Neulemekko ja farkut saatu PR-lahjoina, Pura Finland

Pitkästä aikaa on kiva kirjoittaa vähän tyylijuttujakin, sellaisia, jotka eivät sisällä luottolegginssejä. Vaan ihan oikeat housut!
Olen maininnut teille, että en ole hirveästi viihtynyt housuissa toisen lapsen synnyttämisen jälkeen ja teistä moni on samaistunut tilanteeseen. Tai oikeastaan tarkemmin, että en omista housuja, jossa viihtyisin, eikä minulle ole lainkaan iskenyt inspiraatiota lähteä housuja etsimään. Eikä ilmeisesti teilläkään, koska olemme puolin ja toisin luvanneet, että jos housulöydön tekee, siitä pitää raportoida. Ja nyt ilokseni raportoin!

Ennen näitä uusia housuja kaapissani oli kahdet housut. Perus sinuset farkut, Liu Jo -merkin, joista maksoin itseni aikoinaan kipeäksi, mutta jotka ovat olleet joka pennin arvoiset, ja jotka ovat synnyttäneellekin joustavuudessaan armolliset. Siniset farkut ovat vaatekaappini klassikko vapaa-ajalle, sunnuntaikäyskentelyille tennerien kanssa, mutta huomaan, että silloin harvoin kuin lähden kaupungille, haluan pukea jotain muuta kuin sinistä farkkua.
Toiset omistamani housut ovat mustat paper bag -malliset, ihanat ballerinojen ja loafereiden kanssa keväisin ja alkusyksystä, mutta eivät enää minulle toimivat nilkkurikaudella.

Olen periaatteessa pärjännyt ilman tämän kummenpaa housuvalikoimaa, kun menoja on nyt niin paljon tavallista vähemmän ja kaapissa muutama hyvä midihame. Silti oloni on ollut ”alaston”, kun kaapista on puuttunut minun se kaikista tärkein alaosien kulmakivi ja housutyyppi, musta pilli.
Mitä sitten jalassani on, niin Pura Jeans -farkut. Rakastan kotimaisen Pura Finlandin valikoimaa ja olen pitänyt kovasti heidän aikaisemmista neuleistaan. Nyt sain puralaisilta kysymyksen, haluisinko testata neulemekkoa ja farkkuja. Spontaani reaktioni oli, että voi kyllä kiitos neulemekkoa, mutta housut taidan jättää väliin, ne ovat niin haastavat.

Onneksi Puralla kannustettiin kokeilemaan ja sovimmekin, että palautan farkut, jos ne eivät istu. Mutta ne istuvat! Istuvat niin, että aloin melkein sovittaessa herkistyä. Farkuissa on 4 % elastaania, mikä on yksi taikasana (loppumatsku on 64 % puuvillaa ja 32 % polyesteriä). Toinen taikasana on mallin korkea vyötärö. Farkuissa on skarppi mutta äärimmäisen mukava olo. Mistään ei kiristä, mutta olo on ryhdikäs ja ei-vilauttelevan aikuinen. Annan näille farkuille vilpittömästi 10 pistettä ainakin omalla vartalotyypilläni. Pura Jeans -farkkuja saa mustina ja sinisinä.
Pura Finland on kotimainen merkki, jonka neuleet valmistetaan Suomessa, mutta muusta valikoimasta poiketen Pura Jeans -farkut suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan vastuullisesti Virossa. Farkuista suositellaan otettavaksi stretchin takia yhtä tavallista pienempi koko. Minulla on koko 28, minkä kokoinen olin ennen raskautta. Nyt olen varmaan sen koon isompi, joten päädyin ns. normaaliin kokooni, ja se tuntuu ainakin nyt sopivalta. Farkut voi konepestä 30 asteessa.

