
Tervehdys TV-Shopista, tänään Kaunis järjestys -kanavalla on esittelyssä kotimaisia tuotteita arjen hygieniaan!
Olen kertonut, miten viimeisen vuoden parin aikana olen alkanut kiinnittää enemmän huomioita tuotteiden kotimaisuuteen, ja moni on jakanut samanlaisia ajatuksia. Sitä en tietenkään sano, että meillä olisi kaikki suomalaista tai että aina ostaisin kotimaista, mutta tiedostan asian entistä paremmin ja pyrin suosimaan kotimaista niissä ostoksissa, missä voin.
Yksi kategoria, jossa minusta kotimaisuutta on erityisen helppo vaalia, on arjen hygienia.
Suurinta osaa listan tuotteista olen käyttänyt itse asiassa niin pitkään kuin muistan, mutta nyt ostamisesta on tullut systemaattisempaa. Siinä missä ennen väliin saattoi eksyä jokin ulkomaalainen vastaava, nykyään perus hygienian ja siivoamisen saralla voin sanoa suosivani melkein kokonaan suomalaista. (Vain yksi ulkomaalainen tässä kategoriassa tulee mieleen: Fairy-astianpesutableteista en ole vielä päässyt vaihtamaan, koska ne ovat olleet toistaiseksi ainoat, jotka tekevät täysin puhdasta tiskiä meidän puolen tunnin elämän pelastavalla pikaohjelmalla). Toisesta kaupasta tulee ostettua yhtä, toisesta toista, mutta nämä joka tapauksessa ovat osa meidän arkea.

Tässä koosteessa puhun nimenomaan arkisista jokapäiväisistä laajasti saatavista markettituotteista. Kotimaiset erikoistuotteet ovat sitten asia erikseen. Sitten listaan!
Erisan on meille tuttu, koska suosin suosin arjessa paljon hajusteettomia ja hellävaraisia tuotteita. Käytössämme ovat olleet esimerkiksi pyykinpesujauheet ja pesuneste. Pyykinpesuaineet ja suihku- ja nestesaippua valmistetaan Suomessa, mutta Erisanilla on valmistusta myös Tanskan-tehtaalla.
LV on samasta syystä tuttu kuin Erisankin, linjassa on arjessa suosimiani hajusteettomia ja hellävaraisia tuotteita. Nykyään LV-sarjaan kuuluu myös ilahduttavasti myös biohajoavia ja Eco-tuotteita. Suurin osa LV-tuotteista valmistetaan Heinävedellä.
Kotimaisen vaihtoehdon pyykin pesuun tarjoaa myös Serto, jolta löytyy sekä pyykinpesunesteitä että -jauheita. Serto on täysin kotimainen, Suomessa kehitetty ja valmistettu.
Peseytymisen puolella olemme suosineet pitkään markettikategoriassa XZ-tuotteita. Tuotteet valmistetaan Heinävedellä ja mielestäni niissä on mahtava hinta-laatusuhde. Lapsille olen käyttänyt Muumi-tuotteita siitä lähtien, kun esikoisella alkoi olla pidemmät hiukset, ja itselläni on tälläkin hetkellä muun muassa Niittyvilla-sampoo ja -hoitoaine, Kauraöljy-naamio ja Omena Hiushuuhde.
Lacto Line on myöskin yksiä minulla lasten syntymästä asti käytössä olleita pesunesteitä, koska tuote sopii myös vauvan kylvettämiseen ja lisäksi olemme käyttäneet sitä paljon käsienpesuun. 500 millilitran pesunesteellä täyttää kätevästi pumppupulloja.
Kiilto on ollut myös perheessäni käytössä niin kauan kuin muistan, jo kotikodissa. Nyt tuoteperheeseen on tullut uutuutena hajusteeton linja, jossa ilahduttavana ominaisuutena on myös 100 % biohajoavuus. Tuotteet on pakattu kierrätetystä muovista valmistettuun pulloihin ja ne valmistetaan Hankasalmella aurinkosähköllä. Hajusteettoman linjan sprayt ovat muista siivoussuihkeista poiketen hieman vaahtomaisia.
SINI-välineet ovat tietysti kovin tuttuja siivoamisen saralla. SINI-tuotteista valtaosa valmistetaan Sinituotteen tehtaalla Kokemäellä. Meillä arjessa on jatkuvasti käytössä muun muassa moppi, tiskiharja ja pikasiivousliinat. Viimeksi öljysin terassin Sinin terassiöljyharjalla.
