
Niin se vain jatkuu, kotona oleminen. Voimia itse kullekin! Täällä nousee myös käsi pystyyn, että nyt päivästä toiseen samanlaisena jatkuva kotona oleminen käy mielen päälle, tauon ja maisemanvaihdoksen kaipuu tuntuu. Puhumattakaan huolesta heikommassa tilanteessa olevia kohtaan. Mutta ei auta muu kuin jatkaa toiveikkaana kohti kevättä. Tähän väliin tuntuukin sopivalta jakaa viimeksi katsomiani sarjoja. Edellisestä sarjakoosteesta on jo jonkin aikaa, ja ehkä sarjat edes piristävät maaliskuun kotoilua.
The Night Of, HBO Nordic
Tämän vuonna 2016 ilmestyneen sarjan löysimme HBO Nordicin kriitikot suosittelevat -listalta. Aikaisemmin en ollut sarjasta kuullutkaan, mutta onneksi tämän löysimme, sillä minisarja oli loistava (IMDb 8,5). Kahdeksanosainen rikosdraama sijoittuu New Yorkiin ja seuraa rikosoikeudellista prosessia ja järjestelmää. Pakistanilaistaustainen nuorukainen lainaa isänsä taksia Manhattanin yössä ja löytää itsensä epäiltynä murhasta. Tunnelma on vangitseva ja ihan toista New Yorkia kuin lakisarjoissa. Syrjäkujien roso ja pimeys menee ihon alle.
The Crown, Netflix
Ei mikään uusi juttu tokikaan, mutta mainittakoon, että tietenkin The Crownin uusin neljäs kausi tuli heti katsottua, kun se loppuvuodesta ilmestyi. Tämän sarjan tuotantokausia en samailailla osaa tai koe tarpeelliseksi verrata keskenään kuin muiden sarjojen – vaikka kyseessä ei dokumentti olekaan, tapahtumat pohjautuvat historiaan ja ovat siten mitä ovat. Kieltämättä neljäs kausi on hovin näkökulmasta paikoin ankeaa katsottavaa, mutta koin kiinnostavaksi kuulla syvemmin Dianan tarinaa. Tiesin loppujen lopuksi aika vähän siitä, mitä kaikkea sydänten prinsessa joutui kokemaan ja miten häntä hovissa kohdeltiin.
The Undoing, HBO Nordic
Odotin The Undoingia todella paljon, sijoittuuhan se New Yorkiin, onhan siinä Nicole Kidman ja Hugh Grant ja rakastinhan Big little liesia. Sarjoissa onkin paljon samaa: yläluokkaisuutta ja murhamysteeri. Sarja alkoikin varsin vetävästi ja koukuttavasti. Ikävä kyllä loppuun petyin. Sarjassa olisi ollut ainekset paljon parempaan, terävämpään ja kerroksellisempaan loppuun.
The Queen’s Gambit, Netflix
The Queen’s Gambitia aloimme katsoa loppuvuodesta niin kuin taisi katsoa suurin piirtein kaikki. Sitten tuli joulu ja katsoimme muuta ja tämä jäi. 50-luvulle sijoittuvan ja shakista kertovan minisarjan laadukkuutta ja tyylikästä estettiikkaa ei käy kieltäminen, mutta – nyt taitaa tulla epäsuosittu mielipide – taisin kokea sarjan kuitenkin vähän tylsäksi. Ihan jo sen perusteella, että emme koskaan palanneet katsomaan sitä loppuun enkä ole varma, palaammekokaan. Pitäisikö? Totta kai oli upeaa nähdä nuori orpotyttö lyömässä itsensä läpi miesvaltaisessa shakissa, mutta en ole varma, sainko sarjaan mitään muuta tuntumaa. IMDb-arvosana on korkea: 8,6
The Morning Show, Apple TV
Vihdoin pääsimme katsomaan muutaman odotetun sarjan myös Apple TV:n puolelta. Reese Witherspoonin ja Jennifer Anistonin tähdittämä The Morning Show käsittelee #metoo-henkisesti aamutelevision ohjelman keskelle häirintäskandaalia joutunutta toimitusta. 10-osainen sarja polkee mielestäni puolivälissä toisinaan paikoillaan, mutta muuttuu jälleen kiinnostavaksi ja dynaamisemmaksi loppua kohden. IMDb 8,4.
Ted Lasso, Apple TV
Ted Lasso on mainio sarja! Katsomme hyvin vähän komediaa, mutta tämä sai muutamissa ulkomaalaiskanavissa niin paljon kehuja, että halusimme kokeilla. Sarjan tuntuu aluksi jopa naiivin b-luokkaiselta hölmöilyltä: jenkkifudisvalmentaja Ted Lasso saapuu Britteihin jalkapallovalmentajaksi – tietämättä jalkapallosta mitään. Jason Sudeikisin esittämä optimistinen ja inhimillinen Ted on kuitenkin sydämellisin hahmo televiossa pitkään aikaan. Sellainen, jota maailma tarvitsee televisiossa ja todellisuudessa. IMDB 8,7. Symppis sarja, joka on loistavaa hyvän mielen katsottavaa korona-aikaan.
