!