HETI-siivoustuotteet valmistetaan myöskin Heinävedellä ja niissä puhdistusvoima perustuu etikkaan. Olen ehtinyt testa esimerkiksi HETI Keittiön pinnat -suihketta niin, että en pidä sitä siivouskaapissa kylpyhuoneessa vaan koko ajan käsillä keittiössä.
Tytöille olen ostanut alusta asti Oxygenol Muumi -lastenhammastahnoja. Tarkoitukseni on kokeilla myös aikuisten hammastahnoja Oxygenolilta.
Tämä on selkein kategoria, josta huomaa tietoisen muutokset. Esikoisen aikaan käytin vielä Liberoa, kun taas pikkusiskon kohdalla oli ihan itsestäänselvää vaihtaa kotimaisiin Muumi-vaippoihin. Toki vaipat on kategoria, jossa pelkkä kotimaisuus ei riitä, sillä tuotteiden on pakko olla luo luotettavia ja laadukkaita. Mutta onneksi näin onkin: olen ihan sataprosenttisen tyytyväinen Muumi-vaippoihin, ja suosittelen niitä lämpimästi. Muumi Baby -vaipat valmistetaan Suomen ainoassa vaippatehtaassa Tammisaaressa ja ne ovat täysin hiilineutraalit.
Muumi Babyn kaverina käytämme saman Delipap-valmistajan Helmi Baby -puhdistuspyyhkeitä: niitä on sekä biohajoavina että tavallisina. Biohajoavia ostan testiin ensi kerralla, kun näen kaupassa, mutta tavallisista meillä on jo kymmenien pakettien kokemus ja minusta niissä on todella hyvä laatu. Kaikki kosteuspyyhkeet eivät ole riittävän kosteita, mutta ainakin Helmi Babyn tavalliset puhdistuspyyhkeet ovat.
Jälleen saman valmistajan Vuokkoset on sellainen, mitä käytin ennen on and off, mutta mihin olen nyt siirtynyt niihin kokonaan. Vuokkosilla on myös Bio-linja. Vuokkoset on ainoa kotimainen naistenhygieniatuotteiden valmistaja ja vielä ympäristöseikat hyvin huomioiva, joten tuoteperhettä on ilo tukea.
Myös Pirkalla on valikoimassa kotimaisia tuotteita: noin 320 Hyvää Suomesta -merkittyä tuotetta, noin 100 Sirkkalehti-merkittyä tuotetta, noin 150 Avainlippu-merkittyä tuotetta. Meillä on arjessa ollut esimerkiksi Pirkka Herkän ihon pesunestettä, jolla on Avainlippu-tunnus.

Meinasin jättää näiden merkkien listaamiseen kesän jälkeen, kun mietin, onko kukaan enää lomanodottamisilta arkitunnelmissa. Mutta miksi ihmeessä! Nimittäin vaikka kesä lähestyy, jokapäiväinen hygienia ei katoa minnekään: itse asiassa päinvastoin. Kun lomalla koko perhe on kotona tai mökillä eivätkä lapset ole päiväkodissa tai koulussa, voi syntyä jopa tavallista paljon enemmän pestävää ja pyykättävää.
Toivon, että tämä oli teille aidosti hyödyllinen lista, mikäli kotimaisuus arjessa kiinnostaa. Ja listaa saa tietenkin mielellään täydentää – kuulen ilolla teidän löytöjä!
Tykkään ajatuksistasi ja tavastasi kirjoittaa. Seuraan säännöllisesti blogiasi, vaikka iältäni täti-ihmisenä elänkin hyvin erilaista elämää.
Siivous/hygieniatuotteissa minua ovat pitkään harmittaneet riemunkirjavat pakkaukset. Kauniisti suunnitellussa keittiössä on esillä keskenään erivärisiä ja eri tavalla tekstitettyjä pakkauksia, kun vaihtoehtona voisivat olla hillityn yksiväriset pullot ja pussit. Tarkoitan ihan arkisia marketista ostettavia tuotteita. Mitä olet mieltä? Melkein jo näen mielessäni, kuinka elegantteja värejä voisit suositella kotimaisille valmistajille😊. Tilaamalla saa kaikkea, mutta arjen tyylikkyys pitäisi olla helposti saavutettavissa. Toki iloisia yllätyksiäkin löytyy.
Pidän sinua vaikuttajana, siksi oli helppo vastata juuri yllä olevaan kirjoitukseen.
Moi Kaija! Kiitos tosi ilahduttavasta kommentista! Se tuntuu tosi kivalta, että seuraajissani on minua selvästi nuorempia ja vanhempia. Olen siitä otettu ja ajattelen, että samanhenkisyys ei katsokaan ikää. On rikkaus vaihtaa erilaisia näkökulmia. Ihana, kun olet osa tätä yhteisöä.
