
Tyylissäni on muutama toistuva elementti, joka ei ole muuttunut miksikään 10 vuodessa tai itse asiassa sitäkään pidemmässä ajassa. Yksi niistä on valkoiset orkideat kotona. Rakastan niitä yli kaiken, ennen kaikkea kauneuden vuoksi mutta myös sen vuoksi, kuinka kauan ne tuottavat iloa, jos vain muistaa noin kerran viikossa kastella. Itse en ole sellainen orkideavelho, joka saisi orkideoita kukkimaan uudestaan – tai että rehellisesti sanottuna viitsisin kovin pitkään edes yrittää. Mutta kun yleensä orkidea kestää hyvänä vähintään viikkoja, usein jopa kuukausia, niin siinäkin on jo iloa kerrakseen.

Rakastan orkideoita sellaisenaan, mutta minuun vetoaa myös hyvin klassinen tyyli koota useampi orkidea yhteen. Kun tein tämän kahden orkidean asetelman uurnaruukkuun, perheemme köyhännaisenmarkopaananen eli mieheni analysoi heti, että kyseessä oli ”hotelliaulamainen” elementti. Juuri siitä fiilistä vaimo tässä hakikin.

Olin ensin kahden vaiheilla, että etsisinkö useamman orkidean rykelmään mustan laakean ruukun. Muutama orkidea sellaisessa vie ajatukset paitsi klassiseen tyyliin myös Aasiaan, mistä myöskin pidän mausteena. Päädyin kuitenkin tähän vaaleaan H&M Homen uurnatyyppiseen ruukkuun. Sitä ei ole tehty kahdelle orkidealle, mutta kun leikkasin toisesta hieman lehtiä ja asettelin ruukut limittäin, sain ne mahtumaan.

Ihmettelen itseäni, että en ole hepuloinut maaliskuun viidettätuhannetta räntäsadetta, vaan nauttinut viimeisistä kodikkuuden rippeistä sisällä tunnelmoiden, kun ulkona sataa – kuten taas tänäänkin. Terassikausi on toki jo mielessä, mutta ei tässä oikein osaa kiirehtiä minkään kanssa, kun elämä on niin rauhallisen pysähtynyttä tapahtumiltaan muutenkin. Ensi viikon ilmeisesti keväisemmän sään ja lähestyvän pääsiäisen otan kuitenkin ilolla vastaan.
Rentouttavaa viikonloppua!
Hei!
Kaunis orkidea ja ruukku.
Hieman tuli kummallinen fiilis tekstin alusta, jossa kerroit kuinka pidät orkideoitasi: Heitätkö siis pois orkideat kun ne ovat kukkineet?
Orkideat eivät ole kertakäyttökasveja vaan ne elävät hyvin hoidettuina useita vuosia kuten muutkin viherkasvit ja kukkivat varmasti uudelleen, jos niitä viitsii hoitaa pienellä vaivalla ehkä vuoden verran. :)
Heippa Susanna! Arvostan hurjasti teitä, jotka saatte orkideat uudestaan kukkimaan. Ennen yritin paljonkin, mutta koska en ole kertaakaan onnistunut siinä itse, niin nykyään kyllä sitten siinä vaiheessa luovun orkideasta. Minusta se ei ole kovin suuri rike, kun kasvi ehtii aina palvella kuukausia, ja kun orkideat ovat meillä usein ainoat kasvit. :) Jos olisi jokin ylimääräinen ikkunalauta (meillä ei ole tässä kodissa yhtäkään ikkunalautaa), niin sitten voisi hyvin vielä kokeilla, lähtisikö orkidea kukkimaan uudestaan. Mutta koska meillä ei ole muita viherkasveja ja nyt koronan aikaan olen ostanut vähän leikkokukkia, niin minusta on ihan luvallista ostaa uusi orkidea muutaman kerran vuodessa näin keskeiselle paikalle olohuonetta kotona olemista piristämään, kun kukinnot ovat tuottavat minulle niin paljon iloa. Kiitos! Kiva jos pidät asetelmasta ja kiva muutenkin, että sieltä löytyy vihkiytynyt orkideaharrastaja. :)
Vinkkini olisi lahjoittaa kukkineet orkideat eteenpäin esim. tuttaville tai vaikka paikallisella fb-kirpputorilla roskiin heittämisen sijaan. Monet ottavat kasveja mielellään. :) Ja tämä olisi tietysti ekologisempaa.
Mukavaa viikkoa!
Moikka! Tämä on erinomainen vinkki ja tulikin mieleeni myöhemmin, kun olin kirjoittanut sinulle vastausta, että jos en itse yritä saada kukkimaan, niin haluaisikohan joku aluella ilmaiseksi. :) Kiitos siis sinulle hyvästä huomiosta ja samoin aurinkoa tähän viikkoon!
Hei Laura!
Kaunis asetelma, sinulla on kyllä silmää! Onko ruukku uusi? Koitin etsiä netistä ruukusta tarkempia tietoja, mutta en löytänyt sitä mistään. Teillä on kyllä kerrassaan aivan upea koti! Sinulta saa aina mahtavia ideoita ja inspiraatiota, suurkiitos siitä! :)
Kiitos paljon, Aino! Ihana jos inspiroidut tästä ja muutenkin. Teille on ilo kirjoittaa. :) Ruukku on kyllä aika uusi! Tänä vuonna ostettu. Kävin kurkkaamassa sinulle ja en kyllä löytänyt enää minäkään. Voi harmi! Kannattaa kuitenkin käydä vielä myöhemmin katsomassa, jos tulisi lisää samaa tai vastaavaa. Minusta H&M Homella on nyt ollut viime aikoina toistuvasti jotain tämän tyylistä. Olisihan tämä ollut Classic Collection -mallistoa. Toivotaan, että vielä tärppää! Kiitos sinulle piristävistä terveisistä! <3