Pretend it’s a City, Netflix
Pretend it’s a cityn katseleminen melkein sattuu. Tätäkö oli elämä. Eläväisiä New Yorkin -katuja, baareissa istumista, kahvilassa lorvailua. Kyseessä on seitsemänosainen dokkarisarja, jossa virkistävän suorasanainen seitsemänkymppinen kirjailija ja humoristi Fran Lebowitz kertoo näkemyksiään maailmasta, ohjaajan ja Franin ystävän Martin Scorsesen hirnuessa naurusta vieressä. Minusta oli fantastista kuunnella, miten Frania ärsyttää vähän kaikki urheilusta milleniaaleihin ja lifestylesta hyvinvointitrendiin. Virkistävää!
Lupin, Netflix
Arsène Lupin on monesti versiotu klassikko herrasmiesvarkaassa. Tässä tuoreessa, tänä vuonna ilmestyneessä sarjassa Lupinia esittää Ranskassa suuri tähti, Omar Sy. Tummaihoisena herrasmiesvaras pääsee soluttautumaan milloin minnekin, mikä tuo sarjaan ajankohtaisen ulottuvuuden: mustien ihmisten näkymättömyyden yhteiskunnassa. Vain viisijaksoisen ensimmäisen kauden ahmii nopeasti ja jaksoja jää odottamaan lisää. Onnistunut ja viihdyttävä sarja!
Normal People, HBO Nordic
Vihdoin pääsimme aloittamaan ylistetyn Normal people -sarjan. Sarja kertoo, Sally Rooneyn kirjaan perustuen, Mariannen ja Connellin tarinaa nuoruudesta kohti aikuisuutta: hyväksynnästä, oman paikan hakemisesta, ihmissuhteista, ulkopuolisuuden tunteista, kasvamisesta. Sarja tuntuu ihan erilailla aidolta, todelliselta ja ihon alle menevältä kuin kuvaukset nuorista aikuisista yleensä. Irlantilainen pikkupaikkakunta luo viipyilevät ja runolliset puitteet kauniille ja herkälle sarjalle. Odotan, että pääsemme katsomaan sarjan loppuun.
Lupin on todella hyva! Ranskalaiset sarjat ovat muutenkin hyvia.
Suomen sulkurajoitukset kestavat 3 viikkoa. Se aika menee nopeasti ja sitten onkin paasiainen lahes samantien.
Lupin oli virkistävä ja viihdyttävä! Tulisipa pian uusia jaksoja.
Kolme viikkoa menee toki nopeasti. Kukaan ei vain tiedä ajasta sen jälkeenkään ja kun alla on jo vuosi, niin jokainen viikko voi olla raskas ja ymmärrettävästi moni on väsynyt tilanteeseen. Varsinkin, jos ei ole irtaantunut lainkaan viikonloppuina, ollut hiihtomalla tai pystynyt saamaan hengähdystaukoja esimerkiksi tukiverkkojen avulla. Mutta viikko kerrallaan kohti kevättä! Pääsiäinen on ihana. <3
Lupinista on ilmeisesti tulossa toinen tuotantokausi nyt kesalla eli ei tarvitse odottaa kovin kauan.
Joo, ymmarran etta nama uudet rajoitukset vasyttavat ja turhauttavat. Toivottavasti ne jaavat tuohon kolmeen viikkoon.
Taytyy myontaa, etta osa suomalaispoliitikkojen sanomista ja tekemisista ihmetyttaa. Esimerkiksi ministeri Laitila kehotti suomalaisia menemaan Lappiin, kun ulkomaisia matkailijoita ei ollut. Tottakai ymmarran tarpeen tukea yrittajia, mutta tuo kehotus toi mukanaan taydet hiihtolomajunat ja vierivieressa hisseihin jonottavat laskettelijat – ja virushan voi tarttua ulkona kun ihmiset ovat lahekkain. Jotenkin tuntuu, etta pienimuotoisempia rajoituksia olisi pitanyt olla jo aikaisemmin tai ainakin ministereiden olisi pitanyt olla kehottamatta kummallisuuksia, kun ihmiset eivat noudata turvavaleja.
Jotenkin tuntuu etta Suomessa ei otettu opiksi muun maailman tilanteesta, vaan elettiin kuplassa kunnes tilanne rajahti. Ja veikkaan etta kahden tulevan hiihtolomaviikon aikana tartuntoja tulee lisaa. Tottakai on hyva saada hengahdysta, mutta ehka paikallinen loma olisi parempi.
Taallahan kavi juuri niin jouluna, kun Lontoon ulkopuolella asuvat taloudet saivat viettaa joulua yhdessa (kun Lontoo pakotettiin olemaan vain oman talouden kanssa). Sitten joulun jalkeen suljettiin koko maa ja sita jatkuu ainakin kesakuulle.