Vaikka housut olivat tämän lähetyksen yllättäjä, Pura Finlandin neuleet eivät koskaan jää kakkoseksi. Yläosana minulla on 100-prosenttisesti villainen, vaaleanbeige Warm Long Polo Knit -neule(mekko). Tällaisissa vaatteissa voisin elää (ja elänkin), jotka ovat samanaikaisesti mukavia ja siistejä, ja vuodesta toiseen ajattomia. Vaikka nyt puin neuleen yläosaksi housujen kanssa, usein minulla on tämä ihan mekkona sukkisten kanssa – toimii siis molemmilla tavoilla.
Koska olin niin yllättyneen ilahtunut housuista sen lisäksi, että Pura Finlandin neuleita rakastin jo entuudestaan, haluan vinkata teille, että Pura Finlandin koko valikoima (lukuun ottamatta lahjakortteja, aletuotteita ja Magicpoks X Pura -tuotteita) on 30.11. asti -25 % koodilla BLACK. Valikoimaa pääsee katsomaan Pura Finlandin sivuilla. Toivottavasti housutäsmävinkistä on teille iloa!
Oi, taitaapa lähteä nuo housut kokeiltavaksi! Kiitos siis tästä supervinkistä. Olen juuri edellä kuvailemasi kaltainen nainen: kahden synnytyksen jälkeen en ole juurikaan viihtynyt housuissa, entisissä luottovaatteissani, vaan mielummin puen päälleni näinä aikoina legginsit ja collegemekon. Toivottavasti näistä housuista löytyisi siis ratkaisu minullekin!
Moi Mervi! Kokeile! Toivon kovasti, että sopisivat sinullekin. Olen vähän sellainen päärynävartaloinen, niin harva housumalli istuu hyvin, kun pitää olla tarpeeksi leveä lantiosta mutta sitten taas suhteessa kapea ja mieluusti korkea vyötäröltä. Mutta nämä istuivat – toivottavasti olisivat yhtä hyvä ratkaisu sinullekin. Ihanaa viikonloppua!
Tyylikas leidi, kuten aina. Mutta myos todella cosy marraskuun hyiseen ilmaan.
Ma oon asunut eri farkuissa lahes koko vuoden, lukuunottamatta kesan lampimia paivia, ja mietin just mahdanko enaa mahtua tyovaatteisiin. Korkkareita en ole kayttanyt pitkaan aikaan, kun taas Converset ja ballerinat ovat olleet ahkerassa kaytossa. Nyt on varmaan aika siirtya saappaisiin kun varpaita paleltaa ja ottaa isot kashmir-villapaidat kayttoon. Ja villasukat TV:ta katsoessa
Kiitos Elina! No sepä se näissä vaatteissa on kiva myös kotoilla, vaikka samassa asussa voisin lähteä kaupungille. Jos siellä nyt ylipäätään tulee juurikaan enää tänä vuonna käytyä. :) Eikö ole mielenkiintoista miettiä, muuttaako tämä pukeutumistamme pidemmäksi aikaa. Meneekö kukaan enää koskaan kotelomekossa työpaikalle vai muuttuuko kaikki casualiksi? Tai ehkä sitten meille ihmisille saattaa päinvastoin tulla vimma alkaa pukeutua oikein erityisesti sitten, kun tämä kotona oleminen päättyy. Parasta päälle vain, kun vihdoinkin voi! Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, nuo vaatekappaleet ovat parhaita tilanteeseen katsomatta. :)
Farkkujen löytäminen on kyllä universumin hankalimpia asioita. Itse olen nyt korona-aikana kuluttanut kolmet vanhat farkut ihan puhki haaroista ja takapuolesta, joten täytyypä laittaa tuo merkki mieleen, kun taas toivottavasti täytyy alkaa miettiä, minkä näköisenä liikkuu ulkona. Nyt pitkä kevyttoppis onneksi peittää kaiken pitkälle reiteen asti, joten lampsin kaupan ja kodin väliä joogatrikoot jalassa. Cashmereneuleet päätin kyllä ottaa käyttöön, koska päätin, etten halua näyttää siltä kuin olisin hetkenä minä hyvänsä aloittamassa jotakin rähjäistä projektia, jonka voi tehdä vain kulahtaneissa trikoissa parempien vaatteiden säästämiseksi…
Hei, ihania vaatteita. Minkä kokoinen tuo sinun mekko on? Se on sinulla just ihanan rennon ja mukavan näköinen. Olen vajaa 160 cm ja housukokokin on suht sama kun sinulla. Taidanpa tilata tuollaisen itselleni joululahjaksi.
Moi Mari! Minulla on koko M. Pohdin juuri koon S ja M välillä, mutta ajattelin, että tämä saa olla rento. Olen itse noin 165 cm pitkä. Varmasti makuasia ja molempi parempi, että S vai M. :) Aivan ihana idea hankkia tämä itselle joululahjaksi. Mikäs sen parempi paketti kuin oikeasti vuosia ilahduttava kotimainen vaate. <3 Ihanaa joulunodotusta sinne!
Farkut kuulostavat just täydellisille ja klikkasinkin heti heidän sivuilleen katsomaan lisää. Mun on pakko kuitenkin myöntää, että kuulun siihen ryhmään, joka ei koskaan laittaisi farkkuihin 159 euroa! Olkootkin, että olisivat hinnan väärti. Olen ehkä liian keski-ikäinen ja liian toimistotyöläisen pienituloinen noin hintaville farkuille. :D
Moi Eeva! Ymmärrän tosi hyvin. :) Itse saatan panostaa tuon verran, jos tiedän vaatteen varmasti hyväksi, laadukkaaksi ja pitkäaikaisiksi, enkä tarvitse montaa kappaletta. Toiset housuistani saattaa olla jo kymmenisen vuotta vanhat, joten cost per use on pieni. Muuten teen itsekin osassa kategorioista enemmän edullisia pihistys-löytöjä. Onneksi niinkin voi pukeutua kivasti ja omannäköisesti. :)