Kyllä! Arvaat, että olen samanlainen arjen estetiikan vaalija. ;) Onneksi näistä suurin osa on kuitenkin aika nautraaleja ja pastellisia. Mutta kyllä, silti toivon, että pakkaussuunnitteluun panostettaisiin enemmän. Hauska, että sanot noin, sillä mietin juuri vähän aikaa sitten, että unelmani voisi olla Kaunis järjestys -tyylinen siivoussuihke, joka olisi ekologinen ja kotimainen mutta myös tosi kaunis pitää esillä. Sepä se, että harva sitten kuitenkaan välttämättä lähtee tilaamaan erikoisuuksia, vaan se olisi nimenomaan mahtavaa saada kauniita arkituotteita marketista. Laitetaan tämä siis korvan taakse. :) Kiitos vielä ihanasta kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Olisipa mahtavaa, jos pääsisit suunnittelemaan oman sarjan siivoukseen/hygieniaan ja vieläpä niin, että niitä löytyisi tavallisista marketeista kautta maan. Meitä ostajia varmasti löytyisi kyseisille tuotteille. Lähtisiköhän esim. Berner tällaiseen mukaan?
xz angry birds hajusteeton hoitosuihke on lempparini!
Moi Annika! Kiva kuulla! Me emme olekaan testanneet tuota, kun aina on ollut Niiskuneitiä. Tosi hyvä, että on hajusteetonkin vaihtoehto. :)
Heti myös mieleeni nousi ajatus pakkausten ulkonäöstä. Miksi ihmeessä pakkausten ulkonäköön ei panosteta siinä mielessä, että edes jollakin tavoin sopisivat esillä pidettäviksi. Kaunis ulkonäkö houkuttelisi myös ostamaan. Mielellään sitä kotimaisia suosisi, mutta myös pullon houkuttavuus ratkaisee. Tässä olisi vielä työmaata designin kiitellyssä maassamme.
Moi Viivi! No juuri näin! Arvaan, että täällä on enemmänkin porukkaa, joka tätä miettii. :) Nämä kaikki ovat itselleni sellaista ihan ok tasoa visuaalisesti, että häiritse käyttää, mutta myös itsekin toivoisin, että pakkaussuunnitteluun panostettaisiin enemmän. Se olisi niin oivallinen keino erottautua ja lisätä houkuttelevuutta. Varsinkin jonkin siivoussuihkeen kohdalla, kun sellainen kauniina voisi olla koko ajan esillä tasolla – ja sama kyllä pyykinpesuneissa kylpyhuoneessa. Mieluusti päivittäisistä kodin tuotteista nauttisi visuaalisesti. Kiitos sinulle kommentista ja juttelusta, tämä on mielenkiintoinen aihe!
Hyvä listaus ja monet näistä on itsellekin tuttuja. Näiden lisäksi myös Aisti-tuotesarja ja klassikko Lemon Juice & Glycerine (erityisesti näiden molempien käsivoiteista tykkään, nopeasti imeytyvä eikä tahmainen). Nyt bongasin XZ:lta uuden (?) Natura-tuotesarjan. Biojajoavia tuotteita pumppupullossa, jopa ihan kivannäköisiä. Kuten moni muukin, itsekin toivoisin, että pakkausten ulkonäköön kiinnitettäisiin huomiota. Joitain ilahduttavia esimerkkejä on jo onneksi tälläkin saralla.
Moi Emilia! Pahoittelut, että huomaan vastata sinulle vasta nyt. Hyviä täydennyksiä! :) Joo, tuo Natura-sarja on myös tuttu, mutta olen kokeillut sitä vasta kerran muualla peseytyessäni. Voisin hyvin ostaa seuraavaksi kokeiluun, kiva kun muistuttelit. :) Pakkaussuunnittelu on kyllä niin intohimoaihe! Ihana, kun on teitä samanhenkisiä, joiden kanssa tätä pohtia. Sitä kyllä toivoisi, että siihen panostettaisiin enemmän. Toisaalta luulen, että se saattaa olla tietoinenkin valinta, suosia markettituotteissa markettituotemaista ulkoasua. Mahdollisesti viimeistellympi visuaalinen ilme kommunikoisi arvokkaampaa hintaa, vaikka näin ei olisikaan. En tiedä, ehkä siinä voi olla jokin tällainen helpostilähestyttävyyden tavoite. Tästä olisi kyllä kiinnostavaa kuulla tuotepäälliköiltä itseltään!