
Kyselin taannoin apua talvijuoksutakkiin Instagram Storyssa ja toivoitte, että jakaisin sen, mihin lopulta päädyin. (Kiitos jälleen avusta!) Kun vuosi sitten aloitin ympärivuotisen juoksemisen, hankin ensimmäisenä nastalenkkarit. Ne olisivat olleet ehdottomat muutenkin, mutta varsinkin leikatun polveni kanssa koen todella tärkeäksi tuntea juoksemisen vakaaksi. Omat nastalenkkarini ovat Sarva Xante, ja olen ollut hankintaan tosi tyytyväinen. Neonvihreät kengännauhat vaihdoin mustiin, jos joku ihmettelee eroavaisuutta tuotekuviin. (#lifehack)

Viime talven juoksin silloin ainoalla juoksutakillani, ja viime vuonna se riittikin hyvin, kun ei etelään ei tullut talvea oikeastaan ollenkaan. Kuitenkin tänä vuonna aloin kaivata talvikauteen sopivaa juoksutakkia. Suosin ja suosittelen kyllä kerrospukeutumista, mutta itselleni se alkoi tuntua hassulta, että juoksin samalla takilla auringon lämmössä ja kunnon pakkasella ja lumella. Toinen juoksutakkini on kuitenkin hyvin ohut ja vuoreton.

Moni teistä vinkkasi, että talvijuoksutakkia voisi katsoa hiihtotakkien puolelta. Ymmärrettävästi tässä kohtaa sesonkia, kun kaikki vielä ulkoilevat kotimaassa, vaihtoehdot olivat aika vähissä. Onneksi löysin kuitenkin itselleni todella sopivan takin, Halti Isku. Tuotetiedoissakin lukee, että takki sopii hiihtämisen lisäksi talvijuoksemiseen. Ja ties vaikka alkaisin joskus hiihtääkin, niin onpa sitten sitäkin varten takki valmiina. (Oikeasti minulla kyllä heräsi hiihtokuume, kun löysin uuden kodin läheltä ladun, mutta koska käsittääkseni sukset ovat kaikkialta loppu, en ole lähtenyt niitä nyt etsimään.)

Sitten vain kerrostan juoksutakin alle sen, mitä sää vaatii. Urheilupaitaa, merinovillaa, fleeceä. Niin tein ohuenkin takin kanssa, mutta sesonkiin sopivalla uloimmalla kerroksella kokonaisuus on selvästi lämpimämpi ja viimaa paremmin pitävä. Alaosissa omistan yhdet paksummat talviurheilutrikoot ja samoin teen sitä, että kylmällä kerrostan kahdet trikoot, merinovillaa alle ja tavalliset trikoot päälle.

Juoksupipoista en ole koskaan pitänyt – miksi niiden pitääkin olla niin uimalakkeja! Tämä harmaa Haglöfs Wind Cap on sentään hieman enemmän omalta tuntuva. Se on myös talveen sopivan lämmin. Käsissä minulla on tekniset hanskat ja kaulassa tarvittaessa merinovillainen tuubihuivi.

Tässä tämä minun riemunkirjava talvijuoksuvarustus. Meillä ei ole hiihtolomaa tiedossa, mutta onneksi lähellämme on kaunista lumipeitteistä peltomaisemaa. Olen todella onnellinen, että uuden kodin ”takapihalla” on tällainen happy place, jonne juoksee hetkessä. Pelkästään täällä köyhän naisen Lapissa sielu lepää.
Suosittelen tässä muuten hiihtoa :). Vaikka tästä ei, tietenkään, kannata ottaa stressiä. Itekin kyl pitäis hommata uudet sukset, sauvat ja monot, ovat sen verta vanhoja/kuluneita, et kyllä niillä semmosia lyhyitä sunnuntailenkkejä tekee, mitä oon tehnyt tässä kun oon hiljakseen aloitellut säännöllistä liikuntaa.
Tosin sukset yms. taitaa olla aika iso rahallinen panostus, aattelinkin et joulupukilta (eli iskältä) vois ens jouluna toivoa avustusta :).
Ihanat maisemat sun ”takapihalla” :).
Kiitos suosituksesta! Nyt taitaa olla meneillään oikea hiihtokuume, ja hyvä niin. Se vähän mietityttää, että millaisia etelän talvet jatkossa ovat, että onko tämä nyt vain poikkeus, kun viime talvena ei ollut kertaakaan kunnolla lunta. Mutta toisaalta kun suket kerran hankkii, niin samoilla menee vuosikaudet.
Tuo on erinomainen suunnitelma pyytää suksia, tai siis osuutta suksista, lahjaksi. Olin niin sitä koulukuntaa, että mieluummin kuin turhia yllätyksiä, niin läheiselle antaa jotain sellaista, mitä saaja todella toivoo ja tarvitsee. :) Jos ei enää tänä sesonkina, niin pitää sitten ensi kaudella olla ajoissa liikenteessä. Sehän menee aina niin, että kun lumi sataa, niin kaikki herää suksi- ja pulkkaostoksiin samaan aikaan. :D ”Takapiha” on ihana henkireikä. <3 Kivaa viikonjatkoa!
Kiitos hei hyvistä treenivaatevinkeistä! Itselläkin on tarvetta päivittää talvijuoksuun sopivaa takkia, ja tuo onkin hyvä tietää, että hiihtotakit sopii tarkoitukseen kanssa hyvin. Tyylikäs treenilookki sinulla :)
Moi Hanna! Ihana, jos oli iloa. Yritän aina laittaa hyvän kiertämään, kun te niin kivasti autatte minua, niin haluan mieluusti auttaa myös teitä. :) Hiihtotakit ovat kivan ohuita ja siksi hyviä juoksemiseen. En osaa kuvitella, että juoksisin varsinaisella toppa- tai lautailutakilla, mutta tämä takki on, talvikelpoisuudestaan huolimatta, kuin tavallinen juoksutakki, vain hieman paksumpi ja vuorellinen, mutta ei mitenkään ”tönkkö”. Kiitos paljon! :)