Paiva kerrallaan kai tassa on oltava. Ei muutakaan voi. Tsemppia siis meille kaikille
Kivaa! Odotan kovasti lisää Lupinia. :)
Jep, tuntuu kaiken kaikkiaan erikoiselta, että täällä ollaan taas tässä tilanteessa, kun maamme on kuitenkin niin harvaan asuttu, eikä täällä ole mitään Lontoon kaltaisia keskittymiä. On todella vaikea tasapainoilla turvallisuuden, terveyden ja talouden kanssa, kun kaikki liittyy kaikkeen. Siinä mielessä ymmärrän, että palveluja on haluttu pitää auki työpaikkojen näkökulmasta. Ja moni onkin matkaillut vastuullisesti vältellen kontakteja ja oleskellen vain omassa mökissä, ulkoillen taia turvallisesti ravintolaruokaa noutaen. Mutta kuvat täpötäysistä karaokebaareista Lapissa… En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miten se on mahdollista. Se oikeasti ihan suututtaa, että osa ihmisistä yrittää parhaansa rajoitusten kanssa ja osaa ei sitten kiinnosta lainkaan. Ehkä tuhautuminen onkin pitkälti sitä. Ehdottomasti rajoituksia pitää tulla pahentuneessa tilanteessa, mutta että miten voimme taas olla pahentuneessa tilanteessa. Nyt väläytellään ulkonaliikkumiskiellon mahdollisuutta. Saa nähdä, miten käy. Päivä kerrallaan!
Siellä on kyllä ollut niin hurja tilanne koko ajan. Teillä on ollut todella paljon jaksamista koronan kanssa. Vielä ihan erilailla kuin täällä. On ollut todella etuoikeutettua voida kuitenkin asioida paikoissa, vaikka harvakseltaan ja maski päällä, mutta kuitenkin. Tällaisten asioiden kanssa olenkin ainakin itse tosi sujut. Ettei elämä ole yhtä elämyksellistä kuin ennen. Ehkä me ihmiset olimmekin tottuneet vähän liian vähän liian hyvään. Eniten painaa ikävä omia riskiryhmäläisiä kohtaan ja muitakin läheisiä. Ja huoli heikomassa asemassa olevia kohtaan on valtava. Itkettää miettiä kaikkia niitä lapsia ja nuoria, joilla on paha olla kotona, ja jotka eivät pääse sitäkään vähää pois. Toivotaan, että ihan jokaisessa maassa tilanne tämän vuoden aikana helpottaisi. <3
YLE Areenasta löytyy myös valtavasti hyviä sarjoja! Viime aikojen ehdoton suosikki on ollut Atlantic Crossing – tämä on ihana! Sarjan kuvauksesta poimittua:”Tositapahtumiin perustuva Atlantic Crossing kertoo monille tuntemattomaksi jääneen tarinan norjalaisesta kruununprinsessasta, josta tuli toisen maailmansodan aikana maailmanpolitiikkaan suuresti vaikuttanut hahmo. Norjan televion tuottama draamasarja kuvaa sota-ajan traagisia tapahtumia uudesta näkökulmasta. Pääosaa kruununprinsessa Märthana esittää mm. Silta-sarjasta tuttu Sofia Helin.” Tämä vinkiksi kaikille, jotka pitävät The Crownista.
YLE Areenasta seuraavaksi meidän listalla on ranskalainen Kapellimestari ja ruotsalainen Top Dog. Tällä hetkellä katselussa on espanjalainen Järjetön vauvakuume, joka on super kevyt mutta saa minut ja mieheni nauramaan ääneen.
Hei! Minä komppaan Leenaa ja suosittelen myös tutkimaan Yle Areenasta löytyvää tarjontaa. Sieltä löytyy niin paljon katsottavaa, että monta vuotta maksullisia suoratoistopalveluja tilanneena jätin ne tauolle.
The Fall; tiheää jännitystä ja upea Gillian Anderson.
Ivalo; Lapin upea miljöö ja Iina Kuustonen
Sisäilmaa; tämä jakaa mielipiteitä.
Exit; Shokkisarja, tosipohjainen.
Kiitos vinkeistä!
Kiitos Tiina ja Ulla! YLE Areena on kyllä loistava palvelu. Meillä on ollut aina jotain uutta odottamassa mainituista muista palveluista, mutta täytyy kahlata Areenaakin taas enemmän. Meidän harmillinen juttu on se, että emme välitä katsoa suomalaisia sarjoja, tai edes skandinaavisia. Ei suinkaan siksi, että ne olisivat huonoja. Niitähän kehutaan valtavasti! Mutta luulen, että sarja ovat meille sellaista eskapismia. Että tarvitsemme sarjoja, jotka vievät meidät tarpeeksi kauas omasta arjesta. :)
The Fallin olemme katsoneet, se oli tosi hyvä! Espanjalainen kevyt sarja (rakastan ja kaipaan espanjan kieltä, kun olen siellä asunut) voisi olla täydellistä aivot narikkaan -viihdettä minulle tähän väliin.
Lämmin kiitos molemmille muutenkin kaikista mainituista suosituksista! Näitä saa aina jättää, koska vaikka suositus ei osuisi juuri minun mieltymyksiin, joku seuraaja ilahtuu vinkeistä varmasti. :)
Aurinkoa viikonloppuun!